Ikävä - Heimweh

Brunon koti-ikävä lienee jo helpottunut, nalle kun lähti pari viikkoa sitten postissa takaisin Saksaan. En ole kuullut siitä vielä mitään, mutta toivotaan, että Saksan postilaitos hoitaisi tällä kerralla homman kotiin.

Oma ikäväni Osnabrückiin ei ole vielä täysin helpottanut. Etenkin nyt joulun alla haikailen kovasti joulumarkkinoille ja ensi maanantaina koulun ala-aulassa lauletaan ensimmäiset adventtilaulutkin.

Nyt olen saanut jo jonkinlaisen otteen opiskeluun, mutta alkusyksy meni vain laiskotellessa. Niin upean työvuoden jälkeen oli todellisia motivaatio-ongelmia aloittaa taas opiskelu. Toisaalta ajatus opettajuudesta ja halu opettajaksi vahvistuivat niin paljon tuon vuoden aikana, että haluan nyt vain pian valmistua ja päästä tekemään sitä itse työtä, mutta se ei käykään niin nopeasti, kun opiskelutaidot on ehtineet unohtua välissä.

Muutamat pienet sijaisuudet ovat hieman helpottaneet ikävääni, mutta eiväthän oppilaat ole niitä samoja. Tosin se tosiasia on hyväksyttävä täällä Suomessakin, missä tahansa. Eiväthän ne oppilaat ikuisuutta siellä koulussa vietä, pienen hetken vain, ja sitten jo tulee uusia. Minä ainakin kiinnyn niin helposti, että tuntuu toistaiseksi vaikealta irrottautua tutuista oppilaista.

Hävettää etten ole juurikaan pitänyt yhteyttä työpaikkaani Saksassa. Toivottavasti he eivät ajattele, että olen täysin unohtanut. Tilannehan on päinvastoin, ajattelen heitä joka päivä! Toivottavasti Bruno on välittänyt minulta terveiset koko koululle.

Bruno oli Suomessa loppujen lopuksi melkein viisi kuukautta. Lomailtuaan pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Karjalassa Bruno vieraili kolmessa koulussa. Aluksi Espoossa, sitten muutaman viikon ajan Pudasjärvellä ja lopuksi vielä Helsingin saksalaisessa koulussa. Espooseen palasimme Brunon kanssa vielä päiväksi, kun Opettaja-lehdestä tultiin tekemään nallesta juttua. Juttu ilmestynee vielä tämän syksyn aikana.

Minulle on jäänyt muutamia ajatuksia kytemään viime vuodesta, ja aion palata niihin vielä, todennäköisesti vasta ensi vuonna, mutta eihän siihen ole enää kovin pitkä matka.

Nyt toivotan kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja pitäkää peukkuja, että Bruno on selvinnyt hyvin kotiin :)

Kirppis

Perjantaina iltapäivällä oli koulullamme kirppis. Kahden maissa iltapäivällä alkoi jumppasaliin valua perheitä myyntipöytien ja tavararöykkiöiden kanssa. Kolmelta loppuivat pystytyshommat, kun nelosluokkalaiset esittivät aulassa näytelmänsä. Voi sitä hepulia, minkä esiintyminen ja elävä yleisö saavatkaan aikaiseksi. Kun vain vanhemmat tietäisivät mikä huuto ja raivoaminen tuonkin esityksen takana on, eivät ehkä niin vuolaasti kiittelisi näytelmän ohjannutta opettajaa. Samaa ajatteli koulumme entinen referandariaatti, joka oli myös käymässä. Lapsilla tuntui olevan hyvä itsetunto, kun he itse itsensä taputtivat itsensä esittämään pari laulunumeroa vielä uudestaan. Yleensä kun Zugabe-huudot tulevat yleisön joukosta ;) Muutenkin olivat kuin mitäkin suuren luokan staroja, kun katsomon reunaan oli oikein vedetty punavalkoista teippiä esteeksi.


Aamuisten sateiden ja myrskyisyyden jälkeen päivästä tuli oikein kaunis ja porukkaa riitti. Ulos pystytettiin kahvio ja rehtori ja talonmies kiikuttivat pöytiä ja penkkejä ulos. Mukava oli istuskella ja rupatella työkavereiden kanssa ilman mitään kiirettä! Kakkuvalikoima oli aikamoinen, kun vanhemmat olivat leiponeet, ja tietenkin torstaina tekemämme korvapuustit olivat myöskin kaupan... Eivät tosin kauaa! Torstaina oli huhu jo levinnyt ja viimeistään perjantaina kaikki jo tiesivät, että niitä pullia saa kirpputorin yhteydestä. Yhdenkin torstaisen leipurin äiti tuli kertomaan, kuinka tämän leipurin pikkusisko, joka käy samaa koulua, oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että haluaa ensin käydä ostamassa pullan ennen kuin menee kiertämään kirpputoria :)


Meinasi ihan itku tulla kun ajattelin, kuinka vähän aikaa enää on jäljellä. Minulle jää niin paljon hyviä muistoja ja olen saanut tutustua ihaniin lapsiin, joista muutaman mielelläni sulkisin lasipurkkiin ja ottaisin Suomeen mukaan. Mitähän mahtaisivat vanhemmat tuumata tähän ideaan? Yksikin lapsi tuli perjantaina välitunnilla sanomaan minulle, että hakee synttärinyytin ja minä jäin kiltisti opettajanhuoneen eteen odottamaan. Salamana hän jo juoksi takaisin kakkoskerroksesta. Olinkin häntä jo torstaina varsinaisena päivänä onnitellut, ja nyt sain hänen luokkakavereidensa ja luokanopettajansa tapaan perinteisen synttärinyytin. Kyllähän Suomessakin usein karkkia jaetaan (paitsi minä jonka heinäkuinen syntymäpäivä ei koskaan osu lukuvuoden aikaan), mutta täällä lapsilla (tai luulisin että pikemminkin vanhemmilla) on tapana kääriä karkkeja yms. paperiliinan sisään ja sitoa pakettinarulla. Omasta nyytistäni paljastui mm. hampurilaiskarkki, tikkari ja purkka, jonka mukana oli tatuointi. Kylläpä tulin hyvälle mielelle tuosta muistamisesta!


Kirpputoriltakaan en tyhjin käsin lähtenyt. Paikka oli todella vaarallinen, sillä moni halusi päästä eroon minulle tulevaisuudessa saksan opetuksessa hyvin hyödyllisestä tavarasta, lähinnä peleistä ja kirjoista. Tilaa ei ole matkatavaroissa enää lainkaan, mutta ostin silti kaksi peliä. Pääsin sitä paitsi kahdella eurolla eroon yksistä kengistäni, joita en ole käyttänyt neljän vuoden aikana kuin viidesti, enkä niitä halua enää Suomeen nurkkiin lojumaan. Pelit olivat hyvin pienikokoiset, ja voiko sitä paitsi nelosluokkalaisen pojan myyntipuheita vastustaa? Poika ensin teititellen kysyi minulta, enkö ostaisi lapselleni jotain hänen myymistään satukaseteista... Häkellyin hieman ja kyselin että mille lapselle ja poika ihmetteli että eikö minulla ole lasta. Apua, pitäisikö olla tai olenko joskus antanut niin ymmärtää? :D Pyysin häntä kuitenkin suosittelemaan parista hauskasta peliviuhkasta sellaista, jonka avulla suomalaislapset voisivat oppia saksaa. Kaupat syntyivät ja voi sitä huolellisuutta, jolla poika laski vaihtorahat antamalleni kahden euron kolikolle. Mahtava tilaisuus lapsille oppia rahankäyttöä ja laskea hieman matikkaa.

En tiedä, miten tätä oikeasti pelataan, mutta vaikutti erittäin hyödylliseltä. Korteissa on siis ylhäällä jokin esine ja alla sitä kuvaavia adjektiiveja tai yllä adjektiiveja ja alla esineitä, jotka ovat sellaisia. Näillä voi tehdä vaikka mitä!

Nenne eine Farbe. Nimeä jokin väri. Kyllä saksaa opiskelevan suomalaislapsen tähänkin pitäisi jossain vaiheessa kyetä vastaamaan :)

Pian on lähdettävä varaamaan paikkoja futiskatsomosta. Illasta tulee todella jännittävä. Toivon mukaan voin huomenna jakaa kanssanne Osnabrückin kaduilla aistittavaa juhlahumua ja saksalaisten juhlaa. Finaalipaikan varmistuttuakin oli koko kaupunki yhtä juhlaa, ilotulitukset ja kaikki. Olisihan se hienoa olla ihan aitiopaikalla, kun jotain tällaista tapahtuu. Viime vuonnakin olin juuri väärässä paikassa kun Helsingissä järjestettiin euroviisut. Ja kun tämä jalkapallo nyt vielä tuntuu olevan saksalaisille kaikki kaikessa!

Tiedotus kusee

Lähdin puoli yhdentoista maissa polkemaan koululle ja saavuin perille juuri minuuttia ennen kuin kello soi. Vein kypäräni opettajanhuoneen naulakkoon, tyhjensin repustani kaiken maailman esitteitä lokerooni ja kipitin toisen kerrokseen luokkaan, jossa piti olla yhden kolmosluokan enkun tunti. Ei ristinsielua. Tuolitkon pulpeteilla. Takaisin alas ja ensimmäiselle vastaantulevalle kollegalle ihmettelin että oppilaani olivat kadoneet.

Hän tiesi kertoa, että molemmat kolmosluokat ovat tänään muualla. No kiva, juuri heidän luokissaan kaikki tämänpäiväiset tuntinikin olisivat olleet. Ei ole sitten kukaan viitsinyt minua informoida. Ihan turhaanko olen tehnyt lukujärjestykseni ja antanut sen tiedoksi myös kansliaan. Opettajanhuoneen liitutaulullakaan ei lukenut mitään.

Onneksi minulla oli muistikirjani mukana ja naputtelin sitten aikani kuluksi koneella yhden kirjeen, jonka olin jo käsin luonnostellut kirjaani. Otin samalla tarvittavan määrän kopioitakin, jotta huomenna ei tarvitse mennä töihin aikaisemmin. Tulostin myös irtisanoutumiskirjeen Arcorille, jolta meillä siis on internetliittymä. Että ei nyt täysin hukkareissu, mutta kyllä silti hieman ärsyttää.

Huomenna menen poikkeuksellisesti vasta yhdeksitoista ja siitä kollegani sentään informoi minua jo viime viikolla. Yleensä pidän hänen ekiksilleen enkkua heti aamulla mutta heillä on huomenna poikkeuksellinen päivä. Saan siis nukkua hieman pidempään ;)

Terveyspäivät

Viime torstaina ja perjantaina koulussamme vietettiin terveyspäiviä. Projekti oli koulun sekä iltapäivätoiminnan yhteinen ja aikamoinen menestys. Rahaakin saatiin kerättyä mukavasti, jotta vastaavanlainen tempaus voitaisiin useamminkin järjestää. Lapsilla tuntui olevan todella mukavaa ja se hyvä mieli tarttui väkisinkin meihin aikuisiinkin.

Minulle jäi päivistä tietenkin todella suppea kuva, sillä perjantaina en ollut töissä laisinkaan ja torstaina pidin yhtä ja samaa rentoutusharjoitusta eri ryhmille. Löysin onneksi netistä pari mukavaa lyhyttä mielikuvitusmatkaa. Poltin myös yhdelle levylle koneeltani erilaisia rentouttavia kappaleita, mm. Rinneradiota ja Rajatonta.

Eri luokka-asteilla oli eri ohjelmaa. Jotkut kävivät torilla, toiset maatilalla, kolmannet kasvitieteellisen puutarhan suklaatyöpajassa. Koululla oli rentoutuksen lisäksi erilaisia liikuntajuttuja, leivontaa sekä tietoiskuja terveyteen liittyvistä asioista. Olisi ollut hauskaa mennä jonkun luokan mukana, mutta kyllä rentoutuksellekin oli tarvetta. Kaikki meni paremmin kuin oletin, vaikka muutamia hankaliakin tapauksia tuli vastaan. Suurin osa lapsista kuitenkin ymmärsi kun sanoin, että vaikkei itse tunnu siltä että jaksaisi keskittyä, voi ajatella muita asioita kunhan ei häiritse muita. Kun matkalle vihdoin päästiin, olivat lähes kaikki asiallisesti. Oppilaat myös itse tehokkaasti näpäyttävät toisilleen, jos eivät pidä heidän metelistään ja käytöksestään.

Mielikuvitusmatkan jälkeen kyselin lapsiltä mitä he olivat, tunteneet, haistaneet, maistaneet ja nähneet. Oli ihana kuunnella kuinka ihastuneesti lapset kertoivat kokemastaan ja vaikuttivat jotenkin tyyniltä ja rauhallisilta. Ei tekisi lainkaan hullua pieni rentoutus päivittäin.

Koulun nettisivuilta bongasin lisää kuvia, jotta itsekin saisin nähdä mitä muualla tapahtui. Niitä kuvia ovat lähes kaikki tässä kirjoituksessa olevat kuvat. Kuvat eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä eivätkä muutenkaan kovin siistissä järjestyksessä, koittakaa kestää!

Perjantain kohokohdat oli vanhempien järjestämä yhteinen aamiainen koko koululle sekä sponsorijuoksu, josta tosiaan kertyivät rahat seuraavaa projektia varten. Jotkut oppilaat juoksivat koulun ympäri jopa 20 kertaa ja keräsivät sillä isovanhemmiltaan ja kummeiltaan aikamoisia potteja. Erityisluokkalaisetkin, joilla on erilaisia motorisia ja muita esteitä, olivat juosseet jopa neljä kierrosta. Näistä päivistä ja lasten saavutuksista jaksetaan hehkuttaa vielä pitkään!

Minulla olisi muutamia asioita, joista todella mielelläni haluaisin kirjoittaa, mutta huomaa, että loppu alkaa lähestyä kun koko ajan kaikenlaista viime hetken menoa. Lisäksi sää on ollut aivan ihanan aurinkoinen ja siitä on tietenkin pitänyt nauttia. Toivon kuitenkin palaavani vielä sekä positiivisissa että negatiivisissa merkeissä tällä viikolla.

Ilonpilaajat ilkivallan teossa

Tämän viikon uutinen ei ikävä kyllä ole mitään mukavaa, kaiken lisäksi se koskettaa työpaikkaani.

Viime lauantaina koululla ahersi joukko vanhempia, lapsia ja opettajia pihatalkoissa. Harmi, että olin itse vilustunut ja rättiväsynyt, olisi ollut hauska mennä paikalle. Ympäristöä oli siivottu urakalla ja lisäksi porukka oli rakentanut hyönteishotellin puusta, tiilestä ja ties mistä materiaalista.

No, sunnuntaina kaikki oli taas ennallaan. Ikkunaa rikki, tageja ja muita suttuja seinissä ja ikkunoissa, hyönteishotelli kumossa.

Maanantaina koulumme ikävä kohtalo oli jo lehdessäkin, jossa koulumme tukitoiminnan johtaja kauhisteli tapahtunutta ja rehtorikin antoi lausuntonsa. Tuon uutisen luettuani olin melkeinpä iloinen, etten osallistunut lauantain talkoisiin. Omien kättensä töiden tuhoamisen näkeminen on todella vaikea kestää!

Siinä vaiheessa kun aloin itse havahtua näistä tapahtumista, oli suurin osa graffiteista jo poistettu, mutta yhdestä suherruksesta sain tänään kuvan (joka odottaa viikonlopun yli kamerassa). Kopio lehtiartikkelista roikkuu joka luokassa. Tiistaisessa lehdessä oli myös parin oppilaamme mielipidekirjoitus (hyvä tytöt!).

Tänäaamuna oli opettajanhuoneessa pöydällä outo muodostelma kahvikuppeja. Syykin selvisi kun olin pitämässä neljälle lapselle tukiopetusta koulun aulassa. Poliisisedät ja muut tärkeät henkilöt ehtivät onneksi sisään ennen kuin lapset ehtivät heidät huomata, itse näin heidät kun kävin opehuoneesta hakemassa hupparini. Kun he poistuivat, onneksi vain vähän ennen oppitunnin päättymistä, ei lasten keskittymisestä enää tullut mitään. Vilkuttelivat poliisisedille. Kollega kertoi, että aiemmin poliisivierailun yhteydessä pari vanhempaa kollegaa (toinen kuuskymppinen, toinen viiskymppinen) oli oikein keikistellyt nuorille uniformuihin pukeutuneille poliiseille "Herr Komissar". Hehe.

Rehtori ilmoitti työpäivän aikana mihin olivat kokouksessaan päätyneet. En nyt muista joka kohtaa, mutta ensinnäkin koulun alueelle lisätään valaistusta, sellaista liikkeen tunnistavaa. Naapureita pyydetään soittamaan poliisille, jos he havaitsevat koulun alueella jotain normaalista poikkeavaa. Ja jatkossa näistä asioista olisi hyvä ilmoittaa ensin poliisille, vasta sitten lehdistölle ;) Reksi kun oli lehdessä sanonut, että poliisi on luistanut valvontatyöstään. Ja antanut tätä palautetta myös poliisille suoraan, mutta ehkä se ehti lehteen ennen kuin poliisi pääsi asiaa käsittelemään.

Okei, tuntuu tyhmältä sanoa, että ymmärtäisin teon, jos olisi edes murtauduttu ja viety jotain arvokasta. Ei sekään tietenkään ole laisinkaan hyväksyttävää. Mutta näistä tuhotöistä ei varmasti ole hyötynyt kukaan, miksi ihmeessä sellaista sitten pitää tehdä? Mistä ihmeestä sikiävät ne sydämettömät ilonpilaajat?

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Terveisiä opettajainkokouksesta

Olen tänään ensimmäistä kertaa elämässäni istunut opettajainkokouksessa. Nyt väsyttää turkasesti ja ärsytysaste on sen mukainen. Tämän pitkän päivän vastapainoksi huominen on onneksi todella lyhyt ja sitten pääsee viikonlopunviettoon!

Kokous alkoi kolmelta ja odottelin sitä koululla, en viitsinyt sadesäällä pyöräillä kotiin ollakseni siellä vain noin tunnin. Aika kului hyvin askarrellessa :)

Paikalla oli kaikki paitsi ohjaava opettajani sekä toinen erityisopettaja sekä sihteeri, joka jäi tänään sairaslomalle ja on poissa kunnes on toipunut leikkauksestaan. Oli aika mukavakin olla yhdessä koolla ja kerrankin nähdä koko työporukka sekä kuulla kaikista ajankohtaisista asioista ja päästä itsekin hieman sanomaan jotain.

Työpaikallani tapahtuu monenlaisia muutoksia tämän vuoden aikana. Suurimpia muutoksia en enää itse joudu/pääse seuraamaan, kun lähden täältä heinäkuussa. Kaikenlaista, myös omaan työskentelyyni vaikuttavaa, kuitenkin tapahtuu jo pitkin kevättä!

Mainitsin jo aiemmin, että ohjaava opettajani eli koulun vararehtori lähtee koulustamme. En oikein ole vieläkään perillä mihin hän lähtee ja kukaan ei edes tiedä varmaksi koska. Ehkä jo ensi viikolla, ehkä 1.3. tai vasta 1.8., todennäköisimmin kuitenkin jo nyt keväällä. Ensi viikolla saamme uuden kollegan, herra Kujan, joka tämän kevään hoitaa poislähtevän vararehtorin hommia tai vararehtorin lähtiessä vasta elokuussa jotain muuta hyödyllistä.

Rehtori jää eläkkeelle heinäkuun lopussa samoin kuin se inhottava opettaja, joka oli väärässä Berliner Brotista. Lisäksi yksi opettaja, joka opettaa englantia, on hakenut toisesta koulusta rehtorin paikkaa ja mahdollisesti siis siirtyy sinne syksyn alussa. Tätä varten meidän rehtorimme valmentaa häntä hieman ja lisäksi hänen jatkokoulutuksensa vuoksi hän on kolme tuntia jossain muualla.

Menin jo ihan sekaisin kaikissa lähtevissä ja tulevissa tunneissa, mahtaa olla aika kamalaa rehtorin työ, kun pitää kaikki tunnit saada kohdalleen ja etenkin vielä täällä Saksassa, jossa luokanopettajatkin opettavat oikeastaan vain tiettyjä aineita, joten yhteensovittaminen on aika haastavaa. Koulusta puuttuu lisäksi evankelisen uskonnonopettaja ja niinpä myös tulevien työntekijöiden valintaan vaikuttaa opetettavat aineet. Suomessahan tämä ei varmaankaan olisi ongelma, sillä vain muutamien aineiden opetus ala-asteella vaatii aineenopettajaa, esimerkiksi vieraat kielet.

Lisäksi yksi luokanopettaja saattaa joutua leikkaukseen ja olisi sen vuoksi pois, hänkin englanninopettaja... Tässä vaiheessa melkein jo rupesin valumaan pöydän alle että älkää tätä kaikkea ainakaan minulle sysätkö tai jos sysäätte niin maksakaakin sitten kunnolla ja tanssimiseenkaan ei enää riittäisi aika kun pitäisi suunnitella useampi tunti viikossa. Mutta ei huolta, ehdin luultavasti karkuun ennen näitä ongelmia...

Sitten keskusteltiin määrärahoista. Koululla kävi viime viikolla joku setä esittelemässä karttoja ja nyt piti sitten päättää että mitä otetaan ja millä rahalla. Rahatilannekin kun oikeasti selviää vasta huhtikuussa ja edellisvuoden rahoista ei varmasti jää ekstraa. Uskon, että tämä on todellisuus joka koulussa. Kaikki mitä tulee myös menee ja aina menisi varmasti enemmänkin. Aion silti edelleen häikäilemättä laminoida lippulappusiani ja vielä kaiken kukkuraksi kesällä kiikuttaa ne Suomeen hyötykäyttöön!

Lopuksi sana oli vapaa ja valitettiin liikuntasalin välineiden epäjärjestyksestä sekä kerrottiin lahjakkaiden lasten lisäkursseista ja tulevasta Kenguru-matikkakilpailusta ja jostain leluprojektista. Minäkin sitten vähän nostin kättäni ja sain puheenvuoron. Ai miten kivaa olikaan kerrankin päästä puhumaan kaikille yhdessä ja kertoa mitä minä täällä oikeastaan teen! Näytin lokeroni ovessa olevaa lukujärjestystäni ja siihen merkittyjä aukkoja, jolloin olen kernaasti käytettävissä ja lisäksi tarjosin kaikille luokille parin tunnin Suomi-pakettia jossain vaiheessa kevättä ja muistutin myös, etten ensisijaisesti sijaistele. Ja minun puheenvuoroni jälkeen koputettiin pöytää (täällä ei taputeta)! Kaikki vaikuttivat siis kovin kiinnostuneilta ja innostuneilta ja uskaltavat varmasti tulla nykimään hihasta, nekin, joiden kanssa en muuten ole paljon tekemisissä.

Toivottavasti myös yhtälailla saan kaikilta kollegoilta ohjausta tarvittaessa nyt kun virallinen ohjaajani lähtee pois. Emme ole koskaan pitäneet asiaankuuluvia viikkopalavereita, kaikki tärkeät asiat tulee käsiteltyä lennossa ja kommunikaatio on pelannut. Tuntuu, että päivä päivältä ja viikko viikolta olen yhä itsenäisempi ja etenkin koen olevani työporukan täysivaltainen jäsen, jota kuunnellaan ja joka otetaan huomioon.

Onneni on olla näinkin pienessä koulussa ja työporukassa, jossa en jää muiden jalkoihin ja jossa työkaverini tietävät nimeni. Oma-alotteisuuskin tietenkin auttaa asiaa, mutta uskon kuinka vaikeaa on niillä Comenius-kollegoilla, joilla on sata työkaveria eikä kukaan jaksa kiinnostua harjoittelijan läsnäolosta ja jutuista.

Opin joka tapauksessa paljon asioita kokouksessa yleisesti koulusta ja sen ylläpidosta ja sen sellaisesta. Monet asiat ovat Suomessa varmaankin vastaavanlaisia. Yhtä juttua kuitenkin kummastelin... Jos oikein ymmärsin niin johonkin tiettyyn pisteeseen asti (tyyliin 10 v työkokemusta, 50 vuoden ikä tms., meni hieman ohi) opettajat tekevät tuplatyömäärää ja kaiketi samalla palkalla. Hieman outo sisäänajovaihe kun niin kovasti pitää näyttää työtaitojaan. Mutta täällä opettajilla on myös paremmat palkat joten ehkä sitä voi sitten enemmän rehkiäkin.

Ja jottei postaus jäisi ihan kuivaksi, löysin Prepolino-sivuilta hauskaa kuvamateriaalia, allaoleva nimikkeellä Lehrerzimmer eli opettaja(i)nhuone (mikähän tuokin oikeaoppisesti olisi). Taidan kaivella kuvavarastoja useamminkin, kyseessä on ilmainen materiaalipankki.

Ihan tällaista ei kyllä toimintamme ainakaan tänään ollut :)

Mielessäni pyörii joitain asioita, joista olen halunnut kirjoittaa ja olen ajatellut, että voin naputella niistä sitten kun ei ole muuta sanottavaa. Mutta tuntuu että jokaisesta päivästä on aina jotain sanottavaa! Listaan tähän näitä juttuja, muutoin unohdan kirjoittaa niistä...
- arvioinnin malli
- opettajan oivat apuvälineet check
- esimerkki englannin pienryhmätunnista, aiheena linnat
- Osnabrückin kaupunki
- virikemateriaalien esittelyä ja muutenkin opetusmateriaaleista check
- loiset check
- saksalainen opettajankoulutus ja hassuja käsitteitä kuten Feuerwehrstelle

Jos siis kiinnostus heräsi niin pysyhän linjoilla... Nyt en ainakaan voi sivuuttaa noita aiheita, kun olen tuonut ne julki tänne!

Työpaikkani

Koko tästä Comenius-ohjelmasta innostuminen alkoi jo opintojeni alkuvaiheessa, kun olin humanistisen tiedekunnan aineenopettajankoulutuksen kehittämistyöryhmässä opiskelijaedustajana ja tutustuin Marja Martikaiseen, joka itse asiassa oli myös ainedidaktiikan lehtorina ennen kuin siirtyi tiedekuntaamme koordinoimaan näitä aineenopettajajuttuja ja sai muun muassa aikaiseksi vielä suht tuoreen AinO-keskuksen. Marja puuhaili ahkerasti Comeniuksen LinE-projektin parissa ja Comenius tuli tutuksi. LinE (Lehrer in Europa) on opettajaopiskelijoiden pari kuukautta kestävä vaihto, jossa tutustutaan yliopistoon ja paikallisiin kouluihin ja mukana on vain muutamia maita.

Jo jonkin aikaa on ollut tiedossa, että Juho lähtisi Osnabrückiin vaihtoon ja koska myös on ollut tiedossa, että itse olisin Skotlannissa puoli vuotta, olin päättänyt että lähtisin Juhon mukana Saksaan. Kaikki oli aluksi tietenkin hyvin epävarmaa, sillä päästäkseen juuri toivomaansa kaupunkiin harjoitteluun pitäisi useankin asian loksahtaa paikalleen.

Koulu, jossa nyt työskentelen, ei ole mitenkään sattumaa. Tämän vuoden tammikuussa aloin kirjoitella sähköposteja lähes kaikkiin osnabrückiläisiin kouluihin. Jätin huomiotta ainoastaan selvästi katolilaiset koulut ja tekniikkaan painottavat Real/Hauptschulet.

Minun piti yrittää myydä kouluille hyvin sekä itseni että Comenius-ohjelma. Suurin osa kouluista ei koskaan vastannut, jotkut vastasivat etteivät kykene harjoittelijaa ottamaan (no, kaikille ei ilmainen lisätyövoima kelpaa). Kaksi koulua ilmaisi kiinnostuksensa. Tästä aiheutui myöhemmin melkein ongelmiakin, kun tämänhetkisen työpaikkana ohjaava opettaja kirjoitti, että jollain toisella koululla on samanlainen asettelu kanssani ja piti sitten vakuutella, että olen itse ensisijaisesti ala-asteelle hakenut ja että tämä Gymnasium (5.-13. luokat) oli jo ehtinyt minulle ilmoittaa, että haluavatkin mieluummin jonkun Iso-Britanniasta tai Yhdysvalloista.

Jäljelle jäi siis tämä yksi ala-aste ja olimme keväästä asti tiiviisti yhteistyössä hioen hakemuksiamme sellaisiksi, että ne vastaisivat parhaiten toisiaan ja tietenkin muuten erottuisivat joukosta. Suomestakin yleensä hakee lähes seitsemänkymmentä apulaisopettajaharjoittelijaa, mutta vain parikymmentä pystytään lähettämään Euroopan eri maihin. Tänä vuonna kuitenkin oli onnekas tilanne, sillä hakijoita oli vain viitisenkymmentä ja CIMOlla, joka Suomessa harjoittelua koordinoi, tavallista suurempi budjetti.

Kaikki meni nappiin, juuri suunnitelmiemme mukaisesti. Minut valittiin Suomesta apulaisopettajaksi ja Heinrich-Schüren-Schule Saksasta vastaanottavaksi kouluksi. Kun tiedustelin CIMOsta onko harjoittelijoita vielä sijoitettu kouluihin, vastaus kuului että yhdellä koululla on hakemuksessaan jopa nimeni ja tällöin olin jo aika varma tulevasta yhteistyöstämme. Koko prosessi on kuitenkin aika hidas kun asioita päättämässä on useampi osapuoli, mutta viimein kesäkuun lopussa olimme varmoja asiasta ja koulu oli saanut tietoonsa harjoittelun kestonkin.

Heinrich-Schüren-Schule sijaitsee Osnabrückin länsipuolella Westerbergin kaupunginosassa. Se on yksi kaupungin noin kolmestakymmenestä ala-asteesta. Koulun oppilaat ovat Westerbergin hyvämaineiselta alueelta. Tämä ei kuitenkaan takaa, että oppilasaines olisi yhtään sen helpompaa. Kalliimmalla asuinalueella asuvilla kuvittelisi asioiden olevan hyvin, mutta ihan samanlaisia ongelmia perheissä on kuin muuallakin. Harjoittelin Helsingissä Ratakadun normaalikoulussa, jonka oppilaat tulevat eteläisestä kantakaupungista, monet rikkaista perheistä, mutta eipä tuollainen yksinään oppimenestystä ja onnea takaa.

Koulu sijaitsee fyysisesti hieman karummalla alueella, sillä naapurissa majailevat brittisotilaat piikkilanka-aitojensa takana. Nämä kasarmit kuulemma puretaan ensi vuonna eikä sen jälkeen tarvitse pelätä enää niin paljon, että oppilaat jäisivät panssarivaunun alle. Ulkoisesti koulu itsekin on aika karu harmaa rakennus, mutta sisätiloja koristavat ja värittävät lasten maalaukset ja muut.


Koulussa on luokat ensimmäisestä neljänteen ja jokaisella asteella on kaksi rinnakkaisluokkaa, yhteensä siis kahdeksan luokkaa. Lisäksi koulussa toimii Schulkindergarten, jossa on kouluikäisiä lapsia, joiden kouluunmenoa on kuitenkin syystä tai toisesta lykätty. Nämä lapset tulevat hieman laajemmalta alueelta.

Lisäksi koulussa on yksi pienryhmä kehitysvammaisia lapsia, jotka ovat osan opetusta omassa ryhmässään 2-3 erityisopettajan kanssa ja osan opetusta toisen kakkosluokan kanssa.

Oppilaita koulussa on reilu 200, joista 15 Schulkindergartenissa ja 190 normaaleilla koululuokilla. Opettajia on kahdeksan luokanopettajan lisäksi rehtori, vararehtori, refarandariaatti (jonkin sortin opettajankoulutuksen päättävä pidempiaikainen harjoittelija), sijaisopettaja sekä kolme erityisopettajaa, Schulkindergartenin opettaja sekä tänä vuonna myös minä. Lisäksi koulussamme työskentelee osa-aikainen sihteeri, talonmies, keittiötyöntekijä ja kaksi siivoojaa.

Tässä itse rehtori ;)

Koulu alkaa aamuisin klo 7.45 ja päättyy 1.-2. luokkien osalta 11.40 ja 3.-4. luokilla 12.45. Koulu tarjoaa maksullisen mahdollisuuden jäädä iltapäivähoitoon aina kello kuuteen asti. Iltapäivähoidossa on töissä vajaa 10 kasvatusalan työntekijää ja lapsille järjestetään erilaisia aktiviteetteja ja läksyapua.

Koulu on mukana Alasaksin osavaltion Sinus-ohjelmassa, jossa pyritään parantamaan ja lisäämään matematiikan opetusta kouluissa tai näin ainakin olen asian ymmärtänyt. Tämän lisäksi en ole tietoinen koulun muista mahdollisista projekteista Comeniuksen lisäksi. Ohjaava opettajani on myös koulun Sinus-vastaava, joten hän on kohtuullisen kiireinen, mutta koska hänellä ei ole omaa luokkaa ja suhteellisen vähän opetusta (vähän matikkaa ja sitten sitä valinnaisliikuntaa) niin ehdin kyllä saada riittäämiin ohjausta jos on tarpeen. Muutkin kollegat kuitenkin ovat tulleet hyvin tutuiksi ja voin aina kysyä mieltä askarruttavia asioita keneltä tahansa, jos ohjaava opettajani vaikka sattuisi olemaan jossain työmatkalla.

Koulun nettisivuilta löytää lisää kaikenlaista, sivut tosin ovat vain saksaksi. Linkkejä klikkailemalla kielitaidotonkin kuitenkin jossain vaiheessa päätyy esimerkiksi kuviin, joten käykäähän ihmeessä katsomassa! Itse hetki sitten bongasin oman pärstäni keppiheppakuvista. Täällä tunnutaan viittaavaan kintaalla kaikille tekijänoikeusjutuille ja lupa-asioille. Itse olen samaisesta syystä ihan huoletta laittanut blogiini kuvia. Keneltäkään ei kysytä haluaako tämä esiintyä netissä julkaistavissa kuvissa. Opettajat käyttävät paljon poltettuja musiikkilevyjä ja kollegat varmasti pitäisivät minua hulluna, mikäli rupeaisin huolehtimaan tekijänoikeusasioista jos vaikkapa näytän heille kotimaisen elokuvan jossain yhteistilaisuudessa.

Syyslomani hieman pitkittyy sillä lähden ylihuomenna Suomeen ja torstaina on leikkaus. Toivon olevani koulussa viimeistään 19.11. alkavalla viikolla. Ikävä on lapsia ja sääli, että tähän tulee kuukauden tauko. Paluuni jälkeen on enää kuukausi koulua ennen joulua, mutta onneksi koko pitkä kevät odottaa. Saa nähdä pitääkö kaikki parisataa nimeä opetella uudestaan vai muistuuko jotkut vielä mieleen tämän pitkän tauon jälkeen. No, joka tapauksessa olen tyytyväinen että leikkaus ehditään hoitaa pois alta ennen mahdollista hoitajien työtaistelua.

Älkää siis kummastelko, jos minusta ei kuulu mitään. Käykää aikanne kuluksi tosiaan tutustumassa vaikkapa työpaikkani kotisivuihin!

En muista olenko tätä kuvaa vielä julkaissut. Se on työmatkani varrelta. Ja työmatka siis tietenkin sujuu pyörän selässä :)