Aakkoset

A= albern
B= blöd
C= clever
D= doof

Minä olen aina siis ollut tyhmällä luokalla. Tuon lisäksi opin pari uutta leikkiä, joiden ohjeet menivät kyllä hyvin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta tekemällä oppii. Askeleiden määrät eivät kyllä olleet mitään vakioita, ainakaan meidän leikkiin yllyttäneillä lapsilla. Mutta kaipa lapsilla aina on vähän eri säännöt, saavat kaikenlaisia helpotuksia ;)



Olimme kaverini puutarhajuhlissa ja siellä olivat sulassa sovussa sankarin kaverit, sukulaiset ja naapurit eri ikäluokista. Tämä siskospari sitten tuli kyselemään meitä leikkimään joten niin minä, poikaystäväni sekä yksi paikallinen opeopiskelija ryhdyimme leikkiin. Kun sitten pidimme taukoa mm. salaattilautasellisten ääressä, oli kärttäminen kovaa, ja pakko oli vielä ottaa toinen rundi. Yläpuolella hieman lavastettu tilanne siitä, kuinka jäin kiinni.

Sen lisäksi että itse opin jotain, oppivat myös lapsetkin. En muista miten eläinleikissä pääsimme kyseiseen sanaan, mutta lapset tietävät että Wurst on suomeksi makkara :)

Ensimmäiset hyvästit

Jotkut lapsista olivat ehtineet luulla, että minäkin olisin lähdössä, mutta täällä ollaan vielä nelisen viikkoa! Herra Hirvi nimittäin jätti hyvästit jo kaksi viikkoa sitten ja matkaseuraksi lähti matkusteleva karhuherra Bruno. Tämä olikin lapsille iso tapahtuma – ja haikea. Herra Hirveä hellittiin ja Brunokin sai suukkoja ja rutistuksia. Osa lapsista ei enää ole kyseisessä koulussa, kun Bruno syksyllä palaa Suomen kiertueeltaan. Vannoin lapsille kuitenkin, että Brunon Suomen kuukaudet tulevat olemaan ikimuistoiset ja kerroin, mitä kaikkea Brunon pään menoksi on tiedossa ja kyselin lapsilta, mitä he haluaisivat Brunon tekevän. Suomea pitäisi ainakin oppia ja sekös on helppoa kun kyseessä on pehmolelu ;) Järvenrannassa Brunon tulee myös käydä ja nähdä pääkaupunki Helsinki. Harmi, etten tuolloin kirjoittanut asioita muistiin, osa ehdotuksista oli taas päättömiä, samaa sarjaa kuin "onko Suomessa vessoja?".

Ennen hyvästejä siskoni tulivat vieraileviksi tähdiksi Suomi-tunnille. Mukaan tulivat poikkeuksellisesti myös neloset torstain ryhmästä ja mikä ilo olikaan seurata heidän touhujaan! Kun jaoimme kolmosia ryhmiin, jätin siskoni taakse nelosten kanssa ja käskin heidän tehdä tuttavuutta ja nelosten näyttää, mitä jo osaavat. Ja kun ne oli näytetty, oppilaat halusivat oppia lisää! He tulivat pari kertaa kysymään mitä on suomeksi was ist das? eli mikä tämä on, ja sen avulla kyselivät siskoiltani sitten kaikki mahdolliset esineet ja kuvat luokasta.

Tässä pääsette nauttimaan huudostani ja sekaisin menevistä fertigeistä ja bereiteista sekä rechtzeitigeista ja gleichzeitigeista. ;)

Lopuksi vielä koko ryhmän kanssa leikimme syksyllä Bonnissa oppimaani tervehdysleikkiä, suomalaisena versiona tietenkin. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä vierailuun, etenkin neloset. Kolmosten kanssa touhu on aina ollut mitä sattuu, mutta ainakin he malttoivat esitellä itsensä suomeksi ja kysyä siskoiltani keitä he ovat.

Tässä Suomi-kerhossa olleita lapsia, kolmosista puuttui jopa viitisen lasta.

Sen jälkeen, kun iltapäiväkerhotoiminnan lapset olivat syöneet lounaansa, keräännyimme kaikki koulun aulaan heittämään hyvästejä Herra Hirvelle ja Brunolle. Kerrottuani hieman Brunon tulevista kuukausista oli aika sanoa heipat, ja sekä Herra Hirvi että Bruno kävivät henkilökohtaisesti moikkaamassa kaikki oppilaat.

Tyttöjä mietitytti mitä kaikkea Bruno tuleekaan Suomessa näkemään ja kokemaan.

Nyt olen enää vain minä ja minunkin pitää sanoa hyvästit jo aivan liian pian! Enää 12 koulupäivää... Sinä aikana saan varmasti vielä useasti vastata lasten kysymyksiin koskien Brunon ja Herra Hirven vointia :)

Viimeisten viikkojen ohjelmaa Suomi-tunneille

Kesäloma lähestyy ja on todella vaikeaa valita, mitä juttuja Suomesta ja suomen kielestä haluaisin lapsille vielä opettaa. Tämän viikonlopun jälkeen monet materiaaleista ovat matkalla Suomeen ja tänne jää vielä kilokaupalla esitteitä. Puuhailemme sitten varmaankin ryhmissä hienoja julisteita eri teemoista, katsomme kolmosten kanssa Poika ja Ilves -leffan loppuun ja sen sellaista. Se on varmasti sellaista mistä kaikki pitää, ainakin Suomi-postikorttien askartelu on ollut suuri menestys kaikissa luokissa.

Sain alkuviikolla konferenssissa (josta kerron kunhan saan parilta muulta assistentilta kuvia, oma kamerani kun meni rikki) yhdeltä opettajalta heidän koulunsa Comenius-projektissa tuotetun muistipelin. Heidän projektissaan on mukana kahdeksan Itämeren maata ja muistipelissä on paljon kyseisen alueen eläimiä. Tuota muistipeliä pelailimme kahdessa ryhmässä tunnilla ja ainakin kala taisi jäädä lasten mieleen, ja kyyhkysen sijaan pulu.


















Lisäksi katselimme suomalaisia postimerkkejä viime vuodelta ja oli jännä nähdä mistä kukin lapsi piti. Poikien suosiolla oli tietenkin jalkapallopostimerkki, jota kaikki sitten yrittivät ostaa minulta 0,70 € hintaan. Suomalaisilta kerätyistä kuvista tehdyistä postimerkeistä oli hauskaa näyttää lapsille lisää suomalaisuutta ja partiomerkitkin olivat kiinnostavat, yksi oppilaistani on partiolaisissa.

Taannoisessa kilpailussa lohdutuspalkinnon voittanut poika toi kirjan meille näytille, unohdin kuitenkin kuvata ylpeän voittajan palkintonsa kanssa. Winter im Mumintal oli kuitenkin luettu jo sivulle 54!

Herra Hirvi matkaa ensi viikolla Suomeen, joten ryhmäkuva piti tietenkin ottaa tänään ja tässä näette innokkaat oppilaani.

Pupuja ja munia, hihihiihihiiii!

Siis mikä ihana asema onkaan kun saa työskennellä varhaismurkkujen kanssa! Mikä olisi hauskempaa kuin sana MUNA! Oppilaat hihittelivät jo sanalle pääsiäisPUPU niin paljon, ettei meinannut itselläkään pitää pokka, kun tiesin että kohta olisi ne munat vuorossa ja niille vasta sitten hihiteltäisiin. Kai toi pupu sitten kuulosti saksaksi pepulta, Po, Popo.

Tänään lempilapseni olivat hieman rauhattomia, mutta hekin hiljenevät aika pian kun sanoo hiljaa. Puhun tunneilla pääasiassa saksaa, mutta jotakin käskyjä ja muita vastaavia sanon suomeksi kuten Juuso, istu alas. Kun tämä Juuso kuulee nimensä ja tajuaa toikkaroivansa juuri ihan väärässä paikassa, on viesti hänelle selvä vaikkei sitä kielellisesti ymmärtäisi. Äänensävystäni viimeistään voi päätellä oliko hän parhaillaan tekemässä jotain hyvää vai huonoa.

Kyselimme tänään toisiltamme mitä kuuluu ja teimme pienen dialoginkin tervehdyksineen, esittelyineen ja kuulumisineen. Sitten vähän virvottiin ja varvottiin ja väritettiin niitä munia! Oli kyllä riemu ratketa, kun pupulta puuttui munat ja se oli siksi surullinen... Ainakin ryhmän pojilla tuntui olevan myötätuntoa pääsiäispupuamme kohtaan.

Oppilaat kysyivät saavatko Suomi-kerhosta arvosanaa. Minä jo olin vastaamassa että ei, mutta kyllä silti pitää käyttäytyä. Kun olin päässyt sanomaan vasta ei, kuului jo kuorossa pettynyt höh. Kai he ovat kaikki tähänastisista suomentaidoistaan jo niin polleana, että hyvä numero pitäisi saada todistukseen :) Ja pitäisi tehdä retki Suomeen.

Paljastin tänään myös ensimmäistä kertaa penaalini, kun yksi oppilas tarvitsi lyijykynän lainaan. Minä siis olen ostanut sellaisen Federmappen, jollainen on kaikilla saksalaislapsilla. Omani on vaaleanpunainen ja siinä on keijukaisten kuvia. Kyllä nyt tulevalla saksanmaikalla tietenkin pitää olla sellainen (pidän silmiä auki Janosch-penaalillekin)! Oppilaita vähän nauratti tämä opettajan lapsellisuus...
















Ekaluokkalaisetkin aamulla värittivät innolla pääsiäismunia. Torstain ryhmä on aina niin herttainen, paljon rauhallisempi kuin toinen luokka. Luokanopettaja sanoi, että yksi syy voi olla siinä, että hänen oma äänenkäyttönsä on niin hiljaista, että se leviää koko luokkaan. Varmasti tepsii. Jos opettaja koko ajan huutaa ja karjuu, niin oppilaidenkin volyymi on korkealla. Jos opettaja puhuu hiljaa, niin ympäristökin hiljenee, koska suurin osa kuitenkin haluaa kuunnella, mitä tällä on sanottavana.

Pääsiäisen kunniaksi vein kollegoille Fazerin parhaita, jotka olivat viime viikolla ehtineet mennä vanhaksi, onneksi maku ei ole muuttunut miksikään. Kulhon viereen kirjoitin lapuille Iloista pääsiäistä ja se piti sitten sanoa ennen kuin sai ottaa karkin. Olisinpa saanut videoitua niitä mongerruksia! :D

Huomenna on viimeinen päivä ennen lomaa, eli enää yksi tunti, suomea ekatokaluokkalaisille. Sitten kirmaan pariksi viikoksi pois, mutta aion vielä kirjoittaa näistä asioista sunnuntaihin mennessä:
- opettajan lukemistoa
- uutisointia Saksan koululaitoksesta
- ajatuksia eilisen luennon jäljiltä ja mahdollisesti pari sanaa kirjasta, jonka ostin tilaisuuden yhteydessä (koskien häiriötilanteita luokassa)
- ne jo pitkään "lupaamani" linna-tehtävät englannin pienryhmälle

Suomi-neidon muodot

Tänään pyörähti käyntiin viimeinen viikko ennen pääsiäislomaa. Uskomatonta, että juuri vasta oli joululoma ja nyt taas pari viikkoa vapaata. No, oikeasti tässä ollaan uurastettu jo pari kuukautta täyttä höyryä, joten allekirjoittanut ainakaan lähtee tuota pariviikkoista viettämään enemmän kuin innoissaan. Sitä ennen pyrin saamaan blogin ajantasalle eli kirjoittamaan parista lupaamastani aiheesta. Monet asiat ovat nyt loksahtaneet paikoilleen ja kulkevat omia uomiaan, eikä raportoitavaa ehkä ole niin paljon enää kuin alussa. Joka päivä kuitenkin lähden koulusta intoa puhkuen, toisinaan myös kiukkua täynnä, ja tämä blogi on edelleen minulle paikka, jossa käyn läpi asioita ja reflektoin tekemisiäni, eli juttua taatusti piisaa ;) Pääsiäisloman aion kyllä ottaa lomana ja reissujen takia olen muutenkin melkein koko loman ilman tietokonetta ja internettiä.

Suomi-tietokilpailu koki jälleen kovia. Savu nousi korvistani, kun kouluun tullessani lapset tulivat kyselemään missä vastauslaatikko on. Meinasi itku päästä, kun ajattelin kaikkea sitä vaivaa, jonka olin nähnyt senkin lootan eteen. Kiskoin kaikki julisteet ja muut seinältä ja marssin mutrusuuna opettajanhuoneeseen. No, boksi lojui pöydällä suurinpiirtein niillä kohdin missä usein istun... Joku kollega varmaan oli löytänyt sen lattialta lojumasta. Olen nyt teipannut sen seinään kiinni niin hyvin, että se siinä toivottavasti pysyy heinäkuuhun asti.









































Tältä siis näyttää Suomi-nurkkaus. On se muuten hyvä, että ala-astelaiset korjaavat saksanopettajan kirjoitusvirheet :)



Torstaina olisi taas tehnyt mieli halata kaikkia oppilaita! Vihdoin kaikki kahdeksan innokasta suomen opiskelijaa oli paikalla ja esittelyt sujuvat jo ihan leikiten. Lapset osaavat jo tavata nimensäkin suomeksi. Pari viikkoa sitten opettelimme suomalaiset aakkoset ensimmäistä kertaa ja nyt oli laulun vuoro. Lapset lurauttivat aakkoslaulun ensin saksaksi ja kerroin itsekin osaavani sen samalla melodialla, mutta on myös yksi melodia, johon aakkoset menevät tasan eikä tarvitse keksiä mitään loppuluritusta. Yritin kuitenkin ehdottaa, että laulaisimme oppilaille tutulla melodialla, jolloin tarvitsee keskittyä vain yhteen uuteen asiaan. Eiku me halutaan se uusi, on aina kivaa opetella joku uusi! Anteeksi mitä, sanoivatko oppilaat juuri haluavansa oppia jotain? Ihanaa! Uskon, että juuri tällaiset ryhmät jaksavat opettajia jaksamaan työssään, vaikka suurimman osan kanssa olisi pikemminkin hankalaa.

Lauleskelimme sitten aabeeceet ja siirryimme tarkastelemaan Suomen karttaa. Ennen sitä oppilaat saivat piirtää näkemyksensä Suomesta. Mallinhan he ovat nähneet lukuisia kertoa tietokilpailujulisteessa sekä edellisellä viikolla palapelissä. Ihan nappiin eivät kaikki arvaukset menneet, mutta meillä oli hauskaa. Suomi-neidon sijasta oppilaat näkivät kartalla joulupukin, pääsiäispupun ja jotain selittämättömiä kummallisuuksia. Lapset tekivät hienoja havaintoja kartasta, esimerkiksi sen kuinka paljon vettä Suomessa on. On hauskaa kun he rupeavat arvuuttelemaan järvien määrää, 75, 100, 300? Vähän enemmän :)

Kalevalanpäivää emme juurikaan ehtineet viettää, mutta jaoin oppilaille monisteen, jossa on hieman tietoa Kalevalasta. Oppilaat ovat sellaisia, että ainakin puolet todella lukee paperin kotona, vaikka sitä ei mitenkään testattaisi. Ihanan harrastuneita lapsia!

Tänään toisen ryhmän kanssa meni myös ihan ookoo. Koko 17 lapsen katras paikalla ja taisin ksylofonia kilauttaa ainakin kymmenen kertaa ja pari kertaa korottaa ääntäni ja sanoa hiljaa. Tämän ryhmän kanssa aikaa on oikeastaan vain puoli tuntia sen jälkeen, kun kaikki ovat valuneet luokkaan ja hakeneet unohtuneet tarvikkeet... Sääli. Ehdimme kuitenkin leikkiä nimileikkiä pari kierrosta ja sen jälkeen muistella missä se Suomi sijaitsee ja katsoa Suomen karttaa. Sama kaava kuin toisen ryhmän kanssa. Nämä neropatit vain jaksavat luetella kaiken mahdollisen, kun pohdimme miten Saksasta pääsee Suomeen. Jumbojetillä, moottoripyörällä, raketilla jne... Hiljenevät viimeistään kun kysyn, kuinka kauan matkaan menisi valovuosissa ;)

Kolmoset muuten veikkasivat ainakin 20 kertaa ennen kuin tiesivät oikein mitä Suomi tarkoittaa. Pelleily on kivaa eikä loogisen vastauksen antaminen tule mieleenkään. Vaihtoehtoina oli muun muassa samurai. Pääkaupunkiakin etsittiin aika kauan, mutta se ei haittaa. Uskon, että oppilaista oli kiva vuorollaan käydä kartan luona tutkailemassa ja etsimässä Helsinkiä.


Jätän teidät sinne ruutujen äärille hihittelemään näille mallikkaille Suomi-neidoille :)

Ympäristökasvatusta ja kieltenopetusta

Olen ollut pari viimeistä viikkoa aika väsynyt ja lisäksi todella laiska ja pari päivää myös kipeä, silti tuntuu että olisi niin paljon kaikkea, mistä haluaisin kirjoittaa! Tyydyn nyt kuitenkin tällaiseen yhteenvetoon, toivottavasti onnistuu kirjoittaa kaikista asioista mahdollisimman napakasti :) Parin viikon uutisetkin vellovat mielessä, ehkä sitten ensi viikolla hieman takaumia.

Roskakampanja luokassa

Menin tänään normaaliin tapaan kakkosluokkaan antamaan saksan tukiopetusta, mutta luokassa järjestäydyttiinkin kovaa vauhtia rinkiin ja sisällä hääräili roskistäti. Jäin kuitenkin mielelläni seuraamaan jätekasvatusta (ei sentään jätteenkasvatusta). Ällistyin mitä kaikkea lapset jo tietävätkään. Hahaa, en todellakaan itse olisi muistanut että biojäte muuttuu mullaksi kun madot syövät jätteitä ja kakkaavat sitten multaa, näin yksinkertaistetusti. Mutta joku pikku luonnontieteilijä siellä sitten fiiliksissä tarinoi kastemadoista. Rauhaton poika, joka on usein poissa eikä osaa kunnolla kirjoittaa, loisti hänkin kaikilla tiedoillaan, tyhmyydestä ei siis ole kysymys.

Ensimmäiseksi tarkastettiin luokan roskakorit ja kerrattiin mitä tulee mihinkin. Heti huomattiin, että kaikki on vähän sekaisin ja myönnän itsekin, etten tiedä mihin roskani laittaisin, kun joka ämpärissä on vähän sitä sun tätä silppua. Nyt pöntöt saivat uudet tarrat kylkiinsä ja lapsetkin tämän valistustuokion jälkeen varmasti enemmän kiinnittävät huomiota omaan lajitteluunsa. Yhdessä myös leikkien avulla järjesteltiin roskistädin mukanaan tuomia jätteitä, jotka oli aluksi levitelty ympäri luokkaa. Ja miten innokkaita lapset ovatkaan, oikein kilpaa viittasivat!

Jälkimmäisellä tunnilla he ilmeisesti puhuivat siitä, mitä jätteitä voidaan käyttää uudestaan ja mitkä taas kasvattavat jätevuorta ja kiihdyttävät ilmastonlämpenemistä. On todella hyvä, että joku asiantuntija tulee koululle kertomaan ja demonstroi kaiken niin selvästi. Opin myös itse lisää! Keltaiseen säkkiin, johon siis tulee kaikki Grüner Punktin logolla varustetut pakkausmateriaalit, voi laittaa myös hieman likaisia juttuja. Olin ymmärtänyt, että vain täysin puhtaita ja niinpä tuntuu tyhmältä kierrättää, jos sitä varten pitää lorottaa kauheasti vettä pestäkseen jugurttipurkin. Ei kuulemma tarvitse tehdä! Jos on kunnolla lusikoinut ja kaapinut jugurttinsa loppuun, voi sen kaikessa rauhassa heittää pussiin sellaisenaan.

Beautiful sandwiches

Pidin tänään yksin ihan normaalin englannintunnin. Kivaa! Oikea opettaja oli poissa, eli ikään kuin sijaistin, kukaan ei siis edes tarkkaillut opetustani. Pidän kyseisestä luokasta todella paljon, mutta luokassa on monia hankalia tapauksia. Yksi viipottaja oli "onneksi" kipeänä ja muutenkin yhteensä seitsemän lasta poissa, mutta kyllä jäljelle jääneet oppilaatkin saivat säpinää aikaiseksi.

Alkutunti sujui mukavan rauhallisesti. Lapset tekivät voileipiä hauskan leikin avulla. Ensimmäinen laittaa käden pöydälle ja sanoo bread. Seuraava laittaa käden siihen päälle ja sanoo jonkin täytteen ja näin jatketaan kunnes toinen ei enää keksi täytettä vaan laittaa toisen leivän päälle, näin sandwich on valmis! Väliin sai laittaa kaikkea syötävää, eli sinne vain herkkusienet ja suklaajäätelöt sekaisin. Parit saivat esitellä leipänsä luokan edessä ja sen jälkeen laulettiin Sandwiches are beautiful. Kirjasarjalla taitaa olla joku oma hovisäveltäjä, joka näitä rallatuksia tehtailee.

Lopuksi kaikki hiljenivät tehtävänsä ääreen, mutta tosiaan vasta kun olin uudestaan antanut ohjeet. Paperitolloja lenteli ja pari poikaa huuteli jo leivänvalmistuksen aikana täytteitä ääneen omilta paikoiltaan ja sitten yksi, joka muuten käyttäytyy, meluaa huolehtimalla ja raportoimalla minulle, kuka nyt mitäkin temppuilee. Blaah! Kun kaksi villiä poikaa oli kysynyt minulta voisinko vielä heille kertoa mitä pitikään tehdä meinasin pimahtaa. Ei tarvinnut kun koko luokalle huomauttaa, että sanoin ohjeet selvästi englanniksi ja saksaksi, olisivat vain kuunnelleet. Kertauksen jälkeen työrauha palautui ja kaikki sujui mukavasti. Aika moinen katras hallittavaksi silloin kun kaikki ovat paikalla... Kaikissa luokissa on n. 25 lasta.

Suomi-kerhoa neljään asti?

Yleensä kakaralauma juoksee ulos heti välituntikellon soitua, mutta tänään, kun kerroin että on vielä viisi minuuttia jäljellä, se olikin enää viisi minuuttia. Eräs poika pyysi, jos voitaisiin jatkaa pidempään, vaikkapa neljään iltapäivällä. Valitettavasti meidän on nyt kuitenkin tyydyttävä 45 minuuttiin viikossa. Mukavasti saimme tänäänkin aikaiseksi. Paikalla oli viisi lasta, vaikka ryhmän kooksi on nyt muodostumassa kahdeksan, mutta silläkin määrällä uskon työskentelyn onnistuvan hyvin. Lapset todella haluavat oppia, kirjoittavat kaiken mahdollisen ylös vaikka sanon ettei tarvitse. Tänään uusi oppilas sai keksiä itselleen nimen, kävelimme ympäri luokkaa kysymässä toisiltamme Kuka sinä olet asianmukaisesti vastatenkin tietenkin, tervehdyksiä unohtamatta. Askartelimme nimikyltit ja tarkastelimme suomalaisia aakkosia.

Mainitsin myös suomalaisesta ystävänpäivästä ja lupasin ensi viikolla tuoda näytille suomalaisen ystävänpäiväkortin, tänään en tajunnut sitä mukaani napata. Täältähän moisia ei löydy ja oppilaat kysyivätkin, että maisemakorttejako sitten lähettelemme toisillemme. Ystävänpäivänä olikin myös sopivaa aloittaa ystäväkirjan sivun täyttö. Muistattehan ne kirjat, joihin kaverit saivat täyttää kohdat harrastuksistaan, toiveammatistaan, lempieläimistään ja joita nykyään on aikuisillekin tarkoitettuja. Sitä sivua täytämmekin sitten loppukevään sitä mukaa kun opimme uutta, tänään kaikki saivat kirjoittaa suomalaisen nimensä. Uusi oppilaamme muuten on Heimo ;)

Lahja, Herra Hirvi, Heimo, Aku, Asko ja Klaara ;)

Minihedelmäsalaattia

Pidin eilen englannin pienryhmätunnin, jossa oli vain kolme oppilasta. Jonkun erityistapauksen vuoksi he saivat mennä myös normaalille tunnilleen halutessaan. Mukavan leppoisasti. Kertasimme edellisviikon juttuja ja koska olimme käsitelleet linnan eri huoneita, kysyin nyt oppilailta miltä heidän huoneensa näyttää. Yksi opetusharjoittelijakin tuli seuraamaan tuntiani, kun hänellä ei muuta tekemistä ollut, joten leikkejä varten meitä oli sentään yhteensä viisi. Pääsin vihdoin käyttämään tekemiäni ruokakortteja. Jokainen sai pari kuvakorttia ja saman verran sanakortteja. Aloittaja valitsee yhden sanakorteistaan ja sanoo I need milk. Se, jolla on kyseinen kuvakortti antaa kuvan aloittajalle, tietenkin kohteliaisuusfraasien kanssa here you are ja thank you. Sitten hän valitsee omista sanakorteistaan yhden ja jatkaa samaan malliin. Tuntia oli vielä paljon jäljellä ja mietin, että hedelmäsalaattiakaan näin pienellä porukalla kauan jaksa leikkiä, mutta ihan tuota perus I need sitä ja tätä -juttuakin oppilaat jaksoivat vääntää ja halusivat tehdä sitä uudestaan ja uudestaan ja kokeilimme myös toisin päin, jolloin oppilaalla ei ole sanakorttia turvana, vaan pitää oikeasti muistaa mikä kuvassa oleva ruoka on. Lopuksi vielä hedelmäsalaattia ostosmeiningillä ja sekin sujui ok, maksimissaan kaksi tuotetta sai ostaa. I buy bananas and apples ja näiden korttien kohdalla istuvien piti vaihtaa paikkaa, jolloin ostaja yrittää saada itselleen paikan ja paikatta jäänyt on uusi ostaja.

Askot ja Taitot ja Lahjat ja muut

Tänään sain vihdoin pitää ensimmäisen Suomen kielen ja kulttuurin tunnin! Parikymmentä minuuttia ennen tunnin alkua sain molempien ryhmien nimilistat. Nelosluokan ryhmässä on kuusi lasta ja kolmosluokilta jopa 17, ja se on kyllä ehdoton maksimi. Isomman ryhmän kanssa olemme onneksi tavallisessa luokkahuoneessa, toiseen ryhmään ei pienen tilan vuoksi paljon enemmän lapsia mahtuisikaan.

Kävin jo välitunnin aikana valmistelemassa jotain liitutaululle. Kirjoitin aiheryhmittäin suomenkielisiä sanoja, jotka muistuttavat saksankielisiä vastineitaan. Liitutaulu oli onneksi sellaista "taitettavaa" mallia eli sain sanat aluksi piiloon.


Kun kellojen soitua tulin takaisin ylös juoksi toisesta luokasta eräs poika itkien ja vihaisena pienryhmätilaan ja jysähti tuolille istumaan. Olen tavannut tämän kaverin oikeastaan vain valinnaisliikunnassa ja muistin hänet aika aggressiivisena tyyppinä. Varovaisesti siis lähestyin. Joku huuteli taustalta, että suomi oli hänen kakkosvaihtoehtonsa. Kysyin oliko poika laitettu Suomi-kerhoon vaikka mieluummin haluaisi johonkin toiseen, hän nyökytteli ja nyyhkytteli ja kertoi haluavansa liikuntaan. Annoin hänen mennä sinne ja sanoa opettajalle, että minulta on lupa tähän ryhmänvaihtoon. Eihän se nyt kenenkään kannalta ole mukavaa, jos joku on tunnilla pakotettuna. Tietenkin sanoin pojalle, että olisin tietenkin iloinen jos hän tulisi mukaan, mutta jos hän ei sitä halua, niin ei tietenkään tarvitse. Sitten hän lähtikin hakemaan liikuntapussiaan, varovaisesti hymyili ja lähti juoksemaan alas. Lisäksi saimme liikuntatunnilta Suomi-ryhmään yhden tytön lisää, joten päälukumme pysyi samana.

Kättelimme Herra Hirven kanssa kaikki suomeksi ja toivotimme tervetulleeksi. Ensimmäisenä sitten arvuuttelimmekin mitä nämä fraasit mahtavat tarkoittaa ja kirjoitimme ne taululle. Kolme innokasta kirjoitti myös kaiken paperille. Sitten me esittäydyimme ja minä muutuin Anna-Riitaksi. Näillä tunneilla ollaan kuin Suomessa ja jätetään siis turhat tittelit ja muodollisuudet pois.

Kyselin lapsilta hieman mitä he jo tietävät Suomesta. Yksi poika luetteli Räikköset, Häkkiset ja Rosbergit, kaikki tiesivät kyselyn jälkeen pääkaupungin ja kuinka monta vuotta on kulunut Suomen itsenäisyydestä ja joku kysäisi ovatko norja ja suomi samankaltaisia. Sopivasti siis tietoa, nythän ei sitten ole muuta kuin uusia asioita opittaviksi!

Tarjosin lapsille Marianne-karkit ja kerroin vertauskuvan suomalaisista. Päällepäin ehkä hieman kovia, itseensävetäytyviä ja jäykkiä, mutta sisältä mukavia ja pehmeitä, kun heihin pääsee tutustumaan. Ja karkki maistui tietenkin.

Kerroin hieman suomen kielestä ja sen erityisyydestä, siitä kuinka emme voi viidessä kuukaudessa saavuttaa mitään huippukielitaitoa, mutta oppia kuitenkin ihan perusasioita. Sitten avasin liitutaulun ja oppilaat rupesivat kilpaa huutamaan, kun huomasivat tuttuja sanoja. Olin ajatellut luetuttaa kaikki sanat ääneen, jotta suomalainen ääntäminen kävisi tutuksi heti alusta pitäen, mutta lapset latelivat sanojen saksalaiset vastineet kuorossa niin nopeasti, että unohdin kaikki muut suunnitelmani :) Ahkerimmat kirjoittivat nämä sanat ylöskin!

Kysymyksiäkin lauottiin jo niin paljon ja suurimpaan osaan vastasinkin että palataan asiaan vielä myöhemmin. Suostuin kuitenkin kirjoittamaan taululle sanan jalkapallo ja luettelemaan ne muutamat suomalaiset kansainvälisestikin tunnetut jalkapalloilijat jotka tiesin. Oppilaat innostuivat myös tajutessaan, että heillehän voi tietokilpailussa olla hyötyä näistä tunneista.

Lopuksi tutkailimme kalentereita ja oppilaat saivat valita itselleen suomalaisen nimen. Englannintunneilla koulussamme ei moista harrasteta, mutta ainakin näin pienessä ryhmässä se toimii hyvin ja on vielä hauskaakin. Kyllä tarkoitus on isommassakin ryhmässä saada kaikille suomalaiset kutsumanimet. Nelosluokkalaisten ryhmässä on nyt Taito, Lahja, Klaara, Aku ja Asko. Yksi tyttö oli kipeänä, joten emmeköhän vielä jonkun Hillevi-Tellervon saa seuraamme :) Lopuksi teimme vielä esittäytymiskierroksen näillä uusilla nimillä ja opettelimme sanomaan Minä olen...

Eloonjäämistaistelua 90 vuotta sitten ja nyt

Noin 90 vuotta sitten Suomi koki kovia, kun se taisteli itsenäisyytensä puolesta, mutta saavutettu itsenäisyys olikin sitten riemukas. Silloin taisteltiin eloonjäämisestä, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tänäpäivänä Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen harjoittelukoulussani taistelee jatkuvasti eloonjäännistään. Meitä on parinsadan ihmisen rintama vastaan suurta diktaattoria, mutta vihollista ei niin helposti kukistetakaan.

Mainoskampanjani oli suorastaan menestys ja Herra Hirvi kuumaa kamaa. Raukkaparka nukkuu nytkin ihan väsyksissä lokerossani, koska kaksi koulupäivää kiersi ympäriinsä lapsien höykytettävänä. Missiomme kuitenkin onnistui, sillä lapset olivat aivan myytyjä saatuaan suklaata, Suomen lipun ja tavata hirviherran, myös adventtikalenterit otettiin ilolla vastaan, vaikkei niiden luukuista suklaata saakaan.

Kun kävelen välitunnilla käytävällä lapset tulevat silittämään Herra Hirveä ja hihkuvat "moi, moi", koska ovat oppineet että se on tervehdys suomeksi. Kun kyselin mahdollisia Suomi-kerhosta kiinnostuneita oppilaita nousi kädet vinhaa vauhtia. Joka luokalta vähintään puolet oppilaista ilmaisi kiinnostuksena ja lupasin kaikille luokille vuoden aikana pitää edes pari kertaa jotain Suomi-teemaa, mikäli mitään säännöllistä opetusta ei järjesty.

Vararehtori joka välissä minut nähdessään kyseli hymyillen kuinka mainoskampanja sujuu ja kerroin korkeista luvuista. Raivostuttavaa, tietenkin vastassa vain olankohautus ja että tottakai nyt kaikki viittaavat, koska haluavat pois tavallisilta tunneilta jne. Pöh, itse uskon että lapset aidosti ovat kiinnostuneita jostain uudesta ja erilaisesta ja ymmärtävät, että kyseessä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Ja minun mielestäni kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia Suomen kielestä ja kulttuurista huolimatta siitä kuinka hyvin he muutoin menestyvät koulusta. Itselleni on toki helpompaa jos minulla on 10 oppilaan ryhmä kilttejä tyttöjä, mutta joku heikompikin oppilas saattaisi saada hieman uutta potkua opiskeluun, kun saa jossain kokea uusia elämyksiä ja onnistumisentunteita.

Eurooppa-kerhossa lapset sanoivat eilen, että vaihtavat valinnaisainetta puolenvuoden jälkeen eli tammi-helmikuun vaihteessa. Hmmm. Mukavaa, kun tätäkään ei ole voitu kertoa minulle. Herra Andreashan viime viikolla ehdotti, että suomen voisi ympätä Eurooppa-kerhoon, mutta en heti sulattanut ideaa. Ennen tuota vaihdosta on jäljellä enää viitisen kertaa, mutta uskon kyllä, että onnistuisin rutistamaan Eurooppa-jutut näihin kertoihin. Emme voi tutustua kaikkiin Euroopan maihin millään, mutta käydä läpi yleisiä juttuja ja lisäksi tutustua vaikkapa niihin maihin, joissa oppilailla on juuret. Lentävää mattoakaan emme ehkä askartele, mutta eikös olisi aika hauska vain joku passi, johon lapset voisivat kirjata ylös tietoja eri maista ja tervehdyksiä eri kielillä sekä muuta hyödyllistä.

Jos Eurooppa-kerho jatkuisi vain tammikuulle, voisi helmikuussa jatkaa Suomen kieli ja kulttuuri. Näin tarjottaisiin kolmosluokkalaisille mahdollisuus saada opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Ykköskakkosluokkalaisten kohdalla olen mielestäni keksinyt loistavan ratkaisun. Heidän koulunsa loppuu jo neljännen tunnin jälkeen, mutta suurin osa jää viidenneksi tunniksi vielä iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa koululle puuhailemaan mitä milloinkin. Voisin jonain päivänä ottaa viidennellä tunnilla halukkaat ykköskakkoset Suomi-kerhoon. Ehdotin tätä eilen iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajalle Gertielle ja hänen mielestäänkin idea oli loistava...

Diktaattorimmekin tänään "iloitsi", että olin jo sopinut asiasta, mutta kuitenkin lähtiessäni sanoi, että keskustelemme vielä perjantaina iltapäiväkerhoporukan kanssa... Ja muutenkin voisimme perjantaina katsoa läpi lukujärjestyksen, joka siis on täydellinen kaaos toistaiseksi.

Ennen syyslomaa olin nelosluokan valinnaisliikunnassa, mutta nyt olen tietenkin hieman rajoittunut sen suhteen. En tiedä, koska uskallan taas ruveta kovasti liikkumaan ja tekemään lasten kanssa akrobatiikkaa, josta he tuntuivat olevan innoissaan. Muut opettajat pitävät minusta huolta ja käskevät vielä ottaa varovaisesti, mutta herra Andreas on sitä mieltä, että keväällä siirryn jälleen liikuntaan. Koska tilanteeni on epävarma, tarjoaisin mielelläni myös nelosluokkalaisille yhtenä valinnaisainevaihtoehtona Suomen kieltä ja kulttuuria. Tätäkään hän ei oikein meinannut sulatella... En tiedä onko kyse nyt viime viikolla syntyneestä vauvasta ja sen aiheuttamasta stressistä vai siitä, että hän yrittää saada minua tekemään juttuja, jotka helpottaisivat hänen työtaakkaansa. Olen jo savitöissä hänen sijastaan ja jos otan ohjat myös liikunnasta hänen puolestaan, on se minusta epäreilua muita opettajia kohtaan. Tarkoitus on kuitenkin tasaisesti auttaa kaikkia.

Muiden opettajien mielestä idea Suomi-kerhosta yhtenä valinnaisaineena on hyvä, sillä kaikille opettajille omat aineet ovat luonnollisesti tärkeitä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohtaa, jolloin neljä opettajaa olisi valmiit päästämään osan oppilaistaan pois opetuksesta. Mikä lie ongelmana ohjaavalla opettajallani, itse kun olin luullut keksiväni hyvät ja kaikkia helpottavat ratkaisut asiaan niin, ettei hänen tarvitsisi enää vaivata päätään asialla.

Suurimmassa osassa luokista oltiin myös kiinnostuneita nenästäni, yhdessä luokassa päästiin niinkin pitkälle että pohdittiin minkä nimisessä sairaalassa olin ja mistä näin unia nukutuksen aikana. Yksi ekaluokkalainen kysyi olinko minä eingeschläfert. Sanoin kyllä, oletin että sana tarkoittaisi nukuttamista. Opettajaa rupesi kuitenkin naurattamaan ja hän kysyi tiedänkö sanan merkitystä. Kohta nauroimme kaikki kun selvisi, että einschläfern tarkoittaa nukuttaa merkityksessä lopettaa esimerkiksi eläin. Ei nyt sentään, seisoinhan siellä ihan elävänä luokan edessä! :) Mutta tulipa taas opittua uutta sanastoa. Vain yhdessä luokassa kysyttiin miksi luomi leikattiin ja siihen vain tokaisin, että siitä olisi muuten tullut liian iso. Tämän asian käsittely meni siis aika odotetusti. Kaikissa ryhmissä, jossa asiasta puhuttiin, oppilaat tekivät aloitteen kyselemällä, joko kun kävin viemässä heille karkkia ja lipun tai sitten koko luokan kuullen.

Nämä kaksi päivää ovat olleet todella kivat varmasti sekä minulle että myös oppilaille ja opettajille. Herra Hirvi on tulevaisuudessa varmasti odotettu vieras ja pikkuiset Suomen liput menevät varmasti hyvään talteen. Jotkut lapset keräilevätkin moisia ja olivat todella haltioituneita!

Nyt vain toivon, että herra Andreaksin pääkin olisi käännettävissä. Seuraavat kaksi päivää vietän Bonnissa Comenius-opettajien tapaamisessa ja toivon, että tätäkin asiaa voisi ehkä käsitellä siellä. Tapaamiseen on kutsuttu myös ohjaavat opettajat niiltä, joiden äidinkieli kuuluu Euroopan harvinaisimpiin. Oma ohjaava opettajani ei ollut marraskuun tapaamisessa eikä nytkään. Sääli, ehkä hän siellä olisi ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen tilaisuus koululla nyt olisi tarjota oppilaille suomea...

Haluan vielä mainita erityisesti ihanat kollegani, jotka ovat niiiiin mukavia, avuliaita ja ystävällisiä! Oikeita aarteita silloin, kun tuntuu ettei oikein mikään luista. Sain eilen Elisabethilta kyydin koululle ja sainkin sitten samalla vietyä sinne kaiken materiaalin, mitä olen Suomesta tuonut. Olin ajatellut että senkin nähdessään muut ymmärtäisivät kuinka paljon olen nähnyt vaivaa... Listallani on nyt ostaa polkupyörääni kori, jotta saisin vähätkin tavarat helpommin kuljetettua, kun vasen olkapää ei vielä kestä painoa. Kyytejä tarjottiin lisääkin, mutta mielelläni pyöräilen!

Lopuksi vielä kuvia näistä mukavista päivistä. Ehkä rivivälit säilyvät näin, jos en lisää kuvia tekstin keskelle.

Maanantaiaamu alkoi, kun kaikki oppilaat opettajineen tulivat koulun aulaan. Pöydälle on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi yksi kynttilä. Laulua johtaa kollegani Elisabeth. Selkä kameraan päin ohjaava opettajani sekä kaksi luokanopettajaa. Lurautimme yhden adventtilaulun, täysin kristillisellä sanomalla, vaikka koulussa muiden uskontokuntien edustajia on. Lisäksi Nikolaus-laulu torstaita varten. Lustig, lustig, trallelallelaa raikasi kovaa, vaikka säkeistöjen sanoja ei muuten olisi osattu.

Kalenteriluukun kimpussa Ronja.

Ekaluokkalaiset heiluttamassa Suomen lippuja... Ja voitte vain kuvitella että kaikki olisivat halunneet Herra Hirven syliinsä!


Tämän päivän päätteeksi kävin moikkaamassa vielä kaikki iltapäiväkerhon työntekijät ja viemässä heillekin suomalaisen tervehdyksen. Hekin ovat kaikki todella mukavia ja niinpä samantien sinuttelin kaikkia ja se oli kaikille ok. Inhottavaa, kun joidenkin opettajien kanssa pitää olla vielä niin jäykkä! Heilläpä oli nalle nimeltä Bruno, joka tuli Herra Hirven kanssa yhteiskuvaan. Bruno kiertää maailmaa hieman Amelien isän puutarhatontun tavoin. Bruno vierailee eri maiden kouluissa, joissa lapset kirjoittavat tervehdyksensä ja kuvan Brunosta Brunon mukana kulkevaan muistikirjaan. Mahtava idea!

Tässä Hort vor Ortin eli iltapäiväkerhon väki Brunon kanssa, kuva lisätään joulutervehdykseksi muistikirjaan.

Seuraavan kerran sitten raportointia Bonnin reissun jälkeen. Mukavaa viikkoa kaikille!

Suomi-kerho – ollako vai eikö olla?

Niin, siinä vasta pulma ! Voi #?%¶?!!!!! Olin jo iloinnut kun sain Suomeen sähköpostia, että Suomen kielen ja kulttuurin kerhoon on nyt oppilaat valmiina ja pääsen aloittamaan ryhmän kanssa ensi viikolla. Jahas, ongelmia ongelmia kuitenkin. Lapsia oli ollut kahdeksan mutta heistä moni on jo peruuttanut... No kai nyt kun opekin huitelee jossain sairaalassa eikä kukaan osaa kertoa mitä heille olisi luvassa. Ongelmaa tuottaa lisäksi ajankohta, sillä oppilaat joutuisivat olemaan pois normaaliopetuksesta. Minulle ehdotettiin suomijuttujen ymppäämistä Eurooppa-kerhoon, mutta ei kiitos enää nyt tässä vaiheessa kun Eurooppa-kerhostakin on niin selvät visiot ja blaah. Ehdotin myös että iltapäiväkerhojen lomassa voisin hyvin pitää suomea, mikä tietysti on pois niiltä joita se kiinnostaisi mutta lähtevät koulutuntien jälkeen suoraan kotiin mutta ei veisi oppilailta normaalituntia pois... No, se selvinnee ensi viikolla. Niin ja olivat vielä kehdanneet kysyä oppilailta jos heitä kiinnostaisi ruotsi enemmän! Ruotsikin on kivaa joo, mutta olenkohan siinä riittävän hyvä opettaakseni sitä ja mitäs matskua ois Ruotsista mukana no ei mitään.

Nyt on siis ryhdyttävä kampanjoimaan! Ei muuten, mutta olen nähnyt niin paljon vaivaa raahatessani kaikkia Suomi-lippulappusia ja muita tänne etten niitä nyt aio roskiinkaan heittää. Täältä tullaan, minä ja Herra Hirvi ja näytämme teille mistä kana pissii! Suunnitelma on seuraava: Menemme luokkaan Herra Hirven kanssa, ja hänhän siis puhuu vain suomea. Siinäpä saavat lapsiaiset ensimmäisen maistiaisen tästä kummajaiskielestä. Herra Hirvi voisi tehdä hassuja juttuja ja kantaa vaikka Suomen lippua suussaan. Onhan juhlaviikko kun Suomi täyttää 90 vuotta. No Herra Hirvellähän on päällään suomalaiset partiokuteet, niin siinäpä hieno aasinsilta adventtikalentereihin. Lahjoitamme jalomielisesti koko luokalle yhden kalenterin, jonka kolme ensimmäistä luukkua he pääsevätkin heti avaamaan (mikäli PR-iskumme sijoittuu tiistaille niin jopa neljä (4!!!) luukkua). Siinä on sitten mukava rupatella suomalaisista perinteistä ja hieman alustaa luokkaa siihen mitä sieltä luukuista tulee ja miten ne liittyvät meidän kulttuuriimme. Pyydämme heitä erityisesti torstaina kiinnittämään huomiota luukun kuvaan. Sitten Herra Hirvi laulaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei) ja jaamme juhlavasti kaikille lapsille ja opettajalle Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehdin sekä pienen paperisen Suomen lipun. Ohessa lapset voivat halutessaan esittää kysymyksiä silikoninenästäni samalla kun mässäilevät suklaata.

Kyllä me Herra Hirven kanssa aiotaan vakuuttaa ne muikeloiset meidän kivaan Suomi-kerhoon, jossa leikitään, lauletaan, hassutellaan, katsellaan kuvia, askarrellaan, kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan ja tietenkin puhutaan sitten sujuvasti suomea ensi kesänä. Ja Herra Hirvi opettaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei).

Tätä uutista lukuun ottamatta oli oikein mukavaa käydä työpaikalla. Kaikki ottivat minut ilolla vastaan ja kyselivät kovasti kuulumisia ja sain pienen lahjankin! Elisabeth, joka hoitaa koulun kirjastoa, oli vanhempien kanssa käynyt kokoelmaa läpi ja sieltä oli poistettu kirjat, jotka vanhempien mielestä olivat liian vanhoja. Ja ai mikä aarre sieltä oli raakattu pois (minun onnekseni tietenkin), Tove Janssonin Winter in Muminthal kovissa kansissa ja suloinen pieni Muumipeikko yksin koristamassa kantta. Ihan ehjä vielä, sivuissa tietenkin ajanpatinaa. Nyt on sekin ongelma ratkaistu mitä Muumi-kirjaa ryhdyn lukemaan suomikerholaisille, se on meinaan Muumilaakson talvi! Ihanaa! Ja kaunis omistuskirjoituskin: Für Riita. Riidalle.

Ohjaava opettajani oli eilen saanut poikavauvan ja raukkaparka se vain töissä istui, kun saksalaiset eivät kuulemma tunne sellaista kuin isyysloma tai isyysvapaa tai mitään vastaavaa. Karl Jasperin pienistä suloisista varpaista oli jo ilmoitustaululla kuva. Saas nähdä pehmeneekö opettajan natsiminä mihinkään... Lapsi on jo toinen, eli ensimmäinen ei ainakaan ollut tehnyt vaikutusta. Tai ehkä opettaja oli vielä pahempi simputtaja ennen sitä!

Oli mukavaa tuntea itsensä tervetulleeksi ja odotan innolla lapsien näkemistä ensi viikolla. Pitää vain varoa etten rupea liikaa riehumaan. Koulun pyörteissä on helppo unohtaa parantumassa olevat haavat kun yhtäkkiä kaikki ympärillä on niin energistä eikä voi itsekään olla heilumatta, onneksi ihanat kollegani pitävät minusta huolta ja rauhoittelevat tarvittaessa ;)

Ai niin ja toisen ekaluokan opettaja oli vielä ehdottanut että voisin tehdä hänen luokkansa kanssa jotain englanti-projektia... Pöljää!! Toisen ekaluokan kanssa sitten ilmeisesti vain se 20 minuuttia kielikylpyä viikossa. Kolmosluokalla englanninopettajalla on haasteita kun ryhmät ovat ihan eritasoisia ja kaiken saa miettiä kahteen kertaan.

Ruokaostoksilla

En ole vielä ehtinyt ostamaan Muumi-tikkareita ja muita herkkutuliaisia koulun 190 oppilaalle, mutta olen hieman kerännyt materiaalia suomen oppitunteja varten. Luulin jo ideani olleen omani, sillä näin siitä unta, mutta myöhemmin takaisin Comenius-oppaan pariin palattuani tajusin lukeneeni idean siitä. Unessani joka tapauksessa jo elävästi näin itseni luokkahuoneessa mm. punaisen Oululaisen hapankorppupaketin kanssa. Suomalaisista elintarvikepakkauksista voi lasten kanssa opetella sanoja ja myöhemmin samaa materiaalia voi käyttää, kun (jos niin pitkälle pääsemme) harjoittelemme kauppatilanteita eli leikimme kauppaa. Uskon, että ainakin visuaaliselle ja kinesteettiselle oppijalle näistä pakkauksista voi olla hyötyä, sillä niitä voi kosketella ja pyöritellä käsissä, niissä on värejä ja tuttuja muotoja. Itse uutta asiaa oppiessani mieluiten hypistelen asioita ja teen.

Tällä hetkeltä valikoimista löytyy kevytmaitoa, appelsiinimehua, Elovena-kaurahiutaleita sekä pitkäjyväistä riisiä. Katsotaan mitä muita pakkauksia ehditään saada tyhjäksi ennen asunnon tyhjentämistä.

Harmi, että Ingmanin maito on edullisempaa eikä laktoosittomassa maitojuomassa Valiolla kuitenkaan ole niitä lehmänkuvia, sillä niille olisi myös hyötykäyttöä. Muistan vuosien takaa käymäni Nuisku-kurssin (nuorten ihmissuhdetaitokurssi), jossa ohjaajallamme oli hauska tapa jakaa meidät ryhmiin. Tai ei nyt kovinkaan eriskummallisen hauska tapa, mutta jakoperusteena oli jokaisen saama maitopurkin kyljestä leikattu lehmänkuva ja piti sitten löytää muut, joilla oli samanlainen. Niitä kun oli erilaisia ja useat aika hullunkurisia. Jos joku jaksaa moisia maitopurkeistansa leikellä niin otan ilomielin vastaan.