Punakynä

Tykkään tehdä kaikenlaista todella konkreettista. Opiskeluaikanakin aina viimeisenä tulee vedettyä listalta yli epämääräiset lue sitä ja tätä -käskyt. Ensimmäiseksi teen kivoimmat jutut eli kunnon tehtävät, jotain missä pitää kirjoittaa tai jos pitää lukea niin ainakin tehdä lukemaansa perustuvia tehtäviä.

Siksipä nautinkin, kun enkun pienryhmässä oppilaat kirjoittivat kirjeitä, jotka sain tarkastettavakseni. Olin kirjoittanut mielikuvitus-Henryltä kirjeen lapsille ja heidän tehtävänään oli vastata siihen ja kertoa asioita itsestään.

Hyvin vähän oli kirjoitusvirheitä, sillä moni oppilaista kopioi Henryn kirjeen lähes suoraan, taitavimmat hieman varioivat ja hyviä tuloksia oli! Muutenhan oikeinkirjoitus on ihan retuperällä, kun sanojen kirjallisen muodon kanssa työskennellään vasta niin myöhään, ettei lapsille heti synny käsitystä mikä lausunta ja mikä kirjoitettu sana kuuluvat yhteen.


Yllä kirjeet tarkastamattomina. Kirjeitä oli mukavaa lukea. Ihmettelin yhden pojan kirjettä, kun hän oli kertonut perheestään ja laittanut sulkuihin siskon ja siskon nimen Julian. Myöhemmin samalla viikolla näin pojan äidin, joka oli viimeisillään raskaana ja ymmärsin sulut. Viime keskiviikkona kun palautin kirjeet poika sai jo poistaa sulut, vauva oli syntynyt päivän sen jälkeen, kun olin nähnyt äidin. Ja Julia sieltä tuli :)


Ja kaikille kisutarrat ja kehut! Perinteisen punakynän sijaan käytin vaaleanpunaista puuväriä. Ei ole niin silmiinpistävää.

Tarkoitus oli ollut katsoa School life in England -dokumenttia, mutta se oli lainassa Medienzentrumista. Löysin sitten sivuston, jolla kerrottiin englantilaisesta kouluarjesta ja avasin sivut selaimen välilehdille, jotta voimme tutkailla niitä myös luokassa, jonne langaton netti ei yllä. Jokainen oppilas, joita oli paikalla vain neljä, juuri ne motivoituneimmat onneksi, sai valita pari aihealuetta, joista sitten luimme tietoa ja vertailimme saksalaista ja englantilaista koulupäivää. Hieman käytimme myös matematiikkaa, kummassa maassa lapset viettävät enemmän aikaa koulussa ja onko suhde sama puhtaan opetusajan kanssa. Saksalaislapsilla on puhdasta opetusaikaa viisi tuntia englantilaisia vähemmän ja säälimme hieman englantilaislapsia, joilla ei kyseisten nettisivujen mukaan ole kuin 1-2 taukoa aamupäivällä ja iltapäivä pidetään putkeen!

Eins, zwei, drei, keine Hitzefrei!

Silloin kun viimeksi asuin Saksassa oli tässä osavaltiossa käytössä vielä Hitzefrei, eli hellevapaa. Joku uusi säädös tai lakimuutos määrää, että vanhemmilla pitää olla mahdollisuus laskea sen varaan, että lapset todella ovat koulussa klo 12.45 asti. Siksi lapsia ei voi helteen vuoksi päästää kotiin etuajassa.

Olin juuri kävelemässä opettajanhuoneeseen viimeisen tunnin loppupuolella, kun näin ulkona yhden iltapäiväkerhon työntekijöistä ruiskuttavan letkusta vettä lapsien päälle. Voi sitä riemua! Yksi joukkio taas oli hakemassa vesiautomaatista lisää vettä mukeihinsa.

Kun ehdin kamerani kanssa ulos, oli vuorossa yleistä lotraamista saavissa olevan veden kanssa, mutta tämä leikki pistettiin nopeasti poikki, kun se alkoi mennä hieman yli. Ai että olisi tehnyt mieli itsekin pujahtaa saaviin ennen kuin lähdin pyöräilemään kotiin. Aivan tukalat oltavat! Asteita oli 34-35, ei näitä päiviä kiitos enää!

Avasin tänään television ja sieltä tuli sopivasti uutiset. Jossain toisessa osavaltiossa lapset oli päästetty kotiin jo tuntia ennen, eli lienee osavaltiokohtainen juttu.

Mikä on pelin henki?

Tänään oli kolmosluokkalaisilla viimeisen kerran Suomi-kerhoa. Sää oli hyvä joten menimme suunnitelmieni mukaan pihalle. Leikimme mm. postilaatikkohippaa sekä Kukaa pelkää lumimiestä?.


Voi että lapset osaavat ottaa nämä leikit vakavasti! Jos ei heti saa olla se, joka ottaa kiinni, mökötetään sitten paikallaan koko hipan ajan. Sitten itketään, kun toisessa leikissä joku lapsi yrittää saada aina kiinni samaa. Niin, sehän on ihan järkevää taktiikkaa. Jos on noin saman verran lapsia ottamassa kiinni kuin on karkuun juoksijoita, onhan se järkevääkin, että jokainen saalistaa jotain tiettyä lasta eikä vain juokse minne sattuu.


Yhdellä pojalla oli vaikeuksia tulla riviin, joten käskytin hänet reunalle istumaan. No eikös kohta joku huuda, että tämä poika on kadonnut. Sinne oli tunkenut itsensä paksuun pusikkoon. Sanoin tästä myöhemmin hänen luokanopettajalleen, joka on myös ihan avuton. Vanhemmille soitetaan lähes päivittäin. Tällä pojalla on erikoislahjakkuutensa, mutta sosiaalisissa tilanteissa hän ei osaa käyttäytyä laisinkaan. En muista olenko kertonutkin aiemmin, mutta hänet on siirretty viime vuonna toisesta koulusta, koska hän vanhassa koulussa leikkeli jonkun luokkakaverinsa farkut saksilla... No, istukoot sitten piikkisessä puskassa jos niin tahtoo.

Lopulta oli valittajaa ja rutkuttajaa niin paljon, että käskin koko sakin takaisin sisälle, vaikka oli tarkoitus olla koko tunti ulkona. Vastalauseitahan siitäkin syntyi, mutta olen oppinut, että kerrasta poikki on hyvä menetelmä, silloin lapset todella näkevät kuinka vakavissani olen, ja parantavat käytöstään. Luokkahuoneessa ainakin meni vähän paremmin.

Vedin hatusta ohjelmanumeron, piirsin nopeasti parit eläimet taululle ja kirjoitin niiden nimet. Sitten oppilaat saivat samalla väriliidulla ympyröidä kuvan ja sanan ja sitten yhdessä mietittiin menikö oikein vai väärin. Näitä ei ole tunnilla opeteltu, mutta monet ovat pelanneet eläindominoa suomeksi.

Aktiviteetti keskeytyi, kun viereisen luokan tanssikerholaiset pyysivät katsomaan harjoittelemaansa esitystä. Siellä kuluikin lopputunti.

On se kyllä kamalaa se diskojytä, mitä nämä saksalaiset harrastavat... Jos olisin itse kyseistä kerhoa luotsannut, olisimme tehneet jotain aivan muuta. Mutta saksalaiset vauvasta vaariin kuuntelevat bluudapadipoja ja tykkäävät tanssia niiden tahdissa. Ei kai sille mitään voi. Olisi vain kivaa, että lapset saisivat muutenkin ilmaista itseään kehonsa kautta.


Ensi viikolla jaan oppilaille todistukset. Heh, siitä tuleekin kiinnostavaa. Kun lapset kuulivat tämän, huusi yksi jos toinenkin jo, että voivatko he ehdottaa itselleen arvosanoja... Tämä ryhmähän on ollut mitä on, ja arvosanat voisikin ennemmin antaa käytöksen perusteella, mutta enköhän minä silti aio lätkiä kaseja, ysejä ja kymppejä todistuksiin. Mutta olipahan sekin taas niin saksalaista, että koko luokan kuullen olisi pitänyt niitä numeroita taas pohtia. Ainakin omana kouluaikanani arvosanat olivat salaisia eikä niitä saanut selville kuin kaverilta kysymällä. Täällä ollaan ihan liikaa arvosanojen perään. Suomi-todistuksellakin haluan vain aiheuttaa hyvää mieltä ja antaa taas ripauksen Suomesta. Saan toivottavasti todistukset laminoitua ja kiinnitän mukaan pinssin, jossa on sekä Suomen että Saksan lippu. Onneksi virallisiin todistuksiin ei pidä antaa arvosanaa, olisin ihan pulassa!

Kirppis

Perjantaina iltapäivällä oli koulullamme kirppis. Kahden maissa iltapäivällä alkoi jumppasaliin valua perheitä myyntipöytien ja tavararöykkiöiden kanssa. Kolmelta loppuivat pystytyshommat, kun nelosluokkalaiset esittivät aulassa näytelmänsä. Voi sitä hepulia, minkä esiintyminen ja elävä yleisö saavatkaan aikaiseksi. Kun vain vanhemmat tietäisivät mikä huuto ja raivoaminen tuonkin esityksen takana on, eivät ehkä niin vuolaasti kiittelisi näytelmän ohjannutta opettajaa. Samaa ajatteli koulumme entinen referandariaatti, joka oli myös käymässä. Lapsilla tuntui olevan hyvä itsetunto, kun he itse itsensä taputtivat itsensä esittämään pari laulunumeroa vielä uudestaan. Yleensä kun Zugabe-huudot tulevat yleisön joukosta ;) Muutenkin olivat kuin mitäkin suuren luokan staroja, kun katsomon reunaan oli oikein vedetty punavalkoista teippiä esteeksi.


Aamuisten sateiden ja myrskyisyyden jälkeen päivästä tuli oikein kaunis ja porukkaa riitti. Ulos pystytettiin kahvio ja rehtori ja talonmies kiikuttivat pöytiä ja penkkejä ulos. Mukava oli istuskella ja rupatella työkavereiden kanssa ilman mitään kiirettä! Kakkuvalikoima oli aikamoinen, kun vanhemmat olivat leiponeet, ja tietenkin torstaina tekemämme korvapuustit olivat myöskin kaupan... Eivät tosin kauaa! Torstaina oli huhu jo levinnyt ja viimeistään perjantaina kaikki jo tiesivät, että niitä pullia saa kirpputorin yhteydestä. Yhdenkin torstaisen leipurin äiti tuli kertomaan, kuinka tämän leipurin pikkusisko, joka käy samaa koulua, oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että haluaa ensin käydä ostamassa pullan ennen kuin menee kiertämään kirpputoria :)


Meinasi ihan itku tulla kun ajattelin, kuinka vähän aikaa enää on jäljellä. Minulle jää niin paljon hyviä muistoja ja olen saanut tutustua ihaniin lapsiin, joista muutaman mielelläni sulkisin lasipurkkiin ja ottaisin Suomeen mukaan. Mitähän mahtaisivat vanhemmat tuumata tähän ideaan? Yksikin lapsi tuli perjantaina välitunnilla sanomaan minulle, että hakee synttärinyytin ja minä jäin kiltisti opettajanhuoneen eteen odottamaan. Salamana hän jo juoksi takaisin kakkoskerroksesta. Olinkin häntä jo torstaina varsinaisena päivänä onnitellut, ja nyt sain hänen luokkakavereidensa ja luokanopettajansa tapaan perinteisen synttärinyytin. Kyllähän Suomessakin usein karkkia jaetaan (paitsi minä jonka heinäkuinen syntymäpäivä ei koskaan osu lukuvuoden aikaan), mutta täällä lapsilla (tai luulisin että pikemminkin vanhemmilla) on tapana kääriä karkkeja yms. paperiliinan sisään ja sitoa pakettinarulla. Omasta nyytistäni paljastui mm. hampurilaiskarkki, tikkari ja purkka, jonka mukana oli tatuointi. Kylläpä tulin hyvälle mielelle tuosta muistamisesta!


Kirpputoriltakaan en tyhjin käsin lähtenyt. Paikka oli todella vaarallinen, sillä moni halusi päästä eroon minulle tulevaisuudessa saksan opetuksessa hyvin hyödyllisestä tavarasta, lähinnä peleistä ja kirjoista. Tilaa ei ole matkatavaroissa enää lainkaan, mutta ostin silti kaksi peliä. Pääsin sitä paitsi kahdella eurolla eroon yksistä kengistäni, joita en ole käyttänyt neljän vuoden aikana kuin viidesti, enkä niitä halua enää Suomeen nurkkiin lojumaan. Pelit olivat hyvin pienikokoiset, ja voiko sitä paitsi nelosluokkalaisen pojan myyntipuheita vastustaa? Poika ensin teititellen kysyi minulta, enkö ostaisi lapselleni jotain hänen myymistään satukaseteista... Häkellyin hieman ja kyselin että mille lapselle ja poika ihmetteli että eikö minulla ole lasta. Apua, pitäisikö olla tai olenko joskus antanut niin ymmärtää? :D Pyysin häntä kuitenkin suosittelemaan parista hauskasta peliviuhkasta sellaista, jonka avulla suomalaislapset voisivat oppia saksaa. Kaupat syntyivät ja voi sitä huolellisuutta, jolla poika laski vaihtorahat antamalleni kahden euron kolikolle. Mahtava tilaisuus lapsille oppia rahankäyttöä ja laskea hieman matikkaa.

En tiedä, miten tätä oikeasti pelataan, mutta vaikutti erittäin hyödylliseltä. Korteissa on siis ylhäällä jokin esine ja alla sitä kuvaavia adjektiiveja tai yllä adjektiiveja ja alla esineitä, jotka ovat sellaisia. Näillä voi tehdä vaikka mitä!

Nenne eine Farbe. Nimeä jokin väri. Kyllä saksaa opiskelevan suomalaislapsen tähänkin pitäisi jossain vaiheessa kyetä vastaamaan :)

Pian on lähdettävä varaamaan paikkoja futiskatsomosta. Illasta tulee todella jännittävä. Toivon mukaan voin huomenna jakaa kanssanne Osnabrückin kaduilla aistittavaa juhlahumua ja saksalaisten juhlaa. Finaalipaikan varmistuttuakin oli koko kaupunki yhtä juhlaa, ilotulitukset ja kaikki. Olisihan se hienoa olla ihan aitiopaikalla, kun jotain tällaista tapahtuu. Viime vuonnakin olin juuri väärässä paikassa kun Helsingissä järjestettiin euroviisut. Ja kun tämä jalkapallo nyt vielä tuntuu olevan saksalaisille kaikki kaikessa!

Hämmästyttää kummastuttaa

Joka viikko ainakin yhtenä päivänä joku kollega kyselee toisilta saksan kielen oikeinkirjoitussääntöjä. Se onkin aika villi viidakko. Juuri kun ehdit oppia edelliset säännöt pukkaa jo uusia. Täällä sentään käsialakirjoitus on samaa vanhanaikaista edelleen, kun suomalaiset luokanopettajat saavat olla säännöllisin väliajoin uusia kaunoaakkosia opettelemassa.

Eniten kollegojeni päitä vaivaavat pilkkusäännöt sekä tavutus. Jälkimmäiseen paras lääke on olla tavuttamatta, mutta kyllähän sekin jossain vaiheessa on opeteltava. Ennen sanat kuten backen tavutettiin bak-ken, mutta nykyään kun ck säilyy sellaisenaan, yritetään arvuutella tuliko se tavutus ba-cken vai bac-ken vai jopa back-en.

Joistain asioista on hyviä muistisääntöjä, esimerkiksi siitä tuleeko ss vai ß. Mikäli edellinen vokaali lausutaan pitkänä tulee ß ja jos taas lyhyenä niin ss. Dass, muss, nass, mutta Fuß, Gruß ja Spaß.

Saksassa kolmoiskonsonantitkin ovat mahdollisia edellisen oikeinkirjoitusuudistuksen jälkeen. Niihin tosin törmää vain yhdyssanoissa. Ennen konsonanttien määrä rajoitettiin kahteen, vaikka kahdesta sanasta yhteensä kolme olisikin tullut (Schiff+fahrt-> Schiffahrt). Nykyään kaikki konsonantit jätetään sanaan ihan normaalisti eli Schifffahrt.

Nämä uudistukset aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia ainakin Frankfurtin kaupungille, ja säästösyistä onkin vain muutamat kyltit muutettu ;)

Terveisiä opettajainkokouksesta

Olen tänään ensimmäistä kertaa elämässäni istunut opettajainkokouksessa. Nyt väsyttää turkasesti ja ärsytysaste on sen mukainen. Tämän pitkän päivän vastapainoksi huominen on onneksi todella lyhyt ja sitten pääsee viikonlopunviettoon!

Kokous alkoi kolmelta ja odottelin sitä koululla, en viitsinyt sadesäällä pyöräillä kotiin ollakseni siellä vain noin tunnin. Aika kului hyvin askarrellessa :)

Paikalla oli kaikki paitsi ohjaava opettajani sekä toinen erityisopettaja sekä sihteeri, joka jäi tänään sairaslomalle ja on poissa kunnes on toipunut leikkauksestaan. Oli aika mukavakin olla yhdessä koolla ja kerrankin nähdä koko työporukka sekä kuulla kaikista ajankohtaisista asioista ja päästä itsekin hieman sanomaan jotain.

Työpaikallani tapahtuu monenlaisia muutoksia tämän vuoden aikana. Suurimpia muutoksia en enää itse joudu/pääse seuraamaan, kun lähden täältä heinäkuussa. Kaikenlaista, myös omaan työskentelyyni vaikuttavaa, kuitenkin tapahtuu jo pitkin kevättä!

Mainitsin jo aiemmin, että ohjaava opettajani eli koulun vararehtori lähtee koulustamme. En oikein ole vieläkään perillä mihin hän lähtee ja kukaan ei edes tiedä varmaksi koska. Ehkä jo ensi viikolla, ehkä 1.3. tai vasta 1.8., todennäköisimmin kuitenkin jo nyt keväällä. Ensi viikolla saamme uuden kollegan, herra Kujan, joka tämän kevään hoitaa poislähtevän vararehtorin hommia tai vararehtorin lähtiessä vasta elokuussa jotain muuta hyödyllistä.

Rehtori jää eläkkeelle heinäkuun lopussa samoin kuin se inhottava opettaja, joka oli väärässä Berliner Brotista. Lisäksi yksi opettaja, joka opettaa englantia, on hakenut toisesta koulusta rehtorin paikkaa ja mahdollisesti siis siirtyy sinne syksyn alussa. Tätä varten meidän rehtorimme valmentaa häntä hieman ja lisäksi hänen jatkokoulutuksensa vuoksi hän on kolme tuntia jossain muualla.

Menin jo ihan sekaisin kaikissa lähtevissä ja tulevissa tunneissa, mahtaa olla aika kamalaa rehtorin työ, kun pitää kaikki tunnit saada kohdalleen ja etenkin vielä täällä Saksassa, jossa luokanopettajatkin opettavat oikeastaan vain tiettyjä aineita, joten yhteensovittaminen on aika haastavaa. Koulusta puuttuu lisäksi evankelisen uskonnonopettaja ja niinpä myös tulevien työntekijöiden valintaan vaikuttaa opetettavat aineet. Suomessahan tämä ei varmaankaan olisi ongelma, sillä vain muutamien aineiden opetus ala-asteella vaatii aineenopettajaa, esimerkiksi vieraat kielet.

Lisäksi yksi luokanopettaja saattaa joutua leikkaukseen ja olisi sen vuoksi pois, hänkin englanninopettaja... Tässä vaiheessa melkein jo rupesin valumaan pöydän alle että älkää tätä kaikkea ainakaan minulle sysätkö tai jos sysäätte niin maksakaakin sitten kunnolla ja tanssimiseenkaan ei enää riittäisi aika kun pitäisi suunnitella useampi tunti viikossa. Mutta ei huolta, ehdin luultavasti karkuun ennen näitä ongelmia...

Sitten keskusteltiin määrärahoista. Koululla kävi viime viikolla joku setä esittelemässä karttoja ja nyt piti sitten päättää että mitä otetaan ja millä rahalla. Rahatilannekin kun oikeasti selviää vasta huhtikuussa ja edellisvuoden rahoista ei varmasti jää ekstraa. Uskon, että tämä on todellisuus joka koulussa. Kaikki mitä tulee myös menee ja aina menisi varmasti enemmänkin. Aion silti edelleen häikäilemättä laminoida lippulappusiani ja vielä kaiken kukkuraksi kesällä kiikuttaa ne Suomeen hyötykäyttöön!

Lopuksi sana oli vapaa ja valitettiin liikuntasalin välineiden epäjärjestyksestä sekä kerrottiin lahjakkaiden lasten lisäkursseista ja tulevasta Kenguru-matikkakilpailusta ja jostain leluprojektista. Minäkin sitten vähän nostin kättäni ja sain puheenvuoron. Ai miten kivaa olikaan kerrankin päästä puhumaan kaikille yhdessä ja kertoa mitä minä täällä oikeastaan teen! Näytin lokeroni ovessa olevaa lukujärjestystäni ja siihen merkittyjä aukkoja, jolloin olen kernaasti käytettävissä ja lisäksi tarjosin kaikille luokille parin tunnin Suomi-pakettia jossain vaiheessa kevättä ja muistutin myös, etten ensisijaisesti sijaistele. Ja minun puheenvuoroni jälkeen koputettiin pöytää (täällä ei taputeta)! Kaikki vaikuttivat siis kovin kiinnostuneilta ja innostuneilta ja uskaltavat varmasti tulla nykimään hihasta, nekin, joiden kanssa en muuten ole paljon tekemisissä.

Toivottavasti myös yhtälailla saan kaikilta kollegoilta ohjausta tarvittaessa nyt kun virallinen ohjaajani lähtee pois. Emme ole koskaan pitäneet asiaankuuluvia viikkopalavereita, kaikki tärkeät asiat tulee käsiteltyä lennossa ja kommunikaatio on pelannut. Tuntuu, että päivä päivältä ja viikko viikolta olen yhä itsenäisempi ja etenkin koen olevani työporukan täysivaltainen jäsen, jota kuunnellaan ja joka otetaan huomioon.

Onneni on olla näinkin pienessä koulussa ja työporukassa, jossa en jää muiden jalkoihin ja jossa työkaverini tietävät nimeni. Oma-alotteisuuskin tietenkin auttaa asiaa, mutta uskon kuinka vaikeaa on niillä Comenius-kollegoilla, joilla on sata työkaveria eikä kukaan jaksa kiinnostua harjoittelijan läsnäolosta ja jutuista.

Opin joka tapauksessa paljon asioita kokouksessa yleisesti koulusta ja sen ylläpidosta ja sen sellaisesta. Monet asiat ovat Suomessa varmaankin vastaavanlaisia. Yhtä juttua kuitenkin kummastelin... Jos oikein ymmärsin niin johonkin tiettyyn pisteeseen asti (tyyliin 10 v työkokemusta, 50 vuoden ikä tms., meni hieman ohi) opettajat tekevät tuplatyömäärää ja kaiketi samalla palkalla. Hieman outo sisäänajovaihe kun niin kovasti pitää näyttää työtaitojaan. Mutta täällä opettajilla on myös paremmat palkat joten ehkä sitä voi sitten enemmän rehkiäkin.

Ja jottei postaus jäisi ihan kuivaksi, löysin Prepolino-sivuilta hauskaa kuvamateriaalia, allaoleva nimikkeellä Lehrerzimmer eli opettaja(i)nhuone (mikähän tuokin oikeaoppisesti olisi). Taidan kaivella kuvavarastoja useamminkin, kyseessä on ilmainen materiaalipankki.

Ihan tällaista ei kyllä toimintamme ainakaan tänään ollut :)

Mielessäni pyörii joitain asioita, joista olen halunnut kirjoittaa ja olen ajatellut, että voin naputella niistä sitten kun ei ole muuta sanottavaa. Mutta tuntuu että jokaisesta päivästä on aina jotain sanottavaa! Listaan tähän näitä juttuja, muutoin unohdan kirjoittaa niistä...
- arvioinnin malli
- opettajan oivat apuvälineet check
- esimerkki englannin pienryhmätunnista, aiheena linnat
- Osnabrückin kaupunki
- virikemateriaalien esittelyä ja muutenkin opetusmateriaaleista check
- loiset check
- saksalainen opettajankoulutus ja hassuja käsitteitä kuten Feuerwehrstelle

Jos siis kiinnostus heräsi niin pysyhän linjoilla... Nyt en ainakaan voi sivuuttaa noita aiheita, kun olen tuonut ne julki tänne!

Saksalaislasten maantuntemus

Eilen englannintunnin aikana kolme oppilasta teki jälkikäteen jotakin koetta. En tiedä tekivätkö sitä uudelleen vai ensimmäistä kertaa esim. sairastumisen vuoksi. Lopputunnista menin luokan takaosaan ja yksi koetta tehnyt poika kysyi voisiko käydä vessassa. Kerroin, että kello soisi ihan muutaman minuutin kuluttua. Vilkaisin samalla koepaperiin, joka käsitteli Saksan osavaltioita.

Muistan, kun Frau Albert (jota muutama on tänään kutsunut Warburgiksi tms., olen ihan pihalla) valitti joskus opettajanhuoneessa kun lapset eivät edes tiedä mitkä ovat idässä ja mitkä lännessä... Mitenköhän hän niitä paukuttaa lasten päähän? Ei ole tuntunut menevän jakeluun edes koko käsite Bundesland. Poika katsoi minua hieman hätääntyneenä ja hänen koepaperinsa näyttikin aika tyhjältä... Etelässä sijaitsevia osavaltioita oli hänen mukaansa Sveitsi ja Württemberg... Oikea vastaushan olisi Baijeri ja Baden-Württemberg.

Kävi poikaa sääliksi jo valmiiksi. Arvaan, minkälaiset huudot hän saa opettajaltaan... Mietin, olisiko pojalle jäänyt osavaltiot mieleen, jos olisi saanut pelailla joulumarkkinoilta ostamaani Saksa-palapelia. Schulkindergartenin opettaja kertoi kuinka 1970-luvulla, ajalla ennen kopiokoneita, oppilaat tekivät itse paljon enemmän. Opettajille oli käytössä leimoja, joiden sisälmykset oppilaat sitten omalla paperillaan värittivät. Siinä tekemisen lomassa osavaltiotkin varmasti jäivät paremmin päähän. Tai sellaisilla leikeillä joita kokeilimme Bonnin tapaamisessa.

Kaiken kukkuraksi pojan vieressä hänen näköetäisyydellään oli valtava Saksan kartta, josta osavaltiot olisi helposti voinut napata. Luokasta jo poistuttuamme sanoin hänelle, että vasta lopuksi tajusin, että siinähän oli se kartta. Poika taas hieman pelokkaana sanoi, että oli itsekin huomannut sen tunnin päätteeksi, mutta hänen vastauksensa olivat oman oppimansa perusteella kirjoitettuja. Toivottavasti hän ei luullut että yritin syyttää häntä lunttauksesta. Itse olisin varmasti mokomaa karttaa käyttänyt hyväksi ;) Pojan vastauksista kuitenkin näki, että hän on ollut rehellinen ja kehuin häntä siitä (en tietenkään sanonut, että vastaukset oli ihan päin honkia).

Millaisiakohan asioita olen itse oppinut Suomen maantiedosta ala-asteella. Mahdoimmeko opetella jotain maakuntia, kaupunkeja, vesistöjä? Minkälaisia tietoja voi vaatia esim. 10-vuotiaan osaavan. Mitähän osaan enää... Joku opettaja kysyi Suomen kartasta että mikäs meri se siinä ja tuossa ja sanoi, etten tiedä ja tarkistin kartasta ja mikä hämmästely, pitäisihän minun ne osata jos niitä aion lapsille opettaa. No, katsotaan päästäänkö ihan sinne asti ja haloo, opettaja voi aina tarkistaa tällaisia tietoja! Tärkeämpää olisi osata erilaisia tapoja opettaa ne asiat lapsille. Ja siksipä suomalainen opettajankoulutus onkin niin hyvä, kun siinä keskitytään itse pedagogiikkaan ja didaktiikkaan, miten opetetaan. Toissijaista on se mitä opetetaan. Saksassa tulevat luokanopettajat taas opiskelevat teoreettisesti joitain aineita ja maisterintutkinnon jälkeen suorittavat (esim. Niedersachsenissa eli Ala-Saksissa) puolitoistavuotisen referendariaatin, jossa tulee ensimmäistä kertaa opettaminen ja käytäntö mukaan. Heidän didaktiset työkalunsa ovat pitkälti oma-alotteisesta itseopiskelusta kiinni.

Saksalaislapset ovat sokerista

Stressasin illalla töihinpaluuta, lähinnä aikaisen aamun ja heikosti suunnitellun kielikylpytunnin vuoksi. Kieriskelinkin sängyssä hereillä jo varmaankin tunnin ennen kuin kello soi, mutta nopeasti meni tämäkin päivä ja uusi lukukausi lähti hyvin käyntiin. Hieman masentaa sade, etenkin kun Suomeen oli juuri ehtinyt tulla ihanasti lunta.

Lapset olivat jo kaivanneet minua ja kummastelleet missä taas luurasin, toivottavasti näitä poissaoloja ei tule enää yhtään enempää. Enkä myöskään onneksi tullut sen kipeämmäksi ja olo on nyt mitä mainioin, mitä nyt vähän väsyttää. Kaupastakin toimme vihannes- ja hedelmäpainotteisia ostoksia ja odotan jo innolla perjantain balettituntia, ehkä taas pian olen vähän fitimpi.

Englannintunnilla aamulla käytimme vielä ruumiinosia ja opettelimme tekemisen sanoja, verbejä siis. Touch, tickle, shake, clap, stomp, knock, nod jne. Lauloimme If you´re happy and you know it eikä suurin osa lapsista vielä laulanut mukana, mutta toiminnallisissa kohdissa he tekivät ja lauloivat kyllä innokaasti. Sitten yhdistelimme eri verbejä ja ruumiinosia ja lapset saivat myös itse tehdä käskyjä. Hieman ujonpuoleista vielä oli, mutta auttamalla hieman ja kehottamalla puhumaan kovempaa lapset tekivät toistensa käskystä asioita. Ja lopuksi lapset halusivat ehdottomasti sutsisatsia ja sitä myös saivat, tosin vain kerran, mistä olivat pettyneitä. Ensi viikolla kertaillaan taas vanhoja ja sitten tutkaillaan lukuja.

Pari tunsia väkersin julistetta Suomi-visailua varten. Taustaksi valitsin vaaleansinisen paperin, sellainen A2-kokoinen ja siihen sitten askartelin metsänvihreästä Suomen kartan. Myöhemmin matkailuesitteitä selatessani huomasin, että yhdestä olisi löytynyt aika isokin Suomen kartta leikattavaksi julisteeseen, mutta ehkä itsetehty on omalla tavallaan hienompaa. Merkitsin karttaan punaisilla palloilla (rei´ittäjällä saa näppärästi) Suomen suurimpia kaupunkeja. Vielä pitäisi ehkä hieman liimata saaristoa... Ympärille liimasin matkaesitteistä kuvia Suomen eri kolkista. Vielä pitäisi tekstata johonkin tyylikkäästi Finnland-Quiz ja miettiä kuinka julisteeseen kiinnittäisi aina uuden kysymyksen ja postilaatikko vastauksia varten pitäisi myös askarrella. Toivottavasti lapset innostuvat visailusta! Hieman lisätyötähän se teettää itselle kun lukee ja tarkistaa vastauksia, mutta tarkoitus on joka tapauksessa tehdä pääasiassa monivalintakysymyksiä tai sellaisia, joihin voi vastata parilla sanalla. Toiveena kuitenkin olisi, että kynnys osallistua olisi matala myös ihan pienimmille. Kisa lähtee käyntiin ensi viikon maanantaina! Pari ensimmäistä kysymystä on mietittynä jo :)

Ensimmäisen pidemmän välitunnin loppupuolella yksi jos toinenkin kollega kävi huutamassa opehuoneen ovella että "Regenpause", sadevälitunti. Ajattelin, että naljailevat siinä niiden kustannuksella, joilla on ulkovälituntivalvonta. Opettajanhuone kuitenkin tyhjeni tasaista tahtia. Välillä joku huusi jopa "Hagelpause", raevälitunti. Vastapäätä istui sijaisopettaja, jolta sitten kysyin, että mikä juttu on kyseessä, pitääkö lasten tulla sisälle sateessa. Juu, ja heitä edellisen tunnin aikana opettaneet opettajat vahtivat oppilaita luokissa. Melkein purskahdin nauruun. Huhhuh. Kerroin, että Suomessa lapset kyllä leikkivät ulkona säällä kuin säällä, mitä nyt ehkä 30 asteen pakkaseen ei pakoteta. Kaikilla on asianmukaiset varusteet eikä välituntia valvoja opettajakaan ole sokerista. Ja Suomessa kuitenkin useimmissa kouluissa on joka tunnin jälkeen vartin välkkä, täällä vain kahdella välitunnilla käydään ulkona. Hitzefreista täällä ilmeisesti on jo luovuttu, eli vapaapäivästä, joka pidetään tukalan kuuman sään vuoksi. Seitsemän vuotta sitten näitä vapaita vielä oli ja lisäksi Schneefrei, eli vapaapäivä jos oli satanut lunta. Suomalaiset lapset, jotka eivät koulussa viihdy, tykkäisivät varmaankin sellaisesta järjestelystä. No, tulipahan taas uusi asia kummasteltavaksi tässä saksalaisessa koulumaailmassa.

Marie ja Anna esittelemässä harrastuksia.

Englannintunnit olivat yhtä vuoristorataa. Ensimmäinen pienryhmätunti meni hieman mukavammin, vaikka tunnilla ei pitkälle pötkittykään. Ennen syyslomaa lapsille jaettiin ryhmätöiden aiheet ja tänään oli vuorossa ensimmäinen esitys. Minun on edelleen hieman vaikeaa hahmottaa oppilaiden kielitaitoa. Pitäisi päästä kahlaamaan heidän oppikirjojaan läpi. Kokonaisten lauseiden muodostaminen on vielä hieman hankalaa ja joiltain jää aina olla-verbi lauseesta eikä kirjoittaminenkaan suju (mutta se ei suju edes äidinkielessä vielä yläasteellakaan monilla...), vaikka tässä ryhmässä onkin kielellisesti lahjakkaita oppilaita. Anna ja Marie kertoivat harrastuksista ja niinpä tuli käytyä läpi kaikkien harrastukset. On aina mukava oppia oppilaista jotain, tietää vähän mitä he tekevät koulun ulkopuolella. Esitelmät jatkuvat ensi viikolla, mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään eteenpäin.

On muuten hauska seurata juuri tuon kyseisen englanninopettajan opetusta, sillä kuulin sivukorvalla opettajanhuoneessa, kun hän kertoi jollekin muulle jatkokoulutuksestaan. Aiheena on erilaiset/vaihtelevat opetusmetodit tai vastaavaa. Kiinnostavaa katsoa miten hän itse toteuttaa erilaisia asioita vai aikooko myöhemmin toimia vain konsulttina muille opettajille. Ainakin yhden hyvän idean olen saanut häneltä. Kielenoppijat painavat asioita mieleensä hyvin erilaisin tavoin. Joku oppii sanoja liittämällä niitä lauseyhteyteen, toinen taas mekaanisesti ulkoa opettelemalla, kolmas ehkä melodiaan laulamalla. Moni oppii myös tekemällä. Opettaja pyysi jokaista oppilasta vuorotellen aina tekemään jonkun mainitun harrastuksen. Listen to music, kuinka esittäisi kuuntelemista, ja pienen hätistelyn jälkeen viimeinenkin laittaa käden korvalleen ja höristää. Eniten erilaisia tyylejä oli television katselussa, vaikka siinäkin monet räpelsivät kaukosäädintä. Myös erilaisia pelejä demonstroitiin. Jos vaikkapa kokeessa pitäisi yhdistää lause I like playing games johonkin sitä symboloivaan kuvaan eikä oppilas olisi täysin varma playing games -merkityksestä, voi hän miettiä mitä liikettä teki sen sanaparin yhteydessä tunnilla.

Nelosluokan tunti oli yhtä vuoristorataa. Opettaja tulee ensinnäkin myöhässä, oppilaita heitetään vuoronperään ulos ja jonkun puhutteluun ihan mitättömistä syistä ja sitten toisaalta taas hassutellaan ja nauretaan ja opettaja iskee aika usein silmää. Luulisi että oli hänellä itselläänkin pokassa pitelemistä, kun luki litanioita lasten toistettavaksi. Tehtävässä piti tunnistaa kuvasta eläimien jälkiä ja katsoa mihin jäljet johtaa (esim. kiven taakse) ja kirjoittaa lauseeseen oikea eläin. Eläimien nimiä siis toistettiin ja kun kymmenettä kertaa tulee yhdistelmä kuten moose-mouse-goose niin alkaa jo naurattaa. Toivottavasti sanat jäivät oppilaiden mieliin :) Ja toivottavasti lähiaikoina ehdimme opettajan kanssa miettiä, mikä oma roolini voisi olla tunneilla. Pienryhmässä saan varmasti tehdä enemmän kuin koko luokan kanssa. Heillähän on kaksi tuntia englantia viikossa ja olen niistä vain toisella läsnä joten kärryillä pysyminen on vaikeampaa. Martina kuitenkin selvästi oli valmis uhraamaan hieman aikaa, jotta löydämme minulle mielekästä tekemistä opetuksessa. Huippua, sillä kokemusta opettamisestahan olen tullut tänne saamaan!

Mutta eiköhän nyt tullut ihan riittämiin loman jälkeen jauhettua. Kaikki tuntuu kivalta ja odotan innolla huomista ekaluokkaa ja kuinka enkkujutut toimivat heidän kanssaan. Se on niin jännää kuinka eri ryhmissä ja luokissa vallitsee niin erilainen henki ja tekemisen meininki, sen hioutumiseen vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät ja joitain asioita voi tietoisesti yrittää muuttaakin, mutta siinä on tärkeimmässä roolissa luokan oma opettaja.

Lapset ovat samanlaisia kaikkialla

Minä siis opetin lapsille suomalaisen joululaulun Joulu on taas, mutta opinpa minäkin heiltä jotain. En itse enää tarkkaan muista sanoja Joulupuu on rakennettu -laulun pilailuversiosta, mutta kaikki muistanevat, että sellaisia on tehty yhdestä jos toisestakin veisusta. Yksi muuallakin tutuista saksalaisista joululauluista on O Tannenbaum ja siihen tietenkin löytyy myös pilailusanat, jotka opin kolmasluokkalaisilta.

O Tannenbaum, o Tannenbaum
die Oma sitzt im Kofferraum
der Opa ruft die Feuerwehr
die Feuerwehr kommt nackig her...

Eli oi kuusipuu, oi kuusipuu
mummo istuu takapaksissa
pappa soittaa palokunnan
palokunta tulee paikalle alasti...

Hahahaaaa, mutta jaksaa naurattaa lapsia ympäri maailman. Toiseenkin joululauluun opin uudet sanat. Lapset lauloivat savitöitä lasittaessaan joululauluja, jotka olivat minulle vieraita, mutta sentään sitten tuli Kling Glöckchen ja innostuin, mutta en sitten osannut laulaakaan niillä sanoilla millä lapset... Drakulat ja Frankensteinit vilisivät sanoissa siinä missä pukki ja tontutkin.

Me olemme nauttineet pitkän aamiaisen, käyneet parin tunnin kävelyllä auringonpaisteessa ja parhaillaan valmistamme jouluruokia. Joulupuuro keittyy kookosmaitoon, uunista tulee kohta lohta ja sinne menee jouluruukku lantusta, selleristä, sipulista ja porkkanasta. Myöhemmin lämmitämme vielä jonkin sortin paistin ja otamme jääkaapista makrillin ja Juhon kylmäsavulohisiivut ja kiehautamme potut. Lisäksi vihreä salaatti, siinäpä taitaa meidän joulupöytämme anti olla.

Jälkiruokia olen valmistanut jo viikonloppuna enkä tiedä miten ehdimme sen kaiken tuhota... Leivoin lauantaina korvapuusteja puolen litran taikinasta ja väänsin eilen pellillisen Berliner Brotia, jonka ohjeet sain Bonnissa. Saimme siellä myös maistiaiset. Leivos on aika kuivakakkumainen, mistä en pidä, mutta ehkä muoto, lituskainen "piirakka" pellillä vei ennakkoluulot. Herkku on sitäpaitsi maidoton, eli soveltuu minulle ilman ainesosien muutoksia. Ohjeet ovat grammoina kuten täällä kaikki, mutta onneksi KTL:n sivuilta löytyy näppärä tiedosto ruokamitoista ja sain muutettua määrät deseiksi. Mikäli joku innostuu saksalaisesta joululeivonnaisesta, tässä tulee ohje (vaikka sitten ensi vuodelle jos nyt tähän hätään ei kaapista löydy erikoisempia aineksia).

Berliner Brot

Ainekset

taikina:
2 munaa
2 rkl vettä
250 g fariinisokeria tai sokeria (vajaa 3 dl)
65 g Apfelkrautia (semmoista luumuhillon näköistä marmeladia omenasta ja päärynästä, ei siis mitään Sauerkrautin eli hapankaalin tapaistakaan ;))
pieni liraus rommiaromia (täältä löytyy Dr Oetkerilta)
hippunen maustepippuria
1 rkl kanelia
65 g suklaata raastettuna
250 g vehnäjauhoja (vajaa 4 dl)
3 g leivinjauhoa, eli semmoinen hippunen
125 g manteleita tai hasselpähkinöitä
35 g sukaattia

päällinen:
100 g tomusokeria (en ole katsonut paljonko on deseissä, hurautin melkein koko 125 g pakkauksen eli ei tarvinnut tietää deseissä)


Ohje:
Vaahdota munat ja vesi, lisää sokeria pikkuhiljaa. Vatkaa kunnes taikina muodostuu paksuhkoksi massaksi. Siihen sitten vähitellen lisäillään Apfelkraut, mausteet ja raastettu suklaa, sekä siivilöity vehnäjauholeivinjauheseos ja lopuksi pieniksi kuutioiksi pilkottu sukaatti (tosin usein löytyy kaupasta valmiiksi pilkottuna, leivontatarvehyllyltä). Mantelitkin voi heittää taikinan sekaan, mutta jotta kaakun leikkaaminen olisi helpompaa, mantelit kannattaa tökätä taikinaan, kun se on levitetty voidellulle pellille. Taikina tulisi levittää n. 0,5 cm paksuksi, mutta oma peltimme oli niin pieni, että tuli ainakin sentin paksuista, mutta ihan hyvää tuli. Berliner Brotia paistetaan 20 minuuttia kuumassa, minkä minä tulkitsin reiluksi 200 asteeksi ja hyvin kypsyi.

Päällistä varten tomusokeriin sekoitetaan hieman kuumaa vettä ja sekoitellaan paksuksi massaksi. Sitä sitten sivellään kuuman kaakun päälle ja lopulta kakku leikataan paloiksi, vaikka niin että jokaisessa palassa komistelee keskellä manteli.

Sitten vain herkuttelemaan. Meillä tuota kamaa nyt riittää ja alan jo kyllästyä parin palan jälkeen. Paljon mieluummin vetäisin korvapuustia, kun en mikään kuivakakkutyyppi ole.

Saksalaisopettajien pedagogiikkaa

Olen tästä aiheesta vauhkonnut jo kotona ja muuallakin jo pari päivää, ja nyt minulla on täällä koulussa hetki aikaa kirjoittaa aiheesta. Aihe on jatkuvasta ajankohtainen, kohtaan näitä tilanteita päivittäin. Näin joulun alla kaikkien hermot on tietenkin erityisen kireällä, mutta se ei silti oikeuta opettajia sättimään ja lynkkaamaan lapsia.

Saksalaisilta opettajilta puuttuu ote. Heillä ei ole luontaista auktoriteettia. Ja huomauttaisin nyt, että omat kokemukseni ovat tietenkin vain tästä yhdestä koulusta. Opettajilta puuttuu työkalut erilaisten tilanteiden hallintaan. Ollakseen kuitenkin oppilaiden yläpuolella ja jossain määrin vallassa he käyttävät vähän erilaisia keinoja. Juho muisteli armeijaa kun puuskutin aiheesta.

Ensinnäkin olemme täällä kaikki Frau sitä ja Herr tätä. Ala-asteella lapset sentään edes sinuttelevat opettajaa, mutta eivät välttämättä joka koulussa ja joka opettajan kanssa. Herra tai rouva sitä ja tätä kuulostaa arvokkaammalta (meille suomalaisille tietenkin ihan hölmöltä) ja opettajat saavat näin hieman etäisyyttä oppilaisiin.

Pahempaa kuitenkin on, kuinka opettajat omat paremmuuttaan ja ylemmyyttään ruokkiakseen lyttäävät lapsia vain alaspäin. Oppilaista ja heidän tekemisistään etsitään virheitä eikä rangaistuksissa säädellä. Kaikenlaiseen "ylimääräiseen" on täällä nollatoleranssi, mutta kuinka voi olettaa että 6-10-vuotias lapsi jaksaa vain istua hiljaa viisi tuntia päivässä? Rehtorin puhuttelussa ravaa päivittäin useampia lapsia ja lapset kontrolloivat jo toisiaankin. Kun olin tiistaina yksin lasten kanssa sanoi kuka milloinkin "sun pitää kertoa tosta sille ja sille opelle". Ja mietin että mistä pitäisi kertoa. Minun silmissäni lapsi ei tehnyt mitään väärää. Monet asiat, mitä lapset tekee, voi minusta laittaa sen piikkiin, että he ovat vielä lapsia. Jos toivoo muutosta heidän käytökseensä, tulisi sitten edes perustella miksi toisenlainen käytös olisi parempaa. Ja näyttää itse esimerkkiä! Jos opettaja ei itse vedä liikkakuteita päälle, on turha mennä soittelemaan vanhemmille, ettei lapsella ollut sellaisia mukanaan.

Lapsia pitää kehua, heille pitää olla ystävällinen ja lämmin. Lapset haluavat kuulla positiivisia asioita sanottavan itsestään. Kamalaa, jos joku vaikka jo kotona joutuu olemaan vanhempien haukuttavana, eikä edes koulussa koe tulevansa hyväksytyksi. Monen kotona kaltoinkohdellun lapsen tulevaisuuden voisi pelastaa mukava opettaja ja hyvä kouluyhteisö.

Olen itsekin välillä tiukkana ja harmikseni huomaan, että sorrun myös joskus täkäläisiin kikkakolmosiin. Uhkasin eurooppakerholaisille koko kerhon laitettavan jäihin, jos he loman jälkeisellä tunnilla eivät käyttäydy. En nyt tiedä oliko mokoma uhkaus hyvä vai huono. Mutta pääasiassa yritän viestittää sekä opettajille että oppilaille positiivista suhtautumista asioihin.

Lapsen ei tarvitse saavuttaa jotain todella suurta tai osata asiaa superhyvin saadakseen kehuntaa. Itse yritän aina sopivan tilanteen sattuessa kannustaa ja kehua oppilaita. Uskon, että hyvän palautteen myötä tapahtuu myös pysyvämpää oppimista.

Yksi luokka vetää Joulu on taas niin hyvin, että voisi kuvitella heidän osanneen sen jo pienestä pitäen. Etenkin voi kuinka meill on hauskaa tuottaa monille ongelmia, mutta nämä sankarit laulavat sen kuin vettä vaan. Hehkutin heille kuinka mielettömiä he olivat ja uskon, että se on yksi syy miksi he myös jaksavat olla niin innostuneita. Osasyinä on tietenkin myös kiinnostus uuteen, tässä tapauksessa Suomeen ja kaikkeen siihen liittyvään, se että tehdään jotakin erilaista.

Toivon, että minun oppitunneilla oppilaat saavat positiivia oppimiskokemuksia ja onnistumisen elämyksiä.

Kollegoilla on vielä paljon oppimista... Turha sitä on hehkuttaa Suomen Pisa-menestystä ja hämmästellä ja kadehtia, jos ei ole yhtään valmis oikeasti ottamaan selvää mitä omassa toiminnassa voisi muuttaa, vaikkei koko Saksan koulujärjestelmä kokonaisuudessaan muuttuisikaan.

Adventtilaulua

Tänään on ollut moneen otteeseen niin opeolo! Tiedättekö, ihan simppeleitä juttuja kuten kopioimista, opetusmateriaalin raahaamista luokasta toiseen, osallistuminen opehuoneen keskusteluihin. Vähän ikäväkin on pitänyt olla, kun mokomat lapset eivät ole tyytyväisiä ryhmäjakoihin... Ving, ving, voidaanko vaihtaa jne. En haluaisi yksinpuhella, menee kallista oppituntia hukkaan, mutta halusin kertoa lapsille miksi aikuisiakin vielä usein laitetaan ryhmiin ilman että he saavat itse päättää kenen kanssa työskentelevät. Ja että lapsille se on erityisen tärkeää, sillä siten oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja saattaa saada myös uusia ystäviä... Niin kiireellä juostiin kellonsoiton jälkeen luokasta, että saa nähdä kuinka hyvin ohjeet lomanjälkeisestä tunnista meni perille. Lauloimme välissä myös Paljon onnea vaan Sophialle, mutta se ei ollut ajanhukkaa, oppivathan lapset onnittelulaulun suomeksi. He istuivat kiltisti ja tapittivat siluettifilmiä jonka näytin ja jaksoivat jopa hieman miettiä oliko siinä jotain ideaa tai opetusta. Lupasivat minulle, että ahkerasti harjoittelevat näytelmiään ja tekevät töitä kun olen pois eivätkä vain lorvaile. Toivon, etten joudu pettymään, sillä pidän Eurooppa-kerhon lapsista hyvin paljon, kaikesta huolimatta.

Aamu siis kuitenkin alkoi adventtilaululla ja otin tänään hieman videoita. Lauloimme kolme laulua, eivätkä lapset osanneet niitä niin hyvin (Suomessahan sanat olisi heijastettu piirtoheittimellä seinälle), mutta onnistuin saamaan videolle ihan onnistuneet pätkät. Ensimmäisessä videossa hieman muodollisuuksiakin ja sitten lasten hilpeää laulua. Toinen video seuraa perästä, nyt opska lähtee nukkumaan ja latailee huomenissa lisää...





Schulkindergartenissa luin lapsille kirjaa Das allerschönste Weihnachtsgeschenk. Yksi poika tunsikin kirjan jo ja tomerasti meni välillä edelleni kun muisti pätkiä ulkoa. Kirja jäi kesken, mutta ehkä käyn jatkamassa sen loppuun joku toinen päivä. Parituntinen oli todella haastava ja opettajakin oli ihan puhki ja näytti milloin mitäkin naamaa minulle ja yritin osoittaa myötätuntoa. Luulen, että neljänkin aikuisen kesken ryhmän hallinta olisi haaste. Vedettiin viivaa lelujen luota joulukuusen alle ja askarreltiin enkeleitä. Poika, jonka arvioisin autistiksi, oli hukannut alkuperäiset enkelitarpeensa ja mikään muu ei tietenkään kelvannut. Kun muilla oppilailla oli pyydetyt neljä värikynää pöydällä, tällä pojalla oli kymmenen. Usein parasta on antaa hänen olla ja olla vain ystävällinen. Yksi lapsista taas melkein vahingossa (toivon ainakin niin) hiplasi tissiäni. Ehkä hän on vähän mammanpoika, kyllähän nyt lapset mielellään pienenä (ja vanhempanakin) nojailevat äitiään vasten (etenkin jos on niin pehmeä äiti kuin itselläni) ja kokeilevat muotoja. No, yritän nyt olla istumatta tuon pojan vieressä, vaikka hän usein tarvitseekin erityisvalvontaa (kukapa lapsista ei). Tai sitten vain valitse asentoni niin, ettei tissejäni pääse koskettelemaan.


Koulun kirjastosta löytyi ilokseni kaksi Kunnaksen kirjaa saksaksi, juurikin ne jotka itselläni oli suomeksi. Teimme Elisabethin kanssa vertailua Joulupukki ja noitarumpu -kirjan saksalaisesta ja alkuperäisestä versiosta. Alussa esitellään hahmot ja Elisabeth oli ihan pettynyt, kun saksaksi asiat olivat niin lyhyesti ja moni asia puuttui. Hän myös sanoi, että saksaksi kaikki on paljon pidempää, mutta se selittyy kyllä usein sillä, että jotkut asiat on pitänyt kielestä kieleen lisäksi kääntää kulttuurista kulttuuriin, eli kirjoittaa saksaksi hieman lisätietoa. Kuten se, että Korvatunturi sijaitsee Pohjois-Suomessa ja siellä asuu joulupukki ja hänen väkensä. Kyllähän nyt suomalaislapset sen tietävät.


Minulle tuli myös puhelu tänään koululle! Olin tietenkin ihan kummissani ja pelkäsin, että luvassa on jotain huonoja uutisia... Kuka nyt muuten soittelisi minulle töihin. Puhelimen päässä puhui nainen suomea, kysyi tosin pian puhuisinko myös saksaa. Soittaja oli täällä Osnabrückissä asuva Imke, joka oli viettänyt kolme kuukautta Seinäjoella. Olin niin hämmästynyt puhelusta, että en enää tarkalleen muista mistä oli kyse, mutta tapaamme heti lomien jälkeen tammikuussa. Imke tekee tällä hetkellä jotain tutkielmaa liittyen opetusmateriaaleihin ja jotenkin nyt kaivattaisiin suomalaisen näkökulmaa. Ja minut hän löysi, sillä meidän koulussa työskentelevä jonkinlainen oppimisentarkkailija Christa oli huudahtanut joskus tässä syksyllä jossain että meillähän on suomalainen koulussa, kun professori ja Imke olivat miettineet olisiko suomalaisen mielipide hyvä... Imkellä on myös joku Suomeen liittyvä muistipeli, jonka sai lahjaksi lähtiessään Suomesta, varmasti loistomateriaalia suomen tunneille. Odotan siis innolla tätä kohtaamista ja kontaktia!

Koristelua opettajanhuoneen pöydältä. Neilikoin koristellut mandariinit alkavat jo hieman homehtua, mutta Suomen lippu on edelleen korkealla :)

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.

Ylistys suomalaiselle kirjastolaitokselle

Eihän se mikään yllätys ole, ainahan se on tiedetty kuinka erinomainen kirjastolaitos Suomessa on. Kirjastokortin saa ilmaiseksi (vanhan hukattuaan pitää uudesta tosin pulittaa jokin nimellinen summa) ja sitä käytetään ahkerasti jo pienestä pitäen. Jo ekaluokkalaiset lainaavat kirjoja itsenäisesti, joko koulun omasta kirjastosta mikäli sellainen on tai sitten kaupunginkirjastosta. Meillä kävi koulussa kirjastoauto perjantaisin ja ei sinne juostessa tullut varmaankaan vedettyä edes takkia päälle.

Kesällä 2003 kävin vanhassa koulussani Saksassa ja istuin vanhojen luokkakavereideni kanssa jollain heidän tunnillaan. Oppilaat olivat pian valitsemassa niitä aineita, joihin eniten keskittyisivät ennen ylioppilaskirjoituksia. Opettaja kertoi, kuinka he voisivat tehdä retken kirjastoon ja tutustua miten sieltä voi lainata teoksia ja etsiä tietoa... Eihän siinä voinut muuta kuin loksauttaa suunsa auki!

Skotlannissa kirjastokortin sai muistaakseni ihan ilmaiseksi, mutta kirjastoista löysi vain pelkkää sontaa. Jotain niitä naisten hömppäkirjoja ja dvd- ja cd-levyjen lainaamisestakin olisi saanut pulittaa useamman punnan... Monipuolisuus ja joustavuus oli kaukana.

Täällä minulla on yliopiston kirjastokortti, se maksoi 5 € ja on ilmeisesti vuoden voimassa. Ihan ok hinta, etenkin kun aluksi pystyimme käyttämään internetiä vain siellä ja lisäksi voin vielä löytää paljon hyödyllistä gradukirjallisuutta kun vain rupean etsimään. Tänään kävin kaupunginkirjastossa viemässä pukkimainoksen ilmoitustaululle ja samalla kävin sisällä kysäisemässä, kuinka voisin saada kaupunginkirjastoonkin kortin... Kuulemma kääntymällä kollegan puoleen ja maksamalla 25 €, jolloin kortti on voimassa vuoden. Myös 3 ja 6 kk kortteja on tarjolla...

Tuolla 25 eurolla saisin pääkirjaston, joka on kiinni maanantaisin sekä lähikirjastoja, jotka on viikottain vain pari tuntia auki. Joten jäi vielä harkintaan. Alkuvuodesta voisi miettiä puolen vuoden kortin hankkimista. Ensin pitää tietenkin tutustua aineistoon ja selvittää, löytyykö sieltä mitään minkä vuoksi jäsenyydestä kannattaisi maksaa. Kokoelman selaaminen paikan päällä on sentään maksutonta.

Tälläkin kertaa suuni oli apposen auki, olin aika järkyttynyt. Olisi jotenkin vielä ymmärrettävää, mikäli ainaisjäsenyydestä perittäisiin 25 €, mutta vuosittain se on aika paljon. Poikkeus on kuulemma vain niillä henkilöillä, jotka elävät sosiaaliavustusten varassa. Kerroin että meillä Suomessa kirjastonkäyttö on ilmaista, ainoastaan varauksista peritään maksuja ja tietenkin myöhästyneestä aineistosta. Eihän hän siihen oikein muuta kyennyt sanomaan kuin että hieno juttu.

Sain kuitenkin idean, miten voisin ehkä välttyä tämän maksun maksamiselta. Kerroin miehelle pestistäni täällä Osnabrückissä ja kerroin kuinka minua kiinnostaisi olla myös yleisesti käytettävissä nyt kun kerran olen täällä. Kirjastoissa järjestetään silloin tällöin satutuokioita ja lukuviikkoja ym. ja kerroin, että voisin mielelläni lukea kirjastossa joskus vaikkapa suomalaisia lastenkirjoja. Sain puhelinnumeron ja ehkä rimpauttelenkin sinne ja tarjoan itseni kunhan ensin tiedän, että itselläni on saksankielistä suomalaista kirjallisuutta tai että kirjaston valikoimista niitä löytyisi.

Voi näitä saksalaisia kun kirjastonkäyttö on niin kallista ja sakset ja liimatkin pitää itse ostaa kouluun... Ei mahda olla helppoa etenkin kun Pisa-tutkimuksissakaan ei koskaan menestytä.

Ihanaa sitten ensi vuonna taas päästä käyttämään pääkaupunkiseudun kirjastojen palveluita... Se tosin edellyttää sen, että pulitan 5 €, sillä kirjastokorttini on nyt muuttojen yhteydessä päätynyt johonkin liian hyvään jemmaan. Mutta ei tee yhtään pahaa maksaa tuota summaa, kyllä niin hyvistä palveluista mielellään vähän tippiä antaa.

Osta itse

Minulla oli tänään pari tuntia aikaa askarrella juttuja opettajanhuoneessa. Sain värillistä paperia ja liimailin niihin sitten mainoksista leikkaamiani kuvia. Laminointiin en vielä päässyt mutta tattadaa, koulullamme on sellainen! Kuitenkin varoteltiin, että materiaalia on rajatusti, pitää mahdollisimman paljon laminoida kerralla (siis niin että koko aanelonen tulee hyötykäyttöön). Lisäksi tein punaisesta kartongista loput pakettikortit. Olisi sekin paperi säästynyt jos olisin ajoissa penkonut jätepaperilaatikkoa jossa oli kakkosluokan jämiä, tukevaa punaista kartonkia. Isoja paloja! Näitä on sitten varaa heittää pois, vaikka muuten mihinkään ei ole varaa.

Niin, oli siis noloa pyytää kollegoilta ja kansliasta lainaksi saksia ja liimaa. Sellaiset kun pitäisi olla omasta takaa. Opettajanhuoneessa askarrelleet pari tyttöäkin ihailivat kun sanoin, että meillä Suomessa ollaan sen verran rikkaita, että koulu tarjoaa lapsille liimat ja sakset... Ja opettajille myös. Ainakin tämä mielikuva minulla on omista kouluajoistani. Lukiossa tietenkin kaiken piti olla omasta takaa.

Ostoslistallani on nyt siis sakset ja liimapuikko! Ehkä laminointiinkin olisi hyvä varata budjettinsa, jos teen koulun mielestä aivan liian paljon inspiroivaa opetusmateriaalia, jonka avulla lapset saisivat vihdoinkin hieman vaihtelua puuduttavaan istumiseen!

Kyllä näillä on paljon opittavaa. Lauantaina tuli oikein sähköpostilla kirjaluettelo. Ohjaava opettajani oli saanut tämän joltain kollegaltaan ja laittoi sen nyt isommalle sähköpostilistalle, jossa minäkin siis olen. Suomen koululaitoksesta kiinnostuneet voivat konsultoida vaikkapa näitä:

Pfeifer, Michael: Bildung auf Finnisch. Anspruch, Wirklichkeit, Ideal -
nach PISA, München 2006
ISBN 3-87410-105-3 (11,50 ?)

Dose, Inken u.a. (Hrsg.):Vorbildfunktion vs. Entsorgungspädagogik?
Schulpolitik und Bildung in Skandinavien und Deutschland
Leipzig, Berlin 2007
ISBN 978-3-933816-36-8 (20,00 ?)

Heinonen, Ville: Portrait Weiterbildung Finnland
Bielefeld 2007
ISBN 3-7639-1936-8 (12,90 ?)

http://www.gute-schule-mehr-chancen.de (Broschüre "Von den Besten lernen.
Wie viel Finnland brauchen unsere Schulen?)

Kyllä sitä nyt taas saa paistatella, viis ampumavälikohtauksista. Mielelläni kyllä kertoisin näille saksalaisille myös ongelmistamme. Pisa-menestyshän ei tunnetusti kerro Suomesta sitä, että lapset ja nuoret eivät viihdy koulussa.