Hyvästit Eurooppa-kerholle

Olen oikeastaan vain aika helpottunut, että Eurooppa-kerho on nyt päättynyt. Koko juttu oli pieni floppi, kun moni juttu meni uusiksi eikä itselläni aina riittänyt motivaatiota suunnitella kaikkea uusiksi. Ihan hyvin lapset kuitenkin tuntuivat viihtyvän, viimeinen kerta vietettiin sekä naurun että itkun parissa.

Oppilaat olivat viime viikolla vieneet kotiin kirjeen, jossa pyysin oppilaita mahdollisuuksien mukaan tuomaan jotain syötävää omasta kotimaastaan. Yllätyksekseni joillain lapsilla todella olikin jotain mukana, olin itse varautunut Väinämöisen palttoonapeilla ja Sisu-pastilleilla, mutta ei niistä niin kovin välitettykään kun tarjolla oli myös mm. sitruunakakkua!



Ennen kuin aloimme maistella eri maiden herkkuja oli vuorossa hieman tanssia. Aluksi veivasimme kolme minuutti La Macarenaa ja kaikki ketkuttivat hyvin mukana, ongelmia tuotti enemmän paritanssit... Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa Lintu lensi oksalle. Olin kirjoittanut sanat taululle ja laulaa lurautimme sen pari kertaa ennen varsinaista tanssia. Siinähän sitten onkin pulma kuka kenen kanssa voi tanssia, kun oli pojissa sekä sellaisia, jotka eivät missään nimessä halua tanssia pojan kanssa ja niitä jotka eivät taas tytön kanssa. Yksikin poika juoksi minua karkuun, mutta tanssin jälkeen kertoi että se johtui kokoerosta. Niin, minä kyykin aika paljon käsikynkkää varten, vaikken itsekään siis mikään erityisen pitkä ole.

Yksi poika sitten vain jätti ottamatta parinsa ja yksi tyttö jäi yksin seisomaan. Yritin komentaa Felixiä pois pöydän alta ja sanoin, että noin epäkohteliaasta käytöksestä ei kohta heru laisinkaan herkkuja.

Siellähän hän sitten kökötti melkein koko lopputunnin pitäen käsiä korvillaan. Jossain vaiheessa hän luikerteli tuolille istumaan ja rämpytti printterin kantta eestaas. Muiden kanssa olimme aloittamassa maistajaisia ja yritimme saada Felixin kertomaan hänen tuomasta kakustaan. Hän vain kyynelehti pää käsiin painettuna ja kädet pöytää vasten, joten herkuttelimme maistiaisia ilman häntä. Oli hauskaa todeta lasten kanssa, kuinka monet uudet maut ovat aluksi aika pahoja ja omituisia, he kun ensin olivat vähän suruissaankin etteivät muut tykkää heidän jutuistaan. Sitruunakakku oli ainoa, joka meni kaupaksi ilman, että murustakaan vietiin roskiin, mutta muita herkkuja käytiin kyllä välillä syljeksimässä roskikseen. Palttoonapitkin jakoivat mielipiteet aika tasan.



Lopuksi vielä vähän reipasta skottimusiikki ja yksi ceilidh-tanssi ennen kuin kello jo soi. Nopeasti kului viimeinen tuntimme ja itselläni se jatkui vielä hieman kauemmin... Muut oppilaat pikkuhiljaa lähtivät luokasta, mutta Felix yhä edelleen haahuili ympäriinsä ja asettui lopuksi pulpettinsa alle nyyhkimään. Olin pitkin tuntia yrittänyt käydä kysymässä häneltä mikä on ja kertonut, että minulle tuli paha mieli, kun hän yhtäkkiä lopetti tanssin kesken ja yksi oppilas jäi ilman paria, ettei se ole oikein kohteliasta käytöstä. Yritin myös epätoivoisesti saada selville olenko minä syypää pojan pahaan mieleen vai kalvaako häntä jokin täysin muu asia.

Viime viikolla Felix kysyi syksyllä tekemämme vihkosen ohjeita ja olin ne muutenkin ajatellut tänään näyttää. Hain paperia ja istahdin Felixin luo ja kehotin häntä tulemaan ylös lattialta, niin voisin näyttää vihkon taittelemisen paljon paremmin. Kyllä hän sieltä hetken päästä mönkikin, muttei puhua pukahtanut. Mökötys ja harmistus vain jatkoi, vaikka hän jo reagoikin asioihin, mutta en halunnut päästää häntä ulos niin surullisena.

Musiikkia varten olin ottanut mukaani tietokoneeni ja päätin sitten kysäistä, josko hän haluaisi nähdä jonkin videon. Avasin PhotoBoothin, johon teimme syksyllä kummityttöni kanssa hassuja videoita ja valitsin sieltä pätkän, jossa kummityttöni soittaa kanteleella Pikku sammakot. Sitä hän suostui tulla katsomaan. Kyselin soittaako hän jotain soitinta, ei kuulemma vielä mutta haluaisi, eikä ole päättänyt mitä soitinta. Edelleen kuitenkin aika vaisusti.

Kysyin oliko hän yhtään paremmalla mielellä ja hieman hän nyökytteli, muttei edelleenkään vaikuttanut erityisen iloiselta. Muut lapset tuntuivat suhtautuvan häneen kuin tällaista sattuisi useinkin ja olenkin ajatellut, että pitäisi heidän opettajaltaan kysyä miten hänen kanssaan pitäisi toimia.

Tänään näin poikaa heti aamulla ja kysyin mitä kuuluu. Ihan hyvää, ja ei minulla muutenkaan ollut eilen nälkä. Mitä nyt sitten mahtoikaan tarkoittaa. Sitä, että ei haittaa että kielsin häntä syömästä (vaikka jälkikäteen kävin kyllä pyytämässä häntä mukaamme maistajaisiin) kun ei kuitenkaan ollut nälkä vai että ylipäätään häntä ei eilinen enää harmita vai jotain muuta... Pääasia kuitenkin, että poika ei sen enempää jaksa enää asiasta murehtia ja välillämme vallitsee siis sovinto.

Eurooppa-teemalla työskentelemme ehkä loppukeväästä kun toukokuussa on muutenkin Eurooppa-päivä ja muuta, koulun aulaan olen ajatellut laittaa värikkään Euroopan kartan Suomi-tietokilpailun viereen, jotta lapset voivat edelleenkin katsella kuvia ja oppia Euroopasta.

Päivän katsaus

Kuten olette ehkä jo huomanneet, tiivistäminen ei ole vahvuuksiani, sellaista ei ole huomattavissa laisinkaan. Luen itse niin monia miellyttäviä blogeja, joissa on vain pari kappaletta päivittäin, niitä jaksaa niin paljon paremmin lukea. Olen mielessäni puolustellut omia romaanejani sillä, että kirjoitan samalla itselleni muistiin ja loppukesästä pitäisi kirjoittaa kolme raporttiakin, silloin varmasti on hyötyä että on paljon ajatuksia kirjoitettuna muistiin.

Nyt pyrin kuitenkin pitäytymään aiemmin ilmoittamissani uutisaiheissa ja pitämään artikkelit lyhyinä. Ihan jo senkin takia, että kello on paljon ja ope tahtoo nukkumaan!

Pienryhmässä kauhukakaroista kuoriutuu oikeita enkeleitä

Olin tänään taas kaksi tuntia Schulkindergartenissa ja kaikki meni todella hyvin. Minä pelailin muutaman lapsen kanssa erillisessä tilassa, kun varsinainen opettaja oli muiden kanssa ryhmän omassa luokassa. Päätimme, että teemme niin joka kerta, jolloin ensimmäisellä tunnilla on aina matematiikkaa ja toisella tuntia muuta pelailua. Näin ryhmää saadaan edes joskus eriytettyä ja lapsetkin toimivat pienessä ryhmässä aivan eri tavalla. Ensin pelailin kolmen tytön kanssa, heille numerot ja laskeminen oli vielä hieman haasteellista. Näytin heille kortteja, ja heidän piti kertoa kuinka monta ja mitä kortissa oli (esim. viisi hammastahnatuubia). Kolmen pojan kanssa taas haastavamman dominon pelaaminen sujui kuin vettä vain ja pelailimme sitten muita pelejä loppuajan. Näiden kolmen pojan joukossa on yksi ryhmän mahdottomimmista ja hänkin käyttäytyi ihan siivosti, mitä nyt hieman painosti muita pelinappuloiden yms. värivalinnoissa. Tekee hyvää nähdä näitä lapsia näin erikseenkin, opin tuntemaan heitä paremmin eikä työ ole liian raskasta.

Yli-innokkaat nelosluokkalaiset saivat vastauslaatikon sijoiltaan

Jaoin jokaisen luokanopettajan lokeroon tiedotteen Suomi-tietovisasta ja valmiita vastauskuponkeja. Töistä lähtiessäni nämä olivat joillakin vielä ihan koskemattomina lojumassa, mutta joissain luokissa oppilaita oli selvästi jo informoitu ja ne, jotka eivät olleet tietoa ja kuponkeja vielä saaneet omalta opettajaltaan repivät sitten kaiken maailman lappusia ja kirjoittelivat niihin vastauksiaan. Kovasti he yrittivät minulta lypsää oikeaa vastausta ja kyselivät tietenkin palkinnoista ;) Vastauslaatikkokin oli heilahtanut paikoiltaan suuren yleisöryntäyksen vuoksi. Pitää ehkä kehitellä tukevampaa systeemiä ja ehkä tyhjentää laatikkoa pitkin viikkoa, etteivät voitonhimoiset nuoret naiset rupea sabotoimaan toistensa mahdollisuuksia kajoamalla laatikon sisältöön... Visailu on joka tapauksessa otettu ilolla vastaan ja mielenkiinnolla jään odottamaan torstaita, jolloin ratkeaa ensimmäisen viikon tilanne!


Teatteriseurue Europa-AG:n verenhimoinen uutuus

Sain jo viime viikolla kuulla, että jotkut olivat kadottaneet monisteensa. Tänään kävi ilmi, että aikalailla kaikki olivat kadottaneet omansa, "ne vain oli yhtäkkiä poissa"... Hmmm. Neljän sadun sijasta esitettiinkin vain yksi ja sekään ei ollut yksikään niistä, jotka olin antanut. Kun lapset pikaisesti vielä harjoittelivat, minä lohduttelin käytävässä muutamaa. He eivät olleet päässeet mukaan tekemään, koska toinen opettaja oli heittänyt heidät luokasta ulos jonkun älämölön vuoksi. Olisihan se pitänyt arvata, että jotain tällaista käy. Lupasin pojille, että he saavat vielä jonkun niistä teksteistä ja voivat esittää sen ensi viikolla. Näimme siis vain yhden esityksen, jossa oli esiintymässä kaikki paitsi neljä. Aika sekamelska se olikin, vaikka kyllä esityksen eteen oli nähty vaivaa ja siinä oli jonkinlainen juoni. Lapset käyttävät niin estotta luovuuttaan eivätkä emmi keksiä itse näytelmiä ja muita. Kun kysyin, oliko heidän tarinassaan myös jokin opetus, kuten tarinoissa yleensä on, oli siihenkin yhdellä vastaus. Pahat eläimet voivat muuttua kilteiksi, eli vähän niin kuin että ei ole koiraan karvoihin katsomista, ensivaikutelma voi pettää. Sitten syötiin Hannu ja Kerttu -pipareita ja lopuksi opeteltiin hieman unkaria, hollantia, italiaa ja ruotsia ja lapset saivat täydentää passejansa.

Enää ei turhia tärkeillä

Schulkindergartenin opettajakin teki tänään kanssani sinunkaupat, sanoi suoraan että onpa nyt tyhmää rouvitella ja kysyi etunimeäni. Hänkin on jo 58-vuotias, eli minä en missään nimessä olisi voinut sinuttelua ehdottaa, vaikka tyyppi onkin mukava ja rento. Melkein vielä enemmän iloitsen siitä, että oma ohjaava opettajani teki vihdoin sinunkaupat! Ehkä hän tosiaan oli huomannut, että sinuttelen jo suurimman osan kanssa. Kauan siinä meni, ja yhtä kauan meni muuten vuokranantajallamme korvata ovikellomme.

Ekstrauutinen: Nimimysteeri ratkennut

Kummastelin erään kollegani uutta nimitystä ja tänään kun jaoin lappuja lokeroihin näin kirjeen, jossa luki kollegan etu- ja sukunimi. Häntä on siis nimitetty viime viikolla etunimellään, mutta silti Frau-tittelillä, se hämäsi. Etunimi on Walburga eli Valpuri suomalaisittain.

Tältä näytti taivas aamulla olohuoneen ikkunastamme katsottuna.

Adventtilaulua

Tänään on ollut moneen otteeseen niin opeolo! Tiedättekö, ihan simppeleitä juttuja kuten kopioimista, opetusmateriaalin raahaamista luokasta toiseen, osallistuminen opehuoneen keskusteluihin. Vähän ikäväkin on pitänyt olla, kun mokomat lapset eivät ole tyytyväisiä ryhmäjakoihin... Ving, ving, voidaanko vaihtaa jne. En haluaisi yksinpuhella, menee kallista oppituntia hukkaan, mutta halusin kertoa lapsille miksi aikuisiakin vielä usein laitetaan ryhmiin ilman että he saavat itse päättää kenen kanssa työskentelevät. Ja että lapsille se on erityisen tärkeää, sillä siten oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja saattaa saada myös uusia ystäviä... Niin kiireellä juostiin kellonsoiton jälkeen luokasta, että saa nähdä kuinka hyvin ohjeet lomanjälkeisestä tunnista meni perille. Lauloimme välissä myös Paljon onnea vaan Sophialle, mutta se ei ollut ajanhukkaa, oppivathan lapset onnittelulaulun suomeksi. He istuivat kiltisti ja tapittivat siluettifilmiä jonka näytin ja jaksoivat jopa hieman miettiä oliko siinä jotain ideaa tai opetusta. Lupasivat minulle, että ahkerasti harjoittelevat näytelmiään ja tekevät töitä kun olen pois eivätkä vain lorvaile. Toivon, etten joudu pettymään, sillä pidän Eurooppa-kerhon lapsista hyvin paljon, kaikesta huolimatta.

Aamu siis kuitenkin alkoi adventtilaululla ja otin tänään hieman videoita. Lauloimme kolme laulua, eivätkä lapset osanneet niitä niin hyvin (Suomessahan sanat olisi heijastettu piirtoheittimellä seinälle), mutta onnistuin saamaan videolle ihan onnistuneet pätkät. Ensimmäisessä videossa hieman muodollisuuksiakin ja sitten lasten hilpeää laulua. Toinen video seuraa perästä, nyt opska lähtee nukkumaan ja latailee huomenissa lisää...





Schulkindergartenissa luin lapsille kirjaa Das allerschönste Weihnachtsgeschenk. Yksi poika tunsikin kirjan jo ja tomerasti meni välillä edelleni kun muisti pätkiä ulkoa. Kirja jäi kesken, mutta ehkä käyn jatkamassa sen loppuun joku toinen päivä. Parituntinen oli todella haastava ja opettajakin oli ihan puhki ja näytti milloin mitäkin naamaa minulle ja yritin osoittaa myötätuntoa. Luulen, että neljänkin aikuisen kesken ryhmän hallinta olisi haaste. Vedettiin viivaa lelujen luota joulukuusen alle ja askarreltiin enkeleitä. Poika, jonka arvioisin autistiksi, oli hukannut alkuperäiset enkelitarpeensa ja mikään muu ei tietenkään kelvannut. Kun muilla oppilailla oli pyydetyt neljä värikynää pöydällä, tällä pojalla oli kymmenen. Usein parasta on antaa hänen olla ja olla vain ystävällinen. Yksi lapsista taas melkein vahingossa (toivon ainakin niin) hiplasi tissiäni. Ehkä hän on vähän mammanpoika, kyllähän nyt lapset mielellään pienenä (ja vanhempanakin) nojailevat äitiään vasten (etenkin jos on niin pehmeä äiti kuin itselläni) ja kokeilevat muotoja. No, yritän nyt olla istumatta tuon pojan vieressä, vaikka hän usein tarvitseekin erityisvalvontaa (kukapa lapsista ei). Tai sitten vain valitse asentoni niin, ettei tissejäni pääse koskettelemaan.


Koulun kirjastosta löytyi ilokseni kaksi Kunnaksen kirjaa saksaksi, juurikin ne jotka itselläni oli suomeksi. Teimme Elisabethin kanssa vertailua Joulupukki ja noitarumpu -kirjan saksalaisesta ja alkuperäisestä versiosta. Alussa esitellään hahmot ja Elisabeth oli ihan pettynyt, kun saksaksi asiat olivat niin lyhyesti ja moni asia puuttui. Hän myös sanoi, että saksaksi kaikki on paljon pidempää, mutta se selittyy kyllä usein sillä, että jotkut asiat on pitänyt kielestä kieleen lisäksi kääntää kulttuurista kulttuuriin, eli kirjoittaa saksaksi hieman lisätietoa. Kuten se, että Korvatunturi sijaitsee Pohjois-Suomessa ja siellä asuu joulupukki ja hänen väkensä. Kyllähän nyt suomalaislapset sen tietävät.


Minulle tuli myös puhelu tänään koululle! Olin tietenkin ihan kummissani ja pelkäsin, että luvassa on jotain huonoja uutisia... Kuka nyt muuten soittelisi minulle töihin. Puhelimen päässä puhui nainen suomea, kysyi tosin pian puhuisinko myös saksaa. Soittaja oli täällä Osnabrückissä asuva Imke, joka oli viettänyt kolme kuukautta Seinäjoella. Olin niin hämmästynyt puhelusta, että en enää tarkalleen muista mistä oli kyse, mutta tapaamme heti lomien jälkeen tammikuussa. Imke tekee tällä hetkellä jotain tutkielmaa liittyen opetusmateriaaleihin ja jotenkin nyt kaivattaisiin suomalaisen näkökulmaa. Ja minut hän löysi, sillä meidän koulussa työskentelevä jonkinlainen oppimisentarkkailija Christa oli huudahtanut joskus tässä syksyllä jossain että meillähän on suomalainen koulussa, kun professori ja Imke olivat miettineet olisiko suomalaisen mielipide hyvä... Imkellä on myös joku Suomeen liittyvä muistipeli, jonka sai lahjaksi lähtiessään Suomesta, varmasti loistomateriaalia suomen tunneille. Odotan siis innolla tätä kohtaamista ja kontaktia!

Koristelua opettajanhuoneen pöydältä. Neilikoin koristellut mandariinit alkavat jo hieman homehtua, mutta Suomen lippu on edelleen korkealla :)

Todellinen aarrearkku: satuja Euroopasta

Taisin iskeä todelliseen kultasuoneen ostaessani Bonnista cd-rommin Europäische Märchen und Sagen. Sain vihdoin aikaiseksi laittaa levyn koneeseen ja ennen kuin pääsin arkistoihin käsiksi, oli ladattava netistä ilmainen ohjelma digitaalisen kirjaston sivuilta Digitale Bibliothek. Lataaminen sujui hyvin ja ohjelma, jolla arkistoja selaillaan, on aika simppeli.

Ja niitä satuja, voi niitä löytyy lukuisia! Pelkästään Suomesta on yli 50 satua ja kansantarua, jopa Kalevalaa saksaksi, ei kuitenkaan kokonaan, mikä ei sinänsä yllätä. Satuja ei ole pelkästään tietyistä maista, vaan eri maiden kansoistakin. Tarinoita kelteistä, Kataloniasta ja jostain joista en koskaan ole kuullutkaan.

Olen nyt vasta pläräillyt arkistoa ja lueskellut muutamia satuja. Huomenna pitää sitten todella paneutua asiaan, sillä alamme työstää joitakin satuja maanantain Eurooppa-tunnilla. Olen ajatellut pieneksi johdatukseksi satujen maailmaa jonkun suht lyhyen pätkän siluettifilmi-dvd:ltäni. Sitten oppilaat jaetaan ryhmiin (ja pääsen vihdoin käyttämään blogiyleisöni minulle lähettämiä lehmäkortteja!) ja jokainen ryhmä saa jonkin sadun. Lopputunti käytetään omaan satuun tutustumiseen.

Näistä saduista olisi tarkoitus dramatisoida pieni esitys niillä resursseilla mitä on eli periaatteessa ei mitään pukuja, lavasteita ym., mutta uskon, että lapsille on mukavaa vaihtelua jo se, että saavat esittää jonkin dialogin ja elehtiä sadun mukaisesti lavalla. Katsotaan mitä ihmeitä 45 minuutissa taas ehtii tehdä, mutta ainakin pyrin varmistamaan, että jokaisella ryhmällä on ihan pullat uunissa ja jonkinlainen roolijako ja ideoita seuraavaa kertaa varten. Olen nimittän joululoman jälkeen ensimmäisen maanantain pois, joten toivon, että kolmosluokkalaiset olisivat niin isoja ja ihania, että omatoimisesti kykenisivät harjoittelemaan esityksiään ilman minua. Mitään suurta showta ei ole tarkoitus edes pystyttää eikä käyttää mahtavia draamapedagogisia välineitä, joten ehkä ohjauksen puute tällä kertaa menettelisi. Toivon, että joku opettaja ehtisi käydä katsomassa, että muksut tekevät jotain eivätkä vain kisko toisiltaan päitä irti.

Jotta ryhmissä homma sujuisi mahdollisimman hyvin, pitää myös käyttää jotain kikkakolmosta, jolla voi oppilaiden sitä huomaamatta vaikuttaa ryhmäjakoon...

Haasteita siis riittää: löytää sopivat tarinat, jakaa lapset toimiviin ryhmiin, alustaa työskentely niin, että itsenäinen harjoittelu olisi jotenkin mahdollista ja hedelmällistä. Ja tietenkin minun pitää olla terveenä ja työkuntoisena maanantaina, muutoin tämä Eurooppa-kerho on kyllä ollut niin säälittävä epäsäännöllisine ja vähine kokoontumisineen. Siksi tammikuun loppuun asti on joka kerta viriteltävä jotain todella hehkeää, että lapsille jää iloinen mieli siitä, että osallistuivat kahjon suomalaisopen sekatyökurssille.

Kuvitusta eräästä Grimmin sadusta.

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.

Sunnuntaipäivän puhteita

Olen tänään leikkinyt hieman tonttua ja auttanut pukkia. Lisäksi olen istunut sohvalla leikkelemässä hillitöntä pinoa mainoksia. Päivä on kulunut nopeasti ja mikäs sen mukavampaa, kun Juhokin oli koko päivän retkellä.

Koulumme joulujuhlaan tulee lopuksi käymään joulupukki, joka jakaa säkistään kaikille lapsille pienet lahjat. Minulla on kaapissa reilu parisataa Muumi-tikkaria ja partiolaisten adventtikalenterin mukana tulleista pakettikorteista olen askarrellut pieniä kortteja. Tämänhetkiset 144 korttia ei kuitenkaan riitä, joten teen loput punaisest kartongista. Pitäisi vielä ostaa lahjanarua, niin voisi joku ilta kiinnittää kortteja tikkareihin.

Mainoksista olen leikellyt lähinnä ruokia, mutta myös jonkin verran vaatteita, leluja, elektroniikkaa ja jouluaheisia kuvia. Kaikkia ei tule ehkä käytettyä täällä Saksassa, mutta hyvää materiaalia myöhemmälle. Joku ehkä miettii kuinka typerää on kantaa moista paperisilppua Suomeen, mutta ei Suomessa jaeta niin muhkeita määriä psykedeelisiä mainoksia, että niistä riittäisi yhden saksanopettajan tarpeisiin ;)

Aion liimata kuvat paperi/kartonkikorteille ja lopuksi laminoida. Niitä voi sitten käyttää eri kielien tunneilla. Sanakortit voi tehdä erikseen. Kyselen huomenna koulussa materiaalia ja voisin hyppytunneilla tai koulun jälkeen askarrella kortteja siellä.

Olen myös paneutunut huomiseen Eurooppa-kerhoon hyvin. Meillä on vain muutamia kertoja jäljellä ja siksi kaikki pitää suunnitella hyvin, että mahdollisimman paljon asioita ehdittäisiin tehdä. Lentävä matto on viskattu nurkkaan, sellaisen tekemiseen ei ole nyt resursseja, mutta jotain lapset pääsevät huomenna askartelemaan. Opin keskiviikkona näppärän taitteluohjeen kuinka aanelosesta saa pienen kirjasen ilman niittejä ja liimaa. Teemme jokaiselle oman pienen passin, johon lapset voivat leikata ja liimata kuvia erilaisista Eurooppa-lehtisistä, joita minulla on. Passiin he voivat sitten kerätä itselleen tärkeitä asioita. Kuka haluaa kirjoittaa ylös miten unkariksi sanotaan rakastan sinua ja kuka taas herkullisen venäläiserikoisuuden nimen tai parhaan biisin eurooppalaisesta levyraadista.

Kun passit ovat saaneet hieman persoonallista ilmettä (kaikkeen voi kuitenkin mennä hyvin paljon aikaa, mutta kai lapsille voi alussa sanoa että niin ja niin monta minuutti ja jos jää kesken, niin oppivatpahan pikkuhiljaa ajankäsitystä), siirrymme hankkimani puisen Eurooppa-palapelin pariin. Ilman alustaa lapset yrittävät järjestellä Euroopan maita oikeille paikoille. Tarvittaessa voivat katsoa julistekartasta apua ja lopuksi palat kootaan alustalleen. Tähän kertaan mennessä kartta on siis vilahtanut jo kolmeen otteeseen, erilaisissa muodoissa. Lapsille on varmasti jo jäänyt nimiä päähän ja niinpä voimme hieman leikkiä niillä. Kaikki lapset saavat yhden maan palapelistä (joissain paloissa useampi maa, jolloin valitaan niistä vain yksi) ja ovat sen maan edustajia. Puhalletaan ilmapallo. Lapset seisovat ringissä ja yksi on keskellä pomputtamassa ilmapalloa. Tavoite on, ettei ilmapallo koskisi lainkaan maata. Maita kutsutaan keskelle vuorotellen. Jos minä olisin Finnland voisin sanoa Finnland ruft Frankreich eli Suomi kutsuu Ranskaa. Tällöin henkilö, jolla on Ranska, siirtyy keskelle pomputtamaan palloa ja kutsuu seuraavan, esim. Frankreich ruft Italien. Jos kaikki sujuu sukkelaan, pääsemme ehkä pelailemaan myös pääkaupungeilla mutta 45 minuuttia on lyhyt aika, kun kyseessä on 8-9-vuotiaat lapset joille sattuu ja tapahtuu...

Pukin pikkuapuri kirjoitteli kortteja.

Kuvia hieman eri aihepiireistä.

Ruoat ehkä käytetyimpiä tänä vuonna.

Eloonjäämistaistelua 90 vuotta sitten ja nyt

Noin 90 vuotta sitten Suomi koki kovia, kun se taisteli itsenäisyytensä puolesta, mutta saavutettu itsenäisyys olikin sitten riemukas. Silloin taisteltiin eloonjäämisestä, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tänäpäivänä Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen harjoittelukoulussani taistelee jatkuvasti eloonjäännistään. Meitä on parinsadan ihmisen rintama vastaan suurta diktaattoria, mutta vihollista ei niin helposti kukistetakaan.

Mainoskampanjani oli suorastaan menestys ja Herra Hirvi kuumaa kamaa. Raukkaparka nukkuu nytkin ihan väsyksissä lokerossani, koska kaksi koulupäivää kiersi ympäriinsä lapsien höykytettävänä. Missiomme kuitenkin onnistui, sillä lapset olivat aivan myytyjä saatuaan suklaata, Suomen lipun ja tavata hirviherran, myös adventtikalenterit otettiin ilolla vastaan, vaikkei niiden luukuista suklaata saakaan.

Kun kävelen välitunnilla käytävällä lapset tulevat silittämään Herra Hirveä ja hihkuvat "moi, moi", koska ovat oppineet että se on tervehdys suomeksi. Kun kyselin mahdollisia Suomi-kerhosta kiinnostuneita oppilaita nousi kädet vinhaa vauhtia. Joka luokalta vähintään puolet oppilaista ilmaisi kiinnostuksena ja lupasin kaikille luokille vuoden aikana pitää edes pari kertaa jotain Suomi-teemaa, mikäli mitään säännöllistä opetusta ei järjesty.

Vararehtori joka välissä minut nähdessään kyseli hymyillen kuinka mainoskampanja sujuu ja kerroin korkeista luvuista. Raivostuttavaa, tietenkin vastassa vain olankohautus ja että tottakai nyt kaikki viittaavat, koska haluavat pois tavallisilta tunneilta jne. Pöh, itse uskon että lapset aidosti ovat kiinnostuneita jostain uudesta ja erilaisesta ja ymmärtävät, että kyseessä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Ja minun mielestäni kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia Suomen kielestä ja kulttuurista huolimatta siitä kuinka hyvin he muutoin menestyvät koulusta. Itselleni on toki helpompaa jos minulla on 10 oppilaan ryhmä kilttejä tyttöjä, mutta joku heikompikin oppilas saattaisi saada hieman uutta potkua opiskeluun, kun saa jossain kokea uusia elämyksiä ja onnistumisentunteita.

Eurooppa-kerhossa lapset sanoivat eilen, että vaihtavat valinnaisainetta puolenvuoden jälkeen eli tammi-helmikuun vaihteessa. Hmmm. Mukavaa, kun tätäkään ei ole voitu kertoa minulle. Herra Andreashan viime viikolla ehdotti, että suomen voisi ympätä Eurooppa-kerhoon, mutta en heti sulattanut ideaa. Ennen tuota vaihdosta on jäljellä enää viitisen kertaa, mutta uskon kyllä, että onnistuisin rutistamaan Eurooppa-jutut näihin kertoihin. Emme voi tutustua kaikkiin Euroopan maihin millään, mutta käydä läpi yleisiä juttuja ja lisäksi tutustua vaikkapa niihin maihin, joissa oppilailla on juuret. Lentävää mattoakaan emme ehkä askartele, mutta eikös olisi aika hauska vain joku passi, johon lapset voisivat kirjata ylös tietoja eri maista ja tervehdyksiä eri kielillä sekä muuta hyödyllistä.

Jos Eurooppa-kerho jatkuisi vain tammikuulle, voisi helmikuussa jatkaa Suomen kieli ja kulttuuri. Näin tarjottaisiin kolmosluokkalaisille mahdollisuus saada opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Ykköskakkosluokkalaisten kohdalla olen mielestäni keksinyt loistavan ratkaisun. Heidän koulunsa loppuu jo neljännen tunnin jälkeen, mutta suurin osa jää viidenneksi tunniksi vielä iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa koululle puuhailemaan mitä milloinkin. Voisin jonain päivänä ottaa viidennellä tunnilla halukkaat ykköskakkoset Suomi-kerhoon. Ehdotin tätä eilen iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajalle Gertielle ja hänen mielestäänkin idea oli loistava...

Diktaattorimmekin tänään "iloitsi", että olin jo sopinut asiasta, mutta kuitenkin lähtiessäni sanoi, että keskustelemme vielä perjantaina iltapäiväkerhoporukan kanssa... Ja muutenkin voisimme perjantaina katsoa läpi lukujärjestyksen, joka siis on täydellinen kaaos toistaiseksi.

Ennen syyslomaa olin nelosluokan valinnaisliikunnassa, mutta nyt olen tietenkin hieman rajoittunut sen suhteen. En tiedä, koska uskallan taas ruveta kovasti liikkumaan ja tekemään lasten kanssa akrobatiikkaa, josta he tuntuivat olevan innoissaan. Muut opettajat pitävät minusta huolta ja käskevät vielä ottaa varovaisesti, mutta herra Andreas on sitä mieltä, että keväällä siirryn jälleen liikuntaan. Koska tilanteeni on epävarma, tarjoaisin mielelläni myös nelosluokkalaisille yhtenä valinnaisainevaihtoehtona Suomen kieltä ja kulttuuria. Tätäkään hän ei oikein meinannut sulatella... En tiedä onko kyse nyt viime viikolla syntyneestä vauvasta ja sen aiheuttamasta stressistä vai siitä, että hän yrittää saada minua tekemään juttuja, jotka helpottaisivat hänen työtaakkaansa. Olen jo savitöissä hänen sijastaan ja jos otan ohjat myös liikunnasta hänen puolestaan, on se minusta epäreilua muita opettajia kohtaan. Tarkoitus on kuitenkin tasaisesti auttaa kaikkia.

Muiden opettajien mielestä idea Suomi-kerhosta yhtenä valinnaisaineena on hyvä, sillä kaikille opettajille omat aineet ovat luonnollisesti tärkeitä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohtaa, jolloin neljä opettajaa olisi valmiit päästämään osan oppilaistaan pois opetuksesta. Mikä lie ongelmana ohjaavalla opettajallani, itse kun olin luullut keksiväni hyvät ja kaikkia helpottavat ratkaisut asiaan niin, ettei hänen tarvitsisi enää vaivata päätään asialla.

Suurimmassa osassa luokista oltiin myös kiinnostuneita nenästäni, yhdessä luokassa päästiin niinkin pitkälle että pohdittiin minkä nimisessä sairaalassa olin ja mistä näin unia nukutuksen aikana. Yksi ekaluokkalainen kysyi olinko minä eingeschläfert. Sanoin kyllä, oletin että sana tarkoittaisi nukuttamista. Opettajaa rupesi kuitenkin naurattamaan ja hän kysyi tiedänkö sanan merkitystä. Kohta nauroimme kaikki kun selvisi, että einschläfern tarkoittaa nukuttaa merkityksessä lopettaa esimerkiksi eläin. Ei nyt sentään, seisoinhan siellä ihan elävänä luokan edessä! :) Mutta tulipa taas opittua uutta sanastoa. Vain yhdessä luokassa kysyttiin miksi luomi leikattiin ja siihen vain tokaisin, että siitä olisi muuten tullut liian iso. Tämän asian käsittely meni siis aika odotetusti. Kaikissa ryhmissä, jossa asiasta puhuttiin, oppilaat tekivät aloitteen kyselemällä, joko kun kävin viemässä heille karkkia ja lipun tai sitten koko luokan kuullen.

Nämä kaksi päivää ovat olleet todella kivat varmasti sekä minulle että myös oppilaille ja opettajille. Herra Hirvi on tulevaisuudessa varmasti odotettu vieras ja pikkuiset Suomen liput menevät varmasti hyvään talteen. Jotkut lapset keräilevätkin moisia ja olivat todella haltioituneita!

Nyt vain toivon, että herra Andreaksin pääkin olisi käännettävissä. Seuraavat kaksi päivää vietän Bonnissa Comenius-opettajien tapaamisessa ja toivon, että tätäkin asiaa voisi ehkä käsitellä siellä. Tapaamiseen on kutsuttu myös ohjaavat opettajat niiltä, joiden äidinkieli kuuluu Euroopan harvinaisimpiin. Oma ohjaava opettajani ei ollut marraskuun tapaamisessa eikä nytkään. Sääli, ehkä hän siellä olisi ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen tilaisuus koululla nyt olisi tarjota oppilaille suomea...

Haluan vielä mainita erityisesti ihanat kollegani, jotka ovat niiiiin mukavia, avuliaita ja ystävällisiä! Oikeita aarteita silloin, kun tuntuu ettei oikein mikään luista. Sain eilen Elisabethilta kyydin koululle ja sainkin sitten samalla vietyä sinne kaiken materiaalin, mitä olen Suomesta tuonut. Olin ajatellut että senkin nähdessään muut ymmärtäisivät kuinka paljon olen nähnyt vaivaa... Listallani on nyt ostaa polkupyörääni kori, jotta saisin vähätkin tavarat helpommin kuljetettua, kun vasen olkapää ei vielä kestä painoa. Kyytejä tarjottiin lisääkin, mutta mielelläni pyöräilen!

Lopuksi vielä kuvia näistä mukavista päivistä. Ehkä rivivälit säilyvät näin, jos en lisää kuvia tekstin keskelle.

Maanantaiaamu alkoi, kun kaikki oppilaat opettajineen tulivat koulun aulaan. Pöydälle on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi yksi kynttilä. Laulua johtaa kollegani Elisabeth. Selkä kameraan päin ohjaava opettajani sekä kaksi luokanopettajaa. Lurautimme yhden adventtilaulun, täysin kristillisellä sanomalla, vaikka koulussa muiden uskontokuntien edustajia on. Lisäksi Nikolaus-laulu torstaita varten. Lustig, lustig, trallelallelaa raikasi kovaa, vaikka säkeistöjen sanoja ei muuten olisi osattu.

Kalenteriluukun kimpussa Ronja.

Ekaluokkalaiset heiluttamassa Suomen lippuja... Ja voitte vain kuvitella että kaikki olisivat halunneet Herra Hirven syliinsä!


Tämän päivän päätteeksi kävin moikkaamassa vielä kaikki iltapäiväkerhon työntekijät ja viemässä heillekin suomalaisen tervehdyksen. Hekin ovat kaikki todella mukavia ja niinpä samantien sinuttelin kaikkia ja se oli kaikille ok. Inhottavaa, kun joidenkin opettajien kanssa pitää olla vielä niin jäykkä! Heilläpä oli nalle nimeltä Bruno, joka tuli Herra Hirven kanssa yhteiskuvaan. Bruno kiertää maailmaa hieman Amelien isän puutarhatontun tavoin. Bruno vierailee eri maiden kouluissa, joissa lapset kirjoittavat tervehdyksensä ja kuvan Brunosta Brunon mukana kulkevaan muistikirjaan. Mahtava idea!

Tässä Hort vor Ortin eli iltapäiväkerhon väki Brunon kanssa, kuva lisätään joulutervehdykseksi muistikirjaan.

Seuraavan kerran sitten raportointia Bonnin reissun jälkeen. Mukavaa viikkoa kaikille!

Suomi-kerho – ollako vai eikö olla?

Niin, siinä vasta pulma ! Voi #?%¶?!!!!! Olin jo iloinnut kun sain Suomeen sähköpostia, että Suomen kielen ja kulttuurin kerhoon on nyt oppilaat valmiina ja pääsen aloittamaan ryhmän kanssa ensi viikolla. Jahas, ongelmia ongelmia kuitenkin. Lapsia oli ollut kahdeksan mutta heistä moni on jo peruuttanut... No kai nyt kun opekin huitelee jossain sairaalassa eikä kukaan osaa kertoa mitä heille olisi luvassa. Ongelmaa tuottaa lisäksi ajankohta, sillä oppilaat joutuisivat olemaan pois normaaliopetuksesta. Minulle ehdotettiin suomijuttujen ymppäämistä Eurooppa-kerhoon, mutta ei kiitos enää nyt tässä vaiheessa kun Eurooppa-kerhostakin on niin selvät visiot ja blaah. Ehdotin myös että iltapäiväkerhojen lomassa voisin hyvin pitää suomea, mikä tietysti on pois niiltä joita se kiinnostaisi mutta lähtevät koulutuntien jälkeen suoraan kotiin mutta ei veisi oppilailta normaalituntia pois... No, se selvinnee ensi viikolla. Niin ja olivat vielä kehdanneet kysyä oppilailta jos heitä kiinnostaisi ruotsi enemmän! Ruotsikin on kivaa joo, mutta olenkohan siinä riittävän hyvä opettaakseni sitä ja mitäs matskua ois Ruotsista mukana no ei mitään.

Nyt on siis ryhdyttävä kampanjoimaan! Ei muuten, mutta olen nähnyt niin paljon vaivaa raahatessani kaikkia Suomi-lippulappusia ja muita tänne etten niitä nyt aio roskiinkaan heittää. Täältä tullaan, minä ja Herra Hirvi ja näytämme teille mistä kana pissii! Suunnitelma on seuraava: Menemme luokkaan Herra Hirven kanssa, ja hänhän siis puhuu vain suomea. Siinäpä saavat lapsiaiset ensimmäisen maistiaisen tästä kummajaiskielestä. Herra Hirvi voisi tehdä hassuja juttuja ja kantaa vaikka Suomen lippua suussaan. Onhan juhlaviikko kun Suomi täyttää 90 vuotta. No Herra Hirvellähän on päällään suomalaiset partiokuteet, niin siinäpä hieno aasinsilta adventtikalentereihin. Lahjoitamme jalomielisesti koko luokalle yhden kalenterin, jonka kolme ensimmäistä luukkua he pääsevätkin heti avaamaan (mikäli PR-iskumme sijoittuu tiistaille niin jopa neljä (4!!!) luukkua). Siinä on sitten mukava rupatella suomalaisista perinteistä ja hieman alustaa luokkaa siihen mitä sieltä luukuista tulee ja miten ne liittyvät meidän kulttuuriimme. Pyydämme heitä erityisesti torstaina kiinnittämään huomiota luukun kuvaan. Sitten Herra Hirvi laulaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei) ja jaamme juhlavasti kaikille lapsille ja opettajalle Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehdin sekä pienen paperisen Suomen lipun. Ohessa lapset voivat halutessaan esittää kysymyksiä silikoninenästäni samalla kun mässäilevät suklaata.

Kyllä me Herra Hirven kanssa aiotaan vakuuttaa ne muikeloiset meidän kivaan Suomi-kerhoon, jossa leikitään, lauletaan, hassutellaan, katsellaan kuvia, askarrellaan, kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan ja tietenkin puhutaan sitten sujuvasti suomea ensi kesänä. Ja Herra Hirvi opettaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei).

Tätä uutista lukuun ottamatta oli oikein mukavaa käydä työpaikalla. Kaikki ottivat minut ilolla vastaan ja kyselivät kovasti kuulumisia ja sain pienen lahjankin! Elisabeth, joka hoitaa koulun kirjastoa, oli vanhempien kanssa käynyt kokoelmaa läpi ja sieltä oli poistettu kirjat, jotka vanhempien mielestä olivat liian vanhoja. Ja ai mikä aarre sieltä oli raakattu pois (minun onnekseni tietenkin), Tove Janssonin Winter in Muminthal kovissa kansissa ja suloinen pieni Muumipeikko yksin koristamassa kantta. Ihan ehjä vielä, sivuissa tietenkin ajanpatinaa. Nyt on sekin ongelma ratkaistu mitä Muumi-kirjaa ryhdyn lukemaan suomikerholaisille, se on meinaan Muumilaakson talvi! Ihanaa! Ja kaunis omistuskirjoituskin: Für Riita. Riidalle.

Ohjaava opettajani oli eilen saanut poikavauvan ja raukkaparka se vain töissä istui, kun saksalaiset eivät kuulemma tunne sellaista kuin isyysloma tai isyysvapaa tai mitään vastaavaa. Karl Jasperin pienistä suloisista varpaista oli jo ilmoitustaululla kuva. Saas nähdä pehmeneekö opettajan natsiminä mihinkään... Lapsi on jo toinen, eli ensimmäinen ei ainakaan ollut tehnyt vaikutusta. Tai ehkä opettaja oli vielä pahempi simputtaja ennen sitä!

Oli mukavaa tuntea itsensä tervetulleeksi ja odotan innolla lapsien näkemistä ensi viikolla. Pitää vain varoa etten rupea liikaa riehumaan. Koulun pyörteissä on helppo unohtaa parantumassa olevat haavat kun yhtäkkiä kaikki ympärillä on niin energistä eikä voi itsekään olla heilumatta, onneksi ihanat kollegani pitävät minusta huolta ja rauhoittelevat tarvittaessa ;)

Ai niin ja toisen ekaluokan opettaja oli vielä ehdottanut että voisin tehdä hänen luokkansa kanssa jotain englanti-projektia... Pöljää!! Toisen ekaluokan kanssa sitten ilmeisesti vain se 20 minuuttia kielikylpyä viikossa. Kolmosluokalla englanninopettajalla on haasteita kun ryhmät ovat ihan eritasoisia ja kaiken saa miettiä kahteen kertaan.

Kohti uutta alkua

Marraskuun loppuun kestävä sairaslomani ei onneksi saa jatkoa. Imusolmukkeet olivat terveet ja luomi poistettu riittävän isolla marginaalilla. Tarkkailussa käyn seuraavat viisi vuotta mutta nyt voin taas hetken keskittyä normaaliin elämään! Viimeinen kontrolli tällä erää on 26.11. ja sitä seuraavana päivänä kirmaan jo takaisin Saksaan.

Tuntuu hieman oudolta tällä hetkellä, kun on ikään kuin uudestaan lähdössä. Aika on tähän mennessä kulunut lähinnä lepäilyyn, mutta olen hieman ehtinyt jo ajatella ja valmistella tulevia viikkoja. Jatkan töissä maanantaina 3.12. Viikko on vajaa, sillä keskiviikosta torstaihin olen Bonnissa Comenius-apulaisopettajien tapaamisessa. Olen pyytänyt ohjaavalta opettajaltani, jos saisin aloittaa lukujärjestyksen mukaisesti vasta sitä seuraavalla viikolla lukuun ottamatta Eurooppa-kerhoa ja Suomi-kerhoa, ne kärsivät eniten jos niitä vielä siirretään. Muu ehtii myöhemminkin.

Haluan nimittäin maanantain ja tiistain aikana käydä jokaisessa luokassa tuomassa pienen tervehdyksen 90-vuotiaasta Suomesta. Ostin pieniä Suomen lippuja ja lisäksi vien Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehteja. Sain myös vihdoin hankituksi pienen liehulipun. Lisäksi lapsilla on varmasti kysyttävää ulkonäöstäni ja poissaolostani. Mielestäni on hyvä, jos asia voidaan käsitellä samantien ja kaikki saavat kysyä niin paljon kuin haluavat niin, että opetus sen jälkeen voisi jatkua normaalisti ja kaikki keskittyisivät olennaiseen eikä miettimään pikkunupeissaan miksi opella on kummallinen nenä...

Tässä hieno Suomen lippuni sekä Marimekko-kuosinen nenänlämmitin, jonka tein eilen. Vuorina on villalangasta neulottu kaistale. Kuminauhat pujautetaan korvien taakse.

Tiimarista löysin cocktailtikkuja, joissa on Suomet liput. Laskeskelin, että kuutisen laatikkoa kuvassa olevia konvehteja pitäisi riittää saamaan kaikkien koulun jäsenien suu makeaksi. (Pikkusisko sanoi ihonsiirrettä pepperoniksi, mutta itselläni on eroava näkemys pepperonin värityksestä...)

Lainasin kirjastosta maailmanmusiikkihyllyltä joitain levyjä Eurooppa-kerhoa varten. Minulla on nyt tietokoneellani vähän musiikkia Kroatiasta, Portugalista, Latviasta, Liettuasta, Espanjasta ja lisäksi suomenruotsalaisia lastenlauluja. Pitää käydä vielä uudestaan kirjastossa hakemassa lisää. Harmi, että voi olla hankalaa saada lastenlauluja ja erilaista ajankohtaista musiikkia eri maista.

Viime yönä en saanut unta kun mietin vielä yhtä tuliaisasiaa... Olen ollut viemässä kouluuni yhtä partiolaisten perinteistä adventtikalenteria, lähinnä siis opettajanhuoneeseen. Mietin kuitenkin kuinka lapset ilahtuisivat, jos jokainen luokka saisi omansa. Kaikki saisivat avata ainakin yhden luukun. Olin ajatellut lukea jotain Mauri Kunnaksen joulukirjoista, mutten tiedä ehdinkö hankkia moisia saksaksi, niin olisi sitten edes jotain perinteistä suomalaista joulujuttua. Voisin vapaasti kääntää lapsille kalenterin takana olevan sadun.

Kukaan ei ole ruvennut perimään minulta marraskuun apurahaa, vaikka olen ilmoittanut tilanteestani kaikille mahdollisille tahoille. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylimääräisiä matkakustannuksiani, joten toivon että mitään peritäkään... Täällä Suomessa minulla on mennyt oikeastaan aika vähän rahaa, joten voin aivan hyvin ostaa 10 adventtikalenteria ja kuusi laatikkoa suklaakonvehteja.

Minulle on kertynyt myös lisää lehmäkortteja, joten niitähän pääsee kohta ihan jakamaan lapsille. Voi että minulla on ollut heitä ikävä, ja jos vararehtorin sähköpostiviestiin on uskomista niin kyllä minuakin odottavat sekä kollegat että oppilaat.

Enää pari viikkoa! Jonka jälkeen pari viikkoa koulua ja sitten taas pari viikkoa lomaa... Onneksi on koko kevät vielä edessä. Ehkä sitten viimeistään pääsisi vihdoin kiinni rutiineihin.

Ps. Voisiko joku ystävällisesti kertoa tyhmälle blogger-bloggaajalle miksi kuvien jälkeen tekstin rivinväli muuttuu... Lisään kuvat jälkikäteen tekstin sekaan, jonkun kerran olen lisännyt kuvan ensin ja jatkanut tekstiä sitten, mutta tulos on aina ollut sama. Näyttää typerältä ja kaiken lisäksi väljemmällä rivivälillä olisi varmasti miellyttävämpää lukea.

Kaikki kääntyi hyväksi

Olin todella ihan poikki aamun jälkeen, sen verran haasteellisia Schulkindergartenin lapset ovat. Osa osaa olla myös varsin mukavia, mutta etenkin pojat ovat aika raisuja ja jotkut menevät tyhmiin juttuihin mukaan vaikkeivät itse sellaisia keksisikään. Oli myös aika hellyttäviä tilanteita kun viisi lasta suloisesti anelee josko voisin pitää heitä kädestä tai istua aamupalalla heidän vieressään. Eihän se nyt millään onnistunut, joten välillä piti vuorotella. Toinen tunti onneksi sujui liikunnan parissa, joten sain hetken levähtää. Seuraaviksi tunneiksi lapsille oli onneksi järjestetty eräs toinen koulumme opettaja. Minulla oli pari hyppytuntia ja siksi pelkäsin, että olisin ehkä itsekin saattanut joutua sinne. Frau Möritzkin sanoi, että voisin ihan hyvin häippästä, jos minulla on hyppytunteja. Jäin kuitenkin koululle surffailemaan ja valmistelemaan seuraavaa tuntia.

Liikuntatunti Frau Möritzin johdolla. Poikien piti levittäytyä pieniksi silloiksi ympäri salia, mutta hauskempaa oli tehdä tunneli, johon tytöt sitten jonottivat. Varsinainen "Stau".

Liikuntatunnin jälkeen tulimme aamiaiselle Schulkindergarten-lasten kanssa.

Juttelin hyppytuntien aikana Birten kanssa, joka on juuri valmistunut opettajaksi. Hän on tehnyt puolitoistavuotisen harjoittelun meidän koulussamme. Otin hänen puhelinnumeronsa tänään talteen, josko vaikka joskus tulisi lähdettyä kahville. Olisi kiinnostavaa kuulla täkäläisestä opettajankoulutuksesta lisää. Birte on nyt viimeistä viikkoa koulussamme. Opettajanhuoneessa hääräili myös Frau Albert, joka tuli taputtelemaan selkään kun huokaisin, että on ihanaa päästä syyslomalle kun ekat viikot ovat olleet niin väsyttäviä. Muutkin kollegat ovat olleet aika empaattisia, etenkin tämän aamun jälkeen. Olen saanut pelkkää kannustusta ja tukea, joiltain enemmän toisilta vähemmän. Koska koulun käytänteet eivät vielä ole minulle täysin tuttuja stressaan yhdestä sun toisesta, mutta kollegat sanovat hälläväliä ja ottavat asiat rennosti. Neljännen tunnin jälkeen Schulkindergartenia viimeiset tunnit luotsannut opettaja oli myös ihan puhki... Ryhmän lapset ovat siis tosiaan kokeneellekin pedagogille haaste.

Juuri ennen Eurooppa-kerhoa mämmäilin kopiokoneen kanssa, kun yhdestä lokerosta loppui paperista ja valitsin toisen lokeron, josta paperit tulostuivatkin toisin päin. No, eräs kollega oli onnistunut aiemmin päivällä kopioimaan ison nipun A3-paperia, vaikka oli tarkoitus ottaa vain A4sia.

Luokassa olikin odottamassa jo innokkaita eurooppalaisia ja tanssikerhon opettaja Claudia tuli listan kanssa, johon oli merkinnyt edellisviikolla kiinnostuksensa ilmaisseet. Halukkaita oli pari lisää ja syysloman jälkeen joukkoon tulee vielä yksi tyttö, jolta tämänpäiväinen oli mennyt ohi, joten vahvuutemme on 11 lasta ja yksi ope. Hyvä kun olin päässyt sisälle luokkaan kun jotkut oppilaat jo alkoivat kertoa, kuinka Eurooppa on syntynyt. Olin ihan pyörällä päästäni ja mietin mitä neropatteja ryhmään on tullut, mutta toisaalta vain upeaa, että lapset ovat niin innoissaan ja tietävät jo jotain.

Aloitin esittelemällä itseni, sillä ryhmässä oli lapsia, joita en vielä ollut tavannut. Olin ehtinyt sanoa tärkeimmät mutta ajatellut vielä parilla sanalla jatkaa, kun eräs poika viittasi. Hän kertoi olevansa Alexey ja kotoisin Venäjältä. Vieressä istuva Aysu kertoi olevansa Turkista ja niin käytiin kaikki lapset. Saksalaisparat vienosti totesivat olevansa "vain Saksasta". Lapsia on Venäjältä, Turkista, Espanjasta, Portugalista, Kasakstanista, Puolasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja minä Suomesta. Lapsista vain kolme on saksalaisia. Näistä eri kansallisuuksista on varmasti hyötyä, kun lähdemme matkustamaan eri Euroopan maihin.

Ensin mietimme mikä Eurooppa on ja esille tuli termi maanosa. Kysyin sitten mitä muita maanosia on. Vastauksia tuli ihan kaupungeista lähtien... Joku fiksu sitten nappasi seinänvierustalta maailmankartan ja vähän tutkailimme sitä. Sitten pohdimme mitä yhteistä eurooppalaisilla on. Itse olin ajatellut sellaisia asioita kuten aika monissa maissa käytössä oleva euro. Lapset ehdottivat kaikennäköistä pussihyppelystä Jumalaan ja että kaikissa maissa on ulkomaalaisia, mikä tietenkin on hyvin totta.

Vaikka mitä lapset jo tietävätkin ja kuinka fiksuja olisivatkin, olen oppinut tänään paljon siitä, mitä kolmasluokkalainen hahmottaa ja tietää. Kysyin minkälaisia yhteisiä tapahtumia eurooppalaisilla on ja lapset kyselivät mitä tarkoittaa sana "Veranstaltung". Pienten vihjeiden avulla pääsimme mm. jalkapallon EM-kisoihin ja Euroviisuihin.

Tunnit hujahtavat hetkessä ohi ja tuntuu, etten ole oppinut sitä vieläkään. Viime syksynä harjoittelussa sen tajusi pikkuhiljaa. Joka tunnilta jäi aina kasapäin ideoita ja tehtäviä tulevaa varten ja niin nytkin. Lasten kanssa kaikki tehdään ajallaan. Aloittelimme siis karttojen kanssa vartti ennen tunnin päättymistä ja siitä jäi mukavasti puuhaa kotiinkin. Karttaan olin merkinnyt maiden kohdille niiden kansainväliset maatunnukset ja erilliselle paperille listan tunnuksista ja maista sekä ohjeet värittämisestä. Osa valtioista on niin pieniä, että olin merkinnyt kirjainlyhenteet niiden viereen, usein mereen. Niinpä parikin tyttöä oli tussannut IJsselmeerin ja paljon ylikin, kun Hollannin lyhenne NL ei ollutkaan ihan kyseisen maan sisällä... Jatkossa siis havainnollistavia nuolia ja muita kehiin... Kansainväliset maatunnuksetkin olivat tämänikäisille ehkä liian hankalia, kun eivät ole saksan mukaan tehty. Lapselle AT ei millään logiikalla ole Österreich (Itävalta) eikä CH Schweiz (Sveitsi).

Alexey Venäjältä ja Rafael Kasakstanista värittämässä karttojaan.

Sophia pohtimassa oliko hän käynyt Ruotsissa vai ei.

Dominik (Dominique?) maailmankartan edessä. Takana lopputunnista luokkaan pelmahtaneita uteliaita muista kerhoista.

Syysloman jälkeen lapsilla siis on toivottavasti kirjavat kartat ja pääsemme yhdessä katselemaan löytyykö keneltäkään mitään yhteistä. Tarkoitus oli värittää sinisellä maat, joissa on käynyt, vihreällä maat joista ei tiedä mitään ja punaisella maat, joissa haluaisi käydä. En tajunnut, etteivät nuo välttämättä edes tiedä ja muista missä ovat käyneet, mutta yksi läksy olikin kotona vanhemmilta kysyä. Omaan synnyinmaahansa sai vielä lisäksi piirtää vaikkapa tähden tai kukkasen. Yhdysvallat ei kartalla valitettavasti näkynyt eikä Kasakstan, toivottavasti ei tule vanhemmilta satikutia.

Eurooppa-kerhosta tulee varmasti kaikin puolin hedelmällinen juttu, vaikka itse aluksi kammosin ja jännitin sen pitämistä. Ohjat ovat kuitenkin minun käsissäni ja saan suunnitella tunnit omalla tavallani ja niinpä jo muutamien viikkojen päässä lehahdamme lentoon taikamatolla ja lähdemme katselemaan Eurooppaa... Lapset tietävät jo yhtä sun toista mutta janoavat vain lisää.

Lähdin koulusta erittäin iloisena ja niin taisivat lähteä oppilaatkin. Hieman hiljaisempi tyttö sanoi, että varmasti jää tähän kerhoon sillä oli niiiin kivaa. Onnistuin. Kotimatkalla aurinko paistoi kirkkaasti ja ulkona oli ihanan raikasta.

Multikultia

Tiistain käsityötunnilla lapset jatkoivat savitöitään Frau Herbstin johdolla ja minä autoin parhaani mukaan. Tuplatunti antoi hyvän mahdollisuuden saada kontaktia lapsiin ja puuhastelun ohella ehdimme opetella roppakaupalla suomea ja laskea viidellä kielellä. Olin ihan yllättynyt kuinka monta kansallisuutta reilun kymmenen oppilaan ryhmästä löytyi. Lukuja ladeltiin suomen lisäksi espanjaksi, italiaksi, venäjäksi ja portugaliksi. Oppilaissa ja Frau Herbstissä aiheutti suurta hilpeyttä, kun laskin pikatahtia sataan. Tiedättehän, kaiken voi mukavasti lyhentää jolloin laskemisesta tulee yhtä hullunkurista pötkö, kakakakokanekavikakukasekakakaysi jne. Lasten mielestä litanja kuulosti taikaloitsulta.

Ennen Frau Herbstin tuloa lapset saivat muovailla savesta mitä halusivat.

Tässä Eddie poseeraa minun tekemän pupun ja Jasminin tekemän pingviinin takana. Eläimet katsovat Eddien tekemää televisiota.

Aamiaista syödään aina toisen tunnin lopussa. Tunti kestää 55 min ja viimeiset 10 min on siis aamupalaa varten. Tytöt istuivat omassa nurkassaan....

... ja pojat nuohosivat lattioita.

Mainostin vähän Eurooppa-kerhoakin, ja vakuutettuani lapsille, että tunneilla leikitään, lauletaan, tanssitaan ja tutustutaan kansantarinoihin uskon, että ainakin muutama heistä löytää tiensä luokseni maanantaina. Yksi tyttö oli huolissaan, kun ei oikein tiedä mitä tuleman pitää, jotkut opettajat kun kuulemma pitävät niin tylsiä tunteja. Toivottavasti en minä! Tarkoituksena on lentää eri Euroopan maihin itse tehdyllä taikamatolla ja viipyä kussakin maassa tunnin tai kahden verran. Aluksi aion kartoittaa lasten Eurooppa-tietämystä ja -kiinnostusta jakamalla heille Euroopan kartat, joihin he voivat värittää eri väreillä maat, joissa ovat käyneet, joihin haluaisivat mennä, joista eivät ole koskaan kuulleetkaan.

Lapset tekivät savesta suklaafondueta varten kulhoa, johon leikattiin kylkeen reikä ja jonka päälle muotoiltiin vielä pieni kulho. Oikealla Frau Herbst.

Lapset ovat niin ihanan aidon kiinnostuneita kaikesta uudesta. Minulle on esitetty kymmeniä kysymyksiä koskien lähinnä Suomea. Onko Suomessa meri? Onko Suomessa haita? Delfiineitä? Valaita? Sitten kerroin kuuteista, joita on löydetty poikkeuksellisen paljon rannikolta ja viety eläintarhaan. Mitä on suomeksi avain? Savi? Kissa? Koira? Mistä vanhempasi asuvat? Mistä kaupungeista he ovat kotoisin? Mikä oli koulusi nimi? Onko Suomessa normaaleja sänkyjä? Millaisia taloja Suomessa on? Mitä on suomeksi hevonen? Apina? Auto? Krokotiili? Seepra? Kuinka monta puuta Suomessa on? Syntyykö Suomessa ollenkaan vauvoja? Meitä kun siis on vain se viisi miljoonaa.

Pienimmät kysyvät aiheesta ja täysin aiheen vierestä. Esittelin itseäni kalvolla, jonka tein viime syksyn opetusharjoittelua varten. Kalvolla on kuva Henkien kätkemä -elokuvasta, sillä olin mukana siihen pohjautuvassa tanssiteatteriprojektissa. Sitten sainkin kuulla ainakin kolmelta oppilaalta tiivistelmän elokuvan juonesta. Koulu on alkuluokilla niin kokonaisvaltaista, että kaikkeen pitää varautua. Tarkkoja tuntisuunnitelmia ei voi olla, sillä tunti saattaa joskus kulua ihmissuhdesotkujen selvittelyyn tai opettajalle nyt muuten vain voi olla tärkeää asiaa. Keskiviikkona pikkuinen Sophia esitteli ystäväkirjaansa, johon hänen kaverinsa oli liimannut ihania tarroja ja glitteriä. Kuusivuotiaan kohokohtia.

Ekaluokkalaiset laulamassa aamun jumppalaulua.

Sen lisäksi, että lapset ovat multikulteja edustaessaan useaa eri kansallisuutta, ovat he varsinaisia multikultia. Omat haasteensa lasten kanssa työskentelyssä on, mutta ainakin tällä hetkellä olen erittäin iloinen, että saan viettää tämän vuoden ala-asteella. Lasten parissa muu unohtuu.