Päivän lööppi: Opettaja yritti myrkyttää lapsia vanhentuneilla karkeilla!

Ai että hävettää!

Jaoin taas maanantaina tapani mukaan palkinnot edellisviikon Suomi-tietokilpailun voittajille. Tällä kertaa vuorossa olivat Niiskuneiti-pastillirasiat. Niitä voittajat mussuttelivat tyytyväisenä ohi kulkiessaan ja huutelivat, että enää pari jäljellä! Yksi tosin sanoi, että karkit ovat hieman kovia. Mutta muistikuvani mukaan kyseiset karkit ovat hieman sitkeitä.

Eilen sitten koulupäivän lopuksi tulee opettajanhuoneeseen kaksi nelosluokkalaista tyttöä ja heillä on minulle asiaa. Karkit kuulemma olivat olleet vähän oudon näköisiä ja tytöt olivat huomanneet, että parasta ennen -päiväys on jo ollut ja mennyt. NOLOA! Karkit ovat vain lojuneet kaapissa enkä ole yhtään katsonut milloin menevät vanhaksi. Karkit ovat menneet vanhaksi kaksi kuukautta sitten.

Maistoin tyttöjen rasiasta yhden mattapintaisen (kai ne normaalisti kiiltävät) karkin, joka oli kuitenkin pehmeä ja hyvänmakuinen. Pahoittelin kovasti ja sanoin, että olen ostanut karkit jo syyskuussa Suomesta enkä yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, koska ne vanhenisivat. Sanoin myös, että mielestäni karkit voi kuitenkin rauhassa syödä, sillä kahdessa kuukaudessa ei ehdi tapahtua mitään ihmeellistä ja makukin oli vielä ennallaan. Joidenkin muiden elintarvikkeiden kanssa pitäisi olla varovaisempi.

Kivakiva, ei niitä askeja olekaan kuin vielä joku 10-20 kaapissa, en tiedä kehtaanko niitä enää jakaa! Lakupötköissä ei ollut päiväystä lainkaan mutta testimaiston jälkeen ne kyllä kelpaavat vielä hyvin palkinnoiksi, hieman suklaatakin on vielä jäljellä. Olin kuitenkin laskenut sen varaan, että kaikki mitä kaapista löytyy voi käyttää palkintoina.

Hupsis.

Ope kiljuu onnesta

Sain viime viikolla aivan mahtavan paketin isotädiltäni, joka oli hamstrannut kivasti kaikkea Suomi-materiaalia messuilta ja Suomi-toreilta, joilla oli ollut töissä. Paketissa oli vaikka mitä kivaa, mutta tuli kuvattua nyt ensin vain läjä tarroja sekä pinssit, joita riittää kaikille lapsille Suomi-ryhmissäni sekä muutama myös tietokilpailuun palkinnoiksi. Ja Viking Linen tarroja piisaa niin paljon, että kaikki tietokilpailuun osallistuneet saadaan varmasti palkittua!

Open mieltä on myös lämmittänyt se, että yksi oppilaani totta tosissaan voitti siinä aiemmin mainitsemassani kilpailussa. Pääpalkinto kuitenkin meni sivu suun, mutta poika sai saksankielisen Muumi-kirjan. Käskin tuomaan ensi viikolla kouluun mukaan, voidaan sitä sitten yhdessä katsella.

Eilen käytiin hieman sauvakävelemässä ja oppilaat olivat ihan innoissaan. Poikaystävällä on mukana säädettävät sauvat, joten lapset pääsivät kunnolla kokeilemaan, miltä se sauvominen tuntuu. Piti ihan enttententtenteelikamenttenillä valita kuka pääsee ensimmäisenä kokeilemaan.


Tällä hetkellä myös näyttäisi siltä, että saatan saada hankkimistani materiaaleista jonkin verran rahaa takaisin. Vien ensi viikolla kuitteja kansliaan. Jos koulu ei jotain halua korvata, niin se lähtee sitten autolla Suomeen. Minä en kuitenkin mitään hyväntekeväisyyttä ole tullut kouluun tekemään, vaikka heille ilmaista työvoimaa olenkin.

Eilen tuli itkettyä työpaikalla pari tuntia, mutta kyllä nuo kaikki yllä mainitut asiat peittoavat alleen kaikki ikävämmät asiat. Lopuksi vielä pari hyväntuulista kuvaa koulusta. Ensimmäisessä luen Kuinkas sitten kävikään? -kirjaa ja toisessa lapset järjestelevät tekemiäni eläindominokortteja ja pinoavat designdominopalikoita.

Käy Muumilaaksoon!

En ole ollut hetkeen niin innoissani kuin eilen. Sain vihdoinkin koulumme langattomaan verkkoon salasanan ja pääsin surffailemaan omalla koneella hyppytunneilla. Jotta ohikulkevat kollegat eivät ajattelisi, että lorvailen vain jossain blogeissa ja naamakirjassa, päätin myös etsiä saksankielisiä sivuja Suomesta.

Ja se todella kannatti! Päädyin suurlähetystön sivuilla, joilla oli 6.5. julkaistu tiedote lasten Suomi-tietokilpailusta. Luin sitten kiihkeästi eteenpäin, ja koko juttu kuulosti koko ajan vain paremmalta ja paremmalta. Saksan, Itävallan ja Sveitsin Suomen suurlähetystöt järjestävät kaikille näiden maiden 4.-6.-luokkalaisille oppilaille Suomi-tietokilpailun, jonka pääpalkintona on matka Suomeen ja Muumimaailmaan. Lohdutuspalkintoina on saksaksi käännettyjä Muumi-kirjoja. Vastausaikaa 17.5. asti eli ei enää kuin reilu viikko.

Naputtelin sitten heti oppilailleni lappusen tästä kilpailusta ja kirjoitin siihen myös kysymykset vastausvaihtoehtoineen. Netissä olevan kiertueen avulla vastauksetkin löytyisivät helpommin, joten ohjelma tämänpäiväiselle tunnille oli valmiina :) Lisäksi hehkutin kilpailua ohimennen ryhmäni oppilaille ja vauhkosin, mutta onneksi oppilaat vaikuttivat vähintäänkin yhtä innostuneilta.

Kuinkahan laajalti tästä kilpailusta ollaan tietoisia. Jotenkin kuvittelisin, etteivät kaikki saksalaiset opettajat jatkuvasti ravaa noilla sivuilla urkkimassa enkä tiedä missä muualla kilpailusta on tiedotettu. Mikäli saan Suomi-ryhmäni lisäksi muut neloset innostumaan, voi hyvinkin joku meidän koulustamme voittaa jotain! Ryhmäni on tietenkin sitä vastaan, että kilpailusta mainittaisiin muille, sillä heidän mahdollisuutensa pienenisivät ;)

Ensin tutkailtiin lasten itse kokoamia sanastoja viidestä eri aihealueesta. Olin kirjoittanut ne puhtaaksi ja lisännyt pari kuvaa. Alussa jakamaani ystävänkirjasivuun täydennettiin tänään toiveammatti. Listattujen lisäksi kysyttiin lastenhoitajaa, laulajaa, shakinpelaajaa, näyttelijää, painijaa, sotilasta sekä työtöntä.

Sivusto osoittautui aika hauskaksi. Muumin kanssa voi tehdä kierroksen ja tutustua muun muassa 11-vuotiaan Emilian kouluelämään, suomalaiseen luontoon ja Suomen asemaan maailmassa. Ainoa kysymys, jonka vastauksesta emme olleet varmoja, koski talviunta. Tietääkö teistä joku kumpi ei nuku talviunta, joutsen vai mäyrä? Mäyrä ei virallisesti nuku, pitää vain talvilevon, mutta joutsenesta emme tienneet laisinkaan.

Olisi ihan huippua, jos joku heistä pääsisi käymään Suomessa! Vaikka tietenkin harmi niille, jotka eivät voita. Ja sille tytölle, joka on samassa asemassa kuin minä, nelilapsisen perheen esikoinen. Voittajan mukana kun voi lähteä ”koko” perhe, kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Pitäkäähän siis peukkuja oppilailleni!

Suomi-neidon muodot

Tänään pyörähti käyntiin viimeinen viikko ennen pääsiäislomaa. Uskomatonta, että juuri vasta oli joululoma ja nyt taas pari viikkoa vapaata. No, oikeasti tässä ollaan uurastettu jo pari kuukautta täyttä höyryä, joten allekirjoittanut ainakaan lähtee tuota pariviikkoista viettämään enemmän kuin innoissaan. Sitä ennen pyrin saamaan blogin ajantasalle eli kirjoittamaan parista lupaamastani aiheesta. Monet asiat ovat nyt loksahtaneet paikoilleen ja kulkevat omia uomiaan, eikä raportoitavaa ehkä ole niin paljon enää kuin alussa. Joka päivä kuitenkin lähden koulusta intoa puhkuen, toisinaan myös kiukkua täynnä, ja tämä blogi on edelleen minulle paikka, jossa käyn läpi asioita ja reflektoin tekemisiäni, eli juttua taatusti piisaa ;) Pääsiäisloman aion kyllä ottaa lomana ja reissujen takia olen muutenkin melkein koko loman ilman tietokonetta ja internettiä.

Suomi-tietokilpailu koki jälleen kovia. Savu nousi korvistani, kun kouluun tullessani lapset tulivat kyselemään missä vastauslaatikko on. Meinasi itku päästä, kun ajattelin kaikkea sitä vaivaa, jonka olin nähnyt senkin lootan eteen. Kiskoin kaikki julisteet ja muut seinältä ja marssin mutrusuuna opettajanhuoneeseen. No, boksi lojui pöydällä suurinpiirtein niillä kohdin missä usein istun... Joku kollega varmaan oli löytänyt sen lattialta lojumasta. Olen nyt teipannut sen seinään kiinni niin hyvin, että se siinä toivottavasti pysyy heinäkuuhun asti.









































Tältä siis näyttää Suomi-nurkkaus. On se muuten hyvä, että ala-astelaiset korjaavat saksanopettajan kirjoitusvirheet :)



Torstaina olisi taas tehnyt mieli halata kaikkia oppilaita! Vihdoin kaikki kahdeksan innokasta suomen opiskelijaa oli paikalla ja esittelyt sujuvat jo ihan leikiten. Lapset osaavat jo tavata nimensäkin suomeksi. Pari viikkoa sitten opettelimme suomalaiset aakkoset ensimmäistä kertaa ja nyt oli laulun vuoro. Lapset lurauttivat aakkoslaulun ensin saksaksi ja kerroin itsekin osaavani sen samalla melodialla, mutta on myös yksi melodia, johon aakkoset menevät tasan eikä tarvitse keksiä mitään loppuluritusta. Yritin kuitenkin ehdottaa, että laulaisimme oppilaille tutulla melodialla, jolloin tarvitsee keskittyä vain yhteen uuteen asiaan. Eiku me halutaan se uusi, on aina kivaa opetella joku uusi! Anteeksi mitä, sanoivatko oppilaat juuri haluavansa oppia jotain? Ihanaa! Uskon, että juuri tällaiset ryhmät jaksavat opettajia jaksamaan työssään, vaikka suurimman osan kanssa olisi pikemminkin hankalaa.

Lauleskelimme sitten aabeeceet ja siirryimme tarkastelemaan Suomen karttaa. Ennen sitä oppilaat saivat piirtää näkemyksensä Suomesta. Mallinhan he ovat nähneet lukuisia kertoa tietokilpailujulisteessa sekä edellisellä viikolla palapelissä. Ihan nappiin eivät kaikki arvaukset menneet, mutta meillä oli hauskaa. Suomi-neidon sijasta oppilaat näkivät kartalla joulupukin, pääsiäispupun ja jotain selittämättömiä kummallisuuksia. Lapset tekivät hienoja havaintoja kartasta, esimerkiksi sen kuinka paljon vettä Suomessa on. On hauskaa kun he rupeavat arvuuttelemaan järvien määrää, 75, 100, 300? Vähän enemmän :)

Kalevalanpäivää emme juurikaan ehtineet viettää, mutta jaoin oppilaille monisteen, jossa on hieman tietoa Kalevalasta. Oppilaat ovat sellaisia, että ainakin puolet todella lukee paperin kotona, vaikka sitä ei mitenkään testattaisi. Ihanan harrastuneita lapsia!

Tänään toisen ryhmän kanssa meni myös ihan ookoo. Koko 17 lapsen katras paikalla ja taisin ksylofonia kilauttaa ainakin kymmenen kertaa ja pari kertaa korottaa ääntäni ja sanoa hiljaa. Tämän ryhmän kanssa aikaa on oikeastaan vain puoli tuntia sen jälkeen, kun kaikki ovat valuneet luokkaan ja hakeneet unohtuneet tarvikkeet... Sääli. Ehdimme kuitenkin leikkiä nimileikkiä pari kierrosta ja sen jälkeen muistella missä se Suomi sijaitsee ja katsoa Suomen karttaa. Sama kaava kuin toisen ryhmän kanssa. Nämä neropatit vain jaksavat luetella kaiken mahdollisen, kun pohdimme miten Saksasta pääsee Suomeen. Jumbojetillä, moottoripyörällä, raketilla jne... Hiljenevät viimeistään kun kysyn, kuinka kauan matkaan menisi valovuosissa ;)

Kolmoset muuten veikkasivat ainakin 20 kertaa ennen kuin tiesivät oikein mitä Suomi tarkoittaa. Pelleily on kivaa eikä loogisen vastauksen antaminen tule mieleenkään. Vaihtoehtoina oli muun muassa samurai. Pääkaupunkiakin etsittiin aika kauan, mutta se ei haittaa. Uskon, että oppilaista oli kiva vuorollaan käydä kartan luona tutkailemassa ja etsimässä Helsinkiä.


Jätän teidät sinne ruutujen äärille hihittelemään näille mallikkaille Suomi-neidoille :)

Terrorismia ja vilppiä

Aika kauan siinä kestikin, ennen kuin palkinnonhimoiset ja voitonhaluiset kilpasiskot ja -veljet ryhtyvät sabotoimaan peliä. Olin yhden päivän pois ja mitä ehtikään tapahtua... Joku oppilas, tai ehkä kokonainen rikollisliiga, oli tyhjentänyt omatoimisesti tietokilpailun vastauslaatikon ja luultavasti heittänyt siellä olleet vastaukset menemään... Tänään laatikossa oli vain seitsemisen vastausta ja yksi opettaja oli eilen pelastanut neljä vastauslappua jostain.

Jos joku oikeasti niin paljon himoitsee suomalaista suklaata, että on valmis pilaamaan koko kisailun kaikilta muilta oppilailta, niin antaisin tällaiselle oppilaalle sen patukan kernaasti jos se ehkäisisi tällaisia älyttömyyksiä.

Tietokilpailu meneekin ensi viikolla jäähylle ja jatkuu vasta helmikuun lopussa. Sinä aikana voi kukin tykönään miettiä mikä on pelinhenki. Sääli tietenkin rankaista kaikkia jos vain yksi tai muutama on syyllisiä, mutta jonkinlainen näpäytys on tarpeen.

Kirjoitin kisan viereen kirjeen, jossa kerron tapahtuneesta ja pyydän terroristeja ystävällisesti olemaan rehellisiä ja ilmoittautumalla minulle. Mitään rankaistusta ei ole luvassa, mutta haluaisin vain jututtaa, ja meinasin jo kirjoittaa poikia, hyi miten sukupuolta leimaavaa, asianomaisia henkilöitä.

Tämän ilkivallan jälkeen laatikkoon laitetut vastaukset tai lähinnä niiden kirjoittajat olivat myös niin laidasta laitaan, etten ryhtyisi heistä ketään ensimmäisenä syyttämään. Jotenkin loogista kuitenkin olisi, että tekijä ensin tuhoaa muiden mahdollisuudet ja jättää vain oman vastauksensa varman voiton toivossa. Mutta ehkä ammattirikollinen tajuaa, että jäisi näin liian helposti kiinni...

Ne lapset, jotka olivat eilen vastanneet ja joiden laput siis ovat hukassa, saivat tänään tietenkin kirjoittaa uudet vastaukset. Mutta ja sitä ennen laatikkoon oli ilmaantunut yksi vastauspari samalta henkilöltä, eri vastausvaihtoehdoilla. Kaikkialla lukee selvästi, että yksi oppilas saa osallistua vain kerran viikossa... No, tämä nyt ei ole vakavaa, mitä nyt tuhlaavat vastauskuponkeja.

Voi lapset lapset, miksi teidän täytyy olla joskus niin ilkeitä toisianne kohtaan? Saako tieto palkinnoista lapset käyttäytymään näin omahyväisesti, olisiko sittenkin pitänyt olla jakamatta mitään... No, toivottavasti saamme visailun taas toimimaan reilulla meiningillä!

Ei tullut kirjoiteltua pariin päivään. Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut ja olen myös ollut laiska. Tuntuu myös että pikkuhiljaa minulla on ihan oikea elämä ja paljon muutakin tekemistä kuin netissä hengailu, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Pelkäsin taas saavani jonkun kamalan vatsataudin, mutta sitä kesti onneksi vain kaksi päivää. Ja koulussa kiertää tällä hetkellä sitä paitsi influenssa-aalto, ei vatsatauti, eli katsotaan koska kaadun kuumeessa petiin. Toivottavasti en ollenkaan!

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Inventaario

Apua! Onko oikein jakaa lapsille palkinnoksi kolme päivää aiemmin vanhaksi mennyttä suklaata? Eihän siitä mene vatsa sekaisin ja maistuuhan suklaa vielä hyvältä? No, oma vatsani menee kohta sekaisin, sillä oli pakko tietenkin tehdä koemaisto (olen laktoosi-intolerantikko) ;) Ihan hyvää suklaa edelleen kuitenkin on.

Minulla oli 10 Fazerin Sininen ja valkoinen -patukkaa, jotka ovat parasta ennen 25.01.08. Tuossa pengoin kaappia miettiessäni palkintoa tämän viikon voittajille. Ja apua, pitää tästä lähtien tarkemmin seurata noita päiväyksiä, ettei aina tarvitse jakaa pilaantuneita herkkuja. Toivon, ettei suklaa menee kuukaudessa huonoksi, sillä aikavälillä ajattelin vielä kehdata jakaa noita patukoita palkinnoksi niin pääsen mokomista eroon.

Tällä viikolla osanottajia oli kuutisenkymmentä, joiden joukossa ainoastaan neljä väärää vastausta. Kolme voittajaa on siis vähintäänkin kohtuullinen määrä ja Suomi-patukan nyt saavat mikä sopii vallan mainiosti tämän viikon kysymykseen eli kuinkas monta vuotta Suomi täyttä tänä vuonna itsenäisyyspäivänään.

Kävin läpi kaikki namupussit, suklaarasiat ja keksipaketit ja suurin osa on hyviä sinne heinäkuulle asti, mutta ainakin kaksi karkkipussia pitää tuhota vielä ennen pääsiäistä, eiköhän hyviä tilaisuuksia tule! En muistanut kuinka älyttömästi olen tänne kaikkea raahannut (tai siis iskä tuonut autolla). Lisäksi vodkakarkit, jotka ostin kollegoille marraskuussa, ovatkin menneet jo joulukuussa vanhaksi. Ups! Ilmankos olivat niin halvalla... No, mutta eikös se alkoholi oli muutenkin jo käynyttä niin ehkeivät he huomaa mitään, kun jossain vaiheessa saavat sellaisen kahvikuppinsa seuraksi. Ehkä tällekin tapahtumalle pitää löytää aikaa ennen pääsiäislomaa. Olisi ikävää myrkyttää kollegansa pilalle menneillä viinakarkeilla.

Kiva pikku harrastus

Minulla on sellainen mukava pikku harrastus kuin opeilu. Huvikseni opetan lapsille asioita ja väkerrän kaikenlaista. Eihän sitä nyt voi työksi laskea laisinkaan, kun homma on niin mukavaakin. Syksylläkin eräs lapsi kysyi kouluun tultuani, että olenko heidän koulussaan kunnes löydän töitä.

Vaikka minulla on lukujärjestyksessä ainoastaan 12-14 opetustuntia viikossa ja niistä noin puolet täysin omia tunteja, saa töitä silti tehdä rutkasti. Ideoita voi syntyä sekunneissa, mutta niiden hiominen ja toteutuksen suunnittelu on aikaavievää. Erityisen aikaavievää on materiaalin valmistaminen, mutta pidän siitä todella paljon! Sain sysäyksen opetusharjoittelussa syksyllä 2006 kun oma ohjaava opettajani oli tehnyt itse niin paljon kaikkea upeata. Melkein uuvahdin harjoittelun aikana, kun väsytin itseni kaikella pienellä väkertelyllä. Vähemmälläkin olisi selvinnyt, mutta oli niin kivaa tehdä kaikenlaista.

Tänään askartelin pari kolme tuntia opettajanpöydän ääressä, taas. Juurihan olin joululoman loputtua tehnyt sitä Suomi-julistetta ym. Kiinnostuneet silmäparit pälyilivät tekeleitäni, joku kysyi mitä varten ne ovat ja toiset kehuivat reipasta askartelijaa, joku totesi, että taidan todella tykätä siitä mitä teen.

Pääasiassa valmistin materiaalia kollegalleni englanninopetusta varten ja kun laminointikalvolla oli tyhjiä koloja, niin näpertelin siinä muuta ohessa.

Yhdellekin työkaverille kerroin kuinka mahtavaa on nyt, kun on todella aikaa paneutua tähän pipertämiseen, sitten kun parin vuoden päästä olen oikea ope, menee harjoitteluista ja muista huolimatta aikansa, että pääsee kaikkiin opettajan rutiineihin ja ensimmäiset vuodet kuluu lähinnä tuntia suunnitellessa. Nyt kun minulla on oikeasti aikaa, teen tulevaisuuden työtaakkaani pienemmäksi valmistalla kaikenlaista materiaalia varastoon.

Kollegani sitten sanoi jotenkin jotain työstäni ja heti perään, tai että harrastushan tuo tuntuu olevan... Pidän työkaveristani todella paljon ja uskon että hän sanoi sen pilke silmäkulmassa, etenkin kun tietää kuvioni ja että saan hommasta rahaakin jne. Mutta silti jäin miettimään... Otetaanko minua tosissaan? Koulumme referendariaatin tekemisiä kommentoidaan paljon enemmän, sehän nyt kuuluukin asiaan. Kyllähän kollegani minunkin opetustani silloin tällöin näkevät, mutta ei siitä kukaan yleensä sano mitään muuta kuin toisen ekaluokan kaikista jutuistani innostunut opettaja.

Toisaalta opettaja saattoi tarkoittaa jollain tavalla harrastuneisuutta. Että se kaikki askartelu ja näprääminen on minulle sellaista harrastusta, sen lisäksi että siitä on hyötyä työhöni.

Oli miten oli, paljon sain aikaan mutta huomisilla hypäreillä valmistelen vielä englannin pienryhmään materiaalia linnoista. Nyt pitäisi miettiä vielä lopullinen runko huomiselle aamuenkulle, jolle materiaali on jo ollut valmiina viime viikosta.

Muutenkin sain paljon aikaa ja olen viivähtänyt tietokoneella vain pieniä hetkiä. Osnabrückissä paistoi pitkästä aikaa aurinko ja siksi ehkä olokin oli paljon reippaampi. Tulin töistä kotiin poikkeuksellisen myöhään ja söin heti Juhon tekemää jauhelihakeittoa ja suomalaista ruisleipää, kyllä kelpasi! Sitten tiskasin, kävin kaupassa (ihan keskustassa asti kun muualta ei saa alpro soya -jugurtteja), laitoin ruokaa ja leivoin sämpylöitä. Pidin myös reppua selässä ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen ja nyt on hartiat kipeät, vaikka täytin repuin kevyillä ostoksilla. Tein myös tilannekatsauksen tämän viikon tietovisaan, vastauksia oli tullut jo komeasti, viitisenkymmentä ja kahta lukuun ottamatta kaikki oikein :) Yritän huomenna ja torstaina saada myös ykköset ja kakkoset mukaan, heistä on osallistunut vasta yksi!

Muokkaus klo 21:50: No sen enkuntunnin olinkin ilmeisesti suunniteltu jo viime viikolla, tarkat selostukset löytyvät muistikirjastani, eli tämän illan ohjelmaan kuuluu enää ainoastaan lämpimien sämpylöiden syöminen toivottavasti pian kotiin tulevan miehen kanssa ja sitten nukkumaan. Tämän päivän ahkeruus on vienyt kaikki mehut...

Joulu-ukko matkalla Portugaliin, Brasilian kautta tietenkin

Kävin jo tänään tyhjentämässä vastauslaatikkoa, jotta sinne mahtuisi lisää vastauksia paremmin ja jottei kukaan muu tyhjentäisi sitä. Parikymmentä vastausta oli jo tullut ja niiden joukossa ainoastaan yksi oikea vastaus. Kysymyshän kuului onko Weihnachtsmann suomeksi Koulupukki, Joulu-ukko vai Joulupukki ja yhtä lukuun ottamatta kaikki luulevat, että Joulu-ukko tuo heidän lahjansa. Sentään tuo joulu-sana on niin hyvin painunut lasten mieliin, että koulupukkia ole veikannut vielä kukaan. Perustin tietokoneelle jo listan, johon merkitsen mihin kysymyksiin kukin on osallistunut ja menikö joskus jopa oikeinkin.

Savitöissä väsäiltiin tänään viime viikolla aloitettuja säästöpossuja. Helmikuun alusta ryhmät vaihtuvat, ja savitöihin tulee toinen puolikas kyseisestä kolmosluokasta. Pääsen siis paremmin tutustumaan heihin. Näillä tunneilla on ollut aina mukavaa, kun pääsee hyvin kontaktiin lasten kanssa. Tänään Lea, jonka sukujuuret ovat Portugalissa, kertoi kuinka hänen äitinsä on niin usein käynyt Brasiliassa ja heillä on kotona sieltä kolikoita, karkkeja yms. Kysyin onko hän käynyt siellä, kuulemma vain äitinsä vatsassa. Paitsi että kerran kun he olivat menossa Portugaliin he menivät Brasilian kautta, mutta eivät varsinaisesti pysähtyneet... Nyökkäilin vain hymyillen ja mietin samalla minkälainen käsitys tällä lapsella mahtaa olla maailmankartasta. Brasilia ei ihan osu Saksan ja Portugalin välille ja muutenkin on niin iso alue, että kukaan tuskin ajaa läpi pysähtymättä :)

Päivän katsaus

Kuten olette ehkä jo huomanneet, tiivistäminen ei ole vahvuuksiani, sellaista ei ole huomattavissa laisinkaan. Luen itse niin monia miellyttäviä blogeja, joissa on vain pari kappaletta päivittäin, niitä jaksaa niin paljon paremmin lukea. Olen mielessäni puolustellut omia romaanejani sillä, että kirjoitan samalla itselleni muistiin ja loppukesästä pitäisi kirjoittaa kolme raporttiakin, silloin varmasti on hyötyä että on paljon ajatuksia kirjoitettuna muistiin.

Nyt pyrin kuitenkin pitäytymään aiemmin ilmoittamissani uutisaiheissa ja pitämään artikkelit lyhyinä. Ihan jo senkin takia, että kello on paljon ja ope tahtoo nukkumaan!

Pienryhmässä kauhukakaroista kuoriutuu oikeita enkeleitä

Olin tänään taas kaksi tuntia Schulkindergartenissa ja kaikki meni todella hyvin. Minä pelailin muutaman lapsen kanssa erillisessä tilassa, kun varsinainen opettaja oli muiden kanssa ryhmän omassa luokassa. Päätimme, että teemme niin joka kerta, jolloin ensimmäisellä tunnilla on aina matematiikkaa ja toisella tuntia muuta pelailua. Näin ryhmää saadaan edes joskus eriytettyä ja lapsetkin toimivat pienessä ryhmässä aivan eri tavalla. Ensin pelailin kolmen tytön kanssa, heille numerot ja laskeminen oli vielä hieman haasteellista. Näytin heille kortteja, ja heidän piti kertoa kuinka monta ja mitä kortissa oli (esim. viisi hammastahnatuubia). Kolmen pojan kanssa taas haastavamman dominon pelaaminen sujui kuin vettä vain ja pelailimme sitten muita pelejä loppuajan. Näiden kolmen pojan joukossa on yksi ryhmän mahdottomimmista ja hänkin käyttäytyi ihan siivosti, mitä nyt hieman painosti muita pelinappuloiden yms. värivalinnoissa. Tekee hyvää nähdä näitä lapsia näin erikseenkin, opin tuntemaan heitä paremmin eikä työ ole liian raskasta.

Yli-innokkaat nelosluokkalaiset saivat vastauslaatikon sijoiltaan

Jaoin jokaisen luokanopettajan lokeroon tiedotteen Suomi-tietovisasta ja valmiita vastauskuponkeja. Töistä lähtiessäni nämä olivat joillakin vielä ihan koskemattomina lojumassa, mutta joissain luokissa oppilaita oli selvästi jo informoitu ja ne, jotka eivät olleet tietoa ja kuponkeja vielä saaneet omalta opettajaltaan repivät sitten kaiken maailman lappusia ja kirjoittelivat niihin vastauksiaan. Kovasti he yrittivät minulta lypsää oikeaa vastausta ja kyselivät tietenkin palkinnoista ;) Vastauslaatikkokin oli heilahtanut paikoiltaan suuren yleisöryntäyksen vuoksi. Pitää ehkä kehitellä tukevampaa systeemiä ja ehkä tyhjentää laatikkoa pitkin viikkoa, etteivät voitonhimoiset nuoret naiset rupea sabotoimaan toistensa mahdollisuuksia kajoamalla laatikon sisältöön... Visailu on joka tapauksessa otettu ilolla vastaan ja mielenkiinnolla jään odottamaan torstaita, jolloin ratkeaa ensimmäisen viikon tilanne!


Teatteriseurue Europa-AG:n verenhimoinen uutuus

Sain jo viime viikolla kuulla, että jotkut olivat kadottaneet monisteensa. Tänään kävi ilmi, että aikalailla kaikki olivat kadottaneet omansa, "ne vain oli yhtäkkiä poissa"... Hmmm. Neljän sadun sijasta esitettiinkin vain yksi ja sekään ei ollut yksikään niistä, jotka olin antanut. Kun lapset pikaisesti vielä harjoittelivat, minä lohduttelin käytävässä muutamaa. He eivät olleet päässeet mukaan tekemään, koska toinen opettaja oli heittänyt heidät luokasta ulos jonkun älämölön vuoksi. Olisihan se pitänyt arvata, että jotain tällaista käy. Lupasin pojille, että he saavat vielä jonkun niistä teksteistä ja voivat esittää sen ensi viikolla. Näimme siis vain yhden esityksen, jossa oli esiintymässä kaikki paitsi neljä. Aika sekamelska se olikin, vaikka kyllä esityksen eteen oli nähty vaivaa ja siinä oli jonkinlainen juoni. Lapset käyttävät niin estotta luovuuttaan eivätkä emmi keksiä itse näytelmiä ja muita. Kun kysyin, oliko heidän tarinassaan myös jokin opetus, kuten tarinoissa yleensä on, oli siihenkin yhdellä vastaus. Pahat eläimet voivat muuttua kilteiksi, eli vähän niin kuin että ei ole koiraan karvoihin katsomista, ensivaikutelma voi pettää. Sitten syötiin Hannu ja Kerttu -pipareita ja lopuksi opeteltiin hieman unkaria, hollantia, italiaa ja ruotsia ja lapset saivat täydentää passejansa.

Enää ei turhia tärkeillä

Schulkindergartenin opettajakin teki tänään kanssani sinunkaupat, sanoi suoraan että onpa nyt tyhmää rouvitella ja kysyi etunimeäni. Hänkin on jo 58-vuotias, eli minä en missään nimessä olisi voinut sinuttelua ehdottaa, vaikka tyyppi onkin mukava ja rento. Melkein vielä enemmän iloitsen siitä, että oma ohjaava opettajani teki vihdoin sinunkaupat! Ehkä hän tosiaan oli huomannut, että sinuttelen jo suurimman osan kanssa. Kauan siinä meni, ja yhtä kauan meni muuten vuokranantajallamme korvata ovikellomme.

Ekstrauutinen: Nimimysteeri ratkennut

Kummastelin erään kollegani uutta nimitystä ja tänään kun jaoin lappuja lokeroihin näin kirjeen, jossa luki kollegan etu- ja sukunimi. Häntä on siis nimitetty viime viikolla etunimellään, mutta silti Frau-tittelillä, se hämäsi. Etunimi on Walburga eli Valpuri suomalaisittain.

Tältä näytti taivas aamulla olohuoneen ikkunastamme katsottuna.

Voisko ihanammin päivä enää alkaa

Olin tänään aamulla baletissa. Aijai kun teki hyvää. Ja huomenna se kyllä tuntuu! Vasen nivunen on nyt hieman kipeä, ollut kesäkuusta lähtien aina silloin kun olen notkeillut, olen silloin ehkä jotenkin vinksahtaneesti venytellyt ja koukeroinut spagaateissa. Toki sitä voisi perjantaiaamuna nukkua pitkään kun voi, mutta liikunta vetristää ja virkistää ja ehkä syytä on myös tämänhetkisessä aurinkoisessa säässä, joka tapauksessa tunnen oloni oikein hyväksi! Nyt vain pitäisi pohtia kuinka usein käyn ja miten sumplailen kaiken kun välillä varmaankin ehtii enemmän kuin toisinaan ja sitten taas heti tiedän, milloin joudun olemaan pois ja niitä pitäisi korvailla. Maksaisinko samantien 90 € kuussa ja treenaisin niin usein kuin haluaisin. Aluksi kuitenkin vain balettia, jossa pystyn hyvin kontrolloimaan tekemisiäni ja stepinkin voisi aloittaa aika pian, mutta vauhdikkaammat lajit joissa kieritään lattialla ym. saavat vielä odottaa.

Piipahdin koululla ja vein sinne eilen askartelemani vastauslaatikon. Maanantaina lähtee siis Suomi-tietovisailu käyntiin. Juliste on jo seinällä ja laatikon kiinnitän narun ja nastojen avulla maanantaina. Olen myös kopioinut alkajaisiksi 300 vastauskuponkia. Kirjoitan opettajille infolapun visailusta ja he voivat tiedottaa oppilailleen, menee taas koko viikko jos kävisin joka luokassa itse ja kaikille samanaikaisesti aulassa on sekin huono, sillä viesti ei kuitenkaan mene perille kun siellä on kauhea hälinä. Vastauskuponkeja oppilaat myös saavat opettajiltaan, aulasta ne lähtevät lentelemään ties minne ja kynät olisivat aina kateissa.

Tänään menen tapaamaan ensimmäistä kertaa tukioppilastani Lauraa. Hän on yhden kollegani 15-vuotias tytär, joka tarvitsee apua englannissa. Onneksi aurinko paistaa, on mukavaa hurauttaa pyörällä. He asuvat vielä reilu kolme kilometriä eteenpäin koululta, joten kilometrejä tulee tänään ihana mukavasti kasaan. Juho lähtee menomatkalle seurakseni.