Arvostelua asemalta asemalle

Joskus jo aikoja sitten lupailin kirjoittavani ensimmäisessä kasvatustieteen tentissäni kehittelemästäni arvioinnin mallista. Kyseessä oli yleisdidaktiikan tentti, josta napsahti kolmemiikka eli nykyarvosanoilla femma. Kyseinen tenttitehtävä miellytti minua paljon, sillä sain luoda siinä itse jotain ja ajatella omalla pääkopallani, mutta silti piti myös ottaa huomioon muiden jo olemassaolevia juttuja. Sen jälkeen olenkin ollut yliopistoon aikalailla pettynyt, kun aikuiset ihmiset kilpailevat siitä, kuka lainaa parhaiten muita tieteilijöitä ja löytävät eniten samoja mielipiteitä. Minä haluaisin kirjoittaa ja keksiä myös itse! On tyhmää ottaa kirjallisilla töillään osaa ajankohtaiseen tai ummehtuneeseenkin tieteelliseen keskusteluun, jossa vain toistellaan muiden hokemia asioita.

Lämmöllä aina muistelen kehittelemääni junasysteemiä. Tarkoitus oli siis miettiä jonkinlainen arvioinnin malli ja jotakuinkin seuraavanlaista sain tenttipaperille aikaiseksi.

Ensin hieman lähtökohtia. Minä en täysin niele sitä, että oppilaita arvioidaan joidenkin tiettyjen standardien mukaan. Useinhan numeroita annettaessa verrataan oppilaan tietoja ja taitoja kahdeksikolle määritettyihin piirteisiin. Nämä vaatimukset ja piirteet vaihtelevat kursseittain tai oppijaksottain ja oppiaineittain ja vaatimustaso tietenkin nousee aina eteenpäin mentäessä.

Ylioppilaskokeissa arvosanat jaetaan Gaussin käyrän perusteella ja näin taisin jo yläasteella saada joitain arvosanojani, kun opettaja suhteutti koetulokset Gaussin käyrään. Sori vaan, jos sait vain puoli pistettä vähemmän kuin kaverisi, mutta et mahdu enää viiteen parhaaseen prosenttiin. Toisaalta kun kokeiden taso vuosittain vaihtelee, ei sekään olisi reilua jakaa arvosanoja valmiin pistekaavion mukaan. Joku vuosi kielten kuuntelu on ollut niin lälly että keskiverto oppilaskin saa lähes täydet pisteet, kun taas erittäin lahjakas oppilas on voinut jäädä 20 pisteen päähän täysistä erittäin haastavana vuotena.

Lukioaikani seurasin kiinnostuneena lukioiden välistä vertailua, etenkin kun omakin kouluni kiikkui aina siellä kärkipäässä. Mutta onko kumma, että vaikkapa Ressun lukiosta kirjoitetaan eniten älliä, jos sinne ovat päässeet vain oppilaat yli ysin keskiarvolla? Suurempia sankareita ja voittajia ovat ne, jotka menevät lukioon seiskan keskiarvoa hipoen, mutta tsemppaavat ja kirjoittavatkin yhtäkkiä ämmän paperit. (seuraava hieman kärjistetysti) Hyvien koulujen opettajat saavat hyvää materiaalia treenattavakseen ja työ on helppoa, kun taas syrjäkylien rupulukioiden opettajat tekevät kaikkensa leipoakseen oppilaistaan kelpo ylioppilaita, jolloin aluksi heikomman oppilaan kirjoittama magna voi olla paljon kirkkaampi kuin huippulukion oppilaan kirjoittama laudatur.

Oppilaan yksilöllinen kehittyminen on unohtunut! Omassa arvioinnin mallissani lähtökohtana onkin se, kuinka oppilasta voisiin arvioida sen mukaan, kuinka paljon hän on oppinut ja kehittynyt viime arviointitilanteesta.

No niin, katsotaanpa muistuuko reilun kolmen vuoden takaisesta tentistä jotain järkevää mieleen...

Oppilas on matkustaja junassa ja kanssamatkustajat ovat tietenkin muita oppilaita. Opettaja on konduktööri, joka neuvoo matkustajia ja tarkastaa heidän lippujansa eli tekemisiään ja tehtäviään. Junankuljettaja on konduktöörin työtä ohjaileva opetussuunnitelma. Itse juna on oppimisympäristö. Välimatka kahden aseman välissä on yksi kurssi, esimerkiksi siis yläasteella tai lukiossa. Asemilla tehdään aina arviointi yhdessä lipunmyyjän kanssa, joka siis myöskin on opettaja. Tässä nyt siis nämä peruspilarit. Tenttipaperiin piirsin myös junaratoja ja muita havainnoillistaakseni mallia paremmin.

Oppilas ei lähde junamatkalle ennen kuin on ostanut lipun juna-asemalta. Lipunmyyjän kanssa sitten keskustellaan ja pohditaan, missä kaikkialla matkustaja nyt jo on käynyt ja minne hän vielä haluaisi matkustaa, eli mitä oppilas jo osaa ja mitkä ovat seuraavan välimatkan tavoitteet. Näitä pohdintoja kirjataan ylös ja niiden kanssa oppilas lähtee matkalle. Konduktööri tukee matkustajan etenemistä ja lisäksi matkustaja saa tukea muiltakin matkustajilta.

Matkan jälkeen matkustaja käy jälleen lippuluukun kautta, jossa myyjän kanssa tutkaillaan edellisellä asemalla ostettua lippua ja sitä, ovatko siihen merkityt tavoitteet toteutuneet. Mikäli on välttämätöntä antaa arvosana, se pohjautuisi enemmänkin siihen, kuinka paljon oppilas on kehittänyt ja parantanut edellisen pysähdyksen jälkeen eikä siihen, mitä yleisesti ajatellaan olevan oleellista.

Mallissa oli varmasti paljon enemmän yksityiskohtia ja junanpenkit ja jarrutkin varmasti symboloivat jotain, mutta noin karkeasti ottaen malli oli kutakuinkin yllä kuvaamani kaltainen. Nyt mietin, että kuulostaa aika paljon eriyttämiseltä. Kullekin oppilaalle asetetaan heille realistiset tavoitteet ja oppilas kilpailee vain itsensä kanssa. Näin hitaammat oppilaat voivat edetä omaan tahtiinsa ja lahjakkaammille tarjoutuisi mahdollisuuksia kehittyä entisestään, vaikka oikeastaan kurssitavoitteet olisi jo saavutettu.

Tärkeää olisi myös, että oppilaat oppisivat tarkastelemaan omaa oppimistaan ulkopuolelta. Metaoppimista, oppimisen oppimista. Poikaystäväni harmittelee, kuinka oikeastaan vasta yliopistolla on esimerkiksi kieltenopiskelussa oppinut hyviä oppimistekniikoita ja -taktiikoita. Harvat nuoret oppijat osaavat ilman ohjausta päätellä minkälaisia oppijoita oikeastaan ovat ja tekevät asioita sen mukaan, millainen opettaja heillä sattuu olemaan. Jokainen opettaja varmasti myöntää, että herkästi tulee laadittua tehtäviä ja materiaalia, jotka soveltuvat parhaiten omalle oppimistyylilleen. Luokassa on kuitenkin yhtä monta oppimistyyliä kuin on oppilaitakin, vaikka ne muutamiin pääkategorioihin usein voidaankin jakaa.

Nyt olen jälleen kerran vaiheessa, jossa minua kiinnostaisi kasvatustiede enemmän kuin kielitiede. Välillä taas hullaannun kielitieteestä. Toivon, että saisin ottaa graduuni jonkinlaisen pedagogisen näkökulman, sillä en yksinkertaisesti jaksa länkyttää 80 sivu siitä, kuinka saduista oppii imperfektimuotoja. No, siinä tietenkin on yksi pedagoginen näkökulma, mutta kuitenkin joku kielioppiin liittyvä. Minua kiehtoo enemmän mitä voimme satujen ja tarinoiden avulla oppia muista kulttuureista, kuinka voimme parantaa kommunikatiivisia taitojamme ja kuinka sadut ylipäätään voivat ohjata oppijaa. Ne tarjoavat lapselle esimerkiksi mahdollisuuden mielikuvituksen kehittymiseen sekä oikean ja väärän tunnistamiseen.

Ääh, miksi en vain voisi tehdä sekametelisoppagradua jossa voisin paasata kaikesta minua kiinnostavasta?

Roolileikkejä englannintunnilla

Koulussa on yksi kollega, jota todella ihailen. Hän on hyvin rauhallinen ja perusteellinen ja ehkä hänen kokonsakin jo rauhoittaa oppilaita, itse en ainakaan viitsisi ryttyillä melkein parimetriselle opettajalle, sukupuolesta riippumatta. Voisin sanoa, että hän on yksi niitä työpaikkani harvoja opettajia, joilla on luontaista auktoriteettiä. Työrauha usein pysyy hyvänä ja jos hälinää syntyy liikaa, tehoaa heti ensimmäinen sanominen. Tämän opettajan tunneilla ei välttämättä tosin voi puhua työrauhasta vaan tekemisen rauhasta. Tunneilla ei vain piiperretä tehtäviä vaan tehdään kaikenlaista.

Se piipertäminen tosin voisi myös olla hyödyllistä. Kolmannella luokalla oppilaat näkevät tuskin ollenkaan englantia, he vain kuulevat sitä. Vielä neljännelläkin luokalla ollaan varovaisia englanninkielisten sanojen näyttämisessä, etteivät lapset vain rupea hakemaan sanoille saksalaista ääntämisasua. Omasta mielestäni tässä tehdään vain hallaa myöhempää oppimista varten. Myöhemmin ääntämisasu ja kirjoitusasu voi olla vielä vaikeampaa yhdistää toisiinsa, jos niitä ei millään tapaa opeteta yhdistämään.

Kommunikatiivinen kieltenopetus on kyllä hyvä juttu, mutta pitää muista niitä "ikäviäkin" asioita opettaa kuten ääntämistä, kirjoitusasua ja kielioppia, ettei oppilaat sitten suuressa maailmassa ihan kamalan virheellistä tekstiä päästäisi suustaan.

Pari viikkoa sitten opettajalla oli mukanaan iso kuvakirja, jossa oli tarina kadonneista kekseistä, joillekin teistä ehkä tuttukin. Who took the cookie from the cookie jar? Asetuimme kaikki luokan takaosaan rinkiin istumaan. Kun tarina oli luettu ja syyllinen selvinnyt, oli aika siirtää tarina elämään luokassa. Vuoroin kaikkia oppilaita (ja meitä opettajia myös) syytettiin keksien syömisestä, tämä varkaus tietenkin aina kiellettiin ja näin jatkettiin eteenpäin. Normaalisti opettajalla on iso keksipurkkikin mukana, mutta nyt se oli unohtunut kotiin.


Vuoropuhelu menee näin:
Kaikki: Who took the cookie from the cookie jar? Annika took the cookie from the cookie jar.
Annika: Who, me?
Kaikki: Yes, you!
Annika: Not me!
Kaikki: Then who?


Ja sitten jatketaan. Ja tuo Annika nyt on vain esimerkki. Tämä loru toistettiin siis moneen kertaan ja ihan loppumetreilläkin lapset vielä kysyivät, että mitä sitten pitikään sanoa. Kielen oppiminen on aluksi hyvin hidasta ja siksi opetuskin etenee hitaasti, mutta sitä kompensoi tietenkin se, että opetus on kuitenkin monipuolista ja vaihtelevaa sekä aktiivista.

Tänään vuorossa oli jäätelöbisnestä. Näitä jäätelöitäkin on vatvottu jo muutama viikko. Kun saavuimme opettajan kanssa luokkaan, siellä oli täysi tehtailu päällä. Jokainen oppilas rullaili itselleen jäätelötötteröä tai askarteli jäätelöpalloja. Näitä jäätelöpalloja oli sitten tarkoitus ostaa luokan muutamalta eri jäätelöpisteeltä. Perehdyttiin hieman Iso-Britannian valuuttaan, annettiin yhdelle jäätelöpallolle hinnaksi 20 p, kahdelle 40 p jne., mietittiin mitä jäätelönostotilanteessa pitäisi sanoa ja ryhdyttiin pikkuhiljaa leikkimään.


Lapset rakastavat leikkejä niin paljon, että unohtavat hetkessä koko jutun pointin. Pientä paperisilppurahaa oli saksittu mielinmäärin ja yhden kioskin pojat laajensivat bisnestään kekseihin. Hinnastoja oltiin laadittu etukäteen ja yksi poika ei millään meinannut lähteä ostoksille, kun oli yhden listan laatiminen kesken... Kohta paperilla oli listattuna kaikki hinnat 20 palloon asti, suurimman annoksen hinta siis tietenkin 400 p. Relevanttia?

Peli pitikin puhaltaa poikki ja muistuttaa että ensisijainen kieli on englanti sekä kieltää keksit ja muut ylimääräiset lisukkeet. Viimeiset viisi minuuttia sujui hieman paremmin, joten ensi kerralla vielä uudestaan. Jäätelöpallojakin on roppakaupalla valmiina. Lapset värittivät papereita värikynillä ja ruttasivat paperit palloiksi. Tässä muuten oiva vinkki mihin kopiojätettä voisi käyttää. Meilläkin on opettajanhuoneessa aina vino pino jotain pieleen menneitä kopioita jotka sitten vain menevät jätepaperiin, niiden valkoisia puolia voisivat lapset sitten värittää.


Vaikka roolileikki meni suurimmalta osin hieman yli, kun lapset rupesivat näpertelemään kaikkea epäolennaista oheistilpehööriä, uskon, että tällaisten roolileikkien avulla lapset oppivat sekä kieltä että erilaisia tilannetaitoja.

Luokan tuleva liikemiehet ovat kyllä selvinneet tähän mennessä... Sama kaveri joka savitöissä teki minulle sen öhkömönkiäisen oli tälläkin tunnilla suurimpana päällepäsmärinä. Hän kyllä hallitsee kaupanteon varmasti myöhemmin ihan oikeillakin tuotteilla :)

Tällaiset roolileikit palvelevat myös perinteisessä opettaja puhua pälpättää luokan edessä ja oppilaat istuvat hiljaa penkeissään -opetuksessa helposti unohtuvia kinesteetikkoja. Mieleeni tulee myös sitaatti, jonka eilen löysin etsiessäni tietoa vapaakouluista. Confusius/Konzuzius tai minkä hyvänsä kielen mukaisesti nimen haluaakaan ilmaista on sanonut seuraavaa (vapaasti käännetty saksasta): Kerro minulle, ja minä unohdan. Näytä minulle, niin muistan. Anna minun itse tehdä, ja minä ymmärrän.

Muistan itsekin joskus ala-asteella harjoitelleeni jotain kahvilakeskustelua, mutta se tuntui väkinäiseltä... Ne sitten vain esitettiin luokalle pareittain. Ohjaava opettajani toissasyksynä toi yhdelle tunnilla suklaakakkua ja limpparia ja johon sujui kahvilatilanteet. Ei nyt välttämättä tarvitse ihan kakkua leipoa, mutta pieni rekvisiitta tekee roolileikeistä heti hieman aidompaa.

Saksalaislapset ovat sokerista

Stressasin illalla töihinpaluuta, lähinnä aikaisen aamun ja heikosti suunnitellun kielikylpytunnin vuoksi. Kieriskelinkin sängyssä hereillä jo varmaankin tunnin ennen kuin kello soi, mutta nopeasti meni tämäkin päivä ja uusi lukukausi lähti hyvin käyntiin. Hieman masentaa sade, etenkin kun Suomeen oli juuri ehtinyt tulla ihanasti lunta.

Lapset olivat jo kaivanneet minua ja kummastelleet missä taas luurasin, toivottavasti näitä poissaoloja ei tule enää yhtään enempää. Enkä myöskään onneksi tullut sen kipeämmäksi ja olo on nyt mitä mainioin, mitä nyt vähän väsyttää. Kaupastakin toimme vihannes- ja hedelmäpainotteisia ostoksia ja odotan jo innolla perjantain balettituntia, ehkä taas pian olen vähän fitimpi.

Englannintunnilla aamulla käytimme vielä ruumiinosia ja opettelimme tekemisen sanoja, verbejä siis. Touch, tickle, shake, clap, stomp, knock, nod jne. Lauloimme If you´re happy and you know it eikä suurin osa lapsista vielä laulanut mukana, mutta toiminnallisissa kohdissa he tekivät ja lauloivat kyllä innokaasti. Sitten yhdistelimme eri verbejä ja ruumiinosia ja lapset saivat myös itse tehdä käskyjä. Hieman ujonpuoleista vielä oli, mutta auttamalla hieman ja kehottamalla puhumaan kovempaa lapset tekivät toistensa käskystä asioita. Ja lopuksi lapset halusivat ehdottomasti sutsisatsia ja sitä myös saivat, tosin vain kerran, mistä olivat pettyneitä. Ensi viikolla kertaillaan taas vanhoja ja sitten tutkaillaan lukuja.

Pari tunsia väkersin julistetta Suomi-visailua varten. Taustaksi valitsin vaaleansinisen paperin, sellainen A2-kokoinen ja siihen sitten askartelin metsänvihreästä Suomen kartan. Myöhemmin matkailuesitteitä selatessani huomasin, että yhdestä olisi löytynyt aika isokin Suomen kartta leikattavaksi julisteeseen, mutta ehkä itsetehty on omalla tavallaan hienompaa. Merkitsin karttaan punaisilla palloilla (rei´ittäjällä saa näppärästi) Suomen suurimpia kaupunkeja. Vielä pitäisi ehkä hieman liimata saaristoa... Ympärille liimasin matkaesitteistä kuvia Suomen eri kolkista. Vielä pitäisi tekstata johonkin tyylikkäästi Finnland-Quiz ja miettiä kuinka julisteeseen kiinnittäisi aina uuden kysymyksen ja postilaatikko vastauksia varten pitäisi myös askarrella. Toivottavasti lapset innostuvat visailusta! Hieman lisätyötähän se teettää itselle kun lukee ja tarkistaa vastauksia, mutta tarkoitus on joka tapauksessa tehdä pääasiassa monivalintakysymyksiä tai sellaisia, joihin voi vastata parilla sanalla. Toiveena kuitenkin olisi, että kynnys osallistua olisi matala myös ihan pienimmille. Kisa lähtee käyntiin ensi viikon maanantaina! Pari ensimmäistä kysymystä on mietittynä jo :)

Ensimmäisen pidemmän välitunnin loppupuolella yksi jos toinenkin kollega kävi huutamassa opehuoneen ovella että "Regenpause", sadevälitunti. Ajattelin, että naljailevat siinä niiden kustannuksella, joilla on ulkovälituntivalvonta. Opettajanhuone kuitenkin tyhjeni tasaista tahtia. Välillä joku huusi jopa "Hagelpause", raevälitunti. Vastapäätä istui sijaisopettaja, jolta sitten kysyin, että mikä juttu on kyseessä, pitääkö lasten tulla sisälle sateessa. Juu, ja heitä edellisen tunnin aikana opettaneet opettajat vahtivat oppilaita luokissa. Melkein purskahdin nauruun. Huhhuh. Kerroin, että Suomessa lapset kyllä leikkivät ulkona säällä kuin säällä, mitä nyt ehkä 30 asteen pakkaseen ei pakoteta. Kaikilla on asianmukaiset varusteet eikä välituntia valvoja opettajakaan ole sokerista. Ja Suomessa kuitenkin useimmissa kouluissa on joka tunnin jälkeen vartin välkkä, täällä vain kahdella välitunnilla käydään ulkona. Hitzefreista täällä ilmeisesti on jo luovuttu, eli vapaapäivästä, joka pidetään tukalan kuuman sään vuoksi. Seitsemän vuotta sitten näitä vapaita vielä oli ja lisäksi Schneefrei, eli vapaapäivä jos oli satanut lunta. Suomalaiset lapset, jotka eivät koulussa viihdy, tykkäisivät varmaankin sellaisesta järjestelystä. No, tulipahan taas uusi asia kummasteltavaksi tässä saksalaisessa koulumaailmassa.

Marie ja Anna esittelemässä harrastuksia.

Englannintunnit olivat yhtä vuoristorataa. Ensimmäinen pienryhmätunti meni hieman mukavammin, vaikka tunnilla ei pitkälle pötkittykään. Ennen syyslomaa lapsille jaettiin ryhmätöiden aiheet ja tänään oli vuorossa ensimmäinen esitys. Minun on edelleen hieman vaikeaa hahmottaa oppilaiden kielitaitoa. Pitäisi päästä kahlaamaan heidän oppikirjojaan läpi. Kokonaisten lauseiden muodostaminen on vielä hieman hankalaa ja joiltain jää aina olla-verbi lauseesta eikä kirjoittaminenkaan suju (mutta se ei suju edes äidinkielessä vielä yläasteellakaan monilla...), vaikka tässä ryhmässä onkin kielellisesti lahjakkaita oppilaita. Anna ja Marie kertoivat harrastuksista ja niinpä tuli käytyä läpi kaikkien harrastukset. On aina mukava oppia oppilaista jotain, tietää vähän mitä he tekevät koulun ulkopuolella. Esitelmät jatkuvat ensi viikolla, mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään eteenpäin.

On muuten hauska seurata juuri tuon kyseisen englanninopettajan opetusta, sillä kuulin sivukorvalla opettajanhuoneessa, kun hän kertoi jollekin muulle jatkokoulutuksestaan. Aiheena on erilaiset/vaihtelevat opetusmetodit tai vastaavaa. Kiinnostavaa katsoa miten hän itse toteuttaa erilaisia asioita vai aikooko myöhemmin toimia vain konsulttina muille opettajille. Ainakin yhden hyvän idean olen saanut häneltä. Kielenoppijat painavat asioita mieleensä hyvin erilaisin tavoin. Joku oppii sanoja liittämällä niitä lauseyhteyteen, toinen taas mekaanisesti ulkoa opettelemalla, kolmas ehkä melodiaan laulamalla. Moni oppii myös tekemällä. Opettaja pyysi jokaista oppilasta vuorotellen aina tekemään jonkun mainitun harrastuksen. Listen to music, kuinka esittäisi kuuntelemista, ja pienen hätistelyn jälkeen viimeinenkin laittaa käden korvalleen ja höristää. Eniten erilaisia tyylejä oli television katselussa, vaikka siinäkin monet räpelsivät kaukosäädintä. Myös erilaisia pelejä demonstroitiin. Jos vaikkapa kokeessa pitäisi yhdistää lause I like playing games johonkin sitä symboloivaan kuvaan eikä oppilas olisi täysin varma playing games -merkityksestä, voi hän miettiä mitä liikettä teki sen sanaparin yhteydessä tunnilla.

Nelosluokan tunti oli yhtä vuoristorataa. Opettaja tulee ensinnäkin myöhässä, oppilaita heitetään vuoronperään ulos ja jonkun puhutteluun ihan mitättömistä syistä ja sitten toisaalta taas hassutellaan ja nauretaan ja opettaja iskee aika usein silmää. Luulisi että oli hänellä itselläänkin pokassa pitelemistä, kun luki litanioita lasten toistettavaksi. Tehtävässä piti tunnistaa kuvasta eläimien jälkiä ja katsoa mihin jäljet johtaa (esim. kiven taakse) ja kirjoittaa lauseeseen oikea eläin. Eläimien nimiä siis toistettiin ja kun kymmenettä kertaa tulee yhdistelmä kuten moose-mouse-goose niin alkaa jo naurattaa. Toivottavasti sanat jäivät oppilaiden mieliin :) Ja toivottavasti lähiaikoina ehdimme opettajan kanssa miettiä, mikä oma roolini voisi olla tunneilla. Pienryhmässä saan varmasti tehdä enemmän kuin koko luokan kanssa. Heillähän on kaksi tuntia englantia viikossa ja olen niistä vain toisella läsnä joten kärryillä pysyminen on vaikeampaa. Martina kuitenkin selvästi oli valmis uhraamaan hieman aikaa, jotta löydämme minulle mielekästä tekemistä opetuksessa. Huippua, sillä kokemusta opettamisestahan olen tullut tänne saamaan!

Mutta eiköhän nyt tullut ihan riittämiin loman jälkeen jauhettua. Kaikki tuntuu kivalta ja odotan innolla huomista ekaluokkaa ja kuinka enkkujutut toimivat heidän kanssaan. Se on niin jännää kuinka eri ryhmissä ja luokissa vallitsee niin erilainen henki ja tekemisen meininki, sen hioutumiseen vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät ja joitain asioita voi tietoisesti yrittää muuttaakin, mutta siinä on tärkeimmässä roolissa luokan oma opettaja.

Comenius-tapaaminen Bonnissa

Keskiviikko ja torstai hujahtivat ohi hetkessä! Niin tiivis paketti oli seminaari Bonnissa, että jäi melkein tyhjän päälle seisomaan. Ja tietenkin sitä olisi toivonut myös paljon enemmän vapaa-aikaa. Monista jutuista olisi ollut kiinnostavaa keskustella kollegojensa kanssa ja ruokatauot olivat moiseen aivan liian lyhyitä. Lähdin tilaisuudesta uusin eväin ja tutustuin päivien aikana myös uusiin ihmisiin. Meitä apulaisopettajia oli paikalla parikymmentä ja lisäksi ohjaavia opettajia heitäkin ainakin kymmenen. Moni heistä tosin oli niin nuoria, että ei aluksi tiennyt kuka ohjaa ketä :) Jatkossa toivottavasti onnistuu paikallisten tapaamisten järjestäminen. Muiden maiden apulaisopettajat ovat todella arvokasta pääomaa, yhteistyön ja verkostoitumisen mahdollisuudet ovat rajattomat!


Kokouspöydän äärestä jokaiselta paikalta löytyi Comenius-kangaskassi täynnä Comenius-sälää. Kerrankin kävi tuuri, sillä omasta kassistani löytyi S-kokoinen paita! Tutustuminen alkoi aika lailla samalla konseptilla kuin varmaankin tapaamiset muissakin maissa. Jokainen vuorollaan merkitsi Euroopan kartalle mistä on kotoisin ja Saksan kartalle missä suorittaa apulaisopettajaharjoittelunsa. Meitä oli ihan Pohjois-Norjasta Italiaan ja Turkkiin sekä Espanjasta Unkariin ja Bulgariaan asti. Myös Saksassa olemme ripotellen eri puolilla pohjoisen pikkukylistä Baijerin Augsburgiin.

Oikealta Kasia Puolasta, Zoltan Unkarista, Suzanne Irlannista, Cathrine Norjasta, Almudena Espanjasta, Frau Oepen (yksi vetäjistä) ja istumassa Suvi Suomesta.

Keskiviikko kului lähinnä pohtiessa arkipäiväisiä asioita Saksassa sekä apulaisopettajan tehtäviä koulussa. En kokenut näitä osioita välttämättä kovin tarpeellisiksi. Monet kysyivät sairasvakuutuksesta enkä ole yhtään sen viisaampi kuin ennenkään... Joo, eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla pitäisi saada hoitoa, mutta kun eivät saksalaisetkaan saa elleivät kuulu lisäksi johonkin täkäläiseen sairaskassaan. No, toivon että sellaiseen nyt voisin liittyä ilmaiseksi koska omistan tuon kortin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa työskentelevät hyötyivät varmasti vihjeistä, kuinka voisi tutustua omanikäisiin ihmisiin paikkakunnallaan. Apulaisopettajan roolista puhuttaessa avauduin omasta ongelmastani. Oli jotenkin outoa, kun olen jo keväästä asti elänyt siinä uskossa, että omassa koulussani nimenomaan ollaan oltu hyvin valmistautuneita ja innoissaan asiasta ja ohjaava opettajani on vaikuttanut niin avuliaalta ja kaikkea, ja yhtäkkiä kaikki seisoo päälaellaan.

Kaksi entistä apulaisopettajaa kertoi kokemuksistaan. Toinen oli ollut Luxemburgista Saksassa ja toinen Saksasta Englannissa. Korvat höröllä kuuntelin molempien kertomuksia mutta erityisesti jälkimmäistä esitystä. Saksalainen Mona oli ollut Englannissa ala-asteella, jossa lapsia oli nelivuotiaasta ylöspäin. Koulun lukujärjestykseen ei kuulu minkään sortin vieraat kielet, joten siinä mielessä ajan löytäminen omaan opetukseen oli vielä haasteellisempaa kuin itselläni, minulla on sentään täällä englannin tunteja valmiiksi lukujärjestyksessä. Myös Monan oppilaat olivat pieniä ja saksaa opiskeltiin kielikylpymaisesti. Sain todella paljon hyviä vinkkiä omaan englannin kielikylpyopetukseen, sillä sellaiseen ei ole ainakaan omassa koulussani materiaalia tarjolla. On oma haasteensa, kun lapset eivät osaa vielä oikein lukea ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin puhkun askarteluintoa ja pian päästään lasten kanssa tekemään muutakin kuin laululeikkejä. Seuraavana aamuna vielä kiitin Monaa hyvistä vinkeistä ja hänpä kaivoi kassistaan cd-levyn, jolle oli polttanut materiaalejansa. Hän siis kierrätti niitä ja saimme hypistellä ja ihastella niitä. Aion myös väsätä koulun aulan seinälle Suomi-julisteen, jossa julkaistaan joka viikko uusi tietovisakysymys Suomeen liittyen. Näin jokainen lapsi pääsee halutessaan jotenkin osallistumaan ja he oppivat joka viikko lisää. Lopussa useiten vastanneet tai eniten oikeita vastauksia saaneet tietenkin voisi palkita pieneillä suomalaisilla palkinnoilla.

Keskiviikkona myös lyhyesti esiteltiin saksalainen koulusysteemi ja päiviteltiin Saksan Pisa-tuloksia... Saimme myös Comenius-portfoliot, joita voi käyttää oman työnsä reflektoimiseen. Reflektoiminen tuntuu olevan joka paikassa päivän sana. Oli kiinnostavaa kuulla muiden maiden systeemeistä ja ohjaavien opettajien näkemyksiä koulusysteemistä, jossa he itse ovat töissä. Kaikki paikalla olleet opettajat vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ehkä he juuri siksi ovat valikoituneet ohjaaviksi opettajiksi, kun ovat innoissaan uudesta ja haluaisivat kehittyä. Ruokapöydässä keskusteltiin, kuinka Nordrhein-Westfalenissa jaetaan oppilaille nykyään Kopfnoteja. Kuulemma niitä on ollut ennenkin ja jossain osavaltioissa ne on otettu takaisin. Kyseessä on siis yleisarvosana oppilaan sosiaalisista taidoista ja työskentelytavoista ym., eli meidän käyttäytyminen ja huolellisuus. Kerroin, että meillä moisia arvosanoja annetaan ja Essenissä opettava Anja sanoikin, että siksi se varmasti on heillekin otettu :)

Illalla lähdimme kaikki yhdessä Bonnin joulumarkkinoille. Sää oli ollut upea koko päivän eikä missään vaiheessa tullut kylmä, ehkä kiitos irlantilaiselle lampaanvillakaulahuivilleni, joka on toooodella lämmin! Kävimme katsomassa raatihuoneen sekä Beethovenin synnyintalon ulkoa ennen Glühweinille siirtymistä. Kaikki oli niin mukavan leppoisaa. Apulaisopettajat ja ohjaavat opettajat sinuttelivat toisiaan sujuvasti vaikka olisivat juuri tavanneet ja kippasivat yhdessä alas amaretolla terästettyä hehkuviiniä. Muut ohjaavat opettajat olivat lähes järkyttyneitä, että itse vielä teitittelen omani kanssa, mutta kuitenkin sitä mieltä, että minä en voi tehdä aloitetta sinutteluun... Joten välit pysynevät jäykähköinä vielä pitkään! Muutenkaan he eivät kyenneet ymmärtämään ohjaavan opettajani ongelmallista asennetta ja kannustivat kaikki pysymään tiukkana ja sanoivat, että luulisi opettajan vain olevan tyytyväinen kun on tällainen apulaisopettaja. Muita samankaltaisia ongelmia ei ilmennyt, suomalaista Suvia tosin oli yritetty laittaa sijaiseksi maksamatta siitä mitään palkkaa mutta ei siitäkään asiasta kai ollut tarvinnut kauan vääntää ennen kuin koulu ymmärsi mikä on homman nimi.

Bonnin raatihuone.

Amber Belgiasta, minä ja Cathrine Norjasta.

Tunnelmallista ja hämyisää. Minä, Amberin ohjaaja Ursula, Amber itse sekä Leen Belgiasta.

Herkullisen näköinen valikoima erilaisia manteleita.

Mutta suklaapäällysteiset mansikat ovat herkullisempia!

Unkarin Zoltan sekä Puolan Kasiat.

Majapaikassamme piipahdimme vielä bistrossa Absackerilla eli illan viimeisellä juomalla. Opin taas uuden sanan. Lisäksi opin, että skoolattaessa pitää katsoa silmiin sitä jonka kanssa skoolaa tai muuten seuraa seitsemän vuotta huonoa seksiä. Mikä liene keskieurooppalainen uskomus.

Torstai oli hyvin käytännönläheinen päivä. Kaksi ohjaajaa opasti meitä oman maan kielen ja kulttuurin opettamiseen. Monia juttuja teimme konkreettisesti ja ne pelit ja leikit, joita emme ehtineet kokeilla sekä kaikki erilaiset variaatiot on visusti kirjoitettuna muistiin. Näiden naisten tulisi kouluttaa Saksan kaikkia opettajia. He ovat paneutuneet erilaisten oppijien tarpeisiin ja niinpä oppimissamme aktiviteeteissa on usein jotain kaikille oppijatyypeille, kinesteettisille, visuaalisille sekä auditiivisille oppijoille. Saksalaisissa kouluissa istutaan päivät pitkät, poikkeuksena ala-asteet, joissa sentään jotain pientä aamujumppaa tehdään mutta sen jälkeen liikutaankin vain hakemaan kunkin tunnin tarvikkeet luokan hyllyköstä.

Tässä kokoamme Italian karttaa pienistä osista. Idea myös Suomi-kerhoon, vaikka Suomessa nyt virallisesti onkin vain viisi lääniä, mutta on siinäkin punnertamista jos ei oikein tiedä minkä mallinen Suomi on.

Melkein valmis. Muita ideoita esittelen sitä mukaa kun niitä itse tulee käytettyä ;)

Töiden jälkeen illat eivät ole enää tylsiä, kun leikkelen makkaroiden ja banaanien kuvia siitä valtavasti mainoskasasta, joka meille aina viikottain kertyy. Niitä sitten liimailemaan paperille tai kartongille ja eiköhän laminointikin sitten onnistu (vaikka sitten omalla kustannuksella, siinä tapauksessa koulun on tosin turha unelmoida, että lähdettyäni jättäisin materiaalia heidän käytettäväkseen). Yhdistellen Cornelian ja Roswithan aktiviteetteja Monan vinkkeihin saan jo aikamoisen pläjäyksen materiaalia, joka toivottavasti kestää vuosikausia! Samoja kuvia ja muita kun voi käyttää vaikka minkä kielen opettamisessa ja variaatioita voi vuosien varrella vain keksiä lisää. Esimerkkinä maana käytettiin Saksaa, joten minulla on paljon valmista ja käyttökelpoista materiaalia myös tuleville saksanoppilailleni. Hurraa!

Eilen päivän päätteeksi joku harmaahapsisetä vielä kertoi erilaisista sähköisen median mahdollisuuksista... Hän näytti youtubesta pariminuuttisen ohjevideon miten bloggeriin perustetaan blogi jne... Minulle aika vanhaa kamaa ja hieman tylsää. Etenkin kun tämä vanhahko herra oli niin olevinaan ja käytti aivan kammottavaa kieltä, jossa joka toinen sana oli englannista lainattu, hyi... Sitten hän vain näytti meille jotain videokeskusteltujaan ja kuinka hän vastaa jonkun toisen haasteeseen kertoa itselleen tärkeästä puusta. No, onneksi oveen kolkutettiin kesken esityksen ja Pyhä Nikolaus tuli meitä hetkeksi viihdyttämään. Piispa oli kyllä epäilemättä vohkinut joulupukin vaatteet. Ja kyllä meidän suomalaisten pisa-tuloksia sitten taas muistettiinkin. Ja Nikolaus kehottikin kaikkia, että tekisimme parannuksen saksalaisiin kouluihin, jotta niiden oppilaat eivät enää olisi niin surkeita.

Nikolaus teki ystävällisen poikkeuksen ja tuli vielä meidän luonamme käymään, vaikka hänen työaikansa oikeasti loppuu jo aamusella.

Suklaapukkejahan sieltä säkistä tuli!

Olisin toivonut tilaisuuden olevan hieman pidempi, monien kanssa juttu jäi täysin kesken, mutta sitä varten meillä on toistemme yhteystiedot ja voimme itsenäisesti järjestää omia pienempiä tapaamisiamme. Jaksoin samanaikaisesti olla innoissaan siitä, mitä kaikkea sain tästä tapaamista ja harmissani siitä, että kaikilla muilla tuntuu synkkaavan todella hyvin ohjaavien opettajiensa kanssa ja he todella paneutuvat asiaan.

Menin tänään koululle, koska olin herra Andreaksen kanssa sopinut, että käymme lukujärjestyksen läpi. No, eipä hän edes ollut koululla eikä sihteerin mukaan ollut siellä koko päivään (menin vasta yhdentoista maissa), eikä edes ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta. Toki ymmärrän että hänen uudessa tilanteessaan voi tulla kaikenlaista odottamatonta ja Uta, eräs kollegani, sanoi, että hän on nyt todella stressaantunut uuden vauvan ja jonkun Prüfungin vuoksi, liekö sitten vain joku yksittäinen koe vai kokonainen tutkinto kyseessä. No, eipä ole näistäkään viitsinyt mainita minulle! Ymmärtäisin edes hieman paremmin, miksi hänellä ei ole aikaa paneutua minun ohjaamiseeni. Hänhän on miljoonasta muustakin asiasta vastuussa. Varmaan senkin takia hän on pyytänyt minua juuri niille muille kuin kieltentunneille joilla nyt olen, koska ei itse ehdi... Sen jälkeen kun minä tulin, häntä ei ole enää näkynyt savitöissä ja liikuntatunnillakin hän huitelee muualla... Siihen tulee kyllä loppu, koska en aio suostua valinnaisliikuntaan ennen kuin olen varma, etten voi enää satuttaa itseäni. Kaikki muutkin kollegat pitävät minusta huolta, että olisin nyt olkapään ja nenän kanssa mahdollisimman varovainen.

Koulun rehtori onneksi oli paikalla ja kysäisin sitten häneltä. Kerroin ideastani pitää toisella lukukaudella sekä kolmos- että nelosluokkalaisille Suomi-kerhoa ja hän piti ideana hyvänä, kunhan ryhmät vain saadaan täyteen enkä usko että siinä on ongelmaa! Ja siitäkin hän oli samaa mieltä, että nämä tosiaan alkaisivat molemmat vasta helmikuussa, koska lapset tuskin haluavat kesken kaiken vaihtaa. Nyt minulla on siis haasteena saada Eurooppa-kerho kunnialla pakettiin tammikuun loppuun mennessä ja olen vielä tammikuussa yhtenä päivänä pois, joten tiukkaa tekee. Mutta koen olevani siinäkin asiassa aika vahvoilla nyt kaikkien uusien ideoiden jälkeen. Bonnin joulutorilta tarttui sitä paitsi mukaan puinen Eurooppa-palapeli sekä kirjakaupasta dvd-levy Europäische Märchen und Sagen, voitteko uskoa mikä tuuri löytää moiset jutut! Yhtäkkiä minulla on tosta noin vain satuja Euroopasta saksaksi. Jippii! Vähän muutakin tuli shoppailtua, esimerkiksi Saksa-aiheinen muistipeli, joka oli näytillä myös tapaamisessa. Sainkin sitten selkä vääränä kantaa kaiken sen kotiin...

Ihan jokainen maa ei ole yksittäinen palansa ja jotkut maat eivät irtoa ollenkaan, mutta silti pidän tätä aika hyvänä löytönä!

Deutschland Memory. Pelissä on 52 kuvaparia, nähtävyyksiä ja maisemia Saksasta. Kuvien selitykset löytyvät onneksi vihkosesta. Peliähän voi sitten varioida tekemällä lisää kortteja ja etsiä kuva-sanapareja jne.

Ja todellinen aarteeni. Tarinoita on n. 50 kielialueelta Euroopasta tekstiä ja kuvia. Ostin myös dvd:n, jossa on tarinoita siluettipiirrettyinä. Kolmella levyllä satuja niin Saksasta kuin muualtakin. Mikä löytö!

Ruokaostoksilla

En ole vielä ehtinyt ostamaan Muumi-tikkareita ja muita herkkutuliaisia koulun 190 oppilaalle, mutta olen hieman kerännyt materiaalia suomen oppitunteja varten. Luulin jo ideani olleen omani, sillä näin siitä unta, mutta myöhemmin takaisin Comenius-oppaan pariin palattuani tajusin lukeneeni idean siitä. Unessani joka tapauksessa jo elävästi näin itseni luokkahuoneessa mm. punaisen Oululaisen hapankorppupaketin kanssa. Suomalaisista elintarvikepakkauksista voi lasten kanssa opetella sanoja ja myöhemmin samaa materiaalia voi käyttää, kun (jos niin pitkälle pääsemme) harjoittelemme kauppatilanteita eli leikimme kauppaa. Uskon, että ainakin visuaaliselle ja kinesteettiselle oppijalle näistä pakkauksista voi olla hyötyä, sillä niitä voi kosketella ja pyöritellä käsissä, niissä on värejä ja tuttuja muotoja. Itse uutta asiaa oppiessani mieluiten hypistelen asioita ja teen.

Tällä hetkeltä valikoimista löytyy kevytmaitoa, appelsiinimehua, Elovena-kaurahiutaleita sekä pitkäjyväistä riisiä. Katsotaan mitä muita pakkauksia ehditään saada tyhjäksi ennen asunnon tyhjentämistä.

Harmi, että Ingmanin maito on edullisempaa eikä laktoosittomassa maitojuomassa Valiolla kuitenkaan ole niitä lehmänkuvia, sillä niille olisi myös hyötykäyttöä. Muistan vuosien takaa käymäni Nuisku-kurssin (nuorten ihmissuhdetaitokurssi), jossa ohjaajallamme oli hauska tapa jakaa meidät ryhmiin. Tai ei nyt kovinkaan eriskummallisen hauska tapa, mutta jakoperusteena oli jokaisen saama maitopurkin kyljestä leikattu lehmänkuva ja piti sitten löytää muut, joilla oli samanlainen. Niitä kun oli erilaisia ja useat aika hullunkurisia. Jos joku jaksaa moisia maitopurkeistansa leikellä niin otan ilomielin vastaan.