Kuinkas sitten kävikään?

Voi kuinka olen aiemmin ollut tyhmä! Olisin joka kerta oppilaiden tehdessä väritys- ym. tehtäviä soittaa taustalla suomalaista musiikkia. Tänään otin jo syksyllä polttamani levyn mukaan, kun sille oli sattunut tulemaan myös Fröbelin palikoiden sutsisatsaa. Ajattelin vaihteeksi leikityttää sitä levyn tahdissa ja lapset tykkäsivät. Lopuksi, kun he värittelivät Muumi-kuvia toivoivat he taustalle sutsisatsaata ja loruttelivat mukana ja sitten ehdottivat, että voisiko levyn antaa pyöriä loppuun niin, että se lähtee taas alusta käyntiin... Tuntia oli tosin enää alle 10 minuuttia jäljellä, että ihan koko levyä ei ehditty kuunnella :)

Välissä luin lapsille Muumi-kirjan Kuinkas sitten kävikään? eli Mumin, wie wirds weiter gehen? Hieman jännittyneinä lapset tarinankulkua seurasivat, mutta ajattelivat ehkä kuitenkin iloista loppua, minkä olin luvannut. Lapset rakastavat satuja ja voisivat kuunnella keskittyneesti tuntikausia, jos tarina on kiinnostava. Tässä kirjassa he rakastivat myös riimejä.

Oli kuulemma hauskaa ja niin minullakin, tästä lähtien musiikkia kuunnellaan joka kerta. Kun sutsisatsaan jälkeen lähti soimaan vanhempaa Värttinän tuotanto ja Rajattoman Mitä kaikatat kivonen? niin tuoleissa hytkyi yksi jos toinenkin pylly :)

Tällä viikolla vain pari lasta on huomannut, ettei minulla enää ole laastaria. Yksi lapsi oli sitä mieltä, että nyt nenässäni näkyy laastarinpainauma, vaikka ihonsiirrehän se siinä on. Sitten hän muistelikin, että siitä kaulalta oli otettu palanen ihoa. Vieressä ollut tyttö ei ihan seurannut keskustelua ja tarkasti vielä, mitä oikein oli käynytkään ja kerroin luomesta, joka olisi voinut kasvaa tosi isoksi. Toinen tyttö rupesi jo visioimaan, kuinka luomi olisi voinut peittää koko kasvot ja sitten koko kaula olisi leikattu irti ja laitettu naaman päälle ja kaulaan laastari... Joo, olen ihan tyytyväinen, että luomi poistettiin jo tässä vaiheessa ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kuva: kirja

Päivän katsaus

Kuten olette ehkä jo huomanneet, tiivistäminen ei ole vahvuuksiani, sellaista ei ole huomattavissa laisinkaan. Luen itse niin monia miellyttäviä blogeja, joissa on vain pari kappaletta päivittäin, niitä jaksaa niin paljon paremmin lukea. Olen mielessäni puolustellut omia romaanejani sillä, että kirjoitan samalla itselleni muistiin ja loppukesästä pitäisi kirjoittaa kolme raporttiakin, silloin varmasti on hyötyä että on paljon ajatuksia kirjoitettuna muistiin.

Nyt pyrin kuitenkin pitäytymään aiemmin ilmoittamissani uutisaiheissa ja pitämään artikkelit lyhyinä. Ihan jo senkin takia, että kello on paljon ja ope tahtoo nukkumaan!

Pienryhmässä kauhukakaroista kuoriutuu oikeita enkeleitä

Olin tänään taas kaksi tuntia Schulkindergartenissa ja kaikki meni todella hyvin. Minä pelailin muutaman lapsen kanssa erillisessä tilassa, kun varsinainen opettaja oli muiden kanssa ryhmän omassa luokassa. Päätimme, että teemme niin joka kerta, jolloin ensimmäisellä tunnilla on aina matematiikkaa ja toisella tuntia muuta pelailua. Näin ryhmää saadaan edes joskus eriytettyä ja lapsetkin toimivat pienessä ryhmässä aivan eri tavalla. Ensin pelailin kolmen tytön kanssa, heille numerot ja laskeminen oli vielä hieman haasteellista. Näytin heille kortteja, ja heidän piti kertoa kuinka monta ja mitä kortissa oli (esim. viisi hammastahnatuubia). Kolmen pojan kanssa taas haastavamman dominon pelaaminen sujui kuin vettä vain ja pelailimme sitten muita pelejä loppuajan. Näiden kolmen pojan joukossa on yksi ryhmän mahdottomimmista ja hänkin käyttäytyi ihan siivosti, mitä nyt hieman painosti muita pelinappuloiden yms. värivalinnoissa. Tekee hyvää nähdä näitä lapsia näin erikseenkin, opin tuntemaan heitä paremmin eikä työ ole liian raskasta.

Yli-innokkaat nelosluokkalaiset saivat vastauslaatikon sijoiltaan

Jaoin jokaisen luokanopettajan lokeroon tiedotteen Suomi-tietovisasta ja valmiita vastauskuponkeja. Töistä lähtiessäni nämä olivat joillakin vielä ihan koskemattomina lojumassa, mutta joissain luokissa oppilaita oli selvästi jo informoitu ja ne, jotka eivät olleet tietoa ja kuponkeja vielä saaneet omalta opettajaltaan repivät sitten kaiken maailman lappusia ja kirjoittelivat niihin vastauksiaan. Kovasti he yrittivät minulta lypsää oikeaa vastausta ja kyselivät tietenkin palkinnoista ;) Vastauslaatikkokin oli heilahtanut paikoiltaan suuren yleisöryntäyksen vuoksi. Pitää ehkä kehitellä tukevampaa systeemiä ja ehkä tyhjentää laatikkoa pitkin viikkoa, etteivät voitonhimoiset nuoret naiset rupea sabotoimaan toistensa mahdollisuuksia kajoamalla laatikon sisältöön... Visailu on joka tapauksessa otettu ilolla vastaan ja mielenkiinnolla jään odottamaan torstaita, jolloin ratkeaa ensimmäisen viikon tilanne!


Teatteriseurue Europa-AG:n verenhimoinen uutuus

Sain jo viime viikolla kuulla, että jotkut olivat kadottaneet monisteensa. Tänään kävi ilmi, että aikalailla kaikki olivat kadottaneet omansa, "ne vain oli yhtäkkiä poissa"... Hmmm. Neljän sadun sijasta esitettiinkin vain yksi ja sekään ei ollut yksikään niistä, jotka olin antanut. Kun lapset pikaisesti vielä harjoittelivat, minä lohduttelin käytävässä muutamaa. He eivät olleet päässeet mukaan tekemään, koska toinen opettaja oli heittänyt heidät luokasta ulos jonkun älämölön vuoksi. Olisihan se pitänyt arvata, että jotain tällaista käy. Lupasin pojille, että he saavat vielä jonkun niistä teksteistä ja voivat esittää sen ensi viikolla. Näimme siis vain yhden esityksen, jossa oli esiintymässä kaikki paitsi neljä. Aika sekamelska se olikin, vaikka kyllä esityksen eteen oli nähty vaivaa ja siinä oli jonkinlainen juoni. Lapset käyttävät niin estotta luovuuttaan eivätkä emmi keksiä itse näytelmiä ja muita. Kun kysyin, oliko heidän tarinassaan myös jokin opetus, kuten tarinoissa yleensä on, oli siihenkin yhdellä vastaus. Pahat eläimet voivat muuttua kilteiksi, eli vähän niin kuin että ei ole koiraan karvoihin katsomista, ensivaikutelma voi pettää. Sitten syötiin Hannu ja Kerttu -pipareita ja lopuksi opeteltiin hieman unkaria, hollantia, italiaa ja ruotsia ja lapset saivat täydentää passejansa.

Enää ei turhia tärkeillä

Schulkindergartenin opettajakin teki tänään kanssani sinunkaupat, sanoi suoraan että onpa nyt tyhmää rouvitella ja kysyi etunimeäni. Hänkin on jo 58-vuotias, eli minä en missään nimessä olisi voinut sinuttelua ehdottaa, vaikka tyyppi onkin mukava ja rento. Melkein vielä enemmän iloitsen siitä, että oma ohjaava opettajani teki vihdoin sinunkaupat! Ehkä hän tosiaan oli huomannut, että sinuttelen jo suurimman osan kanssa. Kauan siinä meni, ja yhtä kauan meni muuten vuokranantajallamme korvata ovikellomme.

Ekstrauutinen: Nimimysteeri ratkennut

Kummastelin erään kollegani uutta nimitystä ja tänään kun jaoin lappuja lokeroihin näin kirjeen, jossa luki kollegan etu- ja sukunimi. Häntä on siis nimitetty viime viikolla etunimellään, mutta silti Frau-tittelillä, se hämäsi. Etunimi on Walburga eli Valpuri suomalaisittain.

Tältä näytti taivas aamulla olohuoneen ikkunastamme katsottuna.

Teatteriretki

Tänään sain aamulla treenailla enkkua superinnokkaiden ykkösten kanssa. Mistä se heidän energiansa aamulla oikein tuleekaan? Oma energiani tulee tasan heistä. Kun lapset vielä valuivat sisään aloin opetella taas heidän nimiänsä ja tunnin aikana pyrin mahdollisimman paljon käyttämään nimiä ja opettaja lähtiessäni ihmetteli, kuinka vielä muistin kaikki. Sanoin, että opettelin ne ennen kuin hän tuli luokkaan. Ehkä ne nyt taas pikkuhiljaa jäävät mieleen elleivät joululoman aikana katoa.

Lapset tulossa kouluun aamutuimaan.

Lisäksi kävin taas muutamassa luokassa laulattamassa lapsia ja yksi kolmosluokka otti pyyntöni ihan tosissaan ja lauloi täyttä kurkkua reippaalla äänellä. Sanoin nimittäin, että jos he laulaisivat tarpeeksi kovaa, ehkä Joulupukkikin kuulisi laulun Korvatunturille ja lähtisi pikkuhiljaa jo matkaan. Kun lapset tulevat käytävillä vastaan he loilottelevat minulle "joulu on taas". Ihanaa, kun he ovat niin innoissaan kaikesta.

Tämän päivän erikoisuus oli ehdottomasti teatteriretki. Kaikki 200 oppilasta haettiin busseilla kaupunginteatteriin, itse polkaisin sinne pyörällä päästäkseni jo lähemmäs kotia. Mikä kaaos koulussa vallitsikaan hetki ennen lähtöä, kun sata lasta ryntää samanaikaisesti vessoihin... Myös opettajien vessassa oli tosin ruuhkaa. Itse sain hetken odotella teatterilla ennen kuin oma kouluni saapui, mutta muiden koulujen lasten kiljahduksia ja mekkalaa sain kyllä kuunnella. Ihanaa, kun lapset pääsevät ihkaoikeaan hienoon teatteriin.

Järjestäytymässä ja kuhisemassa.

Meidän porukkaa oli toisella parvella ja itse asettauduin yhden kakkosluokan tytön kanssa nelosluokkalaisten riville, kun muualla ei enää ollut tilaa, yksin häntä olisi varmasti ujostuttanut mennä sinne. Teatterissa oli kauhea älämölö ja ajattelin, että se loppuisi viimeistään kun valot menevät pois mutta eikä mitä... "Apua, täällä on pimeää, yhyy, äiti"... Ja opettajat ympärillä hyssyttelevät. Kuten koko esityksen ajan.

Lapsien pitää jossain vaiheessa oppia käyttäytymään teatterissa, mutta miksi se pitäisi heti osata. Kyllä taisin vieressä istuvalla nelospojalle huomauttaa, ettei teatterissa sopisi röyhtäistä, mutta lasten reaktioille ei voi mitään. Esiintyjätkin varmasti tietävät lapsiyleisön piirteet. Minusta on vain ärsyttävämpää, kun aikuiset suhisevat ja hyssyttelevät jatkuvasti, kun lapset vain kommentoivat ja reagoivat näkemäänsä. Moni ei vielä ymmärrä olevansa yleisönä vaan elää satua mukana. Milloin huudettiin yöööök, kun noita söi joulupukin limaa ja jonkun papanoita tai buuattiin kun ilkeä noita tuli esiin tai vastattiin lavalla esitettyihin kysymyksiin, jotka siis varmaankin oli tarkoitettu retorisiksi. Ihanaa kuunnella, kuinka lapset nauravat, taputtavat, ovat hurmioissaan. Esitykseen jälkeen teatterissa velloi "Zugabe"-huuto eli me halutaan lisää, we want more.

Esitys oli Die Kleine Hexe ja tarina oli selvästi joillekin lapsille tuttu. Yhdessä kohdassa kuulin ensin oikealta puoleltani "kohta sen noidan luuta poltetaan" ja sitten vasemmalta "nyt ne aikoo polttaa sen luudan". Piti myös varoitella lapsia heittelemästä kumikäärmeitään ja huopahiiriään kesken esityksen, siitä olisi seurannut turhaa lisäkiljumista.

Miksei nämä opettajat täällä joskus voisi ottaa ihan rennosti. Huutavat ja käskevät rehtorin puhutteluun monesta, mikä minun mielestäni menee sen piikkiin, että oppilas on vielä lapsi ja monissa suhteissa kokematon. Vieressäni istuva röyhtäilevä poika olisi jonkun muun opettajan vierestä lennätetty pihalle teatterisalista ja saanut rehtorilta satikutia.

Tänään oli kollegani jäljiltä laminointimasiina päällä ja hän itse ehdottikin, että voisin samantien laminoida omani, nyt osaan senkin homman! Hävettää vain, kun ei jäänyt kuin pari kalvoa jäljelle... Leikkelin kuvat vielä irti toisistaan ja ihan hienoja tuli. Jotkut kyselivät mitä ne on... No opetusmateriaalia haloo!

Tässä on reilu parisataa lahjaylläriä lapsukaisille. Vein ne jo kouluun, huomenna kuljetan sinne pukin roippeet. Huomenna junassa Hannoveriin ja takaisin voimme treenailla Juhon kanssa ohjelmanumeroamme.

Joulu on taas

Tämän päivän jälkeen olen taas niin onnellinen työstäni! Valvoin aamusta varttitunnin yhtä matikantuntia ja kiertelin ja autoin oppilaita, kumma kun kolmosluokkalaiset eivät osaa näppäriä tarkastusmenetelmiä... Yksin tyttö oli laskenut, että jos maksaa 500 euron setelillä 350 € ostoksen saa 250 € takaisin. Kävimme hänen kanssaan läpi tehtävän takaperin ja tyttö huomasi heti virheensä. Yhdellekin pojalle vinkkasin, että laskutehtävä olisi hyvä laittaa näkyviin, mutta kuulemma ei tarvitse. Kysyttiin millä kahdella setelillä Till oli maksanut 13 € ostoksensa, kun hän oli saanut takaisin 2 €. Eihän se olisi vaiva eikä mikään kirjoittaa paperille laskutoimitusta 13+2=15 ja sen jälkeen vastata, mitkä kaksi seteliä soveltuvat 15 € antamiseen.

Savityötuntimme oli todella mukava, mitä nyt joltakin oli hukkunut viikon aikana lumiukko... Tietenkin vain yksi lapsi oli muistanut tuoda sanomalehtipaperia ja kassin esineiden kotiinviemistä varten, mutta sanomalehteä nyt taikoo aina melkein mistä vain... Harmi etten ottanut mukaan kasaa muovipusseja meiltä sillä niitä on ihan ylipaljon. Sekajäteroskiksemme on tähän mennessä tyhjennetty vain kerran, joten niitä kuluu vähän. Joulupukit, lumiukot, maljakot ja muu tilpehööri saatiin kuitenkin pakattua ja minä sain yhdeltä tytöltä hänen tekemänsä nopan! Jos en myöhemmin ole töissä ala-asteella, niin pitää nyt nauttia siitä, kun lapset antavat lahjoja opettajille.


Ensimmäinen tunti kului tavaroita pakkaillessa ja lopputunnista sitten lauloimmekin. Olimme viime viikollakin laulaneet Joulu on taas laulua ja nyt olin tuonut sanatkin mukaan (ne kuvilla varustetut). Lapset lauloivat todella innoissaan ja keksivät vaikka mitä variantteja; ensin tytöt laulaa, sitten pojat jne. Lopuksi pyysin lapset vielä yhteen röykkiöön ja sain videon lasten kuoroesityksestä. Hienosti se meni. Aivan ihania lapsia! Lupasin, etten kuvaa niitä kohtia kun tytöt ja pojat laulavat erikseen enkä kuvannutkaan. Pojista etualalla laulava oli oikeastaan ainoa, joka lauloi poikien osuudessa ja laulun jälkeen hän sitten hieman punastuikin ja muut lapset huomauttivat siitä. Minä en voinut muuta kuin ottaa lapsen kainaloon ja kehua, kuinka rohkeasti ja hienosti hän lauloi!



Lapset riemuitsivat, kun aamupalan jälkeen he saivat mennä normaalille välitunnille, oikean opettajan kanssa yleensä pidetään yhteen. Välitunnilta kun kuljin samanaikaisesti Felixin kanssa kerroin että Suomessa välitunnit ovat aina vartin mittaisia. Luokassa hän kertoi kaverilleen Florianille miten asian laita on ehdotti josko he muuttaisivat Suomeen kun täyttävät 18. :) Seuraavan tunnin alussa kun tulin luokkaan siellä jo pestiin puisia hyllyjä, joiden päällä savitöitä säilytetään. Mitä oma-aloitteellisuutta! No, eivät kaikki tietenkään aivan niin ahkeria olleet. Välillä sakkia piti hiljentääkin, myös Vincentin koira osasi tehdä hiljentymisen merkin, eli sormi suulle ja toinen käsi ylös. Eri luokissa tosin on eri systeemejä, jossain soitetaan kongia tai triangelia.


Toisen tunnin loppu kului leppoisasti, kun luin lapsille Kunnaksen Joulupukin ja noitarummun, hieman meinasi tulla kiire mutta hypättyämme yli pari kappaletta pääsimme loppuun asti. Luin lapsille ensin lyhyen pätkän kirjasta suomeksi ja sen jälkeen olikin näppärää, kun lapset pystyivät katsomaan kuvia kahdesta kirjasta. Mikä keskittyminen, uteliaisuus ja tarkkaavaisuus lapsissa herääkään kun heille lukee! Jännittyneenä bongailtiin kuvista ylimääräisiä silmäpareja ja jännitettiin juonenkäänteitä.

Kävin laulattamassa näiden oppilaiden loppuakin luokkaa heidän englannintuntinsa alussa ja lisäksi yhtä neljättä luokkaa. Tuon nelosluokan kanssa olen ollut hyvin vähän tekemisissä, mutta kyllä ilahdutti mennä sinne, kun moni tuli näyttämään, kuinka heillä oli Suomen lippu tallella ja kysyivät oli danke kiitos ja toteutuuko suomen opetus. He myöskin lauloivat innolla, myöskin se poika joka nyrpisti nokkaansa kuultuaan että laulamme mutta jonka silmät säihkyivät kun kerroin, että laulamme suomeksi. Monet olivat piirrelleet itselleen merkintöjä ja kirjoittaneet saksankielisiä vastineita laulunsanoille ja olivat selvästi harmissaan, kun keräsinkin tekstit pois... Olin ajatellut olevani säästeliäs sekä luonnon että koulun rahojen kannalta, mutta tyhmä minä nuukailija! Yksikin kolmonen kysyi, voisiko saada lapun koska haluaisi laulaa laulun äidillensä. Huomenna laitan kyllä kopiokoneen laulamaan! Juuri tällaisia konkreettisia muistoja lapset haluavat. Hävettää ihan...

Tämä kuva nyt ei mitenkään liity jouluun, mutta minusta se on hauska yksityiskohta koulussamme. Nämä saappaat eivät toki ole ainoat.

Olen saanut tänään askarreltua pikkulahjat pukinkonttiin ja vien ne huomenna koululle jemmaan. Olemme Juhon kanssa alustavasti suunnitelleet pukinvierailua. Pukki tulee siis ohjelman lopussa ja jotta hän tulee sisään, pitää tietenkin laulaa. Siksi yritän vielä mahdollisimman monien luokkien kanssa käydä laulamassa, jotta edes jonkinlainen laulu raikaisi.

Väsyttää ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin ihan tötteröö, mutta eiköhän tämä viikko vielä viedä kunnialla loppuun. Huomenna pääsen pitkästä aikaa ekisten kanssa opettelemaan enkkua. Odottavat sitä jo innolla. Minäkin, vaikka se tietää herätystä 6.40... Jatkamme varmaankin ruumiinosista, vaikka joku jouluinenkin olisi mukavaa. Ehkä laulamme ainakin We wish you a merry Christmas, joka kuuluu joulujuhlan ohjelmaankin (isku joulupukille).

Oppilaat ovat niin ihania. Onneksi täällä ei ainakaan tietääkseni ole mitään koskemiskieltoa, vähän väliä tekee mieli napata joku oppilas kainaloon ja tänään, kun lapset pelmahtivat välitunnilta takaisin sisälle kakkosluokkalainen suloinen pieni Berk vain tuli halaamaan minua! Yksi taas kysyi oliko katolla kivaa. Olin ihan hoomoilasena enkä oikein ymmärtänyt, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. Tyttö oli kuulemma nähnyt minut katolla... Itse en muistanut siellä olleeni. Tyttökin sitten mietti erehtyneensä ja minä ehdotin, että olikohan kyseessä tonttu. Toinen taas kysyi odotanko jo innolla joulua, Freust du dich schon auf Weihnachten? En tästäkään kysymyksestä ensin saanut mitään selvää, mutta lopulta sitten laskimme yhdessä öitä jouluun ja minua haastateltiin joulunviettopaikastani. Miten maltan olla erossa näistä kullanmuru(riiviöistä) loman aikana...

Adventtilaulua

Tänään on ollut moneen otteeseen niin opeolo! Tiedättekö, ihan simppeleitä juttuja kuten kopioimista, opetusmateriaalin raahaamista luokasta toiseen, osallistuminen opehuoneen keskusteluihin. Vähän ikäväkin on pitänyt olla, kun mokomat lapset eivät ole tyytyväisiä ryhmäjakoihin... Ving, ving, voidaanko vaihtaa jne. En haluaisi yksinpuhella, menee kallista oppituntia hukkaan, mutta halusin kertoa lapsille miksi aikuisiakin vielä usein laitetaan ryhmiin ilman että he saavat itse päättää kenen kanssa työskentelevät. Ja että lapsille se on erityisen tärkeää, sillä siten oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja saattaa saada myös uusia ystäviä... Niin kiireellä juostiin kellonsoiton jälkeen luokasta, että saa nähdä kuinka hyvin ohjeet lomanjälkeisestä tunnista meni perille. Lauloimme välissä myös Paljon onnea vaan Sophialle, mutta se ei ollut ajanhukkaa, oppivathan lapset onnittelulaulun suomeksi. He istuivat kiltisti ja tapittivat siluettifilmiä jonka näytin ja jaksoivat jopa hieman miettiä oliko siinä jotain ideaa tai opetusta. Lupasivat minulle, että ahkerasti harjoittelevat näytelmiään ja tekevät töitä kun olen pois eivätkä vain lorvaile. Toivon, etten joudu pettymään, sillä pidän Eurooppa-kerhon lapsista hyvin paljon, kaikesta huolimatta.

Aamu siis kuitenkin alkoi adventtilaululla ja otin tänään hieman videoita. Lauloimme kolme laulua, eivätkä lapset osanneet niitä niin hyvin (Suomessahan sanat olisi heijastettu piirtoheittimellä seinälle), mutta onnistuin saamaan videolle ihan onnistuneet pätkät. Ensimmäisessä videossa hieman muodollisuuksiakin ja sitten lasten hilpeää laulua. Toinen video seuraa perästä, nyt opska lähtee nukkumaan ja latailee huomenissa lisää...





Schulkindergartenissa luin lapsille kirjaa Das allerschönste Weihnachtsgeschenk. Yksi poika tunsikin kirjan jo ja tomerasti meni välillä edelleni kun muisti pätkiä ulkoa. Kirja jäi kesken, mutta ehkä käyn jatkamassa sen loppuun joku toinen päivä. Parituntinen oli todella haastava ja opettajakin oli ihan puhki ja näytti milloin mitäkin naamaa minulle ja yritin osoittaa myötätuntoa. Luulen, että neljänkin aikuisen kesken ryhmän hallinta olisi haaste. Vedettiin viivaa lelujen luota joulukuusen alle ja askarreltiin enkeleitä. Poika, jonka arvioisin autistiksi, oli hukannut alkuperäiset enkelitarpeensa ja mikään muu ei tietenkään kelvannut. Kun muilla oppilailla oli pyydetyt neljä värikynää pöydällä, tällä pojalla oli kymmenen. Usein parasta on antaa hänen olla ja olla vain ystävällinen. Yksi lapsista taas melkein vahingossa (toivon ainakin niin) hiplasi tissiäni. Ehkä hän on vähän mammanpoika, kyllähän nyt lapset mielellään pienenä (ja vanhempanakin) nojailevat äitiään vasten (etenkin jos on niin pehmeä äiti kuin itselläni) ja kokeilevat muotoja. No, yritän nyt olla istumatta tuon pojan vieressä, vaikka hän usein tarvitseekin erityisvalvontaa (kukapa lapsista ei). Tai sitten vain valitse asentoni niin, ettei tissejäni pääse koskettelemaan.


Koulun kirjastosta löytyi ilokseni kaksi Kunnaksen kirjaa saksaksi, juurikin ne jotka itselläni oli suomeksi. Teimme Elisabethin kanssa vertailua Joulupukki ja noitarumpu -kirjan saksalaisesta ja alkuperäisestä versiosta. Alussa esitellään hahmot ja Elisabeth oli ihan pettynyt, kun saksaksi asiat olivat niin lyhyesti ja moni asia puuttui. Hän myös sanoi, että saksaksi kaikki on paljon pidempää, mutta se selittyy kyllä usein sillä, että jotkut asiat on pitänyt kielestä kieleen lisäksi kääntää kulttuurista kulttuuriin, eli kirjoittaa saksaksi hieman lisätietoa. Kuten se, että Korvatunturi sijaitsee Pohjois-Suomessa ja siellä asuu joulupukki ja hänen väkensä. Kyllähän nyt suomalaislapset sen tietävät.


Minulle tuli myös puhelu tänään koululle! Olin tietenkin ihan kummissani ja pelkäsin, että luvassa on jotain huonoja uutisia... Kuka nyt muuten soittelisi minulle töihin. Puhelimen päässä puhui nainen suomea, kysyi tosin pian puhuisinko myös saksaa. Soittaja oli täällä Osnabrückissä asuva Imke, joka oli viettänyt kolme kuukautta Seinäjoella. Olin niin hämmästynyt puhelusta, että en enää tarkalleen muista mistä oli kyse, mutta tapaamme heti lomien jälkeen tammikuussa. Imke tekee tällä hetkellä jotain tutkielmaa liittyen opetusmateriaaleihin ja jotenkin nyt kaivattaisiin suomalaisen näkökulmaa. Ja minut hän löysi, sillä meidän koulussa työskentelevä jonkinlainen oppimisentarkkailija Christa oli huudahtanut joskus tässä syksyllä jossain että meillähän on suomalainen koulussa, kun professori ja Imke olivat miettineet olisiko suomalaisen mielipide hyvä... Imkellä on myös joku Suomeen liittyvä muistipeli, jonka sai lahjaksi lähtiessään Suomesta, varmasti loistomateriaalia suomen tunneille. Odotan siis innolla tätä kohtaamista ja kontaktia!

Koristelua opettajanhuoneen pöydältä. Neilikoin koristellut mandariinit alkavat jo hieman homehtua, mutta Suomen lippu on edelleen korkealla :)

Todellinen aarrearkku: satuja Euroopasta

Taisin iskeä todelliseen kultasuoneen ostaessani Bonnista cd-rommin Europäische Märchen und Sagen. Sain vihdoin aikaiseksi laittaa levyn koneeseen ja ennen kuin pääsin arkistoihin käsiksi, oli ladattava netistä ilmainen ohjelma digitaalisen kirjaston sivuilta Digitale Bibliothek. Lataaminen sujui hyvin ja ohjelma, jolla arkistoja selaillaan, on aika simppeli.

Ja niitä satuja, voi niitä löytyy lukuisia! Pelkästään Suomesta on yli 50 satua ja kansantarua, jopa Kalevalaa saksaksi, ei kuitenkaan kokonaan, mikä ei sinänsä yllätä. Satuja ei ole pelkästään tietyistä maista, vaan eri maiden kansoistakin. Tarinoita kelteistä, Kataloniasta ja jostain joista en koskaan ole kuullutkaan.

Olen nyt vasta pläräillyt arkistoa ja lueskellut muutamia satuja. Huomenna pitää sitten todella paneutua asiaan, sillä alamme työstää joitakin satuja maanantain Eurooppa-tunnilla. Olen ajatellut pieneksi johdatukseksi satujen maailmaa jonkun suht lyhyen pätkän siluettifilmi-dvd:ltäni. Sitten oppilaat jaetaan ryhmiin (ja pääsen vihdoin käyttämään blogiyleisöni minulle lähettämiä lehmäkortteja!) ja jokainen ryhmä saa jonkin sadun. Lopputunti käytetään omaan satuun tutustumiseen.

Näistä saduista olisi tarkoitus dramatisoida pieni esitys niillä resursseilla mitä on eli periaatteessa ei mitään pukuja, lavasteita ym., mutta uskon, että lapsille on mukavaa vaihtelua jo se, että saavat esittää jonkin dialogin ja elehtiä sadun mukaisesti lavalla. Katsotaan mitä ihmeitä 45 minuutissa taas ehtii tehdä, mutta ainakin pyrin varmistamaan, että jokaisella ryhmällä on ihan pullat uunissa ja jonkinlainen roolijako ja ideoita seuraavaa kertaa varten. Olen nimittän joululoman jälkeen ensimmäisen maanantain pois, joten toivon, että kolmosluokkalaiset olisivat niin isoja ja ihania, että omatoimisesti kykenisivät harjoittelemaan esityksiään ilman minua. Mitään suurta showta ei ole tarkoitus edes pystyttää eikä käyttää mahtavia draamapedagogisia välineitä, joten ehkä ohjauksen puute tällä kertaa menettelisi. Toivon, että joku opettaja ehtisi käydä katsomassa, että muksut tekevät jotain eivätkä vain kisko toisiltaan päitä irti.

Jotta ryhmissä homma sujuisi mahdollisimman hyvin, pitää myös käyttää jotain kikkakolmosta, jolla voi oppilaiden sitä huomaamatta vaikuttaa ryhmäjakoon...

Haasteita siis riittää: löytää sopivat tarinat, jakaa lapset toimiviin ryhmiin, alustaa työskentely niin, että itsenäinen harjoittelu olisi jotenkin mahdollista ja hedelmällistä. Ja tietenkin minun pitää olla terveenä ja työkuntoisena maanantaina, muutoin tämä Eurooppa-kerho on kyllä ollut niin säälittävä epäsäännöllisine ja vähine kokoontumisineen. Siksi tammikuun loppuun asti on joka kerta viriteltävä jotain todella hehkeää, että lapsille jää iloinen mieli siitä, että osallistuivat kahjon suomalaisopen sekatyökurssille.

Kuvitusta eräästä Grimmin sadusta.

Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.

Kaikkea ei voi saada

Tylsistymistäni Suomessa ei suinkaan helpottanut se, että tiesin mitä kaikkea kivaa täällä Osnabrückissä sillä välin kun olin poissa. En muista olenko maininnut aiemmin gradusuunnitelmistani, mutta ehkä nyt voisin hieman kertoa asiasta. Olen jo viime vuonna hyvissä ajoin varannut itselleni todella kiinnostavan gradunaiheen. Innostuin mokomasta niin, etten halunnut kenenkään muun nappaavan ideaa (no, ehkä tästäkin aiheesta riittää palasia jokaiselle kun tarkentaa eri tavalla). Minua viehättää sadut ja tarinankerronta vieraan kielen opetuksessa. Siis mikä herkullinen aihe! Ainoa ikävä asia on se, että tutkielmaan pitää varmasti ottaa jokin hyvin kielitieteellinen näkökulma, esimerkiksi imperfektin oppiminen tarinoiden avulla tms. Itse haluaisin tehdä jotain hieman pedagogisempaa! Mutta joka tapauksessa pidän aiheesta sen verran paljon, etten ole ideasta ihan heti luopumassa.

Kaikki alkoi kristittyjen opettajien ja opeopiskelijoiden syyspäivillä vuosi sitten, kun olin Pentti Luumin "luennolla". Aluksi ajattelin että hän varmasti puhuu kaikkea hyödyllistä vaikkapa uskonnonopettajille, mutta tuleva saksanmaikka sai yllättyä! Ensinnäkin miten taivaallista, että saduista on hyvin paljon materiaalia ja teoriaa armaalla saksan kielellä! Kandidaatintutkielmaani kun väänsin (analyysi lukion saksanopettajien jatkokoulutustarpeista) löysin säälittävän vähän kirjallisuutta saksaksi (teoriaosuutena elinikäinen oppiminen). Koin siis iskeväni kultasuoneen. Kaikki Grimmit ja muuthan ovat juuri Saksasta, jippii! Pentti Luumi on tehnyt ensimmäisenä suomenkielisen tarinankerronnan ikään kuin teoriakirjan, jossa on osuudet opettajille, vanhemmille ja kristillisen lapsityön tekijöille tms. Ostin paikan päältä eurolla hyvin tiivistetyn pienen lehdykäisen ja pelkästään sen kirjallisuusluettelo oli lähes pelkkää saksankielistä materiaalia. Sitä isompaa oopusta en vielä ole hankkinut mutta on ostoslistalla.

Olen nyt vuoden aikana kahminut kaikenlaista satuihin ja tarinankerrontaan liittyvää. Viime syksynä Annantalolla oli jokin luentosarja, josta pääsin työkaverin vaihdettua vuoroa kanssani seuraamaan yhtä, jossa steinerpedagogi kertoi miten satuja voi käyttää opetuksessa. Sääli, että luentosarja loppui siihen enkä ollut tiennyt jutusta aiemmin, siinä olisi tullut opittua Grimmeistä yhtä sun toista eri näkökulmista. Viime keväänä Skotlannissa taas himoitsin tarinankerrontakurssista, mutta sain aikaiseksi vain mennä tarinankerrontailtaan ja aiheelle pyhitettyyn keskukseen ja aiemmin keväällä pariin nukketeatteriesitykseen (Oscar and the Highland Castle sekä Robin Hood). Siinä vaiheessa vielä kuvittelin, että voisin tehdä kahden aineen yhteisen gradun ja vaikkapa tänä vuonna kerätä hieman materiaalia satuilemalla saksalaislasten kanssa englannintunnilla. Mutta höps, minä kun en ole suorittanut englannista edes aineopintoja niin eihän kukaan suostu keskustelemaan kanssani mistään gradusta, joten eiköhän tästä tule nyt ihan vain germaanisen filologian tapaus.

Meille tuli kolme viikkoa edullisesti paikallinen lehti ja tietenkin sitten luin mainoksen täällä Osnabrückissä järjestettävistä tarinafestareista. Voi pee! Siis juuri silloin kun olen pois, marraskuun pari ensimmäistä viikkoa. Ai että jos olisin ollut täällä olisin ravannut katsomassa kaikki esitykset ja kuuntelemassa luennot. Ihan tyhmää! En löydä netistä mitään tietoa festivaalista, ehkä hyväkin niin, ja lehti jossa tapahtumasta kerrottiin on varmaan kuin jätepaperissa. Samoin kuin artikkeli kanadalaisesta koripallonpelaajasta, joka sivutyökseen opettaa englantia päiväkodissa. Ajattelin sitä lukiessani, että häneltä voisi saada loistoideoita ja materiaalia omaa kielikylpyopetustani varten. Kai lähtöni tuli sitten niin nopeasti etten muistanut ruveta leikkelemään artikkeleitä lehdestä eikä Juho tietenkään ole niitä osannut säästää. Nyt on vain elettävä ilman, kanukin yhteystietoja voisi ehkä lehden toimituksesta yrittää udella, ehkä tekisivät meikäläisestäkin juttua ;)

Olin tänään suunnittellut käyväni työpaikallani, mutta taidan suosiolla jättää sen huomiseksi. Heräsin Juhon herätyskelloon seitsemältä enkä saanut sen jälkeen enää unta ja kaiken kukkuraksi ulkona sataa... Ja sataa vielä monta päivää. Osnabrück on ilmeisesti Saksan sateisin kaupunki (miksi juuri nämä sateisimmat kaupungit vetävät minua puoleensa). Huomenna siis sinne oli olo mikä hyvänsä. Pitää käydä kurkkaamassa mitä olen jättänyt lokerooni (Herra Hirvi on toivottavasti nämä kuusi viikkoa selvinnyt syömällä kaappiin jättämiäni Marianne-karkkeja, mutta pimeässä on saattanut alkaa pelottaa) ja muutenkin tervehtiä kollegoita ja kysellä hieman mikä on tilanne. Mitä lapset tietävät, mitä he itse tietävät? Mitä lapset haluavat tietää ja mitä kaikkea heille voi kertoa? Luulisin että on turha alkaa selittää kahdesta pienemmästä haavasta että sieltä on otettu imusolmukkeita. Menevät parkojen päät aivan sekaisin. Muutenkin nyt vain hieman haistella tulevaa ja kertoa opettajille että ryskään alkuviikosta kaikkien luokkiin tuomaan tuliaisia ja näyttämään silikoninenääni.

Niin ja muuten jos teen myös englantilaisesta filologiasta sen sivuaineen pikkugradun niin pysyttelen kyllä samoissa teemoissa. Sydämeni olen menettänyt skotlantilaiselle tarinankerrontaperinteelle ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin kerätä vähän materiaalia kotoisassa pubissa kuuntelemassa uskomattomia tarinoita upeilta kertojilta ;) Ja nyt on lopetettava tämä aihe, sillä minua alkaa vaivata semmoinen ikävä Skotlantiin etten kohta enää kestä.