Voitto ja häviö

Viime keskiviikkona olimme yhden baarin terassilla seuraamassa, kun Saksa ja Turkki pelasivat finaalipaikasta. Tunnelma oli todella hilpeä ja jopa riemukas ja hurmoksellinen mitä lähempänä peli oli loppuaan. Tässä pari videota, joista voi aistia tuota karnevaalitunnelmaa.





Tuota tööttäilyä olemme siis jopa omalla rauhallisella kotikadullamme saaneet kuulla lähes jokaisen ottelun jälkeen... Kestää yleensä pelin loputtua kaksi minuuttia kun ensimmäiset tööttäilijät ajavat ohi.

Eilen tunnelmat olivatkin sitten haikeammat, mutta kyllä alussa ja pelin aikana vielä kovasti jaksettiin kannustuslauluja hoilottaa. Kansallislaulukin kajautettiin komeasti ja todella paljon edellä lähetykseen verrattuna, ihanaa että saksalaisillakin on näitä hetkiä, jolloin he voivat olla ylpeitä isänmaastaan, monet nuoretkin kun vielä ovat jotenkin varuillaan, vaikka historia on ollutta ja mennyttä.





Välillä oli vaikeaa saada selvää kannustuslauluista, mutta ainakin yhdessä laulettiin Auf geht´s, Deutschland schießt ein Tor ja joku huuto oli ihan vain Super Deutschland.

Seuraavassa videossa ainoat huudot ja mekkala kuuluvat Wienistä, jossa espanjalaiset juhlivat. Saksalaiset poistuvat vähin äänin baarista. Ulkona rikotaan pari lasia maahan. Muutama Saksan lippu on hylätty pöydille, korjasin yhden talteen.



Neumarkt oli kaikesta huolimatta aika eläväinen ja oli mukava seurata sympaattisten espanjalaisten juhlintaa, he olivat niin vilpittömästi iloisia. Ihan mukavasti eilisillan perusteella näyttää espanjalaisiakin tässä kaupungissa asuvan. Ilta sujui sopuisasti ja saivatpa iloiset etelämaalaiset myös jotkut saksalaiset huutamaan España!



Suuret juhlat jäivät siis välistä, mutta ei voi mitään. On kuitenkin ollut kiinnostavaa seurata tämän jalkapallokansan reaktioita ja tunnelmia paikan päällä.

Sänkyyn vasta ensimmäisen puoliajan jälkeen

Vajaa kaksi viikkoa sitten kun jalkapallon EM-kilpailut alkoivat, tuli maanantaina kouluun mustilla silmänalusilla varustettuja oppilaita. Poskilla oli levällään kasvomaaleja; punaista, mustaa ja keltaista. Oppilaat kertovat, kuinka saavat valvoa puoli kymmeneen asti, mutta toisen puoliajan alkaessa pitää olla jo visusti nukkumassa. Kyllähän lapsilla nyt pitäisi jalkapallolomaa olla koulusta ;)

Minäkin olen ollut aika väsynyt. Itselleni kahdeksan tunnin yöunet juuri ja juuri riittävät, mutta unet ovat jääneet aika lyhyiksi jalkapallon vuoksi. Meidän muuten niin rauhallinen kotikatu muuttuu yhdeksi tööttäilyksi useiden tuntien ajaksi ja ensimmäisen Saksan voiton jälkeen katseltiin ihan ilotulitustakin kattoikkunastamme. Nyt jännätään kuinka tänään käy. Mikäli Turkki voittaa, on odotettavissa ihan samanlaista tööttäilyä. Aiemmin päivällä kadulta kuului pikkupoikien kannustushuutoja Türkei, Türkei.

Melkein jokaisessa autossa liehuu lippu, useimmilla punamustakultainen, mutta myös muita lippuja on näkynyt. Mietin katsottaisiinko minua pitkään, jos virittelisin pienen Suomen lipun pyörääni. Tai voisin vaikka vain laittaa pari sellaista pientä paperilippuista coctail-tikkua johonkin ohjaustangon tuntumaan.

Kaikenlaisen lippukrääsän lisäksi on kaupoissa myös omia jalkapallofanimallistoja, sekä tytöille että pojille. Tämä on aina tapahtuma, jonka aikana saksalaiset rohkeasti viestittävät ylpeyttään kotimaastaan. Jalkapalloa katsotaan yhdessä ja yksin yhdessä.

Mekin kävimme kokeilemassa erästä ulkokatsomoa viime maanantaina, jolloin Saksa onneksi voitti. Ei syntynyt mitään tappeluita ja kaikki lähtivät hyvillä mielin kotiin. Oli ihan kiinnostavaa havannoida ihmisiä ja ylipäätään nähdä tuo pari viikkoa sitten avattu "rantabaari" Osnacabana. Se on jotain todella tyypillistä saksalaista... Rakentaa nyt tuollainen keinotekoinen biitsi keskelle kaupunkia. Mutta siellä lepotuoleissa ja Strandkorbeissa fanit viihtyivät hyvin. Kengissä on vieläkin hiekanhyviä.

Pari sanaa pyöräilystä

Koulumme nelosluokkalaiset ovat parin viime viikon aikana suorittaneet pyöräajokorttia... Täällä suoritetaan paljon kaikenlaisia ajokortteja, kakkosluokalla esimerkiksi mustekynäajokortti.

Yksi päivä kun tulin töihin olivat oppilaat koulun kentällä ajelemassa ristiin rastiin ja käsimerkkejä näytettiin aina kun käännyttiin. Viime viikolla tarkastettiin pyörät ja jokainen tarkastuksen läpäissyt pyörä sai tarran kylkeensä. Ilmeisesti sateisen sään vuoksi oppilaat olivat ratsuinensa sisätiloissa ja poliisi vihelsi pilliin ja antoi käskyjä.
















Itse kuljen töihin aina pyörällä. Yksi kolmosluokkalainen eräänä päivänä huomautti, kuinka olin ajellut koulun pihalla. Sanoin, että tulen kyllä aina parkkipaikan kautta. Jalkaisin kulkevat oppilaat saattajineen puikahtavat aina yhden aidan välistä ja kulkevat kentän poikki. Luulin, että oppilas väitti nähneensä minut siellä. Mutta kyse olikin vain parkkipaikan ja pyörätelineiden välisestä viiden metrin matkasta. Siinä kun ei saisi pyöräillä! Hyvä että minua oiottiin, nyt nousen satulalta varhain, paitsi silloin kun tulen koululle kun kaikki ovat sisällä tunneilla ;)

Tämä on onneksi todella pyöräilijäystävällinen kaupunki. Autot ottavat pyöräilijät hyvin huomioon. Mutta mitä ihmeen laahustelijoita on alkanut tulvia liikenteeseen? Pyöräkaista on niin kapea, että joskus ohittaminen on todella vaikeaa kun vieressä viuhahtaa jatkuvasti autoja. Ärsyttävää katsella edessä polkevan puolityhjiä renkaita tai muuten vain hitaasti etenevää pyöräilijää. Erityisesti se saa vereni kiehahtamaan lähellä liikennevaloja, kun tietäisin että omalla vauhdillani joukon ensimmäisenä ehtisin mainiosti vihreillä, mutta sitten joudun köröttelemään jonkun torvelon takana ja valo ehtii vaihtua punaiseksi. Ärsyttävin oli vanhempi rouva viime viikolla kun olin jo jonkin aikaa körötellyt ja puhissut ärsytyksestä hänen takanaan ja sitten tuli liikennevalot. No hänpä sitten ihan viime sekunnilla kiihdytti ja ylitti viivan vihreän vaihtuessa keltaiseksi, ja enhän minä sitten keltaisella enää voinut mennä. Argh. Ikävöin välillä Espoon ja Helsingin välistä rantareittiäni, jota sai mennä omaan tahtiin kun ei ollut kuin parit liikennevalot vajaan 10 km matkalla eikä muita pyöräilijöitä häiriöksi asti.

Mutta varmasti olen itse joskus jollekin töpeksijä ja maleksija, joten ai kai auta kuin olla kärsivällinen.

Osnabrückissä on tänään alkaneet katoliset kirkkopäivät ja kaupunki on täynnä väkeä sunnuntaihin asti. Koulustakin on lomaa keskiviikosta perjantaihin, jotta perheet pääsevät tutustumaan ohjelmaan ja koululla ilmeisesti majoitutaankin. Minähän käytän pitkään vapaan hyödyksi ja lähden huomenna Belgiaan. Tänään oli mukavaa viettää ihan vapaapäivää, reissattua on tullut niin paljon etten edes muista koska viimeksi olisi ollut kotona aamu, jolloin olisi saanut nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Terveyspäivät

Viime torstaina ja perjantaina koulussamme vietettiin terveyspäiviä. Projekti oli koulun sekä iltapäivätoiminnan yhteinen ja aikamoinen menestys. Rahaakin saatiin kerättyä mukavasti, jotta vastaavanlainen tempaus voitaisiin useamminkin järjestää. Lapsilla tuntui olevan todella mukavaa ja se hyvä mieli tarttui väkisinkin meihin aikuisiinkin.

Minulle jäi päivistä tietenkin todella suppea kuva, sillä perjantaina en ollut töissä laisinkaan ja torstaina pidin yhtä ja samaa rentoutusharjoitusta eri ryhmille. Löysin onneksi netistä pari mukavaa lyhyttä mielikuvitusmatkaa. Poltin myös yhdelle levylle koneeltani erilaisia rentouttavia kappaleita, mm. Rinneradiota ja Rajatonta.

Eri luokka-asteilla oli eri ohjelmaa. Jotkut kävivät torilla, toiset maatilalla, kolmannet kasvitieteellisen puutarhan suklaatyöpajassa. Koululla oli rentoutuksen lisäksi erilaisia liikuntajuttuja, leivontaa sekä tietoiskuja terveyteen liittyvistä asioista. Olisi ollut hauskaa mennä jonkun luokan mukana, mutta kyllä rentoutuksellekin oli tarvetta. Kaikki meni paremmin kuin oletin, vaikka muutamia hankaliakin tapauksia tuli vastaan. Suurin osa lapsista kuitenkin ymmärsi kun sanoin, että vaikkei itse tunnu siltä että jaksaisi keskittyä, voi ajatella muita asioita kunhan ei häiritse muita. Kun matkalle vihdoin päästiin, olivat lähes kaikki asiallisesti. Oppilaat myös itse tehokkaasti näpäyttävät toisilleen, jos eivät pidä heidän metelistään ja käytöksestään.

Mielikuvitusmatkan jälkeen kyselin lapsiltä mitä he olivat, tunteneet, haistaneet, maistaneet ja nähneet. Oli ihana kuunnella kuinka ihastuneesti lapset kertoivat kokemastaan ja vaikuttivat jotenkin tyyniltä ja rauhallisilta. Ei tekisi lainkaan hullua pieni rentoutus päivittäin.

Koulun nettisivuilta bongasin lisää kuvia, jotta itsekin saisin nähdä mitä muualla tapahtui. Niitä kuvia ovat lähes kaikki tässä kirjoituksessa olevat kuvat. Kuvat eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä eivätkä muutenkaan kovin siistissä järjestyksessä, koittakaa kestää!

Perjantain kohokohdat oli vanhempien järjestämä yhteinen aamiainen koko koululle sekä sponsorijuoksu, josta tosiaan kertyivät rahat seuraavaa projektia varten. Jotkut oppilaat juoksivat koulun ympäri jopa 20 kertaa ja keräsivät sillä isovanhemmiltaan ja kummeiltaan aikamoisia potteja. Erityisluokkalaisetkin, joilla on erilaisia motorisia ja muita esteitä, olivat juosseet jopa neljä kierrosta. Näistä päivistä ja lasten saavutuksista jaksetaan hehkuttaa vielä pitkään!

Minulla olisi muutamia asioita, joista todella mielelläni haluaisin kirjoittaa, mutta huomaa, että loppu alkaa lähestyä kun koko ajan kaikenlaista viime hetken menoa. Lisäksi sää on ollut aivan ihanan aurinkoinen ja siitä on tietenkin pitänyt nauttia. Toivon kuitenkin palaavani vielä sekä positiivisissa että negatiivisissa merkeissä tällä viikolla.

J a h n s c h w i m m f e s t

Tänään pääsin tutustumaan koulumaailmaan koulun ulkopuolella. Jokavuotinen uimakilpailu järjestettiin tänään ja siellä oli myös meidän koulustamme joukkue ja olin lupautunut mukaan. Minä toimin juoksutyttönä. Kun ajanottajat, tuomarit ym. olivat täyttäneet lippulappusensa, he toivat ne minulle, tarkistin että kaikki laput ovat nipussa ja kiikutin ne sitten yläkertaan toimistoon. Joka kierroksen jälkeen, yhteensä parikymmentä kertaa. Olin onneksi sonnistautunut vain hameeseen ja toppiin, ilma oli hiostava ja kostea ja ravaaminen edestakaisin tietenkin hikoilutti lisää.

Lapset kiljuivat, juoksivat (ehkä ne muutavat kumoon kaatuneet oppivat kantapään kautta miksi uimahallissa juokseminen on kiellettyä) ja roiskivat vettä ja välillä kävivät uimassa. Kisassa oli vain viestiuinteja. Ulkoa kuitenkin mukavasti paistoi aurinko ja kaikki sujui ongelmitta, en mokaillut mitään (en edes silloin kun kuljetin toimistosta pokaalia ja paksua nippua kunniakirjoja alas). Kiva päästä näkemään tällaisenkin tapahtuman järjestelyä ja toteuttamista.

Odottamassa sisäänpääsyä halliin.






































Hymy ei hyytynyt vielä altaan reunallakaan ja lopullinen sijoitus 10. sekin oli oppilaille ihan ok yli 20 viestijoukkueen kilvassa... Kakkossijalle kuulutettiin Stüvenschule ja kun koulumme usein lyhennetään Schürenschule, niin monihan ehti sitä jo riemuita. Aikamoinen hulabaloo oli muutenkin, videolla hieman maistiaisia. Toiseksi alimmassa kuvassa oikealla vihreäpaitainen uusi kollegamme, joka kannusti ja valmensi edellisen työpaikkansa joukkuetta. Lapset vielä ulkona kysyivät, että kumpaa hän kannattaa, ja opettaja vastasi että heitä mutta pitää hänen tietenkin vanhaa joukkuettaankin kannustaa... No, en nähnyt miestä oppilaidemme seurassa laisinkaan, altaan reunalla viestin aikana seisoi ainoastaan yksi isä toisen opettajan lisäksi. Muutamia äitejäkin oli, he katsoivat vähän kauempaa. Heidän kanssaan juttelinkin ulkona odottaessamme ja ennen kuin lähdin, pitää aina käyttää hyväksi nämä tilanteet kun tapaa vanhempia. Kisan jälkeen koluttiin uimahallin herkkuautomaatit, ja kyllä nämä ahkerat uimarit pienen palkinnon olivat kaikki ansainneetkin.

Lähden tänään vielä tukiopettamaan ja sen jälkeen jos suinkin jaksan balettiin, mutta sitten koitaa vihdoin Feierabend ja huomenna saa nukkua aamulla pitkään :)

Kaikki kääntyi hyväksi

Olin todella ihan poikki aamun jälkeen, sen verran haasteellisia Schulkindergartenin lapset ovat. Osa osaa olla myös varsin mukavia, mutta etenkin pojat ovat aika raisuja ja jotkut menevät tyhmiin juttuihin mukaan vaikkeivät itse sellaisia keksisikään. Oli myös aika hellyttäviä tilanteita kun viisi lasta suloisesti anelee josko voisin pitää heitä kädestä tai istua aamupalalla heidän vieressään. Eihän se nyt millään onnistunut, joten välillä piti vuorotella. Toinen tunti onneksi sujui liikunnan parissa, joten sain hetken levähtää. Seuraaviksi tunneiksi lapsille oli onneksi järjestetty eräs toinen koulumme opettaja. Minulla oli pari hyppytuntia ja siksi pelkäsin, että olisin ehkä itsekin saattanut joutua sinne. Frau Möritzkin sanoi, että voisin ihan hyvin häippästä, jos minulla on hyppytunteja. Jäin kuitenkin koululle surffailemaan ja valmistelemaan seuraavaa tuntia.

Liikuntatunti Frau Möritzin johdolla. Poikien piti levittäytyä pieniksi silloiksi ympäri salia, mutta hauskempaa oli tehdä tunneli, johon tytöt sitten jonottivat. Varsinainen "Stau".

Liikuntatunnin jälkeen tulimme aamiaiselle Schulkindergarten-lasten kanssa.

Juttelin hyppytuntien aikana Birten kanssa, joka on juuri valmistunut opettajaksi. Hän on tehnyt puolitoistavuotisen harjoittelun meidän koulussamme. Otin hänen puhelinnumeronsa tänään talteen, josko vaikka joskus tulisi lähdettyä kahville. Olisi kiinnostavaa kuulla täkäläisestä opettajankoulutuksesta lisää. Birte on nyt viimeistä viikkoa koulussamme. Opettajanhuoneessa hääräili myös Frau Albert, joka tuli taputtelemaan selkään kun huokaisin, että on ihanaa päästä syyslomalle kun ekat viikot ovat olleet niin väsyttäviä. Muutkin kollegat ovat olleet aika empaattisia, etenkin tämän aamun jälkeen. Olen saanut pelkkää kannustusta ja tukea, joiltain enemmän toisilta vähemmän. Koska koulun käytänteet eivät vielä ole minulle täysin tuttuja stressaan yhdestä sun toisesta, mutta kollegat sanovat hälläväliä ja ottavat asiat rennosti. Neljännen tunnin jälkeen Schulkindergartenia viimeiset tunnit luotsannut opettaja oli myös ihan puhki... Ryhmän lapset ovat siis tosiaan kokeneellekin pedagogille haaste.

Juuri ennen Eurooppa-kerhoa mämmäilin kopiokoneen kanssa, kun yhdestä lokerosta loppui paperista ja valitsin toisen lokeron, josta paperit tulostuivatkin toisin päin. No, eräs kollega oli onnistunut aiemmin päivällä kopioimaan ison nipun A3-paperia, vaikka oli tarkoitus ottaa vain A4sia.

Luokassa olikin odottamassa jo innokkaita eurooppalaisia ja tanssikerhon opettaja Claudia tuli listan kanssa, johon oli merkinnyt edellisviikolla kiinnostuksensa ilmaisseet. Halukkaita oli pari lisää ja syysloman jälkeen joukkoon tulee vielä yksi tyttö, jolta tämänpäiväinen oli mennyt ohi, joten vahvuutemme on 11 lasta ja yksi ope. Hyvä kun olin päässyt sisälle luokkaan kun jotkut oppilaat jo alkoivat kertoa, kuinka Eurooppa on syntynyt. Olin ihan pyörällä päästäni ja mietin mitä neropatteja ryhmään on tullut, mutta toisaalta vain upeaa, että lapset ovat niin innoissaan ja tietävät jo jotain.

Aloitin esittelemällä itseni, sillä ryhmässä oli lapsia, joita en vielä ollut tavannut. Olin ehtinyt sanoa tärkeimmät mutta ajatellut vielä parilla sanalla jatkaa, kun eräs poika viittasi. Hän kertoi olevansa Alexey ja kotoisin Venäjältä. Vieressä istuva Aysu kertoi olevansa Turkista ja niin käytiin kaikki lapset. Saksalaisparat vienosti totesivat olevansa "vain Saksasta". Lapsia on Venäjältä, Turkista, Espanjasta, Portugalista, Kasakstanista, Puolasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja minä Suomesta. Lapsista vain kolme on saksalaisia. Näistä eri kansallisuuksista on varmasti hyötyä, kun lähdemme matkustamaan eri Euroopan maihin.

Ensin mietimme mikä Eurooppa on ja esille tuli termi maanosa. Kysyin sitten mitä muita maanosia on. Vastauksia tuli ihan kaupungeista lähtien... Joku fiksu sitten nappasi seinänvierustalta maailmankartan ja vähän tutkailimme sitä. Sitten pohdimme mitä yhteistä eurooppalaisilla on. Itse olin ajatellut sellaisia asioita kuten aika monissa maissa käytössä oleva euro. Lapset ehdottivat kaikennäköistä pussihyppelystä Jumalaan ja että kaikissa maissa on ulkomaalaisia, mikä tietenkin on hyvin totta.

Vaikka mitä lapset jo tietävätkin ja kuinka fiksuja olisivatkin, olen oppinut tänään paljon siitä, mitä kolmasluokkalainen hahmottaa ja tietää. Kysyin minkälaisia yhteisiä tapahtumia eurooppalaisilla on ja lapset kyselivät mitä tarkoittaa sana "Veranstaltung". Pienten vihjeiden avulla pääsimme mm. jalkapallon EM-kisoihin ja Euroviisuihin.

Tunnit hujahtavat hetkessä ohi ja tuntuu, etten ole oppinut sitä vieläkään. Viime syksynä harjoittelussa sen tajusi pikkuhiljaa. Joka tunnilta jäi aina kasapäin ideoita ja tehtäviä tulevaa varten ja niin nytkin. Lasten kanssa kaikki tehdään ajallaan. Aloittelimme siis karttojen kanssa vartti ennen tunnin päättymistä ja siitä jäi mukavasti puuhaa kotiinkin. Karttaan olin merkinnyt maiden kohdille niiden kansainväliset maatunnukset ja erilliselle paperille listan tunnuksista ja maista sekä ohjeet värittämisestä. Osa valtioista on niin pieniä, että olin merkinnyt kirjainlyhenteet niiden viereen, usein mereen. Niinpä parikin tyttöä oli tussannut IJsselmeerin ja paljon ylikin, kun Hollannin lyhenne NL ei ollutkaan ihan kyseisen maan sisällä... Jatkossa siis havainnollistavia nuolia ja muita kehiin... Kansainväliset maatunnuksetkin olivat tämänikäisille ehkä liian hankalia, kun eivät ole saksan mukaan tehty. Lapselle AT ei millään logiikalla ole Österreich (Itävalta) eikä CH Schweiz (Sveitsi).

Alexey Venäjältä ja Rafael Kasakstanista värittämässä karttojaan.

Sophia pohtimassa oliko hän käynyt Ruotsissa vai ei.

Dominik (Dominique?) maailmankartan edessä. Takana lopputunnista luokkaan pelmahtaneita uteliaita muista kerhoista.

Syysloman jälkeen lapsilla siis on toivottavasti kirjavat kartat ja pääsemme yhdessä katselemaan löytyykö keneltäkään mitään yhteistä. Tarkoitus oli värittää sinisellä maat, joissa on käynyt, vihreällä maat joista ei tiedä mitään ja punaisella maat, joissa haluaisi käydä. En tajunnut, etteivät nuo välttämättä edes tiedä ja muista missä ovat käyneet, mutta yksi läksy olikin kotona vanhemmilta kysyä. Omaan synnyinmaahansa sai vielä lisäksi piirtää vaikkapa tähden tai kukkasen. Yhdysvallat ei kartalla valitettavasti näkynyt eikä Kasakstan, toivottavasti ei tule vanhemmilta satikutia.

Eurooppa-kerhosta tulee varmasti kaikin puolin hedelmällinen juttu, vaikka itse aluksi kammosin ja jännitin sen pitämistä. Ohjat ovat kuitenkin minun käsissäni ja saan suunnitella tunnit omalla tavallani ja niinpä jo muutamien viikkojen päässä lehahdamme lentoon taikamatolla ja lähdemme katselemaan Eurooppaa... Lapset tietävät jo yhtä sun toista mutta janoavat vain lisää.

Lähdin koulusta erittäin iloisena ja niin taisivat lähteä oppilaatkin. Hieman hiljaisempi tyttö sanoi, että varmasti jää tähän kerhoon sillä oli niiiin kivaa. Onnistuin. Kotimatkalla aurinko paistoi kirkkaasti ja ulkona oli ihanan raikasta.

Raportointia itse tapahtumapaikalta

Koulussa työskentely on yhtä henkiinjäämistaistoa. Omat taistelutaitoni joutuivat koetukselle, kun aamulla selvisi, ettei Schulkindergartenin opettaja olekaan tulossa töihin. Hän on ollut kipeänä jo viime viikosta lähtien. Siinä sitten seisoskelen luokan edessä ymmyrkäisenä. Rehtori ja Frau Möritz, toisen ekaluokan opettaja, kävivät ovella ja totesivat, ettei ensimmäisellä tunnilla tarvitse tehdä sen suurempia erikoisjärjestelyjä. Minä olisin ryhmän kanssa ensimmäisen tunnin yksin ja toisella tunnilla Frau Möritzin luokan kanssa liikuntaa kuten heillä aina on.

Olen ollut ryhmän kanssa vain kerran enkä tunne heidän käytänteitään vielä kovin hyvin. Lasten kysymykset olivat aivan liian vaikeita. Missä käsipyyhkeet ovat? Jaa-a, ei hajuakaan. Pyysin oppilaita aluksi opettamaan minulle laulun, jonka he aina laulavat aamuisin. Se sitten laulettiin pari kertaa ja sen jälkeen mukuloita ei saanut enää millään aisoihin. Ryhmässä siis on lapsia, jotka ovat jo kouluikäisiä mutteivät vielä tarpeeksi kypsiä menemään kouluun. Kaikenlaisia erityistapauksia siis.

Kun lapset sanovat, että yleensä menevät ulos siinä ja siinä vaiheessa en tiedä pitäisikö uskoa vai ei. Lapset voivat olla myös todella ovelia ja käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun voivat päästä rutiineista vähäksi aikaa eroon ihmisen kanssa, joka ei tiedä ryhmän käytänteistä mitään.

Liikuntatunti meni mukavasti, vaikka lapsia olikin tsiljoona, tila vähintäänkin oli rajallinen. Ulkona pelkäsin, että jotkut lapset livahtavat alueen ulkopuolelle huomaamattani. Frau Möritz on aivan ihana lasten kanssa, mutta ankara hänkin tarpeen vaatiessa. Yhdelle pojalle hän sanoi, ettei enää halua nähdä tätä ja toiselta hän taas taikoi ja puhalsi kivun pois, kun poika oli kaatunut. Ota siinä nyt selvää mitä nämä opettajat oikeasti ovat mieltä lapsista!

Toimenkuvaani on kuulunut tänään kädestäpitämistä, kengännauhojen sulkemista, liikuntatunnilla tippuvien housujen nostamista ja kiristämistä, letittämistä, rähjäämistä, välienselvittelyä, hippaa, lasten kanssa aamiaistamista ja hiekan pudistelemista yhden jos toisenkin hiuksista ja hatusta.

Ulkona on jo todella kirpakka syyssää ja tässäkin istuskellessa hieman palelen, mutta pysyypähän ainakin hereillä!

Nyt nautin parin tunnin hyppytunnista ja valmistaudun Eurooppa-kerhoon.

Natsiliikkaa

Torstaina pääsin tositoimiin, kun viimeisellä tunnilla oli nelosluokan valinnaisliikuntaa. Olimme sopineet ohjaajani kanssa, että jaamme tunnin kahteen osaan. Aluksi minä pitäisin tanssillisen lämmittelyn, sitten pelattaisiin jotakin Herr Andreasin pillin mukaan ja lopuksi vielä venyteltäisiin lyhyesti minun johdollani.

Tunnin kesto on vain 45 minuuttia ja oppilaat tulevat pukuhuoneisiin oikeastaan vasta kellon soidessa. Itse vaihdoin vaatteeni opettajien pukuhuoneessa joka on samalla välinevarasto ja ensiapuhuone. Vararehtori on liikuntatunnillakin farkuissa ja kauluspaidassa (mikä hyvä esimerkki), joten sain kaikessa rauhassa vallata pukuhuoneen.

Kun oppilaat näkivät minut vermeissäni ja cd-soittimen alkoi pojilta kuulua ”voi ei, ei kai me tanssita” -huudahduksia. Ei ei, ei tehdä diskotanssia. Eikä Stopp-tanssia, jota tytöt ehdottivat. Siinä musiikin loppuessa pitäisi jämähtää paikoilleen ja kuka viimeisenä liikkuu joutuu ulos. Ei ei, nyt on tarkoitus, että kaikki tanssivat ja kaikille tulee lämmin.

Asetin oppilaat viiteen jonoon, ei mikään simppeli homma. Hirveä huuto kuka menee kenenkin kanssa, luulivat varmaan että otettaisiin juoksukilpa. Kun kaikki olivat kutakuinkin paikallaan ja korvat höröllä laitoin musiikin soimaan, aloitimme Pekka Lehdellä ja Sanna Kurki-Suoniolla. Sitten viiletimme salin läpi tehden erilaisia liikkeitä ja pian jopa pojatkin (joita ryhmässä siis on suuri enemmistö, tyttöjä vain neljä) ”antautuivat” musiikin vietäväksi. Pari kertaa piti muistuttaa, että työkalumme on pelkkä vartalo, ei suu. Väliin vähän Tiktakia ja lopuksi vajaan parin minuutin improvisaatiota varten Lenni-Kallen Peppi Pitkätossua. Pari poikaa piti käydä kiskomassa ylös maasta.

Hyvä, pieninä annoksina oppilaat ehkä alkavat lämmetä jutuilleni, kyllästyttää ei saa heti alusta. Ojensin ohjat sitten kollegalleni, joka rupesi käskyttämään oppilaita noutamaan kuka mitäkin vehkeitä. Kun viritelmät voimistelutangoista ja isoista patjoista olivat valmiit otettiin jako. Oppilaat istuivat penkillä ja opettaja jakoi numeroita ja sanoi, ettei kukaan saa vaihtaa paikkaa. Eräs todella kiltti ja kohtelias poika kuitenkin lähti vaihtamaan paikka ja hänetpä sitten heti käskettiin poistumaan.

Ei mennyt muutenkaan jako nappiin. Kun joukkueet menivät puolillensa, oli toisella puolella paljon enemmän ihmisiä kuin toisella. Ja eikun uusiksi. Mutta taas sama juttu. Kollegani käski viemään vehkeet takaisin paikoilleen ja lopputunti, vajaa 15 minuuttia oppilaat sitten juoksivat ympäri salia, hyvä jos sai pysähtyä kiristämään kengännauhojaan.

Itse siinä seisoin vaivaantuneina enkä oikein tiedä miten olisi pitänyt reagoida lasten vaihteleviin ilmeisiin. Kollega tuimana katsoi eikä ollut yhtään tyytyväisen näköinen. Sanoi, ettei tämä nyt pedagogisesti välttämättä paras ratkaisu ole. Loppuvenyttelyt jäivät pois, kun lapset juoksivat viimeiseltä kierrokseltaan pukuhuoneisiin. Ensi viikolla olen erään toisen opettajan kanssa ja oppilaatkin toivottavasti osaavat käyttäytyä fiksummin.

Vararehtori olikin loppukesästä kertausharjoituksissa, luulen että hän on aika armeijahenkinen tyyppi tai ainakin Juho sanoi, että juuri armeijassa saatettaisiin laittaa tuolla tavalla juoksemaan... Hänen kahvimukiaan koristaa Saksan joidenkin voimien logo ja salkusta pilkistää myös jotain sotilaallisia logoja. No, kunhan ei laita minua punnertamaan.