Trafiikkia

Opettajaksi haikailevien ei kannata kuvitellakaan, että mikään asia koskaan menisi jotenkin mukavan tasapainoisesti eikä niitä voitokkaan ihania päiviäkään ole liiaksi. Seisoin tänään keskellä pahinta välituntiliikennettä ja tuntuu, että pyörähdin aina ympäri kun kakaralauma laukkasi tuulispäänä ohi. Osumiakin tuli, mutta ihme kyllä suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Joka päivä löytyy kuitenkin joku, jolle haetaan opettajanhuoneesta kylmäpussia. Toisaalta nämä ovat asioita, jotka tekevät työstä ja työpaikastani todella kiinnostavia. Koulussa sattuu ja tapahtuu, en voisi kuvitellakaan olevani konttorirotta, jonka työssä sattuu ja tapahtuu eniten firman pikkujouluissa.

Tässä liikenneruuhkassa seisoin, koska Schulkindergartenin lasten oli pakko käydä tuulettumassa. Suoraan sanottuna mistään ei tullut mitään. Pyörittelimme silmiämme vuorotellen opettajan kanssa. Hän on välillä ihan neuvoton, eikä lapset todellakaan ole niin kypsiä, että voisivat aloittaa koulun syksyllä. Heidän kodeissaankaan ei tunnuta piitattavan mistään ja tuo hälläväliä-kasvatus ikävä kyllä näkyy erittäin hyvin näistä lapsista.

Lapset korjasivat aamupalatarpeitaan pois. Kärryyn kerätään likaiset muoviastiat. Yksi hunsvotti päätti kipata lautaseltaan leivänmurut toisen pojan paidan alle. Mitä hittoa? Nämä tilanteet eivät todellakaan usein ole mitenkään ennakoitavissa eikä niitä aina edes tee se joka olisi siihen todennäköisin.

Opettaja oli tuonut kotoa hienoja munia näytille ja valmistellut opetusta huolella, ja oli tietenkin pettynyt, kun kukaan ei ollut mistään kiinnostunut ja hauraita muniakin käsiteltiin miten sattuu. Kolme lasta keikkui ringissä tuolillaan minkä ehti ja kaksi möngersi lattialla tuolin eri väleihin ahtautuen... Jopa kolme lasta raahattiin muihin luokkiin tekemään toisia tehtäviä ja lopulta koko sakki paimennettiin ulos. Liika energia ei tuntunut siltikään purkautuvan. Yhdet silmälasitkin menivät rikki. Hammaspesun aikana lasit rikkonut tyttö vain tiuski silmälasinsa menettäneelle tytölle, että onkse niin vaikeeta mennä optikolle hakeen uudet. Huhhuh. Aika koppava nuori neiti!

Loppuajasta leikeltiin ja liimailtiin lintujen ja niiden munien kuvia ja tämänkin askartelun aikana joku ehti rypistellä toisen leikkaamat kuvat ja kaksi riiteli luokan takana siitä, miten sakset laitettaisiin telineeseen. Meno oli sen näköistä etten aluksi tiennyt uskallanko puuttua, sillä omaan silmään olisi voinut saada mukavan osuman saksenterästä...

Tällä hetkellä tuntuu myös olevan muotia ollako jonkun kaveri vai ei. Hillittömät klaanit ja säännöt siitä kuka saa kaveerata ja kenen kanssa. Tiedän, että nämä kuviot ovat väliaikaisia ja parhaat kaverit vaihtuvat viikottain, mutta silti lapset ovat julmia ja ne syyt, miksi joku yhtäkkiä jätetään ulkopuolelle... Ja yleensä kyllä onneksi otetaan taas myöhemmin mukaan.

Eivät isot koululaiset sen paremmin osanneet käyttäytyä, kamala hulabaloo oli myös Suomi-kerhossa. Ihan kyyneleitä vuodatettiin, ne tosin siksi, että kaksi lasta joutuikin äidinkielen tukiopetukseen. Erityisopettaja tuli kuitenkin saattamaan heidät takaisin luokkaan, hänen sydämensä ei kestänyt lasten surua! Ihana kollega. Toivottavasti lapset kuitenkin jossain vaiheessa saavat tarvittavan tukiopetuksensa. On mielestäni väärin, että valinnaisten aikana heikkoja lapsia otetaan erikoissyyniin, sillä juuri niissä valinnaisaineissa he saattavat päästä tekemään jotain, missä kokevat onnistuvansa.

Harmi, että jotkut tampiot sitten kuitenkin pilaavat näiltä innokkailta oppilailta mahdollisuuden oppia. Tänään heitin ensimmäisen kerran oppilaan ulos luokasta. Kolmen viivan jälkeen. Olen alkanut kirjoittaa oppilaiden nimiä taululle sitä mukaa kun he häiriköivät. Se on oikeastaan hyvä tapa, sillä aina on joku, joka niitä rupeaa lukemaan ääneen, jolloin asianomaiset yhtäkkiä havahtuvat paljon paremmin kuin jos yritän itse heihin saada kontaktia. Seuraavasta häiriöstä tulee viiva ja kolmesta viivasta ulos. Harmittaa, mutta en minä niitä häiriköitä rupea siellä luokassakaan katsomaan.

Uskomattominta on se, että yritämme tehdä jotakin tehtävää, tänään opettelimme värejä ja lapset värittivät palluroita paperillaan. Sitten se keskeytyy kun häly kasvaa. Tämä yksi oppilas sitten vaeltelee ja tulee luokseni kysymään, että mikä väri on tämä ja tuo pallukka. Niinpä, pääsisimme siihen kohtaan ihan justiinsa, jos herra ei hölöttäisi ja vaeltelisi ympäriinsä.

Vessaliikennettäkin oli enemmän kuin aiemmin. Jollain ehkä oli oikeasti hätä, toinen halusi varmaankin mennä juttelemaan ulosheitetyn pojan kanssa, kolmas muuten vain halusi lusmuta. Mutta ainakin opimme samalla jotain, sillä vessaan ei päässyt ennen kuin oli saanut kyllä-vastauksen kysymykseen Voinko mennä vessaan?. Enkä päästänyt ketään samanaikaisesti.

Saimme 45 minuutin aikana tehtyä edellisviikolla aloitetun värimonisteen loppuun. Kiesus. Kymmenen ensimmäistä minuuttia meni siihen, että kaikilla oli kyseinen moniste nassun edessä. Ja kymmenenkin minuutin jälkeen oli vielä joku tohelo, jonka piti lähteä hakemaan paperia toisesta luokasta tai käytävälle jätetystä repusta. No, jotkut fiksut ja itsensä tuntevat lapset tajusivatkin antaa kansionsa/monisteensa minulle. Nimikyltitkin ovat hävinneet kaikilta paitsi niiltä, joiden kyltti on minun lukitussa kaapissani opettajanhuoneessa.

Ryhmässä on muutama todella innokas oppija ja harmittaa heidän puolestaan, että tunnit ovat aina yhtä kaaosta enkä minä oikein osaa tehdä asialle mitään. Tänäänkin vain ärsytti niin paljon että teki vain mieli lösähtää tuolille ja laittaa silmät kiinni.

Pitäisi varmaankin kohta tarttua kiinni siihen kirjaan, jonka ostin pääsiäislomaa edeltäneen luennon yhteydessä.

Gute Laune, schlechte Laune, gute Laune, schlechte Laune?

Miksi jonkun tyhmän besserwissermäisen haahkakollegan pitää mennä pilaamaan muuten niin hyvin mennyt päivä! Sain hyvän mieleni onneksi takaisin, kun kotiin ajellessani yksissä liikennevaloissa törmäsin Juhoon ja köröttelimme yhdessä kotiin ja lisäksi Arcor ilmoitti palauttavansa meille teknikon käynnistä perityn summan. Silti vielä kiehuu!

Toisenkin ekaluokan kanssa meni englannintunti hyvin ja hauskinta lapsista oli käskyt open the door ja close the door ja hirmuisesti heitä harmitti, kun millään en ehtinyt ottaa kaikkia vuorotellen avaamaan ja sulkemaan luokkahuoneen ovea. Kolmosluokkalaiset taas olisivat voineet koko tunnin kisailla keskenään. Oppilaat kävivät vuorotellen kirjoittamassa taululle jonkun numeron, jonka myös tietenkin sanoivat englanniksi. Taulun toiselle reunalle kirjoitettiin sama numero samaan kohtaan, näin taululle syntyi kaksi identtistä aluetta. Sitten minä pääsin hommiin ja sain vetää leikkiä koko lopputunnin, jee! Lapset asettuivat kahteen joukkueeseen jonoiksi. Toinen joukkue sai taulusienen ja toinen joukkue rätin. Taululla oli numerot yhdestä kahteenkymmeneenyhteen ja minä sitten sanoin niitä vuorotellen ja jonon ensimmäiset aina kirmasivat pyyhkimään sanottua lukua pois. Välillä lähti väärä numero, välillä luvun etsimisessä meni aikaa, mutta usein oikea numero löytyi aika nopeasti. Tasapelin jälkeen vielä toinen kierros... Lapset ovat niin huvittavia, kun ottavat kaiken niin tosissaan! "Noiden ryhmä huusi että missä se on!", "Me oltiin kyllä ekana!". Dennis parka sitten valittikin, että hänen korviinsa koskee kaikki se huuto. Aika kiva ja tehokas peli kuitenkin!

Sain tämän koulupäivän (no, pitäisi kai itse sanoa että työpäivän) seurata myös vuosittaista hammaslääkärintarkastusta. Tiesin, että sellainen on käynnissä, mutta luulin, että lapset vietäisiin johonkin koulun ulkopuolelle tarkastettavaksi. Ehei. Menimme kerrosta ylemmäs pienryhmähuoneeseen, jossa on toisella seinällä liitutaulu ja toisella matalat kaapit ja keskellä pari pulpettia ja tuoleja. Ovea vastapäätä on ikkuna, jonka edessä istui tuolilla pyylevä harmaatukkainen nutturapää yllään vanhanaikainen lääkärintakki (tai ehkä se on täälläpäin ihan moderni...). Nainen pönötti koko ajan samassa lysyssä asennossa ja katseli silmälasiensa yli lapsia ja kehotti heitä aika ajoin olemaan heilumatta. Sitten seurasi luennointia ja kysymyksiä lapsille. Onko olemassa karamelleja, joissa ei ole sokeria? Mitä karamellien syönti aiheuttaa hampaalle? Mitkä vahingoittavat hampaita? Mitä nämä karies ja bactus ovat? Mitä bakteerit ovat? Mitä bakteerit, eli pienet eläimet, tarvitsevat elääkseen? Kuinka ehkäistään reikien syntyminen? Kuinka usein pestään hampaat? Ennen vai jälkeen ruoan? Jne. jne. Miksi täti laittaa suojan suunsa eteen? Sitten jokainen lapsi kävi vuorollaan tarkastuksessa. Kaikki saivat mukaansa lapun, jossa oli joko ruksittu kohta kaikki kunnossa tai sitten muita kohtia riippuen siitä, mitä lapsen suuvärkille pitäisi tehdä. Kun lapset yksitellen palasivat luokkaan, jonne menin valvomaan, kävi kiivas keskustelu siitä kuka saa raudat ja oliko lapussa hyviä vai huonoja uutisia jne. Tilanteesta olisi saanut hyvän kuvan, mutta vaikka olisinkin ottanut kameran toisesta luokasta mukaani, ei se silti olisi ollut soveliasta. Opettajakin kuiskasi minulle, kuinka kamala hammaslääkäri hänen mielestään on. Mieleeni tuli joku sisäoppilaitos 1950-luvulta.

Juuri kun olin lähdössä kotiin, vanhin kollegani tuli opettajanhuoneeseen. Olin juuri laittanut muovirasiasta loput Berliner Brot -palaset lautaselle Marimekko-servietin päälle. No tämä vanha, niin arvokas ja kaikkitietävä, itsensä muiden yläpuolelle asettava kollegani sitten alkoi inttää, että Berliner Brotiksiko sitä kutsuin. Kuulemma kaakku on Lebkuchenia eikä mitään Berliner Brot. Ja että Lebkucheneita eli täkäläisiä (pahanmakuisia) pipareita saa kyllä kaupastakin ostettua. Ööh, niin varmaan kaikkea saa kaupasta mutta on joskus kiva itsekin tehdä! Kerroin arvon rouvalle mitä taikinaan tuli ja sanoin, että ainoa asia minkä jätin pois oli maustepippuri, tekisikö se leivonnaisesta Berliner Brotin? No ei tietenkään, Brothan on leipä, sellainen pullea, ei mikään lättänä kaakku. Hmmm... Kyllähän minä nyt tiedän miltä leipä näyttää! Hän intti kuinka Berliner Brot on sekaleipä. Yhtä mieltä olimme sentään siitä, että pelkkä Berliner tarkoittaa sokerimunkkia (meikäläisten berliininmunkki on täällä Amerikaner). Vielä selitti minulle kuin tyhmällä että berliner tarkoittaa jotakin Berliinistä kotoisin olevaa ja Berliinin asukas on Berliner ja että Berliner Brot on sitten berliiniläinen leipä, mene vaikka leipomoon tarkistamaan! Argh. Kerroin, että olen saanut reseptin saksalaisilta ja samat henkilöt vielä tarjosivat kaakkua maistiaisiksikin eli olen aika varma, että leipomukseni todella on Berliner Brot. Hymähdin, että tarkistan sitten vielä netistä miten asian laita on, mutta tietenkin sain heti huudot päälle, että leipuriltahan se pitää tarkistaa! Olen nyt googlannut Berliner Brotia ja saan tulokseksi vain tekemäni leivonnaisen reseptejä ja kuvahaussa samannäköistä litteää paloiksi pilkottua kakkua. Ainoa leivän näköinen on Berliner Landbrot, eli jotakuinkin berliiniläinen maalaisleipä. Leipurilta on ihan turha kysyä tai tarkastaa, sillä heillä tätä jouluherkkua ei enää ole myynnissä. Toisaalta tekisi mieli antaa asian olla, mutta niin pahan mielen kollegani minulle aiheutti, etten kyllä luovuta. Maanantaina ajattelin sanoa hänelle vähättelevästi, että voi kuinka hän nyt oli varmaan sekoittanut Berliner Brotin ja Berliner Landbrotin ja että ei leipomossakaan Berliner Brotia ole ollut pariin viikkoon sillä se on joulun sesonkituote. Lähdin töistä tippa silmäkulmassa mutta onneksi pian näinkin sitten Juhon.

Argh!! Ehkä tämä tästä, sainpahan ainakin avautua! Minusta tuntuu, että välillä itse kullakin on kestämistä tuossa opettajassa...

Jokunen päivä sitten päässä sauhusi, kun nettiyhteydentarjoajamme ilmoitti meille, että eivät korvaa teknikon käynnistä aiheutunutta laskua, sillä vika oli meissä. Joulukuun lopussa olin kirjoittanut perinpohjaisen selostuksen tapahtumista, mutta se ei koskaan mennyt ilmeisesti perille, joten lähetin uuden ja todella lyhyen kysymyksen, johon he vastasivat kieltävästi. Sitten naputin tuhatta ja sataa kaiken sen minkä jo joulukuun lopussa kirjoitin ja tänään oli tullut vastaus, Arcor hyvittää meille sen 60 € ja rapiat. Jippii! Olisi kiinnostavaa tietää, mikä heidät sai päätymään tuohon ratkaisuun. Sen lisäksi, että vetosin tietenkin ihan niihin olennaisiin asioihin, vetosin myös ulkomaalaisuuteemme (mistä me voisimme tietää miltä saksalainen puhelinjohto näyttää) sekä siihen, että vaihtaisimme kohta yhteydentarjoajaa. Pääasia kuitenkin että saamme rahamme takaisin.

Eli ehkä näin loppujen lopuksi olen ihan hyvällä tuulella, vaikka pikku kiistely vielä harmittaakin, tiedän kuitenkin olleeni oikeassa ja sen vielä rouva Albertille näytän! Nih.

Saksalaisopettajien pedagogiikkaa

Olen tästä aiheesta vauhkonnut jo kotona ja muuallakin jo pari päivää, ja nyt minulla on täällä koulussa hetki aikaa kirjoittaa aiheesta. Aihe on jatkuvasta ajankohtainen, kohtaan näitä tilanteita päivittäin. Näin joulun alla kaikkien hermot on tietenkin erityisen kireällä, mutta se ei silti oikeuta opettajia sättimään ja lynkkaamaan lapsia.

Saksalaisilta opettajilta puuttuu ote. Heillä ei ole luontaista auktoriteettia. Ja huomauttaisin nyt, että omat kokemukseni ovat tietenkin vain tästä yhdestä koulusta. Opettajilta puuttuu työkalut erilaisten tilanteiden hallintaan. Ollakseen kuitenkin oppilaiden yläpuolella ja jossain määrin vallassa he käyttävät vähän erilaisia keinoja. Juho muisteli armeijaa kun puuskutin aiheesta.

Ensinnäkin olemme täällä kaikki Frau sitä ja Herr tätä. Ala-asteella lapset sentään edes sinuttelevat opettajaa, mutta eivät välttämättä joka koulussa ja joka opettajan kanssa. Herra tai rouva sitä ja tätä kuulostaa arvokkaammalta (meille suomalaisille tietenkin ihan hölmöltä) ja opettajat saavat näin hieman etäisyyttä oppilaisiin.

Pahempaa kuitenkin on, kuinka opettajat omat paremmuuttaan ja ylemmyyttään ruokkiakseen lyttäävät lapsia vain alaspäin. Oppilaista ja heidän tekemisistään etsitään virheitä eikä rangaistuksissa säädellä. Kaikenlaiseen "ylimääräiseen" on täällä nollatoleranssi, mutta kuinka voi olettaa että 6-10-vuotias lapsi jaksaa vain istua hiljaa viisi tuntia päivässä? Rehtorin puhuttelussa ravaa päivittäin useampia lapsia ja lapset kontrolloivat jo toisiaankin. Kun olin tiistaina yksin lasten kanssa sanoi kuka milloinkin "sun pitää kertoa tosta sille ja sille opelle". Ja mietin että mistä pitäisi kertoa. Minun silmissäni lapsi ei tehnyt mitään väärää. Monet asiat, mitä lapset tekee, voi minusta laittaa sen piikkiin, että he ovat vielä lapsia. Jos toivoo muutosta heidän käytökseensä, tulisi sitten edes perustella miksi toisenlainen käytös olisi parempaa. Ja näyttää itse esimerkkiä! Jos opettaja ei itse vedä liikkakuteita päälle, on turha mennä soittelemaan vanhemmille, ettei lapsella ollut sellaisia mukanaan.

Lapsia pitää kehua, heille pitää olla ystävällinen ja lämmin. Lapset haluavat kuulla positiivisia asioita sanottavan itsestään. Kamalaa, jos joku vaikka jo kotona joutuu olemaan vanhempien haukuttavana, eikä edes koulussa koe tulevansa hyväksytyksi. Monen kotona kaltoinkohdellun lapsen tulevaisuuden voisi pelastaa mukava opettaja ja hyvä kouluyhteisö.

Olen itsekin välillä tiukkana ja harmikseni huomaan, että sorrun myös joskus täkäläisiin kikkakolmosiin. Uhkasin eurooppakerholaisille koko kerhon laitettavan jäihin, jos he loman jälkeisellä tunnilla eivät käyttäydy. En nyt tiedä oliko mokoma uhkaus hyvä vai huono. Mutta pääasiassa yritän viestittää sekä opettajille että oppilaille positiivista suhtautumista asioihin.

Lapsen ei tarvitse saavuttaa jotain todella suurta tai osata asiaa superhyvin saadakseen kehuntaa. Itse yritän aina sopivan tilanteen sattuessa kannustaa ja kehua oppilaita. Uskon, että hyvän palautteen myötä tapahtuu myös pysyvämpää oppimista.

Yksi luokka vetää Joulu on taas niin hyvin, että voisi kuvitella heidän osanneen sen jo pienestä pitäen. Etenkin voi kuinka meill on hauskaa tuottaa monille ongelmia, mutta nämä sankarit laulavat sen kuin vettä vaan. Hehkutin heille kuinka mielettömiä he olivat ja uskon, että se on yksi syy miksi he myös jaksavat olla niin innostuneita. Osasyinä on tietenkin myös kiinnostus uuteen, tässä tapauksessa Suomeen ja kaikkeen siihen liittyvään, se että tehdään jotakin erilaista.

Toivon, että minun oppitunneilla oppilaat saavat positiivia oppimiskokemuksia ja onnistumisen elämyksiä.

Kollegoilla on vielä paljon oppimista... Turha sitä on hehkuttaa Suomen Pisa-menestystä ja hämmästellä ja kadehtia, jos ei ole yhtään valmis oikeasti ottamaan selvää mitä omassa toiminnassa voisi muuttaa, vaikkei koko Saksan koulujärjestelmä kokonaisuudessaan muuttuisikaan.

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.