Kuinkas sitten kävikään?

Voi kuinka olen aiemmin ollut tyhmä! Olisin joka kerta oppilaiden tehdessä väritys- ym. tehtäviä soittaa taustalla suomalaista musiikkia. Tänään otin jo syksyllä polttamani levyn mukaan, kun sille oli sattunut tulemaan myös Fröbelin palikoiden sutsisatsaa. Ajattelin vaihteeksi leikityttää sitä levyn tahdissa ja lapset tykkäsivät. Lopuksi, kun he värittelivät Muumi-kuvia toivoivat he taustalle sutsisatsaata ja loruttelivat mukana ja sitten ehdottivat, että voisiko levyn antaa pyöriä loppuun niin, että se lähtee taas alusta käyntiin... Tuntia oli tosin enää alle 10 minuuttia jäljellä, että ihan koko levyä ei ehditty kuunnella :)

Välissä luin lapsille Muumi-kirjan Kuinkas sitten kävikään? eli Mumin, wie wirds weiter gehen? Hieman jännittyneinä lapset tarinankulkua seurasivat, mutta ajattelivat ehkä kuitenkin iloista loppua, minkä olin luvannut. Lapset rakastavat satuja ja voisivat kuunnella keskittyneesti tuntikausia, jos tarina on kiinnostava. Tässä kirjassa he rakastivat myös riimejä.

Oli kuulemma hauskaa ja niin minullakin, tästä lähtien musiikkia kuunnellaan joka kerta. Kun sutsisatsaan jälkeen lähti soimaan vanhempaa Värttinän tuotanto ja Rajattoman Mitä kaikatat kivonen? niin tuoleissa hytkyi yksi jos toinenkin pylly :)

Tällä viikolla vain pari lasta on huomannut, ettei minulla enää ole laastaria. Yksi lapsi oli sitä mieltä, että nyt nenässäni näkyy laastarinpainauma, vaikka ihonsiirrehän se siinä on. Sitten hän muistelikin, että siitä kaulalta oli otettu palanen ihoa. Vieressä ollut tyttö ei ihan seurannut keskustelua ja tarkasti vielä, mitä oikein oli käynytkään ja kerroin luomesta, joka olisi voinut kasvaa tosi isoksi. Toinen tyttö rupesi jo visioimaan, kuinka luomi olisi voinut peittää koko kasvot ja sitten koko kaula olisi leikattu irti ja laitettu naaman päälle ja kaulaan laastari... Joo, olen ihan tyytyväinen, että luomi poistettiin jo tässä vaiheessa ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kuva: kirja

Tuhiseva ja nuhainen ope

Oloni ei ole loman jälkeen laisinkaan levännyt, ja olen ollut tämän viikon todella väsynyt, lisäksi olen hieman vilustunut, eli hieman puolikuntoisena on mennyt alkanut viikko... Eilinen työpäivä ja tämänpäiväinen olivat kuitenkin paljon parempia kuin tiistai, vaikka päivät ovat olleet pidempiä. Keskiviikkona olin töissä 7.45-8.15 sekä 12-12.45, joista jälkimmäisellä tunnilla vain seurailemassa... Englannin pienryhmä oli peruttu, sain tiedon tästä kun olin kävelemässä luokkaan. Ei sinänsä haitannut, kun en mitään tähdellistä ollut suunnitellut (ja vaikka olisinkin, sitä olisi voinut käyttää seuraavalla kerralla), ja sain kaiken kukkuraksi eläindominon valmiiksi. Pelistä tuli oikeastaan aika hieno, laminointi ehdottomasti kruunasi kaiken, jälki on heti paljon ammattimaisempaa ;)

Saimme nyt myös sovittua, että olen englannintunneilla ohjaksissa, mutta toisen opettajan on oltava läsnä, koska minulla ei saa yksin olla vastuuta tai jotain sellaista... Hassua, pidän kuitenkin muitakin tunteja yksin ja neljä viikkoa koulullamme ollut harjoittelija sijaisti yhtä opettajaa kolme kokonaista päivää niin, että luokassa oli hänen lisäkseen aikuisia ihmisiä korkeintaan minä (yhdellä enkuntunnilla). No, ei sen kollegan läsnäolo siellä nyt häiritse, kun hän on oppinut käyttäytymään ja yrittää seurata tekemisiäni, sillä viikossa on yksi tunti, jolle en pääse, koska minulla on silloin ihanat Suomi-oppilaani.

Stressasin aluksi niitä enkuntunteja, vaikka samalla haluan kovasti pitää niitä. Kaikki meni tänäänkin kuitenkin hyvin, opettajan opaskirja on hyvä ja lasten kanssa aika paljon vain leikitään ja opetellaan loruja. Tunti kuluu helposti, kun kaikki lapset haluavat vuorollaan tehdä jotakin. Oikea opettajakin etenee aika hitaasti, eli paineita ei ole. Kollegakin kiitteli ja totesi, että ehkä pärjää yhden tunnin yksin, kun on minun tuntini mallina ja opas tukena.

On niin hauskaa mihin kaikkeen oppilaat innostuvat mukaan. Tänään oli Fiona the flean kirppusirkustemppuja ja lapset seurasivat näkymättömän kirpun temppuja silmät kiiluen ja pyysivät minua englanniksi sanomaan Fionalle, että tämän tulisi hypätä Joachimin pöydältä Janinan pöydälle asti. Voi sitä jännitystä, että mahtaako kirppu pompussaan onnistua!

Eilisellä nelosten enkuntunnilla harjoiteltiin puhelinnumeroita, kyseltiin niitä kavereilta ja lopuksi puhelin pirisi ja opettaja vastasi siihen käyden keskustelua liittyen väärin valittuun numeroon ja lopuksi luurin päähän saatiin yksi oppilaista, jonka numeron opettaja luki taululta. Pojalla oli mieletön improvisointikyky! Hello... Oh hi mom... Yes, I come. Bye bye. Tuntuu niin mahtavalta, kun oppilas osaa tuottaa tällaisen sisällön ilman hetkeä aiemmin jankattuja fraaseja tai tekstiä apunaan. Seuraavaksi kaksi oppilasta sai keskustella keskenään, ja sekin päättyi hauskasti, kun toinen oppilaista yritti selittää haluavansa soittaa numeroon, joka osottautui hänen omakseen.

Loma on tehnyt lapsille hyvää, sillä kaikki luokat tuntuvat todella rauhallisilta, lapsilla on taas energiaa ja kärsivällisyyttä, mutta saa nähdä kuinka kauan tämä autuus jatkuu ;) Väsyneelle ja puolikuntoiselle opettajalle viikko on siis ollut unelma, olisin varmasti ihan uuvuksissa, jos saisi koko ajan olla palauttamassa kuria...

Saimme reiluksi kuukaudeksi Suomi-kerhoomme vahvistusta. Koska se yksi kollega on pitämässä sitä enkuntuntia, ei hän voi pitää valinnaisliikuntaa. Ensin tunnilleni tuli kaapin (matalan sellaisen) päälle istumaan kuusi poikaa ja pari tyttöäkin yritti änkeä vielä sisään... Ajattelin että okei, mikäs siinä tämän kerran... Pian kuitenkin tulivat rehtori ja vararehtorin hommia hoitava opettaja ja kauhistuin, kun ajattelin että siinä pienessä tilassa yrittäisimme työskennellä huhtikuun loppuun asti... Yksi opetusluokkakin olisi tarjolla, mutta sanoin, että ryhmä on edennyt jo sen verran, että olisi sääli jos joutuisimme nyt jarruttamaan. Tämä ymmärrettiin heti ja lisäksi tuli mahdollisuus osallistua jonkun opettajan kuvistunnille tai mennä pieneen tietokoneluokkaan. Luokkaan jäi kaksi poikaa ja minun puolestani he voivat vaikka sitten olla sen koko kuusi viikkoa, käyttäytyivät ainakin tänään asiallisesti ja vaikuttivat ihan kiinnostuneilta.

Rakastan oppilaitani, he ovat niin eteviä ja nokkelia. Kuulumiskierroksen ja pienten keskusteluharjoitusten jälkeen aloin osoitella eri värisiä vaatteita ja asioita sanoen tämä on musta, tämä on vihreä jne. Aluksi veikkailtiin vaatteita, mutta neljännen värin kohdalla oppilailla välähti. Aivan kuten ekaluokkalaisetkin, he rupesivat heti etsimään itseltään jotain sen väristä. Lopuksi jaoin monisteet, jossa on lueteltuna värit ja tyhjä pallon kunkin sanan vieressä, niitä sitten väriteltiin ja se oli lasten mielestä todella kivaa. Ensi viikolla voisi leikkiä sitä värijuttua, missä lähestytään leikinjohtajaa aina tämän ohjeiden mukaisesti (esim. ne joilla on sinistä, voivat ottaa kolme banaaniaskelta).

Eilen oli opettajainkokous, jossa oli mukana myös joitain vanhempia, ilmeisesti koulun tuleva rehtori sekä joku tyyppi Oldendorfista esittelemässä heidän koulunsa itsearviointisysteemiä. Kokous oli kiinnosta monilta osin, pääsin taas tutustumaan joihinkin täkäläisiin menetelmiin. Puhuttiin mm. siltavaiheesta päiväkodin ja koulun välillä, siitä mitä tietoja päiväkoti voi koululle luovuttaa ja kuinka joka tapauksessa on jo aika myöhäistä puuttua 6-7-vuotiaan lapsen erityistarpeisiin, kun erityispedagogisia otteita tarvittaisiin jo heti alussa. Meidän ja yhden toisen koulun yhteinen erkkaope tms. jäi tänään äitiyslomalle ja sijainen kyseli eilen joltain, minkälaista tarvetta nelosluokilla on. Vastaus oli heti, että heitä ole järkeä tukea, kun lähtevät koulusta parin kuukauden kuluttua... Haloo! Ei heidän koulu-uransa ja erityisen tuen tarve siihen silti tyssää. Huoh. Oldendorfin koulun opettaja sai koulunsa kuulostamaan aivan loistavalta yhteisöltä, reilu 70 opettajaa ja viisi opettajaa ja vähän muuta henkilökuntaa. He olivat nähneet vaivaa ja tehneet itse kyselylomakkeen, joka todella vastaisi koulun tarpeita ja olisi helppo ymmärtää ja täyttää myös pienimmille oppilaille.

Nyt pitäisi vielä kirjoittaa kutsut Suomi-iltaan ja kirjoittaa pienet saksankieliset kuvaukset suomalaisista elokuvista, joista kollegani saavat valita mielenkiintoisimman. Se sitten katsotaan illan päätteeksi. Taisin unohtaa muutaman asian, joista halusin kirjoittaa, mutta eiköhän tässäkin ole tekstiä kerrakseen. Tässä pari satunnaista otosta käytävältä sekä opettajanhuoneesta piristämään tekstiä.

Ankea alku

Loma meni nopeasti eikä aikaa kotona löhöilylle ollut, nyt on hieman motivaatiopulaa. Menin tänään taas vain yhdeksi tunniksi töihin ja kävi ilmi, ettei englanninopettaja ole töissä, sairaslomalla huhtikuun loppuun. Jälleen kerran se ah niin ihana uusi kollegamme oli laitettu pitämään englannintunteja... Kysyin, josko minä voisin tehdä sen, tietenkin vähän inhottavaa 15 minuutin varoitusajalla. Huomenna kyselen asiasta rehtorilta. Varareksin hommia tällä hetkellä tekevä kollega sanoi, että tämänpäiväinenkin tunti olisi pitänyt heidän kanssa sopia, aikaa tähän ei kuitenkaan ollut ja halusin pelastaa lapset ällökollegan kamalalalta englannilta... Mies tuli kuitenkin tunnille istumaan (tällä kertaa ei räplännyt puhelinta jatkuvasti), sillä en saisi pitää yksin tunteja. Höm. Pidän niitä muutenkin.

Toivottavasti tähän löytyy jokin ratkaisu. Olisi ikävää, jos lapset yli kuukauden saavat englanninopetusta henkilöltä, jota ei ole mitenkään koulutettu siihen ja joka ei osaa kieltä kunnolla. Jos minä pidän tunnit, teettää se ehkä hieman lisää työtä, mutta vihdoinkin pääsisin kokeilemaan tuntien pitämistä ihan yksin.

Huomenna on pidempi työpäivä ja lisäksi opettajankokous, ei yhtään huvittaisi. Oletan, että pidän huomennakin enkun pienryhmän tunnin, vaikkei siitä erikseen ole minulle kerrottu. Ideoita minulla on jo varastossa, mutta pitää niitä varmaankin tänään illalla ja kasata, jos tanssitunnin jälkeen vielä olen elossa. Sinnekään ei tuossa ihme vesilumiraeräntäsateessa huvittaisi lähteä, mutta en annan armoa itselleni!

En malta saattaa vanhoja juttuja päätökseen ennen kuin rupean fiilistelemään seuraavia. Helsingin soveltavan kasvatustieteen laitoksella on Erasmus-opetusharjoitteluvaihto Utrechtin yliopiston kanssa ja tammi-huhtikuussa 2009 voisi lähteä suorittamaan soveltavaa (jonka olen jo suorittanut) ja syventävää harjoittelua, kylläpä houkuttelisi! Kuitenkin ajatuskin siitä jo väsyttää, alan kaivata aloilleni asettumista! Olisi vain niin kivaa päästä puhumaan hollantiakin päivittäin ja tutustua sikäläiseen kouluun ja opettaa. Mutta tyydyn kai istumaan luennoilla ja lukemaan kuiviin tentteihin...

Sitten ottaa vielä pannuun se, että entinen ohjaava opettajani on saanut päähänsä kutsua minua Annaksi, enkä voi sietää sitä... Kuinkahan voisin hienovaraisesti vihjata, ettei se ole nimeni. En minäkään kutsu häntä Fraksi tai Nkiksi.

Toivottavasti seuraavan kerran aurinkoisemmissa tunnelmissa.

Blogi pääsiäislomalla

Alkavan viikon matkakohde on vihdoin arvottu ja kaikista lakoista huolimatta lähdemme Berliiniin. Loppuviikosta tulen yhdeksi yöksi kotiin ja häippäsen toiseksi viikoksi Ranskaan. Aivot nurkkaan siis ja blogi huilimaan, kaikille oikein iloista pääsiäistä, töihin palaan 25.3.2008.

Jos haluaa kielellisesti huvittaa itseään eikä vielä viime keväänä seurannut seikkailujani Skotlannissa, voi käydä nauttimassa raamatunteksteistä in Scots. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja loput voi sitten etsiä seuraavilta päiviltä.



Kuva: lomalle

Who lives in the castle?

Nyt kun mokomasta linnatunnista on jo kulunut aika kauan aikaa ei se enää vaikutakaan niin hohdokkaalta. Esittelen sen teille nyt kuitenkin. Ostin viime vuonna jostain museosta English Heritage -sarjan kirjan Castles. Vähän tekstiä ja paljon kuvia, ehkä minäkin oppisin jotain keskiajasta! Vai koska niitä linnoja olikaan... Olen siis surkea historiassa!

Lapset olivat siis pitäneet esitelmiä harrastuksista sekä Iso-Britanniasta. Ajattelin, että linnoilla voisi hieman laajentaa tuota Iso-Britannian tuntemusta ja kaikenlaiset ritarijutut on aina kiehtovia. Kopioin kirjasta aukeaman, jossa oli halkaistu linna. Peitin huoneiden nimet ja kirjoitin ne monisteen alareunaan, josta oppilaiden piti ne sitten kirjoittaa oikeisiin kohtiin. Alustuksena pohdimme kuka asuu linnassa (kuningas & co.) ja missä maissa on kuninkaallisia.

Kun tehtävä oli valmis, kävimme kaikki huoneet läpi ja oppilaat saivat kertoa mitä näkivät huoneissa. Tämä oli ensimmäinen tunti, jonka pidin ryhmälle yksin. Tällä tavoin sain myös hieman selville minkälaista sanastoa he jo hallitsevat.

Eipä siinä sen kummallisempaa. Seuraavalla viikolla kopioin vielä toisen aukeaman, ja piilotin lauseista sanoja. Onnistuin valitsemaan sekä tuttuja että uusia sanoja, ja näyttämällä ja selittämällä uudetkin sanat tulivat tutuiksi. Pyrin välttämään saksan käyttöä. Lauseiden lukeminen oli kyllä jo aivan liian työlästä. Täällä oppilaita suojellaan kirjoitetulta kieleltä ihmeen pitkään ja niin lapset eivät osaa tunnistaa jotakin tuttua sanaa tekstistä vaan lausuvat sen aivan väärin... Minusta se ei ole hyvä toimintatapa. Se on tietenkin tärkeää, että sana ensin kuullaan ja sitten sanotaan ja vasta tämän jälkeen nähdään ja kirjoitetaan, mutta ei niiden välillä voi pitää puolta vuotta!

Yhdeksän ensimmäisen kuukauden salaisuus

Olin keskiviikkoiltana kuulemassa erittäin mielenkiintoista luentoa, oli ehdottomasti pulittamani kuuden euron arvoinen kokemus. Luennoimassa oli Ingeborg Weser, psykoterapeutti, jolla on oma instituutti Hollannissa. Institut für Persönlichkeitsentwicklung und Psychotherapie, Institute for Personality Development and Psychotherapy. Kannattaa tutustua instituutin kotisivuihin.

Luennon nimi oli Das Geheimnis der ersten neun Monate, eli ihmisen yhdeksän ensimmäisen kuukauden salaisuus. Hieman jännitti mennä, kun ajattelin että kaikki muut ovat viimeisillään raskaana, mutta pikemminkin suurin osa taisi olla siellä ammattinsa vuoksi. Alkuvaiheessa olevia raskauksia ei tietenkään myöskään ulospäin näe. Tilaisuuden yhteydessä myynnissä ollut kirjallisuuskin oli ajateltu sekä vanhempia että ammatti-ihmisiä varten.

Itse olin luennolla sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä. Vaikkei sisälläni nyt vielä kukaan kasva, ehkä kuitenkin parin vuoden sisällä. Muutenkin ihmisen ja etenkin lapsen kehitys on jotain todella mielenkiintoista! Tykkäsin lapsena lueskella/katsella kirjaa, jossa kuvattiin enemmänkin biologisesti sikiön kehitystä äidin vatsassa yhdeksän kuukauden ajan. Äiti varmaankin ainakin muistaa tuon kirjan tekijän, eiköhän kirjakin edelleen ole tallessa. Kaikki Prisma-dokumentitkin ovat aina kiehtoneet minua ja nyt oli oiva tilaisuus laajentaa tietouttaan tähän psykologiseen osastoon.

Jo 20 tuntia hedelmöittymisen jälkeen pienellä ihmisellä alkaa hormonitoiminta. Monia näistä asioista Weser ei osannut nimetä, eikä se ehkä niin olennaista ollutkaan. Ja jo ennen sitä alkaa pienen ihmisen kehitys. Hedelmöittyminen on suuri tapahtuma ja sitä edeltävä kamppailu siittiöiden kesken aivan mieletön rutistus. Ihmisellä moinen matka vastaisi kolmen kilometrin uintilenkkiä, ja tietenkin voittaakseen pitäisi olla supernopea... En minä ainakaan jaksaisi perille asti!

Pieni sikiö elää kaiken minkä äitikin. Pieni sikiö iloitsee äidin kanssa, suree äidin kanssa, syö äidin kanssa, juo äidin kanssa, juhlii äidin kanssa, masentuu äidin kanssa, tupakoi äidin kanssa, käyttää huumeita äidin kanssa, hengittää äidin keuhkoilla, stressaa äidin kanssa ja rentoutuu äidin kanssa. Tämän mahdollistaa muun muassa napanuora.

Yhteys äitiin syntyy hedelmöittymisen hetkellä, eikä munasolukaan mikään passiivinen "olento" ole, ympäristö vaikuttaa siihen onko munasolu edes halukas ottamaan siittiötä vastaan ja sen jälkeen kiinnittymään kohdunseinämään. Suurin osa raskauksistahan päättyy keskenmenoon, mikä ainakin itselleni on ollut aika uusi juttu. Keskenmenot vain tapahtuvat useimmiten ennen kuin nainen edes tietää olevansa raskaana, joten yleiseen tietoon tulevat usein vain ne tapaukset, joissa ulospäin on jo nähnyt vatsan pyöristyvän.

Kahden kuukauden iässä sikiö on jo oikeastaan valmis, biologisesti siis. Kehitys ei tapahdu nollasta huippuun, vaan pikku hiljaa tapahtuu pientä muutosta ja kehitystä sen pohjalta, mitä aiemmin jo oli. Perimä ja ympäristö vaikuttavat vaihtelevasti. Ympäristöllä luennoitsija siis tarkoitti ympäröiviä olosuhteita, ei niinkään sitä vauvan fyysistä ympäristöä siellä kohdussa.

Äidin psyyke raskauden aikana on suuressa roolissa. Vatsassa kasvava lapsi aistii kaiken ja tuntee äidin kanssa samoja tunteita. Weserin mukaan on tärkeää, että lapselle tulee koko tunteiden väripaletti tutuksi, ei pidä yrittää väkisin elää ruusunpunaista elämää. Pieni stressikään ei ole haitaksi. Näiden kaikkien tunnemaailmoiden tunteminen kohdussa helpottaa lasta myöhemmässä vaiheessa käsittelemään ja tuntemaan näitä tunteita vatsan ulkopuolella. Myönteisemmin kuitenkin vaikuttavat miellyttävät tunteet, sillä ne kehittävät aivoissa hyviä asioita, jos sikiö taas kokee olevansa vaarassa, laukaisee se aivoissa stressille altistavia tekijöitä.

Liika stressi raskauden aikana, jos äidillä esimerkiksi on jatkuvasti korkea stressitaso vaikkapa vaativan työn takia, voi vaikuttaa negatiivisesti lapsen kehitykseen. Stressiä voi aiheuttaa päihteiden käyttö, taloudelliset ongelmat, ongelmat parisuhteesssa, vaativa työ, sairaus, hektinen ja rauhaton elinympäristö, liian pieni asunto ja raskaus- ja synnytyspelot, jotka nekin tietenkin ovat aivan normaaleja ilmiöitä, jos eivät mene liiallisuuksiin. Jos äiti on todella stressaantunut raskauden aikana, sillä on vaikutuksia lapsen koko elämään. Alkiovaiheessa stressi voi aiheuttaa keskenmenon. Sikiövaiheessa stressi voi aiheuttaa lapselle rytmihäiriöitä. Pieni vauva taas saattaa huutaa ja kärsiä nukahtamisvaikeuksista. Vanhemmilla lapsilla esiintyy hyperaktiivisuutta ja keskittymisvaikeuksia.

Tämän kerrottuaan Weser muistutti, ettei lapsi tarvitse täydellisiä vanhempia, vaan vanhemmat, jotka ovat valmiita kasvamaan lapsen kanssa ja rakastamaan tätä ja toisiaan. Kenenkään ei tulisi tuntea syyllisyyttä tai häpeää ja apua on osattava hakea. Huutavaa lasta ei kestä kukaan jos ongelma vain jatkuu ja jatkuu, ja siihen on parempi hankkia apua kuin yrittää kestää, sillä seurauksena voi olla masennusta ja pahimmassa tapauksessa lapsen vahingoittamista.

Kaikesta tästä ei tietenkään ole äiti yksin vastuussa. Lapseen vaikuttaa myös isä tai isän olemattomuus. Äidin tukeminen on myös lapsen tukemista. Äiti tarvitsee turvaa, rentoutumista ja tiedon siitä, että kelpaavat tehtäväänsä. Jos lapsen isä ei ole kuvioissa, voi tätä tehtävää hoitaa läheiset ystävät ja perhe. Isä voi osoittaa naiselle hyväksyntää positiivisella asenteella ja tukemalla perheen elämänmuutosta taloudellisesti. Isä voi olla yhteydessä lapseen naisen kautta ja omalla äänellään. Lapsi kuulee vatsaan paremmin nimen omaan matalia miesääniä sen lisäksi, että äidin ääni tietenkin on läheisin, ihan jo sen takia, että äänenmuodostus alkaa alavatsasta, jossa lapsi tuntee puheen väreilynä. Vaikkei mies olekaan raskaana eikä hänelle tapahdu mitään biologisia muutoksia, hormonitoiminta kuitenkin muuttuu joksikin aikaa ennen syntymää ja syntymän jälkeen. Testosteronimäärä laskee ja näin mies ikään kuin vaihtaa päällä hoivavaiheen ja on naisen apuna eikä vain koko ajan kitise seksiä.

Oppiminen alkaa myöskin kohdussa. Vatsassa ei ole vielä tarkoitus oppia laskemaan matematiikaa tai kognitiivisia valmiuksia, mutta monenlaista tärkeää lapsi kuitenkin jo oppii tässä kehityksen alkuvaiheessa. Lapsi oppaa koskettamaan, maistamaan ja kuulemaan, aivot ja limbinen systeemi kehittyvät ja raskauden aikaiset tapahtumat vaikuttavat aivojen myöhempäänkin kehitykseen. Lapsi oppii erilaisia tunteita ja oppii muistamaan. Jos lapselle on raskauden aikana laulettu jotain tiettyä laulua, se varmasti rauhoittaa lapsen tuttuudellaan myös syntymän jälkeen. Monet myös aikuisenakin mieluiten nukkumaan mennessään hakeutuvat samankaltaiseen sykkyräasentoon kuin missä pötköttelivät kohdussakin.

Noin 8 viikon ikäisenä sikiö alkaa liikehtiä, joskus tämä saattaa olla naiselle ensimmäinen vinkki siitä, että tämä on raskaana. Samoihin aikoihin kehittyy kosketusaisti. Makuaisti alkaa kehittyä 12 viikon iässä. Hajuaisti tulee vasta syntymän jälkeen ulkoilman hengityksen myötä, mutta maku- ja hajuaistihan ovat vahvasti toisiinsa yhteydessä. Tasapainoilua sikiö alkaa harrastaa noin 16 viikon iässä ja kuuloaisti herkkenee 20 viikon iässä. Ranskassa oli tutkittu kuinka vatsassa opittu makuaisti vaikuttaa myöhemmin. Raskaana olevia naisia, jotka pitivät aniksesta, kehotettiin syömään raskauden aikana todella paljon anista ja naisia, jotka eivät siitä niin välitä, pyydettiin välttämään aniksen syöntiä kokonaan. Kouluikäisinä näiden naisten lapsien oli annettu haistella anista. Anikseen raskauden aikana tottuneet kokivat tuoksun erittäin miellyttävänä kun taas toinen ryhmä, jolle anis oli vieras, nyrpistelivät nokkaansa.

Luento oli ohi todella nopeasti, tuntui kului vauhdissa näin mielenkiintoisen aiheen parissa. Onneksi yleisöstä nousi vielä hyviä kysymyksiä. Pohdittiin muun muassa ultraäänen tarpeellisuutta. Se on hyvä osa raskaudenaikaista tutkimusta ja varmasti vanhemmille konkretisoituu lapsen olemassaolo, kun näkee pienen veitikan monitorista. Ultraäänikuvauksen ei kuitenkaan pitäisi olla ensisijainen kontakti lapseen. Yleisön joukossa ollut imetysneuvoja totesikin, että jos vauvaa olisi tarkoitus koko ajan katsella, olisi vatsassa varmasti ikkuna sitä varten. Kontaktia lapseen tulisikin ensisijaisesti luoda esimerkiksi kosketuksen ja äänen avulla.

Keskusteltiin myös siitä onko hyvä tietää tai kysyä lapsen sukupuolta etukäteen. Liiat luulot ja odotukset voivat nekin koitua kohtalokkaiksi, kun (kliseisesti) jalkapallokaveria odottanut isä saakin syliinsä tytön. Isän pettymys taas vaikuttaa äidin olotilaan ja äidin olotila lapseen, joka on tästä täysin riippuvainen ja elää äidin tuntemusten mukaan, vaikka toki syntymän jälkeen jo paljon itsenäisemmin. Napanuorakaan ei enää huolehdi että vauva saa kaiken tarvitsemansa, vaan vauva ilmoittaa tarpeistaan itkemällä.

Tilaisuuden jälkeen myynnissä oli myös Weserin ja tämän kollegan Gerlad Hütherin kirja Das Geheimnis der ersten neun Monate. Koska jo ennen luento ostin pari opusta, minulla ei enää ollut rahaa, mutta uskon kyllä tuon kirjan vielä hankkivani. Hintakaan ei ollut paha, 14,90 €. Toinen ostamani kirja käsittelee kyllä oikeastaan niin eri aihetta, enkä ole takakansitekstiä enempää ehtinyt lukea, että taidan jättää sen esittelyn myöhempään kertaan.

Nyt lähden nauttimaan kauniista aurinkoisesta säästä ulos ja palaan astialle vielä kerran tänään englantilaisen ritarien kanssa.

Kuva: kirjankansi

Ope lukee

Open pitäisi lukea kollegaltaan pari kuukautta sitten lainattu Thomas Mannin Buddenbrooks, mutta ei ole vielä edes aloittanutkaan. Doris Dörrien kepeämmät novellit vetävät puoleensa enemmän, vaikka liian vähälle tarkastelulle nekin ovat jääneet.

Olen todella laiska lukija. Blogit ovat mainioita. Tarjoavat aina pienen palan kerrallaan, voi mukavasti aamupalalla nauttia. Harvat ovat jatkokertomuksia, jotka sitoisivat lukemaan loppuun asti. Maistiaisia voi vakkareiden lisäksi nauttia silloin tällöin. Tykkään myös selailla lehtiä ja lukea kiinnostavia artikkeleita, tai ainakin katsella kuvat ;)

Olemme molemmat onneksi aika höpsähtäneitä käsitteelliseen muutokseen, oppimiseen, kielen oppimiseen, kehitys- ja oppimispsykologiaan yms., joten lehtihankintoja yleensä puoltaa kaksi ihmistä ja niin niitä sitten kertyy...

Olimme taannoin matkalla jonnekin ja Münsterissä junaa odotellessamme oli hyvin aikaa (taas) kiertää läpi aseman lehti- ja kirjakauppa. Buddenbrooks jäi silläkin kertaa avaamatta, kun uudet lehtiostokset kiinnostivat huomattavasti enemmän.

Toisaalta saatan ostaa lehtiä sillä perusteella, että niitä voi käyttää opetuksessa. Parhaassa tapauksessa jostain lehdestä hyötyvät sekä opettaja että oppilas. Jostain tiedelehdestä voi vaikkapa löytyä lyhyehkö ja helpohko teksti lukiolaisille. Ja ope selaa samasta lehdestä vinkkejä vaihtelevaan kieliopin opettamiseen ;)


Ensinnäkin luen Opettaja-lehteä, joka minulle ystävällisesti lähetetään ihan tänne ulkomaille asti ilman lisäkuluja. Nyt ei kyllä ole pariin viikkoon kuulunut mitään, johtuisikohan Suomessa olleista hiihtolomista. On kiva seurata kotimaan uutisia ja muutenkin lukea suomeksi. Olen ajatellut esitellä lehtiä kollegoillekin ja lehdistä saan ideoita mistä voisin kertoa kollegoilleni.

Etualalla oleva Deutsch Perfekt -lehti on tarkoitettu kielenoppijalle. Tekstit ovat aika helppolukuisia ja ohessa on aina sanalista ja muutakin infoa. Juttuja on laidasta laitaan, ostamassani numerossa ajankohtaisesti karnevaalit. Lisäksi joka lehdessä kerrotaan ilmeisesti aina yhdestä maahanmuuttajasta ja tämän sopeutumisesta Saksaan. Oma deutschinihan nyt on niin perfekt, että ostin lehden lähinnä poikaystävälle ja käytettäväksi opetuksessa Suomessa. Kumpikaan meistä ei ole vielä tainnut lehteä avata ;) Niin ajan hermolla jutut eivät vaikuttaneet olevan, etteikö niitä mielellään lukisi myöhemmässäkin vaiheessa, pikku hiljaa.

Didacta on elinikäisen oppimisen lehti. Kaikenlaista koulutus- ja oppimisasiaa. Tämän numeron ostin huomiota herättävän Reform-Bedarf! -otsikon vuoksi. Uudistusta täällä totisesti kaivataankin. On muuten melkein mahdottomuus löytää jokin kasvatusta tai koulua käsittelevä lehti, jossa ei jossain muotoa mainittaisi suomalaista tai yleensä pohjoismaalaista koulusysteemiä ja PISA-menestystä ym. Uudistusartikkelissa muun muassa todettiin, että saavuttaakseen yhtä laadukkaan koulujärjestelmän kuin Skandinaviassa, tulisi rahaa budjetoida ala-astevaiheelle nykyiseen verrattuna nelinkertainen määrä. Lisäksi lehdessä käsitellään tietotekniikan käyttö opetuksessa ja jatkokoulutuksessa, varhaiskasvatusta ja Fröbelin palikoita. Vihdoin voin lukea, mistä ah niin ihana lastenlauluyhtye on saanut nimensä!

Vasemmalla oleva avonainen sivu on jostakin aivolehdestä. Artikkeli käsittelee kielioppia ja sen opettamista draamallisin keinoin. Tarkastelussa on nimen omaan saksa vieraana kielenä. En ole vielä ehtinyt lukea, mutta katselin jo kuola valuen lähdeluetteloa ja sain uusia ideoita graduuni ;)

Bild-lehden koulu-uutisista oli tarkoitus tehdä viikon uutinen -päivitys jo viikkoja sitten, kun tuon lehden ostin. Bild on täkäläinen iltalehti ja jos olisin kuvannut etusivun alareunan, olisitte saaneet ihailla vähäpukeista iltatyttöä. Bildillä oli ilmeisesti 12-osainen juttusarja koulusta. En ruvennut kaikkia hamstraamaan, mutta tämän yhden numeron ostin kauppareissulla. Suuri otsikko lupaa kertoa, kuinka koulu uuvuttaa Saksan lapsia.

Silloin kun kävin Saksassa koulua oli ylioppilastutkintoon johtava koulu 13-vuotinen. Muutamassa osavaltiossa se taisi olla jo silloin 12-vuotinen. Jokunen vuosi sitten 12-vuotinen tutkinto otettiin käyttöön myös Niedersachsenissa ja jokusen vuoden päästä kirjoittavat ensimmäiset oppilaat ylioppilaiksi vain 12 vuoden jälkeen. Lehdessä kerrottiin siskoksista, jotka siis ovat eri luokka-asteilla, mutta tämän uudistuksen vuoksi heillä on loppukokeet samana vuotena. Nuoremmalla tytöllä on kova kiriminen, kun pitäisi oppia samat asiat kuin isosiskonkin, mutta vuotta lyhyemmässä ajassa. Mahtaakohan koulu tehostua yhtään vai tuleeko kaikilla tulevilla koulutulokkailla olemaan yhtä kiire. Eiväthän laitosta pyörittävät isot jehut voi kuvitella, että sama määrä kamaa käydään yhtäkkiä läpi lyhyemmässä ajassa samoilla metodeilla ja systeemeillä kuin tähänkin mennessä.

Eilen sain kollegaltani todella mielenkiintoista luettavaa! Erziehung und Wissenschaft Niedersachsenin lehdessä oli juttu ryhmästä, joka matkasi Suomeen tutustumaan kasvatusjärjestelmäämme. He perehtyivät laitoksiin neuvolasta yliopistoon asti. Kollegani oli haltioitunut tästä artikkelista ja sen sisällöstä ja kyseli minulta mitä ne Tantet eli tädit oikein olivatkaan, tarkoittaen neuvolatätejä. Hänelle oli käsittämätöntä, että valtio antaa jopa pakkauksen täynnä vaatteita ja muuta tarpeellista ILMAISEKSI. Kaikkea sitä pitääkin itsestäänselvyytenä. Taitaa todella olla aika lottovoitto syntyä Suomeen. Artikkeli oli aika realistinen, vaikka ryhmän kokemukset tietenkin perustuivat vierailuihin vain muutamissa Jyväskylän seudulla sijaitsevissa opinahjoissa. Minulla ei ole skanneria (unohtui selvittää olisiko meillä koulussa sellainen), mutta yritin ottaa artikkelista kuvia... Toivottavasti ne saisi suurennettua lukukelpoisiksi, viimeistäänkin lataamalla blogistani kuvat koneelle, jossa suurennuksen voi tehdä (itselläni Esikatselu-ohjelmassa, en tiedä millä kuvia esim. Windowsilla katsellaan). Omalla koneellani siis ainakin sain tekstin näkymään tarpeeksi isolla.

Pupuja ja munia, hihihiihihiiii!

Siis mikä ihana asema onkaan kun saa työskennellä varhaismurkkujen kanssa! Mikä olisi hauskempaa kuin sana MUNA! Oppilaat hihittelivät jo sanalle pääsiäisPUPU niin paljon, ettei meinannut itselläkään pitää pokka, kun tiesin että kohta olisi ne munat vuorossa ja niille vasta sitten hihiteltäisiin. Kai toi pupu sitten kuulosti saksaksi pepulta, Po, Popo.

Tänään lempilapseni olivat hieman rauhattomia, mutta hekin hiljenevät aika pian kun sanoo hiljaa. Puhun tunneilla pääasiassa saksaa, mutta jotakin käskyjä ja muita vastaavia sanon suomeksi kuten Juuso, istu alas. Kun tämä Juuso kuulee nimensä ja tajuaa toikkaroivansa juuri ihan väärässä paikassa, on viesti hänelle selvä vaikkei sitä kielellisesti ymmärtäisi. Äänensävystäni viimeistään voi päätellä oliko hän parhaillaan tekemässä jotain hyvää vai huonoa.

Kyselimme tänään toisiltamme mitä kuuluu ja teimme pienen dialoginkin tervehdyksineen, esittelyineen ja kuulumisineen. Sitten vähän virvottiin ja varvottiin ja väritettiin niitä munia! Oli kyllä riemu ratketa, kun pupulta puuttui munat ja se oli siksi surullinen... Ainakin ryhmän pojilla tuntui olevan myötätuntoa pääsiäispupuamme kohtaan.

Oppilaat kysyivät saavatko Suomi-kerhosta arvosanaa. Minä jo olin vastaamassa että ei, mutta kyllä silti pitää käyttäytyä. Kun olin päässyt sanomaan vasta ei, kuului jo kuorossa pettynyt höh. Kai he ovat kaikki tähänastisista suomentaidoistaan jo niin polleana, että hyvä numero pitäisi saada todistukseen :) Ja pitäisi tehdä retki Suomeen.

Paljastin tänään myös ensimmäistä kertaa penaalini, kun yksi oppilas tarvitsi lyijykynän lainaan. Minä siis olen ostanut sellaisen Federmappen, jollainen on kaikilla saksalaislapsilla. Omani on vaaleanpunainen ja siinä on keijukaisten kuvia. Kyllä nyt tulevalla saksanmaikalla tietenkin pitää olla sellainen (pidän silmiä auki Janosch-penaalillekin)! Oppilaita vähän nauratti tämä opettajan lapsellisuus...
















Ekaluokkalaisetkin aamulla värittivät innolla pääsiäismunia. Torstain ryhmä on aina niin herttainen, paljon rauhallisempi kuin toinen luokka. Luokanopettaja sanoi, että yksi syy voi olla siinä, että hänen oma äänenkäyttönsä on niin hiljaista, että se leviää koko luokkaan. Varmasti tepsii. Jos opettaja koko ajan huutaa ja karjuu, niin oppilaidenkin volyymi on korkealla. Jos opettaja puhuu hiljaa, niin ympäristökin hiljenee, koska suurin osa kuitenkin haluaa kuunnella, mitä tällä on sanottavana.

Pääsiäisen kunniaksi vein kollegoille Fazerin parhaita, jotka olivat viime viikolla ehtineet mennä vanhaksi, onneksi maku ei ole muuttunut miksikään. Kulhon viereen kirjoitin lapuille Iloista pääsiäistä ja se piti sitten sanoa ennen kuin sai ottaa karkin. Olisinpa saanut videoitua niitä mongerruksia! :D

Huomenna on viimeinen päivä ennen lomaa, eli enää yksi tunti, suomea ekatokaluokkalaisille. Sitten kirmaan pariksi viikoksi pois, mutta aion vielä kirjoittaa näistä asioista sunnuntaihin mennessä:
- opettajan lukemistoa
- uutisointia Saksan koululaitoksesta
- ajatuksia eilisen luennon jäljiltä ja mahdollisesti pari sanaa kirjasta, jonka ostin tilaisuuden yhteydessä (koskien häiriötilanteita luokassa)
- ne jo pitkään "lupaamani" linna-tehtävät englannin pienryhmälle

Lunta!

Tuntuu olevan oikeaa vuoristorataa tämä apulaisopen homma! Eilen otti pannuun enemmän kuin koskaan (liioitellusti) ja tänään koko päivä oli hymyä, eikä vähäpätöisin syy siihen suinkaan ollut LUMI! En nähnyt edes meidän kattoikkunasta ulos aamulla! Töihin pyöräilin lumipyryssä ja melkein kastuinkin, mutta oli todella hyvä fiilis ja matka taittui itse asiassa nopeammin kuin normaalisti.

Koulun pihalla lapset peuhasivat siinä vähässä lumessa ja meinasi kameranikin saada lumipallosta osuman, takkiini osuivat... Maaliskuun alkuun saimme odottaa niitä ensimmäisiä (ja ehkä myös samalla viimeisiä) hiutaleita.

















Kylläpä tuntui hölmöltä mennä pääsiäispupun kanssa maalailemaan munia heti ensimmäisellä tunnilla, mutta löysimme hyviä yhteyksiä. Easter Bunny oli nimittäin valkoinen, lumi oli valkoista ja lisäksi lapset löysivät heti paljon valkoista vaatteistaan. Värejä oli muutenkin tarkoitus opetella munia värittäessä, mutta se jäi. Värien opettelu myöhemmin tullee olemaan kuitenkin helppoa ja mielekästä, jos lapset valkoisenkin omaksuivat sekunnissa ja haluavat tulevaisuudessa yhtä innokkaasti esitellä vaatteitaan.


















Omasta kamerastani loppui akku kahden lumisotakuvan jälkeen, mutta kollegani kipitti paikalle koulun kameran. Sen verran hienoja munat mielestäni olivat, että pitihän niistä kuva saada!

Englannin pienryhmän kanssa leikimme arkkitehtejä ja sisustussuunnittelijoita. Piirsin liitutaululle kolmikerroksisen talon sekä ullakon ja kellarin. Yhdessä sitten päätimme, mikä huone olisi missäkin. Tämän jälkeen parit saivat valkoisen aanelosen ja iskin pöytään läjän huonekaluliikkeiden yms. katalogeja ja mainoksia. Oppilaat valmisivat hienon keittiön ja ruokailutilan, lastenhuoneen, työhuoneen sekä olohuoneen ja esittelivät ne muille oppilaille. Tehtävä tuntui mielekkäältä kaikille.

Toisen tunnin piti jälleen harjoittelija, ja hiljaisuuden saamisessa kesti kahdeksan minuuttia! Todella lapsellista porukkaa! Osa jo yhdelle pellelle sanoo että ole nyt hiljaa, mutta liian moni myös myötäilee ja rupeaa hihittelemään mukana. Kun vihdoin päästään työskentelemään, luokka kyllä osallistuukin ja viittaajat yrittävät venyttäytyä todella pitkiksi ja huitovat käsiään saadakseen vastausvuoron... Kuvien avulla kerrottua tarinaa he kuuntelivat hipihiljaa ja myös ymmärsivät tarinan sisällön, viimeistään toisen kuuntelukerran jälkeen.

Aion purkaa hyvää mieltäni jazztanssitunnilla sekä erään psykologin luennolla Das Geheimnis der ersten neun Monate, eli ensimmäisten yhdeksän kuukauden salaisuus. Pitää varmaankin pullistaa hieman mahaa jos vaikuttaa siltä että olen paikalla ainoa joka on kiinnostunut aiheesta alansa sekä tulevaisuuden kannalta.

Yhteiset säännöt hukassa

Lapsilta on varmasti kielletty kännykänkäyttö tunnilla ja kyllä se silloin opettajiltakin pitäisi olla kiellettyä.

Lähdin tänään töihin ihan vain sitä viimeistä tuntia varten, englantia kolmosluokalla oikean enkunopen kanssa. Menen luokkaan taka-alalle istumaan ja ajattelin tehdä istumajärjestystä ja opetella lasten nimiä. Luokka on minulle uusi.

Yhtäkkiä pölläähtääkin sisään Herra Uusi Kollega. Anteeksi mitä? Siinä hetken kummastellaan toistemme läsnäoloa. Kuultuaan että opetusohjelmassa oikeasti olisi englantia, rupeaa hän kamalalla kielitaidollaan kyselemään lapsilta What´s your name ja Where old are you? Huoh! Sitten kyseltiin puhelinnumeroita. Jonkun aikaa lapsilla jaksoi olla hauskaa, mutta sitten he jo sanoivat, että ovat oikeasti Circus Islandilla tällä hetkellä ja että jatketaanko siitä eteenpäin.

Herra Uuden Kollegan oli tarkoitus opettaa jotain vesijuttua, mutta minä taas sanoin, että taisin tulla sitten ihan turhaan töihin. Sain luvan hakea kuvakortteja opettajanhuoneesta ja lopputuntui opiskeltiin kuin opiskeltiinkin englantia.

Circus Islandilla siis on tietenkin sirkus ja sen myötä on opeteltu eläimiä. Edellisillä saarilla tutuksi on tullut ruokasanasto. Hain ne laminoidut ruokakortit ja jaoin ne lapsille. Sitä ennen kerrattiin mitä kaikkia eläimiä siellä sirkuksessa voisi olla ja sitten pohdittiin, että pitäähän ne ruokkiakin. Leikki sujui ihan ok. Todella vaikeaa noille vielä on omaksua niinkin simppeliä ilmaisua kuin I need... Kuinka sen voi unohtaa kun se on toistettu jo 16 kertaa ennen omaa vuoroa :)

Ja mitä minä kuulen siitä vierestä! Kännykän näppäinääniä, saapuvia viestejä... Lapsetkin ihmettelivät ja Herra Uusi Kollega vain että ai mitä, ei täällä mitään kuulu ja näpyttelee puhelintaan opettajanpöydän alla. Yritä siinä sitten tehdä töitä joku ääliö häiritsee vieressä ja ääliö on vieläpä opettaja, jonka luulisi olevan aikuinen ihminen!

Kyllä ottaa aivoon, etten tullut siinä tiuskaisseeksi, että puhelin pois oppitunnilla... Olisi voinut koko ukko häipyä. Todella raivostuttavaa! Tunnin jälkeen hän puhui opettajanhuoneessa yksityispuhelua koulun laskuun! Siis se raha, joka hänen puheluihinsa menee, voitaisiin mieluummin sijoittaa niihin hankintoihin, joita minä olen joutunut tekemään Suomen kielen ja kulttuurin opetusta varten.

En nyt oikein tiedä pitäisikö olla kantelupukki ja kertoa jollekin hänen käytöksestään. Jos olisin itse huomauttanut asiasta kesken tunnin, en tiedä mikä reaktio siitä olisi tullut ja minkälaiset välimme olisivat jälkikäteen. Olen niin herkkä, että jos tyyppi olisi yhtään kovemmin sanonut takaisin, olisin voinut ruveta itkemäänkin.

Herra Uusi Kollega, kasva aikuiseksi! Oppilaatkin jo osoittivat, ettei pelleily aina ole hauskaa.

AAAAAARGH!!!

Tuota miestä en kyllä haluaisi kutsua Suomi-iltaan, mutta olisi sekin tyhmää sanoa, että sori, sulla ei ole tähän tilaisuuteen asiaa.


Kuva: kiukkuinen ope

Suomi-neidon muodot

Tänään pyörähti käyntiin viimeinen viikko ennen pääsiäislomaa. Uskomatonta, että juuri vasta oli joululoma ja nyt taas pari viikkoa vapaata. No, oikeasti tässä ollaan uurastettu jo pari kuukautta täyttä höyryä, joten allekirjoittanut ainakaan lähtee tuota pariviikkoista viettämään enemmän kuin innoissaan. Sitä ennen pyrin saamaan blogin ajantasalle eli kirjoittamaan parista lupaamastani aiheesta. Monet asiat ovat nyt loksahtaneet paikoilleen ja kulkevat omia uomiaan, eikä raportoitavaa ehkä ole niin paljon enää kuin alussa. Joka päivä kuitenkin lähden koulusta intoa puhkuen, toisinaan myös kiukkua täynnä, ja tämä blogi on edelleen minulle paikka, jossa käyn läpi asioita ja reflektoin tekemisiäni, eli juttua taatusti piisaa ;) Pääsiäisloman aion kyllä ottaa lomana ja reissujen takia olen muutenkin melkein koko loman ilman tietokonetta ja internettiä.

Suomi-tietokilpailu koki jälleen kovia. Savu nousi korvistani, kun kouluun tullessani lapset tulivat kyselemään missä vastauslaatikko on. Meinasi itku päästä, kun ajattelin kaikkea sitä vaivaa, jonka olin nähnyt senkin lootan eteen. Kiskoin kaikki julisteet ja muut seinältä ja marssin mutrusuuna opettajanhuoneeseen. No, boksi lojui pöydällä suurinpiirtein niillä kohdin missä usein istun... Joku kollega varmaan oli löytänyt sen lattialta lojumasta. Olen nyt teipannut sen seinään kiinni niin hyvin, että se siinä toivottavasti pysyy heinäkuuhun asti.









































Tältä siis näyttää Suomi-nurkkaus. On se muuten hyvä, että ala-astelaiset korjaavat saksanopettajan kirjoitusvirheet :)



Torstaina olisi taas tehnyt mieli halata kaikkia oppilaita! Vihdoin kaikki kahdeksan innokasta suomen opiskelijaa oli paikalla ja esittelyt sujuvat jo ihan leikiten. Lapset osaavat jo tavata nimensäkin suomeksi. Pari viikkoa sitten opettelimme suomalaiset aakkoset ensimmäistä kertaa ja nyt oli laulun vuoro. Lapset lurauttivat aakkoslaulun ensin saksaksi ja kerroin itsekin osaavani sen samalla melodialla, mutta on myös yksi melodia, johon aakkoset menevät tasan eikä tarvitse keksiä mitään loppuluritusta. Yritin kuitenkin ehdottaa, että laulaisimme oppilaille tutulla melodialla, jolloin tarvitsee keskittyä vain yhteen uuteen asiaan. Eiku me halutaan se uusi, on aina kivaa opetella joku uusi! Anteeksi mitä, sanoivatko oppilaat juuri haluavansa oppia jotain? Ihanaa! Uskon, että juuri tällaiset ryhmät jaksavat opettajia jaksamaan työssään, vaikka suurimman osan kanssa olisi pikemminkin hankalaa.

Lauleskelimme sitten aabeeceet ja siirryimme tarkastelemaan Suomen karttaa. Ennen sitä oppilaat saivat piirtää näkemyksensä Suomesta. Mallinhan he ovat nähneet lukuisia kertoa tietokilpailujulisteessa sekä edellisellä viikolla palapelissä. Ihan nappiin eivät kaikki arvaukset menneet, mutta meillä oli hauskaa. Suomi-neidon sijasta oppilaat näkivät kartalla joulupukin, pääsiäispupun ja jotain selittämättömiä kummallisuuksia. Lapset tekivät hienoja havaintoja kartasta, esimerkiksi sen kuinka paljon vettä Suomessa on. On hauskaa kun he rupeavat arvuuttelemaan järvien määrää, 75, 100, 300? Vähän enemmän :)

Kalevalanpäivää emme juurikaan ehtineet viettää, mutta jaoin oppilaille monisteen, jossa on hieman tietoa Kalevalasta. Oppilaat ovat sellaisia, että ainakin puolet todella lukee paperin kotona, vaikka sitä ei mitenkään testattaisi. Ihanan harrastuneita lapsia!

Tänään toisen ryhmän kanssa meni myös ihan ookoo. Koko 17 lapsen katras paikalla ja taisin ksylofonia kilauttaa ainakin kymmenen kertaa ja pari kertaa korottaa ääntäni ja sanoa hiljaa. Tämän ryhmän kanssa aikaa on oikeastaan vain puoli tuntia sen jälkeen, kun kaikki ovat valuneet luokkaan ja hakeneet unohtuneet tarvikkeet... Sääli. Ehdimme kuitenkin leikkiä nimileikkiä pari kierrosta ja sen jälkeen muistella missä se Suomi sijaitsee ja katsoa Suomen karttaa. Sama kaava kuin toisen ryhmän kanssa. Nämä neropatit vain jaksavat luetella kaiken mahdollisen, kun pohdimme miten Saksasta pääsee Suomeen. Jumbojetillä, moottoripyörällä, raketilla jne... Hiljenevät viimeistään kun kysyn, kuinka kauan matkaan menisi valovuosissa ;)

Kolmoset muuten veikkasivat ainakin 20 kertaa ennen kuin tiesivät oikein mitä Suomi tarkoittaa. Pelleily on kivaa eikä loogisen vastauksen antaminen tule mieleenkään. Vaihtoehtoina oli muun muassa samurai. Pääkaupunkiakin etsittiin aika kauan, mutta se ei haittaa. Uskon, että oppilaista oli kiva vuorollaan käydä kartan luona tutkailemassa ja etsimässä Helsinkiä.


Jätän teidät sinne ruutujen äärille hihittelemään näille mallikkaille Suomi-neidoille :)