Kulttuurienvälistä oppimista kera Comeniuksen

Kaksi viikkoa sitten olin Bensbergissä järjestettävässä konferenssissa, johon kokoontui noin satakunta eri projektien edustajaa ympäri Saksaa. Tarkoitus oli kerätä kokemusta, tietoa ja tuloksia siitä, kuinka erilaiset Comenius-projektit ovat sujuneet ja mitkä niistä ovat osoittautuneet kaikkein kannattavimmiksi. Minähän itse olen yksi projekti ja sain sen kunniaksi kutsun tuohon tapahtumaan, lisäksi ulkomaisista assistenteista oli yksi puolalainen tyttö. Saksalaisia muualla olleita apulaisopettajia oli myös paikalla, olipa yksi poika ollut Porissa viime vuonna.

Köyhällä opiskelijalle/harjoittelijalle tuollainen tilaisuus on pelkkää luksusta, vaikka töitä konferenssin eteen pitikin tehdä. Tilaisuus pidettiin vanhassa hienossa luostarissa kukkulanlaella ja rakennuksen ylimmistä kerroksista näkyi naapurikukkulalla tönöttävän linnan. Majoitus tapahtui yhden hengen huoneissa ja koko lystin maksoi EU. Paikan päällä tarjottiin välipalaa ja juomia, illallinen, aamiainen ja lounas. Myös matkat korvataan eli ilmaista koko lysti.

Itse olin valmistautunut tekemällä julisteen, jossa kerron työstäni Comenius-apulaisopettajana. Seinä, jolle se laitettiin, oli todella iso ja jälkikäteen ajateltuna olisin voinut tuoda vaikka mitä pientä tilpehööriä jota olisi siihen ympärille voinut kiinnittää, mutta joskus voi ottaa rennosti ja selvitä vähemmälläkin työmäärällä ;) Lisäksi käytin maanantaina kahden minuutin puheenvuoroni kun kerroin apulaisopettaja-ajastani. Muutenkin esitykset olivat 3-5 minuuttia ja muutamat saivat jopa 10 min aikaa, meillä assistenteilla oli kullakin kaksi minuuttia. Ja kyllä ottaa aivoon, kun ihmiset eivät noita aikarajoituksia noudata! Kutsussa oli erikseen mainittu, että puhujia pyydetään pitäytymään annetuissa aikarajoissa. Eikös sitä aina löydy ne tampiot, joita ei saa hiljenemään vaikka foorumin vetäjä käy sammuttamassa powerpoint-esitykset ja kaiken. Yksikin viiksiniekka vielä seuraavankin puhujan jälkeen jatkoi omiansa, muka kommentoi tätä puhujaa mutta oikeasti puhui vain niistä omista jutuistaan. Muistan kuinka yliopiston äidinkielen puheilmaisun kurssilla opettajamme sanoi, että ajanottoa ym. on hyvä alkaa harjoitella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska on tilaisuuksia, joissa sitä aikaa vain ei voi ylittää ja joko ei voi sitten sanoa kaikkea sanottavaansa tai saa todella vihaisia katseita katsojilta ja niiltä, joiden aika lyhenee...

Toisena päivänä oli valittavana erilaisia työpajoja ja itse valitsin pajan, jossa käsiteltiin interkulttuurista oppimista kieltenopetuksessa. Alkajaisiksi tuli ensin taas "pieni" esitelmä, jolle ei jäänyt maanantai-iltana aikaa, ja sekin vain venyi ja paukkui. Lisäksi ajantuhlaukseen syyllistyi myös pajan vetäjä, joka jaaritteli pitkät pätkät ja oli niin perusteellinen. Joku kysyi voisiko ryhmän jakaa sen mukaan mitä luokka-asteita kukakin opettaa ja vetäjä käytti ainakin viisi minuuttia perustellakseen ettei siihen nyt ole aikaa...

Jännittävin hetki oli tietenkin paneelikeskustelu, johon minut oli laitettu ja johon lupauduin. Keskustelunjohtaja oli illalla vielä kertonut mitä aikoo kysyä, mutta kyllä minä siinä hänen vieressään pissat housuissa istuin ja katselin hänen muistiinpanojaan ja kysymyksiä, joita oli merkinnyt nimeni perään... Onneksi aika oli taas rajattu eikä kaikkiin kysymyksiin päästy ;) Ihan hieno kokemus kuitenkin olla tuollaisessa mukana ja toivottavasti en nyt ihan mitään hölönpölöä päästänyt suustani.

Koska en jaksa alkaa tapella kuvien sommittelun kanssa, tulevat ne kaikki nyt tässä lopussa hillittömänä pötkönä mahdollisine kuvateksteineen. Osa kuvista on puolalaisen ja saksalaisen assistenttikollegojen ottamia (se oma kamera kun lakkasi tiistaina kokonaan toimimasta :/).

Ihan ensimmäisenä konferenssin puitteita. Oman huoneeni ikkuna tosin oli vain jonnekin metsäpöpelikköön.

Kernaasti olisin katsellut kuvissa siintävää Kölniä ikkunastani. Tosin tuo kerrostaloröykkiö hieman pilasi maisemaa.

Heti saavuttuani kävin ripustamassa julisteen seinälle. Kuvia klikkaamalla niitä saattaa jopa saada suuremmiksi.

Tässä on saksalaisen Julian esittelyseinä. Hän oli neljä kuukautta Sloveniassa.

Oli hauskaa löytää niin monta projektia, joissa Suomikin on ollut mukana. Tässä projektissa valmistui muun muassa se eläinmuistipeli, jota jo Suomi-tunnilla pelailimmekin.

Tilaisuuden avauksen jälkeen pääsi puheenvuoroon James Chamberlain, joka tunnin ajan perehdytti meitä minkälaisin keinoin ja materiaalein voi saavuttaa interkultuurista kompetenssia. Teimme aluksi paritehtävän. Parin kanssa piti yhdellä kynällä piirtää talo. Sen jälkeen piti piirtää talo jostain täysin toisesta kulttuurista eikä saanut edes puhua. Oli hauskaa, kuinka kaikkien ensimmäiset talot olivat ihan samanlaisia. Kakkoskierroksella suurimmalla osalla oli iglu, meillä puolalaisen Joannan kanssa tiipii.

Seuraavaan tehtävään pääsi vain osa. Parin kanssa piti aluksi seistä selät vastakkain ja jokainen sai pienen suklaapatukan. Sitten käännyttiin ympäri, varpaat parin varpaisiin kiinni ja piti syödä patukka. Tässäkin kuvassa tapahtuu juurikin se yksi havainto, jonka monet tekivät. Katsekontakti parin kanssa oikeastaan olematonta ja asento hieman taaksepäin kallistuva. Tämä olisi suomalaisillekin todella epämiellyttävä tehtävä! Totesimme myös, että syöminen vaatii oman henkilökohtaisen tilansa, emme ole tottuneet mussuttamaan niin, että joku tarkkailee 20 cm päästä.

Illalla kokoonnuimme eri foorumeihin. Huvitti kun lähes kaikilla tilassa olevilla miehillä oli viikset ja silmälasit. Niin saksalaisia kuin olla ja voi... Oikeanpuoleinen viiksiniekka oli se hölösuu, joka luuli oman sanottavansa olevan tärkeämpää kuin kenenkään muun.

Iltaa istuimme luostarin Biergartenissa. Ukkonen jylisi jossain kauempana ja ilta oli viileä, mutta tunnelma silti korkealla. Olin suunnitellut meneväni ajoissa nukkumaan, mutta sitä sänkyyn siirtymistä kesti pari tuntia... Aina joku vielä halusi tulla kyselemään ja keskustelemaan, mistä olin tietenkin kovin otettu. "Anteeksi, mutta kuulin juuri että mainitsitte olevanne menossa nukkumaan, sitä minä vain halusin vielä että..." ja taas olin jäänyt jumiin puoleksi tunnuksi... Oli kuitenkin mahtavaa tavata niin paljon ihmisiä ja vaihtaa kokemuksia ja miettiä, kuinka asioita voisi vielä kehittää.

Tässä vielä todiste siitä, että istuin munaamassa itseni kaikkien noiden tärkeiden ihmisten keskellä! Onneksi vasemmalla puolellani istui pohjoisirlantilainen Simon, joka myös oli hieman pöllähtänyt.

Tässä vielä minä ja saksalainen Julia. Ja taas saimme siniset kangaskassit täynnä roinaa, mutta ei minulla sitään mitään ole vastaan!

Konferenssipäivät olivat todella antoisat ja lähdin pois taas hieman viisaampana, mutta myös väsyneempänä. On aika rankkaa viettää tuhti vuorokausi tuntemattomien ihmisten kanssa ja skarpata jatkuvasti. Hyviä puolia oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin huonoja :)

Odotan jo innolla sitä että valmistun ja pääsen töihin. Olisi todella mahtavaa, jos voisin joskus olla jostain muusta maasta tulevan apulaisopettajan ohjaaja!

Työmatkalle

Huimaa, lähden työmatkalle. Tai ainakin kutsun sitä sellaiseksi, koska se kuulostaa hienolta. Huomenna ja tiistaina kokoontuu satakunta erilaisiin Comenius-projekteihin osanottanutta vaihtamaan kokemuksiaan ja arvioimaan, kuinka projektit ovat täyttäneet niille asetettuja tavoitteita.

Minä olen askarrellut hienon posterin, joka tulee olemaan näytillä ja huomenna minulla on kahden minuutin puheenvuoro, jonka aikana kerron toiminnastani koulussa. Riittäisi sitä juttua kyllä pidemmäksikin aikaa...

Tiistaina olen mukana paneelikeskustelussa, josta en oikein enää voinut vetäytyä sillä olin täysin sokaistunut ohjelmassa lukeneelle nimelleni ja viime tinkaan peruminen olisi ollut kurjaa järjestäjien kannalta. Pitäisi sössöttää jotain aiheeseen Europäische Dimensionen... Sain onneksi pyydettyäni ihan mukavia kysymyksiä ja selvensin vielä, etten ole kovin paljon käsitellyt Eurooppaa, se Eurooppa-kerhokin kun jäi sairaalareissun vuoksi niin tyngäksi. Pitää kuitenkin olla otettu tästä kaikesta, sillä olivat minut laittaneet tuohon paneelikeskusteluun, koska olivat saaneet vinkkiä, että puhun loistavaa saksaa.

No, toivottavasti ei tule paljastetuksi kuinka blondi olen... Kirjoitin kysymykset muistiin ja pohdiskelen sitten huomenna junassa ja illalla sängyssä mitä viisasta sitä voisi sanoa. Näitä pohdintoja on pitänyt tehdä jo pari viikkoa mutta on ollut todella kiireistä. Pitäkäähän siis peukkuja, etten sano mitään typerää!

Odotan kaksipäiväistä konferenssia kuitenkin innolla, sillä Euroopan Unioni maksaa koko lystin ja majoitun jossain vanhassa luostarirakennuksessa yhden hengen huoneessa, myös matkat ja ateriat maksetaan ;) Tottahan toki opiskelija käyttää hyväksi kaikki tällaiset tilaisuudet!

Kuulumisiin siis parin päivän päästä.

Yhdeksän ensimmäisen kuukauden salaisuus

Olin keskiviikkoiltana kuulemassa erittäin mielenkiintoista luentoa, oli ehdottomasti pulittamani kuuden euron arvoinen kokemus. Luennoimassa oli Ingeborg Weser, psykoterapeutti, jolla on oma instituutti Hollannissa. Institut für Persönlichkeitsentwicklung und Psychotherapie, Institute for Personality Development and Psychotherapy. Kannattaa tutustua instituutin kotisivuihin.

Luennon nimi oli Das Geheimnis der ersten neun Monate, eli ihmisen yhdeksän ensimmäisen kuukauden salaisuus. Hieman jännitti mennä, kun ajattelin että kaikki muut ovat viimeisillään raskaana, mutta pikemminkin suurin osa taisi olla siellä ammattinsa vuoksi. Alkuvaiheessa olevia raskauksia ei tietenkään myöskään ulospäin näe. Tilaisuuden yhteydessä myynnissä ollut kirjallisuuskin oli ajateltu sekä vanhempia että ammatti-ihmisiä varten.

Itse olin luennolla sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä. Vaikkei sisälläni nyt vielä kukaan kasva, ehkä kuitenkin parin vuoden sisällä. Muutenkin ihmisen ja etenkin lapsen kehitys on jotain todella mielenkiintoista! Tykkäsin lapsena lueskella/katsella kirjaa, jossa kuvattiin enemmänkin biologisesti sikiön kehitystä äidin vatsassa yhdeksän kuukauden ajan. Äiti varmaankin ainakin muistaa tuon kirjan tekijän, eiköhän kirjakin edelleen ole tallessa. Kaikki Prisma-dokumentitkin ovat aina kiehtoneet minua ja nyt oli oiva tilaisuus laajentaa tietouttaan tähän psykologiseen osastoon.

Jo 20 tuntia hedelmöittymisen jälkeen pienellä ihmisellä alkaa hormonitoiminta. Monia näistä asioista Weser ei osannut nimetä, eikä se ehkä niin olennaista ollutkaan. Ja jo ennen sitä alkaa pienen ihmisen kehitys. Hedelmöittyminen on suuri tapahtuma ja sitä edeltävä kamppailu siittiöiden kesken aivan mieletön rutistus. Ihmisellä moinen matka vastaisi kolmen kilometrin uintilenkkiä, ja tietenkin voittaakseen pitäisi olla supernopea... En minä ainakaan jaksaisi perille asti!

Pieni sikiö elää kaiken minkä äitikin. Pieni sikiö iloitsee äidin kanssa, suree äidin kanssa, syö äidin kanssa, juo äidin kanssa, juhlii äidin kanssa, masentuu äidin kanssa, tupakoi äidin kanssa, käyttää huumeita äidin kanssa, hengittää äidin keuhkoilla, stressaa äidin kanssa ja rentoutuu äidin kanssa. Tämän mahdollistaa muun muassa napanuora.

Yhteys äitiin syntyy hedelmöittymisen hetkellä, eikä munasolukaan mikään passiivinen "olento" ole, ympäristö vaikuttaa siihen onko munasolu edes halukas ottamaan siittiötä vastaan ja sen jälkeen kiinnittymään kohdunseinämään. Suurin osa raskauksistahan päättyy keskenmenoon, mikä ainakin itselleni on ollut aika uusi juttu. Keskenmenot vain tapahtuvat useimmiten ennen kuin nainen edes tietää olevansa raskaana, joten yleiseen tietoon tulevat usein vain ne tapaukset, joissa ulospäin on jo nähnyt vatsan pyöristyvän.

Kahden kuukauden iässä sikiö on jo oikeastaan valmis, biologisesti siis. Kehitys ei tapahdu nollasta huippuun, vaan pikku hiljaa tapahtuu pientä muutosta ja kehitystä sen pohjalta, mitä aiemmin jo oli. Perimä ja ympäristö vaikuttavat vaihtelevasti. Ympäristöllä luennoitsija siis tarkoitti ympäröiviä olosuhteita, ei niinkään sitä vauvan fyysistä ympäristöä siellä kohdussa.

Äidin psyyke raskauden aikana on suuressa roolissa. Vatsassa kasvava lapsi aistii kaiken ja tuntee äidin kanssa samoja tunteita. Weserin mukaan on tärkeää, että lapselle tulee koko tunteiden väripaletti tutuksi, ei pidä yrittää väkisin elää ruusunpunaista elämää. Pieni stressikään ei ole haitaksi. Näiden kaikkien tunnemaailmoiden tunteminen kohdussa helpottaa lasta myöhemmässä vaiheessa käsittelemään ja tuntemaan näitä tunteita vatsan ulkopuolella. Myönteisemmin kuitenkin vaikuttavat miellyttävät tunteet, sillä ne kehittävät aivoissa hyviä asioita, jos sikiö taas kokee olevansa vaarassa, laukaisee se aivoissa stressille altistavia tekijöitä.

Liika stressi raskauden aikana, jos äidillä esimerkiksi on jatkuvasti korkea stressitaso vaikkapa vaativan työn takia, voi vaikuttaa negatiivisesti lapsen kehitykseen. Stressiä voi aiheuttaa päihteiden käyttö, taloudelliset ongelmat, ongelmat parisuhteesssa, vaativa työ, sairaus, hektinen ja rauhaton elinympäristö, liian pieni asunto ja raskaus- ja synnytyspelot, jotka nekin tietenkin ovat aivan normaaleja ilmiöitä, jos eivät mene liiallisuuksiin. Jos äiti on todella stressaantunut raskauden aikana, sillä on vaikutuksia lapsen koko elämään. Alkiovaiheessa stressi voi aiheuttaa keskenmenon. Sikiövaiheessa stressi voi aiheuttaa lapselle rytmihäiriöitä. Pieni vauva taas saattaa huutaa ja kärsiä nukahtamisvaikeuksista. Vanhemmilla lapsilla esiintyy hyperaktiivisuutta ja keskittymisvaikeuksia.

Tämän kerrottuaan Weser muistutti, ettei lapsi tarvitse täydellisiä vanhempia, vaan vanhemmat, jotka ovat valmiita kasvamaan lapsen kanssa ja rakastamaan tätä ja toisiaan. Kenenkään ei tulisi tuntea syyllisyyttä tai häpeää ja apua on osattava hakea. Huutavaa lasta ei kestä kukaan jos ongelma vain jatkuu ja jatkuu, ja siihen on parempi hankkia apua kuin yrittää kestää, sillä seurauksena voi olla masennusta ja pahimmassa tapauksessa lapsen vahingoittamista.

Kaikesta tästä ei tietenkään ole äiti yksin vastuussa. Lapseen vaikuttaa myös isä tai isän olemattomuus. Äidin tukeminen on myös lapsen tukemista. Äiti tarvitsee turvaa, rentoutumista ja tiedon siitä, että kelpaavat tehtäväänsä. Jos lapsen isä ei ole kuvioissa, voi tätä tehtävää hoitaa läheiset ystävät ja perhe. Isä voi osoittaa naiselle hyväksyntää positiivisella asenteella ja tukemalla perheen elämänmuutosta taloudellisesti. Isä voi olla yhteydessä lapseen naisen kautta ja omalla äänellään. Lapsi kuulee vatsaan paremmin nimen omaan matalia miesääniä sen lisäksi, että äidin ääni tietenkin on läheisin, ihan jo sen takia, että äänenmuodostus alkaa alavatsasta, jossa lapsi tuntee puheen väreilynä. Vaikkei mies olekaan raskaana eikä hänelle tapahdu mitään biologisia muutoksia, hormonitoiminta kuitenkin muuttuu joksikin aikaa ennen syntymää ja syntymän jälkeen. Testosteronimäärä laskee ja näin mies ikään kuin vaihtaa päällä hoivavaiheen ja on naisen apuna eikä vain koko ajan kitise seksiä.

Oppiminen alkaa myöskin kohdussa. Vatsassa ei ole vielä tarkoitus oppia laskemaan matematiikaa tai kognitiivisia valmiuksia, mutta monenlaista tärkeää lapsi kuitenkin jo oppii tässä kehityksen alkuvaiheessa. Lapsi oppaa koskettamaan, maistamaan ja kuulemaan, aivot ja limbinen systeemi kehittyvät ja raskauden aikaiset tapahtumat vaikuttavat aivojen myöhempäänkin kehitykseen. Lapsi oppii erilaisia tunteita ja oppii muistamaan. Jos lapselle on raskauden aikana laulettu jotain tiettyä laulua, se varmasti rauhoittaa lapsen tuttuudellaan myös syntymän jälkeen. Monet myös aikuisenakin mieluiten nukkumaan mennessään hakeutuvat samankaltaiseen sykkyräasentoon kuin missä pötköttelivät kohdussakin.

Noin 8 viikon ikäisenä sikiö alkaa liikehtiä, joskus tämä saattaa olla naiselle ensimmäinen vinkki siitä, että tämä on raskaana. Samoihin aikoihin kehittyy kosketusaisti. Makuaisti alkaa kehittyä 12 viikon iässä. Hajuaisti tulee vasta syntymän jälkeen ulkoilman hengityksen myötä, mutta maku- ja hajuaistihan ovat vahvasti toisiinsa yhteydessä. Tasapainoilua sikiö alkaa harrastaa noin 16 viikon iässä ja kuuloaisti herkkenee 20 viikon iässä. Ranskassa oli tutkittu kuinka vatsassa opittu makuaisti vaikuttaa myöhemmin. Raskaana olevia naisia, jotka pitivät aniksesta, kehotettiin syömään raskauden aikana todella paljon anista ja naisia, jotka eivät siitä niin välitä, pyydettiin välttämään aniksen syöntiä kokonaan. Kouluikäisinä näiden naisten lapsien oli annettu haistella anista. Anikseen raskauden aikana tottuneet kokivat tuoksun erittäin miellyttävänä kun taas toinen ryhmä, jolle anis oli vieras, nyrpistelivät nokkaansa.

Luento oli ohi todella nopeasti, tuntui kului vauhdissa näin mielenkiintoisen aiheen parissa. Onneksi yleisöstä nousi vielä hyviä kysymyksiä. Pohdittiin muun muassa ultraäänen tarpeellisuutta. Se on hyvä osa raskaudenaikaista tutkimusta ja varmasti vanhemmille konkretisoituu lapsen olemassaolo, kun näkee pienen veitikan monitorista. Ultraäänikuvauksen ei kuitenkaan pitäisi olla ensisijainen kontakti lapseen. Yleisön joukossa ollut imetysneuvoja totesikin, että jos vauvaa olisi tarkoitus koko ajan katsella, olisi vatsassa varmasti ikkuna sitä varten. Kontaktia lapseen tulisikin ensisijaisesti luoda esimerkiksi kosketuksen ja äänen avulla.

Keskusteltiin myös siitä onko hyvä tietää tai kysyä lapsen sukupuolta etukäteen. Liiat luulot ja odotukset voivat nekin koitua kohtalokkaiksi, kun (kliseisesti) jalkapallokaveria odottanut isä saakin syliinsä tytön. Isän pettymys taas vaikuttaa äidin olotilaan ja äidin olotila lapseen, joka on tästä täysin riippuvainen ja elää äidin tuntemusten mukaan, vaikka toki syntymän jälkeen jo paljon itsenäisemmin. Napanuorakaan ei enää huolehdi että vauva saa kaiken tarvitsemansa, vaan vauva ilmoittaa tarpeistaan itkemällä.

Tilaisuuden jälkeen myynnissä oli myös Weserin ja tämän kollegan Gerlad Hütherin kirja Das Geheimnis der ersten neun Monate. Koska jo ennen luento ostin pari opusta, minulla ei enää ollut rahaa, mutta uskon kyllä tuon kirjan vielä hankkivani. Hintakaan ei ollut paha, 14,90 €. Toinen ostamani kirja käsittelee kyllä oikeastaan niin eri aihetta, enkä ole takakansitekstiä enempää ehtinyt lukea, että taidan jättää sen esittelyn myöhempään kertaan.

Nyt lähden nauttimaan kauniista aurinkoisesta säästä ulos ja palaan astialle vielä kerran tänään englantilaisen ritarien kanssa.

Kuva: kirjankansi

Comenius-tapaaminen Bonnissa

Keskiviikko ja torstai hujahtivat ohi hetkessä! Niin tiivis paketti oli seminaari Bonnissa, että jäi melkein tyhjän päälle seisomaan. Ja tietenkin sitä olisi toivonut myös paljon enemmän vapaa-aikaa. Monista jutuista olisi ollut kiinnostavaa keskustella kollegojensa kanssa ja ruokatauot olivat moiseen aivan liian lyhyitä. Lähdin tilaisuudesta uusin eväin ja tutustuin päivien aikana myös uusiin ihmisiin. Meitä apulaisopettajia oli paikalla parikymmentä ja lisäksi ohjaavia opettajia heitäkin ainakin kymmenen. Moni heistä tosin oli niin nuoria, että ei aluksi tiennyt kuka ohjaa ketä :) Jatkossa toivottavasti onnistuu paikallisten tapaamisten järjestäminen. Muiden maiden apulaisopettajat ovat todella arvokasta pääomaa, yhteistyön ja verkostoitumisen mahdollisuudet ovat rajattomat!


Kokouspöydän äärestä jokaiselta paikalta löytyi Comenius-kangaskassi täynnä Comenius-sälää. Kerrankin kävi tuuri, sillä omasta kassistani löytyi S-kokoinen paita! Tutustuminen alkoi aika lailla samalla konseptilla kuin varmaankin tapaamiset muissakin maissa. Jokainen vuorollaan merkitsi Euroopan kartalle mistä on kotoisin ja Saksan kartalle missä suorittaa apulaisopettajaharjoittelunsa. Meitä oli ihan Pohjois-Norjasta Italiaan ja Turkkiin sekä Espanjasta Unkariin ja Bulgariaan asti. Myös Saksassa olemme ripotellen eri puolilla pohjoisen pikkukylistä Baijerin Augsburgiin.

Oikealta Kasia Puolasta, Zoltan Unkarista, Suzanne Irlannista, Cathrine Norjasta, Almudena Espanjasta, Frau Oepen (yksi vetäjistä) ja istumassa Suvi Suomesta.

Keskiviikko kului lähinnä pohtiessa arkipäiväisiä asioita Saksassa sekä apulaisopettajan tehtäviä koulussa. En kokenut näitä osioita välttämättä kovin tarpeellisiksi. Monet kysyivät sairasvakuutuksesta enkä ole yhtään sen viisaampi kuin ennenkään... Joo, eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla pitäisi saada hoitoa, mutta kun eivät saksalaisetkaan saa elleivät kuulu lisäksi johonkin täkäläiseen sairaskassaan. No, toivon että sellaiseen nyt voisin liittyä ilmaiseksi koska omistan tuon kortin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa työskentelevät hyötyivät varmasti vihjeistä, kuinka voisi tutustua omanikäisiin ihmisiin paikkakunnallaan. Apulaisopettajan roolista puhuttaessa avauduin omasta ongelmastani. Oli jotenkin outoa, kun olen jo keväästä asti elänyt siinä uskossa, että omassa koulussani nimenomaan ollaan oltu hyvin valmistautuneita ja innoissaan asiasta ja ohjaava opettajani on vaikuttanut niin avuliaalta ja kaikkea, ja yhtäkkiä kaikki seisoo päälaellaan.

Kaksi entistä apulaisopettajaa kertoi kokemuksistaan. Toinen oli ollut Luxemburgista Saksassa ja toinen Saksasta Englannissa. Korvat höröllä kuuntelin molempien kertomuksia mutta erityisesti jälkimmäistä esitystä. Saksalainen Mona oli ollut Englannissa ala-asteella, jossa lapsia oli nelivuotiaasta ylöspäin. Koulun lukujärjestykseen ei kuulu minkään sortin vieraat kielet, joten siinä mielessä ajan löytäminen omaan opetukseen oli vielä haasteellisempaa kuin itselläni, minulla on sentään täällä englannin tunteja valmiiksi lukujärjestyksessä. Myös Monan oppilaat olivat pieniä ja saksaa opiskeltiin kielikylpymaisesti. Sain todella paljon hyviä vinkkiä omaan englannin kielikylpyopetukseen, sillä sellaiseen ei ole ainakaan omassa koulussani materiaalia tarjolla. On oma haasteensa, kun lapset eivät osaa vielä oikein lukea ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin puhkun askarteluintoa ja pian päästään lasten kanssa tekemään muutakin kuin laululeikkejä. Seuraavana aamuna vielä kiitin Monaa hyvistä vinkeistä ja hänpä kaivoi kassistaan cd-levyn, jolle oli polttanut materiaalejansa. Hän siis kierrätti niitä ja saimme hypistellä ja ihastella niitä. Aion myös väsätä koulun aulan seinälle Suomi-julisteen, jossa julkaistaan joka viikko uusi tietovisakysymys Suomeen liittyen. Näin jokainen lapsi pääsee halutessaan jotenkin osallistumaan ja he oppivat joka viikko lisää. Lopussa useiten vastanneet tai eniten oikeita vastauksia saaneet tietenkin voisi palkita pieneillä suomalaisilla palkinnoilla.

Keskiviikkona myös lyhyesti esiteltiin saksalainen koulusysteemi ja päiviteltiin Saksan Pisa-tuloksia... Saimme myös Comenius-portfoliot, joita voi käyttää oman työnsä reflektoimiseen. Reflektoiminen tuntuu olevan joka paikassa päivän sana. Oli kiinnostavaa kuulla muiden maiden systeemeistä ja ohjaavien opettajien näkemyksiä koulusysteemistä, jossa he itse ovat töissä. Kaikki paikalla olleet opettajat vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ehkä he juuri siksi ovat valikoituneet ohjaaviksi opettajiksi, kun ovat innoissaan uudesta ja haluaisivat kehittyä. Ruokapöydässä keskusteltiin, kuinka Nordrhein-Westfalenissa jaetaan oppilaille nykyään Kopfnoteja. Kuulemma niitä on ollut ennenkin ja jossain osavaltioissa ne on otettu takaisin. Kyseessä on siis yleisarvosana oppilaan sosiaalisista taidoista ja työskentelytavoista ym., eli meidän käyttäytyminen ja huolellisuus. Kerroin, että meillä moisia arvosanoja annetaan ja Essenissä opettava Anja sanoikin, että siksi se varmasti on heillekin otettu :)

Illalla lähdimme kaikki yhdessä Bonnin joulumarkkinoille. Sää oli ollut upea koko päivän eikä missään vaiheessa tullut kylmä, ehkä kiitos irlantilaiselle lampaanvillakaulahuivilleni, joka on toooodella lämmin! Kävimme katsomassa raatihuoneen sekä Beethovenin synnyintalon ulkoa ennen Glühweinille siirtymistä. Kaikki oli niin mukavan leppoisaa. Apulaisopettajat ja ohjaavat opettajat sinuttelivat toisiaan sujuvasti vaikka olisivat juuri tavanneet ja kippasivat yhdessä alas amaretolla terästettyä hehkuviiniä. Muut ohjaavat opettajat olivat lähes järkyttyneitä, että itse vielä teitittelen omani kanssa, mutta kuitenkin sitä mieltä, että minä en voi tehdä aloitetta sinutteluun... Joten välit pysynevät jäykähköinä vielä pitkään! Muutenkaan he eivät kyenneet ymmärtämään ohjaavan opettajani ongelmallista asennetta ja kannustivat kaikki pysymään tiukkana ja sanoivat, että luulisi opettajan vain olevan tyytyväinen kun on tällainen apulaisopettaja. Muita samankaltaisia ongelmia ei ilmennyt, suomalaista Suvia tosin oli yritetty laittaa sijaiseksi maksamatta siitä mitään palkkaa mutta ei siitäkään asiasta kai ollut tarvinnut kauan vääntää ennen kuin koulu ymmärsi mikä on homman nimi.

Bonnin raatihuone.

Amber Belgiasta, minä ja Cathrine Norjasta.

Tunnelmallista ja hämyisää. Minä, Amberin ohjaaja Ursula, Amber itse sekä Leen Belgiasta.

Herkullisen näköinen valikoima erilaisia manteleita.

Mutta suklaapäällysteiset mansikat ovat herkullisempia!

Unkarin Zoltan sekä Puolan Kasiat.

Majapaikassamme piipahdimme vielä bistrossa Absackerilla eli illan viimeisellä juomalla. Opin taas uuden sanan. Lisäksi opin, että skoolattaessa pitää katsoa silmiin sitä jonka kanssa skoolaa tai muuten seuraa seitsemän vuotta huonoa seksiä. Mikä liene keskieurooppalainen uskomus.

Torstai oli hyvin käytännönläheinen päivä. Kaksi ohjaajaa opasti meitä oman maan kielen ja kulttuurin opettamiseen. Monia juttuja teimme konkreettisesti ja ne pelit ja leikit, joita emme ehtineet kokeilla sekä kaikki erilaiset variaatiot on visusti kirjoitettuna muistiin. Näiden naisten tulisi kouluttaa Saksan kaikkia opettajia. He ovat paneutuneet erilaisten oppijien tarpeisiin ja niinpä oppimissamme aktiviteeteissa on usein jotain kaikille oppijatyypeille, kinesteettisille, visuaalisille sekä auditiivisille oppijoille. Saksalaisissa kouluissa istutaan päivät pitkät, poikkeuksena ala-asteet, joissa sentään jotain pientä aamujumppaa tehdään mutta sen jälkeen liikutaankin vain hakemaan kunkin tunnin tarvikkeet luokan hyllyköstä.

Tässä kokoamme Italian karttaa pienistä osista. Idea myös Suomi-kerhoon, vaikka Suomessa nyt virallisesti onkin vain viisi lääniä, mutta on siinäkin punnertamista jos ei oikein tiedä minkä mallinen Suomi on.

Melkein valmis. Muita ideoita esittelen sitä mukaa kun niitä itse tulee käytettyä ;)

Töiden jälkeen illat eivät ole enää tylsiä, kun leikkelen makkaroiden ja banaanien kuvia siitä valtavasti mainoskasasta, joka meille aina viikottain kertyy. Niitä sitten liimailemaan paperille tai kartongille ja eiköhän laminointikin sitten onnistu (vaikka sitten omalla kustannuksella, siinä tapauksessa koulun on tosin turha unelmoida, että lähdettyäni jättäisin materiaalia heidän käytettäväkseen). Yhdistellen Cornelian ja Roswithan aktiviteetteja Monan vinkkeihin saan jo aikamoisen pläjäyksen materiaalia, joka toivottavasti kestää vuosikausia! Samoja kuvia ja muita kun voi käyttää vaikka minkä kielen opettamisessa ja variaatioita voi vuosien varrella vain keksiä lisää. Esimerkkinä maana käytettiin Saksaa, joten minulla on paljon valmista ja käyttökelpoista materiaalia myös tuleville saksanoppilailleni. Hurraa!

Eilen päivän päätteeksi joku harmaahapsisetä vielä kertoi erilaisista sähköisen median mahdollisuuksista... Hän näytti youtubesta pariminuuttisen ohjevideon miten bloggeriin perustetaan blogi jne... Minulle aika vanhaa kamaa ja hieman tylsää. Etenkin kun tämä vanhahko herra oli niin olevinaan ja käytti aivan kammottavaa kieltä, jossa joka toinen sana oli englannista lainattu, hyi... Sitten hän vain näytti meille jotain videokeskusteltujaan ja kuinka hän vastaa jonkun toisen haasteeseen kertoa itselleen tärkeästä puusta. No, onneksi oveen kolkutettiin kesken esityksen ja Pyhä Nikolaus tuli meitä hetkeksi viihdyttämään. Piispa oli kyllä epäilemättä vohkinut joulupukin vaatteet. Ja kyllä meidän suomalaisten pisa-tuloksia sitten taas muistettiinkin. Ja Nikolaus kehottikin kaikkia, että tekisimme parannuksen saksalaisiin kouluihin, jotta niiden oppilaat eivät enää olisi niin surkeita.

Nikolaus teki ystävällisen poikkeuksen ja tuli vielä meidän luonamme käymään, vaikka hänen työaikansa oikeasti loppuu jo aamusella.

Suklaapukkejahan sieltä säkistä tuli!

Olisin toivonut tilaisuuden olevan hieman pidempi, monien kanssa juttu jäi täysin kesken, mutta sitä varten meillä on toistemme yhteystiedot ja voimme itsenäisesti järjestää omia pienempiä tapaamisiamme. Jaksoin samanaikaisesti olla innoissaan siitä, mitä kaikkea sain tästä tapaamista ja harmissani siitä, että kaikilla muilla tuntuu synkkaavan todella hyvin ohjaavien opettajiensa kanssa ja he todella paneutuvat asiaan.

Menin tänään koululle, koska olin herra Andreaksen kanssa sopinut, että käymme lukujärjestyksen läpi. No, eipä hän edes ollut koululla eikä sihteerin mukaan ollut siellä koko päivään (menin vasta yhdentoista maissa), eikä edes ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta. Toki ymmärrän että hänen uudessa tilanteessaan voi tulla kaikenlaista odottamatonta ja Uta, eräs kollegani, sanoi, että hän on nyt todella stressaantunut uuden vauvan ja jonkun Prüfungin vuoksi, liekö sitten vain joku yksittäinen koe vai kokonainen tutkinto kyseessä. No, eipä ole näistäkään viitsinyt mainita minulle! Ymmärtäisin edes hieman paremmin, miksi hänellä ei ole aikaa paneutua minun ohjaamiseeni. Hänhän on miljoonasta muustakin asiasta vastuussa. Varmaan senkin takia hän on pyytänyt minua juuri niille muille kuin kieltentunneille joilla nyt olen, koska ei itse ehdi... Sen jälkeen kun minä tulin, häntä ei ole enää näkynyt savitöissä ja liikuntatunnillakin hän huitelee muualla... Siihen tulee kyllä loppu, koska en aio suostua valinnaisliikuntaan ennen kuin olen varma, etten voi enää satuttaa itseäni. Kaikki muutkin kollegat pitävät minusta huolta, että olisin nyt olkapään ja nenän kanssa mahdollisimman varovainen.

Koulun rehtori onneksi oli paikalla ja kysäisin sitten häneltä. Kerroin ideastani pitää toisella lukukaudella sekä kolmos- että nelosluokkalaisille Suomi-kerhoa ja hän piti ideana hyvänä, kunhan ryhmät vain saadaan täyteen enkä usko että siinä on ongelmaa! Ja siitäkin hän oli samaa mieltä, että nämä tosiaan alkaisivat molemmat vasta helmikuussa, koska lapset tuskin haluavat kesken kaiken vaihtaa. Nyt minulla on siis haasteena saada Eurooppa-kerho kunnialla pakettiin tammikuun loppuun mennessä ja olen vielä tammikuussa yhtenä päivänä pois, joten tiukkaa tekee. Mutta koen olevani siinäkin asiassa aika vahvoilla nyt kaikkien uusien ideoiden jälkeen. Bonnin joulutorilta tarttui sitä paitsi mukaan puinen Eurooppa-palapeli sekä kirjakaupasta dvd-levy Europäische Märchen und Sagen, voitteko uskoa mikä tuuri löytää moiset jutut! Yhtäkkiä minulla on tosta noin vain satuja Euroopasta saksaksi. Jippii! Vähän muutakin tuli shoppailtua, esimerkiksi Saksa-aiheinen muistipeli, joka oli näytillä myös tapaamisessa. Sainkin sitten selkä vääränä kantaa kaiken sen kotiin...

Ihan jokainen maa ei ole yksittäinen palansa ja jotkut maat eivät irtoa ollenkaan, mutta silti pidän tätä aika hyvänä löytönä!

Deutschland Memory. Pelissä on 52 kuvaparia, nähtävyyksiä ja maisemia Saksasta. Kuvien selitykset löytyvät onneksi vihkosesta. Peliähän voi sitten varioida tekemällä lisää kortteja ja etsiä kuva-sanapareja jne.

Ja todellinen aarteeni. Tarinoita on n. 50 kielialueelta Euroopasta tekstiä ja kuvia. Ostin myös dvd:n, jossa on tarinoita siluettipiirrettyinä. Kolmella levyllä satuja niin Saksasta kuin muualtakin. Mikä löytö!

Lähtölaukaus

Kaikenlaista on tullut Comenius-harjoittelun tiimoilta jo puuhasteltua, mutta lopullinen lähtölaukaus ammuttiin viime perjantaina, jolloin reilu kymmenen Suomesta eri puolille Eurooppaa lähtevää Comenius-harjoittelijaa kokoontui Helsingin Paasitornissa. Meitä on lähdössä Suomesta yhteensä 24, mutta valitettavan moni oli estynyt osallistumaan muun muassa nyt jo heti syyskuun alussa alkaneen harjoittelun vuoksi. Meille läsnäolleille tilaisuus oli kuitenkin erittäin antoisa, sekä erilaisten vinkkien että verkostoitumisen kannalta.

Hallinnollisten ja taloudellisten asioiden lisäksi saimme Helsingin yliopistolta suomen kielen opettajan Sari Päivärinteen kertomaan suomen kielen opettamisesta. Itselläni ainakin kynä sauhusi vinkkejä rustatessa, sillä tulen Saksassa pitämään Suomen kielen ja kulttuurin tunteja. Oman äidinkielen opettaminen vieraana kielenä kun on jotain ainakin minulle täysin uutta. Nyt on listaa muutamista kirjoista ja muista hyödyllisistä materiaaleista, joita ennen lähtöä voisi vielä hankkia. Muutenkin keskustelimme yleisesti erilaisista materiaaleista ja muista, mitä voisimme ottaa mukaan Suomesta sekä erilaisia apukeinoja oman kulttuurimme välittämistä varten. Pohdimme myös minkälaisia ongelmatilanteita saattaa tulla eteen ja kuinka teemme itsemme tunnetuiksi koulussa, erityisesti jos kollegoita on paljon eikä apulaisopettajan saapumisesta ole tiedotettu etukäteen.

Näillä eväillä on nyt tarkoitus itse kunkin lähteä kohdemaihinsa lukuvuoden 2007-2008 aikana. Oma lähtöni on kolmen viikon päässä ja harjoittelu alkaa virallisesti maanantaina 8.10.

Fyysisiäkin "eväitä" toki on, kaikenlaista olen tähän mennessä jo hamstrannut. Muumit ovat mukana peltipurkin kyljissä, seinäkalenterin kuvissa, kirjoissa, muistikirjoissa, Herra Hakkarainen taas seikkailee kansiossa sekä omassa aakkoskirjassaan. Kaikenlaista olisi tarkoitus hankkia niin paljon kuin budjetti sallii, esim. Koiramäen Kalevalaa ja muita, joten näitäkin jos millä kielellä tahansa (lähinnä suomi, saksa ja englanti) löytyy teidän hyllyistä ja voisitte vuodeksi antaa lainaan hellään hoitooni niin otan ilomielin vastaan! Ja innokas mappi-ihminen kun olen niin niitä löytyy nyt uusia erilaisiin tarkoituksiin. Yhteen kerään Suomen kielen ja kulttuurin opetukseen liittyvän materiaalin, toiseen englanninopetukseen liittyvän ja yhteen vaikkapa internetistä tulostettuja tanssiohjeita.

Suomen kieli ja kulttuuri, englanti sekä tanssi ovat siis aineita, joita tulen koulussa opettamaan. Missä muodossa, kuinka usein ja kenen kanssa on vielä hyvin auki, mutta selvinnee tässä syksyn mittaan. Itselläni on visio opettaa Suomen kieltä ja kulttuuria kerhomuotoisesti samoin kuin tanssia (tansseja eri maista ja sekalaisia itselleni tuttuja tanssilajeja) ja englantia koulun tämänhetkisten suunnitelmien mukaan aluksi 3-4 luokilla.

Tästä käynnistyy siis tämä uusi blogi, johon päivitän kuulumisiani ja tapahtumia Comenius-harjoittelusta kuluvalta lukuvuodelta. Tervetuloa lukemaan ja muistakaapa innokkaasti kommentoida ;)