Ensimmäiset hyvästit

Jotkut lapsista olivat ehtineet luulla, että minäkin olisin lähdössä, mutta täällä ollaan vielä nelisen viikkoa! Herra Hirvi nimittäin jätti hyvästit jo kaksi viikkoa sitten ja matkaseuraksi lähti matkusteleva karhuherra Bruno. Tämä olikin lapsille iso tapahtuma – ja haikea. Herra Hirveä hellittiin ja Brunokin sai suukkoja ja rutistuksia. Osa lapsista ei enää ole kyseisessä koulussa, kun Bruno syksyllä palaa Suomen kiertueeltaan. Vannoin lapsille kuitenkin, että Brunon Suomen kuukaudet tulevat olemaan ikimuistoiset ja kerroin, mitä kaikkea Brunon pään menoksi on tiedossa ja kyselin lapsilta, mitä he haluaisivat Brunon tekevän. Suomea pitäisi ainakin oppia ja sekös on helppoa kun kyseessä on pehmolelu ;) Järvenrannassa Brunon tulee myös käydä ja nähdä pääkaupunki Helsinki. Harmi, etten tuolloin kirjoittanut asioita muistiin, osa ehdotuksista oli taas päättömiä, samaa sarjaa kuin "onko Suomessa vessoja?".

Ennen hyvästejä siskoni tulivat vieraileviksi tähdiksi Suomi-tunnille. Mukaan tulivat poikkeuksellisesti myös neloset torstain ryhmästä ja mikä ilo olikaan seurata heidän touhujaan! Kun jaoimme kolmosia ryhmiin, jätin siskoni taakse nelosten kanssa ja käskin heidän tehdä tuttavuutta ja nelosten näyttää, mitä jo osaavat. Ja kun ne oli näytetty, oppilaat halusivat oppia lisää! He tulivat pari kertaa kysymään mitä on suomeksi was ist das? eli mikä tämä on, ja sen avulla kyselivät siskoiltani sitten kaikki mahdolliset esineet ja kuvat luokasta.

Tässä pääsette nauttimaan huudostani ja sekaisin menevistä fertigeistä ja bereiteista sekä rechtzeitigeista ja gleichzeitigeista. ;)

Lopuksi vielä koko ryhmän kanssa leikimme syksyllä Bonnissa oppimaani tervehdysleikkiä, suomalaisena versiona tietenkin. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä vierailuun, etenkin neloset. Kolmosten kanssa touhu on aina ollut mitä sattuu, mutta ainakin he malttoivat esitellä itsensä suomeksi ja kysyä siskoiltani keitä he ovat.

Tässä Suomi-kerhossa olleita lapsia, kolmosista puuttui jopa viitisen lasta.

Sen jälkeen, kun iltapäiväkerhotoiminnan lapset olivat syöneet lounaansa, keräännyimme kaikki koulun aulaan heittämään hyvästejä Herra Hirvelle ja Brunolle. Kerrottuani hieman Brunon tulevista kuukausista oli aika sanoa heipat, ja sekä Herra Hirvi että Bruno kävivät henkilökohtaisesti moikkaamassa kaikki oppilaat.

Tyttöjä mietitytti mitä kaikkea Bruno tuleekaan Suomessa näkemään ja kokemaan.

Nyt olen enää vain minä ja minunkin pitää sanoa hyvästit jo aivan liian pian! Enää 12 koulupäivää... Sinä aikana saan varmasti vielä useasti vastata lasten kysymyksiin koskien Brunon ja Herra Hirven vointia :)

Vessajuttuja

On välillä ihan mykistyttävää mitä kaikkea lapset haluavat Suomesta tietää. Tänään sama sankari, joka syksyllä tiedusteli onko suomalaisilla normaaleja sänkyjä, kysäisi ohimennen onko meillä Suomessa vessoja.

Olisi varmaan pitänyt kertoa että pienen hiekkalapion kanssa aina käymme metsässä kykkimässä. Tyydyin nyt kuitenkin vain vastaamaan kyllä ja selittämään sitä pientä eroa. Suomessa kun voi joka pytyllä miehetkin pissiä seisten. Lapset sitten ymmärsivät, että suomalaisissa vessoissa voi vain seisten asioida ja kysyivät onko meillä pytynrengasta. Yritin sitten tarkemmin selittää mitä eroa on sellaisella pytyllä, jossa voi asioida sekä istuen että seisten ja sellaisella, jossa voi asioida vain istuen. Tuli hieman pöljä olo.

Lapset kyselivät myös mitä Brunolle ja Herra Hirvelle kuuluu. Heidän läksiäisistään on tulossa tänne videomateriaaliakin, kunhan vain löytäisin sen hetken jolloin olisi hermoja ladata se... Kerroin, että he ovat isäni luona. Lapsia kiinnosti tietää kuinka vanha isäni on. Kerroin hänen olevan 48. Onpas nuori isä, totesi moni. Yksi nelonen kysyi omaa ikääni ja nopeasti laski päässään, minkä ikäinen isäni on ollut kun synnyin. Sitä sitten hämmästeltiin. Minulle taas oli käsittämätöntä, että monet oppilaat kertoivat isiensä olevan vanhempia kuin omani. Yhdeltä kysyin, onko tällä vanhempia sisaruksia ja hän sanoi kyllä. Sanoin, ettei se sitten ole ihmekään. Selvisi kuitenkin että se vanhempi sisarus on kahdeksanvuotias...

Tämän kyselytunnin vuoksi en heti päässyt lähtemään kotiin, mutta päivä kyllä piristyi kummasti.

Ja voitteko kuvitella, ettei pari nelosluokkalaista tienneet mitkä ovat hedelmiä ja mitkä vihanneksia. Heidän piti lajitella englanninkielisiä sanoja hedelmiin ja vihanneksiin ja kyse ei siis ollut vain siitä, etteivät he tienneet mitä tarkoittaa carrot tai apple, vaan siitä, etteivät he edes saksaksi osanneet sanoa onko banaani hedelmä vai vihannes... Neuvoin sitten perusohjeeksi, että hedelmät kasvavat puissa ja vihannekset maassa. Jotenkuten tehtävästä sitten suoriuduttiinkin, mutta silti sana grapeFRUIT oli lipsahtanut sinne vihannesten joukkoon... :D

Ilonpilkahduksia

On aika mieletön tunne kun koko vuoden minulle (ja muille) tiuskinut ja rimpuillut ja huitonut poika viime viikolla kysyi, voisinko pelata hänen kanssaan. Ja hymyilikin! Tietenkin Schulkindergartenin meininkiä tasapainottaakseen eräät aiemmin ihan siivosti käyttäytyneet lapset olivat taas ihan mahdottomia. Opettaja on ollut näiden reilun kymmenen lapsen kanssa niin pulassa, että muutama on jouduttu kesken koulupäivän lähettämään kotiin, koska käytös on ollut aivan kamalaa. Tuollaisessa paikassa on siis todella syytä iloita jonkun lapsen positiivisesta kehityksestä ja käytöksestä, koska se on toisinaan harvinaista herkkua.

Koulussamme on yhdestä perheestä kaikki neljä lasta ja viime viikolla satuin kolmena aamuna heidän kanssaan koulun lähellä sijaitsevaan risteykseen samaan aikaan. Olimme tosin ihan eri puolilla, mutta se ei estänyt lapsia huutamasta kovalla äänellä Hallo Frau Simoooooonen! Perjantaina tukiopettamasta tullessani tuli myöskin yksi oppilas vastaan ja taas tervehdittiin iloisesti ja yksi oppilas jopa väitti nähneensä minut joskus vuosi sitten jonkun kahvilan terassilla Nescafeta juomassa. Lapset on niin hauskoja. Mikään ei täsmännyt (en ollut täällä vuosi sitten, en juo kahvia, enkä ole istunut yhdenkään täkäläisen kahvilan tai baarin terassilla), mutta se ei silti tarkoita etteikö minua olisi nähty. Joskus lapsilla vain menee hieman jutut sekaisin... :)

Viime viikolla pidin toiselle kakkosluokalle Suomi-tunnin ja olin saanut ihan kirjallisena kysymyksiä etukäteen. Luokanopettaja sai kyllä minulle jotain kääntää, lasten oikeinkirjoitus kun on vielä todella retuperällä enkä itse osaa johdonmukaisesti jäljittää mitä milläkin tarkoitetaan... Lapset halusivat tietää mm. miten Suomessa vietetään äitienpäivää, mikä on aikaero ja kuinka ylipäätään juhlia vietetään, mutta myöskin että onko Suomessa kissoja ja jos on, minkä näköisiä, tuleeko Joulupukki aina ensimmäisenä suomalaislasten luokse sekä lista päättömiä sanoja, joille haluttiin suomennos.

Kollega joka on englannintunneilla hengaillut mukana on myöskin käyttäytynyt asiallisesti ja puuhaillut jotain omiaan luokan takaosassa. Torstaisin hän on pitänyt yhden tunnin yksin ja edellisen tunnin jäljiltä olikin sitten cd-kotelo rikki ja muovikansio, jossa kaikenlainen oheismateriaali on, taittunut... Hieman ikävää, sillä varsinainen opettaja tietää minun pääasiassa hoitaneen tuon englanninopetuksen enkä tietenkään haluaisi, että joudun palauttamaan hänelle kaiken materiaalin ihan sekundakunnossa :/

Iloa on pilannut myös se yksi nyt eläkkeelle jäävä kollega. Kerroin innoissani lasten esittämistä kysymyksistä. Hän vain kommentoi, että onpa lapsellisia kysymyksiä, ihan päiväkotitasoisia, kysyvät tuommoisia kysymyksiä vain kuluttaakseen aikaa. Haloo? Kuinka voi olettaa, että joku saksalaislapsi tietäisi yhtään mitään Suomesta? Moni pienempi oppilas hyvä jos tietää mitä kotikaupungin ulkopuolella tapahtuu. Toki on hassua kysyä onko Suomessa kissoja, mutta mistäpä sellaista voisi varmaksi tietää? Tämän kollegan mielestä parempi kysymys olisi, että onko Suomessa kotieläimiä. Ja mikähän tästä kysymyksestä tekee sitten niin paljon paremman ja kypsemmän? Odotan kauhulla tähän luokkaan menoa, sillä itse sallin kaikenlaiset kysymykset ja myös vastaan niihin. Toivottavasti tämä kollega ei rupea vaientamaan ja komentamaan oppilaita, aion kyllä pistää sitten hanttiin. Kyseessä on kuitenkin minun oppituntini!

Viime viikon paras juttu oli, kun toissaviikolla niillä nysäkynillä kirjoittanut pikku poika esitteli neljä uutta lyijykynäänsä sekä varapenaalinsa. Ihanaa, kun joku oikeasti petraa :)

Mukavaa vappua kaikille, meillä se kuluu reissun päällä ja simaa ja munkkia nautitaan sitten ensi vuonna tämänkin vuoden edestä ;)

Kuvatkin ovat ilonpilkahduksia viime viikolta eivätkä välttämättä liity vierellä olevaan tekstiin :)

Suomi-maniaa

(Huom! Tämä blogi näkyy parhaiten Firefoxilla, sitä käytän itsekin. Olen huomannut, että nätisti järjestelemäni kuvat ovat ihan päin seiniä esim. Safarilla ja Explorerilla.)

Kaikki lapset haluaisivat heti paikalla Suomeen! Olisittepa kuulleet niin oooh-äännähdyksiä aina kun näytin videotykillä uuden kuvan. Lapset olivat aivan haltioissaan Suomen luonnosta ja tekivät kiinnostavia havaintoja kuvista, joissa näkyi entinen kyläkouluni sekä espoolaisia koululaisia.

Molemmat tähän mennessä pitämäni Suomi-tunnit ovat menneet mukavasti, sääli vain että aikaa on niin vähän. Lapsilla on uskomattoman paljon kysymyksiä ja pienimmät lisäksi viittaavat ihan muistakin asioista, mutten kuitenkaan kehtaa keskeyttää heitä...

Olen aluksi Herra Hirven kanssa toivottanut hyvät huomenet ja sen jälkeen käynyt Suomen kartan kimppuun. Ensin olen tosin näyttänyt Euroopan karttaa ja olemme pohtineet Suomen ja Saksan välimatkaa, asukaslukujen eroja jne. Kartalta olemme sitten yrittäneet bongailla eri värejä ja miettiä mitä ne voisivat kuvastaa. Saksalaislapsi tietenkin sanoo että sininen on jokea ja vihreä peltoa/niittyä. Maisema todella on erilaista. Kuvissa minulla sitten olikin sekä metsää että järvimaisemaa, joten toivon että lapset lähtivät taas pikkuisen viisaampana tunniltani :)

Videotykillä näytin kuvia Suomen luonnosta, suomalaisista rakennuksista, vanhasta koulustani sekä espoolaisesta koulusta ja sen nelosluokan oppilaista. Mukana oli myös kaksi kuvaa itsestäni viime kesältä ja arvasin ihan oikein, että ne purisivat lapsiin ;) Toisessa ajelen pappamopolla pappani lapsuuden kodin edessä Satakunnassa ja toisessa taas paijaan heppaani. Sain hieman respektiä pojilta ja tytöt kysyivät heti hevosen nimeä ;)

Koska se paketti ei ole edelleenkään saapunut, ei minulla ollut näyttää lapsille suomalaisia lastenohjelmia, mutta pätkä Heinähatusta ja Vilttitossusta pyöri sen sijaan. Kauhea huutohan siitä tuli, kun emme elokuvaa voineet katsoa kokonaan. Lapset tuntuivat tykkäävän, vaikkeivät kieltä ymmärtäneetkään.

















Lopuksi oppilaat kiersivät kolmella asemalla. Yhdelle asemalle olin tuonut vinon pinon suomalaisia lastenkirjoja sekä lasten- ja nuortenlehtiä. Toisella asemalla taas sai pelata joko design-dominoa, eläindominoa tai värimuistipeliä. Nopeasti kertasin säännöt, mutta lapset tuntuivat viihtyvän pelien ääressä ilmankin ja tärkeintähän oli, että he saivat hypistellä suomalaista puuta, oppia eläinten nimiä sekä tutustua suomalaiseen muotoiluun. Värimuistipeli oli suosittu, onneksi askartelin sen viime hetkellä! Kolmannella pisteellä sai askarrella itselleen muistoksi Suomi-postikortin. Tämä oli arvatenkin ehdoton hitti! Matkailuesitteet silppoutuivat hetkessä. Parilla lapsella ei ollut saksia eikä liimaa eivätkä luokkakaverit lainanneet... Tätä ongelmaa ei olisi Suomessa, koska välineet tulevat koululta. Enhän minäkään siinä sitten voinut ruveta pakottamaan lapsia lainailemaan liimoja toisilleen, onhan se varmasti ärsyttävää jos he aina joutuvat tekemään sitä.




































Yksi Suomi-kerhossakin oleva poiki kysyi kaikenlaista silmät kiiluen. Onko Suomessa eläimiä? Miksi Venäjä otti osan Suomesta myös pohjoisesta, eihän siellä ole kuin tuntureita? Voiko Suomessa kalastaa? Saatuaan viimeiseen kysymykseen kyllä-vastauksen hän päätti matkustaa Suomeen jonain päivänä! Samainen poika murheellisena penkoi esitteitä ja kyseli eläimiä. Näytin hänelle suloisen karhunpoikasen. Mutta kun sen pitäisi olla ilves. Poika oli ihan allapäin, mutta muutaman minuutin päästä hän kävikin jokaiselle kaverille näyttämässä maasta löytämänsä silpun, jossa oli jopa kaksi ilvestä. Voi sitä onnen päivää! Onneksi minulla on Poika ja ilves -elokuva täällä, tämä poika ainakin varmasti pitäisi siitä.

















Eläimet kiinnostavat lapsia todella paljon. Suurin osa kysymyksistä oli, että onko Suomessa sitä ja tätä eläintä. Luulin kuulevani väärin, kun yksi tyttö kysyi onko Suomessa hevosia. Kissoistakin kysyttiin. Ja molemmissa ryhmissä tähän mennessä kysyttiin haikaloista ja krokotiileistä ja ties mistä ihmekaloista joista en ole kuullutkaan...

Tuntien lopussa kyselin, mitä lapset pitivät ja sain hyvää palautetta. Postikorttien askartelu oli ollut ehdoton suosikki, mutta kyllä lapset tuntuivat viihtyvät myös pelien mutta erityisesti kirjallisuuden parissa. Kuorossa lausuttiin tavuja omasta vanhasta Aapeli-aapisestani :) Mauri Kunnaksen koirahahmot viehättivät monia ja lehdistä tunnistettiin Saksassakin tuttuja julkkiksia.

















Arvatkaas kumpi on tytön ja kumpi pojan tekemä kortti? ;) On muuten joku tiennyt mitä hakee eikä tyypin harrastusta tarvitse kauaa arvailla :) Nämä ovat kakkosluokkalaisten.

Suomi-neidon muodot

Tänään pyörähti käyntiin viimeinen viikko ennen pääsiäislomaa. Uskomatonta, että juuri vasta oli joululoma ja nyt taas pari viikkoa vapaata. No, oikeasti tässä ollaan uurastettu jo pari kuukautta täyttä höyryä, joten allekirjoittanut ainakaan lähtee tuota pariviikkoista viettämään enemmän kuin innoissaan. Sitä ennen pyrin saamaan blogin ajantasalle eli kirjoittamaan parista lupaamastani aiheesta. Monet asiat ovat nyt loksahtaneet paikoilleen ja kulkevat omia uomiaan, eikä raportoitavaa ehkä ole niin paljon enää kuin alussa. Joka päivä kuitenkin lähden koulusta intoa puhkuen, toisinaan myös kiukkua täynnä, ja tämä blogi on edelleen minulle paikka, jossa käyn läpi asioita ja reflektoin tekemisiäni, eli juttua taatusti piisaa ;) Pääsiäisloman aion kyllä ottaa lomana ja reissujen takia olen muutenkin melkein koko loman ilman tietokonetta ja internettiä.

Suomi-tietokilpailu koki jälleen kovia. Savu nousi korvistani, kun kouluun tullessani lapset tulivat kyselemään missä vastauslaatikko on. Meinasi itku päästä, kun ajattelin kaikkea sitä vaivaa, jonka olin nähnyt senkin lootan eteen. Kiskoin kaikki julisteet ja muut seinältä ja marssin mutrusuuna opettajanhuoneeseen. No, boksi lojui pöydällä suurinpiirtein niillä kohdin missä usein istun... Joku kollega varmaan oli löytänyt sen lattialta lojumasta. Olen nyt teipannut sen seinään kiinni niin hyvin, että se siinä toivottavasti pysyy heinäkuuhun asti.









































Tältä siis näyttää Suomi-nurkkaus. On se muuten hyvä, että ala-astelaiset korjaavat saksanopettajan kirjoitusvirheet :)



Torstaina olisi taas tehnyt mieli halata kaikkia oppilaita! Vihdoin kaikki kahdeksan innokasta suomen opiskelijaa oli paikalla ja esittelyt sujuvat jo ihan leikiten. Lapset osaavat jo tavata nimensäkin suomeksi. Pari viikkoa sitten opettelimme suomalaiset aakkoset ensimmäistä kertaa ja nyt oli laulun vuoro. Lapset lurauttivat aakkoslaulun ensin saksaksi ja kerroin itsekin osaavani sen samalla melodialla, mutta on myös yksi melodia, johon aakkoset menevät tasan eikä tarvitse keksiä mitään loppuluritusta. Yritin kuitenkin ehdottaa, että laulaisimme oppilaille tutulla melodialla, jolloin tarvitsee keskittyä vain yhteen uuteen asiaan. Eiku me halutaan se uusi, on aina kivaa opetella joku uusi! Anteeksi mitä, sanoivatko oppilaat juuri haluavansa oppia jotain? Ihanaa! Uskon, että juuri tällaiset ryhmät jaksavat opettajia jaksamaan työssään, vaikka suurimman osan kanssa olisi pikemminkin hankalaa.

Lauleskelimme sitten aabeeceet ja siirryimme tarkastelemaan Suomen karttaa. Ennen sitä oppilaat saivat piirtää näkemyksensä Suomesta. Mallinhan he ovat nähneet lukuisia kertoa tietokilpailujulisteessa sekä edellisellä viikolla palapelissä. Ihan nappiin eivät kaikki arvaukset menneet, mutta meillä oli hauskaa. Suomi-neidon sijasta oppilaat näkivät kartalla joulupukin, pääsiäispupun ja jotain selittämättömiä kummallisuuksia. Lapset tekivät hienoja havaintoja kartasta, esimerkiksi sen kuinka paljon vettä Suomessa on. On hauskaa kun he rupeavat arvuuttelemaan järvien määrää, 75, 100, 300? Vähän enemmän :)

Kalevalanpäivää emme juurikaan ehtineet viettää, mutta jaoin oppilaille monisteen, jossa on hieman tietoa Kalevalasta. Oppilaat ovat sellaisia, että ainakin puolet todella lukee paperin kotona, vaikka sitä ei mitenkään testattaisi. Ihanan harrastuneita lapsia!

Tänään toisen ryhmän kanssa meni myös ihan ookoo. Koko 17 lapsen katras paikalla ja taisin ksylofonia kilauttaa ainakin kymmenen kertaa ja pari kertaa korottaa ääntäni ja sanoa hiljaa. Tämän ryhmän kanssa aikaa on oikeastaan vain puoli tuntia sen jälkeen, kun kaikki ovat valuneet luokkaan ja hakeneet unohtuneet tarvikkeet... Sääli. Ehdimme kuitenkin leikkiä nimileikkiä pari kierrosta ja sen jälkeen muistella missä se Suomi sijaitsee ja katsoa Suomen karttaa. Sama kaava kuin toisen ryhmän kanssa. Nämä neropatit vain jaksavat luetella kaiken mahdollisen, kun pohdimme miten Saksasta pääsee Suomeen. Jumbojetillä, moottoripyörällä, raketilla jne... Hiljenevät viimeistään kun kysyn, kuinka kauan matkaan menisi valovuosissa ;)

Kolmoset muuten veikkasivat ainakin 20 kertaa ennen kuin tiesivät oikein mitä Suomi tarkoittaa. Pelleily on kivaa eikä loogisen vastauksen antaminen tule mieleenkään. Vaihtoehtoina oli muun muassa samurai. Pääkaupunkiakin etsittiin aika kauan, mutta se ei haittaa. Uskon, että oppilaista oli kiva vuorollaan käydä kartan luona tutkailemassa ja etsimässä Helsinkiä.


Jätän teidät sinne ruutujen äärille hihittelemään näille mallikkaille Suomi-neidoille :)

1-2-3

Olen sopinut kolmansien luokkien opettajien kanssa, että häiriköivimmät tapaukset eivät osallistu Suomi-kerhoon ensi viikolla vaan saavat jotain kirjoitustehtäviä ym., josko niitä piiperrellessä alkaisi Suomi kiinnostaa enemmän ja ehkä sitten tulisi käyttäydyttyäkin siellä kun tietää mihin joutuu meluamisen jälkeen. On tietenkin kurja, jos nämä muutamat oppilaat hyppivät sitten edestakaisin ja kun etenemme muiden kanssa, he putoavat kärryiltä ja häiriköivät turhautuessaan vielä enemmän.

Odotan huomista suomen tuntia todella paljon, ryhmämmekin on sitten vihdoin valmis kun kaksi lasta liittyy seuraamme. Kaikenlaisten ongelmien ja ongelmatapausten keskellä on aivan ihanaa saada nähdä oppilaiden oppimisen into ja se kuinka heidän mielessään tapahtuu käsitteellistä muutosta, uusia asioita yhtäkkiä loksahtelee paikoilleen ja vanhat väärät mielikuvat väistyvät.

Ekaluokkalaiset olivat aamulla ihania. Pelailtiin bingoa ja mikä pettymys kun otettiinkin yksi peli. On kaksi asiaa, joita oppilaat voisivat tehdä viikosta toiseen heinäkuuhun asti ja ne ovat bingo sekä sutsisatsisatsaa. Toinen ekaluokka menee enemmän meikäläisen pillin mukaan, mutta nämä keskiviikkoiset oikeasti toivovat itse jotain juttuja. Lauloimme tänäänkin vielä numerolaulua, jota vaivihkaa videoin, siitä siis näyte ja lisäksi lapset piirsivät lempieläimiänsä. Voi sitä tuskaa kun "en mä osaa"... Piirsin malliksi hyvin yksinkertaisen ja hölmön pupun, joka sitten oppilaiden mielestä oli niiiiin hieno... Varmaankin siksi koska olen opettaja. No, voikin arvata että kolmasosa luokasta piirsi pupun. Mutta syntyi paperille myös elefantti, pari kukkoa, kissa, koira ja muutamia heppoja. Laiskimmatkin pojat keksivät missä aita on matalin – paperilla luikertelee käärme! Yksi tyttö aloitti piirtämisen vasta muiden värittäessä jo kuviaan. Hän ei kuulemma osannut piirtää lempieläintään hevosta. Hänen penaalissaan oli kuva söpöstä lampaasta ja ehdotinkin, että hän ottaisi siitä mallia ja tekisi lampaan. Seuraavan kerran kierrellessäni paperi oli edelleen valkoinen. Kerroin, että lammas olisi oikein passeli, sillä Englannissa on paaaaljon lampaita. Ja mikä upea lammas paperille syntyikään! Vierustoverit tulivat minulta kyselemään, oliko tyttö ihan itse piirtänyt. Tyttö tarvitsisi hieman itsetunnon kohotusta!



Lauloimme siis vuorolauluna Jaakko-kullan melodiaan numeroita, pahoittelen omaa kaakatustani...

Nelosluokkalaiset olivat aivan kyltymättömiä ruokakorttien kanssa. Veivasimme ihan samaa rataa kuin edellisviikolla, tosin sillä poikkeuksella, että ryhmässä oli nyt paljon enemmän oppilaita paikalla. Olin suunnitellut vaikka mitä variaatioita, mutta ehdimme tekemään vain kaksi ensimmäistä, joten ensi viikolla jatkamme. Ruoka-aineet ovat oppilaille jo aika tuttuja, joten tuntuu hassulta niitä nyt ikään kuin opetella, mutta pääasia onkin saada oppilaat puhumaan. Tavallisilla englannintunneilla ei oikeastaan harjoitella minkäänlaista vuoropuhelua, ainoastaan lauluja ja sen sellaisia. Nyt oppilaat joutuvat oikeasti ilmaisemaan erilaisia asioita eivätkä ne ruoatkaan niin helppoja ole... Monilla lapsilla on vielä sanat hukassa eikä ääntäminen ole mitenkään kehuttavaa, mutta niitä siis yhdessä työstämme. Ainakin ensi viikolla vielä saan pitää tunnin yksin ja ajattelin ehdottaa toiselle opettajalle, joka nyt tekee myös vararehtorin hommia, että voisin ottaa koko kurssin omille harteilleni. Tuntuu kivalta aluksi pitää täysin omaa opetusta pienemmälle ryhmälle, ei tarvitse heti heittäytyä minkään susilauman syötäväksi.

Saksalainen koulujärjestelmä ja opettajat kehittävät oppilaista säikkyjä ja pelokkaita ihmisiä. Kodillakin tietenkin voi olla vaikutuksensa. Viimeisellä tunnilla oli nelosluokan englantia, ja lapset meeting pointin kautta taas siirtyivät chat pointeille harjoittelemaan talviaiheista laulua... Mielestäni yhtä tyhjän kanssa! Näillä chat pointeilla voisi oikeasti harjoitella pieniä keskusteluja, ihan jotain parin fraasin toistoa ennemmin kuin jonkun laulun ulkoaopettelua. No, joka tapauksessa. Pari chat pointtia oli käytävän puolella, jossa olin seuraamassa oppilaiden tekemisiä, kun kaksi tyttöä tulee käytävään ja kysyy mitä tulisi tehdä. Vieressäni olevat pojat nappaavat heiltä vihreän chat point -kiekon ja minä tietenkin kummastelen, etteikö heillä olisi omaa. Käsken tytöt takaisin sinne mistä kiekon löysivät ja kerroin mitä siellä tulisi tehdä, pojat antoivat kiekon mukaan. Ihmettelin vielä mihin läpyskä on kadonnut, koska tiesin laittaneeni sellaisen juuri sille kohdalle, jossa pojat seisoivat. Hätääntyneenä he selittivät, etteivät ole sitä piilottaneet, rikkoneet, hukanneet jne. jne. Katselen vähän ympärilleni edelleen todella kummissani, kun toinen pojista sitten kertoo, että vahingossa liukastui läpyskään ja jalallaan huitaisi sen vieressä olevan tilan puolelle oven alta... No, sellaistakos sattuu. Avasin toimiston oven, nappasin läpyskän lattialta ja annoin sen pojille ja jatkoin matkojani. Ehkä poika oli tahallaan pelleillyt ja potkinut läpyskää, ehkä ei. Koko ajan he joka tapauksessa tutisivat ihan kuin odottaisivat pahemmankin luokan rangaistusta.

Ympäristökasvatusta ja kieltenopetusta

Olen ollut pari viimeistä viikkoa aika väsynyt ja lisäksi todella laiska ja pari päivää myös kipeä, silti tuntuu että olisi niin paljon kaikkea, mistä haluaisin kirjoittaa! Tyydyn nyt kuitenkin tällaiseen yhteenvetoon, toivottavasti onnistuu kirjoittaa kaikista asioista mahdollisimman napakasti :) Parin viikon uutisetkin vellovat mielessä, ehkä sitten ensi viikolla hieman takaumia.

Roskakampanja luokassa

Menin tänään normaaliin tapaan kakkosluokkaan antamaan saksan tukiopetusta, mutta luokassa järjestäydyttiinkin kovaa vauhtia rinkiin ja sisällä hääräili roskistäti. Jäin kuitenkin mielelläni seuraamaan jätekasvatusta (ei sentään jätteenkasvatusta). Ällistyin mitä kaikkea lapset jo tietävätkään. Hahaa, en todellakaan itse olisi muistanut että biojäte muuttuu mullaksi kun madot syövät jätteitä ja kakkaavat sitten multaa, näin yksinkertaistetusti. Mutta joku pikku luonnontieteilijä siellä sitten fiiliksissä tarinoi kastemadoista. Rauhaton poika, joka on usein poissa eikä osaa kunnolla kirjoittaa, loisti hänkin kaikilla tiedoillaan, tyhmyydestä ei siis ole kysymys.

Ensimmäiseksi tarkastettiin luokan roskakorit ja kerrattiin mitä tulee mihinkin. Heti huomattiin, että kaikki on vähän sekaisin ja myönnän itsekin, etten tiedä mihin roskani laittaisin, kun joka ämpärissä on vähän sitä sun tätä silppua. Nyt pöntöt saivat uudet tarrat kylkiinsä ja lapsetkin tämän valistustuokion jälkeen varmasti enemmän kiinnittävät huomiota omaan lajitteluunsa. Yhdessä myös leikkien avulla järjesteltiin roskistädin mukanaan tuomia jätteitä, jotka oli aluksi levitelty ympäri luokkaa. Ja miten innokkaita lapset ovatkaan, oikein kilpaa viittasivat!

Jälkimmäisellä tunnilla he ilmeisesti puhuivat siitä, mitä jätteitä voidaan käyttää uudestaan ja mitkä taas kasvattavat jätevuorta ja kiihdyttävät ilmastonlämpenemistä. On todella hyvä, että joku asiantuntija tulee koululle kertomaan ja demonstroi kaiken niin selvästi. Opin myös itse lisää! Keltaiseen säkkiin, johon siis tulee kaikki Grüner Punktin logolla varustetut pakkausmateriaalit, voi laittaa myös hieman likaisia juttuja. Olin ymmärtänyt, että vain täysin puhtaita ja niinpä tuntuu tyhmältä kierrättää, jos sitä varten pitää lorottaa kauheasti vettä pestäkseen jugurttipurkin. Ei kuulemma tarvitse tehdä! Jos on kunnolla lusikoinut ja kaapinut jugurttinsa loppuun, voi sen kaikessa rauhassa heittää pussiin sellaisenaan.

Beautiful sandwiches

Pidin tänään yksin ihan normaalin englannintunnin. Kivaa! Oikea opettaja oli poissa, eli ikään kuin sijaistin, kukaan ei siis edes tarkkaillut opetustani. Pidän kyseisestä luokasta todella paljon, mutta luokassa on monia hankalia tapauksia. Yksi viipottaja oli "onneksi" kipeänä ja muutenkin yhteensä seitsemän lasta poissa, mutta kyllä jäljelle jääneet oppilaatkin saivat säpinää aikaiseksi.

Alkutunti sujui mukavan rauhallisesti. Lapset tekivät voileipiä hauskan leikin avulla. Ensimmäinen laittaa käden pöydälle ja sanoo bread. Seuraava laittaa käden siihen päälle ja sanoo jonkin täytteen ja näin jatketaan kunnes toinen ei enää keksi täytettä vaan laittaa toisen leivän päälle, näin sandwich on valmis! Väliin sai laittaa kaikkea syötävää, eli sinne vain herkkusienet ja suklaajäätelöt sekaisin. Parit saivat esitellä leipänsä luokan edessä ja sen jälkeen laulettiin Sandwiches are beautiful. Kirjasarjalla taitaa olla joku oma hovisäveltäjä, joka näitä rallatuksia tehtailee.

Lopuksi kaikki hiljenivät tehtävänsä ääreen, mutta tosiaan vasta kun olin uudestaan antanut ohjeet. Paperitolloja lenteli ja pari poikaa huuteli jo leivänvalmistuksen aikana täytteitä ääneen omilta paikoiltaan ja sitten yksi, joka muuten käyttäytyy, meluaa huolehtimalla ja raportoimalla minulle, kuka nyt mitäkin temppuilee. Blaah! Kun kaksi villiä poikaa oli kysynyt minulta voisinko vielä heille kertoa mitä pitikään tehdä meinasin pimahtaa. Ei tarvinnut kun koko luokalle huomauttaa, että sanoin ohjeet selvästi englanniksi ja saksaksi, olisivat vain kuunnelleet. Kertauksen jälkeen työrauha palautui ja kaikki sujui mukavasti. Aika moinen katras hallittavaksi silloin kun kaikki ovat paikalla... Kaikissa luokissa on n. 25 lasta.

Suomi-kerhoa neljään asti?

Yleensä kakaralauma juoksee ulos heti välituntikellon soitua, mutta tänään, kun kerroin että on vielä viisi minuuttia jäljellä, se olikin enää viisi minuuttia. Eräs poika pyysi, jos voitaisiin jatkaa pidempään, vaikkapa neljään iltapäivällä. Valitettavasti meidän on nyt kuitenkin tyydyttävä 45 minuuttiin viikossa. Mukavasti saimme tänäänkin aikaiseksi. Paikalla oli viisi lasta, vaikka ryhmän kooksi on nyt muodostumassa kahdeksan, mutta silläkin määrällä uskon työskentelyn onnistuvan hyvin. Lapset todella haluavat oppia, kirjoittavat kaiken mahdollisen ylös vaikka sanon ettei tarvitse. Tänään uusi oppilas sai keksiä itselleen nimen, kävelimme ympäri luokkaa kysymässä toisiltamme Kuka sinä olet asianmukaisesti vastatenkin tietenkin, tervehdyksiä unohtamatta. Askartelimme nimikyltit ja tarkastelimme suomalaisia aakkosia.

Mainitsin myös suomalaisesta ystävänpäivästä ja lupasin ensi viikolla tuoda näytille suomalaisen ystävänpäiväkortin, tänään en tajunnut sitä mukaani napata. Täältähän moisia ei löydy ja oppilaat kysyivätkin, että maisemakorttejako sitten lähettelemme toisillemme. Ystävänpäivänä olikin myös sopivaa aloittaa ystäväkirjan sivun täyttö. Muistattehan ne kirjat, joihin kaverit saivat täyttää kohdat harrastuksistaan, toiveammatistaan, lempieläimistään ja joita nykyään on aikuisillekin tarkoitettuja. Sitä sivua täytämmekin sitten loppukevään sitä mukaa kun opimme uutta, tänään kaikki saivat kirjoittaa suomalaisen nimensä. Uusi oppilaamme muuten on Heimo ;)

Lahja, Herra Hirvi, Heimo, Aku, Asko ja Klaara ;)

Minihedelmäsalaattia

Pidin eilen englannin pienryhmätunnin, jossa oli vain kolme oppilasta. Jonkun erityistapauksen vuoksi he saivat mennä myös normaalille tunnilleen halutessaan. Mukavan leppoisasti. Kertasimme edellisviikon juttuja ja koska olimme käsitelleet linnan eri huoneita, kysyin nyt oppilailta miltä heidän huoneensa näyttää. Yksi opetusharjoittelijakin tuli seuraamaan tuntiani, kun hänellä ei muuta tekemistä ollut, joten leikkejä varten meitä oli sentään yhteensä viisi. Pääsin vihdoin käyttämään tekemiäni ruokakortteja. Jokainen sai pari kuvakorttia ja saman verran sanakortteja. Aloittaja valitsee yhden sanakorteistaan ja sanoo I need milk. Se, jolla on kyseinen kuvakortti antaa kuvan aloittajalle, tietenkin kohteliaisuusfraasien kanssa here you are ja thank you. Sitten hän valitsee omista sanakorteistaan yhden ja jatkaa samaan malliin. Tuntia oli vielä paljon jäljellä ja mietin, että hedelmäsalaattiakaan näin pienellä porukalla kauan jaksa leikkiä, mutta ihan tuota perus I need sitä ja tätä -juttuakin oppilaat jaksoivat vääntää ja halusivat tehdä sitä uudestaan ja uudestaan ja kokeilimme myös toisin päin, jolloin oppilaalla ei ole sanakorttia turvana, vaan pitää oikeasti muistaa mikä kuvassa oleva ruoka on. Lopuksi vielä hedelmäsalaattia ostosmeiningillä ja sekin sujui ok, maksimissaan kaksi tuotetta sai ostaa. I buy bananas and apples ja näiden korttien kohdalla istuvien piti vaihtaa paikkaa, jolloin ostaja yrittää saada itselleen paikan ja paikatta jäänyt on uusi ostaja.

Askot ja Taitot ja Lahjat ja muut

Tänään sain vihdoin pitää ensimmäisen Suomen kielen ja kulttuurin tunnin! Parikymmentä minuuttia ennen tunnin alkua sain molempien ryhmien nimilistat. Nelosluokan ryhmässä on kuusi lasta ja kolmosluokilta jopa 17, ja se on kyllä ehdoton maksimi. Isomman ryhmän kanssa olemme onneksi tavallisessa luokkahuoneessa, toiseen ryhmään ei pienen tilan vuoksi paljon enemmän lapsia mahtuisikaan.

Kävin jo välitunnin aikana valmistelemassa jotain liitutaululle. Kirjoitin aiheryhmittäin suomenkielisiä sanoja, jotka muistuttavat saksankielisiä vastineitaan. Liitutaulu oli onneksi sellaista "taitettavaa" mallia eli sain sanat aluksi piiloon.


Kun kellojen soitua tulin takaisin ylös juoksi toisesta luokasta eräs poika itkien ja vihaisena pienryhmätilaan ja jysähti tuolille istumaan. Olen tavannut tämän kaverin oikeastaan vain valinnaisliikunnassa ja muistin hänet aika aggressiivisena tyyppinä. Varovaisesti siis lähestyin. Joku huuteli taustalta, että suomi oli hänen kakkosvaihtoehtonsa. Kysyin oliko poika laitettu Suomi-kerhoon vaikka mieluummin haluaisi johonkin toiseen, hän nyökytteli ja nyyhkytteli ja kertoi haluavansa liikuntaan. Annoin hänen mennä sinne ja sanoa opettajalle, että minulta on lupa tähän ryhmänvaihtoon. Eihän se nyt kenenkään kannalta ole mukavaa, jos joku on tunnilla pakotettuna. Tietenkin sanoin pojalle, että olisin tietenkin iloinen jos hän tulisi mukaan, mutta jos hän ei sitä halua, niin ei tietenkään tarvitse. Sitten hän lähtikin hakemaan liikuntapussiaan, varovaisesti hymyili ja lähti juoksemaan alas. Lisäksi saimme liikuntatunnilta Suomi-ryhmään yhden tytön lisää, joten päälukumme pysyi samana.

Kättelimme Herra Hirven kanssa kaikki suomeksi ja toivotimme tervetulleeksi. Ensimmäisenä sitten arvuuttelimmekin mitä nämä fraasit mahtavat tarkoittaa ja kirjoitimme ne taululle. Kolme innokasta kirjoitti myös kaiken paperille. Sitten me esittäydyimme ja minä muutuin Anna-Riitaksi. Näillä tunneilla ollaan kuin Suomessa ja jätetään siis turhat tittelit ja muodollisuudet pois.

Kyselin lapsilta hieman mitä he jo tietävät Suomesta. Yksi poika luetteli Räikköset, Häkkiset ja Rosbergit, kaikki tiesivät kyselyn jälkeen pääkaupungin ja kuinka monta vuotta on kulunut Suomen itsenäisyydestä ja joku kysäisi ovatko norja ja suomi samankaltaisia. Sopivasti siis tietoa, nythän ei sitten ole muuta kuin uusia asioita opittaviksi!

Tarjosin lapsille Marianne-karkit ja kerroin vertauskuvan suomalaisista. Päällepäin ehkä hieman kovia, itseensävetäytyviä ja jäykkiä, mutta sisältä mukavia ja pehmeitä, kun heihin pääsee tutustumaan. Ja karkki maistui tietenkin.

Kerroin hieman suomen kielestä ja sen erityisyydestä, siitä kuinka emme voi viidessä kuukaudessa saavuttaa mitään huippukielitaitoa, mutta oppia kuitenkin ihan perusasioita. Sitten avasin liitutaulun ja oppilaat rupesivat kilpaa huutamaan, kun huomasivat tuttuja sanoja. Olin ajatellut luetuttaa kaikki sanat ääneen, jotta suomalainen ääntäminen kävisi tutuksi heti alusta pitäen, mutta lapset latelivat sanojen saksalaiset vastineet kuorossa niin nopeasti, että unohdin kaikki muut suunnitelmani :) Ahkerimmat kirjoittivat nämä sanat ylöskin!

Kysymyksiäkin lauottiin jo niin paljon ja suurimpaan osaan vastasinkin että palataan asiaan vielä myöhemmin. Suostuin kuitenkin kirjoittamaan taululle sanan jalkapallo ja luettelemaan ne muutamat suomalaiset kansainvälisestikin tunnetut jalkapalloilijat jotka tiesin. Oppilaat innostuivat myös tajutessaan, että heillehän voi tietokilpailussa olla hyötyä näistä tunneista.

Lopuksi tutkailimme kalentereita ja oppilaat saivat valita itselleen suomalaisen nimen. Englannintunneilla koulussamme ei moista harrasteta, mutta ainakin näin pienessä ryhmässä se toimii hyvin ja on vielä hauskaakin. Kyllä tarkoitus on isommassakin ryhmässä saada kaikille suomalaiset kutsumanimet. Nelosluokkalaisten ryhmässä on nyt Taito, Lahja, Klaara, Aku ja Asko. Yksi tyttö oli kipeänä, joten emmeköhän vielä jonkun Hillevi-Tellervon saa seuraamme :) Lopuksi teimme vielä esittäytymiskierroksen näillä uusilla nimillä ja opettelimme sanomaan Minä olen...

Joulu on taas

Tämän päivän jälkeen olen taas niin onnellinen työstäni! Valvoin aamusta varttitunnin yhtä matikantuntia ja kiertelin ja autoin oppilaita, kumma kun kolmosluokkalaiset eivät osaa näppäriä tarkastusmenetelmiä... Yksin tyttö oli laskenut, että jos maksaa 500 euron setelillä 350 € ostoksen saa 250 € takaisin. Kävimme hänen kanssaan läpi tehtävän takaperin ja tyttö huomasi heti virheensä. Yhdellekin pojalle vinkkasin, että laskutehtävä olisi hyvä laittaa näkyviin, mutta kuulemma ei tarvitse. Kysyttiin millä kahdella setelillä Till oli maksanut 13 € ostoksensa, kun hän oli saanut takaisin 2 €. Eihän se olisi vaiva eikä mikään kirjoittaa paperille laskutoimitusta 13+2=15 ja sen jälkeen vastata, mitkä kaksi seteliä soveltuvat 15 € antamiseen.

Savityötuntimme oli todella mukava, mitä nyt joltakin oli hukkunut viikon aikana lumiukko... Tietenkin vain yksi lapsi oli muistanut tuoda sanomalehtipaperia ja kassin esineiden kotiinviemistä varten, mutta sanomalehteä nyt taikoo aina melkein mistä vain... Harmi etten ottanut mukaan kasaa muovipusseja meiltä sillä niitä on ihan ylipaljon. Sekajäteroskiksemme on tähän mennessä tyhjennetty vain kerran, joten niitä kuluu vähän. Joulupukit, lumiukot, maljakot ja muu tilpehööri saatiin kuitenkin pakattua ja minä sain yhdeltä tytöltä hänen tekemänsä nopan! Jos en myöhemmin ole töissä ala-asteella, niin pitää nyt nauttia siitä, kun lapset antavat lahjoja opettajille.


Ensimmäinen tunti kului tavaroita pakkaillessa ja lopputunnista sitten lauloimmekin. Olimme viime viikollakin laulaneet Joulu on taas laulua ja nyt olin tuonut sanatkin mukaan (ne kuvilla varustetut). Lapset lauloivat todella innoissaan ja keksivät vaikka mitä variantteja; ensin tytöt laulaa, sitten pojat jne. Lopuksi pyysin lapset vielä yhteen röykkiöön ja sain videon lasten kuoroesityksestä. Hienosti se meni. Aivan ihania lapsia! Lupasin, etten kuvaa niitä kohtia kun tytöt ja pojat laulavat erikseen enkä kuvannutkaan. Pojista etualalla laulava oli oikeastaan ainoa, joka lauloi poikien osuudessa ja laulun jälkeen hän sitten hieman punastuikin ja muut lapset huomauttivat siitä. Minä en voinut muuta kuin ottaa lapsen kainaloon ja kehua, kuinka rohkeasti ja hienosti hän lauloi!



Lapset riemuitsivat, kun aamupalan jälkeen he saivat mennä normaalille välitunnille, oikean opettajan kanssa yleensä pidetään yhteen. Välitunnilta kun kuljin samanaikaisesti Felixin kanssa kerroin että Suomessa välitunnit ovat aina vartin mittaisia. Luokassa hän kertoi kaverilleen Florianille miten asian laita on ehdotti josko he muuttaisivat Suomeen kun täyttävät 18. :) Seuraavan tunnin alussa kun tulin luokkaan siellä jo pestiin puisia hyllyjä, joiden päällä savitöitä säilytetään. Mitä oma-aloitteellisuutta! No, eivät kaikki tietenkään aivan niin ahkeria olleet. Välillä sakkia piti hiljentääkin, myös Vincentin koira osasi tehdä hiljentymisen merkin, eli sormi suulle ja toinen käsi ylös. Eri luokissa tosin on eri systeemejä, jossain soitetaan kongia tai triangelia.


Toisen tunnin loppu kului leppoisasti, kun luin lapsille Kunnaksen Joulupukin ja noitarummun, hieman meinasi tulla kiire mutta hypättyämme yli pari kappaletta pääsimme loppuun asti. Luin lapsille ensin lyhyen pätkän kirjasta suomeksi ja sen jälkeen olikin näppärää, kun lapset pystyivät katsomaan kuvia kahdesta kirjasta. Mikä keskittyminen, uteliaisuus ja tarkkaavaisuus lapsissa herääkään kun heille lukee! Jännittyneenä bongailtiin kuvista ylimääräisiä silmäpareja ja jännitettiin juonenkäänteitä.

Kävin laulattamassa näiden oppilaiden loppuakin luokkaa heidän englannintuntinsa alussa ja lisäksi yhtä neljättä luokkaa. Tuon nelosluokan kanssa olen ollut hyvin vähän tekemisissä, mutta kyllä ilahdutti mennä sinne, kun moni tuli näyttämään, kuinka heillä oli Suomen lippu tallella ja kysyivät oli danke kiitos ja toteutuuko suomen opetus. He myöskin lauloivat innolla, myöskin se poika joka nyrpisti nokkaansa kuultuaan että laulamme mutta jonka silmät säihkyivät kun kerroin, että laulamme suomeksi. Monet olivat piirrelleet itselleen merkintöjä ja kirjoittaneet saksankielisiä vastineita laulunsanoille ja olivat selvästi harmissaan, kun keräsinkin tekstit pois... Olin ajatellut olevani säästeliäs sekä luonnon että koulun rahojen kannalta, mutta tyhmä minä nuukailija! Yksikin kolmonen kysyi, voisiko saada lapun koska haluaisi laulaa laulun äidillensä. Huomenna laitan kyllä kopiokoneen laulamaan! Juuri tällaisia konkreettisia muistoja lapset haluavat. Hävettää ihan...

Tämä kuva nyt ei mitenkään liity jouluun, mutta minusta se on hauska yksityiskohta koulussamme. Nämä saappaat eivät toki ole ainoat.

Olen saanut tänään askarreltua pikkulahjat pukinkonttiin ja vien ne huomenna koululle jemmaan. Olemme Juhon kanssa alustavasti suunnitelleet pukinvierailua. Pukki tulee siis ohjelman lopussa ja jotta hän tulee sisään, pitää tietenkin laulaa. Siksi yritän vielä mahdollisimman monien luokkien kanssa käydä laulamassa, jotta edes jonkinlainen laulu raikaisi.

Väsyttää ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin ihan tötteröö, mutta eiköhän tämä viikko vielä viedä kunnialla loppuun. Huomenna pääsen pitkästä aikaa ekisten kanssa opettelemaan enkkua. Odottavat sitä jo innolla. Minäkin, vaikka se tietää herätystä 6.40... Jatkamme varmaankin ruumiinosista, vaikka joku jouluinenkin olisi mukavaa. Ehkä laulamme ainakin We wish you a merry Christmas, joka kuuluu joulujuhlan ohjelmaankin (isku joulupukille).

Oppilaat ovat niin ihania. Onneksi täällä ei ainakaan tietääkseni ole mitään koskemiskieltoa, vähän väliä tekee mieli napata joku oppilas kainaloon ja tänään, kun lapset pelmahtivat välitunnilta takaisin sisälle kakkosluokkalainen suloinen pieni Berk vain tuli halaamaan minua! Yksi taas kysyi oliko katolla kivaa. Olin ihan hoomoilasena enkä oikein ymmärtänyt, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. Tyttö oli kuulemma nähnyt minut katolla... Itse en muistanut siellä olleeni. Tyttökin sitten mietti erehtyneensä ja minä ehdotin, että olikohan kyseessä tonttu. Toinen taas kysyi odotanko jo innolla joulua, Freust du dich schon auf Weihnachten? En tästäkään kysymyksestä ensin saanut mitään selvää, mutta lopulta sitten laskimme yhdessä öitä jouluun ja minua haastateltiin joulunviettopaikastani. Miten maltan olla erossa näistä kullanmuru(riiviöistä) loman aikana...

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.

Eloonjäämistaistelua 90 vuotta sitten ja nyt

Noin 90 vuotta sitten Suomi koki kovia, kun se taisteli itsenäisyytensä puolesta, mutta saavutettu itsenäisyys olikin sitten riemukas. Silloin taisteltiin eloonjäämisestä, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tänäpäivänä Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen harjoittelukoulussani taistelee jatkuvasti eloonjäännistään. Meitä on parinsadan ihmisen rintama vastaan suurta diktaattoria, mutta vihollista ei niin helposti kukistetakaan.

Mainoskampanjani oli suorastaan menestys ja Herra Hirvi kuumaa kamaa. Raukkaparka nukkuu nytkin ihan väsyksissä lokerossani, koska kaksi koulupäivää kiersi ympäriinsä lapsien höykytettävänä. Missiomme kuitenkin onnistui, sillä lapset olivat aivan myytyjä saatuaan suklaata, Suomen lipun ja tavata hirviherran, myös adventtikalenterit otettiin ilolla vastaan, vaikkei niiden luukuista suklaata saakaan.

Kun kävelen välitunnilla käytävällä lapset tulevat silittämään Herra Hirveä ja hihkuvat "moi, moi", koska ovat oppineet että se on tervehdys suomeksi. Kun kyselin mahdollisia Suomi-kerhosta kiinnostuneita oppilaita nousi kädet vinhaa vauhtia. Joka luokalta vähintään puolet oppilaista ilmaisi kiinnostuksena ja lupasin kaikille luokille vuoden aikana pitää edes pari kertaa jotain Suomi-teemaa, mikäli mitään säännöllistä opetusta ei järjesty.

Vararehtori joka välissä minut nähdessään kyseli hymyillen kuinka mainoskampanja sujuu ja kerroin korkeista luvuista. Raivostuttavaa, tietenkin vastassa vain olankohautus ja että tottakai nyt kaikki viittaavat, koska haluavat pois tavallisilta tunneilta jne. Pöh, itse uskon että lapset aidosti ovat kiinnostuneita jostain uudesta ja erilaisesta ja ymmärtävät, että kyseessä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Ja minun mielestäni kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia Suomen kielestä ja kulttuurista huolimatta siitä kuinka hyvin he muutoin menestyvät koulusta. Itselleni on toki helpompaa jos minulla on 10 oppilaan ryhmä kilttejä tyttöjä, mutta joku heikompikin oppilas saattaisi saada hieman uutta potkua opiskeluun, kun saa jossain kokea uusia elämyksiä ja onnistumisentunteita.

Eurooppa-kerhossa lapset sanoivat eilen, että vaihtavat valinnaisainetta puolenvuoden jälkeen eli tammi-helmikuun vaihteessa. Hmmm. Mukavaa, kun tätäkään ei ole voitu kertoa minulle. Herra Andreashan viime viikolla ehdotti, että suomen voisi ympätä Eurooppa-kerhoon, mutta en heti sulattanut ideaa. Ennen tuota vaihdosta on jäljellä enää viitisen kertaa, mutta uskon kyllä, että onnistuisin rutistamaan Eurooppa-jutut näihin kertoihin. Emme voi tutustua kaikkiin Euroopan maihin millään, mutta käydä läpi yleisiä juttuja ja lisäksi tutustua vaikkapa niihin maihin, joissa oppilailla on juuret. Lentävää mattoakaan emme ehkä askartele, mutta eikös olisi aika hauska vain joku passi, johon lapset voisivat kirjata ylös tietoja eri maista ja tervehdyksiä eri kielillä sekä muuta hyödyllistä.

Jos Eurooppa-kerho jatkuisi vain tammikuulle, voisi helmikuussa jatkaa Suomen kieli ja kulttuuri. Näin tarjottaisiin kolmosluokkalaisille mahdollisuus saada opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Ykköskakkosluokkalaisten kohdalla olen mielestäni keksinyt loistavan ratkaisun. Heidän koulunsa loppuu jo neljännen tunnin jälkeen, mutta suurin osa jää viidenneksi tunniksi vielä iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa koululle puuhailemaan mitä milloinkin. Voisin jonain päivänä ottaa viidennellä tunnilla halukkaat ykköskakkoset Suomi-kerhoon. Ehdotin tätä eilen iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajalle Gertielle ja hänen mielestäänkin idea oli loistava...

Diktaattorimmekin tänään "iloitsi", että olin jo sopinut asiasta, mutta kuitenkin lähtiessäni sanoi, että keskustelemme vielä perjantaina iltapäiväkerhoporukan kanssa... Ja muutenkin voisimme perjantaina katsoa läpi lukujärjestyksen, joka siis on täydellinen kaaos toistaiseksi.

Ennen syyslomaa olin nelosluokan valinnaisliikunnassa, mutta nyt olen tietenkin hieman rajoittunut sen suhteen. En tiedä, koska uskallan taas ruveta kovasti liikkumaan ja tekemään lasten kanssa akrobatiikkaa, josta he tuntuivat olevan innoissaan. Muut opettajat pitävät minusta huolta ja käskevät vielä ottaa varovaisesti, mutta herra Andreas on sitä mieltä, että keväällä siirryn jälleen liikuntaan. Koska tilanteeni on epävarma, tarjoaisin mielelläni myös nelosluokkalaisille yhtenä valinnaisainevaihtoehtona Suomen kieltä ja kulttuuria. Tätäkään hän ei oikein meinannut sulatella... En tiedä onko kyse nyt viime viikolla syntyneestä vauvasta ja sen aiheuttamasta stressistä vai siitä, että hän yrittää saada minua tekemään juttuja, jotka helpottaisivat hänen työtaakkaansa. Olen jo savitöissä hänen sijastaan ja jos otan ohjat myös liikunnasta hänen puolestaan, on se minusta epäreilua muita opettajia kohtaan. Tarkoitus on kuitenkin tasaisesti auttaa kaikkia.

Muiden opettajien mielestä idea Suomi-kerhosta yhtenä valinnaisaineena on hyvä, sillä kaikille opettajille omat aineet ovat luonnollisesti tärkeitä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohtaa, jolloin neljä opettajaa olisi valmiit päästämään osan oppilaistaan pois opetuksesta. Mikä lie ongelmana ohjaavalla opettajallani, itse kun olin luullut keksiväni hyvät ja kaikkia helpottavat ratkaisut asiaan niin, ettei hänen tarvitsisi enää vaivata päätään asialla.

Suurimmassa osassa luokista oltiin myös kiinnostuneita nenästäni, yhdessä luokassa päästiin niinkin pitkälle että pohdittiin minkä nimisessä sairaalassa olin ja mistä näin unia nukutuksen aikana. Yksi ekaluokkalainen kysyi olinko minä eingeschläfert. Sanoin kyllä, oletin että sana tarkoittaisi nukuttamista. Opettajaa rupesi kuitenkin naurattamaan ja hän kysyi tiedänkö sanan merkitystä. Kohta nauroimme kaikki kun selvisi, että einschläfern tarkoittaa nukuttaa merkityksessä lopettaa esimerkiksi eläin. Ei nyt sentään, seisoinhan siellä ihan elävänä luokan edessä! :) Mutta tulipa taas opittua uutta sanastoa. Vain yhdessä luokassa kysyttiin miksi luomi leikattiin ja siihen vain tokaisin, että siitä olisi muuten tullut liian iso. Tämän asian käsittely meni siis aika odotetusti. Kaikissa ryhmissä, jossa asiasta puhuttiin, oppilaat tekivät aloitteen kyselemällä, joko kun kävin viemässä heille karkkia ja lipun tai sitten koko luokan kuullen.

Nämä kaksi päivää ovat olleet todella kivat varmasti sekä minulle että myös oppilaille ja opettajille. Herra Hirvi on tulevaisuudessa varmasti odotettu vieras ja pikkuiset Suomen liput menevät varmasti hyvään talteen. Jotkut lapset keräilevätkin moisia ja olivat todella haltioituneita!

Nyt vain toivon, että herra Andreaksin pääkin olisi käännettävissä. Seuraavat kaksi päivää vietän Bonnissa Comenius-opettajien tapaamisessa ja toivon, että tätäkin asiaa voisi ehkä käsitellä siellä. Tapaamiseen on kutsuttu myös ohjaavat opettajat niiltä, joiden äidinkieli kuuluu Euroopan harvinaisimpiin. Oma ohjaava opettajani ei ollut marraskuun tapaamisessa eikä nytkään. Sääli, ehkä hän siellä olisi ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen tilaisuus koululla nyt olisi tarjota oppilaille suomea...

Haluan vielä mainita erityisesti ihanat kollegani, jotka ovat niiiiin mukavia, avuliaita ja ystävällisiä! Oikeita aarteita silloin, kun tuntuu ettei oikein mikään luista. Sain eilen Elisabethilta kyydin koululle ja sainkin sitten samalla vietyä sinne kaiken materiaalin, mitä olen Suomesta tuonut. Olin ajatellut että senkin nähdessään muut ymmärtäisivät kuinka paljon olen nähnyt vaivaa... Listallani on nyt ostaa polkupyörääni kori, jotta saisin vähätkin tavarat helpommin kuljetettua, kun vasen olkapää ei vielä kestä painoa. Kyytejä tarjottiin lisääkin, mutta mielelläni pyöräilen!

Lopuksi vielä kuvia näistä mukavista päivistä. Ehkä rivivälit säilyvät näin, jos en lisää kuvia tekstin keskelle.

Maanantaiaamu alkoi, kun kaikki oppilaat opettajineen tulivat koulun aulaan. Pöydälle on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi yksi kynttilä. Laulua johtaa kollegani Elisabeth. Selkä kameraan päin ohjaava opettajani sekä kaksi luokanopettajaa. Lurautimme yhden adventtilaulun, täysin kristillisellä sanomalla, vaikka koulussa muiden uskontokuntien edustajia on. Lisäksi Nikolaus-laulu torstaita varten. Lustig, lustig, trallelallelaa raikasi kovaa, vaikka säkeistöjen sanoja ei muuten olisi osattu.

Kalenteriluukun kimpussa Ronja.

Ekaluokkalaiset heiluttamassa Suomen lippuja... Ja voitte vain kuvitella että kaikki olisivat halunneet Herra Hirven syliinsä!


Tämän päivän päätteeksi kävin moikkaamassa vielä kaikki iltapäiväkerhon työntekijät ja viemässä heillekin suomalaisen tervehdyksen. Hekin ovat kaikki todella mukavia ja niinpä samantien sinuttelin kaikkia ja se oli kaikille ok. Inhottavaa, kun joidenkin opettajien kanssa pitää olla vielä niin jäykkä! Heilläpä oli nalle nimeltä Bruno, joka tuli Herra Hirven kanssa yhteiskuvaan. Bruno kiertää maailmaa hieman Amelien isän puutarhatontun tavoin. Bruno vierailee eri maiden kouluissa, joissa lapset kirjoittavat tervehdyksensä ja kuvan Brunosta Brunon mukana kulkevaan muistikirjaan. Mahtava idea!

Tässä Hort vor Ortin eli iltapäiväkerhon väki Brunon kanssa, kuva lisätään joulutervehdykseksi muistikirjaan.

Seuraavan kerran sitten raportointia Bonnin reissun jälkeen. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kaikkea ei voi saada

Tylsistymistäni Suomessa ei suinkaan helpottanut se, että tiesin mitä kaikkea kivaa täällä Osnabrückissä sillä välin kun olin poissa. En muista olenko maininnut aiemmin gradusuunnitelmistani, mutta ehkä nyt voisin hieman kertoa asiasta. Olen jo viime vuonna hyvissä ajoin varannut itselleni todella kiinnostavan gradunaiheen. Innostuin mokomasta niin, etten halunnut kenenkään muun nappaavan ideaa (no, ehkä tästäkin aiheesta riittää palasia jokaiselle kun tarkentaa eri tavalla). Minua viehättää sadut ja tarinankerronta vieraan kielen opetuksessa. Siis mikä herkullinen aihe! Ainoa ikävä asia on se, että tutkielmaan pitää varmasti ottaa jokin hyvin kielitieteellinen näkökulma, esimerkiksi imperfektin oppiminen tarinoiden avulla tms. Itse haluaisin tehdä jotain hieman pedagogisempaa! Mutta joka tapauksessa pidän aiheesta sen verran paljon, etten ole ideasta ihan heti luopumassa.

Kaikki alkoi kristittyjen opettajien ja opeopiskelijoiden syyspäivillä vuosi sitten, kun olin Pentti Luumin "luennolla". Aluksi ajattelin että hän varmasti puhuu kaikkea hyödyllistä vaikkapa uskonnonopettajille, mutta tuleva saksanmaikka sai yllättyä! Ensinnäkin miten taivaallista, että saduista on hyvin paljon materiaalia ja teoriaa armaalla saksan kielellä! Kandidaatintutkielmaani kun väänsin (analyysi lukion saksanopettajien jatkokoulutustarpeista) löysin säälittävän vähän kirjallisuutta saksaksi (teoriaosuutena elinikäinen oppiminen). Koin siis iskeväni kultasuoneen. Kaikki Grimmit ja muuthan ovat juuri Saksasta, jippii! Pentti Luumi on tehnyt ensimmäisenä suomenkielisen tarinankerronnan ikään kuin teoriakirjan, jossa on osuudet opettajille, vanhemmille ja kristillisen lapsityön tekijöille tms. Ostin paikan päältä eurolla hyvin tiivistetyn pienen lehdykäisen ja pelkästään sen kirjallisuusluettelo oli lähes pelkkää saksankielistä materiaalia. Sitä isompaa oopusta en vielä ole hankkinut mutta on ostoslistalla.

Olen nyt vuoden aikana kahminut kaikenlaista satuihin ja tarinankerrontaan liittyvää. Viime syksynä Annantalolla oli jokin luentosarja, josta pääsin työkaverin vaihdettua vuoroa kanssani seuraamaan yhtä, jossa steinerpedagogi kertoi miten satuja voi käyttää opetuksessa. Sääli, että luentosarja loppui siihen enkä ollut tiennyt jutusta aiemmin, siinä olisi tullut opittua Grimmeistä yhtä sun toista eri näkökulmista. Viime keväänä Skotlannissa taas himoitsin tarinankerrontakurssista, mutta sain aikaiseksi vain mennä tarinankerrontailtaan ja aiheelle pyhitettyyn keskukseen ja aiemmin keväällä pariin nukketeatteriesitykseen (Oscar and the Highland Castle sekä Robin Hood). Siinä vaiheessa vielä kuvittelin, että voisin tehdä kahden aineen yhteisen gradun ja vaikkapa tänä vuonna kerätä hieman materiaalia satuilemalla saksalaislasten kanssa englannintunnilla. Mutta höps, minä kun en ole suorittanut englannista edes aineopintoja niin eihän kukaan suostu keskustelemaan kanssani mistään gradusta, joten eiköhän tästä tule nyt ihan vain germaanisen filologian tapaus.

Meille tuli kolme viikkoa edullisesti paikallinen lehti ja tietenkin sitten luin mainoksen täällä Osnabrückissä järjestettävistä tarinafestareista. Voi pee! Siis juuri silloin kun olen pois, marraskuun pari ensimmäistä viikkoa. Ai että jos olisin ollut täällä olisin ravannut katsomassa kaikki esitykset ja kuuntelemassa luennot. Ihan tyhmää! En löydä netistä mitään tietoa festivaalista, ehkä hyväkin niin, ja lehti jossa tapahtumasta kerrottiin on varmaan kuin jätepaperissa. Samoin kuin artikkeli kanadalaisesta koripallonpelaajasta, joka sivutyökseen opettaa englantia päiväkodissa. Ajattelin sitä lukiessani, että häneltä voisi saada loistoideoita ja materiaalia omaa kielikylpyopetustani varten. Kai lähtöni tuli sitten niin nopeasti etten muistanut ruveta leikkelemään artikkeleitä lehdestä eikä Juho tietenkään ole niitä osannut säästää. Nyt on vain elettävä ilman, kanukin yhteystietoja voisi ehkä lehden toimituksesta yrittää udella, ehkä tekisivät meikäläisestäkin juttua ;)

Olin tänään suunnittellut käyväni työpaikallani, mutta taidan suosiolla jättää sen huomiseksi. Heräsin Juhon herätyskelloon seitsemältä enkä saanut sen jälkeen enää unta ja kaiken kukkuraksi ulkona sataa... Ja sataa vielä monta päivää. Osnabrück on ilmeisesti Saksan sateisin kaupunki (miksi juuri nämä sateisimmat kaupungit vetävät minua puoleensa). Huomenna siis sinne oli olo mikä hyvänsä. Pitää käydä kurkkaamassa mitä olen jättänyt lokerooni (Herra Hirvi on toivottavasti nämä kuusi viikkoa selvinnyt syömällä kaappiin jättämiäni Marianne-karkkeja, mutta pimeässä on saattanut alkaa pelottaa) ja muutenkin tervehtiä kollegoita ja kysellä hieman mikä on tilanne. Mitä lapset tietävät, mitä he itse tietävät? Mitä lapset haluavat tietää ja mitä kaikkea heille voi kertoa? Luulisin että on turha alkaa selittää kahdesta pienemmästä haavasta että sieltä on otettu imusolmukkeita. Menevät parkojen päät aivan sekaisin. Muutenkin nyt vain hieman haistella tulevaa ja kertoa opettajille että ryskään alkuviikosta kaikkien luokkiin tuomaan tuliaisia ja näyttämään silikoninenääni.

Niin ja muuten jos teen myös englantilaisesta filologiasta sen sivuaineen pikkugradun niin pysyttelen kyllä samoissa teemoissa. Sydämeni olen menettänyt skotlantilaiselle tarinankerrontaperinteelle ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin kerätä vähän materiaalia kotoisassa pubissa kuuntelemassa uskomattomia tarinoita upeilta kertojilta ;) Ja nyt on lopetettava tämä aihe, sillä minua alkaa vaivata semmoinen ikävä Skotlantiin etten kohta enää kestä.