Brunon ensimmäinen koulupäivä

Maanantaina Bruno vietti ensimmäistä koulupäiväänsä espoolaisella ala-asteella (ja minäkin jouduin nousemaan pitkästä aikaa aikaisin ollakseni jossain sovitussa paikassa sovittuun aikaan). Siellä se nyt majailee muutaman viikon ja oppilaat olivat oikein innoissaan. Opettajan ehdotus nallen laittamisesta yöksi laatikkoon ei tullut kuulonkaan, Brunolle olisi pikimmiten saatava sänky! Oppilaat suunnittelivat näyttävänsä Brunolle ainakin koulun ruokalan ja ajattelivat, että voisivat kirjoittaa Brunon kirjaan siitä, kuinka sen päälle kaatui maitoa. Toivottavasti ei kuitenkaan. Tunnin aikana pohdittiin sinuttelua ja teitittelyä ja oppilaat ajattelivat teititellä Brunoa ja kutsua häntä Herra Karhuksi. Bruno pääsee varmasti myös saksantunneille, jotta äidinkieli ei pääse unohtumaan.

Seuraavaksi Bruno olisi mukava lähettää jonnekin Etelä-Suomen ulkopuolelle. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta luokanopettajia, jotka haluaisivat Brunon vierailemaan luokkaansa?

Vessajuttuja

On välillä ihan mykistyttävää mitä kaikkea lapset haluavat Suomesta tietää. Tänään sama sankari, joka syksyllä tiedusteli onko suomalaisilla normaaleja sänkyjä, kysäisi ohimennen onko meillä Suomessa vessoja.

Olisi varmaan pitänyt kertoa että pienen hiekkalapion kanssa aina käymme metsässä kykkimässä. Tyydyin nyt kuitenkin vain vastaamaan kyllä ja selittämään sitä pientä eroa. Suomessa kun voi joka pytyllä miehetkin pissiä seisten. Lapset sitten ymmärsivät, että suomalaisissa vessoissa voi vain seisten asioida ja kysyivät onko meillä pytynrengasta. Yritin sitten tarkemmin selittää mitä eroa on sellaisella pytyllä, jossa voi asioida sekä istuen että seisten ja sellaisella, jossa voi asioida vain istuen. Tuli hieman pöljä olo.

Lapset kyselivät myös mitä Brunolle ja Herra Hirvelle kuuluu. Heidän läksiäisistään on tulossa tänne videomateriaaliakin, kunhan vain löytäisin sen hetken jolloin olisi hermoja ladata se... Kerroin, että he ovat isäni luona. Lapsia kiinnosti tietää kuinka vanha isäni on. Kerroin hänen olevan 48. Onpas nuori isä, totesi moni. Yksi nelonen kysyi omaa ikääni ja nopeasti laski päässään, minkä ikäinen isäni on ollut kun synnyin. Sitä sitten hämmästeltiin. Minulle taas oli käsittämätöntä, että monet oppilaat kertoivat isiensä olevan vanhempia kuin omani. Yhdeltä kysyin, onko tällä vanhempia sisaruksia ja hän sanoi kyllä. Sanoin, ettei se sitten ole ihmekään. Selvisi kuitenkin että se vanhempi sisarus on kahdeksanvuotias...

Tämän kyselytunnin vuoksi en heti päässyt lähtemään kotiin, mutta päivä kyllä piristyi kummasti.

Ja voitteko kuvitella, ettei pari nelosluokkalaista tienneet mitkä ovat hedelmiä ja mitkä vihanneksia. Heidän piti lajitella englanninkielisiä sanoja hedelmiin ja vihanneksiin ja kyse ei siis ollut vain siitä, etteivät he tienneet mitä tarkoittaa carrot tai apple, vaan siitä, etteivät he edes saksaksi osanneet sanoa onko banaani hedelmä vai vihannes... Neuvoin sitten perusohjeeksi, että hedelmät kasvavat puissa ja vihannekset maassa. Jotenkuten tehtävästä sitten suoriuduttiinkin, mutta silti sana grapeFRUIT oli lipsahtanut sinne vihannesten joukkoon... :D

Sähköpallona luokses pompin vaan

En kelvannut tänään lasten leikkeihin.

Kysyivät kyllä ensin haluaisinko leikkiä Pokemonia ja tietenkin tiedustelin, että miten sitä oikein leikitään ja pitäisikö muitakin lapsia hakea. Kuulemma sujuu hyvin kaksin tai kolmisinkin.

Sitten kysyttiin, että mikä hahmo haluaisin olla. En tunne hahmoja. Pojat ehdottivat sähköpalloa, Elektroball. Se kuulemma osaa tappaa itsensä.

Kysyin miten sitä sähköpalloa sitten pitäisi leikkiä. Pojat tuumasivat leikin onnistuvan paremmin kahdestaan ja siirtyivät puiden katveeseen ja minä jäin yksin puupöllin päälle istuskelemaan.

Mistä saisin hieman mielikuvitusta tällaisiin hetkiin?

Toivomus yläkertaan

Vihdoin on kaksi hullunmyllyviikkoa takana ja olen koneellekin raivannut tilaa, jotta olen saanut uusia kuvia siirrettyä, eli luvassa on kaikenlaisia juttuja viime viikkojen varrelta. Nyt on kuitenkin lähdettävä kauppaan, edellisestä kerrasta on jo monta päivää ja jääkaapissa ei valon lisäksi paljon muuta olekaan.

Pieni maistiainen suloisista oppilaistani, joita tulee ikävä, pitää kuitenkin antaa.

Pyöräilin eilen kaatosateessa vain tunniksi kouluun ja tunnilleni tulikin vain viisi lasta yhdeltä ykkösluokalta, mutta en antanut sen haitata. Koska ulkona satoi, päädyimme katsomaan suomalaisia lastenohjelmia läppäriltäni. Jotkut läsnäolevista lapsista olivat jo aiemmin katsoneet Muumeja ja kysyivät, josko voisimme taas katsella niitä, koska ne ovat niin ihania ja suloisia.

Sanoin, etten tiedä kummalla dvd:llä Muumit ovat, ja alamme katsoa sitä mitä ensimmäiseltä dvd:ltä löytyy. Asia ei kuitenkaan ilmeisesti ollut yhdentekevä.

Suloinen punatukkainen poika, se jonka hiukset ovat samaa väriä Herra Hirven turkin kanssa ja joka isossa ryhmässä on usein aika ujo ja hiljainen, risti kätensä, kohotti katseensa ylös ja huokaisi Bitte Heiliger Geist.

Pyhä Henki ei ilmeisesti ollut heti läsnä, mutta vaihdoimme jossain vaiheessa dvd:n jotta Muumitkin pääsivät ruudulle.

Nousu- ja laskukausia

Joskus talvemmalla eräs ekaluokkalainen tyttö ilmoitti minulle, että olen hänen lempiopettajansa. No, jotain nyt olen ilmeisesti tehnyt väärin, kun en tuota ykkössijaa ole voinut pitää ;)

Tänään sama oppilas tuli englannintunnin alussa kertomaan minulle, että olen kolmannella sijalla hänen lempiopettajissaan. Kerroin tietenkin olevani vallan otettu tästä sijoituksesta.

Opetuksen aikana hän raapusteli jotain listaa, jonka tuli sitten lähtiessäni vielä esittelemään, olinkin taas noussut yhden sijan, kakkospallille hänen oman luokanopettajansa jälkeen. Ja lista jatkui ja jatkui, en ehtinyt sen tarkemmin perehtyä miten muut koulumme opettajat olivat sijoittuneet ;)


kuva: palkintopalli

Hormonit hyrräävät

Niin, kevät ei tosiaan tule yksin.

Olin taas tänään Schulkindergartenissa. Luettuani lapsille Kuinkas sitten kävikään? oli vapaata leikkimistä. Vaikka lapset eivät ensin millään halunneet keskittyä kirjaan, pyydettiin tarinan loputtua uusintakierrosta, joka varmaankin otetaan ensi viikolla. Jokainen sai myös Muumi-kuviokeksin.

Kolme poikaa leikki muovailuvahalla. Ensin opettajalle tarjottiin kiltisti muun muassa suklaapitsaa ja muita herkkuja. Sukupuolisuus tuntui kuitenkin kiinnostavan lapsia pidemmän päälle enemmän, joten muovailuvahasta alkoi valmistua pippeleitä. Näitä pippeleitä sitten sovitettiin oikealle paikalleen ja kuka kävi omalla vahapippelillään kenenkin peppua hinkkaamassa ja kyselemässä, että "tehdäänkö seksiä?". Hohhoijaa.

Jos kyseessä ei olisi 6-7-vuotiaat lapset, olisin saattanut tokaista, että eivätköhän nuo muovailut nyt ole hieman epärealistisen isoja, mutta koin kuitenkin parhaaksi olla liikoja välittämättä. Kyllähän nuo jutut jossain vaiheessa alkavat kiinnostaa, mutta välillä tuntui että poikien jutut menivät yli.

Penikset paisuivat koko ajan ja yksi poika jo hoki kuinka aikoo tehdä ennätyksen maailman suurimmalla peniksellä. Toinen hehkutti kuinka tekee omasta muovailupeniksestään tulivuoren. Juu, niinhän sitä purkautumistakin tapahtuu... Tunnin näpertelyn jälkeen pojat kiltisti esittelivät meille opettajille taideteoksensa tulivuorina. Ehkä pippelijutut kuitenkin alkoivat jo kyllästyttää.

Kuvia pippeleistä ei nyt valitettavasti ole tarjolla, pojat olisivat vain innostuneet lisää, mutta voitte nyt sitten ihan itse kuvitella... Kuvamateriaalina sen sijaan lukutuokio.

Ilonpilkahduksia

On aika mieletön tunne kun koko vuoden minulle (ja muille) tiuskinut ja rimpuillut ja huitonut poika viime viikolla kysyi, voisinko pelata hänen kanssaan. Ja hymyilikin! Tietenkin Schulkindergartenin meininkiä tasapainottaakseen eräät aiemmin ihan siivosti käyttäytyneet lapset olivat taas ihan mahdottomia. Opettaja on ollut näiden reilun kymmenen lapsen kanssa niin pulassa, että muutama on jouduttu kesken koulupäivän lähettämään kotiin, koska käytös on ollut aivan kamalaa. Tuollaisessa paikassa on siis todella syytä iloita jonkun lapsen positiivisesta kehityksestä ja käytöksestä, koska se on toisinaan harvinaista herkkua.

Koulussamme on yhdestä perheestä kaikki neljä lasta ja viime viikolla satuin kolmena aamuna heidän kanssaan koulun lähellä sijaitsevaan risteykseen samaan aikaan. Olimme tosin ihan eri puolilla, mutta se ei estänyt lapsia huutamasta kovalla äänellä Hallo Frau Simoooooonen! Perjantaina tukiopettamasta tullessani tuli myöskin yksi oppilas vastaan ja taas tervehdittiin iloisesti ja yksi oppilas jopa väitti nähneensä minut joskus vuosi sitten jonkun kahvilan terassilla Nescafeta juomassa. Lapset on niin hauskoja. Mikään ei täsmännyt (en ollut täällä vuosi sitten, en juo kahvia, enkä ole istunut yhdenkään täkäläisen kahvilan tai baarin terassilla), mutta se ei silti tarkoita etteikö minua olisi nähty. Joskus lapsilla vain menee hieman jutut sekaisin... :)

Viime viikolla pidin toiselle kakkosluokalle Suomi-tunnin ja olin saanut ihan kirjallisena kysymyksiä etukäteen. Luokanopettaja sai kyllä minulle jotain kääntää, lasten oikeinkirjoitus kun on vielä todella retuperällä enkä itse osaa johdonmukaisesti jäljittää mitä milläkin tarkoitetaan... Lapset halusivat tietää mm. miten Suomessa vietetään äitienpäivää, mikä on aikaero ja kuinka ylipäätään juhlia vietetään, mutta myöskin että onko Suomessa kissoja ja jos on, minkä näköisiä, tuleeko Joulupukki aina ensimmäisenä suomalaislasten luokse sekä lista päättömiä sanoja, joille haluttiin suomennos.

Kollega joka on englannintunneilla hengaillut mukana on myöskin käyttäytynyt asiallisesti ja puuhaillut jotain omiaan luokan takaosassa. Torstaisin hän on pitänyt yhden tunnin yksin ja edellisen tunnin jäljiltä olikin sitten cd-kotelo rikki ja muovikansio, jossa kaikenlainen oheismateriaali on, taittunut... Hieman ikävää, sillä varsinainen opettaja tietää minun pääasiassa hoitaneen tuon englanninopetuksen enkä tietenkään haluaisi, että joudun palauttamaan hänelle kaiken materiaalin ihan sekundakunnossa :/

Iloa on pilannut myös se yksi nyt eläkkeelle jäävä kollega. Kerroin innoissani lasten esittämistä kysymyksistä. Hän vain kommentoi, että onpa lapsellisia kysymyksiä, ihan päiväkotitasoisia, kysyvät tuommoisia kysymyksiä vain kuluttaakseen aikaa. Haloo? Kuinka voi olettaa, että joku saksalaislapsi tietäisi yhtään mitään Suomesta? Moni pienempi oppilas hyvä jos tietää mitä kotikaupungin ulkopuolella tapahtuu. Toki on hassua kysyä onko Suomessa kissoja, mutta mistäpä sellaista voisi varmaksi tietää? Tämän kollegan mielestä parempi kysymys olisi, että onko Suomessa kotieläimiä. Ja mikähän tästä kysymyksestä tekee sitten niin paljon paremman ja kypsemmän? Odotan kauhulla tähän luokkaan menoa, sillä itse sallin kaikenlaiset kysymykset ja myös vastaan niihin. Toivottavasti tämä kollega ei rupea vaientamaan ja komentamaan oppilaita, aion kyllä pistää sitten hanttiin. Kyseessä on kuitenkin minun oppituntini!

Viime viikon paras juttu oli, kun toissaviikolla niillä nysäkynillä kirjoittanut pikku poika esitteli neljä uutta lyijykynäänsä sekä varapenaalinsa. Ihanaa, kun joku oikeasti petraa :)

Mukavaa vappua kaikille, meillä se kuluu reissun päällä ja simaa ja munkkia nautitaan sitten ensi vuonna tämänkin vuoden edestä ;)

Kuvatkin ovat ilonpilkahduksia viime viikolta eivätkä välttämättä liity vierellä olevaan tekstiin :)

Suomi-maniaa

(Huom! Tämä blogi näkyy parhaiten Firefoxilla, sitä käytän itsekin. Olen huomannut, että nätisti järjestelemäni kuvat ovat ihan päin seiniä esim. Safarilla ja Explorerilla.)

Kaikki lapset haluaisivat heti paikalla Suomeen! Olisittepa kuulleet niin oooh-äännähdyksiä aina kun näytin videotykillä uuden kuvan. Lapset olivat aivan haltioissaan Suomen luonnosta ja tekivät kiinnostavia havaintoja kuvista, joissa näkyi entinen kyläkouluni sekä espoolaisia koululaisia.

Molemmat tähän mennessä pitämäni Suomi-tunnit ovat menneet mukavasti, sääli vain että aikaa on niin vähän. Lapsilla on uskomattoman paljon kysymyksiä ja pienimmät lisäksi viittaavat ihan muistakin asioista, mutten kuitenkaan kehtaa keskeyttää heitä...

Olen aluksi Herra Hirven kanssa toivottanut hyvät huomenet ja sen jälkeen käynyt Suomen kartan kimppuun. Ensin olen tosin näyttänyt Euroopan karttaa ja olemme pohtineet Suomen ja Saksan välimatkaa, asukaslukujen eroja jne. Kartalta olemme sitten yrittäneet bongailla eri värejä ja miettiä mitä ne voisivat kuvastaa. Saksalaislapsi tietenkin sanoo että sininen on jokea ja vihreä peltoa/niittyä. Maisema todella on erilaista. Kuvissa minulla sitten olikin sekä metsää että järvimaisemaa, joten toivon että lapset lähtivät taas pikkuisen viisaampana tunniltani :)

Videotykillä näytin kuvia Suomen luonnosta, suomalaisista rakennuksista, vanhasta koulustani sekä espoolaisesta koulusta ja sen nelosluokan oppilaista. Mukana oli myös kaksi kuvaa itsestäni viime kesältä ja arvasin ihan oikein, että ne purisivat lapsiin ;) Toisessa ajelen pappamopolla pappani lapsuuden kodin edessä Satakunnassa ja toisessa taas paijaan heppaani. Sain hieman respektiä pojilta ja tytöt kysyivät heti hevosen nimeä ;)

Koska se paketti ei ole edelleenkään saapunut, ei minulla ollut näyttää lapsille suomalaisia lastenohjelmia, mutta pätkä Heinähatusta ja Vilttitossusta pyöri sen sijaan. Kauhea huutohan siitä tuli, kun emme elokuvaa voineet katsoa kokonaan. Lapset tuntuivat tykkäävän, vaikkeivät kieltä ymmärtäneetkään.

















Lopuksi oppilaat kiersivät kolmella asemalla. Yhdelle asemalle olin tuonut vinon pinon suomalaisia lastenkirjoja sekä lasten- ja nuortenlehtiä. Toisella asemalla taas sai pelata joko design-dominoa, eläindominoa tai värimuistipeliä. Nopeasti kertasin säännöt, mutta lapset tuntuivat viihtyvän pelien ääressä ilmankin ja tärkeintähän oli, että he saivat hypistellä suomalaista puuta, oppia eläinten nimiä sekä tutustua suomalaiseen muotoiluun. Värimuistipeli oli suosittu, onneksi askartelin sen viime hetkellä! Kolmannella pisteellä sai askarrella itselleen muistoksi Suomi-postikortin. Tämä oli arvatenkin ehdoton hitti! Matkailuesitteet silppoutuivat hetkessä. Parilla lapsella ei ollut saksia eikä liimaa eivätkä luokkakaverit lainanneet... Tätä ongelmaa ei olisi Suomessa, koska välineet tulevat koululta. Enhän minäkään siinä sitten voinut ruveta pakottamaan lapsia lainailemaan liimoja toisilleen, onhan se varmasti ärsyttävää jos he aina joutuvat tekemään sitä.




































Yksi Suomi-kerhossakin oleva poiki kysyi kaikenlaista silmät kiiluen. Onko Suomessa eläimiä? Miksi Venäjä otti osan Suomesta myös pohjoisesta, eihän siellä ole kuin tuntureita? Voiko Suomessa kalastaa? Saatuaan viimeiseen kysymykseen kyllä-vastauksen hän päätti matkustaa Suomeen jonain päivänä! Samainen poika murheellisena penkoi esitteitä ja kyseli eläimiä. Näytin hänelle suloisen karhunpoikasen. Mutta kun sen pitäisi olla ilves. Poika oli ihan allapäin, mutta muutaman minuutin päästä hän kävikin jokaiselle kaverille näyttämässä maasta löytämänsä silpun, jossa oli jopa kaksi ilvestä. Voi sitä onnen päivää! Onneksi minulla on Poika ja ilves -elokuva täällä, tämä poika ainakin varmasti pitäisi siitä.

















Eläimet kiinnostavat lapsia todella paljon. Suurin osa kysymyksistä oli, että onko Suomessa sitä ja tätä eläintä. Luulin kuulevani väärin, kun yksi tyttö kysyi onko Suomessa hevosia. Kissoistakin kysyttiin. Ja molemmissa ryhmissä tähän mennessä kysyttiin haikaloista ja krokotiileistä ja ties mistä ihmekaloista joista en ole kuullutkaan...

Tuntien lopussa kyselin, mitä lapset pitivät ja sain hyvää palautetta. Postikorttien askartelu oli ollut ehdoton suosikki, mutta kyllä lapset tuntuivat viihtyvät myös pelien mutta erityisesti kirjallisuuden parissa. Kuorossa lausuttiin tavuja omasta vanhasta Aapeli-aapisestani :) Mauri Kunnaksen koirahahmot viehättivät monia ja lehdistä tunnistettiin Saksassakin tuttuja julkkiksia.

















Arvatkaas kumpi on tytön ja kumpi pojan tekemä kortti? ;) On muuten joku tiennyt mitä hakee eikä tyypin harrastusta tarvitse kauaa arvailla :) Nämä ovat kakkosluokkalaisten.

Rentouttavaa?

Meillä on huomenna ja perjantaina terveyspäivät koulussa. Pidän huomenna rentoutusharjoituksia eri luokka-asteille. Olen itse todella stressaantunut ja äkäinen, joten tulee varmasti mukava päivä. Tämä tunne on vallinnut jo pari viikkoa ja syynä ehkä jo sata kertaa mainitsemani Suomen ja Saksan välille kadonnut lähetys, joka jo kerran palautui Suomeen mutta eräs halusi ottaa ilmeisesti riskin ja lähetti sen uudestaan ilman muutoksia, tällä kertaa ei edes kirjattuna kirjeenä joten mihin lie roskakoriin nakattu... Sisällä on erittäin tärkeä pankkikortti, jota ilman olen aika pattitilanteessa. Viime perjantaina tukiopetuskin peruuntui oppilaani sairastuessa, nekin 15 € olisivat olleet tarpeen... Olin tosin myös kiitollinen vapaasta perjantai-illasta, sillä olen väsyttänyt itseni tällä stressaamisella!

Olisin halunnut jo kirjoitella parista pitämästäni Suomi-tunnista, mutta en vain jaksa. Prioriteettina on lisäksi keksiä niitä rentoutusharjoituksia. Ideoita?

Laitan toivottavasti huomenissa kuvia Suomi-tunneilta. Kaikki on kuitenkin sujunut hienosti, aika vain on vähäinen, lapsilla kun olisi niin paljon kysyttävää Suomeen liittyen! Aikaa menee myös älyttömiin kysymyksiin mutta mistäpä tokaluokkalainen voisi tietää, että kyllä meillä Suomessakin on hevosia ja kissoja :D

Kuinkas sitten kävikään?

Voi kuinka olen aiemmin ollut tyhmä! Olisin joka kerta oppilaiden tehdessä väritys- ym. tehtäviä soittaa taustalla suomalaista musiikkia. Tänään otin jo syksyllä polttamani levyn mukaan, kun sille oli sattunut tulemaan myös Fröbelin palikoiden sutsisatsaa. Ajattelin vaihteeksi leikityttää sitä levyn tahdissa ja lapset tykkäsivät. Lopuksi, kun he värittelivät Muumi-kuvia toivoivat he taustalle sutsisatsaata ja loruttelivat mukana ja sitten ehdottivat, että voisiko levyn antaa pyöriä loppuun niin, että se lähtee taas alusta käyntiin... Tuntia oli tosin enää alle 10 minuuttia jäljellä, että ihan koko levyä ei ehditty kuunnella :)

Välissä luin lapsille Muumi-kirjan Kuinkas sitten kävikään? eli Mumin, wie wirds weiter gehen? Hieman jännittyneinä lapset tarinankulkua seurasivat, mutta ajattelivat ehkä kuitenkin iloista loppua, minkä olin luvannut. Lapset rakastavat satuja ja voisivat kuunnella keskittyneesti tuntikausia, jos tarina on kiinnostava. Tässä kirjassa he rakastivat myös riimejä.

Oli kuulemma hauskaa ja niin minullakin, tästä lähtien musiikkia kuunnellaan joka kerta. Kun sutsisatsaan jälkeen lähti soimaan vanhempaa Värttinän tuotanto ja Rajattoman Mitä kaikatat kivonen? niin tuoleissa hytkyi yksi jos toinenkin pylly :)

Tällä viikolla vain pari lasta on huomannut, ettei minulla enää ole laastaria. Yksi lapsi oli sitä mieltä, että nyt nenässäni näkyy laastarinpainauma, vaikka ihonsiirrehän se siinä on. Sitten hän muistelikin, että siitä kaulalta oli otettu palanen ihoa. Vieressä ollut tyttö ei ihan seurannut keskustelua ja tarkasti vielä, mitä oikein oli käynytkään ja kerroin luomesta, joka olisi voinut kasvaa tosi isoksi. Toinen tyttö rupesi jo visioimaan, kuinka luomi olisi voinut peittää koko kasvot ja sitten koko kaula olisi leikattu irti ja laitettu naaman päälle ja kaulaan laastari... Joo, olen ihan tyytyväinen, että luomi poistettiin jo tässä vaiheessa ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kuva: kirja

Opettajan tyylistä

Jokin aika sitten kirjoitin opettajan ulkonäöstä, ja kuinka rehellisesti lapset kertovat siitä totuuden. Eivät opettajat vaatteetkaan toki jää huomaamatta.

Minulla oli eilen jalassa sellaiset melkein pillifarkut (ei mitkään sellaiset täysin tiukat), musta poolopaita ja viime kesänä Irlannista ostamani mekko. Yksi poika kyseenalaisti tätä kerrospukeutumista ja ihmetteli, miksi minulla on sekä housut että hame. Sanoin, että mekkoni on niin lyhyt, että pyllistäessäni kaikki näkisivät kalsarini. No, pojalle tämä ei tietenkään riittänyt. Miksi ihmeessä on se mekko sitten pakko laittaa niiden housujen päälle? Eikös ne pöksyt riittäisi.

Täällä on onneksi aika vapaamuotoista opettajien pukeutuminen. Muistan viime keväänä kun Glasgowssa eräs opiskelukaveri tuli luennolle 30 vuotta itseään vanhemman näköisenä. Hän oli ollut aamupäivällä eräässä koulussa sijaistamassa, siinä selitys. Sen lisäksi, että Isossa-Britanniassa käytetään koulupukuja, on myös opettajien pukeutuminen aika saneltua. Itse en ole ajatellut hankkia jakkupukua kokoelmiini.

Minä pidän koulussa (eli siis töissä) ihan juuri niitä vaatteita kuin vapaa-ajallakin. Leikkauksen jälkeen olen käyttänyt aika paljon poolopaitoja, ja heti kun minulla oli pitkästä aikaa kaulan paljastava pusero, lapset kyselivät taas naarmuistani. Poolopaita päällä, tai vaihtoehtoisesti jos olisi joku huivi, saa paremman työskentelyrauhan, kun oppilaat eivät keskeytä kysymyksillään koskien haavojani.

Pukeutumiseni eroaa aika paljon muiden opettajien pukeutumisesta ja suurin syy on varmasti ikä. Pari kollegani ovat kyllä erittäin tyylikkäitä ja jollain tavalla tätä aikaa ja nykyistä muotia seuraavia, mutta tekevät sen omannäköisesti. Joskus kun näkee kuuskymppisiä ängettynä teinien vaatteisiin... Pukeudun myös aika lapsellisesti usein ja toivon että vielä parinkymmenen vuoden päästä heilun luokan edessä värikkäissä vaatteissa enkä missään harmaassa kaavussa kuten jotkut kollegani. Tämä tyttömäinen pukeutuminen tosin on johtanut siihen, ettei yksi parhaista kollegoistanikaan huomannut minua, kun muiden lasten tavoin muovailin savesta klovnia, luuli oppilaaksi... Sen siitä saa kun on joka päivä letit päässä ja mekko päällä...

Sisätossuni huvittavat sekä oppilaita että opettajia. He aina kauhistelevat, kuinka koikkelehdin opettajanhuoneessa sukkasilleen, kun olen ehtinyt riisua ulkokenkäni eteiseen mutten ole vielä kaivanut sisäkenkiäni kaapistani. Lapsetkin kummastelevat, kuinka sellaisia kenkiä voi käyttää, kun eivät aluksi ymmärrä, että pidän niitä vain sisällä. Minä en kestäisi umpinaisissa kengissä koko päivää, kevyet tossut ovat paljon mukavammat. Popot ovat Camperin nk. kaksoskengät. Toisessa kengässä voimistelija lähtee ottamaan vauhtia volttiin ja toisessa kengässä palaa maahan viuhan voltin jälkeen. Ehkä myös tämä "tarina" kiinnostaa oppilaita.

Opettajanhuoneessa on vilkkunut viime päivinä paljon ranteenlämmittimiä, lieneeköhän joku muotijuttu täällä nyt? Vihreitä samettisia, huovutettuja maanläheisiä. Itsekin olen Reilun kaupan myymälässä ihaillut mokomia mutta jättänyt ostamatta kun en niitä ehkä kuitenkaan käyttäisi.

Mitäs sanotte, mitä opettaja ei missään nimessä saisi vetää päällensä ja kuinka paljon opettajan oma persoona saa näkyä pukemisessa?

Kiva pikku harrastus

Minulla on sellainen mukava pikku harrastus kuin opeilu. Huvikseni opetan lapsille asioita ja väkerrän kaikenlaista. Eihän sitä nyt voi työksi laskea laisinkaan, kun homma on niin mukavaakin. Syksylläkin eräs lapsi kysyi kouluun tultuani, että olenko heidän koulussaan kunnes löydän töitä.

Vaikka minulla on lukujärjestyksessä ainoastaan 12-14 opetustuntia viikossa ja niistä noin puolet täysin omia tunteja, saa töitä silti tehdä rutkasti. Ideoita voi syntyä sekunneissa, mutta niiden hiominen ja toteutuksen suunnittelu on aikaavievää. Erityisen aikaavievää on materiaalin valmistaminen, mutta pidän siitä todella paljon! Sain sysäyksen opetusharjoittelussa syksyllä 2006 kun oma ohjaava opettajani oli tehnyt itse niin paljon kaikkea upeata. Melkein uuvahdin harjoittelun aikana, kun väsytin itseni kaikella pienellä väkertelyllä. Vähemmälläkin olisi selvinnyt, mutta oli niin kivaa tehdä kaikenlaista.

Tänään askartelin pari kolme tuntia opettajanpöydän ääressä, taas. Juurihan olin joululoman loputtua tehnyt sitä Suomi-julistetta ym. Kiinnostuneet silmäparit pälyilivät tekeleitäni, joku kysyi mitä varten ne ovat ja toiset kehuivat reipasta askartelijaa, joku totesi, että taidan todella tykätä siitä mitä teen.

Pääasiassa valmistin materiaalia kollegalleni englanninopetusta varten ja kun laminointikalvolla oli tyhjiä koloja, niin näpertelin siinä muuta ohessa.

Yhdellekin työkaverille kerroin kuinka mahtavaa on nyt, kun on todella aikaa paneutua tähän pipertämiseen, sitten kun parin vuoden päästä olen oikea ope, menee harjoitteluista ja muista huolimatta aikansa, että pääsee kaikkiin opettajan rutiineihin ja ensimmäiset vuodet kuluu lähinnä tuntia suunnitellessa. Nyt kun minulla on oikeasti aikaa, teen tulevaisuuden työtaakkaani pienemmäksi valmistalla kaikenlaista materiaalia varastoon.

Kollegani sitten sanoi jotenkin jotain työstäni ja heti perään, tai että harrastushan tuo tuntuu olevan... Pidän työkaveristani todella paljon ja uskon että hän sanoi sen pilke silmäkulmassa, etenkin kun tietää kuvioni ja että saan hommasta rahaakin jne. Mutta silti jäin miettimään... Otetaanko minua tosissaan? Koulumme referendariaatin tekemisiä kommentoidaan paljon enemmän, sehän nyt kuuluukin asiaan. Kyllähän kollegani minunkin opetustani silloin tällöin näkevät, mutta ei siitä kukaan yleensä sano mitään muuta kuin toisen ekaluokan kaikista jutuistani innostunut opettaja.

Toisaalta opettaja saattoi tarkoittaa jollain tavalla harrastuneisuutta. Että se kaikki askartelu ja näprääminen on minulle sellaista harrastusta, sen lisäksi että siitä on hyötyä työhöni.

Oli miten oli, paljon sain aikaan mutta huomisilla hypäreillä valmistelen vielä englannin pienryhmään materiaalia linnoista. Nyt pitäisi miettiä vielä lopullinen runko huomiselle aamuenkulle, jolle materiaali on jo ollut valmiina viime viikosta.

Muutenkin sain paljon aikaa ja olen viivähtänyt tietokoneella vain pieniä hetkiä. Osnabrückissä paistoi pitkästä aikaa aurinko ja siksi ehkä olokin oli paljon reippaampi. Tulin töistä kotiin poikkeuksellisen myöhään ja söin heti Juhon tekemää jauhelihakeittoa ja suomalaista ruisleipää, kyllä kelpasi! Sitten tiskasin, kävin kaupassa (ihan keskustassa asti kun muualta ei saa alpro soya -jugurtteja), laitoin ruokaa ja leivoin sämpylöitä. Pidin myös reppua selässä ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen ja nyt on hartiat kipeät, vaikka täytin repuin kevyillä ostoksilla. Tein myös tilannekatsauksen tämän viikon tietovisaan, vastauksia oli tullut jo komeasti, viitisenkymmentä ja kahta lukuun ottamatta kaikki oikein :) Yritän huomenna ja torstaina saada myös ykköset ja kakkoset mukaan, heistä on osallistunut vasta yksi!

Muokkaus klo 21:50: No sen enkuntunnin olinkin ilmeisesti suunniteltu jo viime viikolla, tarkat selostukset löytyvät muistikirjastani, eli tämän illan ohjelmaan kuuluu enää ainoastaan lämpimien sämpylöiden syöminen toivottavasti pian kotiin tulevan miehen kanssa ja sitten nukkumaan. Tämän päivän ahkeruus on vienyt kaikki mehut...

Opettajan ulkonäöstä

Aika hyvin tämä meidän terveellinen vuotemme on alkanut, kaupasta tulee raahattua lähinnä melkein vain vihanneksia, juureksia ja hedelmiä ja kokkailemme lähinnä kasvissapuskoita, viikonlopuksi on tosin luvassa sekä lohta että jauhelihakeittoa. Kilometrejä pyörän selässä tulee enemmän kuin ennen kun hieman laajennan elämääni muuallekin kuin kotiin ja töihin. Myös tanssiminen tuo lisää liikuntaa. Olo on itse asiassa aika hyvä ja kevyt!

Totuudenhan kuitenkin kuulee lasten suusta. Siispä voi suoraan heittää kaivoon toiveet siitä, että grammoja olisi kaikonnut ja että peppu näyttäisi kiinteämmältä. Kakkosluokan oppilaat tekivät tehtäviä, jotka käsittelivät adjektiiveja. Kolmeen eri kohtaan piti kirjoittaa sopivia adjektiiveja – miltä jokin maistuu, miltä jokin tuntuu ja miltä jokin näyttää. Eräs poika oli kahteen ensimmäiseen kohtaan saanut mukavasti adjektiiveja, mutta kaipasi hieman neuvoa tai tarkennusta kolmanteen. Ajattelin auttaa esimerkillä. Miltäs minä näytän, näytänkö kauniilta? Wie sehe ich denn aus? Bin ich schön? ja ainoa asia mitä poika tähän toteaa on dick. Eli että näytän pullealta. Oli hymyssä pitelemistä. Tursuaako läskini niin pahasti? No, kun poika näytti seuraavan kerran monistettaan, oli siinä myös dünn, laiha. Oli se sitten oppilaan mielipide tai esimerkkini ansiosta päähän pälkähtänyt adjektiivi, piristi juttu kummasti päivääni.

Joulun alla lapset aina kyselivät miksi olen niin punainen. Kerroin, että pyöräilen töihin joka aamu. Sitten lapset tietenkin halusivat tietää missä asun. Kaupunginosamme on oikeastaan sama kuin missä eläintarha sijaitsee, mutta olemme silti ihan keskustan laidalla, usein kuitenkin sanon että eläintarhan suunnalla. Sinne on lasten mielestä todella pitkä aika. Kerroin, että pyöräillessä kunto kasvaa. Kolmosluokkalainen tyttö, itse suloisesti lapsenpyöreä, katsoi minua päästä varpaisiin ja tokaisi, että siinä myös samalla laihtuu. Mahtoikohan olla huomio, että hei, olet laiha koska pyöräilet vai vinkki, että weiter so, pääset ehkä jenkkakahvoistasi eroon.

Kakkosluokan opettaja Uta kertoi, että hänelle oli joku oppilas joskus vain huokaisten todennut, että Frau Volkamer, du siehst heute so häßlich aus. Eli rouva Volkamer, olen tänään todella ruma. Hänkin oli sitten vain tunnin jälkeen käynyt katsomassa peilistä, oliko oma ilmestys todella niin kamala.

Lukiossa tuollaista käytöstä ei tietenkään pitäisi sietää, silloin oppilaiden pitäisi jo tietää mitä on soveliasta sanoa ja mitä ei ja ettei kenenkään ulkonäköä tulisi kommentoida (ainakaan siis negatiivisesti). Lapset ovat kuitenkin niin aitoja ja estottomia, että päästävät suustaan ihan mitä lystäävät. Ja ovat usein niin oikeassa.

Alan päivä päivältä kiinnostua enemmän ja enemmän työskentelystä ala-asteella. Ei siitä työstä vain voi olla pitämättä! Miten hyvä mieli tuleekaan, kun pieni 8-vuotias tulee luoksesi ja halata rutistaa. Sillä hetkellä kaikki muu tuntuu yhdentekevältä. Lapset kiintyvät myös niin nopeasti ja minäkin olen aika kiintynyt oppilaisiini. Tässähän on mukavasti vielä puoli vuotta jäljellä, mutta surullista, kuinka sekin kuluu nopeasti umpeen! Ei auta muu kuin yrittää elää tässä hetkessä. Ja toivoa olevansa hieman solakampi heinäkuuhun mennessä. ;) Huomisaamuna siis sitäkin suuremmalla syyllä ja innolla balettiin!

Joulu-ukko matkalla Portugaliin, Brasilian kautta tietenkin

Kävin jo tänään tyhjentämässä vastauslaatikkoa, jotta sinne mahtuisi lisää vastauksia paremmin ja jottei kukaan muu tyhjentäisi sitä. Parikymmentä vastausta oli jo tullut ja niiden joukossa ainoastaan yksi oikea vastaus. Kysymyshän kuului onko Weihnachtsmann suomeksi Koulupukki, Joulu-ukko vai Joulupukki ja yhtä lukuun ottamatta kaikki luulevat, että Joulu-ukko tuo heidän lahjansa. Sentään tuo joulu-sana on niin hyvin painunut lasten mieliin, että koulupukkia ole veikannut vielä kukaan. Perustin tietokoneelle jo listan, johon merkitsen mihin kysymyksiin kukin on osallistunut ja menikö joskus jopa oikeinkin.

Savitöissä väsäiltiin tänään viime viikolla aloitettuja säästöpossuja. Helmikuun alusta ryhmät vaihtuvat, ja savitöihin tulee toinen puolikas kyseisestä kolmosluokasta. Pääsen siis paremmin tutustumaan heihin. Näillä tunneilla on ollut aina mukavaa, kun pääsee hyvin kontaktiin lasten kanssa. Tänään Lea, jonka sukujuuret ovat Portugalissa, kertoi kuinka hänen äitinsä on niin usein käynyt Brasiliassa ja heillä on kotona sieltä kolikoita, karkkeja yms. Kysyin onko hän käynyt siellä, kuulemma vain äitinsä vatsassa. Paitsi että kerran kun he olivat menossa Portugaliin he menivät Brasilian kautta, mutta eivät varsinaisesti pysähtyneet... Nyökkäilin vain hymyillen ja mietin samalla minkälainen käsitys tällä lapsella mahtaa olla maailmankartasta. Brasilia ei ihan osu Saksan ja Portugalin välille ja muutenkin on niin iso alue, että kukaan tuskin ajaa läpi pysähtymättä :)

Punaisia tunnelmia

Arvelinkin, että joulujuhlakuvat jossain vaiheessa tulevat nettiin. Ehkä ne ovat olleet siellä jo pari viikkoa tai sitten joku on ne vasta loman jälkeen laittanut. Pukki ja punaisiin pukeutunu apulaisope keikistelevät siis kouluni kotisivuilla. Latasin kuvat sieltä ja lisään ne tähän, suoraa linkkiä kuviin kun ei ole ja kielitaidoton ei välttämättä heti niitä löytäisi.

Noh, noh, lapset, olkaapas nyt kiltisti tai ei se pukki tule.

Ja sieltä hän saapuu.

Ja heti ristikuulustelussa.

Petterikin kävi pukkia tervehtimässä.

Ja tietenkin oli lahjoja.

Eräs nelosluokkalainen tyttö teki open tänään hyvin iloiseksi, kun hän kertoi laulaneensa oppimansa laulun vanhemmilleen veljensä kanssa. Ja toinen oppilas vieressä rupesi hoilottamaan samaista laulua ja kertoi kuinka se soi päässä korvamadon tapaan lapsilla on, lapsilla on, aamusta iltaan hauskaa. Ihanaa, että lapset ovat innostuneita ja heidän innostuksena tarttuu opettajaankin... Ja päinvastoin!

Reikä pyllyssä ja niin edelleen

Oli pakko istahtaa tähän koneelle vielä ennen Bonniin lähteä ja kertoa muutamia hauskoja sutkautuksia maanantailta ja tiistailta. Nauroimme eilen makeasti, kun kerroin mitä kaikkea lapset olivat sanoneet tai tehneet. Toivottavasti ei tule paljon samoja kuin mitä jo olen kertonut.

Aloitin joka luokassa kertomalla että olen taas palannut takaisin ja tällä kertaa tuonut mukanani myös erityisen vieraan, Herra Hirven, erityisestä syystä. Tässä välissä kysäisin aina että mitä juhlaa vietetään 6.12. Saksassa ja lapset huutavat kuorossa Nikolaus! Tarkoitukseni oli vain todeta, että meilläpä ei Nikolausta ole mutta vietämme itsenäisyyspäivää. En kuitenkaan koskaan päässyt suoraan siihen itsenäisyyspäivään, kun lapset harmissaan huokasivat aaaww. Voi suomalaislapsiparkoja, kun ei Nikolaus käy tuomassa herkkuja heidän kenkiinsä ja sukkiinsa.

Kun pääsin itsenäisyyspäivään, eli Suomen synttäreihin, kysäisin kuinkahan monta vuotta Suomi mahtaa tänä vuonna täyttää. Monessa luokassa mentiin sopivasti 0-100 vuoden haarukassa ja oikea luku löytyi noin viidennellä yrittämällä. Muutamissa luokissa piti antaa vinkki, että Suomi on suurinpiirtein yhtä vanha kuin heidän isovanhempansa (okei, varmasti vanhempi kuin monien, mutta suunta oikea). Vinkki oli hyödyllinen sen jälkeen, kun oltiin arvioitu Suomen olevan 22 miljoonaa vuotta vanha ja muita niin suuria lukuja etten edes pysynyt perässä.

Lapset kaikki kiittivät Herra Hirveä katsoen häntä silmiin ja sanoen "kiitos", tai pikemminkin "gidos". Kukaan ei miettinyt näyttääkö tyhmältä puhuessaan Hirvelle. Vaikka en mikään vatsastapuhuja ole, ehkä jollekin kuitenkin syntyi mielikuva siitä, että Herra Hirvi on henkilö siinä missä muutkin. Mutta viimeinen luokka jossa käväisin, ekaluokka, paljasti karun totuuden. Opettaja oli lähtenyt hetkeksi luokasta, joten luokka alkoi hieman elää ja vaeltaa. Yksi tyttö tuli taaksemme ja töräytti kovalla äänellä että hirvellähän on reikä pepussa ja se on vain pelkkä käsinukke. Ihaks tosi?

Meillä kun ei ole Nikolausta niin mainitsin kuitenkin että joulupukki tulee Suomesta ja ehkäpä jos koululaiset ovat kilttejä, hän saattaisi käydä meidänkin koulussa. Joulunahan hän olisi aivan liian kiireinen, kun pitää käydä koko maailman kaikissa kodeissa. Ehkäpä kuitenkin juuri ennen joulua löytyisi kalenterista vapaata aikaa, kun meillä on vielä koulua. Pieni ekaluokkalainen tyttö ihan hengästyi ja huolestui, että eikö sitä pukkia sitten väsytä, kun se koko joulun kiertää maailmaa. Sanoin sitten, että sen jälkeenhän hänellä on koko vuosi aikaa nukkua ennen seuraavaa joulua. Tyttö helpottui ja sanoi ihaillen ja ehkä vähän kateellisenakin joulupukilla "mmmm, ihanaa".

Suomalainen suklaa maistui ja kun juttelin Hortin Gertien kanssa, eräs oppilas tuli luoksemme kertomaan, kuinka herkullista suomalainen suklaa oli ollut. Mistä lie maneerin oppinut, mutta hän laittoi sormensa yhteen, asetti ne huulilleen ja teki suukkoääneen ja samalla irrotti sormet toisistaan. Tiedättehän eleen? Ei pidä kertoa lapsille että suklaa on hyvää koska se tehdään sveitsiläisellä reseptillä ;)

Eurooppa-kerhossa pohdimme mitä olisi hauska oppia muilla kielillä. Lapset ehdottivat kiitosta, heitä ja niin edelleen ja yritin vihjata heille taskulamppujen ja muiden sijaan lukuja. En muista olinko itse niin pälli että valitsin niin huonon esimerkkiluvun vai sanoiko sen joku muu, mutta kolmosluokkalaisten mielestä se oli tietenkin hihihihih-juttu. Yritin kalastella sanaa luvut, Zahlen, ja sanoin sitten jota kuinkin niin että Was ist sechs für ein Wort? Sechs on saksaa ja tarkoittaa lukua kuusi. Ääntämisasultaan se tuskin poikkeaa sanasta Sex, seksi. Hihihihih, ja minä tietenkin heti yritän lisätä, ... oder sieben, oder eins? Ja kyllä se haettu termikin sieltä sitten tuli vihdoin.

Lapset ovat kovin malttamattomia nenäni suhteen. Joku lapsista kysyi, enkö millään voisi vilauttaa nenääni laastarin alta. Voi parkoja, kun kerroin että vielä kolme pitkää kuukautta pitää odottaa! Lisäksi udeltiin sairaalasta ja kysyttiin mitä unia olin nähnyt nukutuksen aikana. Ja että mahtoi olla tylsää vain maata sängyssä. No niinpä juuri!

Vain muutama kysäisi mitä kaksi muuta haavaa kaulassani oli. Yhdelle tytölle taisin sanoa, että jotakin nyt vain tutkittiin ja yhdelle pojalle taas että ei kuule mitään hajua, minähän nukuin koko ajan!

Ja pakko vielä kertoa tämä... Ennen savitöitä Vincent liimaili jotain tarroja ja kävin kysymässä häneltä mitä hän tekee ja kestääkö se vielä kauan, pian pitäisi nimittäin hakea essut jne. Hän oli liimailemassa jalkapallotarroja Bundesliga-kansioonsa. Kerroin, että itse keräsin jääkiekkotarroja vuonna 1992. Toinen poika vieressä kertoi, että hän on syntynyt 1998. Oliko tuo vinkki, että ei kiinnosta tollaset historiajutut open nuoruudesta... :D

Lustig, lustig, trallelallelaa!