Eläimellinen loma

Olen löhönnyt sohvalla kuin mikäkin laiskiainen, syönyt kuin possu ja nauttinut makoisista talviunista kuin karhu. Puolet lomasta on nyt ohi ja toinen puolikas menee Suomessa, ei ehkä niin rennoissa merkeissä mutta kuitenkin. Palattuani alkaa työt heti seuraavana aamuna kello 7.45 eli vähän pitäisi vaivata päätänsä myös ekaluokkalaisten kielikylpyenglannilla. Lisäksi pitää etsiä jotain mukavia ja suht edullisia palkintoja keväällä toteutettavaan viikottaiseen Suomi-visaan. Nyt ei jaksa miettiä mistä voisi hamuta sponssilahjoja, joten omasta pussista vaan.

Sen lisäksi että itse olen ollut kuin milloin mikäkin elukka olen käynyt katsomassa eläimiä. Tapaninpäivänä netistä lukemamme kauhu-uutinen San Fransiscon eläintarhasta, jossa tiikeri tappoi yhden vierailijan ja vahingoitti kahta, ei pidellyt meitä varovaisesti kotona... Menimme tapanina sukulaisiin Hannoverin lähelle ja torstaina teimme retken Hannoverin eläintarhaan. Talvieläintarhassa olisi lisäksi voinut liu´utella alas kourua pitkin kumirenkaalla ja katsella Pinokkio-esitystä jäällä, mutta kun muut ryysivät näihin nähtävyyksiin me tepastelimme rauhassa eläintarhan läpi. Aina voi oppia kaikenlaista uutta. Tiesittekö, että syntyessään kengurunpoika on vain nallekarkin kokoinen ja kasvaakin sen vuoksi äitinsä pussissa viisi kuukautta ennen kuin pistää päänsä ulos. Ja pikkupandan poikanen painaa saman verran kuin keskikokoinen tomaatti.

Saimme seurata ihan läheltä äiti- ja pikkuhipon leikkejä veden alla.

Itsensäpaljastelijapelikaani, punkkarihenkisesti pinkit sulat.

Pikkupanda hamuamassa suupaloja.

Ja aina kun on tarjolla aitaus, jossa saa itse paijata eläimiä, ryntäämme sinne oitis. Kilipukkien lisäksi aitauksessa oli näitä laamoja, alpakoita, mitä hyvänsä, jota irvistelivät oudolla hampaallaan.

Lopuksi kävimme katsomassa hyljeshown. Siitä löytyy myös video.

Jos vielä haluaa piristää päiväänsä eläimillä kannattaa katsoa videot myös norsujen lannanluonnista sekä hiekkasuihkusta. Hauskoja eläimiä, isoja ja fiksuja.

Ja jottei eläimellinen meno sentään eläintarhavierailuun päättyisi kävimme tänään elokuvissa katsomassa Luc Jacquetin elokuvan Der Fuchs und das Mädchen, alkuperäisversio Le renard et l´enfant. Samaiselta luontokuvaajaltahan tuli muutama vuosi sitten Pingviinien matka ja hän on jälleen onnistunut kahlitsemaan aivan upeita maisemia, hetkiä, ääniä, tunnelmia. Elokuva ei ollut lainkaan niin imelä kuin pingviinileffa, jossa tanssittiin rakkauden tanssia ja pingviineistä oli tehty niin ihmismäisiä. Kettuelokuvassa imelää oli ainoastaan loppu, enkä tiedä johtuiko sekin siitä, että dubbauksen jäljiltä kaikki kuulostaa niin epäluonnolliselta. Elokuvassa oli loppua lukuun ottamatta vain kertojan ääni taustalla, joten antidubbaushenkinenkin pystyi katsomaan elokuvan ilman sen kummempia kouristuksia ;)

Kyseinen pätkä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, minut se sai kihertämään, kangistumaan kauhusta, melkein itkemäänkin ja ääntelemään kuin leikkivä kettu. Toivottavasti pääsen viimeisestä piirteestä ennen kuin lähden seuraavan kerran ihmisten ilmoille. Olettaisin että elokuva on jo Suomessakin ja nimi lienee Tyttö ja kettu tai Kettu ja tyttö tms.

Lapset ovat samanlaisia kaikkialla

Minä siis opetin lapsille suomalaisen joululaulun Joulu on taas, mutta opinpa minäkin heiltä jotain. En itse enää tarkkaan muista sanoja Joulupuu on rakennettu -laulun pilailuversiosta, mutta kaikki muistanevat, että sellaisia on tehty yhdestä jos toisestakin veisusta. Yksi muuallakin tutuista saksalaisista joululauluista on O Tannenbaum ja siihen tietenkin löytyy myös pilailusanat, jotka opin kolmasluokkalaisilta.

O Tannenbaum, o Tannenbaum
die Oma sitzt im Kofferraum
der Opa ruft die Feuerwehr
die Feuerwehr kommt nackig her...

Eli oi kuusipuu, oi kuusipuu
mummo istuu takapaksissa
pappa soittaa palokunnan
palokunta tulee paikalle alasti...

Hahahaaaa, mutta jaksaa naurattaa lapsia ympäri maailman. Toiseenkin joululauluun opin uudet sanat. Lapset lauloivat savitöitä lasittaessaan joululauluja, jotka olivat minulle vieraita, mutta sentään sitten tuli Kling Glöckchen ja innostuin, mutta en sitten osannut laulaakaan niillä sanoilla millä lapset... Drakulat ja Frankensteinit vilisivät sanoissa siinä missä pukki ja tontutkin.

Me olemme nauttineet pitkän aamiaisen, käyneet parin tunnin kävelyllä auringonpaisteessa ja parhaillaan valmistamme jouluruokia. Joulupuuro keittyy kookosmaitoon, uunista tulee kohta lohta ja sinne menee jouluruukku lantusta, selleristä, sipulista ja porkkanasta. Myöhemmin lämmitämme vielä jonkin sortin paistin ja otamme jääkaapista makrillin ja Juhon kylmäsavulohisiivut ja kiehautamme potut. Lisäksi vihreä salaatti, siinäpä taitaa meidän joulupöytämme anti olla.

Jälkiruokia olen valmistanut jo viikonloppuna enkä tiedä miten ehdimme sen kaiken tuhota... Leivoin lauantaina korvapuusteja puolen litran taikinasta ja väänsin eilen pellillisen Berliner Brotia, jonka ohjeet sain Bonnissa. Saimme siellä myös maistiaiset. Leivos on aika kuivakakkumainen, mistä en pidä, mutta ehkä muoto, lituskainen "piirakka" pellillä vei ennakkoluulot. Herkku on sitäpaitsi maidoton, eli soveltuu minulle ilman ainesosien muutoksia. Ohjeet ovat grammoina kuten täällä kaikki, mutta onneksi KTL:n sivuilta löytyy näppärä tiedosto ruokamitoista ja sain muutettua määrät deseiksi. Mikäli joku innostuu saksalaisesta joululeivonnaisesta, tässä tulee ohje (vaikka sitten ensi vuodelle jos nyt tähän hätään ei kaapista löydy erikoisempia aineksia).

Berliner Brot

Ainekset

taikina:
2 munaa
2 rkl vettä
250 g fariinisokeria tai sokeria (vajaa 3 dl)
65 g Apfelkrautia (semmoista luumuhillon näköistä marmeladia omenasta ja päärynästä, ei siis mitään Sauerkrautin eli hapankaalin tapaistakaan ;))
pieni liraus rommiaromia (täältä löytyy Dr Oetkerilta)
hippunen maustepippuria
1 rkl kanelia
65 g suklaata raastettuna
250 g vehnäjauhoja (vajaa 4 dl)
3 g leivinjauhoa, eli semmoinen hippunen
125 g manteleita tai hasselpähkinöitä
35 g sukaattia

päällinen:
100 g tomusokeria (en ole katsonut paljonko on deseissä, hurautin melkein koko 125 g pakkauksen eli ei tarvinnut tietää deseissä)


Ohje:
Vaahdota munat ja vesi, lisää sokeria pikkuhiljaa. Vatkaa kunnes taikina muodostuu paksuhkoksi massaksi. Siihen sitten vähitellen lisäillään Apfelkraut, mausteet ja raastettu suklaa, sekä siivilöity vehnäjauholeivinjauheseos ja lopuksi pieniksi kuutioiksi pilkottu sukaatti (tosin usein löytyy kaupasta valmiiksi pilkottuna, leivontatarvehyllyltä). Mantelitkin voi heittää taikinan sekaan, mutta jotta kaakun leikkaaminen olisi helpompaa, mantelit kannattaa tökätä taikinaan, kun se on levitetty voidellulle pellille. Taikina tulisi levittää n. 0,5 cm paksuksi, mutta oma peltimme oli niin pieni, että tuli ainakin sentin paksuista, mutta ihan hyvää tuli. Berliner Brotia paistetaan 20 minuuttia kuumassa, minkä minä tulkitsin reiluksi 200 asteeksi ja hyvin kypsyi.

Päällistä varten tomusokeriin sekoitetaan hieman kuumaa vettä ja sekoitellaan paksuksi massaksi. Sitä sitten sivellään kuuman kaakun päälle ja lopulta kakku leikataan paloiksi, vaikka niin että jokaisessa palassa komistelee keskellä manteli.

Sitten vain herkuttelemaan. Meillä tuota kamaa nyt riittää ja alan jo kyllästyä parin palan jälkeen. Paljon mieluummin vetäisin korvapuustia, kun en mikään kuivakakkutyyppi ole.

Hyvää joulua! Frohe Weihnachten!

Vaikka lapset hieman unohtelivatkin vuorosanojaan ja lauloivat baldin sijasta schon oli ainakin minulla hyvä mieli seuratessani lasten esityksiä ja vanhemmillakin tuntui olevan mukavaa. Joulujuhlamme pidettiin neljännellä oppitunnilla eli siinä yhdentoista kieppeillä. Paikalla oli varmaankin viitisenkymmentä vanhempaa ja isosisarusta. Sääli, olisi hienoa jos kerrankin kaikki pääsisivät jos juhlaa vietettäisiin illalla.

Ohjelmassa oli laulua ja lausuntaa, ja lopuksi tietenkin kukas muu kuin Joulupukki! Sitähän lapset ovat odottaneet jo koko viikon ja juhlan alussakin kyselivät tuleeko se pukki ja joku oli huolissaan mahtaako ulkona olla riittävästi lunta jotta pukki vai laskeutua. Täällä siis todella on ihanaa pakkashuurretta joka paikassa ja hiljalleen on tiputellut myös hiutaleita. Toivon, että pakkaspäivät vain jatkuisivat!

Pukki oli tietenkin menestys, ainoa juttu mikä ärsyttää on se että rehtori vielä pukin käytyä kovaan ääneen kailotti mikkiin että ensimmäistä kertaa hänen 23 vuotensa aikana tässä koulussa kävi Nikolaus... Mikä himpuran Nikolaus, sehän on piispa! Ja vierailija oli kyllä joulupukki! No, annettakoon se anteeksi. Rehtori kun opettajanhuoneessa sitten mietti kuinka paljon käytin moiseen tempaukseen rahaa ja voin kuulemma tikkarit laskuttaa koulun kansliassa. Kuinka jalomielistä, saan 20 € ja hilut takaisin! Ja tietenkin ärsytti kun minun piti laulaa mikkiin ja kammoksun sellaista... En ole pitkään aikaan kuullut omaa ääntäni mikistä niin onpa kiva yllätys sitten kun on kauheasti ihmisiä katsomassa.

Vain muutama epäili pukin aitoutta. Yksi poika kävi kertomassa minulle, että pukilla oli tekoparta ja pari tyttöä kysyi oliko pukki poikaystäväni. Sanoin tietenkin, ei millään pahalla pukkia kohtaan, että minä en niin vanhan papan kanssa kyllä seurustelisi. Pukin vierailusta minulla ei yllättäen ole kuvia, mutta kyllä siellä sen verran salamavalot räpsyivät että varmasti jälkikäteen saan todistusaineistoa. Jaoimme karkit yhdessä, minä alotin takaa ja Juho edestä ja kaikki oli niin hurmoksessa että jotkut lapset kutsuttiin uudestaan laulavaan Petteri Punakuonoa jne. ja siinä musiikki taustalla sitten toivottelimme lapsille suomeksi hyvää joulua. Muutamat pikkukaveritkin hämmästelivät pukkia ja saivat hekin tikkarit, kun yli oli kerran jäänyt. Kaikki meni siis loistavasti ja mikä parasta, Juhollekin jäi hyvä mieli keikasta! Lisäksi oli mukavaa, kun hän sai nähdä työkavereitani ja he Juhoa (joka sitten jälkikäteen hiippaili siviileissä opettajanhuoneessa syömässä kakkua).

Tämän kuvakollaasin myötä toivotan kaikille oikein rauhallista joulua ja hyvää liukua uuteen vuoteen kuten saksalaiset sanovat. Frohe Weihnachten und einen guten Rutsch ins Neue Jahr!

Harjoituksista. Herra Hirvi esitti Petteri Punakuonoa.

Juho valmistautumassa tehtäväänsä.

Kakkoset sytyttämässä adventtikynttilöitä.

Jonkun pikkuinen siskokin sai Joulupukilta lahjan.

Oli muuten mukavaa myös nähdä oppilaiden vanhempia, vaikkei nyt tietenkään ollut aikaa kaikkien kanssa jutella. Yksi äiti tuli oikein luokseni kertomaan kuinka heillä kotona puhutaan minusta ja kerrotaan siitä maasta pohjoisessa. Ja jos nyt en itse nähnyt kaikkia vanhempia niin ainakin he näkivät minut, tietävät vihdoinkin minkä näköinen tonttu siellä koululla heiluu ja saivat kokea pienen palan Suomea.

Saksalaista pedagogiikkaa 2

Vaikka nyt olen hyvällä tuulella ja jouluisalla mielellä on silti vielä pakko vähän palata niihin ikäviin asioihin, kirjoittelen kyllä joulujuhlastamme vielä ja upeasta pukistamme!

Haluaisin antaa yhden ihan konkreettisen esimerkin siitä, kuinka opettajat kurittavat lapsia. Meidänkin koulussamme on tietenkin myös niitä kaikkein kamalimpia ja tiukimpia ja näistä yksi on pian eläkkeelle jäävä rouva, joka kyllä muuten on ihan mukava, mutta lieneekö sitten niin kypsynyt näihin opettajanhommiin jo ettei jaksa olla oppilaille ollenkaan mukava.

Olin tämän opettajan luokassa eilen harjoittelemassa Joulu on taas lasten kanssa. Tuntia oli jäljellä enää 10-15 minuuttia. Kerroin heille ensin hieman jotain, mitä nyt höpöttelin siinä ennen kuin aloimme laulaa. Yksi poika kiltisti viittaa ja saa tietenkin puheenvuoron. Hän kysyy, onko heillä vielä matematiikkaa (tunnin olisi siis ilmeisesti pitänyt olla matikan tunti, mutta se oli mennyt harjoitellessa joulujuhlaa varten). Opettajan vastaus: "Nyt sinun musiikin numerosi kyllä laski!" Anteeksi mitä? Huh... En voinut ruveta tietenkään siinä peräämään opettajalta mitään selitystä moiseen töksäytykseen, vaikka se mielestäni oli täysin aiheeton. Kysymys oli järkevä ja toisekseen ei keskeytys minua haitannut eikä omat puuhani ole mitenkään musiikinopetukseen liittyvää. Toki lurautimme laulun, mutta kyse oli enemmän suomalaisista jouluperinteistä kuin musiikista...

Olen seurannut joulujuhlaharjoituksia pitkin viikkoa ja voi kuinka niitä lapsia parjataan, tuntuu etteivät he koskaan ole opettajien silmissä riittävä hyviä. Hyvin kuuluu ääni salissa mutta silti pitää käyttää mikrofonia ja kamala huuto kun joku sanoi laulussa bald sijasta schon. On eri asia, jos yleisö tulee johonkin hienoon konserttiin ja maksavat pääsylipuistaan. Kyse kuitenkin on vain koulun joulujuhlasta ja vanhemmat ovat varmasti ylpeitä lapsukaisistaan lauloivat he sitten bald tai schon.

Opettajanhuoneessa joskus haukutaan oppilaita, tänäänkin puhuttiin yhdestä tytöstä, en onneksi ole ihan varma kuka hän on, koska en kestä kuunnella sellaista... Hänen suorituksensa eivät kuulemma ylttäisi edes Hauptschuleen eli siihen saksan kolmijakoisen koulusysteemin pohjasakkaan. Ja tyttö kuulemma haisee niin pahalta, ettei kukaan kestä olla hänen vieressään. Jos tyttö on se joksi epäilen, hän istui lauluharjoituksissakin penkillä eikä tehnyt mitään. Hankala tietenkin kun ei tiedä mitenkään taustaa, syytä sille miksi tämä oppilas nyt mukaa haisee niin pahalta (itse en ole havainnut kenenkään oppilaan olevan jotenkin pahanhajuinen).

Onneksi meidän koulussa on niitä ihan mukaviakin opettajia, tai ehkä he vain vaikuttavat siltä opettajanhuoneessa... Kyllä kaikki ovat luokassa aika tiukkoja. Ensimmäisillä luokilla meno on myös vielä kohtuullisen leppoista, mutta kolmasluokkalaisenko pitäisi jo hallita kaiken maailman asiat...

Minusta lapsissa on hienoja persoonia ja luulisi nimen omaan luokanopettajien tietävän, ettei lapset aina pärjää kaikissa aineissa, kaikilla on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Ymmärrän jos aineenopettajia välillä ärsyttää, jos joku oppilas ei osaa jotain juttua heidän omasta niin tärkeästä aineestaan, vaikka taas muunlaisissa asioissa loistaisikin. Mutta luokanopettajan luulisi olevan helppo nähdä kokonaisia oppilaita.

Tietääkö muuten joku missä vaiheessa suomalaisille lapsille aletaan antaa arvosanoja? Itse taisin saada omani kolmannen luokan keväästä lähtien, mutta liekö sekin vaihteleva asia eri kouluissa. Täällä jaetaan todella paljon heikkoja numeroita ja lapset jäävät herkästi luokalle. Se haiseva tyttökin muuten on jo kerran jäänyt luokalle. Omalla koulutaipaleellani olen törmännyt vain pariin kolmeen luokalle jääneeseen, mutta täällä se on erittäin yleistä. 21-vuotias tuore ylioppilas ei ole mikään harvinaisuus.

Toivottavasti saisin keväällä mahdollisuuden luennoida kollegoilleni jollain tapaa ja harrastaa jonkin sortin piiloviestintää. Enhän minä nyt voi mennä koulun arvokkaimmalle ja vanhimmalle opettajalle sanomaan että jos vielä kerrankin mollaatte niitä lapsia niin täältä pesee. Hieman olen piiloviestintää jo harrastanutkin laulua harjoitellessamme. Sanoin, että itse olin oppinut kaikissa tällaisissa taideaineissa, että on aina parempi tehdä täysillä ja ehkä hieman väärin kuin pyrkiä täydellisyyteen mutta silti esiintyä epävarmasti. Joulupukki varmasti iloitsee enemmän jos lapset laulavat lujaa ja iloisesti mutta kaikki suomen sanat ei ihan taivu suussa kuin että mumisisivat papereihinsa eikä kukaan saisi kuitenkaan mitään selvää.

Saksalaisopettajien pedagogiikkaa

Olen tästä aiheesta vauhkonnut jo kotona ja muuallakin jo pari päivää, ja nyt minulla on täällä koulussa hetki aikaa kirjoittaa aiheesta. Aihe on jatkuvasta ajankohtainen, kohtaan näitä tilanteita päivittäin. Näin joulun alla kaikkien hermot on tietenkin erityisen kireällä, mutta se ei silti oikeuta opettajia sättimään ja lynkkaamaan lapsia.

Saksalaisilta opettajilta puuttuu ote. Heillä ei ole luontaista auktoriteettia. Ja huomauttaisin nyt, että omat kokemukseni ovat tietenkin vain tästä yhdestä koulusta. Opettajilta puuttuu työkalut erilaisten tilanteiden hallintaan. Ollakseen kuitenkin oppilaiden yläpuolella ja jossain määrin vallassa he käyttävät vähän erilaisia keinoja. Juho muisteli armeijaa kun puuskutin aiheesta.

Ensinnäkin olemme täällä kaikki Frau sitä ja Herr tätä. Ala-asteella lapset sentään edes sinuttelevat opettajaa, mutta eivät välttämättä joka koulussa ja joka opettajan kanssa. Herra tai rouva sitä ja tätä kuulostaa arvokkaammalta (meille suomalaisille tietenkin ihan hölmöltä) ja opettajat saavat näin hieman etäisyyttä oppilaisiin.

Pahempaa kuitenkin on, kuinka opettajat omat paremmuuttaan ja ylemmyyttään ruokkiakseen lyttäävät lapsia vain alaspäin. Oppilaista ja heidän tekemisistään etsitään virheitä eikä rangaistuksissa säädellä. Kaikenlaiseen "ylimääräiseen" on täällä nollatoleranssi, mutta kuinka voi olettaa että 6-10-vuotias lapsi jaksaa vain istua hiljaa viisi tuntia päivässä? Rehtorin puhuttelussa ravaa päivittäin useampia lapsia ja lapset kontrolloivat jo toisiaankin. Kun olin tiistaina yksin lasten kanssa sanoi kuka milloinkin "sun pitää kertoa tosta sille ja sille opelle". Ja mietin että mistä pitäisi kertoa. Minun silmissäni lapsi ei tehnyt mitään väärää. Monet asiat, mitä lapset tekee, voi minusta laittaa sen piikkiin, että he ovat vielä lapsia. Jos toivoo muutosta heidän käytökseensä, tulisi sitten edes perustella miksi toisenlainen käytös olisi parempaa. Ja näyttää itse esimerkkiä! Jos opettaja ei itse vedä liikkakuteita päälle, on turha mennä soittelemaan vanhemmille, ettei lapsella ollut sellaisia mukanaan.

Lapsia pitää kehua, heille pitää olla ystävällinen ja lämmin. Lapset haluavat kuulla positiivisia asioita sanottavan itsestään. Kamalaa, jos joku vaikka jo kotona joutuu olemaan vanhempien haukuttavana, eikä edes koulussa koe tulevansa hyväksytyksi. Monen kotona kaltoinkohdellun lapsen tulevaisuuden voisi pelastaa mukava opettaja ja hyvä kouluyhteisö.

Olen itsekin välillä tiukkana ja harmikseni huomaan, että sorrun myös joskus täkäläisiin kikkakolmosiin. Uhkasin eurooppakerholaisille koko kerhon laitettavan jäihin, jos he loman jälkeisellä tunnilla eivät käyttäydy. En nyt tiedä oliko mokoma uhkaus hyvä vai huono. Mutta pääasiassa yritän viestittää sekä opettajille että oppilaille positiivista suhtautumista asioihin.

Lapsen ei tarvitse saavuttaa jotain todella suurta tai osata asiaa superhyvin saadakseen kehuntaa. Itse yritän aina sopivan tilanteen sattuessa kannustaa ja kehua oppilaita. Uskon, että hyvän palautteen myötä tapahtuu myös pysyvämpää oppimista.

Yksi luokka vetää Joulu on taas niin hyvin, että voisi kuvitella heidän osanneen sen jo pienestä pitäen. Etenkin voi kuinka meill on hauskaa tuottaa monille ongelmia, mutta nämä sankarit laulavat sen kuin vettä vaan. Hehkutin heille kuinka mielettömiä he olivat ja uskon, että se on yksi syy miksi he myös jaksavat olla niin innostuneita. Osasyinä on tietenkin myös kiinnostus uuteen, tässä tapauksessa Suomeen ja kaikkeen siihen liittyvään, se että tehdään jotakin erilaista.

Toivon, että minun oppitunneilla oppilaat saavat positiivia oppimiskokemuksia ja onnistumisen elämyksiä.

Kollegoilla on vielä paljon oppimista... Turha sitä on hehkuttaa Suomen Pisa-menestystä ja hämmästellä ja kadehtia, jos ei ole yhtään valmis oikeasti ottamaan selvää mitä omassa toiminnassa voisi muuttaa, vaikkei koko Saksan koulujärjestelmä kokonaisuudessaan muuttuisikaan.

Teatteriretki

Tänään sain aamulla treenailla enkkua superinnokkaiden ykkösten kanssa. Mistä se heidän energiansa aamulla oikein tuleekaan? Oma energiani tulee tasan heistä. Kun lapset vielä valuivat sisään aloin opetella taas heidän nimiänsä ja tunnin aikana pyrin mahdollisimman paljon käyttämään nimiä ja opettaja lähtiessäni ihmetteli, kuinka vielä muistin kaikki. Sanoin, että opettelin ne ennen kuin hän tuli luokkaan. Ehkä ne nyt taas pikkuhiljaa jäävät mieleen elleivät joululoman aikana katoa.

Lapset tulossa kouluun aamutuimaan.

Lisäksi kävin taas muutamassa luokassa laulattamassa lapsia ja yksi kolmosluokka otti pyyntöni ihan tosissaan ja lauloi täyttä kurkkua reippaalla äänellä. Sanoin nimittäin, että jos he laulaisivat tarpeeksi kovaa, ehkä Joulupukkikin kuulisi laulun Korvatunturille ja lähtisi pikkuhiljaa jo matkaan. Kun lapset tulevat käytävillä vastaan he loilottelevat minulle "joulu on taas". Ihanaa, kun he ovat niin innoissaan kaikesta.

Tämän päivän erikoisuus oli ehdottomasti teatteriretki. Kaikki 200 oppilasta haettiin busseilla kaupunginteatteriin, itse polkaisin sinne pyörällä päästäkseni jo lähemmäs kotia. Mikä kaaos koulussa vallitsikaan hetki ennen lähtöä, kun sata lasta ryntää samanaikaisesti vessoihin... Myös opettajien vessassa oli tosin ruuhkaa. Itse sain hetken odotella teatterilla ennen kuin oma kouluni saapui, mutta muiden koulujen lasten kiljahduksia ja mekkalaa sain kyllä kuunnella. Ihanaa, kun lapset pääsevät ihkaoikeaan hienoon teatteriin.

Järjestäytymässä ja kuhisemassa.

Meidän porukkaa oli toisella parvella ja itse asettauduin yhden kakkosluokan tytön kanssa nelosluokkalaisten riville, kun muualla ei enää ollut tilaa, yksin häntä olisi varmasti ujostuttanut mennä sinne. Teatterissa oli kauhea älämölö ja ajattelin, että se loppuisi viimeistään kun valot menevät pois mutta eikä mitä... "Apua, täällä on pimeää, yhyy, äiti"... Ja opettajat ympärillä hyssyttelevät. Kuten koko esityksen ajan.

Lapsien pitää jossain vaiheessa oppia käyttäytymään teatterissa, mutta miksi se pitäisi heti osata. Kyllä taisin vieressä istuvalla nelospojalle huomauttaa, ettei teatterissa sopisi röyhtäistä, mutta lasten reaktioille ei voi mitään. Esiintyjätkin varmasti tietävät lapsiyleisön piirteet. Minusta on vain ärsyttävämpää, kun aikuiset suhisevat ja hyssyttelevät jatkuvasti, kun lapset vain kommentoivat ja reagoivat näkemäänsä. Moni ei vielä ymmärrä olevansa yleisönä vaan elää satua mukana. Milloin huudettiin yöööök, kun noita söi joulupukin limaa ja jonkun papanoita tai buuattiin kun ilkeä noita tuli esiin tai vastattiin lavalla esitettyihin kysymyksiin, jotka siis varmaankin oli tarkoitettu retorisiksi. Ihanaa kuunnella, kuinka lapset nauravat, taputtavat, ovat hurmioissaan. Esitykseen jälkeen teatterissa velloi "Zugabe"-huuto eli me halutaan lisää, we want more.

Esitys oli Die Kleine Hexe ja tarina oli selvästi joillekin lapsille tuttu. Yhdessä kohdassa kuulin ensin oikealta puoleltani "kohta sen noidan luuta poltetaan" ja sitten vasemmalta "nyt ne aikoo polttaa sen luudan". Piti myös varoitella lapsia heittelemästä kumikäärmeitään ja huopahiiriään kesken esityksen, siitä olisi seurannut turhaa lisäkiljumista.

Miksei nämä opettajat täällä joskus voisi ottaa ihan rennosti. Huutavat ja käskevät rehtorin puhutteluun monesta, mikä minun mielestäni menee sen piikkiin, että oppilas on vielä lapsi ja monissa suhteissa kokematon. Vieressäni istuva röyhtäilevä poika olisi jonkun muun opettajan vierestä lennätetty pihalle teatterisalista ja saanut rehtorilta satikutia.

Tänään oli kollegani jäljiltä laminointimasiina päällä ja hän itse ehdottikin, että voisin samantien laminoida omani, nyt osaan senkin homman! Hävettää vain, kun ei jäänyt kuin pari kalvoa jäljelle... Leikkelin kuvat vielä irti toisistaan ja ihan hienoja tuli. Jotkut kyselivät mitä ne on... No opetusmateriaalia haloo!

Tässä on reilu parisataa lahjaylläriä lapsukaisille. Vein ne jo kouluun, huomenna kuljetan sinne pukin roippeet. Huomenna junassa Hannoveriin ja takaisin voimme treenailla Juhon kanssa ohjelmanumeroamme.

Joulu on taas

Tämän päivän jälkeen olen taas niin onnellinen työstäni! Valvoin aamusta varttitunnin yhtä matikantuntia ja kiertelin ja autoin oppilaita, kumma kun kolmosluokkalaiset eivät osaa näppäriä tarkastusmenetelmiä... Yksin tyttö oli laskenut, että jos maksaa 500 euron setelillä 350 € ostoksen saa 250 € takaisin. Kävimme hänen kanssaan läpi tehtävän takaperin ja tyttö huomasi heti virheensä. Yhdellekin pojalle vinkkasin, että laskutehtävä olisi hyvä laittaa näkyviin, mutta kuulemma ei tarvitse. Kysyttiin millä kahdella setelillä Till oli maksanut 13 € ostoksensa, kun hän oli saanut takaisin 2 €. Eihän se olisi vaiva eikä mikään kirjoittaa paperille laskutoimitusta 13+2=15 ja sen jälkeen vastata, mitkä kaksi seteliä soveltuvat 15 € antamiseen.

Savityötuntimme oli todella mukava, mitä nyt joltakin oli hukkunut viikon aikana lumiukko... Tietenkin vain yksi lapsi oli muistanut tuoda sanomalehtipaperia ja kassin esineiden kotiinviemistä varten, mutta sanomalehteä nyt taikoo aina melkein mistä vain... Harmi etten ottanut mukaan kasaa muovipusseja meiltä sillä niitä on ihan ylipaljon. Sekajäteroskiksemme on tähän mennessä tyhjennetty vain kerran, joten niitä kuluu vähän. Joulupukit, lumiukot, maljakot ja muu tilpehööri saatiin kuitenkin pakattua ja minä sain yhdeltä tytöltä hänen tekemänsä nopan! Jos en myöhemmin ole töissä ala-asteella, niin pitää nyt nauttia siitä, kun lapset antavat lahjoja opettajille.


Ensimmäinen tunti kului tavaroita pakkaillessa ja lopputunnista sitten lauloimmekin. Olimme viime viikollakin laulaneet Joulu on taas laulua ja nyt olin tuonut sanatkin mukaan (ne kuvilla varustetut). Lapset lauloivat todella innoissaan ja keksivät vaikka mitä variantteja; ensin tytöt laulaa, sitten pojat jne. Lopuksi pyysin lapset vielä yhteen röykkiöön ja sain videon lasten kuoroesityksestä. Hienosti se meni. Aivan ihania lapsia! Lupasin, etten kuvaa niitä kohtia kun tytöt ja pojat laulavat erikseen enkä kuvannutkaan. Pojista etualalla laulava oli oikeastaan ainoa, joka lauloi poikien osuudessa ja laulun jälkeen hän sitten hieman punastuikin ja muut lapset huomauttivat siitä. Minä en voinut muuta kuin ottaa lapsen kainaloon ja kehua, kuinka rohkeasti ja hienosti hän lauloi!



Lapset riemuitsivat, kun aamupalan jälkeen he saivat mennä normaalille välitunnille, oikean opettajan kanssa yleensä pidetään yhteen. Välitunnilta kun kuljin samanaikaisesti Felixin kanssa kerroin että Suomessa välitunnit ovat aina vartin mittaisia. Luokassa hän kertoi kaverilleen Florianille miten asian laita on ehdotti josko he muuttaisivat Suomeen kun täyttävät 18. :) Seuraavan tunnin alussa kun tulin luokkaan siellä jo pestiin puisia hyllyjä, joiden päällä savitöitä säilytetään. Mitä oma-aloitteellisuutta! No, eivät kaikki tietenkään aivan niin ahkeria olleet. Välillä sakkia piti hiljentääkin, myös Vincentin koira osasi tehdä hiljentymisen merkin, eli sormi suulle ja toinen käsi ylös. Eri luokissa tosin on eri systeemejä, jossain soitetaan kongia tai triangelia.


Toisen tunnin loppu kului leppoisasti, kun luin lapsille Kunnaksen Joulupukin ja noitarummun, hieman meinasi tulla kiire mutta hypättyämme yli pari kappaletta pääsimme loppuun asti. Luin lapsille ensin lyhyen pätkän kirjasta suomeksi ja sen jälkeen olikin näppärää, kun lapset pystyivät katsomaan kuvia kahdesta kirjasta. Mikä keskittyminen, uteliaisuus ja tarkkaavaisuus lapsissa herääkään kun heille lukee! Jännittyneenä bongailtiin kuvista ylimääräisiä silmäpareja ja jännitettiin juonenkäänteitä.

Kävin laulattamassa näiden oppilaiden loppuakin luokkaa heidän englannintuntinsa alussa ja lisäksi yhtä neljättä luokkaa. Tuon nelosluokan kanssa olen ollut hyvin vähän tekemisissä, mutta kyllä ilahdutti mennä sinne, kun moni tuli näyttämään, kuinka heillä oli Suomen lippu tallella ja kysyivät oli danke kiitos ja toteutuuko suomen opetus. He myöskin lauloivat innolla, myöskin se poika joka nyrpisti nokkaansa kuultuaan että laulamme mutta jonka silmät säihkyivät kun kerroin, että laulamme suomeksi. Monet olivat piirrelleet itselleen merkintöjä ja kirjoittaneet saksankielisiä vastineita laulunsanoille ja olivat selvästi harmissaan, kun keräsinkin tekstit pois... Olin ajatellut olevani säästeliäs sekä luonnon että koulun rahojen kannalta, mutta tyhmä minä nuukailija! Yksikin kolmonen kysyi, voisiko saada lapun koska haluaisi laulaa laulun äidillensä. Huomenna laitan kyllä kopiokoneen laulamaan! Juuri tällaisia konkreettisia muistoja lapset haluavat. Hävettää ihan...

Tämä kuva nyt ei mitenkään liity jouluun, mutta minusta se on hauska yksityiskohta koulussamme. Nämä saappaat eivät toki ole ainoat.

Olen saanut tänään askarreltua pikkulahjat pukinkonttiin ja vien ne huomenna koululle jemmaan. Olemme Juhon kanssa alustavasti suunnitelleet pukinvierailua. Pukki tulee siis ohjelman lopussa ja jotta hän tulee sisään, pitää tietenkin laulaa. Siksi yritän vielä mahdollisimman monien luokkien kanssa käydä laulamassa, jotta edes jonkinlainen laulu raikaisi.

Väsyttää ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin ihan tötteröö, mutta eiköhän tämä viikko vielä viedä kunnialla loppuun. Huomenna pääsen pitkästä aikaa ekisten kanssa opettelemaan enkkua. Odottavat sitä jo innolla. Minäkin, vaikka se tietää herätystä 6.40... Jatkamme varmaankin ruumiinosista, vaikka joku jouluinenkin olisi mukavaa. Ehkä laulamme ainakin We wish you a merry Christmas, joka kuuluu joulujuhlan ohjelmaankin (isku joulupukille).

Oppilaat ovat niin ihania. Onneksi täällä ei ainakaan tietääkseni ole mitään koskemiskieltoa, vähän väliä tekee mieli napata joku oppilas kainaloon ja tänään, kun lapset pelmahtivat välitunnilta takaisin sisälle kakkosluokkalainen suloinen pieni Berk vain tuli halaamaan minua! Yksi taas kysyi oliko katolla kivaa. Olin ihan hoomoilasena enkä oikein ymmärtänyt, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. Tyttö oli kuulemma nähnyt minut katolla... Itse en muistanut siellä olleeni. Tyttökin sitten mietti erehtyneensä ja minä ehdotin, että olikohan kyseessä tonttu. Toinen taas kysyi odotanko jo innolla joulua, Freust du dich schon auf Weihnachten? En tästäkään kysymyksestä ensin saanut mitään selvää, mutta lopulta sitten laskimme yhdessä öitä jouluun ja minua haastateltiin joulunviettopaikastani. Miten maltan olla erossa näistä kullanmuru(riiviöistä) loman aikana...

Adventtilaulua

Tänään on ollut moneen otteeseen niin opeolo! Tiedättekö, ihan simppeleitä juttuja kuten kopioimista, opetusmateriaalin raahaamista luokasta toiseen, osallistuminen opehuoneen keskusteluihin. Vähän ikäväkin on pitänyt olla, kun mokomat lapset eivät ole tyytyväisiä ryhmäjakoihin... Ving, ving, voidaanko vaihtaa jne. En haluaisi yksinpuhella, menee kallista oppituntia hukkaan, mutta halusin kertoa lapsille miksi aikuisiakin vielä usein laitetaan ryhmiin ilman että he saavat itse päättää kenen kanssa työskentelevät. Ja että lapsille se on erityisen tärkeää, sillä siten oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja saattaa saada myös uusia ystäviä... Niin kiireellä juostiin kellonsoiton jälkeen luokasta, että saa nähdä kuinka hyvin ohjeet lomanjälkeisestä tunnista meni perille. Lauloimme välissä myös Paljon onnea vaan Sophialle, mutta se ei ollut ajanhukkaa, oppivathan lapset onnittelulaulun suomeksi. He istuivat kiltisti ja tapittivat siluettifilmiä jonka näytin ja jaksoivat jopa hieman miettiä oliko siinä jotain ideaa tai opetusta. Lupasivat minulle, että ahkerasti harjoittelevat näytelmiään ja tekevät töitä kun olen pois eivätkä vain lorvaile. Toivon, etten joudu pettymään, sillä pidän Eurooppa-kerhon lapsista hyvin paljon, kaikesta huolimatta.

Aamu siis kuitenkin alkoi adventtilaululla ja otin tänään hieman videoita. Lauloimme kolme laulua, eivätkä lapset osanneet niitä niin hyvin (Suomessahan sanat olisi heijastettu piirtoheittimellä seinälle), mutta onnistuin saamaan videolle ihan onnistuneet pätkät. Ensimmäisessä videossa hieman muodollisuuksiakin ja sitten lasten hilpeää laulua. Toinen video seuraa perästä, nyt opska lähtee nukkumaan ja latailee huomenissa lisää...





Schulkindergartenissa luin lapsille kirjaa Das allerschönste Weihnachtsgeschenk. Yksi poika tunsikin kirjan jo ja tomerasti meni välillä edelleni kun muisti pätkiä ulkoa. Kirja jäi kesken, mutta ehkä käyn jatkamassa sen loppuun joku toinen päivä. Parituntinen oli todella haastava ja opettajakin oli ihan puhki ja näytti milloin mitäkin naamaa minulle ja yritin osoittaa myötätuntoa. Luulen, että neljänkin aikuisen kesken ryhmän hallinta olisi haaste. Vedettiin viivaa lelujen luota joulukuusen alle ja askarreltiin enkeleitä. Poika, jonka arvioisin autistiksi, oli hukannut alkuperäiset enkelitarpeensa ja mikään muu ei tietenkään kelvannut. Kun muilla oppilailla oli pyydetyt neljä värikynää pöydällä, tällä pojalla oli kymmenen. Usein parasta on antaa hänen olla ja olla vain ystävällinen. Yksi lapsista taas melkein vahingossa (toivon ainakin niin) hiplasi tissiäni. Ehkä hän on vähän mammanpoika, kyllähän nyt lapset mielellään pienenä (ja vanhempanakin) nojailevat äitiään vasten (etenkin jos on niin pehmeä äiti kuin itselläni) ja kokeilevat muotoja. No, yritän nyt olla istumatta tuon pojan vieressä, vaikka hän usein tarvitseekin erityisvalvontaa (kukapa lapsista ei). Tai sitten vain valitse asentoni niin, ettei tissejäni pääse koskettelemaan.


Koulun kirjastosta löytyi ilokseni kaksi Kunnaksen kirjaa saksaksi, juurikin ne jotka itselläni oli suomeksi. Teimme Elisabethin kanssa vertailua Joulupukki ja noitarumpu -kirjan saksalaisesta ja alkuperäisestä versiosta. Alussa esitellään hahmot ja Elisabeth oli ihan pettynyt, kun saksaksi asiat olivat niin lyhyesti ja moni asia puuttui. Hän myös sanoi, että saksaksi kaikki on paljon pidempää, mutta se selittyy kyllä usein sillä, että jotkut asiat on pitänyt kielestä kieleen lisäksi kääntää kulttuurista kulttuuriin, eli kirjoittaa saksaksi hieman lisätietoa. Kuten se, että Korvatunturi sijaitsee Pohjois-Suomessa ja siellä asuu joulupukki ja hänen väkensä. Kyllähän nyt suomalaislapset sen tietävät.


Minulle tuli myös puhelu tänään koululle! Olin tietenkin ihan kummissani ja pelkäsin, että luvassa on jotain huonoja uutisia... Kuka nyt muuten soittelisi minulle töihin. Puhelimen päässä puhui nainen suomea, kysyi tosin pian puhuisinko myös saksaa. Soittaja oli täällä Osnabrückissä asuva Imke, joka oli viettänyt kolme kuukautta Seinäjoella. Olin niin hämmästynyt puhelusta, että en enää tarkalleen muista mistä oli kyse, mutta tapaamme heti lomien jälkeen tammikuussa. Imke tekee tällä hetkellä jotain tutkielmaa liittyen opetusmateriaaleihin ja jotenkin nyt kaivattaisiin suomalaisen näkökulmaa. Ja minut hän löysi, sillä meidän koulussa työskentelevä jonkinlainen oppimisentarkkailija Christa oli huudahtanut joskus tässä syksyllä jossain että meillähän on suomalainen koulussa, kun professori ja Imke olivat miettineet olisiko suomalaisen mielipide hyvä... Imkellä on myös joku Suomeen liittyvä muistipeli, jonka sai lahjaksi lähtiessään Suomesta, varmasti loistomateriaalia suomen tunneille. Odotan siis innolla tätä kohtaamista ja kontaktia!

Koristelua opettajanhuoneen pöydältä. Neilikoin koristellut mandariinit alkavat jo hieman homehtua, mutta Suomen lippu on edelleen korkealla :)

Todellinen aarrearkku: satuja Euroopasta

Taisin iskeä todelliseen kultasuoneen ostaessani Bonnista cd-rommin Europäische Märchen und Sagen. Sain vihdoin aikaiseksi laittaa levyn koneeseen ja ennen kuin pääsin arkistoihin käsiksi, oli ladattava netistä ilmainen ohjelma digitaalisen kirjaston sivuilta Digitale Bibliothek. Lataaminen sujui hyvin ja ohjelma, jolla arkistoja selaillaan, on aika simppeli.

Ja niitä satuja, voi niitä löytyy lukuisia! Pelkästään Suomesta on yli 50 satua ja kansantarua, jopa Kalevalaa saksaksi, ei kuitenkaan kokonaan, mikä ei sinänsä yllätä. Satuja ei ole pelkästään tietyistä maista, vaan eri maiden kansoistakin. Tarinoita kelteistä, Kataloniasta ja jostain joista en koskaan ole kuullutkaan.

Olen nyt vasta pläräillyt arkistoa ja lueskellut muutamia satuja. Huomenna pitää sitten todella paneutua asiaan, sillä alamme työstää joitakin satuja maanantain Eurooppa-tunnilla. Olen ajatellut pieneksi johdatukseksi satujen maailmaa jonkun suht lyhyen pätkän siluettifilmi-dvd:ltäni. Sitten oppilaat jaetaan ryhmiin (ja pääsen vihdoin käyttämään blogiyleisöni minulle lähettämiä lehmäkortteja!) ja jokainen ryhmä saa jonkin sadun. Lopputunti käytetään omaan satuun tutustumiseen.

Näistä saduista olisi tarkoitus dramatisoida pieni esitys niillä resursseilla mitä on eli periaatteessa ei mitään pukuja, lavasteita ym., mutta uskon, että lapsille on mukavaa vaihtelua jo se, että saavat esittää jonkin dialogin ja elehtiä sadun mukaisesti lavalla. Katsotaan mitä ihmeitä 45 minuutissa taas ehtii tehdä, mutta ainakin pyrin varmistamaan, että jokaisella ryhmällä on ihan pullat uunissa ja jonkinlainen roolijako ja ideoita seuraavaa kertaa varten. Olen nimittän joululoman jälkeen ensimmäisen maanantain pois, joten toivon, että kolmosluokkalaiset olisivat niin isoja ja ihania, että omatoimisesti kykenisivät harjoittelemaan esityksiään ilman minua. Mitään suurta showta ei ole tarkoitus edes pystyttää eikä käyttää mahtavia draamapedagogisia välineitä, joten ehkä ohjauksen puute tällä kertaa menettelisi. Toivon, että joku opettaja ehtisi käydä katsomassa, että muksut tekevät jotain eivätkä vain kisko toisiltaan päitä irti.

Jotta ryhmissä homma sujuisi mahdollisimman hyvin, pitää myös käyttää jotain kikkakolmosta, jolla voi oppilaiden sitä huomaamatta vaikuttaa ryhmäjakoon...

Haasteita siis riittää: löytää sopivat tarinat, jakaa lapset toimiviin ryhmiin, alustaa työskentely niin, että itsenäinen harjoittelu olisi jotenkin mahdollista ja hedelmällistä. Ja tietenkin minun pitää olla terveenä ja työkuntoisena maanantaina, muutoin tämä Eurooppa-kerho on kyllä ollut niin säälittävä epäsäännöllisine ja vähine kokoontumisineen. Siksi tammikuun loppuun asti on joka kerta viriteltävä jotain todella hehkeää, että lapsille jää iloinen mieli siitä, että osallistuivat kahjon suomalaisopen sekatyökurssille.

Kuvitusta eräästä Grimmin sadusta.

Neliösuklaan salaisuus

Merkki paremmasta olostani voisi ainakin olla se, ettei ruvennut heti kuvottamaan, kun avasin television ja siellä satuttiin näyttämään ohjelmaa suklaata. Lääkärin dropit ja monituntiset päiväunet, limsa ja suolaiset bretselit alkavat tehdä tehtäväänsä ja voimat alkavat pikku hiljaa palautua.

Parin viime päivän aikana melkein kaikki asiat ovat inhottaneet ja äklöttäneet niin paljon, ettei ole tullut pahemmin seurattua mitä ympärillä tapahtuu. Siksipä on hankalaa sanoa, mikä olisi tämän viikon uutinen. Ehkä pieni tietoisku kuitenkin kelpaa, etenkin kun se käsittelee meidän monien herkkua, suklaata ;)

Satuin siis avaamaan television juuri, kun eräässä Voxin ruokatieto-ohjelmassa, Wissenshunger, käsiteltiin suklaata.

Ennen laktoosi-intoleranssiani oli yksi asia, jota aina kannoin kilokaupalla Saksasta Suomeen – Ritter Sportin Knunsperkeks. Neliönmuotoinen suklaalevy, jossa oli sisällä keksikerros. Moni muukin Ritter Sport -suklaa kyllä maistui. Niitä sai myös pikkuruisina neliöinä ja tänä vuonna olen nähnyt hyllyillä myös isoja neliöitä.

Olen jo seitsemisen vuotta silloin tällöin pohtinut, miksi ihmeessä suklaan nimessä on sana Sport, urheilu. Urheilijoidenhan pitäisi syödä terveellisesti eikä tuon suklaan syöminen ainakaan kuntoa paranna. Ovatko he yrittäneet vain luoda suklaalle jotenkin terveellistä imagoa, jotta se kävisi kaupaksi paremmin vai missä piilee jutun juoni.


Arvoitus on ratkennut. Jalkapalloilijoilla oli aina vaikeuksia treeneissä, kun pitkulainen suklaalevy roikkui ulos verkkaritakin taskusta. Neliönmuotoinen suklaalevy mahtui juuri täydellisesti taskuun ja sieltä sai napattua sitten nopeasti lisäenergiaa.

Tätä on liikkeellä

Olo ei ole sen kummemmin parantunut, joten soitin tänäkin aamuna töihin ja kävin lisäksi lääkärissä. Kerroin oireistani ja lääkäri jo nyökytteli... En ilmeisesti ole ollut ainoa. Kuulemma liikkeellä. Kyseessä on siis ihan viruspohjainen vatsainfluenssa tai mikä lie. Hain apteekista tropfeja ja jatkan hiilitablettien ottamista. Nyt vain pitää toivoa, ettei Juho parka saa tartuntaa, koska hänellä on vielä tärkeitä esitelmiä ja muita edessä...

Tämä nyt on sitten varmaan yksi näitä haittapuolia, kun on työskentelee useiden lasten kanssa. Päiväkodeissa ja kouluissa kaikki varmasti kiertävät ja tarttuvat paremmin kuin missään muualla. Nytkin vaikka kuinka olisin halunnut mennä kouluun, tein vain palveluksen kaikille etten mennyt, muuten ei olisi kovin moni ensi viikon joulujuhlassa...

Yhdet kemut on kuitenkin jätettävä väliin. Yhden opettajan luona olisi huomenna ollut opettajien pikkujoulut. Olisi ollut todella kivaa mennä, jotta voisi taas paremmin tutustua työkavereihinsa ja hieman muissa ympyröissä kuin opettajanhuoneen pöydän ääressä. No, pitää vain kevään puolelle sitten itse järjestää jotai illanistujaista, ei tosin täällä meidän pienessä pesäkolossamme, mutta eiköhän joku mukava kollega tarjoa kotiaan käyttööni jos emme halua koululla hengailla.

Joudun myös perumaan ensimmäinen tukiopetustuntini. Eräs kollega pyysi minua antamaan englannin tukiopetusta 15-vuotiaalleen tyttärelleen. Mukava tapa tienata hieman lisää rahaa pimeänä ja saada tämän vuoden aikana myös hieman toisenlaista opetuskokemusta. Häntäkään en nyt aio mennä tartuttamaan, tai jää moni koe tekemättä viimeisellä kouluviikolla. Olen ajatellut pyytää 15 € tunnilta (täysi 60 min), ensin kuitenkin haluan tavata tytön. Minulla on ollut yksi niin haastava tapaus, että mielelläni kiskoin 20 € puuhasta, niiltäkin kerroilta kun mimmi teki oharit. Toisaalta olen taas himpun pätevämpi kuin tuolloin, mutta en voi myöskään hinnoitella Suomen opettajanpalkkojen mukaan ja ei kyllä ole hajuakaan mitä sijaiset täällä nettoavat tunnilta. Joten 15 € lienee ihan hyvä tuntipalkka, jos tytöllä on motivaatiota ja hän on suht kärryillä siitä missä mennään eikä minun tarvitse valmistella oppitunteja opettaakseni hänelle jotain täysin uutta vaan lähinnä tehdä tehtäviä hänen kanssaan, auttaa läksyissä ja kerrata ja paneutua hankaliin asioihin.

Höh. Tänä syksynä on kyllä jäänyt kaikkea kivaa väliin sillä välin kun minä vain poden ja tylsistyn. Mutta ei kai sille mitään voi... Kunhan ensi viikolla pääsisi kouluun, haluaisin niin paljon laulaa lasten kanssa suomalaisia joululauluja (tai jos nyt lähinnä sen Joulu on taas opettaisi) ja lukea heille suomalaisia joulusatuja.

Ope tahtoo töihin!

Minä hullu olin jo lähdössä töihin heilumaan ykkösten kanssa englanninkielisten laululeikkien pariin, vaikka juoksin yön vessassa ja pelkkä pystyssä seisominen oksettaa.

Tiedän, ettei kukaan minua mitenkään rankaise, pikemminkin kaikki vain käskevät huilimaan, mutta tuntuu silti pahalta taas olla pois kun tämä syksy on ollut mitä on... Tämä aikainen aamuherätyskin ei olisi yhtään haitannut (vaikka väsytti hiivatisti kun yöllä jo heräilin vatsan murinaan jatkuvasti)!

En tiedä olenko syönyt jotain kummaa, onko kyseessä jokin epidemia vai tuliko eilisestä märkivän haavan käsittelystä jotenkin hutera olo.

Soitin rehtorille enkä tiedä kuinka paljon hän oikeasti olisi halunnut kuulla, mutta jään nyt siis kotiin täksi päiväksi ja toivon sydämestäni, että voisin huomenna jo mennä töihin! Olen tunnollisuuden riivaama ja koen pettäväni oppilaat, kun viime viikolla sanoin heille, että tällä viikolla opettelemme taas englantia. Ja nyt sitten makaan sairaana sängyssä.

Niin, nyt siis oikeasti menen takaisin sinne sänkyyn ja toivon levon auttavan.

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.

Vihdoin selvillä vesillä

Ohjaava opettajanihan ei perjantaina edes ollut koululla vaikka olimme sopineet tapaavamme. Rehtorin kanssa kuitenkin sovimme siitä, kuinka Suomen kieli ja kulttuuri otetaan mukaan ohjelmaan. Myös iltapäiväkerhon puolella sovin yhteistyöstä heidän kanssaan. Eilen ohjaava opettajani oli vain tyytyväinen, että asiat ovat selviä ja päivitimme lukujärjestystaulun. Toivon, että viime viikkoinen vastahankaisuus oli vain vauvasta ja muusta johtuvaa stressiä ja saisin nyt tehdä työni rauhassa. Kykenemättömyyteni valinnaisliikunnan pitämiseenkin hän nyt hyväksyi, etenkin kun olin kertonut että olkapään haava märkii tällä hetkellä (joo, inha juttu ja selvittelen parhaillaan lääkärikuvioita täällä päässä). Savitöissä jatkan edelleen vaikka minusta on hieman epäreilua, että hän jättää sitten kokonaan tulematta. Mutta ei siinä mitään, meillä on siellä paljon hauskempaa ilman häntä :)

Minulla on siis vihdoin kunnollinen lukujärjestys ja aikaisia aamuja vähemmän kuin aiemmin. Se on hyvä senkin takia, etten väsy liikaa vielä tässä vaiheessa. Eilenkin lähdin kouluun kuin perseeseen ammuttu karhu, kun olin aamukiiressää hoitanut voimakkaan nenäverenvuodon ja kikkaillut märkivän haavan kanssa. Seitsemältä aamulla olen jo aivan valmis menemään nukkumaan, kun siihen astinen päivä on ollut niin rankka.

Maanantaisin aloitan vasta klo 10.05 ja olen ensin kaksi tuntia Schulkindergartenissa ja viidennen tunnin vedän Eurooppa-kerhoa, helmikuusta lähtien Suomi-kerhoa. Tiistaisin koululle vasta klo 8.50 ja minulla on vain kaksi tuntia. Keskiviikko ja torstai ovatkin sitten hieman pidempiä. Molempina päivinä 7.45 englantia ekaluokkalaisille ja myöhemmin päivällä kakkosluokkia, kolmosnelosten enkkua ja perjantaina sitten vielä yksi tuntia Suomeen liittyvää kiinnostuneille ykköskakkosille. Helmikuusta lähtien on nelosille tarjolla Suomen kieltä ja kulttuuria torstaisin viimeisellä tunnilla.

Ennen joulua aion kyllä visusti olla maanantaina paikalla jo 7.45, sillä en halua jäädä paitsi adventtilauluista.

Ylistys suomalaiselle kirjastolaitokselle

Eihän se mikään yllätys ole, ainahan se on tiedetty kuinka erinomainen kirjastolaitos Suomessa on. Kirjastokortin saa ilmaiseksi (vanhan hukattuaan pitää uudesta tosin pulittaa jokin nimellinen summa) ja sitä käytetään ahkerasti jo pienestä pitäen. Jo ekaluokkalaiset lainaavat kirjoja itsenäisesti, joko koulun omasta kirjastosta mikäli sellainen on tai sitten kaupunginkirjastosta. Meillä kävi koulussa kirjastoauto perjantaisin ja ei sinne juostessa tullut varmaankaan vedettyä edes takkia päälle.

Kesällä 2003 kävin vanhassa koulussani Saksassa ja istuin vanhojen luokkakavereideni kanssa jollain heidän tunnillaan. Oppilaat olivat pian valitsemassa niitä aineita, joihin eniten keskittyisivät ennen ylioppilaskirjoituksia. Opettaja kertoi, kuinka he voisivat tehdä retken kirjastoon ja tutustua miten sieltä voi lainata teoksia ja etsiä tietoa... Eihän siinä voinut muuta kuin loksauttaa suunsa auki!

Skotlannissa kirjastokortin sai muistaakseni ihan ilmaiseksi, mutta kirjastoista löysi vain pelkkää sontaa. Jotain niitä naisten hömppäkirjoja ja dvd- ja cd-levyjen lainaamisestakin olisi saanut pulittaa useamman punnan... Monipuolisuus ja joustavuus oli kaukana.

Täällä minulla on yliopiston kirjastokortti, se maksoi 5 € ja on ilmeisesti vuoden voimassa. Ihan ok hinta, etenkin kun aluksi pystyimme käyttämään internetiä vain siellä ja lisäksi voin vielä löytää paljon hyödyllistä gradukirjallisuutta kun vain rupean etsimään. Tänään kävin kaupunginkirjastossa viemässä pukkimainoksen ilmoitustaululle ja samalla kävin sisällä kysäisemässä, kuinka voisin saada kaupunginkirjastoonkin kortin... Kuulemma kääntymällä kollegan puoleen ja maksamalla 25 €, jolloin kortti on voimassa vuoden. Myös 3 ja 6 kk kortteja on tarjolla...

Tuolla 25 eurolla saisin pääkirjaston, joka on kiinni maanantaisin sekä lähikirjastoja, jotka on viikottain vain pari tuntia auki. Joten jäi vielä harkintaan. Alkuvuodesta voisi miettiä puolen vuoden kortin hankkimista. Ensin pitää tietenkin tutustua aineistoon ja selvittää, löytyykö sieltä mitään minkä vuoksi jäsenyydestä kannattaisi maksaa. Kokoelman selaaminen paikan päällä on sentään maksutonta.

Tälläkin kertaa suuni oli apposen auki, olin aika järkyttynyt. Olisi jotenkin vielä ymmärrettävää, mikäli ainaisjäsenyydestä perittäisiin 25 €, mutta vuosittain se on aika paljon. Poikkeus on kuulemma vain niillä henkilöillä, jotka elävät sosiaaliavustusten varassa. Kerroin että meillä Suomessa kirjastonkäyttö on ilmaista, ainoastaan varauksista peritään maksuja ja tietenkin myöhästyneestä aineistosta. Eihän hän siihen oikein muuta kyennyt sanomaan kuin että hieno juttu.

Sain kuitenkin idean, miten voisin ehkä välttyä tämän maksun maksamiselta. Kerroin miehelle pestistäni täällä Osnabrückissä ja kerroin kuinka minua kiinnostaisi olla myös yleisesti käytettävissä nyt kun kerran olen täällä. Kirjastoissa järjestetään silloin tällöin satutuokioita ja lukuviikkoja ym. ja kerroin, että voisin mielelläni lukea kirjastossa joskus vaikkapa suomalaisia lastenkirjoja. Sain puhelinnumeron ja ehkä rimpauttelenkin sinne ja tarjoan itseni kunhan ensin tiedän, että itselläni on saksankielistä suomalaista kirjallisuutta tai että kirjaston valikoimista niitä löytyisi.

Voi näitä saksalaisia kun kirjastonkäyttö on niin kallista ja sakset ja liimatkin pitää itse ostaa kouluun... Ei mahda olla helppoa etenkin kun Pisa-tutkimuksissakaan ei koskaan menestytä.

Ihanaa sitten ensi vuonna taas päästä käyttämään pääkaupunkiseudun kirjastojen palveluita... Se tosin edellyttää sen, että pulitan 5 €, sillä kirjastokorttini on nyt muuttojen yhteydessä päätynyt johonkin liian hyvään jemmaan. Mutta ei tee yhtään pahaa maksaa tuota summaa, kyllä niin hyvistä palveluista mielellään vähän tippiä antaa.

Osta itse

Minulla oli tänään pari tuntia aikaa askarrella juttuja opettajanhuoneessa. Sain värillistä paperia ja liimailin niihin sitten mainoksista leikkaamiani kuvia. Laminointiin en vielä päässyt mutta tattadaa, koulullamme on sellainen! Kuitenkin varoteltiin, että materiaalia on rajatusti, pitää mahdollisimman paljon laminoida kerralla (siis niin että koko aanelonen tulee hyötykäyttöön). Lisäksi tein punaisesta kartongista loput pakettikortit. Olisi sekin paperi säästynyt jos olisin ajoissa penkonut jätepaperilaatikkoa jossa oli kakkosluokan jämiä, tukevaa punaista kartonkia. Isoja paloja! Näitä on sitten varaa heittää pois, vaikka muuten mihinkään ei ole varaa.

Niin, oli siis noloa pyytää kollegoilta ja kansliasta lainaksi saksia ja liimaa. Sellaiset kun pitäisi olla omasta takaa. Opettajanhuoneessa askarrelleet pari tyttöäkin ihailivat kun sanoin, että meillä Suomessa ollaan sen verran rikkaita, että koulu tarjoaa lapsille liimat ja sakset... Ja opettajille myös. Ainakin tämä mielikuva minulla on omista kouluajoistani. Lukiossa tietenkin kaiken piti olla omasta takaa.

Ostoslistallani on nyt siis sakset ja liimapuikko! Ehkä laminointiinkin olisi hyvä varata budjettinsa, jos teen koulun mielestä aivan liian paljon inspiroivaa opetusmateriaalia, jonka avulla lapset saisivat vihdoinkin hieman vaihtelua puuduttavaan istumiseen!

Kyllä näillä on paljon opittavaa. Lauantaina tuli oikein sähköpostilla kirjaluettelo. Ohjaava opettajani oli saanut tämän joltain kollegaltaan ja laittoi sen nyt isommalle sähköpostilistalle, jossa minäkin siis olen. Suomen koululaitoksesta kiinnostuneet voivat konsultoida vaikkapa näitä:

Pfeifer, Michael: Bildung auf Finnisch. Anspruch, Wirklichkeit, Ideal -
nach PISA, München 2006
ISBN 3-87410-105-3 (11,50 ?)

Dose, Inken u.a. (Hrsg.):Vorbildfunktion vs. Entsorgungspädagogik?
Schulpolitik und Bildung in Skandinavien und Deutschland
Leipzig, Berlin 2007
ISBN 978-3-933816-36-8 (20,00 ?)

Heinonen, Ville: Portrait Weiterbildung Finnland
Bielefeld 2007
ISBN 3-7639-1936-8 (12,90 ?)

http://www.gute-schule-mehr-chancen.de (Broschüre "Von den Besten lernen.
Wie viel Finnland brauchen unsere Schulen?)

Kyllä sitä nyt taas saa paistatella, viis ampumavälikohtauksista. Mielelläni kyllä kertoisin näille saksalaisille myös ongelmistamme. Pisa-menestyshän ei tunnetusti kerro Suomesta sitä, että lapset ja nuoret eivät viihdy koulussa.

Sunnuntaipäivän puhteita

Olen tänään leikkinyt hieman tonttua ja auttanut pukkia. Lisäksi olen istunut sohvalla leikkelemässä hillitöntä pinoa mainoksia. Päivä on kulunut nopeasti ja mikäs sen mukavampaa, kun Juhokin oli koko päivän retkellä.

Koulumme joulujuhlaan tulee lopuksi käymään joulupukki, joka jakaa säkistään kaikille lapsille pienet lahjat. Minulla on kaapissa reilu parisataa Muumi-tikkaria ja partiolaisten adventtikalenterin mukana tulleista pakettikorteista olen askarrellut pieniä kortteja. Tämänhetkiset 144 korttia ei kuitenkaan riitä, joten teen loput punaisest kartongista. Pitäisi vielä ostaa lahjanarua, niin voisi joku ilta kiinnittää kortteja tikkareihin.

Mainoksista olen leikellyt lähinnä ruokia, mutta myös jonkin verran vaatteita, leluja, elektroniikkaa ja jouluaheisia kuvia. Kaikkia ei tule ehkä käytettyä täällä Saksassa, mutta hyvää materiaalia myöhemmälle. Joku ehkä miettii kuinka typerää on kantaa moista paperisilppua Suomeen, mutta ei Suomessa jaeta niin muhkeita määriä psykedeelisiä mainoksia, että niistä riittäisi yhden saksanopettajan tarpeisiin ;)

Aion liimata kuvat paperi/kartonkikorteille ja lopuksi laminoida. Niitä voi sitten käyttää eri kielien tunneilla. Sanakortit voi tehdä erikseen. Kyselen huomenna koulussa materiaalia ja voisin hyppytunneilla tai koulun jälkeen askarrella kortteja siellä.

Olen myös paneutunut huomiseen Eurooppa-kerhoon hyvin. Meillä on vain muutamia kertoja jäljellä ja siksi kaikki pitää suunnitella hyvin, että mahdollisimman paljon asioita ehdittäisiin tehdä. Lentävä matto on viskattu nurkkaan, sellaisen tekemiseen ei ole nyt resursseja, mutta jotain lapset pääsevät huomenna askartelemaan. Opin keskiviikkona näppärän taitteluohjeen kuinka aanelosesta saa pienen kirjasen ilman niittejä ja liimaa. Teemme jokaiselle oman pienen passin, johon lapset voivat leikata ja liimata kuvia erilaisista Eurooppa-lehtisistä, joita minulla on. Passiin he voivat sitten kerätä itselleen tärkeitä asioita. Kuka haluaa kirjoittaa ylös miten unkariksi sanotaan rakastan sinua ja kuka taas herkullisen venäläiserikoisuuden nimen tai parhaan biisin eurooppalaisesta levyraadista.

Kun passit ovat saaneet hieman persoonallista ilmettä (kaikkeen voi kuitenkin mennä hyvin paljon aikaa, mutta kai lapsille voi alussa sanoa että niin ja niin monta minuutti ja jos jää kesken, niin oppivatpahan pikkuhiljaa ajankäsitystä), siirrymme hankkimani puisen Eurooppa-palapelin pariin. Ilman alustaa lapset yrittävät järjestellä Euroopan maita oikeille paikoille. Tarvittaessa voivat katsoa julistekartasta apua ja lopuksi palat kootaan alustalleen. Tähän kertaan mennessä kartta on siis vilahtanut jo kolmeen otteeseen, erilaisissa muodoissa. Lapsille on varmasti jo jäänyt nimiä päähän ja niinpä voimme hieman leikkiä niillä. Kaikki lapset saavat yhden maan palapelistä (joissain paloissa useampi maa, jolloin valitaan niistä vain yksi) ja ovat sen maan edustajia. Puhalletaan ilmapallo. Lapset seisovat ringissä ja yksi on keskellä pomputtamassa ilmapalloa. Tavoite on, ettei ilmapallo koskisi lainkaan maata. Maita kutsutaan keskelle vuorotellen. Jos minä olisin Finnland voisin sanoa Finnland ruft Frankreich eli Suomi kutsuu Ranskaa. Tällöin henkilö, jolla on Ranska, siirtyy keskelle pomputtamaan palloa ja kutsuu seuraavan, esim. Frankreich ruft Italien. Jos kaikki sujuu sukkelaan, pääsemme ehkä pelailemaan myös pääkaupungeilla mutta 45 minuuttia on lyhyt aika, kun kyseessä on 8-9-vuotiaat lapset joille sattuu ja tapahtuu...

Pukin pikkuapuri kirjoitteli kortteja.

Kuvia hieman eri aihepiireistä.

Ruoat ehkä käytetyimpiä tänä vuonna.

Knut 1 v.

Aion tästä lähtien joka viikko kirjoittaa jostain Saksassa ajankohtaisesta uutisesta. Yritän tietenkin etsiä uutisia nimen omaan Saksasta, mutta voi olla myös kiinnostavaa tietää, mikä uutinen ulkomailta kuohuttaa myös saksalaisia (tällä hetkellä tietenkin taas Suomen hyvä pisamenestys).

Tämän viikon "viikon uutinen" on kiistatta Knutin syntymäpäivä. Menneellä viikolla vuosi sitten Berliinin eläintarhaan syntynyt ja siellä ensimmäiset viikkonsa keskoskaapissa viettänyt jääkarhunpentu Knut on viettänyt yksivuotissyntymäpäiväänsä. Niin lehdissä kuin televisiossakin on näytetty kuvakollaaseja ja videoita Knutin ensimmäisestä elinvuodesta. Ajankohtaisia otoksiakin on ollut mukana ja täytyy myöntää, että Knut on kasvanut hurjaa vauhtia eikä ole enää lainkaan pentumainen.

Kaupoista voi tietenkin ostaa Knut-pehmoleluja ja jääkarhu on muutenkin pop. Törmäsin Bonnin Butlers-sisustuskaupassa jääkarhujääskrapaan. Jääkarhukäsinukke käteen ja sitten vain skrapaamaan jäätä ja huurretta auton ikkunoista. Jääkarhun masussa on nimittäin tasku, johon on kätketty jääskrapa. Ensimmäistä kertaa harmittaa, etten omista autoa :)

Valkoinen ja pörröinen pentu.

Yksivuotiassyntymäpäiviään vietti roimasti kasvanut ja pentuturkkinsa menettänyt nuorukainen.

Pyhä Nikolaus

Ajattelin vielä pyhittää yhden kirjoituksen Pyhälle Nikolaukselle, joka tulee saksalaislasten luo joka vuosi samana päivänä kun me juhlimme itsenäistä Suomea, 6. joulukuuta. Pyhä Nikolaus on piispa, joka tuo lapsille lahjoja yöllä. Lapset ovat jättäneet saappaansa, kenkänsä tai kai hätätapauksessa sukkansa oven ulkopuolelle ja sinne Nikolaus sujauttaa jotain pientä, usein suklaata. Nikolaus on vähän kuin meidän joulupukkimme.


Alkuviikosta erään osnabrückiläisen tavaratalon ikkuna oli täynnä pieniä saappaita, joissa oli erilaisia suklaaherkkuja. Tänään kaikki olivat kadonneet, eli saappaat on eilen jaettu takaisin omistajilleen. Ja olipa Nikolaus käynyt työpaikallikin ja siellä minua odotti pieni Osnabrück-tuikku sekä pikkuinen suklaapukki.

Bonnissa onnistuin kiertelemään niin, että satuin joulumarkkinoiden lavan eteen juuri ennen h-hetkeä. Puikoissa oli toistaiseksi vielä taikuri, Jörg der Magier, joka hauskuutti ja höynäytti lapsia. Sää oli hyvin sateinen, mutta lapsia alkoi tulvia mitä lähemmäs h-hetki tuli. Ja pian sieltä sateenvarjojen takaa näkyikin piispa Nikolauksen hiippahattu ja vieressä löntysteli aasi.

Comenius-tapaaminen Bonnissa

Keskiviikko ja torstai hujahtivat ohi hetkessä! Niin tiivis paketti oli seminaari Bonnissa, että jäi melkein tyhjän päälle seisomaan. Ja tietenkin sitä olisi toivonut myös paljon enemmän vapaa-aikaa. Monista jutuista olisi ollut kiinnostavaa keskustella kollegojensa kanssa ja ruokatauot olivat moiseen aivan liian lyhyitä. Lähdin tilaisuudesta uusin eväin ja tutustuin päivien aikana myös uusiin ihmisiin. Meitä apulaisopettajia oli paikalla parikymmentä ja lisäksi ohjaavia opettajia heitäkin ainakin kymmenen. Moni heistä tosin oli niin nuoria, että ei aluksi tiennyt kuka ohjaa ketä :) Jatkossa toivottavasti onnistuu paikallisten tapaamisten järjestäminen. Muiden maiden apulaisopettajat ovat todella arvokasta pääomaa, yhteistyön ja verkostoitumisen mahdollisuudet ovat rajattomat!


Kokouspöydän äärestä jokaiselta paikalta löytyi Comenius-kangaskassi täynnä Comenius-sälää. Kerrankin kävi tuuri, sillä omasta kassistani löytyi S-kokoinen paita! Tutustuminen alkoi aika lailla samalla konseptilla kuin varmaankin tapaamiset muissakin maissa. Jokainen vuorollaan merkitsi Euroopan kartalle mistä on kotoisin ja Saksan kartalle missä suorittaa apulaisopettajaharjoittelunsa. Meitä oli ihan Pohjois-Norjasta Italiaan ja Turkkiin sekä Espanjasta Unkariin ja Bulgariaan asti. Myös Saksassa olemme ripotellen eri puolilla pohjoisen pikkukylistä Baijerin Augsburgiin.

Oikealta Kasia Puolasta, Zoltan Unkarista, Suzanne Irlannista, Cathrine Norjasta, Almudena Espanjasta, Frau Oepen (yksi vetäjistä) ja istumassa Suvi Suomesta.

Keskiviikko kului lähinnä pohtiessa arkipäiväisiä asioita Saksassa sekä apulaisopettajan tehtäviä koulussa. En kokenut näitä osioita välttämättä kovin tarpeellisiksi. Monet kysyivät sairasvakuutuksesta enkä ole yhtään sen viisaampi kuin ennenkään... Joo, eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla pitäisi saada hoitoa, mutta kun eivät saksalaisetkaan saa elleivät kuulu lisäksi johonkin täkäläiseen sairaskassaan. No, toivon että sellaiseen nyt voisin liittyä ilmaiseksi koska omistan tuon kortin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa työskentelevät hyötyivät varmasti vihjeistä, kuinka voisi tutustua omanikäisiin ihmisiin paikkakunnallaan. Apulaisopettajan roolista puhuttaessa avauduin omasta ongelmastani. Oli jotenkin outoa, kun olen jo keväästä asti elänyt siinä uskossa, että omassa koulussani nimenomaan ollaan oltu hyvin valmistautuneita ja innoissaan asiasta ja ohjaava opettajani on vaikuttanut niin avuliaalta ja kaikkea, ja yhtäkkiä kaikki seisoo päälaellaan.

Kaksi entistä apulaisopettajaa kertoi kokemuksistaan. Toinen oli ollut Luxemburgista Saksassa ja toinen Saksasta Englannissa. Korvat höröllä kuuntelin molempien kertomuksia mutta erityisesti jälkimmäistä esitystä. Saksalainen Mona oli ollut Englannissa ala-asteella, jossa lapsia oli nelivuotiaasta ylöspäin. Koulun lukujärjestykseen ei kuulu minkään sortin vieraat kielet, joten siinä mielessä ajan löytäminen omaan opetukseen oli vielä haasteellisempaa kuin itselläni, minulla on sentään täällä englannin tunteja valmiiksi lukujärjestyksessä. Myös Monan oppilaat olivat pieniä ja saksaa opiskeltiin kielikylpymaisesti. Sain todella paljon hyviä vinkkiä omaan englannin kielikylpyopetukseen, sillä sellaiseen ei ole ainakaan omassa koulussani materiaalia tarjolla. On oma haasteensa, kun lapset eivät osaa vielä oikein lukea ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin puhkun askarteluintoa ja pian päästään lasten kanssa tekemään muutakin kuin laululeikkejä. Seuraavana aamuna vielä kiitin Monaa hyvistä vinkeistä ja hänpä kaivoi kassistaan cd-levyn, jolle oli polttanut materiaalejansa. Hän siis kierrätti niitä ja saimme hypistellä ja ihastella niitä. Aion myös väsätä koulun aulan seinälle Suomi-julisteen, jossa julkaistaan joka viikko uusi tietovisakysymys Suomeen liittyen. Näin jokainen lapsi pääsee halutessaan jotenkin osallistumaan ja he oppivat joka viikko lisää. Lopussa useiten vastanneet tai eniten oikeita vastauksia saaneet tietenkin voisi palkita pieneillä suomalaisilla palkinnoilla.

Keskiviikkona myös lyhyesti esiteltiin saksalainen koulusysteemi ja päiviteltiin Saksan Pisa-tuloksia... Saimme myös Comenius-portfoliot, joita voi käyttää oman työnsä reflektoimiseen. Reflektoiminen tuntuu olevan joka paikassa päivän sana. Oli kiinnostavaa kuulla muiden maiden systeemeistä ja ohjaavien opettajien näkemyksiä koulusysteemistä, jossa he itse ovat töissä. Kaikki paikalla olleet opettajat vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ehkä he juuri siksi ovat valikoituneet ohjaaviksi opettajiksi, kun ovat innoissaan uudesta ja haluaisivat kehittyä. Ruokapöydässä keskusteltiin, kuinka Nordrhein-Westfalenissa jaetaan oppilaille nykyään Kopfnoteja. Kuulemma niitä on ollut ennenkin ja jossain osavaltioissa ne on otettu takaisin. Kyseessä on siis yleisarvosana oppilaan sosiaalisista taidoista ja työskentelytavoista ym., eli meidän käyttäytyminen ja huolellisuus. Kerroin, että meillä moisia arvosanoja annetaan ja Essenissä opettava Anja sanoikin, että siksi se varmasti on heillekin otettu :)

Illalla lähdimme kaikki yhdessä Bonnin joulumarkkinoille. Sää oli ollut upea koko päivän eikä missään vaiheessa tullut kylmä, ehkä kiitos irlantilaiselle lampaanvillakaulahuivilleni, joka on toooodella lämmin! Kävimme katsomassa raatihuoneen sekä Beethovenin synnyintalon ulkoa ennen Glühweinille siirtymistä. Kaikki oli niin mukavan leppoisaa. Apulaisopettajat ja ohjaavat opettajat sinuttelivat toisiaan sujuvasti vaikka olisivat juuri tavanneet ja kippasivat yhdessä alas amaretolla terästettyä hehkuviiniä. Muut ohjaavat opettajat olivat lähes järkyttyneitä, että itse vielä teitittelen omani kanssa, mutta kuitenkin sitä mieltä, että minä en voi tehdä aloitetta sinutteluun... Joten välit pysynevät jäykähköinä vielä pitkään! Muutenkaan he eivät kyenneet ymmärtämään ohjaavan opettajani ongelmallista asennetta ja kannustivat kaikki pysymään tiukkana ja sanoivat, että luulisi opettajan vain olevan tyytyväinen kun on tällainen apulaisopettaja. Muita samankaltaisia ongelmia ei ilmennyt, suomalaista Suvia tosin oli yritetty laittaa sijaiseksi maksamatta siitä mitään palkkaa mutta ei siitäkään asiasta kai ollut tarvinnut kauan vääntää ennen kuin koulu ymmärsi mikä on homman nimi.

Bonnin raatihuone.

Amber Belgiasta, minä ja Cathrine Norjasta.

Tunnelmallista ja hämyisää. Minä, Amberin ohjaaja Ursula, Amber itse sekä Leen Belgiasta.

Herkullisen näköinen valikoima erilaisia manteleita.

Mutta suklaapäällysteiset mansikat ovat herkullisempia!

Unkarin Zoltan sekä Puolan Kasiat.

Majapaikassamme piipahdimme vielä bistrossa Absackerilla eli illan viimeisellä juomalla. Opin taas uuden sanan. Lisäksi opin, että skoolattaessa pitää katsoa silmiin sitä jonka kanssa skoolaa tai muuten seuraa seitsemän vuotta huonoa seksiä. Mikä liene keskieurooppalainen uskomus.

Torstai oli hyvin käytännönläheinen päivä. Kaksi ohjaajaa opasti meitä oman maan kielen ja kulttuurin opettamiseen. Monia juttuja teimme konkreettisesti ja ne pelit ja leikit, joita emme ehtineet kokeilla sekä kaikki erilaiset variaatiot on visusti kirjoitettuna muistiin. Näiden naisten tulisi kouluttaa Saksan kaikkia opettajia. He ovat paneutuneet erilaisten oppijien tarpeisiin ja niinpä oppimissamme aktiviteeteissa on usein jotain kaikille oppijatyypeille, kinesteettisille, visuaalisille sekä auditiivisille oppijoille. Saksalaisissa kouluissa istutaan päivät pitkät, poikkeuksena ala-asteet, joissa sentään jotain pientä aamujumppaa tehdään mutta sen jälkeen liikutaankin vain hakemaan kunkin tunnin tarvikkeet luokan hyllyköstä.

Tässä kokoamme Italian karttaa pienistä osista. Idea myös Suomi-kerhoon, vaikka Suomessa nyt virallisesti onkin vain viisi lääniä, mutta on siinäkin punnertamista jos ei oikein tiedä minkä mallinen Suomi on.

Melkein valmis. Muita ideoita esittelen sitä mukaa kun niitä itse tulee käytettyä ;)

Töiden jälkeen illat eivät ole enää tylsiä, kun leikkelen makkaroiden ja banaanien kuvia siitä valtavasti mainoskasasta, joka meille aina viikottain kertyy. Niitä sitten liimailemaan paperille tai kartongille ja eiköhän laminointikin sitten onnistu (vaikka sitten omalla kustannuksella, siinä tapauksessa koulun on tosin turha unelmoida, että lähdettyäni jättäisin materiaalia heidän käytettäväkseen). Yhdistellen Cornelian ja Roswithan aktiviteetteja Monan vinkkeihin saan jo aikamoisen pläjäyksen materiaalia, joka toivottavasti kestää vuosikausia! Samoja kuvia ja muita kun voi käyttää vaikka minkä kielen opettamisessa ja variaatioita voi vuosien varrella vain keksiä lisää. Esimerkkinä maana käytettiin Saksaa, joten minulla on paljon valmista ja käyttökelpoista materiaalia myös tuleville saksanoppilailleni. Hurraa!

Eilen päivän päätteeksi joku harmaahapsisetä vielä kertoi erilaisista sähköisen median mahdollisuuksista... Hän näytti youtubesta pariminuuttisen ohjevideon miten bloggeriin perustetaan blogi jne... Minulle aika vanhaa kamaa ja hieman tylsää. Etenkin kun tämä vanhahko herra oli niin olevinaan ja käytti aivan kammottavaa kieltä, jossa joka toinen sana oli englannista lainattu, hyi... Sitten hän vain näytti meille jotain videokeskusteltujaan ja kuinka hän vastaa jonkun toisen haasteeseen kertoa itselleen tärkeästä puusta. No, onneksi oveen kolkutettiin kesken esityksen ja Pyhä Nikolaus tuli meitä hetkeksi viihdyttämään. Piispa oli kyllä epäilemättä vohkinut joulupukin vaatteet. Ja kyllä meidän suomalaisten pisa-tuloksia sitten taas muistettiinkin. Ja Nikolaus kehottikin kaikkia, että tekisimme parannuksen saksalaisiin kouluihin, jotta niiden oppilaat eivät enää olisi niin surkeita.

Nikolaus teki ystävällisen poikkeuksen ja tuli vielä meidän luonamme käymään, vaikka hänen työaikansa oikeasti loppuu jo aamusella.

Suklaapukkejahan sieltä säkistä tuli!

Olisin toivonut tilaisuuden olevan hieman pidempi, monien kanssa juttu jäi täysin kesken, mutta sitä varten meillä on toistemme yhteystiedot ja voimme itsenäisesti järjestää omia pienempiä tapaamisiamme. Jaksoin samanaikaisesti olla innoissaan siitä, mitä kaikkea sain tästä tapaamista ja harmissani siitä, että kaikilla muilla tuntuu synkkaavan todella hyvin ohjaavien opettajiensa kanssa ja he todella paneutuvat asiaan.

Menin tänään koululle, koska olin herra Andreaksen kanssa sopinut, että käymme lukujärjestyksen läpi. No, eipä hän edes ollut koululla eikä sihteerin mukaan ollut siellä koko päivään (menin vasta yhdentoista maissa), eikä edes ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta. Toki ymmärrän että hänen uudessa tilanteessaan voi tulla kaikenlaista odottamatonta ja Uta, eräs kollegani, sanoi, että hän on nyt todella stressaantunut uuden vauvan ja jonkun Prüfungin vuoksi, liekö sitten vain joku yksittäinen koe vai kokonainen tutkinto kyseessä. No, eipä ole näistäkään viitsinyt mainita minulle! Ymmärtäisin edes hieman paremmin, miksi hänellä ei ole aikaa paneutua minun ohjaamiseeni. Hänhän on miljoonasta muustakin asiasta vastuussa. Varmaan senkin takia hän on pyytänyt minua juuri niille muille kuin kieltentunneille joilla nyt olen, koska ei itse ehdi... Sen jälkeen kun minä tulin, häntä ei ole enää näkynyt savitöissä ja liikuntatunnillakin hän huitelee muualla... Siihen tulee kyllä loppu, koska en aio suostua valinnaisliikuntaan ennen kuin olen varma, etten voi enää satuttaa itseäni. Kaikki muutkin kollegat pitävät minusta huolta, että olisin nyt olkapään ja nenän kanssa mahdollisimman varovainen.

Koulun rehtori onneksi oli paikalla ja kysäisin sitten häneltä. Kerroin ideastani pitää toisella lukukaudella sekä kolmos- että nelosluokkalaisille Suomi-kerhoa ja hän piti ideana hyvänä, kunhan ryhmät vain saadaan täyteen enkä usko että siinä on ongelmaa! Ja siitäkin hän oli samaa mieltä, että nämä tosiaan alkaisivat molemmat vasta helmikuussa, koska lapset tuskin haluavat kesken kaiken vaihtaa. Nyt minulla on siis haasteena saada Eurooppa-kerho kunnialla pakettiin tammikuun loppuun mennessä ja olen vielä tammikuussa yhtenä päivänä pois, joten tiukkaa tekee. Mutta koen olevani siinäkin asiassa aika vahvoilla nyt kaikkien uusien ideoiden jälkeen. Bonnin joulutorilta tarttui sitä paitsi mukaan puinen Eurooppa-palapeli sekä kirjakaupasta dvd-levy Europäische Märchen und Sagen, voitteko uskoa mikä tuuri löytää moiset jutut! Yhtäkkiä minulla on tosta noin vain satuja Euroopasta saksaksi. Jippii! Vähän muutakin tuli shoppailtua, esimerkiksi Saksa-aiheinen muistipeli, joka oli näytillä myös tapaamisessa. Sainkin sitten selkä vääränä kantaa kaiken sen kotiin...

Ihan jokainen maa ei ole yksittäinen palansa ja jotkut maat eivät irtoa ollenkaan, mutta silti pidän tätä aika hyvänä löytönä!

Deutschland Memory. Pelissä on 52 kuvaparia, nähtävyyksiä ja maisemia Saksasta. Kuvien selitykset löytyvät onneksi vihkosesta. Peliähän voi sitten varioida tekemällä lisää kortteja ja etsiä kuva-sanapareja jne.

Ja todellinen aarteeni. Tarinoita on n. 50 kielialueelta Euroopasta tekstiä ja kuvia. Ostin myös dvd:n, jossa on tarinoita siluettipiirrettyinä. Kolmella levyllä satuja niin Saksasta kuin muualtakin. Mikä löytö!