Ryhmätöitä

Viimeisten viikkojen aikana molemmissa ryhmissä valmistui hienoja Suomi-julisteita. Suurkiitokset vielä kaikille lehmäkortteja leikelleille ja lähettäneille, niillä sai hyvin jaettua ryhmät ja pieni nippu jäi vielä Suomi-laukkuun koululle.


Hieman lapset kyllä rutisivat siitä kenen kanssa olivat samassa ryhmässä ja minä, tosi ilkeä puijaajaope, sanoin että Suomessa lapset eivät kyllä tuolla tavalla syrji toisia vaan kaikki suostuvat tekemään kaikkien kanssa. Ööh. Ainakaan näin ei ollut omana kouluaikanani... Aiheetkin olivat viitteellisiä, mutta jonkinlaisia tuotoksia tuli urheilusta, Helsingistä, luonnosta, eläimistä ja hmmm, sodasta.


Julisteet kiinnitettiin aulan ilmoitustaululle muiden iloksi. Muutama muksu jaksoi vielä jäädä poseeraamaan, vaikka välituntikello olikin jo soinut.


Nelosluokkalaisista on hieman huonolaatuisempia kuvia, otettu läppärini kameralla, sillä taloutemme tällä hetkellä ainoa ehjä kamera oli varattu muuhun käyttöön.

Siellä ne julisteet ovat kesän yli ja vastaanottavat lapset taas lomilta kouluun... Saa nähdä kuinka nopeasti ne löytävät tiensä jätepaperiin ja minä ja Suomi-jutut vaipuvat unholaan...

Kirppis

Perjantaina iltapäivällä oli koulullamme kirppis. Kahden maissa iltapäivällä alkoi jumppasaliin valua perheitä myyntipöytien ja tavararöykkiöiden kanssa. Kolmelta loppuivat pystytyshommat, kun nelosluokkalaiset esittivät aulassa näytelmänsä. Voi sitä hepulia, minkä esiintyminen ja elävä yleisö saavatkaan aikaiseksi. Kun vain vanhemmat tietäisivät mikä huuto ja raivoaminen tuonkin esityksen takana on, eivät ehkä niin vuolaasti kiittelisi näytelmän ohjannutta opettajaa. Samaa ajatteli koulumme entinen referandariaatti, joka oli myös käymässä. Lapsilla tuntui olevan hyvä itsetunto, kun he itse itsensä taputtivat itsensä esittämään pari laulunumeroa vielä uudestaan. Yleensä kun Zugabe-huudot tulevat yleisön joukosta ;) Muutenkin olivat kuin mitäkin suuren luokan staroja, kun katsomon reunaan oli oikein vedetty punavalkoista teippiä esteeksi.


Aamuisten sateiden ja myrskyisyyden jälkeen päivästä tuli oikein kaunis ja porukkaa riitti. Ulos pystytettiin kahvio ja rehtori ja talonmies kiikuttivat pöytiä ja penkkejä ulos. Mukava oli istuskella ja rupatella työkavereiden kanssa ilman mitään kiirettä! Kakkuvalikoima oli aikamoinen, kun vanhemmat olivat leiponeet, ja tietenkin torstaina tekemämme korvapuustit olivat myöskin kaupan... Eivät tosin kauaa! Torstaina oli huhu jo levinnyt ja viimeistään perjantaina kaikki jo tiesivät, että niitä pullia saa kirpputorin yhteydestä. Yhdenkin torstaisen leipurin äiti tuli kertomaan, kuinka tämän leipurin pikkusisko, joka käy samaa koulua, oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että haluaa ensin käydä ostamassa pullan ennen kuin menee kiertämään kirpputoria :)


Meinasi ihan itku tulla kun ajattelin, kuinka vähän aikaa enää on jäljellä. Minulle jää niin paljon hyviä muistoja ja olen saanut tutustua ihaniin lapsiin, joista muutaman mielelläni sulkisin lasipurkkiin ja ottaisin Suomeen mukaan. Mitähän mahtaisivat vanhemmat tuumata tähän ideaan? Yksikin lapsi tuli perjantaina välitunnilla sanomaan minulle, että hakee synttärinyytin ja minä jäin kiltisti opettajanhuoneen eteen odottamaan. Salamana hän jo juoksi takaisin kakkoskerroksesta. Olinkin häntä jo torstaina varsinaisena päivänä onnitellut, ja nyt sain hänen luokkakavereidensa ja luokanopettajansa tapaan perinteisen synttärinyytin. Kyllähän Suomessakin usein karkkia jaetaan (paitsi minä jonka heinäkuinen syntymäpäivä ei koskaan osu lukuvuoden aikaan), mutta täällä lapsilla (tai luulisin että pikemminkin vanhemmilla) on tapana kääriä karkkeja yms. paperiliinan sisään ja sitoa pakettinarulla. Omasta nyytistäni paljastui mm. hampurilaiskarkki, tikkari ja purkka, jonka mukana oli tatuointi. Kylläpä tulin hyvälle mielelle tuosta muistamisesta!


Kirpputoriltakaan en tyhjin käsin lähtenyt. Paikka oli todella vaarallinen, sillä moni halusi päästä eroon minulle tulevaisuudessa saksan opetuksessa hyvin hyödyllisestä tavarasta, lähinnä peleistä ja kirjoista. Tilaa ei ole matkatavaroissa enää lainkaan, mutta ostin silti kaksi peliä. Pääsin sitä paitsi kahdella eurolla eroon yksistä kengistäni, joita en ole käyttänyt neljän vuoden aikana kuin viidesti, enkä niitä halua enää Suomeen nurkkiin lojumaan. Pelit olivat hyvin pienikokoiset, ja voiko sitä paitsi nelosluokkalaisen pojan myyntipuheita vastustaa? Poika ensin teititellen kysyi minulta, enkö ostaisi lapselleni jotain hänen myymistään satukaseteista... Häkellyin hieman ja kyselin että mille lapselle ja poika ihmetteli että eikö minulla ole lasta. Apua, pitäisikö olla tai olenko joskus antanut niin ymmärtää? :D Pyysin häntä kuitenkin suosittelemaan parista hauskasta peliviuhkasta sellaista, jonka avulla suomalaislapset voisivat oppia saksaa. Kaupat syntyivät ja voi sitä huolellisuutta, jolla poika laski vaihtorahat antamalleni kahden euron kolikolle. Mahtava tilaisuus lapsille oppia rahankäyttöä ja laskea hieman matikkaa.

En tiedä, miten tätä oikeasti pelataan, mutta vaikutti erittäin hyödylliseltä. Korteissa on siis ylhäällä jokin esine ja alla sitä kuvaavia adjektiiveja tai yllä adjektiiveja ja alla esineitä, jotka ovat sellaisia. Näillä voi tehdä vaikka mitä!

Nenne eine Farbe. Nimeä jokin väri. Kyllä saksaa opiskelevan suomalaislapsen tähänkin pitäisi jossain vaiheessa kyetä vastaamaan :)

Pian on lähdettävä varaamaan paikkoja futiskatsomosta. Illasta tulee todella jännittävä. Toivon mukaan voin huomenna jakaa kanssanne Osnabrückin kaduilla aistittavaa juhlahumua ja saksalaisten juhlaa. Finaalipaikan varmistuttuakin oli koko kaupunki yhtä juhlaa, ilotulitukset ja kaikki. Olisihan se hienoa olla ihan aitiopaikalla, kun jotain tällaista tapahtuu. Viime vuonnakin olin juuri väärässä paikassa kun Helsingissä järjestettiin euroviisut. Ja kun tämä jalkapallo nyt vielä tuntuu olevan saksalaisille kaikki kaikessa!

Viimeisten viikkojen ohjelmaa Suomi-tunneille

Kesäloma lähestyy ja on todella vaikeaa valita, mitä juttuja Suomesta ja suomen kielestä haluaisin lapsille vielä opettaa. Tämän viikonlopun jälkeen monet materiaaleista ovat matkalla Suomeen ja tänne jää vielä kilokaupalla esitteitä. Puuhailemme sitten varmaankin ryhmissä hienoja julisteita eri teemoista, katsomme kolmosten kanssa Poika ja Ilves -leffan loppuun ja sen sellaista. Se on varmasti sellaista mistä kaikki pitää, ainakin Suomi-postikorttien askartelu on ollut suuri menestys kaikissa luokissa.

Sain alkuviikolla konferenssissa (josta kerron kunhan saan parilta muulta assistentilta kuvia, oma kamerani kun meni rikki) yhdeltä opettajalta heidän koulunsa Comenius-projektissa tuotetun muistipelin. Heidän projektissaan on mukana kahdeksan Itämeren maata ja muistipelissä on paljon kyseisen alueen eläimiä. Tuota muistipeliä pelailimme kahdessa ryhmässä tunnilla ja ainakin kala taisi jäädä lasten mieleen, ja kyyhkysen sijaan pulu.


















Lisäksi katselimme suomalaisia postimerkkejä viime vuodelta ja oli jännä nähdä mistä kukin lapsi piti. Poikien suosiolla oli tietenkin jalkapallopostimerkki, jota kaikki sitten yrittivät ostaa minulta 0,70 € hintaan. Suomalaisilta kerätyistä kuvista tehdyistä postimerkeistä oli hauskaa näyttää lapsille lisää suomalaisuutta ja partiomerkitkin olivat kiinnostavat, yksi oppilaistani on partiolaisissa.

Taannoisessa kilpailussa lohdutuspalkinnon voittanut poika toi kirjan meille näytille, unohdin kuitenkin kuvata ylpeän voittajan palkintonsa kanssa. Winter im Mumintal oli kuitenkin luettu jo sivulle 54!

Herra Hirvi matkaa ensi viikolla Suomeen, joten ryhmäkuva piti tietenkin ottaa tänään ja tässä näette innokkaat oppilaani.

Suomi-maniaa

(Huom! Tämä blogi näkyy parhaiten Firefoxilla, sitä käytän itsekin. Olen huomannut, että nätisti järjestelemäni kuvat ovat ihan päin seiniä esim. Safarilla ja Explorerilla.)

Kaikki lapset haluaisivat heti paikalla Suomeen! Olisittepa kuulleet niin oooh-äännähdyksiä aina kun näytin videotykillä uuden kuvan. Lapset olivat aivan haltioissaan Suomen luonnosta ja tekivät kiinnostavia havaintoja kuvista, joissa näkyi entinen kyläkouluni sekä espoolaisia koululaisia.

Molemmat tähän mennessä pitämäni Suomi-tunnit ovat menneet mukavasti, sääli vain että aikaa on niin vähän. Lapsilla on uskomattoman paljon kysymyksiä ja pienimmät lisäksi viittaavat ihan muistakin asioista, mutten kuitenkaan kehtaa keskeyttää heitä...

Olen aluksi Herra Hirven kanssa toivottanut hyvät huomenet ja sen jälkeen käynyt Suomen kartan kimppuun. Ensin olen tosin näyttänyt Euroopan karttaa ja olemme pohtineet Suomen ja Saksan välimatkaa, asukaslukujen eroja jne. Kartalta olemme sitten yrittäneet bongailla eri värejä ja miettiä mitä ne voisivat kuvastaa. Saksalaislapsi tietenkin sanoo että sininen on jokea ja vihreä peltoa/niittyä. Maisema todella on erilaista. Kuvissa minulla sitten olikin sekä metsää että järvimaisemaa, joten toivon että lapset lähtivät taas pikkuisen viisaampana tunniltani :)

Videotykillä näytin kuvia Suomen luonnosta, suomalaisista rakennuksista, vanhasta koulustani sekä espoolaisesta koulusta ja sen nelosluokan oppilaista. Mukana oli myös kaksi kuvaa itsestäni viime kesältä ja arvasin ihan oikein, että ne purisivat lapsiin ;) Toisessa ajelen pappamopolla pappani lapsuuden kodin edessä Satakunnassa ja toisessa taas paijaan heppaani. Sain hieman respektiä pojilta ja tytöt kysyivät heti hevosen nimeä ;)

Koska se paketti ei ole edelleenkään saapunut, ei minulla ollut näyttää lapsille suomalaisia lastenohjelmia, mutta pätkä Heinähatusta ja Vilttitossusta pyöri sen sijaan. Kauhea huutohan siitä tuli, kun emme elokuvaa voineet katsoa kokonaan. Lapset tuntuivat tykkäävän, vaikkeivät kieltä ymmärtäneetkään.

















Lopuksi oppilaat kiersivät kolmella asemalla. Yhdelle asemalle olin tuonut vinon pinon suomalaisia lastenkirjoja sekä lasten- ja nuortenlehtiä. Toisella asemalla taas sai pelata joko design-dominoa, eläindominoa tai värimuistipeliä. Nopeasti kertasin säännöt, mutta lapset tuntuivat viihtyvän pelien ääressä ilmankin ja tärkeintähän oli, että he saivat hypistellä suomalaista puuta, oppia eläinten nimiä sekä tutustua suomalaiseen muotoiluun. Värimuistipeli oli suosittu, onneksi askartelin sen viime hetkellä! Kolmannella pisteellä sai askarrella itselleen muistoksi Suomi-postikortin. Tämä oli arvatenkin ehdoton hitti! Matkailuesitteet silppoutuivat hetkessä. Parilla lapsella ei ollut saksia eikä liimaa eivätkä luokkakaverit lainanneet... Tätä ongelmaa ei olisi Suomessa, koska välineet tulevat koululta. Enhän minäkään siinä sitten voinut ruveta pakottamaan lapsia lainailemaan liimoja toisilleen, onhan se varmasti ärsyttävää jos he aina joutuvat tekemään sitä.




































Yksi Suomi-kerhossakin oleva poiki kysyi kaikenlaista silmät kiiluen. Onko Suomessa eläimiä? Miksi Venäjä otti osan Suomesta myös pohjoisesta, eihän siellä ole kuin tuntureita? Voiko Suomessa kalastaa? Saatuaan viimeiseen kysymykseen kyllä-vastauksen hän päätti matkustaa Suomeen jonain päivänä! Samainen poika murheellisena penkoi esitteitä ja kyseli eläimiä. Näytin hänelle suloisen karhunpoikasen. Mutta kun sen pitäisi olla ilves. Poika oli ihan allapäin, mutta muutaman minuutin päästä hän kävikin jokaiselle kaverille näyttämässä maasta löytämänsä silpun, jossa oli jopa kaksi ilvestä. Voi sitä onnen päivää! Onneksi minulla on Poika ja ilves -elokuva täällä, tämä poika ainakin varmasti pitäisi siitä.

















Eläimet kiinnostavat lapsia todella paljon. Suurin osa kysymyksistä oli, että onko Suomessa sitä ja tätä eläintä. Luulin kuulevani väärin, kun yksi tyttö kysyi onko Suomessa hevosia. Kissoistakin kysyttiin. Ja molemmissa ryhmissä tähän mennessä kysyttiin haikaloista ja krokotiileistä ja ties mistä ihmekaloista joista en ole kuullutkaan...

Tuntien lopussa kyselin, mitä lapset pitivät ja sain hyvää palautetta. Postikorttien askartelu oli ollut ehdoton suosikki, mutta kyllä lapset tuntuivat viihtyvät myös pelien mutta erityisesti kirjallisuuden parissa. Kuorossa lausuttiin tavuja omasta vanhasta Aapeli-aapisestani :) Mauri Kunnaksen koirahahmot viehättivät monia ja lehdistä tunnistettiin Saksassakin tuttuja julkkiksia.

















Arvatkaas kumpi on tytön ja kumpi pojan tekemä kortti? ;) On muuten joku tiennyt mitä hakee eikä tyypin harrastusta tarvitse kauaa arvailla :) Nämä ovat kakkosluokkalaisten.

Tuhiseva ja nuhainen ope

Oloni ei ole loman jälkeen laisinkaan levännyt, ja olen ollut tämän viikon todella väsynyt, lisäksi olen hieman vilustunut, eli hieman puolikuntoisena on mennyt alkanut viikko... Eilinen työpäivä ja tämänpäiväinen olivat kuitenkin paljon parempia kuin tiistai, vaikka päivät ovat olleet pidempiä. Keskiviikkona olin töissä 7.45-8.15 sekä 12-12.45, joista jälkimmäisellä tunnilla vain seurailemassa... Englannin pienryhmä oli peruttu, sain tiedon tästä kun olin kävelemässä luokkaan. Ei sinänsä haitannut, kun en mitään tähdellistä ollut suunnitellut (ja vaikka olisinkin, sitä olisi voinut käyttää seuraavalla kerralla), ja sain kaiken kukkuraksi eläindominon valmiiksi. Pelistä tuli oikeastaan aika hieno, laminointi ehdottomasti kruunasi kaiken, jälki on heti paljon ammattimaisempaa ;)

Saimme nyt myös sovittua, että olen englannintunneilla ohjaksissa, mutta toisen opettajan on oltava läsnä, koska minulla ei saa yksin olla vastuuta tai jotain sellaista... Hassua, pidän kuitenkin muitakin tunteja yksin ja neljä viikkoa koulullamme ollut harjoittelija sijaisti yhtä opettajaa kolme kokonaista päivää niin, että luokassa oli hänen lisäkseen aikuisia ihmisiä korkeintaan minä (yhdellä enkuntunnilla). No, ei sen kollegan läsnäolo siellä nyt häiritse, kun hän on oppinut käyttäytymään ja yrittää seurata tekemisiäni, sillä viikossa on yksi tunti, jolle en pääse, koska minulla on silloin ihanat Suomi-oppilaani.

Stressasin aluksi niitä enkuntunteja, vaikka samalla haluan kovasti pitää niitä. Kaikki meni tänäänkin kuitenkin hyvin, opettajan opaskirja on hyvä ja lasten kanssa aika paljon vain leikitään ja opetellaan loruja. Tunti kuluu helposti, kun kaikki lapset haluavat vuorollaan tehdä jotakin. Oikea opettajakin etenee aika hitaasti, eli paineita ei ole. Kollegakin kiitteli ja totesi, että ehkä pärjää yhden tunnin yksin, kun on minun tuntini mallina ja opas tukena.

On niin hauskaa mihin kaikkeen oppilaat innostuvat mukaan. Tänään oli Fiona the flean kirppusirkustemppuja ja lapset seurasivat näkymättömän kirpun temppuja silmät kiiluen ja pyysivät minua englanniksi sanomaan Fionalle, että tämän tulisi hypätä Joachimin pöydältä Janinan pöydälle asti. Voi sitä jännitystä, että mahtaako kirppu pompussaan onnistua!

Eilisellä nelosten enkuntunnilla harjoiteltiin puhelinnumeroita, kyseltiin niitä kavereilta ja lopuksi puhelin pirisi ja opettaja vastasi siihen käyden keskustelua liittyen väärin valittuun numeroon ja lopuksi luurin päähän saatiin yksi oppilaista, jonka numeron opettaja luki taululta. Pojalla oli mieletön improvisointikyky! Hello... Oh hi mom... Yes, I come. Bye bye. Tuntuu niin mahtavalta, kun oppilas osaa tuottaa tällaisen sisällön ilman hetkeä aiemmin jankattuja fraaseja tai tekstiä apunaan. Seuraavaksi kaksi oppilasta sai keskustella keskenään, ja sekin päättyi hauskasti, kun toinen oppilaista yritti selittää haluavansa soittaa numeroon, joka osottautui hänen omakseen.

Loma on tehnyt lapsille hyvää, sillä kaikki luokat tuntuvat todella rauhallisilta, lapsilla on taas energiaa ja kärsivällisyyttä, mutta saa nähdä kuinka kauan tämä autuus jatkuu ;) Väsyneelle ja puolikuntoiselle opettajalle viikko on siis ollut unelma, olisin varmasti ihan uuvuksissa, jos saisi koko ajan olla palauttamassa kuria...

Saimme reiluksi kuukaudeksi Suomi-kerhoomme vahvistusta. Koska se yksi kollega on pitämässä sitä enkuntuntia, ei hän voi pitää valinnaisliikuntaa. Ensin tunnilleni tuli kaapin (matalan sellaisen) päälle istumaan kuusi poikaa ja pari tyttöäkin yritti änkeä vielä sisään... Ajattelin että okei, mikäs siinä tämän kerran... Pian kuitenkin tulivat rehtori ja vararehtorin hommia hoitava opettaja ja kauhistuin, kun ajattelin että siinä pienessä tilassa yrittäisimme työskennellä huhtikuun loppuun asti... Yksi opetusluokkakin olisi tarjolla, mutta sanoin, että ryhmä on edennyt jo sen verran, että olisi sääli jos joutuisimme nyt jarruttamaan. Tämä ymmärrettiin heti ja lisäksi tuli mahdollisuus osallistua jonkun opettajan kuvistunnille tai mennä pieneen tietokoneluokkaan. Luokkaan jäi kaksi poikaa ja minun puolestani he voivat vaikka sitten olla sen koko kuusi viikkoa, käyttäytyivät ainakin tänään asiallisesti ja vaikuttivat ihan kiinnostuneilta.

Rakastan oppilaitani, he ovat niin eteviä ja nokkelia. Kuulumiskierroksen ja pienten keskusteluharjoitusten jälkeen aloin osoitella eri värisiä vaatteita ja asioita sanoen tämä on musta, tämä on vihreä jne. Aluksi veikkailtiin vaatteita, mutta neljännen värin kohdalla oppilailla välähti. Aivan kuten ekaluokkalaisetkin, he rupesivat heti etsimään itseltään jotain sen väristä. Lopuksi jaoin monisteet, jossa on lueteltuna värit ja tyhjä pallon kunkin sanan vieressä, niitä sitten väriteltiin ja se oli lasten mielestä todella kivaa. Ensi viikolla voisi leikkiä sitä värijuttua, missä lähestytään leikinjohtajaa aina tämän ohjeiden mukaisesti (esim. ne joilla on sinistä, voivat ottaa kolme banaaniaskelta).

Eilen oli opettajainkokous, jossa oli mukana myös joitain vanhempia, ilmeisesti koulun tuleva rehtori sekä joku tyyppi Oldendorfista esittelemässä heidän koulunsa itsearviointisysteemiä. Kokous oli kiinnosta monilta osin, pääsin taas tutustumaan joihinkin täkäläisiin menetelmiin. Puhuttiin mm. siltavaiheesta päiväkodin ja koulun välillä, siitä mitä tietoja päiväkoti voi koululle luovuttaa ja kuinka joka tapauksessa on jo aika myöhäistä puuttua 6-7-vuotiaan lapsen erityistarpeisiin, kun erityispedagogisia otteita tarvittaisiin jo heti alussa. Meidän ja yhden toisen koulun yhteinen erkkaope tms. jäi tänään äitiyslomalle ja sijainen kyseli eilen joltain, minkälaista tarvetta nelosluokilla on. Vastaus oli heti, että heitä ole järkeä tukea, kun lähtevät koulusta parin kuukauden kuluttua... Haloo! Ei heidän koulu-uransa ja erityisen tuen tarve siihen silti tyssää. Huoh. Oldendorfin koulun opettaja sai koulunsa kuulostamaan aivan loistavalta yhteisöltä, reilu 70 opettajaa ja viisi opettajaa ja vähän muuta henkilökuntaa. He olivat nähneet vaivaa ja tehneet itse kyselylomakkeen, joka todella vastaisi koulun tarpeita ja olisi helppo ymmärtää ja täyttää myös pienimmille oppilaille.

Nyt pitäisi vielä kirjoittaa kutsut Suomi-iltaan ja kirjoittaa pienet saksankieliset kuvaukset suomalaisista elokuvista, joista kollegani saavat valita mielenkiintoisimman. Se sitten katsotaan illan päätteeksi. Taisin unohtaa muutaman asian, joista halusin kirjoittaa, mutta eiköhän tässäkin ole tekstiä kerrakseen. Tässä pari satunnaista otosta käytävältä sekä opettajanhuoneesta piristämään tekstiä.

Who lives in the castle?

Nyt kun mokomasta linnatunnista on jo kulunut aika kauan aikaa ei se enää vaikutakaan niin hohdokkaalta. Esittelen sen teille nyt kuitenkin. Ostin viime vuonna jostain museosta English Heritage -sarjan kirjan Castles. Vähän tekstiä ja paljon kuvia, ehkä minäkin oppisin jotain keskiajasta! Vai koska niitä linnoja olikaan... Olen siis surkea historiassa!

Lapset olivat siis pitäneet esitelmiä harrastuksista sekä Iso-Britanniasta. Ajattelin, että linnoilla voisi hieman laajentaa tuota Iso-Britannian tuntemusta ja kaikenlaiset ritarijutut on aina kiehtovia. Kopioin kirjasta aukeaman, jossa oli halkaistu linna. Peitin huoneiden nimet ja kirjoitin ne monisteen alareunaan, josta oppilaiden piti ne sitten kirjoittaa oikeisiin kohtiin. Alustuksena pohdimme kuka asuu linnassa (kuningas & co.) ja missä maissa on kuninkaallisia.

Kun tehtävä oli valmis, kävimme kaikki huoneet läpi ja oppilaat saivat kertoa mitä näkivät huoneissa. Tämä oli ensimmäinen tunti, jonka pidin ryhmälle yksin. Tällä tavoin sain myös hieman selville minkälaista sanastoa he jo hallitsevat.

Eipä siinä sen kummallisempaa. Seuraavalla viikolla kopioin vielä toisen aukeaman, ja piilotin lauseista sanoja. Onnistuin valitsemaan sekä tuttuja että uusia sanoja, ja näyttämällä ja selittämällä uudetkin sanat tulivat tutuiksi. Pyrin välttämään saksan käyttöä. Lauseiden lukeminen oli kyllä jo aivan liian työlästä. Täällä oppilaita suojellaan kirjoitetulta kieleltä ihmeen pitkään ja niin lapset eivät osaa tunnistaa jotakin tuttua sanaa tekstistä vaan lausuvat sen aivan väärin... Minusta se ei ole hyvä toimintatapa. Se on tietenkin tärkeää, että sana ensin kuullaan ja sitten sanotaan ja vasta tämän jälkeen nähdään ja kirjoitetaan, mutta ei niiden välillä voi pitää puolta vuotta!

Materiaalia jakoon

Opettajat usein puurtavat aivan liian paljon yksikseen ja moni varmaankin pitäisi luokassa tapahtuvat asiat mieluiten omana tietonaan. Sääli, tällä ammattikunnalla kun muutenkin on niin paljon töitä ja tekemistä, että sitä taakkaa voisi helposti keventää jakamalla ideoita ja materiaalia kollegojen kanssa.

Toissasyksyisen opetusharjoitteluni ohjaaja teki kaiken mahdollisen värillisenä, hän ei piitannut muiden muminoista siitä, kuinka se on niin kallista jne. Ei kukaan kieltänyt näitä muita tekemästä myös värillisiä kalvoja, monisteita ja jopa koepapereita, mutta ilmeisesti kyräily on hauskempaa. Vähän kateellisena katsellaan vierestä.

Minun blogistani löytyvää materiaalia ja ideoita saa kernaasti käyttää ja muokata omiin tarkoituksiinsa. Harvat omista jutuistanikaan ovat täysin omia keksintöjäni joten miksi omisin niitä itselleni. Harjoittelussakin meitä yrittiin ohjata sellaiseen yhteistyöhön, josta kaikki hyötyisivät. Onhan se tavallaan tylsä ajatella, että jos vaikkapa muut koulun kieltenopettajat saattaisivat olla tosi kuiviksia ja itsellä olisi hienot ideat, että he sitten pöllisivät minulta kaikki ideat ja alkaisivat tehdä mielenkiintoisempia juttuja tunneilla, mutta entäs sitten? Eikö ole tärkeämpää, että mahdollisimman monella oppilaalla on mahdollisimman hyvät oppimisedellytykset. Ainahan sitä toivoo sitten myös saavansa jotain takaisinkin, ettei tee työtä muiden puolesta, eli ihanteellisinta olisi sellainen ajatusten ja materiaalien vaihto.

Kaikissa oppiaineissa on tarjolla erilaisia kirjasarjoja, joihin usein kuuluu myös hyvät opettajan oppaat. Näihin usein onkin hyvä tukeutua, etenkin kun aika harvoin riittää kaiken pienen ylimääräisen näpertelyyn. Minulla sitä aikaa onneksi on nyt! Usein opetuksessa myös tarkkaan pitää pysytellä oppikirjojen sisällöissä, etenkin lukiossa kun kaikkea tehdään vain ylioppilaskirjoituksia ajatellen. Ei kuitenkaan silloin tällöin ole pahitteeksi tehdä myös jotain aivan muuta tai käydä asioita läpi vähän vaihtoehtoisemmin. Kaikki sellainen vaihtelu on oppilaille usein todella tervetullutta ja antaa lisää energiaa jatkaa niitä joskus vähän tylsempiäkin juttuja.

Kuvasin viime viikolla töissä kaikenlaista tilpehööriä, jota olen askarrellut tässä viime aikoina. Osa materiaalista kelpaa hyvin useammankin kielen opetukseen ja laminoituna materiaali kestää pitkään. En ymmärrä miksi koululle ostetaan kasapäin värillistä paperia ja laminointikalvoja ja kaikkea muuta materiaalia, jos sitä sitten suojellaan ja pihtaillaan. Sinne ne sitten haalistuvat johonkin varastoon ne paperit ja meni nekin rahat hukkaan. Minä ihan pokkana käytän tätä kaikkea, oppilaidenhan hyväksi se kaikki on.


Isot numeroläpyskät ovat näppäriä ja helppo valmistaa. Numeroiden on parasta olla riittävän isoja, itse laitoin yhdelle aaneloselle neljä numeroa. Kuvakorttien avulla taas opettelimme verbejä. Kuvamateriaalia löytyy esimerkiksi Microsoftin ClipArtista, taas kerran jotakin hyötyä siitä, että olen hankkinut Macilleni Microsoft Officen, on tuo mieletön kuvakirjasto käytössä.


Näit kuvakortteja varten kävin läpi kaikkia niitä mainoslehtisiä, joita postiluukkuumme survotaan melkein päivittäin. Jotain hyötyä siis siitäkin paperijätteestä. Leikkelin lähinnä eri elintarvikkeiden kuvia mutta myös kotiin liittyviä esineitä ja joitan muita eri aihealueita. Kuvien kavereiksi askartelin sanakortteja, näitä tietenkin sitten joutuu tekemään enemmän jos tekee eri kielille. Nämäkin kortit on kaikki laminoituja.


Toinen englanninopettajista pyysi minua tekemään nämä läpyskät. Isossa punaisessa pyöreässä läpyskässä lukee meeting point ja hieman pienemmissä vihreissä chat point. Näitä voi jälleen kerran käyttää monissa erilaisissa tehtävissä, erityisesti paritehtävissä. Kohtaamispaikalta käydään nappaamassa pari jonka kanssa siirrytään vapaalle rupattelupistelle tekemään annettua tehtävää, jotain suullista tietenkin! Lippukortteja väkertelin kun laminointikalvoa oli jäljellä (olisihan sitäkin toki voinut pieniä). Näistä voi vaikka askarrella muistipelin, vaikeustason mukaan lipun kaveriksi pitäisi etsiä esim. maan nimeä, pääkaupunkia tai vaikkapa karttaa. Useiden kielten opetuksessa on vahvasti mukana kansainvälisyys, eli ihan kaikkien maiden liput voivat olla tarpeen.

Jos ei aina ole kerralla paljon aikaa askarrella materiaalia, kaikenlaista voi kuitenkin keräillä pikkuhiljaa. Leikellä lehdistä sopivia kuvia varastoon ja keräillä matkoilta ruokalistoja ja lehdistä kiinnostavia artikkeleita. Ja kysyä kollegalta kiltisti, josko hänen materiaalipankistaan heruisi jotain.

Netistäkin löytyy nykyään jo erilaisia sivustoja, jossa on tarjolla opetusmateriaalia. Pari viikkoa sitten sain yhdelle sähköpostilistalle ilmoituksen Pedamatesta. Pedamate on nettisivusto, johon kuka tahansa voi ladata materiaalia ja hakea muiden sinne lisäämää materiaalia itselleen. Palvelua voi käyttää rekisteröityneenä käyttäjänä. En itse ole vielä tarkemmin tutustunut palveluun, mutta uskon, että tulen konsultoimaan sivustoa jatkossa! Vastaavanlainen sivu löytyy sveitsiläisiltä, Prepolino. Tältä sivulta löytyy myös hauskoja kuvia, joita ajattelin silloin tällöin käyttää tekstieni kuvituksena.

Yritän lisäillä ja esitellä valmistamaani tai löytämääni hyvää käyttökelpoista materiaalia sitä myötä kun sellaista kerääntyy.

Rokkilehmät

Tammikuun alussa näin Unicafessa maitopurkkien kyljissä rokkaavia lehmiä. Sauvakäveleviä, hyppiviä ja kottikärrääviä ammuja minulla jo on aika kasa täällä Osnabrückissä, mutta mahtaisiko joku lukijoistani juoda näitä rokkimaitoja? Olisin todella kiitollinen, jos joku malttaisi hieman silputa pakkauksia ja lähettää minulle lehmäkuvia. Postimaksun tietenkin maksan.

Antakaa itsenne ja rokkilehmänne ilmi joko kommenttilootaan tai sähköpostiini.

Kiva pikku harrastus

Minulla on sellainen mukava pikku harrastus kuin opeilu. Huvikseni opetan lapsille asioita ja väkerrän kaikenlaista. Eihän sitä nyt voi työksi laskea laisinkaan, kun homma on niin mukavaakin. Syksylläkin eräs lapsi kysyi kouluun tultuani, että olenko heidän koulussaan kunnes löydän töitä.

Vaikka minulla on lukujärjestyksessä ainoastaan 12-14 opetustuntia viikossa ja niistä noin puolet täysin omia tunteja, saa töitä silti tehdä rutkasti. Ideoita voi syntyä sekunneissa, mutta niiden hiominen ja toteutuksen suunnittelu on aikaavievää. Erityisen aikaavievää on materiaalin valmistaminen, mutta pidän siitä todella paljon! Sain sysäyksen opetusharjoittelussa syksyllä 2006 kun oma ohjaava opettajani oli tehnyt itse niin paljon kaikkea upeata. Melkein uuvahdin harjoittelun aikana, kun väsytin itseni kaikella pienellä väkertelyllä. Vähemmälläkin olisi selvinnyt, mutta oli niin kivaa tehdä kaikenlaista.

Tänään askartelin pari kolme tuntia opettajanpöydän ääressä, taas. Juurihan olin joululoman loputtua tehnyt sitä Suomi-julistetta ym. Kiinnostuneet silmäparit pälyilivät tekeleitäni, joku kysyi mitä varten ne ovat ja toiset kehuivat reipasta askartelijaa, joku totesi, että taidan todella tykätä siitä mitä teen.

Pääasiassa valmistin materiaalia kollegalleni englanninopetusta varten ja kun laminointikalvolla oli tyhjiä koloja, niin näpertelin siinä muuta ohessa.

Yhdellekin työkaverille kerroin kuinka mahtavaa on nyt, kun on todella aikaa paneutua tähän pipertämiseen, sitten kun parin vuoden päästä olen oikea ope, menee harjoitteluista ja muista huolimatta aikansa, että pääsee kaikkiin opettajan rutiineihin ja ensimmäiset vuodet kuluu lähinnä tuntia suunnitellessa. Nyt kun minulla on oikeasti aikaa, teen tulevaisuuden työtaakkaani pienemmäksi valmistalla kaikenlaista materiaalia varastoon.

Kollegani sitten sanoi jotenkin jotain työstäni ja heti perään, tai että harrastushan tuo tuntuu olevan... Pidän työkaveristani todella paljon ja uskon että hän sanoi sen pilke silmäkulmassa, etenkin kun tietää kuvioni ja että saan hommasta rahaakin jne. Mutta silti jäin miettimään... Otetaanko minua tosissaan? Koulumme referendariaatin tekemisiä kommentoidaan paljon enemmän, sehän nyt kuuluukin asiaan. Kyllähän kollegani minunkin opetustani silloin tällöin näkevät, mutta ei siitä kukaan yleensä sano mitään muuta kuin toisen ekaluokan kaikista jutuistani innostunut opettaja.

Toisaalta opettaja saattoi tarkoittaa jollain tavalla harrastuneisuutta. Että se kaikki askartelu ja näprääminen on minulle sellaista harrastusta, sen lisäksi että siitä on hyötyä työhöni.

Oli miten oli, paljon sain aikaan mutta huomisilla hypäreillä valmistelen vielä englannin pienryhmään materiaalia linnoista. Nyt pitäisi miettiä vielä lopullinen runko huomiselle aamuenkulle, jolle materiaali on jo ollut valmiina viime viikosta.

Muutenkin sain paljon aikaa ja olen viivähtänyt tietokoneella vain pieniä hetkiä. Osnabrückissä paistoi pitkästä aikaa aurinko ja siksi ehkä olokin oli paljon reippaampi. Tulin töistä kotiin poikkeuksellisen myöhään ja söin heti Juhon tekemää jauhelihakeittoa ja suomalaista ruisleipää, kyllä kelpasi! Sitten tiskasin, kävin kaupassa (ihan keskustassa asti kun muualta ei saa alpro soya -jugurtteja), laitoin ruokaa ja leivoin sämpylöitä. Pidin myös reppua selässä ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen ja nyt on hartiat kipeät, vaikka täytin repuin kevyillä ostoksilla. Tein myös tilannekatsauksen tämän viikon tietovisaan, vastauksia oli tullut jo komeasti, viitisenkymmentä ja kahta lukuun ottamatta kaikki oikein :) Yritän huomenna ja torstaina saada myös ykköset ja kakkoset mukaan, heistä on osallistunut vasta yksi!

Muokkaus klo 21:50: No sen enkuntunnin olinkin ilmeisesti suunniteltu jo viime viikolla, tarkat selostukset löytyvät muistikirjastani, eli tämän illan ohjelmaan kuuluu enää ainoastaan lämpimien sämpylöiden syöminen toivottavasti pian kotiin tulevan miehen kanssa ja sitten nukkumaan. Tämän päivän ahkeruus on vienyt kaikki mehut...

Selkeät sävelet täytyy olla

Ohjaava opettajani lähtee koulustamme tässä parin kuukauden sisällä toisiin tehtäviin. Tässä vaiheessa se ei oikeastaan vaikuta minuun, sillä homma on nopeasti rutinoitunut ja olin tehnyt valmiiksi ensi lukukauden lukujärjestykseni ja muutenkin olen aikalailla omatoiminen. Sääli sinänsä, koska vihdoin sellainen yhteinen sävel on löytynyt ja päästiin sinuttelemaankin. Olen myös ongelmitta saanut värillistä paperia ja laminointikalvoja kun olen pyytänyt, ja muut opettajat vain päivittelevät kuinka kallista kaikki on. Toivottavasti Frankin lähdettyä on joku, joka näitä materiaaleja antaa käyttööni!

Minulla on työpaikallani onneksi monta aika läheistä kollegaa, joten en todellakaan jää yksin ja neuvotta. Lisäksi muiden opettajien ohjaava rooli on kasvanut suuremmaksi, mitä pidän hyvänä asiana. Pelkäsin aluksi, ettei kukaan oikein jaksa miettiä minulle järkevää tekemistä. Tänään kuitenkin istuimme hetkeksi alas Martinan kanssa, joka opettaa neljänsille luokille englantia. Lahjakkaiden kurssi jäi tänään pois, mutta olin tuonut sitä varten joitakin Skotlannista ostamiani kirjoja, sillä yhden ryhmän oli tarkoitus pitää pieni esitelmä Iso-Britanniasta ja yhden Lontoosta. Ajattelin, että ehkä kirjoissani voisi olla jotain pientä ekstraa. En ollut ehtinyt ajatella asiaa sen tarkemmin, minkä vuoksi oli ehkä hyväkin että tunti jäi pois.

Aluksi saattoi tuntua siltä että joo, joo, kyllä minulla on ideoita ja osaan sitä ja tätä, mutta kuinka arvokasta onkaan saada kuulla jonkun kollegan vinkkejä, neuvoja ja ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä sekä kuunnella kysymyksiä, joihin vastaaminen on aika olennaista. Ei oppilaille voi vain laittaa nenän eteen jotain kivasti kuvitettua kirjaa linnoista, että katsokaas näitä. Ensinnäkin pitää olla olemassa jokin syy tai tavoite. Tässä tapauksessa kyseessä on ikään kuin aiheen laajennus ja tavoite on kartuttaa oppilaiden sanavarastoa sekä tutustuttaa heidät elämään, joka hallitsi Englannissa joitain satoja vuosia sitten. Kaiken pitää olla todella selkeätä ja niinpä juttutuokiomme jälkeen rupesin suunnittelemaan asiaa perinpohjin.

Seuraavalla tunnilla sitten vain taas istuin taka-alalla ja seurasin, ainakin opin vihdoin kaikki kyseisen luokan oppilaiden nimet. Tunneilla tehdään vähän paritöitä tai -keskusteluja, joita voisi käydä seuraamassa. Tuntia on kuitenkin ihan mielenkiintoista vain seuratakin, napata opettajalta hyviä asioita ja miettiä, miksi jotkut jutut taas eivät toimineet ja millaisista aktiviteeteista oppilaat tykkäävät. Lopuksi opettaja heittikin minulle termejä analyyttisistä lähestymistavoista ym. ja oppilaat pyörittelivät silmiä päässään ;)



Kuvat symboloivat siis seuraavia verbejä: OPEN, TICKLE , KNOCK, TOUCH

Aamuinen englannintunti ykkösillekin meni niin paljon paremmin, kun olin saanut värilliset kuvakortit käyttöön. Toivottavasti saisin jatkossakin tulostaa värillisiä juttuja. Asioiden havainnollistaminen kuvakorteilla selkeytti asioita lasten päissä hurjasti. Laitoin kortteja taululle magneeteilla ja lapset rupesivat kuvan nähdessään heti toimimaan – taputtivat käsiään, tömistelivät jalkojaan, kutittelivat kaverinsa mahaa. Sitten yritettiin kaivella muistinsyövereistä sanoja englanniksi. Lapset keskittyivätkin paljon paremmin, kun heillä oli katseltavanaan muutakin kuin open pärstä. Osoitin aina kortteja niistä puhuessani. Tälläkin kertaa oppilaat saivat antaa toisilleen käskyjä, ja se tapahtui parhaiten tietenkin pyytämällä oppilas taululle, jossa hän pystyi samalla myös näyttämään jotakin korttia. Lisäksi erilaiset vaihtoehdot olivat nyt selkeästi esillä, kun viime viikolla lapset tuskastuivat siihen, etteivät oikein tienneet mitä sanoa.



Nämä kuvat symboloivat seuraavia verbejä: CLOSE, STOMP, SHAKE (SAY HELLO), CLAP

Pääsen oikein urakalla askartelemaan materiaalia. Sitähän painotin hakemuksessani, että mieluisimpia tehtäviä on oppimateriaalin valmistaminen sekä eritystarpeisten oppilaiden avustaminen. Vaikken välttämättä tunnilla niin pääse aina tekemään, niin autan Martinaa materiaalien kanssa ja hän puhui jostain storytelling-tunnistakin. Kolmoset tekevät toisen opettajan johdolla myös paljon pariharjoituksia ja niissä auttelinkin ahkerasti viime viikolla, vaikka suurimman osan ajasta vain istuinkin paikallaan. Pitää kuitenkin muistaa, että olen vain apulaisopettaja, eli en voi koko ajan olla itse puikoissa.

Miten mieletön mahdollisuus tämä harjoittelu onkaan. Saa turvallisesti vielä jonkun valvovan silmän alla ja ohjaavan käden varassa kokeilla kaikenlaista ja erehtyä. Vaikken aina olekaan niin vakuuttunut näiden opettajien pedagogisista taidoista, niin kyllä he yhtä sun toista tietävätkin. Ja mikä parasta, valmistan hyvää ja käyttökelpoista materiaalia, joka toivottavasti vielä kestää vuosikausia. Nyt siihen on hyvin aikaa, sitten joskus oikeana opena on luultavasti aluksi kaikkea muuta kuin aikaa. Ajattelin hieman törkeästi ottaa tekemäni materiaalin mukaan Suomeen, vaikka se on täysin kustantanut vastaanottava koulu. En kuitenkaan usko, että moni opettajista oikeasti tarttuisi tilaisuuteen ja käyttäisi tuota materiaalia. Tai ainakin haluan ajatella niin, silloin materiaalien Suomeen vieminen ei aiheuta niin paljon omantunnontuskia ;)

Europa-AG:n pojat olivat onnesta soikeina, kuin vein heille lupaamani sadun, saavat esittää sen maanantaina. "Jee, tämä on Ranskasta!" ja "Hei, mähän tunnen tän sadun, tää on niin kiva!". Toivon, että poikien innostus riittää saamaan jotain aikaiseksi. Ehkä he ovat oppineet läksynsä. Loman jälkeen he olivat käyttäytyneet niin huonosti, että toinen opettaja oli heittänyt heidät ulos, eivätkä he päässeet näytelmiin mukaan. Nyt he yrittävät parhaansa, etteivät sössi toista mahdollisuutta.