Tiedotus kusee 2

Sain eilen aamulla kuulla oppilailta, että he ovat koko päivän retkellä eikä Suomi-kerhon viimeistä kertaa siis ole. Minun mielestäni tällaisen informaation tulisi tulla minulle aivan eri taholta ja lisäksi paljon aikaisemmin!

Olin ehtinyt valmistella mukavaa viimeistä 45-minuuttistamme, väsännyt todistuksia ja kaikkea, pullareseptitkin oli tarkoitus jakaa ja vaihtaa viimeiset suomalaiset eurot pois.

En ollut ainoa harmistunut, ja harmistunutkin on ehkä hieman liian lievä sana. Jos ei ole omaa luokkaa tai ei ole rehtorin tai vararehtorin paras ystävä, niin ei ole mitään mahdollisuutta tietää uusimpia juttuja. Toivon, että asia tulee muuttumaan, kun koulunjohtoon ensi syksynä astuu kaksi reilun tuntuista nelikymppistä naista. Ehkä he saavat jotain tolkkua tähän kaikkeen.

Englannintunnille olin menossa, mutta ei siellä ollut opettajaa. Hän kun oli oman kakkosluokkansa kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sijaislistassa ei lukenut tuon tunnin kohdalla ketään. No, kohta meitä olikin siellä jopa neljä opettajaa.

Loppujen lopuksi pidin siis eilen vain puoli tuntia enkkua ekiksille. No, paljon oli kuitenkin tehtävää ja todistusten lisäksi askartelin Suomi-vihkosia lapsille. Sain kaikki todistukset askarreltua, täytettyä, laminoitua ja kiinnitettyä niihin pinssit, vaikka kuvissa homma vielä olikin hieman kesken. Suomi-vihkosia olen värkännyt reilut sata kappaletta, 3-4-luokkien oppilaat saavat askarrella vihkon itse. Tällä hetkellä on enää nelosluokat käymättä läpi.

Ensi viikon kokouksestakaan ei ole tullut mitään virallista kirjallista tietoa, mutta olen siitä kuitenkin tietoinen. Aion sitä ennen sitä paitsi sanoa pari sanaa Suomen koulujärjestelmästä, vaikka oli jo paljon aikaisemmin hoitaa sekin alta. Tulee ken tulee, toivottavasti edes joku vaivautuu kuuntelemaan vaikka paljon muutakin on meneillään.

Nelosten todistusten takana on myös ryhmäkuva.

Kolmosten todistukset odottamassa täyttämistä.

Suomi-vihkosia.

Päivän lööppi: Opettaja yritti myrkyttää lapsia vanhentuneilla karkeilla!

Ai että hävettää!

Jaoin taas maanantaina tapani mukaan palkinnot edellisviikon Suomi-tietokilpailun voittajille. Tällä kertaa vuorossa olivat Niiskuneiti-pastillirasiat. Niitä voittajat mussuttelivat tyytyväisenä ohi kulkiessaan ja huutelivat, että enää pari jäljellä! Yksi tosin sanoi, että karkit ovat hieman kovia. Mutta muistikuvani mukaan kyseiset karkit ovat hieman sitkeitä.

Eilen sitten koulupäivän lopuksi tulee opettajanhuoneeseen kaksi nelosluokkalaista tyttöä ja heillä on minulle asiaa. Karkit kuulemma olivat olleet vähän oudon näköisiä ja tytöt olivat huomanneet, että parasta ennen -päiväys on jo ollut ja mennyt. NOLOA! Karkit ovat vain lojuneet kaapissa enkä ole yhtään katsonut milloin menevät vanhaksi. Karkit ovat menneet vanhaksi kaksi kuukautta sitten.

Maistoin tyttöjen rasiasta yhden mattapintaisen (kai ne normaalisti kiiltävät) karkin, joka oli kuitenkin pehmeä ja hyvänmakuinen. Pahoittelin kovasti ja sanoin, että olen ostanut karkit jo syyskuussa Suomesta enkä yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, koska ne vanhenisivat. Sanoin myös, että mielestäni karkit voi kuitenkin rauhassa syödä, sillä kahdessa kuukaudessa ei ehdi tapahtua mitään ihmeellistä ja makukin oli vielä ennallaan. Joidenkin muiden elintarvikkeiden kanssa pitäisi olla varovaisempi.

Kivakiva, ei niitä askeja olekaan kuin vielä joku 10-20 kaapissa, en tiedä kehtaanko niitä enää jakaa! Lakupötköissä ei ollut päiväystä lainkaan mutta testimaiston jälkeen ne kyllä kelpaavat vielä hyvin palkinnoiksi, hieman suklaatakin on vielä jäljellä. Olin kuitenkin laskenut sen varaan, että kaikki mitä kaapista löytyy voi käyttää palkintoina.

Hupsis.

Nine babies

Olemme loruilleet ykkösten kanssa englannin tunneilla seuraavaa runoa:

Teddy bear, teddy bear, turn around
Teddy bear, teddy bear, touch the ground
Teddy bear, teddy bear, tie your shoes
Teddy bear, teddy bear, goodbye to you!

Lorun mukana olemme sitten keinutelleet kuvitteellista nallekarhua sylissämme ja tehneet lorussa olevat liikkeet. Olin ajatellut, että olisi hauskaa joku kerta, jos lapsilla oikeasti olisi nallukat sylissä, mutta en ole viitsinyt pyytää heitä ottamaan sellaisia mukaan vain yhtä puolituntista varten.

Tänään kun menin luokkaan, olin yhtä hymyä – siellä hääri kymmenisen nukkevauvaa, pari dinosaurusta ja muita leluja. Lapsilla oli sopivasti lelupäivä!

Laskimme sitten yhdessä nukkevauvojen määrän ja saimme tulokseksi nine babies. Sen jälkeen oli oppilaiden kanssa taas tekemistä. Kaksi viikkoa sitten ilmaisimme luokan oman opettajan kanssa oppilaille, ettei sellaisella käytöksellä päästä eteenpäin eikä kenenkään ole kiva tehdä töitä ja leikkiä. Nyt oli ihan sama juttu. Oma opettaja on sairaana mutta häntä sijaistanut kollega sai heti aluksi pari lasta etupulpetteihin laskemaan matikkaa. Ja kun kerroin ensi viikolla olevan viimeisen tunnin ja etten välttämättä halua tällaiseen möykkäryhmään tulla sitä pitämään, tuli mukavan hiljaista.

Toinen ekaluokka on hyvin rauhallinen ja hyvin hallittavissa. Äsken juuri pari kollegaa mietti onko kyse akustiikasta, tällä rauhallisella luokalla kun on kokolattiamatto ja toisella luokalla ei. Uskon kuitenkin, että kyse on enemmän opettajasta. Rauhallisen luokan opettaja on hyvin tyyni itse kun taas meluavan luokan opettaja useammin pauhaa.

Saimme vihdoin tehdä juttuja, jotka onnistuivat toisessa luokassa heti ja joita on tässä ryhmässä pari kertaa yritetty. Olen yrittänyt keksiä aktiviteetteja, joissa voi hyvin kerrata kaikenlaisia vuoden aikana oppimiamme juttuja.

Aluksi muistelimme ruumiinosia. Taputin aina jotain kohtaa ja toistin sen nimeä englanniksi, esim. head, head, head ja odotin että kaikki lapset tulevat mukaan, sitten siirryn johonkin muuhun kohtaan. Kun kaikki oli käyty läpi, oli oppilaiden vuoro toimia johtajina.

Seuraavaksi kertasimme värejä. Who has got a blue t-shirt? Kun kaikki värit oli sanottu ja lapset tiesivät oman paitansa värin, tulivat käskyt kuvioihin. If you have a pink t-shirt please turn around. Pystyin hyvin kontrolloimaan mitä lapset osaavat, mitä heille on jäänyt mieleen.

Huomiseksi pitää keksiä jotain uusia juttuja toiselle ryhmälle, heidän kanssaan kun on nuo jutut jo melkein kahteen kertaan tehty läpi. Joskus he haluavat ehdottomasti jonkun jutun uudestaan, mutta monesti myös kyllästyvät ja valittavat, että ei taas samaa juttua uudestaan... Koskaan ei voi etukäteen tietää mikä on tappotylsää ja mistä tulee hitti.

Nyt toivon, että saan vielä päivän aikana napattua kuvan ihanista vauvanukeista, kamera kun jäi opettajanhuoneeseen ensimmäisen tunnin ajaksi.

Nyt sitten niitä kuvia vielä esille! Miten tuleekaan mieleen keppihepat, kun katselen noita lapsien päiden yläpuolella jammailevia nukkevauvoja :)

Tiedotus kusee

Lähdin puoli yhdentoista maissa polkemaan koululle ja saavuin perille juuri minuuttia ennen kuin kello soi. Vein kypäräni opettajanhuoneen naulakkoon, tyhjensin repustani kaiken maailman esitteitä lokerooni ja kipitin toisen kerrokseen luokkaan, jossa piti olla yhden kolmosluokan enkun tunti. Ei ristinsielua. Tuolitkon pulpeteilla. Takaisin alas ja ensimmäiselle vastaantulevalle kollegalle ihmettelin että oppilaani olivat kadoneet.

Hän tiesi kertoa, että molemmat kolmosluokat ovat tänään muualla. No kiva, juuri heidän luokissaan kaikki tämänpäiväiset tuntinikin olisivat olleet. Ei ole sitten kukaan viitsinyt minua informoida. Ihan turhaanko olen tehnyt lukujärjestykseni ja antanut sen tiedoksi myös kansliaan. Opettajanhuoneen liitutaulullakaan ei lukenut mitään.

Onneksi minulla oli muistikirjani mukana ja naputtelin sitten aikani kuluksi koneella yhden kirjeen, jonka olin jo käsin luonnostellut kirjaani. Otin samalla tarvittavan määrän kopioitakin, jotta huomenna ei tarvitse mennä töihin aikaisemmin. Tulostin myös irtisanoutumiskirjeen Arcorille, jolta meillä siis on internetliittymä. Että ei nyt täysin hukkareissu, mutta kyllä silti hieman ärsyttää.

Huomenna menen poikkeuksellisesti vasta yhdeksitoista ja siitä kollegani sentään informoi minua jo viime viikolla. Yleensä pidän hänen ekiksilleen enkkua heti aamulla mutta heillä on huomenna poikkeuksellinen päivä. Saan siis nukkua hieman pidempään ;)

Työmatkalle

Huimaa, lähden työmatkalle. Tai ainakin kutsun sitä sellaiseksi, koska se kuulostaa hienolta. Huomenna ja tiistaina kokoontuu satakunta erilaisiin Comenius-projekteihin osanottanutta vaihtamaan kokemuksiaan ja arvioimaan, kuinka projektit ovat täyttäneet niille asetettuja tavoitteita.

Minä olen askarrellut hienon posterin, joka tulee olemaan näytillä ja huomenna minulla on kahden minuutin puheenvuoro, jonka aikana kerron toiminnastani koulussa. Riittäisi sitä juttua kyllä pidemmäksikin aikaa...

Tiistaina olen mukana paneelikeskustelussa, josta en oikein enää voinut vetäytyä sillä olin täysin sokaistunut ohjelmassa lukeneelle nimelleni ja viime tinkaan peruminen olisi ollut kurjaa järjestäjien kannalta. Pitäisi sössöttää jotain aiheeseen Europäische Dimensionen... Sain onneksi pyydettyäni ihan mukavia kysymyksiä ja selvensin vielä, etten ole kovin paljon käsitellyt Eurooppaa, se Eurooppa-kerhokin kun jäi sairaalareissun vuoksi niin tyngäksi. Pitää kuitenkin olla otettu tästä kaikesta, sillä olivat minut laittaneet tuohon paneelikeskusteluun, koska olivat saaneet vinkkiä, että puhun loistavaa saksaa.

No, toivottavasti ei tule paljastetuksi kuinka blondi olen... Kirjoitin kysymykset muistiin ja pohdiskelen sitten huomenna junassa ja illalla sängyssä mitä viisasta sitä voisi sanoa. Näitä pohdintoja on pitänyt tehdä jo pari viikkoa mutta on ollut todella kiireistä. Pitäkäähän siis peukkuja, etten sano mitään typerää!

Odotan kaksipäiväistä konferenssia kuitenkin innolla, sillä Euroopan Unioni maksaa koko lystin ja majoitun jossain vanhassa luostarirakennuksessa yhden hengen huoneessa, myös matkat ja ateriat maksetaan ;) Tottahan toki opiskelija käyttää hyväksi kaikki tällaiset tilaisuudet!

Kuulumisiin siis parin päivän päästä.

Opettajat puoltavat oikeuksiaan

Huom! Olen kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi jemmaan 8.5. ja nyt vihdoin muistan sen julkaista. Teksti jäi silloin kiinnostavien keskustelujen vuoksi kesken ja jatkan nyt siitä mihin viimeksi jäin.

Pari viikkoa sitten koulu sai ikäviä uutisia. En ole ihan täysin ymmärtänyt mistä on kysymys, mutta se liittyy opettajien työaikoihin. Joitakin vuosia, ehkä jo kymmenen vuotta sitten, riittävän kauan töissä olleet opettajat saivat mahdollisuuden tehdä yhtä tuntia pidempää viikkoa, mikä sitten jossain vaiheessa hyvitettäisiin.

Tätä systeemiä ollaan nyt poistamassa ilmeisesti ilman, että näitä ylimääräisiä töitä korvataan. Tai sitten opettajat pakkolomautetaan useammiksi kuukausiksi. Oli tulos mikä tahansa, opettajia on ”huijattu”. Meidän koulussamme tämä koskee ehkä puolea opettajakunnasta, osa on ollut liian vanhoja tai nuoria, kun tuo älytön ”tarjous” on tullut voimaan. Ja aikalailla opettajat ovat töitä paiskineet, normaalistikin heillä on pari viikkotuntia enemmän kuin suomalaiselle luokanopettajalla.

Käväisin tänään Hannoverissa ja junassa oli oikea lauma opettajia matkaamassa Hannoveriin Niedersachsen-ticketeillä. Kyseisellä lipulla viisi ihmistä matkustaa yhden päivän aikana rajattomasti Alasaksin Regionalbahneissa hintaan 27 €. Vitosen he halusivat sijoittaa päästäkseen osoittamaan mieltään tästä epäoikeudenmukaisuudesta. Ja oikeasti melkein koko vaunu täynnä opettajia. Oli hauska kuunnella heidän juttujaan, vaikka aiheet toki hieman ikäviäkin olivat. Itse asiassa olen parhaillani paluumatkalla kun tätä naputtelen läppärilläni, ja tälläkin hetkellä vieressäni istuvat naiset puhuvat samasta aiheesta.

---

Viisastuin tosiaan kummasti kun ryhdyin kyselemään kanssamatkustajilta asian laitaa. Voitte siis unohtaa nuo aiemmat spekulointini. Opettajat on pakotettu tekemään viikossa kaksi tuntia enemmän töitä kuin normaalisti samalla palkalla kuin saisivat normaalimäärällä. Nämä tunnit maksettaisiin takaisin myöhemmin, vaikkapa osa-aikaeläkkeelle siirtyessä, jolloin palkka pysyisi samana, vaikka tunteja tehtäisiin vähemmän. Nytpä on päätetty, ettei niitä tunteja aiotakaan millään tapaa korvata, eli pisimmään työskennelleet ovat tehneet ylitöitä jo kymmenen vuoden ajan.

Toivon, että ammattijärjestö voi tehdä asialle jotain, koska onhan tuo ihan hävytöntä. Täällä kun viikkotunteja muutenkin on vähimmillään 26 (näin ymmärsin kanssamatkustajien puheista), niin opettajat ovat turhaan tehneet vähintään 28-tuntista viikkoa kymmenen vuoden ajan.

Viimeisen viikon miinuksia

Minulla pitäisi ehdottomasti olla pieni muistikirja, johon merkitsisin kaikenlaista. Tuntuu että on ollut todella paljon ärsyttäviä juttuja tässä viimeisten päivien aikana, mutta miten nyt yhtäkkiä tulee mieleen vain muutama? Koulussa muutenkin tilanteet muuttuvat niin nopeasti ja tunteet heittelevät kaikilla osapuolilla laidasta laitaan, ettei kärpänenkään katossa pysyisi menossa mukana.

Aloitan asialla, joka vaivasi minua pari päivää, mutta olen nyt käsitellyt sitä ja puhunut siitä niin, että se ei enää kalva mieltäni. Rentoutusharjoitukseen tuli yksi luokka valmiiksi jo 20 minuuttia myöhässä ja ensimmäiset kymmenen minuuttia meni siihen, että lapset saatiin paikoilleen. Huutelin monen otteeseen ja kävin yksittäisiä oppilaita pyytämässä istumaan alas, mutta siellä ne sankarit vain huitoivat. Olin tehnyt tilaan myös tuoleilla ja pöydillä rajan, jota ei ylitetä. Sekunnin sadasosassa puolet oppilaista on jo toisella puolella pöytäfutiksen ja muiden kiinnostavien pelien parissa, yritä siinä sitten kerätä heiltä huomiota. Luokassa kun kaikki istuvat paikoillaan on aika tehokasta vain istahtaa opettajantuolille hiljaa, kyllä minuutin parin sisällä kaikki huomaavat, että odotan, eikä tarvitse älähtää.

Yksi poika vain jatkoi hyörimistä ja pyörimistä ja kutsuin häntä nimeltä aika monta kertaa. Lopulta hän piiritti minua pitäen käsiään aseena ja osoitteli päätäni. En miettinyt hetkeäkään, vaan läpsäisin pojan kädet alas, tarkoituksena ehkä ennemminkin vain laskea "ase" alas, mutta aika kovalta se läimäys kuulosti ja omaankin käteeni sattui. Poika ei ottanut rauhoittuakseen, joten vedin hänet kädestä ulos ja kysyin, haluaako hän olla mukana rentoutusharjoituksessa vai ei. Lisäksi pyysin anteeksi ja sanoin, että minulla oli kuitenkin syyni läpsäykselle. Vaikka ase olisikin vain lelu tai pelkät kädet, saa se minussa ainakin silti aikamoisia pelontunteita valtaan ja sanoin pojalle, ettei noilla asioilla ole leikkimistä. Sanoin, etten todellakaan halunnut lyödä, mutta se oli minun puolustusrefleksini kun joku osoittelee "aseella" kasvojani. Tämän jälkeen yhteistyö sujuikin sitten paremmin. Kerroin pojan käytöksestä kollegalleni ja hänkin vain sanoi että ulos sitten vain, mutta pakko on olla muitakin vaihtoehtoja!

Muut tällä hetkellä mieleeni tulevat jutut ovat muiden kertomia, uskomattomia juttuja kouluarjesta. Kakkosluokan opettaja oli puhumassa yhden oppilaan kanssa kun toinen oppilas tulee ja sylkäisee ensimmäistä oppilasta naamaan. Opettajan nähden siis. Ajatteli ehkä, että teko oli oikeutettu, koska kuulemma hänelle oli tehty samoin. Kuvottavaa!

Kolmosluokalle on joitain viikkoja sitten siirtynyt tyttö kakkosluokalta. Kollegat käyttävät tytöstä termiä unerzogen eli ei-kasvatettu, ihan ihme käyttäytymistä hänelläkin. Luokka, johon hänet sijoitettiin, on todella rauhallinen ja kiltti luokka, jossa ei aiemmin ole potkiskelua ja lyömistä tunnettu. Sitten tulee tämä perheen ainukainen lapsi, jonka vanhemmatkin ovat täysin tossun alla. Olen monesti huomauttanut tytölle purkan syönnistä ja äiti vain puolustelee, ettei kyllä itse ainakaan lapselle purkkaa anna. Sama se keneltä tyttö purkkansa saa, mutta tunnilla sitä ei mussuteta. Mimmi vielä nyhjää siellä roskiksella ikuisuuden ja jättää vielä pikkuisen palan suuhunsa, minkä tietysti myös huomaan. Äiti on ihan avuton, eikä luokanopettajakaan tiedä mitä lapsen kanssa tekisi. Tyttö kietoo aikuisia pikkusormensa ympärille minkä ehtii. Vaikka kuinka tiukkana olisi, ei taida viesti mennä perille.

Hänen luokanopettajansa kertoi tunnista, jolla he tekivät jonkun kokeen johon tarvittiin kaksi sokeripalaa. Tyttö kysyi, josko saisi toisen paloista. Opettaja sanoi ei ja kertoi kaksi syytä: ensinnäkin palaa tarvitaan pian tehtävässä kokeessa ja toisekseen paloja on vain kaksi eivätkä ne siis riittäisi koko luokalle makupaloiksi. Opettaja kääntyi ympäri ja palasi, toinen sokeripala oli kadonnut. Hän sai tytön sentään sylkemään sen ulos. Käsittämätöntä.

En voi myöskään uskoa, että joku ei saa viikkokausiin aikaiseksi hankkia kynää ja pyyhekumia. Kyseessä on varsin herttainen poika ja ihan harmittaa joutua hänelle muistuttamaan asiasta. Lyijykynällä on pituutta huimat puolitoista senttiä. Ihan hyvin hän kirjoittaa ja lukee, mutta perusvälineet eivät ole kunnossa. Tämä ei tietenkään olisi ongelma Suomessa, jossa koulu tarjoaa kaikki välineet.

Rentouttavaa?

Meillä on huomenna ja perjantaina terveyspäivät koulussa. Pidän huomenna rentoutusharjoituksia eri luokka-asteille. Olen itse todella stressaantunut ja äkäinen, joten tulee varmasti mukava päivä. Tämä tunne on vallinnut jo pari viikkoa ja syynä ehkä jo sata kertaa mainitsemani Suomen ja Saksan välille kadonnut lähetys, joka jo kerran palautui Suomeen mutta eräs halusi ottaa ilmeisesti riskin ja lähetti sen uudestaan ilman muutoksia, tällä kertaa ei edes kirjattuna kirjeenä joten mihin lie roskakoriin nakattu... Sisällä on erittäin tärkeä pankkikortti, jota ilman olen aika pattitilanteessa. Viime perjantaina tukiopetuskin peruuntui oppilaani sairastuessa, nekin 15 € olisivat olleet tarpeen... Olin tosin myös kiitollinen vapaasta perjantai-illasta, sillä olen väsyttänyt itseni tällä stressaamisella!

Olisin halunnut jo kirjoitella parista pitämästäni Suomi-tunnista, mutta en vain jaksa. Prioriteettina on lisäksi keksiä niitä rentoutusharjoituksia. Ideoita?

Laitan toivottavasti huomenissa kuvia Suomi-tunneilta. Kaikki on kuitenkin sujunut hienosti, aika vain on vähäinen, lapsilla kun olisi niin paljon kysyttävää Suomeen liittyen! Aikaa menee myös älyttömiin kysymyksiin mutta mistäpä tokaluokkalainen voisi tietää, että kyllä meillä Suomessakin on hevosia ja kissoja :D

Trafiikkia

Opettajaksi haikailevien ei kannata kuvitellakaan, että mikään asia koskaan menisi jotenkin mukavan tasapainoisesti eikä niitä voitokkaan ihania päiviäkään ole liiaksi. Seisoin tänään keskellä pahinta välituntiliikennettä ja tuntuu, että pyörähdin aina ympäri kun kakaralauma laukkasi tuulispäänä ohi. Osumiakin tuli, mutta ihme kyllä suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Joka päivä löytyy kuitenkin joku, jolle haetaan opettajanhuoneesta kylmäpussia. Toisaalta nämä ovat asioita, jotka tekevät työstä ja työpaikastani todella kiinnostavia. Koulussa sattuu ja tapahtuu, en voisi kuvitellakaan olevani konttorirotta, jonka työssä sattuu ja tapahtuu eniten firman pikkujouluissa.

Tässä liikenneruuhkassa seisoin, koska Schulkindergartenin lasten oli pakko käydä tuulettumassa. Suoraan sanottuna mistään ei tullut mitään. Pyörittelimme silmiämme vuorotellen opettajan kanssa. Hän on välillä ihan neuvoton, eikä lapset todellakaan ole niin kypsiä, että voisivat aloittaa koulun syksyllä. Heidän kodeissaankaan ei tunnuta piitattavan mistään ja tuo hälläväliä-kasvatus ikävä kyllä näkyy erittäin hyvin näistä lapsista.

Lapset korjasivat aamupalatarpeitaan pois. Kärryyn kerätään likaiset muoviastiat. Yksi hunsvotti päätti kipata lautaseltaan leivänmurut toisen pojan paidan alle. Mitä hittoa? Nämä tilanteet eivät todellakaan usein ole mitenkään ennakoitavissa eikä niitä aina edes tee se joka olisi siihen todennäköisin.

Opettaja oli tuonut kotoa hienoja munia näytille ja valmistellut opetusta huolella, ja oli tietenkin pettynyt, kun kukaan ei ollut mistään kiinnostunut ja hauraita muniakin käsiteltiin miten sattuu. Kolme lasta keikkui ringissä tuolillaan minkä ehti ja kaksi möngersi lattialla tuolin eri väleihin ahtautuen... Jopa kolme lasta raahattiin muihin luokkiin tekemään toisia tehtäviä ja lopulta koko sakki paimennettiin ulos. Liika energia ei tuntunut siltikään purkautuvan. Yhdet silmälasitkin menivät rikki. Hammaspesun aikana lasit rikkonut tyttö vain tiuski silmälasinsa menettäneelle tytölle, että onkse niin vaikeeta mennä optikolle hakeen uudet. Huhhuh. Aika koppava nuori neiti!

Loppuajasta leikeltiin ja liimailtiin lintujen ja niiden munien kuvia ja tämänkin askartelun aikana joku ehti rypistellä toisen leikkaamat kuvat ja kaksi riiteli luokan takana siitä, miten sakset laitettaisiin telineeseen. Meno oli sen näköistä etten aluksi tiennyt uskallanko puuttua, sillä omaan silmään olisi voinut saada mukavan osuman saksenterästä...

Tällä hetkellä tuntuu myös olevan muotia ollako jonkun kaveri vai ei. Hillittömät klaanit ja säännöt siitä kuka saa kaveerata ja kenen kanssa. Tiedän, että nämä kuviot ovat väliaikaisia ja parhaat kaverit vaihtuvat viikottain, mutta silti lapset ovat julmia ja ne syyt, miksi joku yhtäkkiä jätetään ulkopuolelle... Ja yleensä kyllä onneksi otetaan taas myöhemmin mukaan.

Eivät isot koululaiset sen paremmin osanneet käyttäytyä, kamala hulabaloo oli myös Suomi-kerhossa. Ihan kyyneleitä vuodatettiin, ne tosin siksi, että kaksi lasta joutuikin äidinkielen tukiopetukseen. Erityisopettaja tuli kuitenkin saattamaan heidät takaisin luokkaan, hänen sydämensä ei kestänyt lasten surua! Ihana kollega. Toivottavasti lapset kuitenkin jossain vaiheessa saavat tarvittavan tukiopetuksensa. On mielestäni väärin, että valinnaisten aikana heikkoja lapsia otetaan erikoissyyniin, sillä juuri niissä valinnaisaineissa he saattavat päästä tekemään jotain, missä kokevat onnistuvansa.

Harmi, että jotkut tampiot sitten kuitenkin pilaavat näiltä innokkailta oppilailta mahdollisuuden oppia. Tänään heitin ensimmäisen kerran oppilaan ulos luokasta. Kolmen viivan jälkeen. Olen alkanut kirjoittaa oppilaiden nimiä taululle sitä mukaa kun he häiriköivät. Se on oikeastaan hyvä tapa, sillä aina on joku, joka niitä rupeaa lukemaan ääneen, jolloin asianomaiset yhtäkkiä havahtuvat paljon paremmin kuin jos yritän itse heihin saada kontaktia. Seuraavasta häiriöstä tulee viiva ja kolmesta viivasta ulos. Harmittaa, mutta en minä niitä häiriköitä rupea siellä luokassakaan katsomaan.

Uskomattominta on se, että yritämme tehdä jotakin tehtävää, tänään opettelimme värejä ja lapset värittivät palluroita paperillaan. Sitten se keskeytyy kun häly kasvaa. Tämä yksi oppilas sitten vaeltelee ja tulee luokseni kysymään, että mikä väri on tämä ja tuo pallukka. Niinpä, pääsisimme siihen kohtaan ihan justiinsa, jos herra ei hölöttäisi ja vaeltelisi ympäriinsä.

Vessaliikennettäkin oli enemmän kuin aiemmin. Jollain ehkä oli oikeasti hätä, toinen halusi varmaankin mennä juttelemaan ulosheitetyn pojan kanssa, kolmas muuten vain halusi lusmuta. Mutta ainakin opimme samalla jotain, sillä vessaan ei päässyt ennen kuin oli saanut kyllä-vastauksen kysymykseen Voinko mennä vessaan?. Enkä päästänyt ketään samanaikaisesti.

Saimme 45 minuutin aikana tehtyä edellisviikolla aloitetun värimonisteen loppuun. Kiesus. Kymmenen ensimmäistä minuuttia meni siihen, että kaikilla oli kyseinen moniste nassun edessä. Ja kymmenenkin minuutin jälkeen oli vielä joku tohelo, jonka piti lähteä hakemaan paperia toisesta luokasta tai käytävälle jätetystä repusta. No, jotkut fiksut ja itsensä tuntevat lapset tajusivatkin antaa kansionsa/monisteensa minulle. Nimikyltitkin ovat hävinneet kaikilta paitsi niiltä, joiden kyltti on minun lukitussa kaapissani opettajanhuoneessa.

Ryhmässä on muutama todella innokas oppija ja harmittaa heidän puolestaan, että tunnit ovat aina yhtä kaaosta enkä minä oikein osaa tehdä asialle mitään. Tänäänkin vain ärsytti niin paljon että teki vain mieli lösähtää tuolille ja laittaa silmät kiinni.

Pitäisi varmaankin kohta tarttua kiinni siihen kirjaan, jonka ostin pääsiäislomaa edeltäneen luennon yhteydessä.

Kivan open pyörästä on kumi puhjennut

Millähän paikkaisin sen? Muuten mukava suomalainen ilta päättyi ikävästi, kun olin lähdössä kotiin. Onneksi viimeinen kollega ei vielä ehtinyt laittaa autonsa ovea kiinni ja kuuli, kun huusin hänen nimeään. Veimme pyörän sisälle koulurakennukseen ja sain kyydin kotiin.

Nyt olen ihan hoomoilasena! Joko kävelen töihin 4,5 km tai matkustan bussilla jolloin koko matkaan kuluu 45 minuuttia... Pyörällä menee korkeintaan 20 minuuttia... Ulkona oli niin pimeää ja kun kerran oli viimeinen mahdollinen kyytikin tarjolla, en ehtinyt jäädä enempää tutkailemaan. Toivon, että kukaan ei ole sitä käynyt käpälöimässä, vaan että venttiili vain olisi löystynyt tai muuta sellaista.

Olisin mielelläni huomenna kirjoitellut suomalaisesta illastamme, mutta pyöräasia on ensin saatava kuntoon, muuten en pääse käymään töissä...

Ilonpilaajat ilkivallan teossa

Tämän viikon uutinen ei ikävä kyllä ole mitään mukavaa, kaiken lisäksi se koskettaa työpaikkaani.

Viime lauantaina koululla ahersi joukko vanhempia, lapsia ja opettajia pihatalkoissa. Harmi, että olin itse vilustunut ja rättiväsynyt, olisi ollut hauska mennä paikalle. Ympäristöä oli siivottu urakalla ja lisäksi porukka oli rakentanut hyönteishotellin puusta, tiilestä ja ties mistä materiaalista.

No, sunnuntaina kaikki oli taas ennallaan. Ikkunaa rikki, tageja ja muita suttuja seinissä ja ikkunoissa, hyönteishotelli kumossa.

Maanantaina koulumme ikävä kohtalo oli jo lehdessäkin, jossa koulumme tukitoiminnan johtaja kauhisteli tapahtunutta ja rehtorikin antoi lausuntonsa. Tuon uutisen luettuani olin melkeinpä iloinen, etten osallistunut lauantain talkoisiin. Omien kättensä töiden tuhoamisen näkeminen on todella vaikea kestää!

Siinä vaiheessa kun aloin itse havahtua näistä tapahtumista, oli suurin osa graffiteista jo poistettu, mutta yhdestä suherruksesta sain tänään kuvan (joka odottaa viikonlopun yli kamerassa). Kopio lehtiartikkelista roikkuu joka luokassa. Tiistaisessa lehdessä oli myös parin oppilaamme mielipidekirjoitus (hyvä tytöt!).

Tänäaamuna oli opettajanhuoneessa pöydällä outo muodostelma kahvikuppeja. Syykin selvisi kun olin pitämässä neljälle lapselle tukiopetusta koulun aulassa. Poliisisedät ja muut tärkeät henkilöt ehtivät onneksi sisään ennen kuin lapset ehtivät heidät huomata, itse näin heidät kun kävin opehuoneesta hakemassa hupparini. Kun he poistuivat, onneksi vain vähän ennen oppitunnin päättymistä, ei lasten keskittymisestä enää tullut mitään. Vilkuttelivat poliisisedille. Kollega kertoi, että aiemmin poliisivierailun yhteydessä pari vanhempaa kollegaa (toinen kuuskymppinen, toinen viiskymppinen) oli oikein keikistellyt nuorille uniformuihin pukeutuneille poliiseille "Herr Komissar". Hehe.

Rehtori ilmoitti työpäivän aikana mihin olivat kokouksessaan päätyneet. En nyt muista joka kohtaa, mutta ensinnäkin koulun alueelle lisätään valaistusta, sellaista liikkeen tunnistavaa. Naapureita pyydetään soittamaan poliisille, jos he havaitsevat koulun alueella jotain normaalista poikkeavaa. Ja jatkossa näistä asioista olisi hyvä ilmoittaa ensin poliisille, vasta sitten lehdistölle ;) Reksi kun oli lehdessä sanonut, että poliisi on luistanut valvontatyöstään. Ja antanut tätä palautetta myös poliisille suoraan, mutta ehkä se ehti lehteen ennen kuin poliisi pääsi asiaa käsittelemään.

Okei, tuntuu tyhmältä sanoa, että ymmärtäisin teon, jos olisi edes murtauduttu ja viety jotain arvokasta. Ei sekään tietenkään ole laisinkaan hyväksyttävää. Mutta näistä tuhotöistä ei varmasti ole hyötynyt kukaan, miksi ihmeessä sellaista sitten pitää tehdä? Mistä ihmeestä sikiävät ne sydämettömät ilonpilaajat?

Ankea alku

Loma meni nopeasti eikä aikaa kotona löhöilylle ollut, nyt on hieman motivaatiopulaa. Menin tänään taas vain yhdeksi tunniksi töihin ja kävi ilmi, ettei englanninopettaja ole töissä, sairaslomalla huhtikuun loppuun. Jälleen kerran se ah niin ihana uusi kollegamme oli laitettu pitämään englannintunteja... Kysyin, josko minä voisin tehdä sen, tietenkin vähän inhottavaa 15 minuutin varoitusajalla. Huomenna kyselen asiasta rehtorilta. Varareksin hommia tällä hetkellä tekevä kollega sanoi, että tämänpäiväinenkin tunti olisi pitänyt heidän kanssa sopia, aikaa tähän ei kuitenkaan ollut ja halusin pelastaa lapset ällökollegan kamalalalta englannilta... Mies tuli kuitenkin tunnille istumaan (tällä kertaa ei räplännyt puhelinta jatkuvasti), sillä en saisi pitää yksin tunteja. Höm. Pidän niitä muutenkin.

Toivottavasti tähän löytyy jokin ratkaisu. Olisi ikävää, jos lapset yli kuukauden saavat englanninopetusta henkilöltä, jota ei ole mitenkään koulutettu siihen ja joka ei osaa kieltä kunnolla. Jos minä pidän tunnit, teettää se ehkä hieman lisää työtä, mutta vihdoinkin pääsisin kokeilemaan tuntien pitämistä ihan yksin.

Huomenna on pidempi työpäivä ja lisäksi opettajankokous, ei yhtään huvittaisi. Oletan, että pidän huomennakin enkun pienryhmän tunnin, vaikkei siitä erikseen ole minulle kerrottu. Ideoita minulla on jo varastossa, mutta pitää niitä varmaankin tänään illalla ja kasata, jos tanssitunnin jälkeen vielä olen elossa. Sinnekään ei tuossa ihme vesilumiraeräntäsateessa huvittaisi lähteä, mutta en annan armoa itselleni!

En malta saattaa vanhoja juttuja päätökseen ennen kuin rupean fiilistelemään seuraavia. Helsingin soveltavan kasvatustieteen laitoksella on Erasmus-opetusharjoitteluvaihto Utrechtin yliopiston kanssa ja tammi-huhtikuussa 2009 voisi lähteä suorittamaan soveltavaa (jonka olen jo suorittanut) ja syventävää harjoittelua, kylläpä houkuttelisi! Kuitenkin ajatuskin siitä jo väsyttää, alan kaivata aloilleni asettumista! Olisi vain niin kivaa päästä puhumaan hollantiakin päivittäin ja tutustua sikäläiseen kouluun ja opettaa. Mutta tyydyn kai istumaan luennoilla ja lukemaan kuiviin tentteihin...

Sitten ottaa vielä pannuun se, että entinen ohjaava opettajani on saanut päähänsä kutsua minua Annaksi, enkä voi sietää sitä... Kuinkahan voisin hienovaraisesti vihjata, ettei se ole nimeni. En minäkään kutsu häntä Fraksi tai Nkiksi.

Toivottavasti seuraavan kerran aurinkoisemmissa tunnelmissa.

Yhteiset säännöt hukassa

Lapsilta on varmasti kielletty kännykänkäyttö tunnilla ja kyllä se silloin opettajiltakin pitäisi olla kiellettyä.

Lähdin tänään töihin ihan vain sitä viimeistä tuntia varten, englantia kolmosluokalla oikean enkunopen kanssa. Menen luokkaan taka-alalle istumaan ja ajattelin tehdä istumajärjestystä ja opetella lasten nimiä. Luokka on minulle uusi.

Yhtäkkiä pölläähtääkin sisään Herra Uusi Kollega. Anteeksi mitä? Siinä hetken kummastellaan toistemme läsnäoloa. Kuultuaan että opetusohjelmassa oikeasti olisi englantia, rupeaa hän kamalalla kielitaidollaan kyselemään lapsilta What´s your name ja Where old are you? Huoh! Sitten kyseltiin puhelinnumeroita. Jonkun aikaa lapsilla jaksoi olla hauskaa, mutta sitten he jo sanoivat, että ovat oikeasti Circus Islandilla tällä hetkellä ja että jatketaanko siitä eteenpäin.

Herra Uuden Kollegan oli tarkoitus opettaa jotain vesijuttua, mutta minä taas sanoin, että taisin tulla sitten ihan turhaan töihin. Sain luvan hakea kuvakortteja opettajanhuoneesta ja lopputuntui opiskeltiin kuin opiskeltiinkin englantia.

Circus Islandilla siis on tietenkin sirkus ja sen myötä on opeteltu eläimiä. Edellisillä saarilla tutuksi on tullut ruokasanasto. Hain ne laminoidut ruokakortit ja jaoin ne lapsille. Sitä ennen kerrattiin mitä kaikkia eläimiä siellä sirkuksessa voisi olla ja sitten pohdittiin, että pitäähän ne ruokkiakin. Leikki sujui ihan ok. Todella vaikeaa noille vielä on omaksua niinkin simppeliä ilmaisua kuin I need... Kuinka sen voi unohtaa kun se on toistettu jo 16 kertaa ennen omaa vuoroa :)

Ja mitä minä kuulen siitä vierestä! Kännykän näppäinääniä, saapuvia viestejä... Lapsetkin ihmettelivät ja Herra Uusi Kollega vain että ai mitä, ei täällä mitään kuulu ja näpyttelee puhelintaan opettajanpöydän alla. Yritä siinä sitten tehdä töitä joku ääliö häiritsee vieressä ja ääliö on vieläpä opettaja, jonka luulisi olevan aikuinen ihminen!

Kyllä ottaa aivoon, etten tullut siinä tiuskaisseeksi, että puhelin pois oppitunnilla... Olisi voinut koko ukko häipyä. Todella raivostuttavaa! Tunnin jälkeen hän puhui opettajanhuoneessa yksityispuhelua koulun laskuun! Siis se raha, joka hänen puheluihinsa menee, voitaisiin mieluummin sijoittaa niihin hankintoihin, joita minä olen joutunut tekemään Suomen kielen ja kulttuurin opetusta varten.

En nyt oikein tiedä pitäisikö olla kantelupukki ja kertoa jollekin hänen käytöksestään. Jos olisin itse huomauttanut asiasta kesken tunnin, en tiedä mikä reaktio siitä olisi tullut ja minkälaiset välimme olisivat jälkikäteen. Olen niin herkkä, että jos tyyppi olisi yhtään kovemmin sanonut takaisin, olisin voinut ruveta itkemäänkin.

Herra Uusi Kollega, kasva aikuiseksi! Oppilaatkin jo osoittivat, ettei pelleily aina ole hauskaa.

AAAAAARGH!!!

Tuota miestä en kyllä haluaisi kutsua Suomi-iltaan, mutta olisi sekin tyhmää sanoa, että sori, sulla ei ole tähän tilaisuuteen asiaa.


Kuva: kiukkuinen ope

Mä kohta revin ne kakarat riekaleiksi

Nyt en kyllä tällä hetkellä yhtään ihmettele, miksi joku opettaja joskus sanoo tai huutaa lapselle, ettei koskaan enää halua nähdä tätä tms. Siis että mua otti tänään ne pennut aivoon! Miksi helvetissä parin raivostuttavan rasavillin pitää pilata tunnit sekä opettajalta että muilta oppilailta.

Koko ajan nää jätkät rönyää siinä liitutaululla ja suttaa jotain eikä niitä saa kovemmillakaan otteilla siirrettyä paikalleen. Hirveä kaakatus käy jatkuvasti, vaikka olen antanut vain yhdelle lapselle puheenvuoron. Kamala vikinä ja ruikutus koko ajan joka asiasta, vaikka olen selittänyt sata kertaa, että sen Marianne-karkin saavat tänään vain ne oppilaat, jotka eivät viime viikolla olleet paikalla.

Siis koko tunti meni joihinkin hiivatin nimikylttien askarteluun. Yksi pyllistelee taulun edessä ja värittää paperille taululiiduille. Toinen istuu toimettomana kun ei voi kysyä naapurilta kynää lainaan ja yksi taas vaeltelee ympäriinsä ja nimikyltti lojuu rutussa lattialla.

Jouduin pari kertaa oikein kunnolla karjaisemaan, jolloin puolet lapsista pitelevät kauhuissaan korviaan. Sääli heitä kohtaan, jotka käyttäytyvät. En haluaisi heille huutaa ja he taas oikeasti haluaisivat osallistua ja oppia, mutta eivät sitä muiden sirkustelulta voi...

Tunnin jälkeen näin vielä toisen kolmosluokan opettajan ja huokaisin hänelle asiasta. Sovimme, että ensi viikolla huonosti käyttäytyvät oppilaat saavat sinne mennä luokanopettajansa luokse ja tekevät siellä jotain ylimääräisiä kirjoitustehtäviä. Pitää vielä sopia toisen luokanopettajan kanssa, mitä hänen luokkansa huligaaneille tehdään. Ryhmä on toki iso, 17 oppilasta, mutta silti kuvittelin sen olevan ihan passeli, pienempi kuin normaali luokka ja ajattelin ehkä, että lapset todella ovat motivoituneesti valinneet sen... Toiveajattelua.

Olen ihan lirissä, kellään hyviä vinkkiä kurinpitoon ilman että tarvii hakata luokan kellopeliä hajalle ja huutaa ääntänsä pihalle? Välillä myös vain istun hiljaa ja surullisen näköisenä odottaen hiljaisuutta. Millä ilveellä saan ne penskat ymmärtämään, että meikäläinen määrää marssitahdin ja luvassa olisi myös kaikenlaista puhumista ja leikkimistä, jos muksut vain käyttäytyisivät kunnolla ja kuuntelisivat ohjeita...

Nyt ottaa opea todella paljon pannuun!

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Hyvästit Eurooppa-kerholle

Olen oikeastaan vain aika helpottunut, että Eurooppa-kerho on nyt päättynyt. Koko juttu oli pieni floppi, kun moni juttu meni uusiksi eikä itselläni aina riittänyt motivaatiota suunnitella kaikkea uusiksi. Ihan hyvin lapset kuitenkin tuntuivat viihtyvän, viimeinen kerta vietettiin sekä naurun että itkun parissa.

Oppilaat olivat viime viikolla vieneet kotiin kirjeen, jossa pyysin oppilaita mahdollisuuksien mukaan tuomaan jotain syötävää omasta kotimaastaan. Yllätyksekseni joillain lapsilla todella olikin jotain mukana, olin itse varautunut Väinämöisen palttoonapeilla ja Sisu-pastilleilla, mutta ei niistä niin kovin välitettykään kun tarjolla oli myös mm. sitruunakakkua!



Ennen kuin aloimme maistella eri maiden herkkuja oli vuorossa hieman tanssia. Aluksi veivasimme kolme minuutti La Macarenaa ja kaikki ketkuttivat hyvin mukana, ongelmia tuotti enemmän paritanssit... Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa Lintu lensi oksalle. Olin kirjoittanut sanat taululle ja laulaa lurautimme sen pari kertaa ennen varsinaista tanssia. Siinähän sitten onkin pulma kuka kenen kanssa voi tanssia, kun oli pojissa sekä sellaisia, jotka eivät missään nimessä halua tanssia pojan kanssa ja niitä jotka eivät taas tytön kanssa. Yksikin poika juoksi minua karkuun, mutta tanssin jälkeen kertoi että se johtui kokoerosta. Niin, minä kyykin aika paljon käsikynkkää varten, vaikken itsekään siis mikään erityisen pitkä ole.

Yksi poika sitten vain jätti ottamatta parinsa ja yksi tyttö jäi yksin seisomaan. Yritin komentaa Felixiä pois pöydän alta ja sanoin, että noin epäkohteliaasta käytöksestä ei kohta heru laisinkaan herkkuja.

Siellähän hän sitten kökötti melkein koko lopputunnin pitäen käsiä korvillaan. Jossain vaiheessa hän luikerteli tuolille istumaan ja rämpytti printterin kantta eestaas. Muiden kanssa olimme aloittamassa maistajaisia ja yritimme saada Felixin kertomaan hänen tuomasta kakustaan. Hän vain kyynelehti pää käsiin painettuna ja kädet pöytää vasten, joten herkuttelimme maistiaisia ilman häntä. Oli hauskaa todeta lasten kanssa, kuinka monet uudet maut ovat aluksi aika pahoja ja omituisia, he kun ensin olivat vähän suruissaankin etteivät muut tykkää heidän jutuistaan. Sitruunakakku oli ainoa, joka meni kaupaksi ilman, että murustakaan vietiin roskiin, mutta muita herkkuja käytiin kyllä välillä syljeksimässä roskikseen. Palttoonapitkin jakoivat mielipiteet aika tasan.



Lopuksi vielä vähän reipasta skottimusiikki ja yksi ceilidh-tanssi ennen kuin kello jo soi. Nopeasti kului viimeinen tuntimme ja itselläni se jatkui vielä hieman kauemmin... Muut oppilaat pikkuhiljaa lähtivät luokasta, mutta Felix yhä edelleen haahuili ympäriinsä ja asettui lopuksi pulpettinsa alle nyyhkimään. Olin pitkin tuntia yrittänyt käydä kysymässä häneltä mikä on ja kertonut, että minulle tuli paha mieli, kun hän yhtäkkiä lopetti tanssin kesken ja yksi oppilas jäi ilman paria, ettei se ole oikein kohteliasta käytöstä. Yritin myös epätoivoisesti saada selville olenko minä syypää pojan pahaan mieleen vai kalvaako häntä jokin täysin muu asia.

Viime viikolla Felix kysyi syksyllä tekemämme vihkosen ohjeita ja olin ne muutenkin ajatellut tänään näyttää. Hain paperia ja istahdin Felixin luo ja kehotin häntä tulemaan ylös lattialta, niin voisin näyttää vihkon taittelemisen paljon paremmin. Kyllä hän sieltä hetken päästä mönkikin, muttei puhua pukahtanut. Mökötys ja harmistus vain jatkoi, vaikka hän jo reagoikin asioihin, mutta en halunnut päästää häntä ulos niin surullisena.

Musiikkia varten olin ottanut mukaani tietokoneeni ja päätin sitten kysäistä, josko hän haluaisi nähdä jonkin videon. Avasin PhotoBoothin, johon teimme syksyllä kummityttöni kanssa hassuja videoita ja valitsin sieltä pätkän, jossa kummityttöni soittaa kanteleella Pikku sammakot. Sitä hän suostui tulla katsomaan. Kyselin soittaako hän jotain soitinta, ei kuulemma vielä mutta haluaisi, eikä ole päättänyt mitä soitinta. Edelleen kuitenkin aika vaisusti.

Kysyin oliko hän yhtään paremmalla mielellä ja hieman hän nyökytteli, muttei edelleenkään vaikuttanut erityisen iloiselta. Muut lapset tuntuivat suhtautuvan häneen kuin tällaista sattuisi useinkin ja olenkin ajatellut, että pitäisi heidän opettajaltaan kysyä miten hänen kanssaan pitäisi toimia.

Tänään näin poikaa heti aamulla ja kysyin mitä kuuluu. Ihan hyvää, ja ei minulla muutenkaan ollut eilen nälkä. Mitä nyt sitten mahtoikaan tarkoittaa. Sitä, että ei haittaa että kielsin häntä syömästä (vaikka jälkikäteen kävin kyllä pyytämässä häntä mukaamme maistajaisiin) kun ei kuitenkaan ollut nälkä vai että ylipäätään häntä ei eilinen enää harmita vai jotain muuta... Pääasia kuitenkin, että poika ei sen enempää jaksa enää asiasta murehtia ja välillämme vallitsee siis sovinto.

Eurooppa-teemalla työskentelemme ehkä loppukeväästä kun toukokuussa on muutenkin Eurooppa-päivä ja muuta, koulun aulaan olen ajatellut laittaa värikkään Euroopan kartan Suomi-tietokilpailun viereen, jotta lapset voivat edelleenkin katsella kuvia ja oppia Euroopasta.

Nokia boikotissa

Ei siis itselläni, tai taloudessamme, jossa on hulppeasti neljä kyseisen firman matkapuhelinta. Ja niitä pitäisikin nyt täällä Saksassa osata hävetä... Ehkä Marimekko-kuorista yksilöäni ei heti tunnisteta itse pahuudeksi.

Nokia otti ja sulki Saksan Bochumissa sijaitsevan tehtaansa ja aika joukko saksalaisia jäi työttömäksi. Ja sen sijaan että täällä puhuttaisiin vain Nokian toimista, vilahtelee ilmaisu suomalaiset jatkuvasti jossain. Kukaan ei varmaankaan kohta enää ole meidän kaveri, koska me annoimme potkut niille parilletuhannelle saksalaiselle.

Työpaikallani tästä ei ole ollut puhetta, mutta Juho joutui "uhriksi". Judotreenien jälkeen heillä on tapana jäädä istuksimaan liikuntapaikan ulkorappusille, kun jotkut odottelevat siinä bussiaan. Usein joku on tuonut mukaan kaljatarjoilun ja siksi miestä saakin aina odottaa treenien jälkeen kotiin hieman myöhemmin ;) Juho oli juotuaan ojentanut pullon juomien tarjoajalle, joka ravisteli loputkin nesteet ulos. Oli kuulemma huokaissut että aijai, näin paljon tuli ja sitten vielä se Nokia, voi teitä suomalaisia, aijaijai... Toki nyt varmasti huumorimielellä, mutta uutinen on selvästi pinnalla. Ja se auttaakin asiaan, että joku toimitusjohtaja vielä pyytelee perään anteeksi...

Aika rankkaa. Toivottavasti opettajia tarvitaan vielä monta vuosikymmentä pitämään Suomen koululaitos kilpailukykyisenä. Mutta omalla alallani ollaan huolissaan ja surraan pienten kyläkoulujen lakkautuksista ja nykyään jo ihan isompienkin kaupunkien normaalinkokoisia kouluja yhdistetään ja lasten koulumatkat pitenevät ja luokkakoot suurenevat jne. jne. Typeriä päätöksiä, sillä ikäluokat ovat ilmeisesti taas kasvamassa ja jo viiden vuoden päästä koulunsa aloittaa huomattavasti enemmän lapsia kuin tällä hetkellä.

Lähikoulut, pienet luokkakoot ja riittävästi auttavia ammtti-ihmisiä olisi etu kaikille – opettajille, oppilaille, oppilaiden vanhemmille sekä yhteiskunnalle, jolle koulun pitäisi tuottaa kelvollisia työtätekeviä kansalaisia.

Gute Laune, schlechte Laune, gute Laune, schlechte Laune?

Miksi jonkun tyhmän besserwissermäisen haahkakollegan pitää mennä pilaamaan muuten niin hyvin mennyt päivä! Sain hyvän mieleni onneksi takaisin, kun kotiin ajellessani yksissä liikennevaloissa törmäsin Juhoon ja köröttelimme yhdessä kotiin ja lisäksi Arcor ilmoitti palauttavansa meille teknikon käynnistä perityn summan. Silti vielä kiehuu!

Toisenkin ekaluokan kanssa meni englannintunti hyvin ja hauskinta lapsista oli käskyt open the door ja close the door ja hirmuisesti heitä harmitti, kun millään en ehtinyt ottaa kaikkia vuorotellen avaamaan ja sulkemaan luokkahuoneen ovea. Kolmosluokkalaiset taas olisivat voineet koko tunnin kisailla keskenään. Oppilaat kävivät vuorotellen kirjoittamassa taululle jonkun numeron, jonka myös tietenkin sanoivat englanniksi. Taulun toiselle reunalle kirjoitettiin sama numero samaan kohtaan, näin taululle syntyi kaksi identtistä aluetta. Sitten minä pääsin hommiin ja sain vetää leikkiä koko lopputunnin, jee! Lapset asettuivat kahteen joukkueeseen jonoiksi. Toinen joukkue sai taulusienen ja toinen joukkue rätin. Taululla oli numerot yhdestä kahteenkymmeneenyhteen ja minä sitten sanoin niitä vuorotellen ja jonon ensimmäiset aina kirmasivat pyyhkimään sanottua lukua pois. Välillä lähti väärä numero, välillä luvun etsimisessä meni aikaa, mutta usein oikea numero löytyi aika nopeasti. Tasapelin jälkeen vielä toinen kierros... Lapset ovat niin huvittavia, kun ottavat kaiken niin tosissaan! "Noiden ryhmä huusi että missä se on!", "Me oltiin kyllä ekana!". Dennis parka sitten valittikin, että hänen korviinsa koskee kaikki se huuto. Aika kiva ja tehokas peli kuitenkin!

Sain tämän koulupäivän (no, pitäisi kai itse sanoa että työpäivän) seurata myös vuosittaista hammaslääkärintarkastusta. Tiesin, että sellainen on käynnissä, mutta luulin, että lapset vietäisiin johonkin koulun ulkopuolelle tarkastettavaksi. Ehei. Menimme kerrosta ylemmäs pienryhmähuoneeseen, jossa on toisella seinällä liitutaulu ja toisella matalat kaapit ja keskellä pari pulpettia ja tuoleja. Ovea vastapäätä on ikkuna, jonka edessä istui tuolilla pyylevä harmaatukkainen nutturapää yllään vanhanaikainen lääkärintakki (tai ehkä se on täälläpäin ihan moderni...). Nainen pönötti koko ajan samassa lysyssä asennossa ja katseli silmälasiensa yli lapsia ja kehotti heitä aika ajoin olemaan heilumatta. Sitten seurasi luennointia ja kysymyksiä lapsille. Onko olemassa karamelleja, joissa ei ole sokeria? Mitä karamellien syönti aiheuttaa hampaalle? Mitkä vahingoittavat hampaita? Mitä nämä karies ja bactus ovat? Mitä bakteerit ovat? Mitä bakteerit, eli pienet eläimet, tarvitsevat elääkseen? Kuinka ehkäistään reikien syntyminen? Kuinka usein pestään hampaat? Ennen vai jälkeen ruoan? Jne. jne. Miksi täti laittaa suojan suunsa eteen? Sitten jokainen lapsi kävi vuorollaan tarkastuksessa. Kaikki saivat mukaansa lapun, jossa oli joko ruksittu kohta kaikki kunnossa tai sitten muita kohtia riippuen siitä, mitä lapsen suuvärkille pitäisi tehdä. Kun lapset yksitellen palasivat luokkaan, jonne menin valvomaan, kävi kiivas keskustelu siitä kuka saa raudat ja oliko lapussa hyviä vai huonoja uutisia jne. Tilanteesta olisi saanut hyvän kuvan, mutta vaikka olisinkin ottanut kameran toisesta luokasta mukaani, ei se silti olisi ollut soveliasta. Opettajakin kuiskasi minulle, kuinka kamala hammaslääkäri hänen mielestään on. Mieleeni tuli joku sisäoppilaitos 1950-luvulta.

Juuri kun olin lähdössä kotiin, vanhin kollegani tuli opettajanhuoneeseen. Olin juuri laittanut muovirasiasta loput Berliner Brot -palaset lautaselle Marimekko-servietin päälle. No tämä vanha, niin arvokas ja kaikkitietävä, itsensä muiden yläpuolelle asettava kollegani sitten alkoi inttää, että Berliner Brotiksiko sitä kutsuin. Kuulemma kaakku on Lebkuchenia eikä mitään Berliner Brot. Ja että Lebkucheneita eli täkäläisiä (pahanmakuisia) pipareita saa kyllä kaupastakin ostettua. Ööh, niin varmaan kaikkea saa kaupasta mutta on joskus kiva itsekin tehdä! Kerroin arvon rouvalle mitä taikinaan tuli ja sanoin, että ainoa asia minkä jätin pois oli maustepippuri, tekisikö se leivonnaisesta Berliner Brotin? No ei tietenkään, Brothan on leipä, sellainen pullea, ei mikään lättänä kaakku. Hmmm... Kyllähän minä nyt tiedän miltä leipä näyttää! Hän intti kuinka Berliner Brot on sekaleipä. Yhtä mieltä olimme sentään siitä, että pelkkä Berliner tarkoittaa sokerimunkkia (meikäläisten berliininmunkki on täällä Amerikaner). Vielä selitti minulle kuin tyhmällä että berliner tarkoittaa jotakin Berliinistä kotoisin olevaa ja Berliinin asukas on Berliner ja että Berliner Brot on sitten berliiniläinen leipä, mene vaikka leipomoon tarkistamaan! Argh. Kerroin, että olen saanut reseptin saksalaisilta ja samat henkilöt vielä tarjosivat kaakkua maistiaisiksikin eli olen aika varma, että leipomukseni todella on Berliner Brot. Hymähdin, että tarkistan sitten vielä netistä miten asian laita on, mutta tietenkin sain heti huudot päälle, että leipuriltahan se pitää tarkistaa! Olen nyt googlannut Berliner Brotia ja saan tulokseksi vain tekemäni leivonnaisen reseptejä ja kuvahaussa samannäköistä litteää paloiksi pilkottua kakkua. Ainoa leivän näköinen on Berliner Landbrot, eli jotakuinkin berliiniläinen maalaisleipä. Leipurilta on ihan turha kysyä tai tarkastaa, sillä heillä tätä jouluherkkua ei enää ole myynnissä. Toisaalta tekisi mieli antaa asian olla, mutta niin pahan mielen kollegani minulle aiheutti, etten kyllä luovuta. Maanantaina ajattelin sanoa hänelle vähättelevästi, että voi kuinka hän nyt oli varmaan sekoittanut Berliner Brotin ja Berliner Landbrotin ja että ei leipomossakaan Berliner Brotia ole ollut pariin viikkoon sillä se on joulun sesonkituote. Lähdin töistä tippa silmäkulmassa mutta onneksi pian näinkin sitten Juhon.

Argh!! Ehkä tämä tästä, sainpahan ainakin avautua! Minusta tuntuu, että välillä itse kullakin on kestämistä tuossa opettajassa...

Jokunen päivä sitten päässä sauhusi, kun nettiyhteydentarjoajamme ilmoitti meille, että eivät korvaa teknikon käynnistä aiheutunutta laskua, sillä vika oli meissä. Joulukuun lopussa olin kirjoittanut perinpohjaisen selostuksen tapahtumista, mutta se ei koskaan mennyt ilmeisesti perille, joten lähetin uuden ja todella lyhyen kysymyksen, johon he vastasivat kieltävästi. Sitten naputin tuhatta ja sataa kaiken sen minkä jo joulukuun lopussa kirjoitin ja tänään oli tullut vastaus, Arcor hyvittää meille sen 60 € ja rapiat. Jippii! Olisi kiinnostavaa tietää, mikä heidät sai päätymään tuohon ratkaisuun. Sen lisäksi, että vetosin tietenkin ihan niihin olennaisiin asioihin, vetosin myös ulkomaalaisuuteemme (mistä me voisimme tietää miltä saksalainen puhelinjohto näyttää) sekä siihen, että vaihtaisimme kohta yhteydentarjoajaa. Pääasia kuitenkin että saamme rahamme takaisin.

Eli ehkä näin loppujen lopuksi olen ihan hyvällä tuulella, vaikka pikku kiistely vielä harmittaakin, tiedän kuitenkin olleeni oikeassa ja sen vielä rouva Albertille näytän! Nih.

Comenius-tapaaminen Bonnissa

Keskiviikko ja torstai hujahtivat ohi hetkessä! Niin tiivis paketti oli seminaari Bonnissa, että jäi melkein tyhjän päälle seisomaan. Ja tietenkin sitä olisi toivonut myös paljon enemmän vapaa-aikaa. Monista jutuista olisi ollut kiinnostavaa keskustella kollegojensa kanssa ja ruokatauot olivat moiseen aivan liian lyhyitä. Lähdin tilaisuudesta uusin eväin ja tutustuin päivien aikana myös uusiin ihmisiin. Meitä apulaisopettajia oli paikalla parikymmentä ja lisäksi ohjaavia opettajia heitäkin ainakin kymmenen. Moni heistä tosin oli niin nuoria, että ei aluksi tiennyt kuka ohjaa ketä :) Jatkossa toivottavasti onnistuu paikallisten tapaamisten järjestäminen. Muiden maiden apulaisopettajat ovat todella arvokasta pääomaa, yhteistyön ja verkostoitumisen mahdollisuudet ovat rajattomat!


Kokouspöydän äärestä jokaiselta paikalta löytyi Comenius-kangaskassi täynnä Comenius-sälää. Kerrankin kävi tuuri, sillä omasta kassistani löytyi S-kokoinen paita! Tutustuminen alkoi aika lailla samalla konseptilla kuin varmaankin tapaamiset muissakin maissa. Jokainen vuorollaan merkitsi Euroopan kartalle mistä on kotoisin ja Saksan kartalle missä suorittaa apulaisopettajaharjoittelunsa. Meitä oli ihan Pohjois-Norjasta Italiaan ja Turkkiin sekä Espanjasta Unkariin ja Bulgariaan asti. Myös Saksassa olemme ripotellen eri puolilla pohjoisen pikkukylistä Baijerin Augsburgiin.

Oikealta Kasia Puolasta, Zoltan Unkarista, Suzanne Irlannista, Cathrine Norjasta, Almudena Espanjasta, Frau Oepen (yksi vetäjistä) ja istumassa Suvi Suomesta.

Keskiviikko kului lähinnä pohtiessa arkipäiväisiä asioita Saksassa sekä apulaisopettajan tehtäviä koulussa. En kokenut näitä osioita välttämättä kovin tarpeellisiksi. Monet kysyivät sairasvakuutuksesta enkä ole yhtään sen viisaampi kuin ennenkään... Joo, eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla pitäisi saada hoitoa, mutta kun eivät saksalaisetkaan saa elleivät kuulu lisäksi johonkin täkäläiseen sairaskassaan. No, toivon että sellaiseen nyt voisin liittyä ilmaiseksi koska omistan tuon kortin. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa työskentelevät hyötyivät varmasti vihjeistä, kuinka voisi tutustua omanikäisiin ihmisiin paikkakunnallaan. Apulaisopettajan roolista puhuttaessa avauduin omasta ongelmastani. Oli jotenkin outoa, kun olen jo keväästä asti elänyt siinä uskossa, että omassa koulussani nimenomaan ollaan oltu hyvin valmistautuneita ja innoissaan asiasta ja ohjaava opettajani on vaikuttanut niin avuliaalta ja kaikkea, ja yhtäkkiä kaikki seisoo päälaellaan.

Kaksi entistä apulaisopettajaa kertoi kokemuksistaan. Toinen oli ollut Luxemburgista Saksassa ja toinen Saksasta Englannissa. Korvat höröllä kuuntelin molempien kertomuksia mutta erityisesti jälkimmäistä esitystä. Saksalainen Mona oli ollut Englannissa ala-asteella, jossa lapsia oli nelivuotiaasta ylöspäin. Koulun lukujärjestykseen ei kuulu minkään sortin vieraat kielet, joten siinä mielessä ajan löytäminen omaan opetukseen oli vielä haasteellisempaa kuin itselläni, minulla on sentään täällä englannin tunteja valmiiksi lukujärjestyksessä. Myös Monan oppilaat olivat pieniä ja saksaa opiskeltiin kielikylpymaisesti. Sain todella paljon hyviä vinkkiä omaan englannin kielikylpyopetukseen, sillä sellaiseen ei ole ainakaan omassa koulussani materiaalia tarjolla. On oma haasteensa, kun lapset eivät osaa vielä oikein lukea ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin puhkun askarteluintoa ja pian päästään lasten kanssa tekemään muutakin kuin laululeikkejä. Seuraavana aamuna vielä kiitin Monaa hyvistä vinkeistä ja hänpä kaivoi kassistaan cd-levyn, jolle oli polttanut materiaalejansa. Hän siis kierrätti niitä ja saimme hypistellä ja ihastella niitä. Aion myös väsätä koulun aulan seinälle Suomi-julisteen, jossa julkaistaan joka viikko uusi tietovisakysymys Suomeen liittyen. Näin jokainen lapsi pääsee halutessaan jotenkin osallistumaan ja he oppivat joka viikko lisää. Lopussa useiten vastanneet tai eniten oikeita vastauksia saaneet tietenkin voisi palkita pieneillä suomalaisilla palkinnoilla.

Keskiviikkona myös lyhyesti esiteltiin saksalainen koulusysteemi ja päiviteltiin Saksan Pisa-tuloksia... Saimme myös Comenius-portfoliot, joita voi käyttää oman työnsä reflektoimiseen. Reflektoiminen tuntuu olevan joka paikassa päivän sana. Oli kiinnostavaa kuulla muiden maiden systeemeistä ja ohjaavien opettajien näkemyksiä koulusysteemistä, jossa he itse ovat töissä. Kaikki paikalla olleet opettajat vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ehkä he juuri siksi ovat valikoituneet ohjaaviksi opettajiksi, kun ovat innoissaan uudesta ja haluaisivat kehittyä. Ruokapöydässä keskusteltiin, kuinka Nordrhein-Westfalenissa jaetaan oppilaille nykyään Kopfnoteja. Kuulemma niitä on ollut ennenkin ja jossain osavaltioissa ne on otettu takaisin. Kyseessä on siis yleisarvosana oppilaan sosiaalisista taidoista ja työskentelytavoista ym., eli meidän käyttäytyminen ja huolellisuus. Kerroin, että meillä moisia arvosanoja annetaan ja Essenissä opettava Anja sanoikin, että siksi se varmasti on heillekin otettu :)

Illalla lähdimme kaikki yhdessä Bonnin joulumarkkinoille. Sää oli ollut upea koko päivän eikä missään vaiheessa tullut kylmä, ehkä kiitos irlantilaiselle lampaanvillakaulahuivilleni, joka on toooodella lämmin! Kävimme katsomassa raatihuoneen sekä Beethovenin synnyintalon ulkoa ennen Glühweinille siirtymistä. Kaikki oli niin mukavan leppoisaa. Apulaisopettajat ja ohjaavat opettajat sinuttelivat toisiaan sujuvasti vaikka olisivat juuri tavanneet ja kippasivat yhdessä alas amaretolla terästettyä hehkuviiniä. Muut ohjaavat opettajat olivat lähes järkyttyneitä, että itse vielä teitittelen omani kanssa, mutta kuitenkin sitä mieltä, että minä en voi tehdä aloitetta sinutteluun... Joten välit pysynevät jäykähköinä vielä pitkään! Muutenkaan he eivät kyenneet ymmärtämään ohjaavan opettajani ongelmallista asennetta ja kannustivat kaikki pysymään tiukkana ja sanoivat, että luulisi opettajan vain olevan tyytyväinen kun on tällainen apulaisopettaja. Muita samankaltaisia ongelmia ei ilmennyt, suomalaista Suvia tosin oli yritetty laittaa sijaiseksi maksamatta siitä mitään palkkaa mutta ei siitäkään asiasta kai ollut tarvinnut kauan vääntää ennen kuin koulu ymmärsi mikä on homman nimi.

Bonnin raatihuone.

Amber Belgiasta, minä ja Cathrine Norjasta.

Tunnelmallista ja hämyisää. Minä, Amberin ohjaaja Ursula, Amber itse sekä Leen Belgiasta.

Herkullisen näköinen valikoima erilaisia manteleita.

Mutta suklaapäällysteiset mansikat ovat herkullisempia!

Unkarin Zoltan sekä Puolan Kasiat.

Majapaikassamme piipahdimme vielä bistrossa Absackerilla eli illan viimeisellä juomalla. Opin taas uuden sanan. Lisäksi opin, että skoolattaessa pitää katsoa silmiin sitä jonka kanssa skoolaa tai muuten seuraa seitsemän vuotta huonoa seksiä. Mikä liene keskieurooppalainen uskomus.

Torstai oli hyvin käytännönläheinen päivä. Kaksi ohjaajaa opasti meitä oman maan kielen ja kulttuurin opettamiseen. Monia juttuja teimme konkreettisesti ja ne pelit ja leikit, joita emme ehtineet kokeilla sekä kaikki erilaiset variaatiot on visusti kirjoitettuna muistiin. Näiden naisten tulisi kouluttaa Saksan kaikkia opettajia. He ovat paneutuneet erilaisten oppijien tarpeisiin ja niinpä oppimissamme aktiviteeteissa on usein jotain kaikille oppijatyypeille, kinesteettisille, visuaalisille sekä auditiivisille oppijoille. Saksalaisissa kouluissa istutaan päivät pitkät, poikkeuksena ala-asteet, joissa sentään jotain pientä aamujumppaa tehdään mutta sen jälkeen liikutaankin vain hakemaan kunkin tunnin tarvikkeet luokan hyllyköstä.

Tässä kokoamme Italian karttaa pienistä osista. Idea myös Suomi-kerhoon, vaikka Suomessa nyt virallisesti onkin vain viisi lääniä, mutta on siinäkin punnertamista jos ei oikein tiedä minkä mallinen Suomi on.

Melkein valmis. Muita ideoita esittelen sitä mukaa kun niitä itse tulee käytettyä ;)

Töiden jälkeen illat eivät ole enää tylsiä, kun leikkelen makkaroiden ja banaanien kuvia siitä valtavasti mainoskasasta, joka meille aina viikottain kertyy. Niitä sitten liimailemaan paperille tai kartongille ja eiköhän laminointikin sitten onnistu (vaikka sitten omalla kustannuksella, siinä tapauksessa koulun on tosin turha unelmoida, että lähdettyäni jättäisin materiaalia heidän käytettäväkseen). Yhdistellen Cornelian ja Roswithan aktiviteetteja Monan vinkkeihin saan jo aikamoisen pläjäyksen materiaalia, joka toivottavasti kestää vuosikausia! Samoja kuvia ja muita kun voi käyttää vaikka minkä kielen opettamisessa ja variaatioita voi vuosien varrella vain keksiä lisää. Esimerkkinä maana käytettiin Saksaa, joten minulla on paljon valmista ja käyttökelpoista materiaalia myös tuleville saksanoppilailleni. Hurraa!

Eilen päivän päätteeksi joku harmaahapsisetä vielä kertoi erilaisista sähköisen median mahdollisuuksista... Hän näytti youtubesta pariminuuttisen ohjevideon miten bloggeriin perustetaan blogi jne... Minulle aika vanhaa kamaa ja hieman tylsää. Etenkin kun tämä vanhahko herra oli niin olevinaan ja käytti aivan kammottavaa kieltä, jossa joka toinen sana oli englannista lainattu, hyi... Sitten hän vain näytti meille jotain videokeskusteltujaan ja kuinka hän vastaa jonkun toisen haasteeseen kertoa itselleen tärkeästä puusta. No, onneksi oveen kolkutettiin kesken esityksen ja Pyhä Nikolaus tuli meitä hetkeksi viihdyttämään. Piispa oli kyllä epäilemättä vohkinut joulupukin vaatteet. Ja kyllä meidän suomalaisten pisa-tuloksia sitten taas muistettiinkin. Ja Nikolaus kehottikin kaikkia, että tekisimme parannuksen saksalaisiin kouluihin, jotta niiden oppilaat eivät enää olisi niin surkeita.

Nikolaus teki ystävällisen poikkeuksen ja tuli vielä meidän luonamme käymään, vaikka hänen työaikansa oikeasti loppuu jo aamusella.

Suklaapukkejahan sieltä säkistä tuli!

Olisin toivonut tilaisuuden olevan hieman pidempi, monien kanssa juttu jäi täysin kesken, mutta sitä varten meillä on toistemme yhteystiedot ja voimme itsenäisesti järjestää omia pienempiä tapaamisiamme. Jaksoin samanaikaisesti olla innoissaan siitä, mitä kaikkea sain tästä tapaamista ja harmissani siitä, että kaikilla muilla tuntuu synkkaavan todella hyvin ohjaavien opettajiensa kanssa ja he todella paneutuvat asiaan.

Menin tänään koululle, koska olin herra Andreaksen kanssa sopinut, että käymme lukujärjestyksen läpi. No, eipä hän edes ollut koululla eikä sihteerin mukaan ollut siellä koko päivään (menin vasta yhdentoista maissa), eikä edes ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta. Toki ymmärrän että hänen uudessa tilanteessaan voi tulla kaikenlaista odottamatonta ja Uta, eräs kollegani, sanoi, että hän on nyt todella stressaantunut uuden vauvan ja jonkun Prüfungin vuoksi, liekö sitten vain joku yksittäinen koe vai kokonainen tutkinto kyseessä. No, eipä ole näistäkään viitsinyt mainita minulle! Ymmärtäisin edes hieman paremmin, miksi hänellä ei ole aikaa paneutua minun ohjaamiseeni. Hänhän on miljoonasta muustakin asiasta vastuussa. Varmaan senkin takia hän on pyytänyt minua juuri niille muille kuin kieltentunneille joilla nyt olen, koska ei itse ehdi... Sen jälkeen kun minä tulin, häntä ei ole enää näkynyt savitöissä ja liikuntatunnillakin hän huitelee muualla... Siihen tulee kyllä loppu, koska en aio suostua valinnaisliikuntaan ennen kuin olen varma, etten voi enää satuttaa itseäni. Kaikki muutkin kollegat pitävät minusta huolta, että olisin nyt olkapään ja nenän kanssa mahdollisimman varovainen.

Koulun rehtori onneksi oli paikalla ja kysäisin sitten häneltä. Kerroin ideastani pitää toisella lukukaudella sekä kolmos- että nelosluokkalaisille Suomi-kerhoa ja hän piti ideana hyvänä, kunhan ryhmät vain saadaan täyteen enkä usko että siinä on ongelmaa! Ja siitäkin hän oli samaa mieltä, että nämä tosiaan alkaisivat molemmat vasta helmikuussa, koska lapset tuskin haluavat kesken kaiken vaihtaa. Nyt minulla on siis haasteena saada Eurooppa-kerho kunnialla pakettiin tammikuun loppuun mennessä ja olen vielä tammikuussa yhtenä päivänä pois, joten tiukkaa tekee. Mutta koen olevani siinäkin asiassa aika vahvoilla nyt kaikkien uusien ideoiden jälkeen. Bonnin joulutorilta tarttui sitä paitsi mukaan puinen Eurooppa-palapeli sekä kirjakaupasta dvd-levy Europäische Märchen und Sagen, voitteko uskoa mikä tuuri löytää moiset jutut! Yhtäkkiä minulla on tosta noin vain satuja Euroopasta saksaksi. Jippii! Vähän muutakin tuli shoppailtua, esimerkiksi Saksa-aiheinen muistipeli, joka oli näytillä myös tapaamisessa. Sainkin sitten selkä vääränä kantaa kaiken sen kotiin...

Ihan jokainen maa ei ole yksittäinen palansa ja jotkut maat eivät irtoa ollenkaan, mutta silti pidän tätä aika hyvänä löytönä!

Deutschland Memory. Pelissä on 52 kuvaparia, nähtävyyksiä ja maisemia Saksasta. Kuvien selitykset löytyvät onneksi vihkosesta. Peliähän voi sitten varioida tekemällä lisää kortteja ja etsiä kuva-sanapareja jne.

Ja todellinen aarteeni. Tarinoita on n. 50 kielialueelta Euroopasta tekstiä ja kuvia. Ostin myös dvd:n, jossa on tarinoita siluettipiirrettyinä. Kolmella levyllä satuja niin Saksasta kuin muualtakin. Mikä löytö!

Eloonjäämistaistelua 90 vuotta sitten ja nyt

Noin 90 vuotta sitten Suomi koki kovia, kun se taisteli itsenäisyytensä puolesta, mutta saavutettu itsenäisyys olikin sitten riemukas. Silloin taisteltiin eloonjäämisestä, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tänäpäivänä Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen harjoittelukoulussani taistelee jatkuvasti eloonjäännistään. Meitä on parinsadan ihmisen rintama vastaan suurta diktaattoria, mutta vihollista ei niin helposti kukistetakaan.

Mainoskampanjani oli suorastaan menestys ja Herra Hirvi kuumaa kamaa. Raukkaparka nukkuu nytkin ihan väsyksissä lokerossani, koska kaksi koulupäivää kiersi ympäriinsä lapsien höykytettävänä. Missiomme kuitenkin onnistui, sillä lapset olivat aivan myytyjä saatuaan suklaata, Suomen lipun ja tavata hirviherran, myös adventtikalenterit otettiin ilolla vastaan, vaikkei niiden luukuista suklaata saakaan.

Kun kävelen välitunnilla käytävällä lapset tulevat silittämään Herra Hirveä ja hihkuvat "moi, moi", koska ovat oppineet että se on tervehdys suomeksi. Kun kyselin mahdollisia Suomi-kerhosta kiinnostuneita oppilaita nousi kädet vinhaa vauhtia. Joka luokalta vähintään puolet oppilaista ilmaisi kiinnostuksena ja lupasin kaikille luokille vuoden aikana pitää edes pari kertaa jotain Suomi-teemaa, mikäli mitään säännöllistä opetusta ei järjesty.

Vararehtori joka välissä minut nähdessään kyseli hymyillen kuinka mainoskampanja sujuu ja kerroin korkeista luvuista. Raivostuttavaa, tietenkin vastassa vain olankohautus ja että tottakai nyt kaikki viittaavat, koska haluavat pois tavallisilta tunneilta jne. Pöh, itse uskon että lapset aidosti ovat kiinnostuneita jostain uudesta ja erilaisesta ja ymmärtävät, että kyseessä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Ja minun mielestäni kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia Suomen kielestä ja kulttuurista huolimatta siitä kuinka hyvin he muutoin menestyvät koulusta. Itselleni on toki helpompaa jos minulla on 10 oppilaan ryhmä kilttejä tyttöjä, mutta joku heikompikin oppilas saattaisi saada hieman uutta potkua opiskeluun, kun saa jossain kokea uusia elämyksiä ja onnistumisentunteita.

Eurooppa-kerhossa lapset sanoivat eilen, että vaihtavat valinnaisainetta puolenvuoden jälkeen eli tammi-helmikuun vaihteessa. Hmmm. Mukavaa, kun tätäkään ei ole voitu kertoa minulle. Herra Andreashan viime viikolla ehdotti, että suomen voisi ympätä Eurooppa-kerhoon, mutta en heti sulattanut ideaa. Ennen tuota vaihdosta on jäljellä enää viitisen kertaa, mutta uskon kyllä, että onnistuisin rutistamaan Eurooppa-jutut näihin kertoihin. Emme voi tutustua kaikkiin Euroopan maihin millään, mutta käydä läpi yleisiä juttuja ja lisäksi tutustua vaikkapa niihin maihin, joissa oppilailla on juuret. Lentävää mattoakaan emme ehkä askartele, mutta eikös olisi aika hauska vain joku passi, johon lapset voisivat kirjata ylös tietoja eri maista ja tervehdyksiä eri kielillä sekä muuta hyödyllistä.

Jos Eurooppa-kerho jatkuisi vain tammikuulle, voisi helmikuussa jatkaa Suomen kieli ja kulttuuri. Näin tarjottaisiin kolmosluokkalaisille mahdollisuus saada opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Ykköskakkosluokkalaisten kohdalla olen mielestäni keksinyt loistavan ratkaisun. Heidän koulunsa loppuu jo neljännen tunnin jälkeen, mutta suurin osa jää viidenneksi tunniksi vielä iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa koululle puuhailemaan mitä milloinkin. Voisin jonain päivänä ottaa viidennellä tunnilla halukkaat ykköskakkoset Suomi-kerhoon. Ehdotin tätä eilen iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajalle Gertielle ja hänen mielestäänkin idea oli loistava...

Diktaattorimmekin tänään "iloitsi", että olin jo sopinut asiasta, mutta kuitenkin lähtiessäni sanoi, että keskustelemme vielä perjantaina iltapäiväkerhoporukan kanssa... Ja muutenkin voisimme perjantaina katsoa läpi lukujärjestyksen, joka siis on täydellinen kaaos toistaiseksi.

Ennen syyslomaa olin nelosluokan valinnaisliikunnassa, mutta nyt olen tietenkin hieman rajoittunut sen suhteen. En tiedä, koska uskallan taas ruveta kovasti liikkumaan ja tekemään lasten kanssa akrobatiikkaa, josta he tuntuivat olevan innoissaan. Muut opettajat pitävät minusta huolta ja käskevät vielä ottaa varovaisesti, mutta herra Andreas on sitä mieltä, että keväällä siirryn jälleen liikuntaan. Koska tilanteeni on epävarma, tarjoaisin mielelläni myös nelosluokkalaisille yhtenä valinnaisainevaihtoehtona Suomen kieltä ja kulttuuria. Tätäkään hän ei oikein meinannut sulatella... En tiedä onko kyse nyt viime viikolla syntyneestä vauvasta ja sen aiheuttamasta stressistä vai siitä, että hän yrittää saada minua tekemään juttuja, jotka helpottaisivat hänen työtaakkaansa. Olen jo savitöissä hänen sijastaan ja jos otan ohjat myös liikunnasta hänen puolestaan, on se minusta epäreilua muita opettajia kohtaan. Tarkoitus on kuitenkin tasaisesti auttaa kaikkia.

Muiden opettajien mielestä idea Suomi-kerhosta yhtenä valinnaisaineena on hyvä, sillä kaikille opettajille omat aineet ovat luonnollisesti tärkeitä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohtaa, jolloin neljä opettajaa olisi valmiit päästämään osan oppilaistaan pois opetuksesta. Mikä lie ongelmana ohjaavalla opettajallani, itse kun olin luullut keksiväni hyvät ja kaikkia helpottavat ratkaisut asiaan niin, ettei hänen tarvitsisi enää vaivata päätään asialla.

Suurimmassa osassa luokista oltiin myös kiinnostuneita nenästäni, yhdessä luokassa päästiin niinkin pitkälle että pohdittiin minkä nimisessä sairaalassa olin ja mistä näin unia nukutuksen aikana. Yksi ekaluokkalainen kysyi olinko minä eingeschläfert. Sanoin kyllä, oletin että sana tarkoittaisi nukuttamista. Opettajaa rupesi kuitenkin naurattamaan ja hän kysyi tiedänkö sanan merkitystä. Kohta nauroimme kaikki kun selvisi, että einschläfern tarkoittaa nukuttaa merkityksessä lopettaa esimerkiksi eläin. Ei nyt sentään, seisoinhan siellä ihan elävänä luokan edessä! :) Mutta tulipa taas opittua uutta sanastoa. Vain yhdessä luokassa kysyttiin miksi luomi leikattiin ja siihen vain tokaisin, että siitä olisi muuten tullut liian iso. Tämän asian käsittely meni siis aika odotetusti. Kaikissa ryhmissä, jossa asiasta puhuttiin, oppilaat tekivät aloitteen kyselemällä, joko kun kävin viemässä heille karkkia ja lipun tai sitten koko luokan kuullen.

Nämä kaksi päivää ovat olleet todella kivat varmasti sekä minulle että myös oppilaille ja opettajille. Herra Hirvi on tulevaisuudessa varmasti odotettu vieras ja pikkuiset Suomen liput menevät varmasti hyvään talteen. Jotkut lapset keräilevätkin moisia ja olivat todella haltioituneita!

Nyt vain toivon, että herra Andreaksin pääkin olisi käännettävissä. Seuraavat kaksi päivää vietän Bonnissa Comenius-opettajien tapaamisessa ja toivon, että tätäkin asiaa voisi ehkä käsitellä siellä. Tapaamiseen on kutsuttu myös ohjaavat opettajat niiltä, joiden äidinkieli kuuluu Euroopan harvinaisimpiin. Oma ohjaava opettajani ei ollut marraskuun tapaamisessa eikä nytkään. Sääli, ehkä hän siellä olisi ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen tilaisuus koululla nyt olisi tarjota oppilaille suomea...

Haluan vielä mainita erityisesti ihanat kollegani, jotka ovat niiiiin mukavia, avuliaita ja ystävällisiä! Oikeita aarteita silloin, kun tuntuu ettei oikein mikään luista. Sain eilen Elisabethilta kyydin koululle ja sainkin sitten samalla vietyä sinne kaiken materiaalin, mitä olen Suomesta tuonut. Olin ajatellut että senkin nähdessään muut ymmärtäisivät kuinka paljon olen nähnyt vaivaa... Listallani on nyt ostaa polkupyörääni kori, jotta saisin vähätkin tavarat helpommin kuljetettua, kun vasen olkapää ei vielä kestä painoa. Kyytejä tarjottiin lisääkin, mutta mielelläni pyöräilen!

Lopuksi vielä kuvia näistä mukavista päivistä. Ehkä rivivälit säilyvät näin, jos en lisää kuvia tekstin keskelle.

Maanantaiaamu alkoi, kun kaikki oppilaat opettajineen tulivat koulun aulaan. Pöydälle on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi yksi kynttilä. Laulua johtaa kollegani Elisabeth. Selkä kameraan päin ohjaava opettajani sekä kaksi luokanopettajaa. Lurautimme yhden adventtilaulun, täysin kristillisellä sanomalla, vaikka koulussa muiden uskontokuntien edustajia on. Lisäksi Nikolaus-laulu torstaita varten. Lustig, lustig, trallelallelaa raikasi kovaa, vaikka säkeistöjen sanoja ei muuten olisi osattu.

Kalenteriluukun kimpussa Ronja.

Ekaluokkalaiset heiluttamassa Suomen lippuja... Ja voitte vain kuvitella että kaikki olisivat halunneet Herra Hirven syliinsä!


Tämän päivän päätteeksi kävin moikkaamassa vielä kaikki iltapäiväkerhon työntekijät ja viemässä heillekin suomalaisen tervehdyksen. Hekin ovat kaikki todella mukavia ja niinpä samantien sinuttelin kaikkia ja se oli kaikille ok. Inhottavaa, kun joidenkin opettajien kanssa pitää olla vielä niin jäykkä! Heilläpä oli nalle nimeltä Bruno, joka tuli Herra Hirven kanssa yhteiskuvaan. Bruno kiertää maailmaa hieman Amelien isän puutarhatontun tavoin. Bruno vierailee eri maiden kouluissa, joissa lapset kirjoittavat tervehdyksensä ja kuvan Brunosta Brunon mukana kulkevaan muistikirjaan. Mahtava idea!

Tässä Hort vor Ortin eli iltapäiväkerhon väki Brunon kanssa, kuva lisätään joulutervehdykseksi muistikirjaan.

Seuraavan kerran sitten raportointia Bonnin reissun jälkeen. Mukavaa viikkoa kaikille!