Sähköpallona luokses pompin vaan

En kelvannut tänään lasten leikkeihin.

Kysyivät kyllä ensin haluaisinko leikkiä Pokemonia ja tietenkin tiedustelin, että miten sitä oikein leikitään ja pitäisikö muitakin lapsia hakea. Kuulemma sujuu hyvin kaksin tai kolmisinkin.

Sitten kysyttiin, että mikä hahmo haluaisin olla. En tunne hahmoja. Pojat ehdottivat sähköpalloa, Elektroball. Se kuulemma osaa tappaa itsensä.

Kysyin miten sitä sähköpalloa sitten pitäisi leikkiä. Pojat tuumasivat leikin onnistuvan paremmin kahdestaan ja siirtyivät puiden katveeseen ja minä jäin yksin puupöllin päälle istuskelemaan.

Mistä saisin hieman mielikuvitusta tällaisiin hetkiin?

Kulttuurienvälistä oppimista kera Comeniuksen

Kaksi viikkoa sitten olin Bensbergissä järjestettävässä konferenssissa, johon kokoontui noin satakunta eri projektien edustajaa ympäri Saksaa. Tarkoitus oli kerätä kokemusta, tietoa ja tuloksia siitä, kuinka erilaiset Comenius-projektit ovat sujuneet ja mitkä niistä ovat osoittautuneet kaikkein kannattavimmiksi. Minähän itse olen yksi projekti ja sain sen kunniaksi kutsun tuohon tapahtumaan, lisäksi ulkomaisista assistenteista oli yksi puolalainen tyttö. Saksalaisia muualla olleita apulaisopettajia oli myös paikalla, olipa yksi poika ollut Porissa viime vuonna.

Köyhällä opiskelijalle/harjoittelijalle tuollainen tilaisuus on pelkkää luksusta, vaikka töitä konferenssin eteen pitikin tehdä. Tilaisuus pidettiin vanhassa hienossa luostarissa kukkulanlaella ja rakennuksen ylimmistä kerroksista näkyi naapurikukkulalla tönöttävän linnan. Majoitus tapahtui yhden hengen huoneissa ja koko lystin maksoi EU. Paikan päällä tarjottiin välipalaa ja juomia, illallinen, aamiainen ja lounas. Myös matkat korvataan eli ilmaista koko lysti.

Itse olin valmistautunut tekemällä julisteen, jossa kerron työstäni Comenius-apulaisopettajana. Seinä, jolle se laitettiin, oli todella iso ja jälkikäteen ajateltuna olisin voinut tuoda vaikka mitä pientä tilpehööriä jota olisi siihen ympärille voinut kiinnittää, mutta joskus voi ottaa rennosti ja selvitä vähemmälläkin työmäärällä ;) Lisäksi käytin maanantaina kahden minuutin puheenvuoroni kun kerroin apulaisopettaja-ajastani. Muutenkin esitykset olivat 3-5 minuuttia ja muutamat saivat jopa 10 min aikaa, meillä assistenteilla oli kullakin kaksi minuuttia. Ja kyllä ottaa aivoon, kun ihmiset eivät noita aikarajoituksia noudata! Kutsussa oli erikseen mainittu, että puhujia pyydetään pitäytymään annetuissa aikarajoissa. Eikös sitä aina löydy ne tampiot, joita ei saa hiljenemään vaikka foorumin vetäjä käy sammuttamassa powerpoint-esitykset ja kaiken. Yksikin viiksiniekka vielä seuraavankin puhujan jälkeen jatkoi omiansa, muka kommentoi tätä puhujaa mutta oikeasti puhui vain niistä omista jutuistaan. Muistan kuinka yliopiston äidinkielen puheilmaisun kurssilla opettajamme sanoi, että ajanottoa ym. on hyvä alkaa harjoitella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska on tilaisuuksia, joissa sitä aikaa vain ei voi ylittää ja joko ei voi sitten sanoa kaikkea sanottavaansa tai saa todella vihaisia katseita katsojilta ja niiltä, joiden aika lyhenee...

Toisena päivänä oli valittavana erilaisia työpajoja ja itse valitsin pajan, jossa käsiteltiin interkulttuurista oppimista kieltenopetuksessa. Alkajaisiksi tuli ensin taas "pieni" esitelmä, jolle ei jäänyt maanantai-iltana aikaa, ja sekin vain venyi ja paukkui. Lisäksi ajantuhlaukseen syyllistyi myös pajan vetäjä, joka jaaritteli pitkät pätkät ja oli niin perusteellinen. Joku kysyi voisiko ryhmän jakaa sen mukaan mitä luokka-asteita kukakin opettaa ja vetäjä käytti ainakin viisi minuuttia perustellakseen ettei siihen nyt ole aikaa...

Jännittävin hetki oli tietenkin paneelikeskustelu, johon minut oli laitettu ja johon lupauduin. Keskustelunjohtaja oli illalla vielä kertonut mitä aikoo kysyä, mutta kyllä minä siinä hänen vieressään pissat housuissa istuin ja katselin hänen muistiinpanojaan ja kysymyksiä, joita oli merkinnyt nimeni perään... Onneksi aika oli taas rajattu eikä kaikkiin kysymyksiin päästy ;) Ihan hieno kokemus kuitenkin olla tuollaisessa mukana ja toivottavasti en nyt ihan mitään hölönpölöä päästänyt suustani.

Koska en jaksa alkaa tapella kuvien sommittelun kanssa, tulevat ne kaikki nyt tässä lopussa hillittömänä pötkönä mahdollisine kuvateksteineen. Osa kuvista on puolalaisen ja saksalaisen assistenttikollegojen ottamia (se oma kamera kun lakkasi tiistaina kokonaan toimimasta :/).

Ihan ensimmäisenä konferenssin puitteita. Oman huoneeni ikkuna tosin oli vain jonnekin metsäpöpelikköön.

Kernaasti olisin katsellut kuvissa siintävää Kölniä ikkunastani. Tosin tuo kerrostaloröykkiö hieman pilasi maisemaa.

Heti saavuttuani kävin ripustamassa julisteen seinälle. Kuvia klikkaamalla niitä saattaa jopa saada suuremmiksi.

Tässä on saksalaisen Julian esittelyseinä. Hän oli neljä kuukautta Sloveniassa.

Oli hauskaa löytää niin monta projektia, joissa Suomikin on ollut mukana. Tässä projektissa valmistui muun muassa se eläinmuistipeli, jota jo Suomi-tunnilla pelailimmekin.

Tilaisuuden avauksen jälkeen pääsi puheenvuoroon James Chamberlain, joka tunnin ajan perehdytti meitä minkälaisin keinoin ja materiaalein voi saavuttaa interkultuurista kompetenssia. Teimme aluksi paritehtävän. Parin kanssa piti yhdellä kynällä piirtää talo. Sen jälkeen piti piirtää talo jostain täysin toisesta kulttuurista eikä saanut edes puhua. Oli hauskaa, kuinka kaikkien ensimmäiset talot olivat ihan samanlaisia. Kakkoskierroksella suurimmalla osalla oli iglu, meillä puolalaisen Joannan kanssa tiipii.

Seuraavaan tehtävään pääsi vain osa. Parin kanssa piti aluksi seistä selät vastakkain ja jokainen sai pienen suklaapatukan. Sitten käännyttiin ympäri, varpaat parin varpaisiin kiinni ja piti syödä patukka. Tässäkin kuvassa tapahtuu juurikin se yksi havainto, jonka monet tekivät. Katsekontakti parin kanssa oikeastaan olematonta ja asento hieman taaksepäin kallistuva. Tämä olisi suomalaisillekin todella epämiellyttävä tehtävä! Totesimme myös, että syöminen vaatii oman henkilökohtaisen tilansa, emme ole tottuneet mussuttamaan niin, että joku tarkkailee 20 cm päästä.

Illalla kokoonnuimme eri foorumeihin. Huvitti kun lähes kaikilla tilassa olevilla miehillä oli viikset ja silmälasit. Niin saksalaisia kuin olla ja voi... Oikeanpuoleinen viiksiniekka oli se hölösuu, joka luuli oman sanottavansa olevan tärkeämpää kuin kenenkään muun.

Iltaa istuimme luostarin Biergartenissa. Ukkonen jylisi jossain kauempana ja ilta oli viileä, mutta tunnelma silti korkealla. Olin suunnitellut meneväni ajoissa nukkumaan, mutta sitä sänkyyn siirtymistä kesti pari tuntia... Aina joku vielä halusi tulla kyselemään ja keskustelemaan, mistä olin tietenkin kovin otettu. "Anteeksi, mutta kuulin juuri että mainitsitte olevanne menossa nukkumaan, sitä minä vain halusin vielä että..." ja taas olin jäänyt jumiin puoleksi tunnuksi... Oli kuitenkin mahtavaa tavata niin paljon ihmisiä ja vaihtaa kokemuksia ja miettiä, kuinka asioita voisi vielä kehittää.

Tässä vielä todiste siitä, että istuin munaamassa itseni kaikkien noiden tärkeiden ihmisten keskellä! Onneksi vasemmalla puolellani istui pohjoisirlantilainen Simon, joka myös oli hieman pöllähtänyt.

Tässä vielä minä ja saksalainen Julia. Ja taas saimme siniset kangaskassit täynnä roinaa, mutta ei minulla sitään mitään ole vastaan!

Konferenssipäivät olivat todella antoisat ja lähdin pois taas hieman viisaampana, mutta myös väsyneempänä. On aika rankkaa viettää tuhti vuorokausi tuntemattomien ihmisten kanssa ja skarpata jatkuvasti. Hyviä puolia oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin huonoja :)

Odotan jo innolla sitä että valmistun ja pääsen töihin. Olisi todella mahtavaa, jos voisin joskus olla jostain muusta maasta tulevan apulaisopettajan ohjaaja!

Toivomus yläkertaan

Vihdoin on kaksi hullunmyllyviikkoa takana ja olen koneellekin raivannut tilaa, jotta olen saanut uusia kuvia siirrettyä, eli luvassa on kaikenlaisia juttuja viime viikkojen varrelta. Nyt on kuitenkin lähdettävä kauppaan, edellisestä kerrasta on jo monta päivää ja jääkaapissa ei valon lisäksi paljon muuta olekaan.

Pieni maistiainen suloisista oppilaistani, joita tulee ikävä, pitää kuitenkin antaa.

Pyöräilin eilen kaatosateessa vain tunniksi kouluun ja tunnilleni tulikin vain viisi lasta yhdeltä ykkösluokalta, mutta en antanut sen haitata. Koska ulkona satoi, päädyimme katsomaan suomalaisia lastenohjelmia läppäriltäni. Jotkut läsnäolevista lapsista olivat jo aiemmin katsoneet Muumeja ja kysyivät, josko voisimme taas katsella niitä, koska ne ovat niin ihania ja suloisia.

Sanoin, etten tiedä kummalla dvd:llä Muumit ovat, ja alamme katsoa sitä mitä ensimmäiseltä dvd:ltä löytyy. Asia ei kuitenkaan ilmeisesti ollut yhdentekevä.

Suloinen punatukkainen poika, se jonka hiukset ovat samaa väriä Herra Hirven turkin kanssa ja joka isossa ryhmässä on usein aika ujo ja hiljainen, risti kätensä, kohotti katseensa ylös ja huokaisi Bitte Heiliger Geist.

Pyhä Henki ei ilmeisesti ollut heti läsnä, mutta vaihdoimme jossain vaiheessa dvd:n jotta Muumitkin pääsivät ruudulle.

Viimeisten viikkojen ohjelmaa Suomi-tunneille

Kesäloma lähestyy ja on todella vaikeaa valita, mitä juttuja Suomesta ja suomen kielestä haluaisin lapsille vielä opettaa. Tämän viikonlopun jälkeen monet materiaaleista ovat matkalla Suomeen ja tänne jää vielä kilokaupalla esitteitä. Puuhailemme sitten varmaankin ryhmissä hienoja julisteita eri teemoista, katsomme kolmosten kanssa Poika ja Ilves -leffan loppuun ja sen sellaista. Se on varmasti sellaista mistä kaikki pitää, ainakin Suomi-postikorttien askartelu on ollut suuri menestys kaikissa luokissa.

Sain alkuviikolla konferenssissa (josta kerron kunhan saan parilta muulta assistentilta kuvia, oma kamerani kun meni rikki) yhdeltä opettajalta heidän koulunsa Comenius-projektissa tuotetun muistipelin. Heidän projektissaan on mukana kahdeksan Itämeren maata ja muistipelissä on paljon kyseisen alueen eläimiä. Tuota muistipeliä pelailimme kahdessa ryhmässä tunnilla ja ainakin kala taisi jäädä lasten mieleen, ja kyyhkysen sijaan pulu.


















Lisäksi katselimme suomalaisia postimerkkejä viime vuodelta ja oli jännä nähdä mistä kukin lapsi piti. Poikien suosiolla oli tietenkin jalkapallopostimerkki, jota kaikki sitten yrittivät ostaa minulta 0,70 € hintaan. Suomalaisilta kerätyistä kuvista tehdyistä postimerkeistä oli hauskaa näyttää lapsille lisää suomalaisuutta ja partiomerkitkin olivat kiinnostavat, yksi oppilaistani on partiolaisissa.

Taannoisessa kilpailussa lohdutuspalkinnon voittanut poika toi kirjan meille näytille, unohdin kuitenkin kuvata ylpeän voittajan palkintonsa kanssa. Winter im Mumintal oli kuitenkin luettu jo sivulle 54!

Herra Hirvi matkaa ensi viikolla Suomeen, joten ryhmäkuva piti tietenkin ottaa tänään ja tässä näette innokkaat oppilaani.

Nousu- ja laskukausia

Joskus talvemmalla eräs ekaluokkalainen tyttö ilmoitti minulle, että olen hänen lempiopettajansa. No, jotain nyt olen ilmeisesti tehnyt väärin, kun en tuota ykkössijaa ole voinut pitää ;)

Tänään sama oppilas tuli englannintunnin alussa kertomaan minulle, että olen kolmannella sijalla hänen lempiopettajissaan. Kerroin tietenkin olevani vallan otettu tästä sijoituksesta.

Opetuksen aikana hän raapusteli jotain listaa, jonka tuli sitten lähtiessäni vielä esittelemään, olinkin taas noussut yhden sijan, kakkospallille hänen oman luokanopettajansa jälkeen. Ja lista jatkui ja jatkui, en ehtinyt sen tarkemmin perehtyä miten muut koulumme opettajat olivat sijoittuneet ;)


kuva: palkintopalli

Kielioppia musiikin avulla

Konferenssista on selvitty hengissä ja Osnabrückin yliopistolta tullut tutkija tutustutti minut kotimatkalla uuteen saksalaiseen musiikkiin, neitoon nimeltä Annett Louisan. Mainion nokkelat lyriikat ja erityisesti laulu nimeltä Eve, joka sopii paremmin kuin mainiosti adjektiiveihin. Löysin laulusta vain yhden version youtubesta ja siinä seikkailevat jotkut animesankarit, mutta yrittäkää olla välittämättä.



Lisää tästä laulajattaresta voi lukea hänen kotisivuiltaan ja MySpace-sivustolta saa lisää musiikkimaistiaisia.

Työmatkalle

Huimaa, lähden työmatkalle. Tai ainakin kutsun sitä sellaiseksi, koska se kuulostaa hienolta. Huomenna ja tiistaina kokoontuu satakunta erilaisiin Comenius-projekteihin osanottanutta vaihtamaan kokemuksiaan ja arvioimaan, kuinka projektit ovat täyttäneet niille asetettuja tavoitteita.

Minä olen askarrellut hienon posterin, joka tulee olemaan näytillä ja huomenna minulla on kahden minuutin puheenvuoro, jonka aikana kerron toiminnastani koulussa. Riittäisi sitä juttua kyllä pidemmäksikin aikaa...

Tiistaina olen mukana paneelikeskustelussa, josta en oikein enää voinut vetäytyä sillä olin täysin sokaistunut ohjelmassa lukeneelle nimelleni ja viime tinkaan peruminen olisi ollut kurjaa järjestäjien kannalta. Pitäisi sössöttää jotain aiheeseen Europäische Dimensionen... Sain onneksi pyydettyäni ihan mukavia kysymyksiä ja selvensin vielä, etten ole kovin paljon käsitellyt Eurooppaa, se Eurooppa-kerhokin kun jäi sairaalareissun vuoksi niin tyngäksi. Pitää kuitenkin olla otettu tästä kaikesta, sillä olivat minut laittaneet tuohon paneelikeskusteluun, koska olivat saaneet vinkkiä, että puhun loistavaa saksaa.

No, toivottavasti ei tule paljastetuksi kuinka blondi olen... Kirjoitin kysymykset muistiin ja pohdiskelen sitten huomenna junassa ja illalla sängyssä mitä viisasta sitä voisi sanoa. Näitä pohdintoja on pitänyt tehdä jo pari viikkoa mutta on ollut todella kiireistä. Pitäkäähän siis peukkuja, etten sano mitään typerää!

Odotan kaksipäiväistä konferenssia kuitenkin innolla, sillä Euroopan Unioni maksaa koko lystin ja majoitun jossain vanhassa luostarirakennuksessa yhden hengen huoneessa, myös matkat ja ateriat maksetaan ;) Tottahan toki opiskelija käyttää hyväksi kaikki tällaiset tilaisuudet!

Kuulumisiin siis parin päivän päästä.