Sänkyyn vasta ensimmäisen puoliajan jälkeen

Vajaa kaksi viikkoa sitten kun jalkapallon EM-kilpailut alkoivat, tuli maanantaina kouluun mustilla silmänalusilla varustettuja oppilaita. Poskilla oli levällään kasvomaaleja; punaista, mustaa ja keltaista. Oppilaat kertovat, kuinka saavat valvoa puoli kymmeneen asti, mutta toisen puoliajan alkaessa pitää olla jo visusti nukkumassa. Kyllähän lapsilla nyt pitäisi jalkapallolomaa olla koulusta ;)

Minäkin olen ollut aika väsynyt. Itselleni kahdeksan tunnin yöunet juuri ja juuri riittävät, mutta unet ovat jääneet aika lyhyiksi jalkapallon vuoksi. Meidän muuten niin rauhallinen kotikatu muuttuu yhdeksi tööttäilyksi useiden tuntien ajaksi ja ensimmäisen Saksan voiton jälkeen katseltiin ihan ilotulitustakin kattoikkunastamme. Nyt jännätään kuinka tänään käy. Mikäli Turkki voittaa, on odotettavissa ihan samanlaista tööttäilyä. Aiemmin päivällä kadulta kuului pikkupoikien kannustushuutoja Türkei, Türkei.

Melkein jokaisessa autossa liehuu lippu, useimmilla punamustakultainen, mutta myös muita lippuja on näkynyt. Mietin katsottaisiinko minua pitkään, jos virittelisin pienen Suomen lipun pyörääni. Tai voisin vaikka vain laittaa pari sellaista pientä paperilippuista coctail-tikkua johonkin ohjaustangon tuntumaan.

Kaikenlaisen lippukrääsän lisäksi on kaupoissa myös omia jalkapallofanimallistoja, sekä tytöille että pojille. Tämä on aina tapahtuma, jonka aikana saksalaiset rohkeasti viestittävät ylpeyttään kotimaastaan. Jalkapalloa katsotaan yhdessä ja yksin yhdessä.

Mekin kävimme kokeilemassa erästä ulkokatsomoa viime maanantaina, jolloin Saksa onneksi voitti. Ei syntynyt mitään tappeluita ja kaikki lähtivät hyvillä mielin kotiin. Oli ihan kiinnostavaa havannoida ihmisiä ja ylipäätään nähdä tuo pari viikkoa sitten avattu "rantabaari" Osnacabana. Se on jotain todella tyypillistä saksalaista... Rakentaa nyt tuollainen keinotekoinen biitsi keskelle kaupunkia. Mutta siellä lepotuoleissa ja Strandkorbeissa fanit viihtyivät hyvin. Kengissä on vieläkin hiekanhyviä.

Opettajat puoltavat oikeuksiaan

Huom! Olen kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi jemmaan 8.5. ja nyt vihdoin muistan sen julkaista. Teksti jäi silloin kiinnostavien keskustelujen vuoksi kesken ja jatkan nyt siitä mihin viimeksi jäin.

Pari viikkoa sitten koulu sai ikäviä uutisia. En ole ihan täysin ymmärtänyt mistä on kysymys, mutta se liittyy opettajien työaikoihin. Joitakin vuosia, ehkä jo kymmenen vuotta sitten, riittävän kauan töissä olleet opettajat saivat mahdollisuuden tehdä yhtä tuntia pidempää viikkoa, mikä sitten jossain vaiheessa hyvitettäisiin.

Tätä systeemiä ollaan nyt poistamassa ilmeisesti ilman, että näitä ylimääräisiä töitä korvataan. Tai sitten opettajat pakkolomautetaan useammiksi kuukausiksi. Oli tulos mikä tahansa, opettajia on ”huijattu”. Meidän koulussamme tämä koskee ehkä puolea opettajakunnasta, osa on ollut liian vanhoja tai nuoria, kun tuo älytön ”tarjous” on tullut voimaan. Ja aikalailla opettajat ovat töitä paiskineet, normaalistikin heillä on pari viikkotuntia enemmän kuin suomalaiselle luokanopettajalla.

Käväisin tänään Hannoverissa ja junassa oli oikea lauma opettajia matkaamassa Hannoveriin Niedersachsen-ticketeillä. Kyseisellä lipulla viisi ihmistä matkustaa yhden päivän aikana rajattomasti Alasaksin Regionalbahneissa hintaan 27 €. Vitosen he halusivat sijoittaa päästäkseen osoittamaan mieltään tästä epäoikeudenmukaisuudesta. Ja oikeasti melkein koko vaunu täynnä opettajia. Oli hauska kuunnella heidän juttujaan, vaikka aiheet toki hieman ikäviäkin olivat. Itse asiassa olen parhaillani paluumatkalla kun tätä naputtelen läppärilläni, ja tälläkin hetkellä vieressäni istuvat naiset puhuvat samasta aiheesta.

---

Viisastuin tosiaan kummasti kun ryhdyin kyselemään kanssamatkustajilta asian laitaa. Voitte siis unohtaa nuo aiemmat spekulointini. Opettajat on pakotettu tekemään viikossa kaksi tuntia enemmän töitä kuin normaalisti samalla palkalla kuin saisivat normaalimäärällä. Nämä tunnit maksettaisiin takaisin myöhemmin, vaikkapa osa-aikaeläkkeelle siirtyessä, jolloin palkka pysyisi samana, vaikka tunteja tehtäisiin vähemmän. Nytpä on päätetty, ettei niitä tunteja aiotakaan millään tapaa korvata, eli pisimmään työskennelleet ovat tehneet ylitöitä jo kymmenen vuoden ajan.

Toivon, että ammattijärjestö voi tehdä asialle jotain, koska onhan tuo ihan hävytöntä. Täällä kun viikkotunteja muutenkin on vähimmillään 26 (näin ymmärsin kanssamatkustajien puheista), niin opettajat ovat turhaan tehneet vähintään 28-tuntista viikkoa kymmenen vuoden ajan.

Ilonpilaajat ilkivallan teossa

Tämän viikon uutinen ei ikävä kyllä ole mitään mukavaa, kaiken lisäksi se koskettaa työpaikkaani.

Viime lauantaina koululla ahersi joukko vanhempia, lapsia ja opettajia pihatalkoissa. Harmi, että olin itse vilustunut ja rättiväsynyt, olisi ollut hauska mennä paikalle. Ympäristöä oli siivottu urakalla ja lisäksi porukka oli rakentanut hyönteishotellin puusta, tiilestä ja ties mistä materiaalista.

No, sunnuntaina kaikki oli taas ennallaan. Ikkunaa rikki, tageja ja muita suttuja seinissä ja ikkunoissa, hyönteishotelli kumossa.

Maanantaina koulumme ikävä kohtalo oli jo lehdessäkin, jossa koulumme tukitoiminnan johtaja kauhisteli tapahtunutta ja rehtorikin antoi lausuntonsa. Tuon uutisen luettuani olin melkeinpä iloinen, etten osallistunut lauantain talkoisiin. Omien kättensä töiden tuhoamisen näkeminen on todella vaikea kestää!

Siinä vaiheessa kun aloin itse havahtua näistä tapahtumista, oli suurin osa graffiteista jo poistettu, mutta yhdestä suherruksesta sain tänään kuvan (joka odottaa viikonlopun yli kamerassa). Kopio lehtiartikkelista roikkuu joka luokassa. Tiistaisessa lehdessä oli myös parin oppilaamme mielipidekirjoitus (hyvä tytöt!).

Tänäaamuna oli opettajanhuoneessa pöydällä outo muodostelma kahvikuppeja. Syykin selvisi kun olin pitämässä neljälle lapselle tukiopetusta koulun aulassa. Poliisisedät ja muut tärkeät henkilöt ehtivät onneksi sisään ennen kuin lapset ehtivät heidät huomata, itse näin heidät kun kävin opehuoneesta hakemassa hupparini. Kun he poistuivat, onneksi vain vähän ennen oppitunnin päättymistä, ei lasten keskittymisestä enää tullut mitään. Vilkuttelivat poliisisedille. Kollega kertoi, että aiemmin poliisivierailun yhteydessä pari vanhempaa kollegaa (toinen kuuskymppinen, toinen viiskymppinen) oli oikein keikistellyt nuorille uniformuihin pukeutuneille poliiseille "Herr Komissar". Hehe.

Rehtori ilmoitti työpäivän aikana mihin olivat kokouksessaan päätyneet. En nyt muista joka kohtaa, mutta ensinnäkin koulun alueelle lisätään valaistusta, sellaista liikkeen tunnistavaa. Naapureita pyydetään soittamaan poliisille, jos he havaitsevat koulun alueella jotain normaalista poikkeavaa. Ja jatkossa näistä asioista olisi hyvä ilmoittaa ensin poliisille, vasta sitten lehdistölle ;) Reksi kun oli lehdessä sanonut, että poliisi on luistanut valvontatyöstään. Ja antanut tätä palautetta myös poliisille suoraan, mutta ehkä se ehti lehteen ennen kuin poliisi pääsi asiaa käsittelemään.

Okei, tuntuu tyhmältä sanoa, että ymmärtäisin teon, jos olisi edes murtauduttu ja viety jotain arvokasta. Ei sekään tietenkään ole laisinkaan hyväksyttävää. Mutta näistä tuhotöistä ei varmasti ole hyötynyt kukaan, miksi ihmeessä sellaista sitten pitää tehdä? Mistä ihmeestä sikiävät ne sydämettömät ilonpilaajat?

Ope lukee

Open pitäisi lukea kollegaltaan pari kuukautta sitten lainattu Thomas Mannin Buddenbrooks, mutta ei ole vielä edes aloittanutkaan. Doris Dörrien kepeämmät novellit vetävät puoleensa enemmän, vaikka liian vähälle tarkastelulle nekin ovat jääneet.

Olen todella laiska lukija. Blogit ovat mainioita. Tarjoavat aina pienen palan kerrallaan, voi mukavasti aamupalalla nauttia. Harvat ovat jatkokertomuksia, jotka sitoisivat lukemaan loppuun asti. Maistiaisia voi vakkareiden lisäksi nauttia silloin tällöin. Tykkään myös selailla lehtiä ja lukea kiinnostavia artikkeleita, tai ainakin katsella kuvat ;)

Olemme molemmat onneksi aika höpsähtäneitä käsitteelliseen muutokseen, oppimiseen, kielen oppimiseen, kehitys- ja oppimispsykologiaan yms., joten lehtihankintoja yleensä puoltaa kaksi ihmistä ja niin niitä sitten kertyy...

Olimme taannoin matkalla jonnekin ja Münsterissä junaa odotellessamme oli hyvin aikaa (taas) kiertää läpi aseman lehti- ja kirjakauppa. Buddenbrooks jäi silläkin kertaa avaamatta, kun uudet lehtiostokset kiinnostivat huomattavasti enemmän.

Toisaalta saatan ostaa lehtiä sillä perusteella, että niitä voi käyttää opetuksessa. Parhaassa tapauksessa jostain lehdestä hyötyvät sekä opettaja että oppilas. Jostain tiedelehdestä voi vaikkapa löytyä lyhyehkö ja helpohko teksti lukiolaisille. Ja ope selaa samasta lehdestä vinkkejä vaihtelevaan kieliopin opettamiseen ;)


Ensinnäkin luen Opettaja-lehteä, joka minulle ystävällisesti lähetetään ihan tänne ulkomaille asti ilman lisäkuluja. Nyt ei kyllä ole pariin viikkoon kuulunut mitään, johtuisikohan Suomessa olleista hiihtolomista. On kiva seurata kotimaan uutisia ja muutenkin lukea suomeksi. Olen ajatellut esitellä lehtiä kollegoillekin ja lehdistä saan ideoita mistä voisin kertoa kollegoilleni.

Etualalla oleva Deutsch Perfekt -lehti on tarkoitettu kielenoppijalle. Tekstit ovat aika helppolukuisia ja ohessa on aina sanalista ja muutakin infoa. Juttuja on laidasta laitaan, ostamassani numerossa ajankohtaisesti karnevaalit. Lisäksi joka lehdessä kerrotaan ilmeisesti aina yhdestä maahanmuuttajasta ja tämän sopeutumisesta Saksaan. Oma deutschinihan nyt on niin perfekt, että ostin lehden lähinnä poikaystävälle ja käytettäväksi opetuksessa Suomessa. Kumpikaan meistä ei ole vielä tainnut lehteä avata ;) Niin ajan hermolla jutut eivät vaikuttaneet olevan, etteikö niitä mielellään lukisi myöhemmässäkin vaiheessa, pikku hiljaa.

Didacta on elinikäisen oppimisen lehti. Kaikenlaista koulutus- ja oppimisasiaa. Tämän numeron ostin huomiota herättävän Reform-Bedarf! -otsikon vuoksi. Uudistusta täällä totisesti kaivataankin. On muuten melkein mahdottomuus löytää jokin kasvatusta tai koulua käsittelevä lehti, jossa ei jossain muotoa mainittaisi suomalaista tai yleensä pohjoismaalaista koulusysteemiä ja PISA-menestystä ym. Uudistusartikkelissa muun muassa todettiin, että saavuttaakseen yhtä laadukkaan koulujärjestelmän kuin Skandinaviassa, tulisi rahaa budjetoida ala-astevaiheelle nykyiseen verrattuna nelinkertainen määrä. Lisäksi lehdessä käsitellään tietotekniikan käyttö opetuksessa ja jatkokoulutuksessa, varhaiskasvatusta ja Fröbelin palikoita. Vihdoin voin lukea, mistä ah niin ihana lastenlauluyhtye on saanut nimensä!

Vasemmalla oleva avonainen sivu on jostakin aivolehdestä. Artikkeli käsittelee kielioppia ja sen opettamista draamallisin keinoin. Tarkastelussa on nimen omaan saksa vieraana kielenä. En ole vielä ehtinyt lukea, mutta katselin jo kuola valuen lähdeluetteloa ja sain uusia ideoita graduuni ;)

Bild-lehden koulu-uutisista oli tarkoitus tehdä viikon uutinen -päivitys jo viikkoja sitten, kun tuon lehden ostin. Bild on täkäläinen iltalehti ja jos olisin kuvannut etusivun alareunan, olisitte saaneet ihailla vähäpukeista iltatyttöä. Bildillä oli ilmeisesti 12-osainen juttusarja koulusta. En ruvennut kaikkia hamstraamaan, mutta tämän yhden numeron ostin kauppareissulla. Suuri otsikko lupaa kertoa, kuinka koulu uuvuttaa Saksan lapsia.

Silloin kun kävin Saksassa koulua oli ylioppilastutkintoon johtava koulu 13-vuotinen. Muutamassa osavaltiossa se taisi olla jo silloin 12-vuotinen. Jokunen vuosi sitten 12-vuotinen tutkinto otettiin käyttöön myös Niedersachsenissa ja jokusen vuoden päästä kirjoittavat ensimmäiset oppilaat ylioppilaiksi vain 12 vuoden jälkeen. Lehdessä kerrottiin siskoksista, jotka siis ovat eri luokka-asteilla, mutta tämän uudistuksen vuoksi heillä on loppukokeet samana vuotena. Nuoremmalla tytöllä on kova kiriminen, kun pitäisi oppia samat asiat kuin isosiskonkin, mutta vuotta lyhyemmässä ajassa. Mahtaakohan koulu tehostua yhtään vai tuleeko kaikilla tulevilla koulutulokkailla olemaan yhtä kiire. Eiväthän laitosta pyörittävät isot jehut voi kuvitella, että sama määrä kamaa käydään yhtäkkiä läpi lyhyemmässä ajassa samoilla metodeilla ja systeemeillä kuin tähänkin mennessä.

Eilen sain kollegaltani todella mielenkiintoista luettavaa! Erziehung und Wissenschaft Niedersachsenin lehdessä oli juttu ryhmästä, joka matkasi Suomeen tutustumaan kasvatusjärjestelmäämme. He perehtyivät laitoksiin neuvolasta yliopistoon asti. Kollegani oli haltioitunut tästä artikkelista ja sen sisällöstä ja kyseli minulta mitä ne Tantet eli tädit oikein olivatkaan, tarkoittaen neuvolatätejä. Hänelle oli käsittämätöntä, että valtio antaa jopa pakkauksen täynnä vaatteita ja muuta tarpeellista ILMAISEKSI. Kaikkea sitä pitääkin itsestäänselvyytenä. Taitaa todella olla aika lottovoitto syntyä Suomeen. Artikkeli oli aika realistinen, vaikka ryhmän kokemukset tietenkin perustuivat vierailuihin vain muutamissa Jyväskylän seudulla sijaitsevissa opinahjoissa. Minulla ei ole skanneria (unohtui selvittää olisiko meillä koulussa sellainen), mutta yritin ottaa artikkelista kuvia... Toivottavasti ne saisi suurennettua lukukelpoisiksi, viimeistäänkin lataamalla blogistani kuvat koneelle, jossa suurennuksen voi tehdä (itselläni Esikatselu-ohjelmassa, en tiedä millä kuvia esim. Windowsilla katsellaan). Omalla koneellani siis ainakin sain tekstin näkymään tarpeeksi isolla.

Nokia boikotissa

Ei siis itselläni, tai taloudessamme, jossa on hulppeasti neljä kyseisen firman matkapuhelinta. Ja niitä pitäisikin nyt täällä Saksassa osata hävetä... Ehkä Marimekko-kuorista yksilöäni ei heti tunnisteta itse pahuudeksi.

Nokia otti ja sulki Saksan Bochumissa sijaitsevan tehtaansa ja aika joukko saksalaisia jäi työttömäksi. Ja sen sijaan että täällä puhuttaisiin vain Nokian toimista, vilahtelee ilmaisu suomalaiset jatkuvasti jossain. Kukaan ei varmaankaan kohta enää ole meidän kaveri, koska me annoimme potkut niille parilletuhannelle saksalaiselle.

Työpaikallani tästä ei ole ollut puhetta, mutta Juho joutui "uhriksi". Judotreenien jälkeen heillä on tapana jäädä istuksimaan liikuntapaikan ulkorappusille, kun jotkut odottelevat siinä bussiaan. Usein joku on tuonut mukaan kaljatarjoilun ja siksi miestä saakin aina odottaa treenien jälkeen kotiin hieman myöhemmin ;) Juho oli juotuaan ojentanut pullon juomien tarjoajalle, joka ravisteli loputkin nesteet ulos. Oli kuulemma huokaissut että aijai, näin paljon tuli ja sitten vielä se Nokia, voi teitä suomalaisia, aijaijai... Toki nyt varmasti huumorimielellä, mutta uutinen on selvästi pinnalla. Ja se auttaakin asiaan, että joku toimitusjohtaja vielä pyytelee perään anteeksi...

Aika rankkaa. Toivottavasti opettajia tarvitaan vielä monta vuosikymmentä pitämään Suomen koululaitos kilpailukykyisenä. Mutta omalla alallani ollaan huolissaan ja surraan pienten kyläkoulujen lakkautuksista ja nykyään jo ihan isompienkin kaupunkien normaalinkokoisia kouluja yhdistetään ja lasten koulumatkat pitenevät ja luokkakoot suurenevat jne. jne. Typeriä päätöksiä, sillä ikäluokat ovat ilmeisesti taas kasvamassa ja jo viiden vuoden päästä koulunsa aloittaa huomattavasti enemmän lapsia kuin tällä hetkellä.

Lähikoulut, pienet luokkakoot ja riittävästi auttavia ammtti-ihmisiä olisi etu kaikille – opettajille, oppilaille, oppilaiden vanhemmille sekä yhteiskunnalle, jolle koulun pitäisi tuottaa kelvollisia työtätekeviä kansalaisia.

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet...

No ei todellaakaan, vettä täällä vain sataa jo ties kuinka monetta päivää putkeen, mutta yksi lumihiutale on kyllä leijaillut sydämeeni.

Olen laiskasti kertonut teille viikon uutisista ja nyt kun taas pääsen aiheeseen on kyseessä jälleen jääkarhu. Loppuvuodesta Knut täytti vuoden ja nyt Nürnbergin eläintarhassa on syntynyt suloistakin suloisempi jääkarhuprinsessa Flocke eli Hiutale.

Flocken äiti Vera käyttäytyi niin omituisesti, että hoitajat pelkäsivät sen vahingoittavan poikastaan, joten tällä hetkellä Flockesta pitää huolta neljä hoitajaa 24/7. Flocke painaa parisen kiloa ja lähinnä vain syö ja nukkuu.

Flocke on jo aika julkkis ja google-haulla "flocke" tulee heti ensimmäisenä linkki hellyttävän suloisiin videoihin. Minä olen ihan myyty ja odotan jo innolla matkaa Nürnbergiin keväämmällä, jolloin Flocke päästetään ulos, mikäli selviää siihen asti.

Jos pienen jääkarhunpennun tuhina ja kuorsaaminen on suloisinta mitä voit kuvitella, käypä katsomassa videot. Nyt vain toivotaan, että Flocke jaksaa olla reipas tyttö ja syö riittävästi, niin hän selviäisi näistä ensimmäisistä kuukausista, jotka ovat ne ratkaisevat.

Voi voi, olen ihan hulluna Flockeen! Enkä paniksi muitakaan hiutaleita pahakseni.



Löysin youtubesta nyt aikalailla samaa videomateriaalia kuin mitä on noilla sivuilla, joihin ei ilmeisesti pääse Saksan ulkopuolelta. Alemmassa videossa jo ennustetaan häitä Knutille ja Flockelle ;)

Eläimellinen loma

Olen löhönnyt sohvalla kuin mikäkin laiskiainen, syönyt kuin possu ja nauttinut makoisista talviunista kuin karhu. Puolet lomasta on nyt ohi ja toinen puolikas menee Suomessa, ei ehkä niin rennoissa merkeissä mutta kuitenkin. Palattuani alkaa työt heti seuraavana aamuna kello 7.45 eli vähän pitäisi vaivata päätänsä myös ekaluokkalaisten kielikylpyenglannilla. Lisäksi pitää etsiä jotain mukavia ja suht edullisia palkintoja keväällä toteutettavaan viikottaiseen Suomi-visaan. Nyt ei jaksa miettiä mistä voisi hamuta sponssilahjoja, joten omasta pussista vaan.

Sen lisäksi että itse olen ollut kuin milloin mikäkin elukka olen käynyt katsomassa eläimiä. Tapaninpäivänä netistä lukemamme kauhu-uutinen San Fransiscon eläintarhasta, jossa tiikeri tappoi yhden vierailijan ja vahingoitti kahta, ei pidellyt meitä varovaisesti kotona... Menimme tapanina sukulaisiin Hannoverin lähelle ja torstaina teimme retken Hannoverin eläintarhaan. Talvieläintarhassa olisi lisäksi voinut liu´utella alas kourua pitkin kumirenkaalla ja katsella Pinokkio-esitystä jäällä, mutta kun muut ryysivät näihin nähtävyyksiin me tepastelimme rauhassa eläintarhan läpi. Aina voi oppia kaikenlaista uutta. Tiesittekö, että syntyessään kengurunpoika on vain nallekarkin kokoinen ja kasvaakin sen vuoksi äitinsä pussissa viisi kuukautta ennen kuin pistää päänsä ulos. Ja pikkupandan poikanen painaa saman verran kuin keskikokoinen tomaatti.

Saimme seurata ihan läheltä äiti- ja pikkuhipon leikkejä veden alla.

Itsensäpaljastelijapelikaani, punkkarihenkisesti pinkit sulat.

Pikkupanda hamuamassa suupaloja.

Ja aina kun on tarjolla aitaus, jossa saa itse paijata eläimiä, ryntäämme sinne oitis. Kilipukkien lisäksi aitauksessa oli näitä laamoja, alpakoita, mitä hyvänsä, jota irvistelivät oudolla hampaallaan.

Lopuksi kävimme katsomassa hyljeshown. Siitä löytyy myös video.

Jos vielä haluaa piristää päiväänsä eläimillä kannattaa katsoa videot myös norsujen lannanluonnista sekä hiekkasuihkusta. Hauskoja eläimiä, isoja ja fiksuja.

Ja jottei eläimellinen meno sentään eläintarhavierailuun päättyisi kävimme tänään elokuvissa katsomassa Luc Jacquetin elokuvan Der Fuchs und das Mädchen, alkuperäisversio Le renard et l´enfant. Samaiselta luontokuvaajaltahan tuli muutama vuosi sitten Pingviinien matka ja hän on jälleen onnistunut kahlitsemaan aivan upeita maisemia, hetkiä, ääniä, tunnelmia. Elokuva ei ollut lainkaan niin imelä kuin pingviinileffa, jossa tanssittiin rakkauden tanssia ja pingviineistä oli tehty niin ihmismäisiä. Kettuelokuvassa imelää oli ainoastaan loppu, enkä tiedä johtuiko sekin siitä, että dubbauksen jäljiltä kaikki kuulostaa niin epäluonnolliselta. Elokuvassa oli loppua lukuun ottamatta vain kertojan ääni taustalla, joten antidubbaushenkinenkin pystyi katsomaan elokuvan ilman sen kummempia kouristuksia ;)

Kyseinen pätkä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, minut se sai kihertämään, kangistumaan kauhusta, melkein itkemäänkin ja ääntelemään kuin leikkivä kettu. Toivottavasti pääsen viimeisestä piirteestä ennen kuin lähden seuraavan kerran ihmisten ilmoille. Olettaisin että elokuva on jo Suomessakin ja nimi lienee Tyttö ja kettu tai Kettu ja tyttö tms.

Neliösuklaan salaisuus

Merkki paremmasta olostani voisi ainakin olla se, ettei ruvennut heti kuvottamaan, kun avasin television ja siellä satuttiin näyttämään ohjelmaa suklaata. Lääkärin dropit ja monituntiset päiväunet, limsa ja suolaiset bretselit alkavat tehdä tehtäväänsä ja voimat alkavat pikku hiljaa palautua.

Parin viime päivän aikana melkein kaikki asiat ovat inhottaneet ja äklöttäneet niin paljon, ettei ole tullut pahemmin seurattua mitä ympärillä tapahtuu. Siksipä on hankalaa sanoa, mikä olisi tämän viikon uutinen. Ehkä pieni tietoisku kuitenkin kelpaa, etenkin kun se käsittelee meidän monien herkkua, suklaata ;)

Satuin siis avaamaan television juuri, kun eräässä Voxin ruokatieto-ohjelmassa, Wissenshunger, käsiteltiin suklaata.

Ennen laktoosi-intoleranssiani oli yksi asia, jota aina kannoin kilokaupalla Saksasta Suomeen – Ritter Sportin Knunsperkeks. Neliönmuotoinen suklaalevy, jossa oli sisällä keksikerros. Moni muukin Ritter Sport -suklaa kyllä maistui. Niitä sai myös pikkuruisina neliöinä ja tänä vuonna olen nähnyt hyllyillä myös isoja neliöitä.

Olen jo seitsemisen vuotta silloin tällöin pohtinut, miksi ihmeessä suklaan nimessä on sana Sport, urheilu. Urheilijoidenhan pitäisi syödä terveellisesti eikä tuon suklaan syöminen ainakaan kuntoa paranna. Ovatko he yrittäneet vain luoda suklaalle jotenkin terveellistä imagoa, jotta se kävisi kaupaksi paremmin vai missä piilee jutun juoni.


Arvoitus on ratkennut. Jalkapalloilijoilla oli aina vaikeuksia treeneissä, kun pitkulainen suklaalevy roikkui ulos verkkaritakin taskusta. Neliönmuotoinen suklaalevy mahtui juuri täydellisesti taskuun ja sieltä sai napattua sitten nopeasti lisäenergiaa.

Knut 1 v.

Aion tästä lähtien joka viikko kirjoittaa jostain Saksassa ajankohtaisesta uutisesta. Yritän tietenkin etsiä uutisia nimen omaan Saksasta, mutta voi olla myös kiinnostavaa tietää, mikä uutinen ulkomailta kuohuttaa myös saksalaisia (tällä hetkellä tietenkin taas Suomen hyvä pisamenestys).

Tämän viikon "viikon uutinen" on kiistatta Knutin syntymäpäivä. Menneellä viikolla vuosi sitten Berliinin eläintarhaan syntynyt ja siellä ensimmäiset viikkonsa keskoskaapissa viettänyt jääkarhunpentu Knut on viettänyt yksivuotissyntymäpäiväänsä. Niin lehdissä kuin televisiossakin on näytetty kuvakollaaseja ja videoita Knutin ensimmäisestä elinvuodesta. Ajankohtaisia otoksiakin on ollut mukana ja täytyy myöntää, että Knut on kasvanut hurjaa vauhtia eikä ole enää lainkaan pentumainen.

Kaupoista voi tietenkin ostaa Knut-pehmoleluja ja jääkarhu on muutenkin pop. Törmäsin Bonnin Butlers-sisustuskaupassa jääkarhujääskrapaan. Jääkarhukäsinukke käteen ja sitten vain skrapaamaan jäätä ja huurretta auton ikkunoista. Jääkarhun masussa on nimittäin tasku, johon on kätketty jääskrapa. Ensimmäistä kertaa harmittaa, etten omista autoa :)

Valkoinen ja pörröinen pentu.

Yksivuotiassyntymäpäiviään vietti roimasti kasvanut ja pentuturkkinsa menettänyt nuorukainen.