Mikä on pelin henki?

Tänään oli kolmosluokkalaisilla viimeisen kerran Suomi-kerhoa. Sää oli hyvä joten menimme suunnitelmieni mukaan pihalle. Leikimme mm. postilaatikkohippaa sekä Kukaa pelkää lumimiestä?.


Voi että lapset osaavat ottaa nämä leikit vakavasti! Jos ei heti saa olla se, joka ottaa kiinni, mökötetään sitten paikallaan koko hipan ajan. Sitten itketään, kun toisessa leikissä joku lapsi yrittää saada aina kiinni samaa. Niin, sehän on ihan järkevää taktiikkaa. Jos on noin saman verran lapsia ottamassa kiinni kuin on karkuun juoksijoita, onhan se järkevääkin, että jokainen saalistaa jotain tiettyä lasta eikä vain juokse minne sattuu.


Yhdellä pojalla oli vaikeuksia tulla riviin, joten käskytin hänet reunalle istumaan. No eikös kohta joku huuda, että tämä poika on kadonnut. Sinne oli tunkenut itsensä paksuun pusikkoon. Sanoin tästä myöhemmin hänen luokanopettajalleen, joka on myös ihan avuton. Vanhemmille soitetaan lähes päivittäin. Tällä pojalla on erikoislahjakkuutensa, mutta sosiaalisissa tilanteissa hän ei osaa käyttäytyä laisinkaan. En muista olenko kertonutkin aiemmin, mutta hänet on siirretty viime vuonna toisesta koulusta, koska hän vanhassa koulussa leikkeli jonkun luokkakaverinsa farkut saksilla... No, istukoot sitten piikkisessä puskassa jos niin tahtoo.

Lopulta oli valittajaa ja rutkuttajaa niin paljon, että käskin koko sakin takaisin sisälle, vaikka oli tarkoitus olla koko tunti ulkona. Vastalauseitahan siitäkin syntyi, mutta olen oppinut, että kerrasta poikki on hyvä menetelmä, silloin lapset todella näkevät kuinka vakavissani olen, ja parantavat käytöstään. Luokkahuoneessa ainakin meni vähän paremmin.

Vedin hatusta ohjelmanumeron, piirsin nopeasti parit eläimet taululle ja kirjoitin niiden nimet. Sitten oppilaat saivat samalla väriliidulla ympyröidä kuvan ja sanan ja sitten yhdessä mietittiin menikö oikein vai väärin. Näitä ei ole tunnilla opeteltu, mutta monet ovat pelanneet eläindominoa suomeksi.

Aktiviteetti keskeytyi, kun viereisen luokan tanssikerholaiset pyysivät katsomaan harjoittelemaansa esitystä. Siellä kuluikin lopputunti.

On se kyllä kamalaa se diskojytä, mitä nämä saksalaiset harrastavat... Jos olisin itse kyseistä kerhoa luotsannut, olisimme tehneet jotain aivan muuta. Mutta saksalaiset vauvasta vaariin kuuntelevat bluudapadipoja ja tykkäävät tanssia niiden tahdissa. Ei kai sille mitään voi. Olisi vain kivaa, että lapset saisivat muutenkin ilmaista itseään kehonsa kautta.


Ensi viikolla jaan oppilaille todistukset. Heh, siitä tuleekin kiinnostavaa. Kun lapset kuulivat tämän, huusi yksi jos toinenkin jo, että voivatko he ehdottaa itselleen arvosanoja... Tämä ryhmähän on ollut mitä on, ja arvosanat voisikin ennemmin antaa käytöksen perusteella, mutta enköhän minä silti aio lätkiä kaseja, ysejä ja kymppejä todistuksiin. Mutta olipahan sekin taas niin saksalaista, että koko luokan kuullen olisi pitänyt niitä numeroita taas pohtia. Ainakin omana kouluaikanani arvosanat olivat salaisia eikä niitä saanut selville kuin kaverilta kysymällä. Täällä ollaan ihan liikaa arvosanojen perään. Suomi-todistuksellakin haluan vain aiheuttaa hyvää mieltä ja antaa taas ripauksen Suomesta. Saan toivottavasti todistukset laminoitua ja kiinnitän mukaan pinssin, jossa on sekä Suomen että Saksan lippu. Onneksi virallisiin todistuksiin ei pidä antaa arvosanaa, olisin ihan pulassa!

Letkis täällä tunnetaan!

Ja totta vie! Lapsille juttu oli uusi, mutta yksi opettajista hänelle tanssia hetken aikaa selitettyäni ja näytettyäni ja laulua hyräiltyäni (kerrankin youtube petti eikä sieltä löytynyt letkis-musiikkia, ainoastaan videoita joissa milloin mitkäkin cosplay-tytöt tai partiolaiset tanssivat...) kysyi, että eikös tämä ole letkis. Naureskelimme tunnin jälkeen, että hän on varmasti oppinut letkiksen ennen minua ;)

Yksi kolmosluokka on luokkaretkellä ja ehdotin viime viikolla tanssikerhon opettajalle, josko pitäisimme Suomi-kerhon ja tanssikerhon yhdessä, kun puolet lapsista puuttuu. Hän oli heti innoissaan ideasta. Niinpä hieman sutsisatsasimme, sitten letkistelimme ja lopuksi lurautimme vielä Lintu lensi oksalle.

Että ei mikään turha suomalainen muotitanssi tuo letkis, jos sitä on saksalaisissakin tanssikouluissa opetettu muinoin ;)

Natsiliikkaa

Torstaina pääsin tositoimiin, kun viimeisellä tunnilla oli nelosluokan valinnaisliikuntaa. Olimme sopineet ohjaajani kanssa, että jaamme tunnin kahteen osaan. Aluksi minä pitäisin tanssillisen lämmittelyn, sitten pelattaisiin jotakin Herr Andreasin pillin mukaan ja lopuksi vielä venyteltäisiin lyhyesti minun johdollani.

Tunnin kesto on vain 45 minuuttia ja oppilaat tulevat pukuhuoneisiin oikeastaan vasta kellon soidessa. Itse vaihdoin vaatteeni opettajien pukuhuoneessa joka on samalla välinevarasto ja ensiapuhuone. Vararehtori on liikuntatunnillakin farkuissa ja kauluspaidassa (mikä hyvä esimerkki), joten sain kaikessa rauhassa vallata pukuhuoneen.

Kun oppilaat näkivät minut vermeissäni ja cd-soittimen alkoi pojilta kuulua ”voi ei, ei kai me tanssita” -huudahduksia. Ei ei, ei tehdä diskotanssia. Eikä Stopp-tanssia, jota tytöt ehdottivat. Siinä musiikin loppuessa pitäisi jämähtää paikoilleen ja kuka viimeisenä liikkuu joutuu ulos. Ei ei, nyt on tarkoitus, että kaikki tanssivat ja kaikille tulee lämmin.

Asetin oppilaat viiteen jonoon, ei mikään simppeli homma. Hirveä huuto kuka menee kenenkin kanssa, luulivat varmaan että otettaisiin juoksukilpa. Kun kaikki olivat kutakuinkin paikallaan ja korvat höröllä laitoin musiikin soimaan, aloitimme Pekka Lehdellä ja Sanna Kurki-Suoniolla. Sitten viiletimme salin läpi tehden erilaisia liikkeitä ja pian jopa pojatkin (joita ryhmässä siis on suuri enemmistö, tyttöjä vain neljä) ”antautuivat” musiikin vietäväksi. Pari kertaa piti muistuttaa, että työkalumme on pelkkä vartalo, ei suu. Väliin vähän Tiktakia ja lopuksi vajaan parin minuutin improvisaatiota varten Lenni-Kallen Peppi Pitkätossua. Pari poikaa piti käydä kiskomassa ylös maasta.

Hyvä, pieninä annoksina oppilaat ehkä alkavat lämmetä jutuilleni, kyllästyttää ei saa heti alusta. Ojensin ohjat sitten kollegalleni, joka rupesi käskyttämään oppilaita noutamaan kuka mitäkin vehkeitä. Kun viritelmät voimistelutangoista ja isoista patjoista olivat valmiit otettiin jako. Oppilaat istuivat penkillä ja opettaja jakoi numeroita ja sanoi, ettei kukaan saa vaihtaa paikkaa. Eräs todella kiltti ja kohtelias poika kuitenkin lähti vaihtamaan paikka ja hänetpä sitten heti käskettiin poistumaan.

Ei mennyt muutenkaan jako nappiin. Kun joukkueet menivät puolillensa, oli toisella puolella paljon enemmän ihmisiä kuin toisella. Ja eikun uusiksi. Mutta taas sama juttu. Kollegani käski viemään vehkeet takaisin paikoilleen ja lopputunti, vajaa 15 minuuttia oppilaat sitten juoksivat ympäri salia, hyvä jos sai pysähtyä kiristämään kengännauhojaan.

Itse siinä seisoin vaivaantuneina enkä oikein tiedä miten olisi pitänyt reagoida lasten vaihteleviin ilmeisiin. Kollega tuimana katsoi eikä ollut yhtään tyytyväisen näköinen. Sanoi, ettei tämä nyt pedagogisesti välttämättä paras ratkaisu ole. Loppuvenyttelyt jäivät pois, kun lapset juoksivat viimeiseltä kierrokseltaan pukuhuoneisiin. Ensi viikolla olen erään toisen opettajan kanssa ja oppilaatkin toivottavasti osaavat käyttäytyä fiksummin.

Vararehtori olikin loppukesästä kertausharjoituksissa, luulen että hän on aika armeijahenkinen tyyppi tai ainakin Juho sanoi, että juuri armeijassa saatettaisiin laittaa tuolla tavalla juoksemaan... Hänen kahvimukiaan koristaa Saksan joidenkin voimien logo ja salkusta pilkistää myös jotain sotilaallisia logoja. No, kunhan ei laita minua punnertamaan.

Eka koulupäivä

Istun yliopiston kirjastossa koneella, jota saisi käyttää vain tieteelliseen työskentelyyn ja kotiin saamme netin vasta parin viikon kuluessa, eli nopea tervehdys ja myöhemmin sitten lisää.

Tänään tallustelin viileähkössä syyssäässä koululle 4,5 km, sillä minulla ei ole vielä pyörää. Tapasin yhteyshenkilöni eli koulun vararehtorin kello kymmeneltä ja kävimme läpi erinäisiä asioita ja teimme alustavaa tuntisuunnitelmaa. Sain avaimet koulun ulko-oviin ja luokkiin, teimme kierroksen koulussa ja tapasin pikaisesti lähes kaikki kollegani ja näin myös monia lapsia.

Ensi viikolla käyn tunneilla seuraamassa ja viimeistään syysloman jälkeen alkavat tositoimet. Tällä hetkellä lukujärjestyksessä on englantia, käsitöitä, liikuntaa, tanssia, päiväkotilaisia, eritysoppilaita ja tietenkin Suomi-kerho. Mukavan monipuolista ja on todella kiva päästä työskentelemään myös erityisoppilaiden kanssa, sillä erityispedagogiikka kiinnostaa minua. Uintiinkin vararehtori kysyi minua mutta oli pakko kertoa edelliset uintitraumat saksalaisessa koulussa, joten pääsin pälkähästä. Vielä vähän jännittää tulenko pitämään myös jotain Eurooppa-kerhoa, jossa yhdistyisivät maantieto, politiikka ym. Ehkä ehdotan, että eurooppalaisuutta voisi tarkastella satujen avulla, Märchen aus Europa, se olisi enemmän meikäläistä.

Olen pyörällä päästä kaikista nimistä. Yhden naisopettajan kanssa teimme sinunkaupatkin, mutten edes tiedä hänen etunimeään. Kaikki ovat vain Frau sitä ja Herr tätä. Opettajat keskenään varmaankin sinuttelevat, mutta minulle uutena jäsenenä kaikki ovat vain Herriä ja Frauta.

Kävin seuraamassa tanssikerhoa, jossa tulen toimimaan varsinaisen opettajan kanssa. Hommailu on vähän erilaista kuin mitä olin itse ajatellut, mutta juuri tämä opettaja vaikutti sellaiselta, jonka kanssa yhteistyö varmaankin tulee sujumaan. Lapsia pitää kuitenkin enemmän kannustaa omiin juttuihin antamalla heidän itse luoda. Tänään opettaja korjaili liikkeitä, joita lapset olivat itse saaneet keksiä. Tehdään tämä hitaammin, jätetään tästä hyppy pois, tulee muuten liian kuuma... No, kuka pakottaa opettaa tanssituntia farkuissa ja villapuserossa :)


Lisää myöhemmin. Tämän viikon vietän vielä rennosti orientoituen ensi viikkoon ja voisin hankkia sen pyörän. Viikon päästä koululla pitääkin olla jo 7.30 ja pyörällä matka menisi nopeammin, ei tarvitsisi lähteä kävelemään heti puoli seitsemän jälkeen.

Pysykäähän siis kuulolla, tämä alku on hieman kankeaa, kun ei ole vapaata pääsyä nettiin, mutta se toivottavasti tulee pian!