Rouva Sitruuna

Jes, sain tänään ensimmäisen lempinimeni! Siis olisinhan ihan tylsä maikka, jos oppilailla ei olisi minulle jotain raflaavaa lempinimeä. Frau Zitrone myös oikeasti äänteiltään on lähellä sitä kuinka saksalaiset lausuvat sukunimeni, joten ihan ovela.

Sanoin niille lapsille että sopii hyvin, gleich werde ich nämlich sehr sauer. Eli kohta nimittäin suutun teille. Saksan sauer tarkoittaa sekä vihaista että hapanta.

Annoin siis saksan tukiopetusta neljälle oppilaalle, joista kukin ihan mahdoton tapaus.

Ensimmäinen on se jolla on se koira ja jonka suloisista pennuista hän minulle kertoi. Nyt sain tutustua hänen toiseen puoleensa! Ihme sexy, sexy, sexy -toistoja ja hui, nyt mua pelottaa ja ei kiinnosta paskan vertaa aina kun korotin ääntäni. Tuli mieleen kasiluokkalainen! Siirsin pojan muista erilleen, mutta ei hänen työskentelystään silti meinannut tulla mitään.

Toinen on taitava lukemaan, mutta kirjoittaminen ja saksan kieli ylipäänsä ei oikein ole hallussa. Tehtävänä siis oli kokonaisilla lauseilla vastata kysymyksiin. Wie viele Junge bekommt eine Fücshin? 3-5. Ja vihkoon olisi siis pitänyt kirjoittaa Eine Füchsin bekommt 3-5 Junge. Käytiin taululla hitaasti ja mielestäni varmasti läpi mistä erottaa onko lause kysymys vai vastaus. Poika kirjoitti jokaisen vastauksen perään siltikin kysymysmerkin eikä muutenkaan syntaksi oikein ollut hallussa, oikeinkirjoituksessakin ongelmia. Ein fell ein Fuchs ist oransche und weiß.

Kolmas suttasi vihkoonsa kaiken maailman mammamia- ja Alvar ist blöd -hokemia. Ja sitten pliis pliis, älä näytä tätä opelle, lupaan nyt olla kiltisti. Hän sai kaksi lausetta aikaiseksi kun seisoin vieressä ja ohjasin. Millä sanalla aloitat lauseen? Der Dachs. Hyvä. Mitä se mäyrä tekee? Schläft. Hyvä. Missä se nukkuu? Im Dachsbau. Hyvä. Ja nyt kirjoitat sen lauseen.

Neljäs sai aikaan viisi lausetta. Hän oli joukon rauhallisin, yllättäen tyttö... Oikeinkirjoituksen korjaamiseen kuitenkin menee kaksinkertainen aika siihen nähden kuinka kauan hän lauseita kirjoitti. Der Fuks ged abendz jagen. Eli Der Fuchs geht abends jagen. Kysymykset lapsilla oli monisteella ja sanoinkin aluksi, että siinä heille on hyvä oikeinkirjoitusmalli... Tyttö osasi kyllä korjata virheensä kun kysyin häneltä miten hän on kirjoittanut – f-r-i-s-t – ja mitä tekstissä lukee – f-r-i-s-s-t. Osasi sitten sanat tavattuaan omatoimisesti lisätä puuttuvan ässän.

Kuinka heidän oma opettajansa jaksaa luokkaansa? Lapsia on 26! Osa heistä toki on varsin mukavia ja helppohoitoisia tapauksia, mutta nämä sankarit pitää laskea jopa kahden käden sormilla...

Toivottavasti minun ei tarvitsisi joka päivä olla hapan sitruuna :)

Kuvan lähde

Stereotypioita saksalaisista

Pidin perjantaina ensimmäistä kertaa englannin tukiopetusta erään kollegani 15-vuotiaalle tyttärelle. Olimme edellisviikolla siis jo tavanneet ja hieman tutustuneet, joten pääsimme heti mukavasti vauhtiin.

Tyttö ilmeisesti eniten kaipaa itseluottamusta englannin käyttöön, ei niinkään kieliopin kertaamista tai kirjoitusvirheiden kitkemistä. Tunnilla opettaja kuulemma puhuu koko ajan englantia, hyvä. Kielioppia ei kuitenkaan käydä millään lailla läpi, opettaja olettaa että oppilaat itsenäisesti opiskelevat asiat kirjan takaa. Sanojakin opetellaan ainoastaan pistareita varten kotona ja eivät tuon ikäiset harvemmin osaa muita kuin mekaanisia ulkoaopettelumenetelmiä. Ehkä siis kevään aikana etsimme tytölle myös sopivaa tapaa painaan mieleen uusia sanoja. Näistä sanojenopetteluista voi muuten lueskella myös kognitiotietelijäpuoliskoni blogista.

Minulla ei ole mahdollisuutta etukäteen perehtyä oppikirjan sisältöön sen kummemmin, joten paras tapa aloittaa olikin ruveta kyselemään tytöltä mitä heidän viimeksi käsittelemänsä tekstinsä sisälsi. Tyttö aloitti saksaksi mutta jatkoi sujuvasti englanniksi kun pyysin. Hmmm. Hieman artikulaatioon ja varmempaan ulosantiin voisimme silti myös keskittyä.

Viime kappaleessa oli ollut Saksaan tuleville jenkeille vinkkejä ja ohjeita liittyen Saksaan ja saksalaisiin ja tunnilla oppilaat olivat ilmeisesti hieman jo keskustelleet siitä mitkä asiat pitivät paikkansa ja mitkä eivät. Ja että heidän omiin käsityksiinsä amerikkalaisista kuuluu pikaruoka ja että autolla huristellaan joka paikkaan.

Väitteet saksalaisista olivat kiinnostavia, sillä osa oli täysin paikkansapitäviä, mutta osan ainakin tukioppilaani koki hieman aiheettomiksi tai jopa loukkaaviksi. Tässä muutamia:

Dating in bigger groups

Kyse ilmeisesti oli yleisesti ihmisten tapaamisista eikä romanttisista treffeistä ja Laura kertoi, että kyllä he usein aika isoissa porukoissa liikkuvat, eikä hänelläkään ole yksittäistä hyvää ystävää. Itse en oikein osaa ottaa kantaa tähän, koska tapaan täällä ihmisiä aika suomalaiseen tyyliin enkä myöskään tunne mitään yhtä yksittäistä porukkaa.

Green, greener, greenest

Saksalaiset ovat edistyksellisiä kierrättäjiä ja ympäristöintoilijoita. Laura nyökkäili ja selitti kuinka moneen eri astiaan heillä menee jätteet. Ja pitää paikkansa myös omasta mielestäni, vaikka olemmekin kummastelleet keltaista säkkiä, johon menee lähes kaikki pakkausmateriaali. Säkkiin saa laittaa vain puhtaita pakkauksia, eli kaikki jugurttipurkit ja muut on pestävä hyvin, vedenkulutus on sitten tietenkin suurempaa. Ja joku joutuu jossain vielä lajittelemaan kassista erilleen säilyketölkit ja maitopurkit. Olen kuullut, että Yhdysvalloissa monen jätteet menevät keittiössä johonkin reikään, jossa on silppuri ja vips, niin vain ovat jätteet pois ja kun ovat poissa silmistä, ovat myös poissa mielestä... Ehkä he kuvittelevat etteivät tuota lainkaan jätettä. Mihinhän mahtaa se kaikki jäte mennä sieltä taikarei´iästä?

Germans only cross the street during the green light

Rot ist tot. Tuon iskulauseen opin Saksan suomalaisten keskustelufoorumilla. Joku suomalainen aikuinen mies oli hiljaisella paikalla ylittämässä katua punaisia päin kun vanha herrasmies tokaisi tämän lauseen. Punainen tarkoittaa kuolemaa. Ja ihan sama oliko paikalla lapsia tai näkyikö missään autoja, niitä voisi silti olla siellä, eli ei missään tapauksessa saa ylittää kuin ainoastaan vihreän valon palaessa. Kirjan mukaan jenkeissä ylitetään tie miten sattuu. Aika kiltisti ne saksalaiset liikennevaloja tottelevat.

Germans are rude

Nojaa, riippuu kai mistä näkökulmasta katsoo. Jenkeille tämä ehkä on ihan hyvä huomio. Yksi jenkkityttö Glasgowssa valitti kuinka hänelle oli kehuttu paikallisten ystävällisyyttä mutta olikin saanut pettyä pahemman kerran. Amerikkalaiset kun pursuavat sitä sellaista ah, ihanaa, mä rakastan sua, jee jee niin pettymys voi olla suuri, kun kaikki eivät yhtäkkiä olekaan kimpussasi ja superkiinnostuneita. Kysyin Lauralta onko saksalaisten joukossa jokin tietty väestöryhmä, joka käyttäytyy eniten huonosti, kuulemma eniten lapset ja vanhukset. Häntäkin oli kerran lyöty kävelykepillä linja-autossa. Minä taas olen kuullut joltain tahoilta, että saksalaiset valittavat kaikesta, esim. ulkomaanmatkoilla. Onhan sekin aika töykeää. Mutta saksalaiset ovat oikeasti varmaankin yhtä törkeitä kuin suomalaiset ujoja ja sisäänpäinkääntyviä. Ei tuollaisilla määreillä koskaan voi määritellä yhtä kokonaista kansaa.

Naked Germans

Kirjassa kerrottiin, kuinka saksalaiset hengailevat aataminasussa uimarannalla. Tämä oli Lauran mielestä vähän typerä ja liioteltu tieto. Kyllähän niitäkin rantoja löytyy ja nudismille omat harrastajansa, mutta valtaväestöön nakuilua ei kuulemma pitäisi yhdistää. No, meillähän on nämä saksalaisten nakuilut tuttuja syyskuulta ja niistäkin on Juho kirjoitellut, hänen blogiinsa tullaan päivittäin hakusanoilla nudismi, nudisti jne. Eipä siitä sitten sen enempää.

Presents

Lauran mielestä saksalaiset vievät lahjoja vain hyvästä syystä, esimerkiksi syntymäpäiväjuhlille, mutta muutoin väite tuliaislahjoista ei pidä ollenkaan paikkaansa. Itsekin luulen, että tuliaisia annetaan paljon herkemmin Suomessa, jos ei muuta niin aina on isäntäväelle vähintäänkin kahvipaketti tarjolla. Joitain vuosia sitten tuttavien häissä Virossa taas opin, että sikäläinen tapa on tuoda aina kukkia.

Jaa, mitähän mahtoivat pari muuta väitettä olla. Jostain sarjakuvakeskustelusta puhe kääntyi joka tapauksessa vielä saksalaisten matkailuun ja kysyin Lauralta, ottavatko saksalaiset todella hotellin aamiaispöydästä evästä mukaansa. Hieman häpeillen hän myönsi, että he ainakin tekevät niin. Kerroin hänelle myös urbaanin legendan turistinaisesta, joka lounaalta kauhoi keittoa vyölaukkuunsa. Oletteko te todistaneet näitä salakuljetuksia?

Nämä stereotypiat olivat aika herkullisia puheenaiheita, sillä no, niistä nyt ei vain voi olla sanomatta mitään, etenkin jos on täysin eri mieltä. Loppujen lopuksi Laura innostui kertomaan sitä sun tätä aiheen vierestäkin ja mietimme myös hänen läksytehtäväänsä, minkä yhteydessä tuli esille myös pari uutta sanaa.

Työskentelytapa kuulemma oli hyvä ja sanoin, että jos on toiveita kerrata jotain kielioppijuttuja tai mitä vain, niin sanoo vain asiasta. Saan 15 € tunnilta siitä, että jututan 15-vuotiasta englanniksi. Kysymällä kirjan teksteistä tulee testattua luetunymmärtämistä ja puhumalla tyttö saa lisää varmuutta suulliseen ilmaisuun. Minun ei tarvitse tehdä mitään etukäteisvalmisteluita ja tukioppilas on reipas ja motivoitunut, joten 15 € on juuri passeli.

Huomenna tienaan sitten toisen kollegani kotona, menen nimittäin lapsenlikaksi. Lapset tosin ovat jo nukkumassa kun menen sinne, joten homma on aika helppoa (toisaalta tylsää). Rahaa ei tietenkään tuosta hommasta saa kuin puolet tukiopettajan tienestistä, mutta rahaa se on sekin ja erittäin tervetullutta. Toivottavasti joskus pääsen hoitamaan lapsia kun he ovat valveilla, kyseessä on nimittäin kolme aivan ihanaa lasta, joista nuorin, 3-vuotias poika, istui iltapalapöydässä merirosvolakki päässä ja puinen miekka kädessä. Jotenkin tuli mieleeni pikkuveljeni Mikko Merirosvo.

Voisko ihanammin päivä enää alkaa

Olin tänään aamulla baletissa. Aijai kun teki hyvää. Ja huomenna se kyllä tuntuu! Vasen nivunen on nyt hieman kipeä, ollut kesäkuusta lähtien aina silloin kun olen notkeillut, olen silloin ehkä jotenkin vinksahtaneesti venytellyt ja koukeroinut spagaateissa. Toki sitä voisi perjantaiaamuna nukkua pitkään kun voi, mutta liikunta vetristää ja virkistää ja ehkä syytä on myös tämänhetkisessä aurinkoisessa säässä, joka tapauksessa tunnen oloni oikein hyväksi! Nyt vain pitäisi pohtia kuinka usein käyn ja miten sumplailen kaiken kun välillä varmaankin ehtii enemmän kuin toisinaan ja sitten taas heti tiedän, milloin joudun olemaan pois ja niitä pitäisi korvailla. Maksaisinko samantien 90 € kuussa ja treenaisin niin usein kuin haluaisin. Aluksi kuitenkin vain balettia, jossa pystyn hyvin kontrolloimaan tekemisiäni ja stepinkin voisi aloittaa aika pian, mutta vauhdikkaammat lajit joissa kieritään lattialla ym. saavat vielä odottaa.

Piipahdin koululla ja vein sinne eilen askartelemani vastauslaatikon. Maanantaina lähtee siis Suomi-tietovisailu käyntiin. Juliste on jo seinällä ja laatikon kiinnitän narun ja nastojen avulla maanantaina. Olen myös kopioinut alkajaisiksi 300 vastauskuponkia. Kirjoitan opettajille infolapun visailusta ja he voivat tiedottaa oppilailleen, menee taas koko viikko jos kävisin joka luokassa itse ja kaikille samanaikaisesti aulassa on sekin huono, sillä viesti ei kuitenkaan mene perille kun siellä on kauhea hälinä. Vastauskuponkeja oppilaat myös saavat opettajiltaan, aulasta ne lähtevät lentelemään ties minne ja kynät olisivat aina kateissa.

Tänään menen tapaamaan ensimmäistä kertaa tukioppilastani Lauraa. Hän on yhden kollegani 15-vuotias tytär, joka tarvitsee apua englannissa. Onneksi aurinko paistaa, on mukavaa hurauttaa pyörällä. He asuvat vielä reilu kolme kilometriä eteenpäin koululta, joten kilometrejä tulee tänään ihana mukavasti kasaan. Juho lähtee menomatkalle seurakseni.

Tätä on liikkeellä

Olo ei ole sen kummemmin parantunut, joten soitin tänäkin aamuna töihin ja kävin lisäksi lääkärissä. Kerroin oireistani ja lääkäri jo nyökytteli... En ilmeisesti ole ollut ainoa. Kuulemma liikkeellä. Kyseessä on siis ihan viruspohjainen vatsainfluenssa tai mikä lie. Hain apteekista tropfeja ja jatkan hiilitablettien ottamista. Nyt vain pitää toivoa, ettei Juho parka saa tartuntaa, koska hänellä on vielä tärkeitä esitelmiä ja muita edessä...

Tämä nyt on sitten varmaan yksi näitä haittapuolia, kun on työskentelee useiden lasten kanssa. Päiväkodeissa ja kouluissa kaikki varmasti kiertävät ja tarttuvat paremmin kuin missään muualla. Nytkin vaikka kuinka olisin halunnut mennä kouluun, tein vain palveluksen kaikille etten mennyt, muuten ei olisi kovin moni ensi viikon joulujuhlassa...

Yhdet kemut on kuitenkin jätettävä väliin. Yhden opettajan luona olisi huomenna ollut opettajien pikkujoulut. Olisi ollut todella kivaa mennä, jotta voisi taas paremmin tutustua työkavereihinsa ja hieman muissa ympyröissä kuin opettajanhuoneen pöydän ääressä. No, pitää vain kevään puolelle sitten itse järjestää jotai illanistujaista, ei tosin täällä meidän pienessä pesäkolossamme, mutta eiköhän joku mukava kollega tarjoa kotiaan käyttööni jos emme halua koululla hengailla.

Joudun myös perumaan ensimmäinen tukiopetustuntini. Eräs kollega pyysi minua antamaan englannin tukiopetusta 15-vuotiaalleen tyttärelleen. Mukava tapa tienata hieman lisää rahaa pimeänä ja saada tämän vuoden aikana myös hieman toisenlaista opetuskokemusta. Häntäkään en nyt aio mennä tartuttamaan, tai jää moni koe tekemättä viimeisellä kouluviikolla. Olen ajatellut pyytää 15 € tunnilta (täysi 60 min), ensin kuitenkin haluan tavata tytön. Minulla on ollut yksi niin haastava tapaus, että mielelläni kiskoin 20 € puuhasta, niiltäkin kerroilta kun mimmi teki oharit. Toisaalta olen taas himpun pätevämpi kuin tuolloin, mutta en voi myöskään hinnoitella Suomen opettajanpalkkojen mukaan ja ei kyllä ole hajuakaan mitä sijaiset täällä nettoavat tunnilta. Joten 15 € lienee ihan hyvä tuntipalkka, jos tytöllä on motivaatiota ja hän on suht kärryillä siitä missä mennään eikä minun tarvitse valmistella oppitunteja opettaakseni hänelle jotain täysin uutta vaan lähinnä tehdä tehtäviä hänen kanssaan, auttaa läksyissä ja kerrata ja paneutua hankaliin asioihin.

Höh. Tänä syksynä on kyllä jäänyt kaikkea kivaa väliin sillä välin kun minä vain poden ja tylsistyn. Mutta ei kai sille mitään voi... Kunhan ensi viikolla pääsisi kouluun, haluaisin niin paljon laulaa lasten kanssa suomalaisia joululauluja (tai jos nyt lähinnä sen Joulu on taas opettaisi) ja lukea heille suomalaisia joulusatuja.