Brunon ensimmäinen koulupäivä

Maanantaina Bruno vietti ensimmäistä koulupäiväänsä espoolaisella ala-asteella (ja minäkin jouduin nousemaan pitkästä aikaa aikaisin ollakseni jossain sovitussa paikassa sovittuun aikaan). Siellä se nyt majailee muutaman viikon ja oppilaat olivat oikein innoissaan. Opettajan ehdotus nallen laittamisesta yöksi laatikkoon ei tullut kuulonkaan, Brunolle olisi pikimmiten saatava sänky! Oppilaat suunnittelivat näyttävänsä Brunolle ainakin koulun ruokalan ja ajattelivat, että voisivat kirjoittaa Brunon kirjaan siitä, kuinka sen päälle kaatui maitoa. Toivottavasti ei kuitenkaan. Tunnin aikana pohdittiin sinuttelua ja teitittelyä ja oppilaat ajattelivat teititellä Brunoa ja kutsua häntä Herra Karhuksi. Bruno pääsee varmasti myös saksantunneille, jotta äidinkieli ei pääse unohtumaan.

Seuraavaksi Bruno olisi mukava lähettää jonnekin Etelä-Suomen ulkopuolelle. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta luokanopettajia, jotka haluaisivat Brunon vierailemaan luokkaansa?

Koulurakennuksen huumaaminen kanelintuoksulla

Tein tänään etätöitä. Olin ilmoittanut parille kollegalle, etten tule kahdelle ensimmäiselle tunnille, kuten yleensä, sillä pitää tehdä kotona taikina. Siinä olikin vaivaamista, kun tein litran taikinan, mutta kymmeneksi sain itseni koululle ja onneksi taikinarasiat olivat muovipussissa, olisin muuten voinut saada kummastelevia katseita, kun taikina pursuaa pyöränkorista yli ;)


Pyöräilen töihin 15-20 minuutissa ja näin aurinkoisena päivänä hiiva tykkäsi! Taikinalla oli muutenkin melkein kolme tuntia aikaa nousta ja opettajanhuoneen keittiössä se viimeistään tuli yli äyräiden, mutta onneksi ilmakuplat poksauteltuani sain sen kutakuinkin yhdessä osassa yläkerran luokkaan, jossa muut leivontatarvikkeet jo odottivat valmiina.

Aloitimme jo välitunnilla ja silti aika riitti juuri ja juuri. Kokemus sekin, kun yrittää opastaa kahdeksalle 10-vuotiaalle kuinka leivotaan pullaa. Näytin kuinka ihan tavallisia pikkupullia tehdään ja miten niistä voi muotoilla pullaukkoja (rusinoitakin olin tuonut napeiksi ja silmiksi). Tein myös yhden satsin korvapuusteja näytiksi, ja niitä suurin osa sitten alkoikin väsäillä. Näytin miten tehdään myös sellaisia spiraalikiekkoja, eli leikataan korvapuustipötköstä suoria paloja. Näistä vinkeistä huolimatta moni pyöritteli taikinasta makkaroita, voiteli ne, kieritti ja ripotteli päälle kanelia... Kerroin, että kaneli jää ihan kuivaksi hötöksi pullan päälle ja se kannattaisi ennemminkin laittaa täytteeksi.

Välillä mietin kuinka paljon perfektionisti sisässäni yrittää rajoittaa lasten luovuutta ja toisinaan omaanikin. Laittoi taas paljon ajattelemaan ja ehkä pikku hiljaa opin vähän rennommaksi ja sisäistämään ja hyväksymään sen, että on tsiljoona eri tapaa tehdä asioita ja silti kaikki voi onnistua hyvin. Myyntikelvollisiakin korvapuusteja syntyi mukavasti huomisen kirpputorin yhteydessä myytäväksi ja omaperäisemmät leipomukset lähtivät lasten mukaan. Pullat tosin pääsivät uuniin vasta oppilaiden lähdettyä, mutta pussitin ne heille valmiiksi ja kun heillä tänä iltana on vanhemmille teatteriesitys, saavat he pullansa suht tuoreina kotiin.


Välillä sai hieman komentaa ja huomauttaa sotkusta, mutta muuten puuha näytti varsin rentouttavalta ja mukavalta ja oppilaat keskittyivät hyvin tekemiseensä. Kuvotti hieman kun yksi poika läträsi margariinilla oikein kunnolla ja sitä oli pöydälläkin (minulla on margariini/voifobia...), mutta siivosipa edes sotkunsa jälkikäteen!

Ovella kävi hieman kateellisen näköistä porukkaa ja kolmosluokan Suomi-ryhmäläiset kysyivät koska he pääsevät leipomaan... Vastasin ihan suoraan ettei se onnistu, koska ryhmä on niin iso ja lisäksi rauhaton ja tottelematon. Sääli niiden oppilaiden kannalta, jotka mielellään leipoisivat ja käyttäytyisivätkin.

Kukaan ei voinut olla huomaamatta, että koulussa leivotaan. Pullien tuoksu nimittäin levisi ihan joka paikkaan, kun pullia kanniskeltiin kerrosten välillä ja paistettiin kahden keittiön uuneissa. Iltapäivällä oli tulossa joku kokous ja illalla teatterivieraita ja mietimme, että mahtaa olla heille aikamoinen pettymys, kun jo ulkona haisee korvapuusti mutta mitään ei olekaan tarjolla! Toivottavasti lapset muistavat mainostaa, että pullia on huomisen kirpputorin yhteydessä myynnissä kahviossa.



Pullat onnistuivat todella hyvin, en onnistunut polttamaan yhtäkään pellillistä vaikka koko ajan pitikin huidella siellä täällä. Kiertoilmauunille kiitos pullien kuohkeudesta, mitään muuta syytä en keksinyt sille, että pullat olivat ihanan pehmoisia, kuin vaahtokarkkia. Maistaa en voinut, koska tein taikinan tavalliseen maitoon. Mutta koemaistaja ainakin kehui omaa pullaansa herkulliseksi :)


Ensi viikoksi lupasin reseptin ja siitä on kiinnostunut moni muukin. Osnabrückissä leivotaan tulevaisuudessa toivottavasti paljon pullaa ;)

Positiivisia käänteitä

Tuntuu, että eilinen kirjoitukseni on melkein ihan turhaa sen jälkeen, mitä tänään olen kuullut ja nähnyt. Mikään ei kuitenkaan ole koko totuus, joten tämänkin päivän hyvien kokemusten jälkeen tilanne jatkuu epävarmana.

Schulkindergartenin uusi poika on kuulemma eilen ja tänään käyttäytynyt paremmin kuin ryhmän muut pojat yhteensä. Maanantainen käytös johtui luultavasti äidin läsnäolosta. Poika ja hänen pikkusisarensa ovat kuulemma varsin päällekäyviä ja aivan mahdottomia äidilleen. Eilen poika oli opettajalle kertonut, kuinka kivaa hänellä on koulussa. Perheen olisi kyllä lisäksi syytä ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Äiti on ilmeisesti yksinhuoltaja, eikä jaksa paneutua lastensa kasvatukseen pätkän vertaa. Poikaa joskus aiemmin kuljettanut taksikuskikin oli kuulemma ollut yllättynyt kun äiti oli yhtäkkiä saanut vauvan... Ei vain olisi uskonut, hän kun aina poikaa taksiin saattaessaan aina savutteli tupakkaa. Onneksi poika nyt siis kuitenkin koulussa käyttäytyy, vaikkei tietenkään ole hyvä että hän on äitiään kohtaan kamala.

Uudesta kollegasta en edelleenkään kovin pidä, mutta kyllä hänellä ainakin ihan hyviä ideoita on. Tänään englannintunnilla oikean opettajan ollessa poissa menimme tietokoneluokkaan ja tämä uusi tyyppi sitten tietenkin oli siellä mukana. Olisin itse mieluummin pitänyt oppilaille ihan normaalin tunnin, sillä tietokoneluokassa pelleily on yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki tekevät mitä sattuu eikä oppilaat osaa asettaa minkäänlaisia tavoitteita, roiskivat vain. Kaikkiin ohjelmien tehtäviin kuuluu oleellisena osana ääni, joten luokassa vallitsee aikamoinen hälinä, kun oppilaiden lisäksi pölinää kuuluu tietokoneiden kaiuttimista. Muista luokista tultiin huomauttamaankin melusta. Uusi kollega yrittää nyt ruveta järkkäämään luokkaan kuulokkeita, jolloin jokainen voisi paremmin keskittyä omaan tekemiseensä eikä ulkopuoliset häiriintyisi niin paljon. Koulu voisi tehdä hyvän sijoituksen ja hankkia 30 paria hyviä kuulokkeita, mutta luultavasti oppilaita pyydetään tuomaan mukanaan omat...

Ekaluokkalaisten kanssa pelattiin bingoa. Olin varautunut, että se ei lähde ihan lennosta sujumaan, mutta kaikki olikin vielä monimutkaisempaa. Käytin selittämiseen paljon havainnoillistamista taululla sekä saksaa, mutta aina löytyi joku joka tunki taulukkoon numeroa 10, kun taululla oli ohje luvut 1-9 ja toinen taas rupesi ruksimaan ja yliviivaamaan lukuja ennen kuin ehdin niitä alkaa luetella. Saimme kuitenkin kaksi peliä pelattua ja lapset tykkäsivät niin paljon, että eiköhän taas ensi viikolla luokassa kaiu BINGO!

Kylläpä väsyttää... Minulla on poikkeuksellisen monta aikaista aamua tällä viikolla ja pidempiä päiviäkin. Olen kyllä innoissani, kun huomenna vihdoin käynnistyy nelosten Suomi-kerho, vaikka rehtori sanoikin, että sinne on vain pari lasta ilmoittautunut. Kummallista, useampi on nimittäin kysellyt minulta missä luokassa se on ja koska se alkaa ja onhan hän varmasti listalla. Olisi kivaa, jos lapsia olisi ainakin viisi. Perjantaista tulee pitkä, sillä lähden avuksi uintikisoihin... Nyt tosin sovimme, että pyöräilen uimahallille suoraan eli säästän aamulla puolisen tuntia ja lisäksi ei tarvitse jännittää mahdunko koululta jonkun autokyytiin. Kivaa uimakisoissa on se, että saa laittaa päälle jotain kesäistä, uimahallissa on hieman trooppisempi ilmasto kuin kuuten Osnabrückissä.

Viime yönä muuten ukkosti kunnolla, meidän pimennysverhon läpi ei näy mitkään salamat, mutta kahden aikaan yöllä oli kuin pommi olisi räjähtänyt enkä uskaltanut lähteä edes yksin vessaan kun pelkäsin jotain hyökkäystä. Sekä meno- että paluumatka sujuikin sitten kaatosateessa ja toivon että illan steppitunnille selviäisin kuivin nahoin...

Saksalaislapset ovat sokerista

Stressasin illalla töihinpaluuta, lähinnä aikaisen aamun ja heikosti suunnitellun kielikylpytunnin vuoksi. Kieriskelinkin sängyssä hereillä jo varmaankin tunnin ennen kuin kello soi, mutta nopeasti meni tämäkin päivä ja uusi lukukausi lähti hyvin käyntiin. Hieman masentaa sade, etenkin kun Suomeen oli juuri ehtinyt tulla ihanasti lunta.

Lapset olivat jo kaivanneet minua ja kummastelleet missä taas luurasin, toivottavasti näitä poissaoloja ei tule enää yhtään enempää. Enkä myöskään onneksi tullut sen kipeämmäksi ja olo on nyt mitä mainioin, mitä nyt vähän väsyttää. Kaupastakin toimme vihannes- ja hedelmäpainotteisia ostoksia ja odotan jo innolla perjantain balettituntia, ehkä taas pian olen vähän fitimpi.

Englannintunnilla aamulla käytimme vielä ruumiinosia ja opettelimme tekemisen sanoja, verbejä siis. Touch, tickle, shake, clap, stomp, knock, nod jne. Lauloimme If you´re happy and you know it eikä suurin osa lapsista vielä laulanut mukana, mutta toiminnallisissa kohdissa he tekivät ja lauloivat kyllä innokaasti. Sitten yhdistelimme eri verbejä ja ruumiinosia ja lapset saivat myös itse tehdä käskyjä. Hieman ujonpuoleista vielä oli, mutta auttamalla hieman ja kehottamalla puhumaan kovempaa lapset tekivät toistensa käskystä asioita. Ja lopuksi lapset halusivat ehdottomasti sutsisatsia ja sitä myös saivat, tosin vain kerran, mistä olivat pettyneitä. Ensi viikolla kertaillaan taas vanhoja ja sitten tutkaillaan lukuja.

Pari tunsia väkersin julistetta Suomi-visailua varten. Taustaksi valitsin vaaleansinisen paperin, sellainen A2-kokoinen ja siihen sitten askartelin metsänvihreästä Suomen kartan. Myöhemmin matkailuesitteitä selatessani huomasin, että yhdestä olisi löytynyt aika isokin Suomen kartta leikattavaksi julisteeseen, mutta ehkä itsetehty on omalla tavallaan hienompaa. Merkitsin karttaan punaisilla palloilla (rei´ittäjällä saa näppärästi) Suomen suurimpia kaupunkeja. Vielä pitäisi ehkä hieman liimata saaristoa... Ympärille liimasin matkaesitteistä kuvia Suomen eri kolkista. Vielä pitäisi tekstata johonkin tyylikkäästi Finnland-Quiz ja miettiä kuinka julisteeseen kiinnittäisi aina uuden kysymyksen ja postilaatikko vastauksia varten pitäisi myös askarrella. Toivottavasti lapset innostuvat visailusta! Hieman lisätyötähän se teettää itselle kun lukee ja tarkistaa vastauksia, mutta tarkoitus on joka tapauksessa tehdä pääasiassa monivalintakysymyksiä tai sellaisia, joihin voi vastata parilla sanalla. Toiveena kuitenkin olisi, että kynnys osallistua olisi matala myös ihan pienimmille. Kisa lähtee käyntiin ensi viikon maanantaina! Pari ensimmäistä kysymystä on mietittynä jo :)

Ensimmäisen pidemmän välitunnin loppupuolella yksi jos toinenkin kollega kävi huutamassa opehuoneen ovella että "Regenpause", sadevälitunti. Ajattelin, että naljailevat siinä niiden kustannuksella, joilla on ulkovälituntivalvonta. Opettajanhuone kuitenkin tyhjeni tasaista tahtia. Välillä joku huusi jopa "Hagelpause", raevälitunti. Vastapäätä istui sijaisopettaja, jolta sitten kysyin, että mikä juttu on kyseessä, pitääkö lasten tulla sisälle sateessa. Juu, ja heitä edellisen tunnin aikana opettaneet opettajat vahtivat oppilaita luokissa. Melkein purskahdin nauruun. Huhhuh. Kerroin, että Suomessa lapset kyllä leikkivät ulkona säällä kuin säällä, mitä nyt ehkä 30 asteen pakkaseen ei pakoteta. Kaikilla on asianmukaiset varusteet eikä välituntia valvoja opettajakaan ole sokerista. Ja Suomessa kuitenkin useimmissa kouluissa on joka tunnin jälkeen vartin välkkä, täällä vain kahdella välitunnilla käydään ulkona. Hitzefreista täällä ilmeisesti on jo luovuttu, eli vapaapäivästä, joka pidetään tukalan kuuman sään vuoksi. Seitsemän vuotta sitten näitä vapaita vielä oli ja lisäksi Schneefrei, eli vapaapäivä jos oli satanut lunta. Suomalaiset lapset, jotka eivät koulussa viihdy, tykkäisivät varmaankin sellaisesta järjestelystä. No, tulipahan taas uusi asia kummasteltavaksi tässä saksalaisessa koulumaailmassa.

Marie ja Anna esittelemässä harrastuksia.

Englannintunnit olivat yhtä vuoristorataa. Ensimmäinen pienryhmätunti meni hieman mukavammin, vaikka tunnilla ei pitkälle pötkittykään. Ennen syyslomaa lapsille jaettiin ryhmätöiden aiheet ja tänään oli vuorossa ensimmäinen esitys. Minun on edelleen hieman vaikeaa hahmottaa oppilaiden kielitaitoa. Pitäisi päästä kahlaamaan heidän oppikirjojaan läpi. Kokonaisten lauseiden muodostaminen on vielä hieman hankalaa ja joiltain jää aina olla-verbi lauseesta eikä kirjoittaminenkaan suju (mutta se ei suju edes äidinkielessä vielä yläasteellakaan monilla...), vaikka tässä ryhmässä onkin kielellisesti lahjakkaita oppilaita. Anna ja Marie kertoivat harrastuksista ja niinpä tuli käytyä läpi kaikkien harrastukset. On aina mukava oppia oppilaista jotain, tietää vähän mitä he tekevät koulun ulkopuolella. Esitelmät jatkuvat ensi viikolla, mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään eteenpäin.

On muuten hauska seurata juuri tuon kyseisen englanninopettajan opetusta, sillä kuulin sivukorvalla opettajanhuoneessa, kun hän kertoi jollekin muulle jatkokoulutuksestaan. Aiheena on erilaiset/vaihtelevat opetusmetodit tai vastaavaa. Kiinnostavaa katsoa miten hän itse toteuttaa erilaisia asioita vai aikooko myöhemmin toimia vain konsulttina muille opettajille. Ainakin yhden hyvän idean olen saanut häneltä. Kielenoppijat painavat asioita mieleensä hyvin erilaisin tavoin. Joku oppii sanoja liittämällä niitä lauseyhteyteen, toinen taas mekaanisesti ulkoa opettelemalla, kolmas ehkä melodiaan laulamalla. Moni oppii myös tekemällä. Opettaja pyysi jokaista oppilasta vuorotellen aina tekemään jonkun mainitun harrastuksen. Listen to music, kuinka esittäisi kuuntelemista, ja pienen hätistelyn jälkeen viimeinenkin laittaa käden korvalleen ja höristää. Eniten erilaisia tyylejä oli television katselussa, vaikka siinäkin monet räpelsivät kaukosäädintä. Myös erilaisia pelejä demonstroitiin. Jos vaikkapa kokeessa pitäisi yhdistää lause I like playing games johonkin sitä symboloivaan kuvaan eikä oppilas olisi täysin varma playing games -merkityksestä, voi hän miettiä mitä liikettä teki sen sanaparin yhteydessä tunnilla.

Nelosluokan tunti oli yhtä vuoristorataa. Opettaja tulee ensinnäkin myöhässä, oppilaita heitetään vuoronperään ulos ja jonkun puhutteluun ihan mitättömistä syistä ja sitten toisaalta taas hassutellaan ja nauretaan ja opettaja iskee aika usein silmää. Luulisi että oli hänellä itselläänkin pokassa pitelemistä, kun luki litanioita lasten toistettavaksi. Tehtävässä piti tunnistaa kuvasta eläimien jälkiä ja katsoa mihin jäljet johtaa (esim. kiven taakse) ja kirjoittaa lauseeseen oikea eläin. Eläimien nimiä siis toistettiin ja kun kymmenettä kertaa tulee yhdistelmä kuten moose-mouse-goose niin alkaa jo naurattaa. Toivottavasti sanat jäivät oppilaiden mieliin :) Ja toivottavasti lähiaikoina ehdimme opettajan kanssa miettiä, mikä oma roolini voisi olla tunneilla. Pienryhmässä saan varmasti tehdä enemmän kuin koko luokan kanssa. Heillähän on kaksi tuntia englantia viikossa ja olen niistä vain toisella läsnä joten kärryillä pysyminen on vaikeampaa. Martina kuitenkin selvästi oli valmis uhraamaan hieman aikaa, jotta löydämme minulle mielekästä tekemistä opetuksessa. Huippua, sillä kokemusta opettamisestahan olen tullut tänne saamaan!

Mutta eiköhän nyt tullut ihan riittämiin loman jälkeen jauhettua. Kaikki tuntuu kivalta ja odotan innolla huomista ekaluokkaa ja kuinka enkkujutut toimivat heidän kanssaan. Se on niin jännää kuinka eri ryhmissä ja luokissa vallitsee niin erilainen henki ja tekemisen meininki, sen hioutumiseen vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät ja joitain asioita voi tietoisesti yrittää muuttaakin, mutta siinä on tärkeimmässä roolissa luokan oma opettaja.

Ope tahtoo töihin!

Minä hullu olin jo lähdössä töihin heilumaan ykkösten kanssa englanninkielisten laululeikkien pariin, vaikka juoksin yön vessassa ja pelkkä pystyssä seisominen oksettaa.

Tiedän, ettei kukaan minua mitenkään rankaise, pikemminkin kaikki vain käskevät huilimaan, mutta tuntuu silti pahalta taas olla pois kun tämä syksy on ollut mitä on... Tämä aikainen aamuherätyskin ei olisi yhtään haitannut (vaikka väsytti hiivatisti kun yöllä jo heräilin vatsan murinaan jatkuvasti)!

En tiedä olenko syönyt jotain kummaa, onko kyseessä jokin epidemia vai tuliko eilisestä märkivän haavan käsittelystä jotenkin hutera olo.

Soitin rehtorille enkä tiedä kuinka paljon hän oikeasti olisi halunnut kuulla, mutta jään nyt siis kotiin täksi päiväksi ja toivon sydämestäni, että voisin huomenna jo mennä töihin! Olen tunnollisuuden riivaama ja koen pettäväni oppilaat, kun viime viikolla sanoin heille, että tällä viikolla opettelemme taas englantia. Ja nyt sitten makaan sairaana sängyssä.

Niin, nyt siis oikeasti menen takaisin sinne sänkyyn ja toivon levon auttavan.

Vihdoin selvillä vesillä

Ohjaava opettajanihan ei perjantaina edes ollut koululla vaikka olimme sopineet tapaavamme. Rehtorin kanssa kuitenkin sovimme siitä, kuinka Suomen kieli ja kulttuuri otetaan mukaan ohjelmaan. Myös iltapäiväkerhon puolella sovin yhteistyöstä heidän kanssaan. Eilen ohjaava opettajani oli vain tyytyväinen, että asiat ovat selviä ja päivitimme lukujärjestystaulun. Toivon, että viime viikkoinen vastahankaisuus oli vain vauvasta ja muusta johtuvaa stressiä ja saisin nyt tehdä työni rauhassa. Kykenemättömyyteni valinnaisliikunnan pitämiseenkin hän nyt hyväksyi, etenkin kun olin kertonut että olkapään haava märkii tällä hetkellä (joo, inha juttu ja selvittelen parhaillaan lääkärikuvioita täällä päässä). Savitöissä jatkan edelleen vaikka minusta on hieman epäreilua, että hän jättää sitten kokonaan tulematta. Mutta ei siinä mitään, meillä on siellä paljon hauskempaa ilman häntä :)

Minulla on siis vihdoin kunnollinen lukujärjestys ja aikaisia aamuja vähemmän kuin aiemmin. Se on hyvä senkin takia, etten väsy liikaa vielä tässä vaiheessa. Eilenkin lähdin kouluun kuin perseeseen ammuttu karhu, kun olin aamukiiressää hoitanut voimakkaan nenäverenvuodon ja kikkaillut märkivän haavan kanssa. Seitsemältä aamulla olen jo aivan valmis menemään nukkumaan, kun siihen astinen päivä on ollut niin rankka.

Maanantaisin aloitan vasta klo 10.05 ja olen ensin kaksi tuntia Schulkindergartenissa ja viidennen tunnin vedän Eurooppa-kerhoa, helmikuusta lähtien Suomi-kerhoa. Tiistaisin koululle vasta klo 8.50 ja minulla on vain kaksi tuntia. Keskiviikko ja torstai ovatkin sitten hieman pidempiä. Molempina päivinä 7.45 englantia ekaluokkalaisille ja myöhemmin päivällä kakkosluokkia, kolmosnelosten enkkua ja perjantaina sitten vielä yksi tuntia Suomeen liittyvää kiinnostuneille ykköskakkosille. Helmikuusta lähtien on nelosille tarjolla Suomen kieltä ja kulttuuria torstaisin viimeisellä tunnilla.

Ennen joulua aion kyllä visusti olla maanantaina paikalla jo 7.45, sillä en halua jäädä paitsi adventtilauluista.

Kaikkea ei voi saada

Tylsistymistäni Suomessa ei suinkaan helpottanut se, että tiesin mitä kaikkea kivaa täällä Osnabrückissä sillä välin kun olin poissa. En muista olenko maininnut aiemmin gradusuunnitelmistani, mutta ehkä nyt voisin hieman kertoa asiasta. Olen jo viime vuonna hyvissä ajoin varannut itselleni todella kiinnostavan gradunaiheen. Innostuin mokomasta niin, etten halunnut kenenkään muun nappaavan ideaa (no, ehkä tästäkin aiheesta riittää palasia jokaiselle kun tarkentaa eri tavalla). Minua viehättää sadut ja tarinankerronta vieraan kielen opetuksessa. Siis mikä herkullinen aihe! Ainoa ikävä asia on se, että tutkielmaan pitää varmasti ottaa jokin hyvin kielitieteellinen näkökulma, esimerkiksi imperfektin oppiminen tarinoiden avulla tms. Itse haluaisin tehdä jotain hieman pedagogisempaa! Mutta joka tapauksessa pidän aiheesta sen verran paljon, etten ole ideasta ihan heti luopumassa.

Kaikki alkoi kristittyjen opettajien ja opeopiskelijoiden syyspäivillä vuosi sitten, kun olin Pentti Luumin "luennolla". Aluksi ajattelin että hän varmasti puhuu kaikkea hyödyllistä vaikkapa uskonnonopettajille, mutta tuleva saksanmaikka sai yllättyä! Ensinnäkin miten taivaallista, että saduista on hyvin paljon materiaalia ja teoriaa armaalla saksan kielellä! Kandidaatintutkielmaani kun väänsin (analyysi lukion saksanopettajien jatkokoulutustarpeista) löysin säälittävän vähän kirjallisuutta saksaksi (teoriaosuutena elinikäinen oppiminen). Koin siis iskeväni kultasuoneen. Kaikki Grimmit ja muuthan ovat juuri Saksasta, jippii! Pentti Luumi on tehnyt ensimmäisenä suomenkielisen tarinankerronnan ikään kuin teoriakirjan, jossa on osuudet opettajille, vanhemmille ja kristillisen lapsityön tekijöille tms. Ostin paikan päältä eurolla hyvin tiivistetyn pienen lehdykäisen ja pelkästään sen kirjallisuusluettelo oli lähes pelkkää saksankielistä materiaalia. Sitä isompaa oopusta en vielä ole hankkinut mutta on ostoslistalla.

Olen nyt vuoden aikana kahminut kaikenlaista satuihin ja tarinankerrontaan liittyvää. Viime syksynä Annantalolla oli jokin luentosarja, josta pääsin työkaverin vaihdettua vuoroa kanssani seuraamaan yhtä, jossa steinerpedagogi kertoi miten satuja voi käyttää opetuksessa. Sääli, että luentosarja loppui siihen enkä ollut tiennyt jutusta aiemmin, siinä olisi tullut opittua Grimmeistä yhtä sun toista eri näkökulmista. Viime keväänä Skotlannissa taas himoitsin tarinankerrontakurssista, mutta sain aikaiseksi vain mennä tarinankerrontailtaan ja aiheelle pyhitettyyn keskukseen ja aiemmin keväällä pariin nukketeatteriesitykseen (Oscar and the Highland Castle sekä Robin Hood). Siinä vaiheessa vielä kuvittelin, että voisin tehdä kahden aineen yhteisen gradun ja vaikkapa tänä vuonna kerätä hieman materiaalia satuilemalla saksalaislasten kanssa englannintunnilla. Mutta höps, minä kun en ole suorittanut englannista edes aineopintoja niin eihän kukaan suostu keskustelemaan kanssani mistään gradusta, joten eiköhän tästä tule nyt ihan vain germaanisen filologian tapaus.

Meille tuli kolme viikkoa edullisesti paikallinen lehti ja tietenkin sitten luin mainoksen täällä Osnabrückissä järjestettävistä tarinafestareista. Voi pee! Siis juuri silloin kun olen pois, marraskuun pari ensimmäistä viikkoa. Ai että jos olisin ollut täällä olisin ravannut katsomassa kaikki esitykset ja kuuntelemassa luennot. Ihan tyhmää! En löydä netistä mitään tietoa festivaalista, ehkä hyväkin niin, ja lehti jossa tapahtumasta kerrottiin on varmaan kuin jätepaperissa. Samoin kuin artikkeli kanadalaisesta koripallonpelaajasta, joka sivutyökseen opettaa englantia päiväkodissa. Ajattelin sitä lukiessani, että häneltä voisi saada loistoideoita ja materiaalia omaa kielikylpyopetustani varten. Kai lähtöni tuli sitten niin nopeasti etten muistanut ruveta leikkelemään artikkeleitä lehdestä eikä Juho tietenkään ole niitä osannut säästää. Nyt on vain elettävä ilman, kanukin yhteystietoja voisi ehkä lehden toimituksesta yrittää udella, ehkä tekisivät meikäläisestäkin juttua ;)

Olin tänään suunnittellut käyväni työpaikallani, mutta taidan suosiolla jättää sen huomiseksi. Heräsin Juhon herätyskelloon seitsemältä enkä saanut sen jälkeen enää unta ja kaiken kukkuraksi ulkona sataa... Ja sataa vielä monta päivää. Osnabrück on ilmeisesti Saksan sateisin kaupunki (miksi juuri nämä sateisimmat kaupungit vetävät minua puoleensa). Huomenna siis sinne oli olo mikä hyvänsä. Pitää käydä kurkkaamassa mitä olen jättänyt lokerooni (Herra Hirvi on toivottavasti nämä kuusi viikkoa selvinnyt syömällä kaappiin jättämiäni Marianne-karkkeja, mutta pimeässä on saattanut alkaa pelottaa) ja muutenkin tervehtiä kollegoita ja kysellä hieman mikä on tilanne. Mitä lapset tietävät, mitä he itse tietävät? Mitä lapset haluavat tietää ja mitä kaikkea heille voi kertoa? Luulisin että on turha alkaa selittää kahdesta pienemmästä haavasta että sieltä on otettu imusolmukkeita. Menevät parkojen päät aivan sekaisin. Muutenkin nyt vain hieman haistella tulevaa ja kertoa opettajille että ryskään alkuviikosta kaikkien luokkiin tuomaan tuliaisia ja näyttämään silikoninenääni.

Niin ja muuten jos teen myös englantilaisesta filologiasta sen sivuaineen pikkugradun niin pysyttelen kyllä samoissa teemoissa. Sydämeni olen menettänyt skotlantilaiselle tarinankerrontaperinteelle ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin kerätä vähän materiaalia kotoisassa pubissa kuuntelemassa uskomattomia tarinoita upeilta kertojilta ;) Ja nyt on lopetettava tämä aihe, sillä minua alkaa vaivata semmoinen ikävä Skotlantiin etten kohta enää kestä.

Feierabend!

Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ymmärrän viikonlopun ihanuuden. Etenkin kun perjantaikin on vapaapäivä, oli koulunloppu tänään yhtä riemua. Herään kyllä aamulla mielelläni töihin, koska työmatka pyörän selässä viileän aamun läpi virkistää ja lapset ovat niin eloisia, ettei kauhean monta kertaa yllätä itseään haukottelemasta.

Viikko on ollut aika uuvuttava, vaikka päivät ovatkin lyhyitä. Olen tavannut viikon aikana lähes kaksisataa lasta ja pelkkien opettajienkin nimien muistaminen tuottaa tuskaa, kun jokaisella on joku kaksiosainen epämääräinen sukunimi ja etunimiä on oikeastaan kohteliasta kysyä vasta, kun on tehty sinunkaupat. Olen ahkerasti piirtänyt pulpettikaavioita ja kirjoitellut oppilaiden nimiä ruutuihin. Toiset jäävät päähän paremmin kuin toiset, lapsilla on myös todella outoja nimiä, joiden alkuperää on vaikea jäljittää.

Lukujärjestystäkin on väännetty ja käännetty enkä tiedä onko viestini vieläkään mennyt perille... Vararehtori on nyt läiskinyt minulle tunteja sinne tänne nimellä ”englanti”, mutta käytännössä en kuitenkaan voi tuolloin aina pitää englantia, sillä opettajien on kuitenkin saatava pitää oppisuunnitelmien mukaisia tuntia. Olen yrittänyt sanoa, että minut olisi fiksuinta sijoittaa varsinaisille englannintunneille, mutta niitä on tällä hetkellä vain yksi nelosille, yksi kolmosille ja lisäksi yksi lahjakkaille lapsille, jotka ovat ilmeisesti nelosia. Lisäksi opetan englantia ekaluokkalaisille parina aamuna noin vartista puoleen tuntiin täysin itsenäisesti. Pitäisi varmaan etsiä hyviä englanninkielisiä lastenloruja ja laululeikkejä.

Maanantaiaamuisin menen enemmän kuin mielelläni Schulkindergarteniin pariksi tunniksi. Iltapäivällä pidän Eurooppa-kerhoa, josta olen jo paljon motivoituneempi, kun olen aloittanut ideoinnin. Tiistaina Suomen kieltä ja kulttuuria lahjakkaille kolmosnelosille sekä käsitöitä (mm. savitöitä yms.) kolmosille, viimeisellä tunnilla iltapäiväkouluun jääville englantia. Keskiviikkoisin ekaluokalle enkkua, kakkosluokkalaisten apuna saksantunnilla ja iltapäivällä enkkua. Torstaisin toiselle ekaluokalle enkkua, yhdelle kakkosluokalle jotain epämääräistä ja nelosille valinnaisliikuntaa. Sitten viikonloppu ja sama alusta.

Nyt aion ottaa viikonlopun rennosti ja keräillä voimia ensi viikkoon. Kolmena aamuna herätys 6.40, yhtenä 7.30 ja loppuina saa nukkua niin pitkään kuin haluaa. Seitsemän tunnin yöunillakin pärjää, kun yöunet eivät kuitenkaan joka yö jää vajaiksi.

Ope kuittaa itsensä viikonloppuvapaalle.

Los ging´s mit Frau Simonen

Kutsuin jo viime viikon maanantaita ekaksi koulupäiväksi, mutta varsinaisesti pääsin ”sisälle” kouluun vasta tänään. Ekaluokkalaisen innolla lähdin seitsemältä kouluun, vaikka sänkyynkin olisin mieluusti jäänyt (etenkin kun kiva uni jäi kesken, katselen usein ilmaista sisäistä televisiotani). Juho naureskeli, kun juuri ennen lähtöäni kävin pyöräilykypärä päässä antamassa hänelle suukon.

Ulkona oli vielä aika pimeää, joten pyörän lamput olivat todella tarpeen muutaman heijastimen lisäksi. Seitsemän jälkeen aamuruuhka ei vielä ole pahimmillaan ja matka sujui jouhevasti enkä munaillut kaistanvaihdoissa. Syksyinen aamu oli oikeastaan aika virkistävä eikä olo ollut enää lainkaan väsynyt. Saapuessani koululle hieman ennen puoli kahdeksaa oli jo täysin valoisaa. Asetin pyöräni vielä tyhjälle pyörätelineelle ja lampsin sisään.

Sain rauhassa vielä ripustaa takin naulakkoon ja vaihtaa sisäkengät jalkaan ennen kuin oli aika tavata koulun rehtori. Herr Leimbrock katseli tummien kulmiensa alta ja vaikutti henkilöltä, johon pitää tehdä vaikutus ennen kuin hän täysin hyväksyy minut työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Rehtori vaikutti kiireiseltä ja tiukalta eikä osannut vakuutusasiaankaan sanoa mitään muuta kuin pyysi vararehtoria selvittämään. Päivän mittaan hän kuitenkin pehmeni ja oli avoin lukujärjestyksenkin suhteen, toisin kuin vararehtori oli enteillyt. Saan olla päiväkoti-ikäisten kanssa jopa kaksi tuntia maanantaiaamuisin. Ryhmässä on myös lapsia, jotka ovat jo kouluikäisiä mutta joiden oppivelvollisuutta on erinäisistä syistä siirretty vuodella. Alaluokkien englanninopetus varsinaisten tuntien aikana ei kuitenkaan onnistu ja lukujärjestyksessä on vielä työstämistä, mutta saimme aikaan taas paremman suunnitelman kuin viimeksi. Eteenpäin lähetettävä lukujärjestys ei täysin vastaa sitä mitä oikeastaan loppujen lopuksi teen, mutta antaa kuitenkin vaikutelman, että olemme sopineet asioista ja tehneet minulle työjärjestyksen.

Rehtori ilmoittautui myös innoissaan Suomi-kerhooni ja maisteli opettajanhuoneeseen tuomiani herkkuja – Väinämöisen palttoonappeja, lakkahilloa ja Fazerin suklaakonvehteja. Herkut maistuivat myös muillekin ja yllätyksekseni lakka oli tuttu parille opettajalle. Oli todella hyvä idea tuoda jotain pientä syötävää omasta maastaan, sillä muut opettajat silloin todella huomaavat, että koululla tapahtuu jotain uutta ja heille jää uudesta kollegasta heti hyvä maku suuhun :) Monet ohi mennessään huikkasivat, kuinka herkullista vaikkapa lakkahillo oli. Itse istuin pitkillä välitunneilla herkkujen lähellä ja muutama innokas ravasi täyttämässä mahaansa jatkuvasti.

Frau Drewes maistamassa lakkahilloa Väinämöisen palttoonapin päällä.

Kollega-Fraut Drewes, Albert, Deakin, Möritz, joku ulkopuolinen testaaja sekä Schwarze opettajanhuoneessa.

Lapset ovat I-HA-NI-A! En ollut tänään vielä Schulkindergartenin puolella vaan seuraamassa Herr Andreasin matikantuntia kolmosluokkalaisille. Tänään he harjoittelivat koetta varten tietokoneluokassa, joiden koneilla oli tarjolla erilaisia matematiikkaohjelmia. Lapset rinnastavat minut täysin muihin opettajiin, kun apua kysytään niin sisällöllisissä kuin teknisissä asioissa. Vaikeuksia on tuottanut esittäytyä Frau Simosena, kun nimeä kysyttäessäni yleensä lipsahtaa Anna-Riitta. Jotkut lapset sinuttelevat, toiset teitittelevät ja jotkut korjaavat sinuteltuaan teitittelyksi. Pitää vielä kysyä miten minun tulee reagoida tällaisissa tilanteissa. Minua ei sinuttelu haittaa, mutta haluan kuitenkin toimia yhtenäisesti muiden opettajien kanssa.

Kaksi seuraavaa tuntia vietin kahden ekaluokan kanssa. 1c1-luokalla oli kuvaamataitoa ja he piirsivät sokeriliuoksessa pehmitetyillä liiduilla upeita kuumailmapalloja. Opin jo monta nimeä. Tunnin aluksi selvitettiin koko luokan kanssa käytävällä tapahtunutta konfliktia ja mietittiin yhdessä erilaisia tapoja toimia vastaavanlaisissa tilanteissa. Otto oli kaatanut Hannan maahan ja potkinut, jolloin Hanna näytti kieltä mihin Otto vastasi näyttämällä omaansa. Jotkut olivat sitä mieltä, että Hanna olisi voinut näyttää kieltään uudestaan, mutta yhdessä tultiin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ole fiksua jatkaa vaan pitäisi pyytää lopettamaan ja silloin toisen pitää myös lopettaa. Kerrattiin myös koulun sääntöjä ja lopuksi Hanna ja Otto pyysivät toisiltaan anteeksi ja olivat sitten taas kavereita. Käytäntö oli mielestäni hyvä ja opettaa lapsille jo heti ekaluokasta lähtien vuorovaikutustaitoja ja ongelmanratkaisukykyä. Opettaja Claudia (eli Frau Schwartze, mutta teimme sinunkaupat) on hyvin rauhallinen, mutta perusteellinen.

Heti aamusta kaikilla on kovasti asiaa opettajalle.

Jossain vaiheessa päästään aina hommiinkin.

Pulpetin kulmalla saksalaiskoululaisten peruspenaali, die Fledermappe.

Toisen ekaluokan kanssa pääsin enemmänkin kontaktiin, kunhan heidät oli ensin testattu. Kuuden ensimmäisen viikon aikana ekaluokkalaisilla teetetään erilaisia testejä, mutta opettaja Frau Möritz haukkui systeemiä ihan turhaksi, tulokset kuulemma voi ennustaa ja viikon testausten jälkeen. Tällä kertaa lapsien piti tunnistaa tiettyjä äänteitä eri sanoista. Lopuksi pääsin minä vuoroon ja esittelin itseni viime syksyn opetusharjoittelua varten tekemäni kalvon avulla. Edellisellä tunnilla kalvo oli unohtunut kansliaan. Lapset ovat niin ihanan spontaaneja. Aina kun paljastin kalvolta lisää kuvia, oli jo kymmenen pikkukätöstä ylhäällä – kuka halusi kysyä lisää, kuka kertoi lomamatkastaan ja joku aina jostakin täysin aiheeseen kuulumattomasta. Pohdimme muun muassa kuinka kauan Suomeen kestää matkata autolla ja mistä materiaalista suurin osa saksalaisista taloista on valmistettu. Lopuksi keräännyimme luokan takaosaan piiriin ja opettelimme laulamaan ja leikkimään Leipuri Hiivan. Samalla kun kerroin mitä laulussa tapahtuu saksaksi ja harjoittelimme suomen kielen ääntämistä pohdimme myös mikä on hiivan tehtävä. Muutaman kerran ehdimme sitten lurauttaa koko laulun läpi, viiskymppinen opettaja yllättäen ainoa, joka ei laulanut mukana. Lapset ovat vielä avoimia ja estottomia ja kiinnostuvat kaikesta uudesta. Nuoret ja aikuiset ajattelevat ensin mitä he osaavat ja onko joku asia liian haastavaa. Lapset vain tuleva mukaan!

Koska Eurooppa-kerho alkaa vasta ensi viikolla, kävin vierailemassa nelosluokan liikuntatunnilla. Varsinaisellakaan opettajalla ei ollut mitään liikuntavaatteita ja koko tunti me opettajat vain seurasimme vierestä, kun lapset pelasivat Völkerballia, joka on polttopalloa muistuttava peli. Pelin aikana piti selvitellä kuka oli nimitellyt ketäkin ja osuiko pallo vai ei.

Olen aika kaputt ensimmäisen päivän jälkeen mutta puhkun intoa. Ensi viikolla minulla on jo omia tunteja, joten pääsen suunnittelemaan ja loppuviikosta kotinetti toivottavasti helpottaa hommaa. Syysloman jälkeen sävelet ovat toivon mukaan kaikin puolin selvät ja toivottavasti ainakin puolet lukujärjestyksen tunneista vakitunteja.

Ymmärtääkseni olen joillakin tunneilla aluksi vain tutustuakseni luokkiin, mutta myöhemmin opetus keskittyy enemmän englantiin. Maanantaisin olen aamulla Schulkindergartenissä ja iltapäivällä pidän Eurooppa-kerhoa kolmosluokkalaisille. Tiistaina lukujärjestyksessä on käsitöiden tapaista työskentelyä ja suunnitelmissamme on rakentaa Eurooppa-kylä. Tunnilla on minun lisäkseni vararehtori (joka kyllä selvästi suunnittelee vetäytyvänsä hommasta hallinnollisempiin hommiin) ja koulun ulkopuolella työskentelevä vapaa taiteilija. Iltapäivällä englantia iltapäiväkerhon (Schulhort) puolella vaihdellen ykkös- ja kakkosluokkia. Schulhort tarjoaa kokopäiväkoulun kaltaisen mahdollisuuden lapsille, joiden vanhemmat ovat myöhään töissä. Lapset voivat ruokailla maksusta koulupäivän päätyttyä ja olla koululla kuuteen asti kasvattajien johdolla. Keskiviikkona klo 7.45 vartti englannin kielikylpyä ekaluokalle. Joillain lapsilla on jo päiväkodissa ollut hieman englantia, mutta aloitan lasten kanssa ensi viikolla nollasta. Myöhemmin on kakkosluokkalaisia ja viimeisellä tunnilla olen mukana nelosluokan varsinaisella englannintunnilla. Torstaiaamuna kielikylpyvartti toiselle ekaluokalle ja myöhemmin Suomi-kerho sekä urheilu/tanssikerho. Eurooppa-kerho meni siis tanssin päälle, joten sovimme vararehtorin kanssa, että voin urheilukerhossakin tehdä tanssillisia juttuja. Torstai-iltapäivällä on lisäksi Schulhortissa tanssia ja taidan tällä viikolla käydä katsomassa samoin kuin Schwarzes Theateria perjantaina. Schulhortin ”johtaja” Gerti, jonka kanssa juttelin koulun jälkeen pidempäänkin, ohjaa teatteria kolme tuntia perjantai-iltapäivisin ja ajattelin käydä kurkkaamassa heidänkin tekemisiään.

Rehtorikin tosiaan pehmeni päivän mittaan ja kyseli kuinka ensimmäinen päivä ja siinähän se hujahti, olen todella tyytyväinen! Odotan innolla, että opin tuntemaan lapset paremmin ja pääsen työskentelemään heidän kanssaan. Vaan liikaa ei passaa kiintyä... Ja ehdottomasti pitää tuoda lisää Muumi-tikkareita Suomesta, tämänhetkiset eivät millään riitä kaikille, joita opetan. Haluaisin antaa jokaiselle pienen maistiaisen, Suomi-kerholaiset pääsevät nauttimaan herkuista useamminkin.

Pyörätelineessä on harvoin muiden aikuisten pyöriä kuin minun.

Tänään menen aikaisin nukkumaan ja saan huomenna nukkua melkein kahdeksaan asti! Näistä ”myöhäisistä” herätyksistä pitää nauttia!