Viimeistä viedään

Minulla on tällä hetkellä niin paljon mietteitä, sanottavaa ja kuvia, joita ehdin vasta torstaina purkaa koneelle. Huomenna on viimeinen työpäivä. Olen pidätellyt itkua tässä jo pari päivää.

Lapset tekevät kaiken niin vaikeaksi. Yhtäkkiä joku tulee ja ottaa kädestä, halaa, tai nojaa minua vasten kirkonpenkissä. Eikä auta sekään, että jo viikon olen kuullut Ich vermisse dich schon jetzt -mantraa.

Yritän lohduttautua sillä, että ainakin pienimpiä oppilaita todennäköisesti vielä näen, sillä varmasti käyn vierailulla parin vuoden sisällä. En ole koskaan ollut Saksassa Einschulungin aikaan, joten ehkä alkusyksystä 2009, kun yliopistokaan ei vielä ole alkanut, voisin käydä ihmettelemässä, kun uudet ekikset saavat Zuckertütensä.

Jemmassa on hirmuisesti asiaa viimeisiltä päiviltä, joten pysykäähän kuulolla. Jos minusta ei kuulu mitään, olen itkenyt näppäimistölle niin paljon, ettei se enää toimi ;)

Snif.

Päivän lööppi: Opettaja yritti myrkyttää lapsia vanhentuneilla karkeilla!

Ai että hävettää!

Jaoin taas maanantaina tapani mukaan palkinnot edellisviikon Suomi-tietokilpailun voittajille. Tällä kertaa vuorossa olivat Niiskuneiti-pastillirasiat. Niitä voittajat mussuttelivat tyytyväisenä ohi kulkiessaan ja huutelivat, että enää pari jäljellä! Yksi tosin sanoi, että karkit ovat hieman kovia. Mutta muistikuvani mukaan kyseiset karkit ovat hieman sitkeitä.

Eilen sitten koulupäivän lopuksi tulee opettajanhuoneeseen kaksi nelosluokkalaista tyttöä ja heillä on minulle asiaa. Karkit kuulemma olivat olleet vähän oudon näköisiä ja tytöt olivat huomanneet, että parasta ennen -päiväys on jo ollut ja mennyt. NOLOA! Karkit ovat vain lojuneet kaapissa enkä ole yhtään katsonut milloin menevät vanhaksi. Karkit ovat menneet vanhaksi kaksi kuukautta sitten.

Maistoin tyttöjen rasiasta yhden mattapintaisen (kai ne normaalisti kiiltävät) karkin, joka oli kuitenkin pehmeä ja hyvänmakuinen. Pahoittelin kovasti ja sanoin, että olen ostanut karkit jo syyskuussa Suomesta enkä yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, koska ne vanhenisivat. Sanoin myös, että mielestäni karkit voi kuitenkin rauhassa syödä, sillä kahdessa kuukaudessa ei ehdi tapahtua mitään ihmeellistä ja makukin oli vielä ennallaan. Joidenkin muiden elintarvikkeiden kanssa pitäisi olla varovaisempi.

Kivakiva, ei niitä askeja olekaan kuin vielä joku 10-20 kaapissa, en tiedä kehtaanko niitä enää jakaa! Lakupötköissä ei ollut päiväystä lainkaan mutta testimaiston jälkeen ne kyllä kelpaavat vielä hyvin palkinnoiksi, hieman suklaatakin on vielä jäljellä. Olin kuitenkin laskenut sen varaan, että kaikki mitä kaapista löytyy voi käyttää palkintoina.

Hupsis.

Puolen tunnin työpäivä

Pidin tänään enkkua ekiksille 7.45-8.15 ja siinäpä se... Lähdin työpaikalta 13.20. Mitä tekeekään opettaja sinä aikana, kun on työpaikalla, muttei pidä oppituntia? Ensinnäkin olin valmistautunut pitämään kaksi tuntia, joista ainakin toisen itsenäisesti, mutta nelosluokan näytelmäharjoitukset nyt vain jyräävät... Jyräsivät jo viime viikollakin pienryhmän päälle, mutta nyt ei normaaliakaan enkuntuntia pidetty, joten hengailin koululla oikeastaan koko päivän turhaan!

Sain kuitenkin vaikka mitä aikaiseksi, vaikka välillä juorusin ja läpisinkin kollegoiden kanssa. Tein vihdoin tukioppilaalleni harjoitusmonisteen epäsäännöllisistä monikkomuodoista ja suunnittelin huomisen kolmosen enkuntunnit, jotka pidän aivan yksin. Kirjoitin ylös mitä tein aamulla ekaluokkalaisten kanssa. Muistaisin kyllä huomiseksi, mutta joskus tulevaisuudessa saatan olla kiitollinen siitä, että olen kirjoittanut asiat ylös.

Sitten hieman haahuilin viemässä lisää vastauslappuja Suomi-visan luokse, seurasin näytelmäharjoituksia, otin vastaan luokkaretkeltä palaavia kolmosia, luin ilmoitustaululle kiinnitetyn uutisen siitä, kuinka koulumme oli viikonloppuna talkoiden jälkeen joutunut ilkivallan kohteeksi ja perehdyin tarkemmin Bruno-nalleen, jonka on tarkoitus lähteä pienelle Suomi-kierrokselle!

Näytelmää ohjaava kamala kollegani sanoi minulle, että voin tulla seuraamaan näytelmäharjoituksia kun pienryhmää ei pidetä, voisin antaa vinkkejä tms... En nyt kehdannut sanoa, mutta ainoa vinkki mikä mieleeni tuli oli se, että opettaja voisi räyhätä ja huutaa lapsille vähemmän, kehua heitä enemmän, olla ystävällisempi ja antaa lasten näytellä kohtaukset loppuun eikä välissä raivota jokaisesta pienestä ylimääräisestä liikkeestä. Opettajanhuoneessakin on ihan tarpeeksi kestämistä, vaikka ovet olisivat kiinni, kaikki se huuto kuuluu sinne... Lapsiparat. Mahtaako näytelmän teko olla hauskaa, kun joku mummo on koko ajan natisemassa vieressä...
















Kolmosluokkalaiset olivat samalla todella väsyneen mutta myös erityisen tyytyväisen näköisiä. Silmät kiiluen he kertoivat kaikista käärmeistä, hyönteisistä ja piraijoista joita olivat nähneet. Järjettömän kokoisia laukkuja ja perässään raahasivat, mutta toisaalta en ole mikään sanomaan... Kuudennen luokan leirikoulussa minulla oli kolme laukkua, mutta reissussakin tosiaan oltiin viisi päivää eikä kaksi, kuten nämä sankarit. Edellisillan pyjamadiskosta toipuvista lapsista osa haettiin heti kotiin ja osa jäi seuraamaan isompien näytelmäharjoituksia kyytejä tai iltapäiväkerhoa odotellessaan.

Ope lukee

Open pitäisi lukea kollegaltaan pari kuukautta sitten lainattu Thomas Mannin Buddenbrooks, mutta ei ole vielä edes aloittanutkaan. Doris Dörrien kepeämmät novellit vetävät puoleensa enemmän, vaikka liian vähälle tarkastelulle nekin ovat jääneet.

Olen todella laiska lukija. Blogit ovat mainioita. Tarjoavat aina pienen palan kerrallaan, voi mukavasti aamupalalla nauttia. Harvat ovat jatkokertomuksia, jotka sitoisivat lukemaan loppuun asti. Maistiaisia voi vakkareiden lisäksi nauttia silloin tällöin. Tykkään myös selailla lehtiä ja lukea kiinnostavia artikkeleita, tai ainakin katsella kuvat ;)

Olemme molemmat onneksi aika höpsähtäneitä käsitteelliseen muutokseen, oppimiseen, kielen oppimiseen, kehitys- ja oppimispsykologiaan yms., joten lehtihankintoja yleensä puoltaa kaksi ihmistä ja niin niitä sitten kertyy...

Olimme taannoin matkalla jonnekin ja Münsterissä junaa odotellessamme oli hyvin aikaa (taas) kiertää läpi aseman lehti- ja kirjakauppa. Buddenbrooks jäi silläkin kertaa avaamatta, kun uudet lehtiostokset kiinnostivat huomattavasti enemmän.

Toisaalta saatan ostaa lehtiä sillä perusteella, että niitä voi käyttää opetuksessa. Parhaassa tapauksessa jostain lehdestä hyötyvät sekä opettaja että oppilas. Jostain tiedelehdestä voi vaikkapa löytyä lyhyehkö ja helpohko teksti lukiolaisille. Ja ope selaa samasta lehdestä vinkkejä vaihtelevaan kieliopin opettamiseen ;)


Ensinnäkin luen Opettaja-lehteä, joka minulle ystävällisesti lähetetään ihan tänne ulkomaille asti ilman lisäkuluja. Nyt ei kyllä ole pariin viikkoon kuulunut mitään, johtuisikohan Suomessa olleista hiihtolomista. On kiva seurata kotimaan uutisia ja muutenkin lukea suomeksi. Olen ajatellut esitellä lehtiä kollegoillekin ja lehdistä saan ideoita mistä voisin kertoa kollegoilleni.

Etualalla oleva Deutsch Perfekt -lehti on tarkoitettu kielenoppijalle. Tekstit ovat aika helppolukuisia ja ohessa on aina sanalista ja muutakin infoa. Juttuja on laidasta laitaan, ostamassani numerossa ajankohtaisesti karnevaalit. Lisäksi joka lehdessä kerrotaan ilmeisesti aina yhdestä maahanmuuttajasta ja tämän sopeutumisesta Saksaan. Oma deutschinihan nyt on niin perfekt, että ostin lehden lähinnä poikaystävälle ja käytettäväksi opetuksessa Suomessa. Kumpikaan meistä ei ole vielä tainnut lehteä avata ;) Niin ajan hermolla jutut eivät vaikuttaneet olevan, etteikö niitä mielellään lukisi myöhemmässäkin vaiheessa, pikku hiljaa.

Didacta on elinikäisen oppimisen lehti. Kaikenlaista koulutus- ja oppimisasiaa. Tämän numeron ostin huomiota herättävän Reform-Bedarf! -otsikon vuoksi. Uudistusta täällä totisesti kaivataankin. On muuten melkein mahdottomuus löytää jokin kasvatusta tai koulua käsittelevä lehti, jossa ei jossain muotoa mainittaisi suomalaista tai yleensä pohjoismaalaista koulusysteemiä ja PISA-menestystä ym. Uudistusartikkelissa muun muassa todettiin, että saavuttaakseen yhtä laadukkaan koulujärjestelmän kuin Skandinaviassa, tulisi rahaa budjetoida ala-astevaiheelle nykyiseen verrattuna nelinkertainen määrä. Lisäksi lehdessä käsitellään tietotekniikan käyttö opetuksessa ja jatkokoulutuksessa, varhaiskasvatusta ja Fröbelin palikoita. Vihdoin voin lukea, mistä ah niin ihana lastenlauluyhtye on saanut nimensä!

Vasemmalla oleva avonainen sivu on jostakin aivolehdestä. Artikkeli käsittelee kielioppia ja sen opettamista draamallisin keinoin. Tarkastelussa on nimen omaan saksa vieraana kielenä. En ole vielä ehtinyt lukea, mutta katselin jo kuola valuen lähdeluetteloa ja sain uusia ideoita graduuni ;)

Bild-lehden koulu-uutisista oli tarkoitus tehdä viikon uutinen -päivitys jo viikkoja sitten, kun tuon lehden ostin. Bild on täkäläinen iltalehti ja jos olisin kuvannut etusivun alareunan, olisitte saaneet ihailla vähäpukeista iltatyttöä. Bildillä oli ilmeisesti 12-osainen juttusarja koulusta. En ruvennut kaikkia hamstraamaan, mutta tämän yhden numeron ostin kauppareissulla. Suuri otsikko lupaa kertoa, kuinka koulu uuvuttaa Saksan lapsia.

Silloin kun kävin Saksassa koulua oli ylioppilastutkintoon johtava koulu 13-vuotinen. Muutamassa osavaltiossa se taisi olla jo silloin 12-vuotinen. Jokunen vuosi sitten 12-vuotinen tutkinto otettiin käyttöön myös Niedersachsenissa ja jokusen vuoden päästä kirjoittavat ensimmäiset oppilaat ylioppilaiksi vain 12 vuoden jälkeen. Lehdessä kerrottiin siskoksista, jotka siis ovat eri luokka-asteilla, mutta tämän uudistuksen vuoksi heillä on loppukokeet samana vuotena. Nuoremmalla tytöllä on kova kiriminen, kun pitäisi oppia samat asiat kuin isosiskonkin, mutta vuotta lyhyemmässä ajassa. Mahtaakohan koulu tehostua yhtään vai tuleeko kaikilla tulevilla koulutulokkailla olemaan yhtä kiire. Eiväthän laitosta pyörittävät isot jehut voi kuvitella, että sama määrä kamaa käydään yhtäkkiä läpi lyhyemmässä ajassa samoilla metodeilla ja systeemeillä kuin tähänkin mennessä.

Eilen sain kollegaltani todella mielenkiintoista luettavaa! Erziehung und Wissenschaft Niedersachsenin lehdessä oli juttu ryhmästä, joka matkasi Suomeen tutustumaan kasvatusjärjestelmäämme. He perehtyivät laitoksiin neuvolasta yliopistoon asti. Kollegani oli haltioitunut tästä artikkelista ja sen sisällöstä ja kyseli minulta mitä ne Tantet eli tädit oikein olivatkaan, tarkoittaen neuvolatätejä. Hänelle oli käsittämätöntä, että valtio antaa jopa pakkauksen täynnä vaatteita ja muuta tarpeellista ILMAISEKSI. Kaikkea sitä pitääkin itsestäänselvyytenä. Taitaa todella olla aika lottovoitto syntyä Suomeen. Artikkeli oli aika realistinen, vaikka ryhmän kokemukset tietenkin perustuivat vierailuihin vain muutamissa Jyväskylän seudulla sijaitsevissa opinahjoissa. Minulla ei ole skanneria (unohtui selvittää olisiko meillä koulussa sellainen), mutta yritin ottaa artikkelista kuvia... Toivottavasti ne saisi suurennettua lukukelpoisiksi, viimeistäänkin lataamalla blogistani kuvat koneelle, jossa suurennuksen voi tehdä (itselläni Esikatselu-ohjelmassa, en tiedä millä kuvia esim. Windowsilla katsellaan). Omalla koneellani siis ainakin sain tekstin näkymään tarpeeksi isolla.

Mä kohta revin ne kakarat riekaleiksi

Nyt en kyllä tällä hetkellä yhtään ihmettele, miksi joku opettaja joskus sanoo tai huutaa lapselle, ettei koskaan enää halua nähdä tätä tms. Siis että mua otti tänään ne pennut aivoon! Miksi helvetissä parin raivostuttavan rasavillin pitää pilata tunnit sekä opettajalta että muilta oppilailta.

Koko ajan nää jätkät rönyää siinä liitutaululla ja suttaa jotain eikä niitä saa kovemmillakaan otteilla siirrettyä paikalleen. Hirveä kaakatus käy jatkuvasti, vaikka olen antanut vain yhdelle lapselle puheenvuoron. Kamala vikinä ja ruikutus koko ajan joka asiasta, vaikka olen selittänyt sata kertaa, että sen Marianne-karkin saavat tänään vain ne oppilaat, jotka eivät viime viikolla olleet paikalla.

Siis koko tunti meni joihinkin hiivatin nimikylttien askarteluun. Yksi pyllistelee taulun edessä ja värittää paperille taululiiduille. Toinen istuu toimettomana kun ei voi kysyä naapurilta kynää lainaan ja yksi taas vaeltelee ympäriinsä ja nimikyltti lojuu rutussa lattialla.

Jouduin pari kertaa oikein kunnolla karjaisemaan, jolloin puolet lapsista pitelevät kauhuissaan korviaan. Sääli heitä kohtaan, jotka käyttäytyvät. En haluaisi heille huutaa ja he taas oikeasti haluaisivat osallistua ja oppia, mutta eivät sitä muiden sirkustelulta voi...

Tunnin jälkeen näin vielä toisen kolmosluokan opettajan ja huokaisin hänelle asiasta. Sovimme, että ensi viikolla huonosti käyttäytyvät oppilaat saavat sinne mennä luokanopettajansa luokse ja tekevät siellä jotain ylimääräisiä kirjoitustehtäviä. Pitää vielä sopia toisen luokanopettajan kanssa, mitä hänen luokkansa huligaaneille tehdään. Ryhmä on toki iso, 17 oppilasta, mutta silti kuvittelin sen olevan ihan passeli, pienempi kuin normaali luokka ja ajattelin ehkä, että lapset todella ovat motivoituneesti valinneet sen... Toiveajattelua.

Olen ihan lirissä, kellään hyviä vinkkiä kurinpitoon ilman että tarvii hakata luokan kellopeliä hajalle ja huutaa ääntänsä pihalle? Välillä myös vain istun hiljaa ja surullisen näköisenä odottaen hiljaisuutta. Millä ilveellä saan ne penskat ymmärtämään, että meikäläinen määrää marssitahdin ja luvassa olisi myös kaikenlaista puhumista ja leikkimistä, jos muksut vain käyttäytyisivät kunnolla ja kuuntelisivat ohjeita...

Nyt ottaa opea todella paljon pannuun!

Työunia

Näitä pohdiskelin aamulla töihin pyöräillessäni, mutta yhtäkkiä kaikki onkin hävinnyt jo päästä!

Vaan ei ihan kaikki. Nukuin hyvin sikeästi reilu kymmenen tuntia ja siellä loppupäässä sain työasioita uniini. Jostain aiemmista unista muistan vain että joku opettaja sinutteli minua tms., mutta muutoin, ihan yllätyksekseni, en ole nähnyt työjutuista juurikaan unia. Neljä vuotta sitten erään pienen helsinkiläisen K-kaupan leipäosastonhoitajana näin kamalia painajaisia koko kuukauden, tuuraus oli hyvin stressaavaa.

Kassatyöstäkin olen silloin tällöin nähnyt painajaisia tai ainakin yöllä Juholle vaahdonnut, että anna nyt se tuote tänne kun se pitää ottaa pois kuitilta. Aika erikoista työtehtävissä, joita ei millään tapaa tarvitse ottaa kotiin.

Opettaja ei kuitenkaan pysty olemaan opettaja vain työpaikallaan, työajat ei ole kiveen kaiverretut ja työ on tietenkin paljon haastavampaa kuin joku kassalla istuminen, olet vastuussa lapsista ja nuorista ja heidän oppimisestaan (mistä nyt luonnollisesti kukin on itsekin vastuussa) etkä voi mennä töihin valmistautumatta siihen kunnolla! Silti en ole vielä nähnyt lähes ollenkaan painajaisia tai minkäänlaisia unia töistä. Ehkä se on merkki siitä, että pidän todella työstäni ja koen myös useimmin onnistuneeni siitä, kun ei jää asiat kalvamaan ja kummittele sitten myöhemmin unissa.

Viime yönä kuitenkin aamulla paniikissa ennen töihinlähtöä pengoin kaapistani Kunnaksen kirjoja, jotka liittyisivät pukeutumiseen, karnevaaliin tai muuhun sellaiseen ja löysinkin muutamia (joita siis ei ole ilmestynyt kuin vasta unissani) ja lisäksi pohdin ottaisinkin Ruuneperin Martankin mukaan, osuuhan Runebergin päivä tälle samalla viikolle. Lisäksi väkersin jotakin listaa.

Oikeasti mitään passelia kirjaa ei olisi ollut ja kuka mitään olisi tänään jaksanut kuunnellakaan, sen verran villiä oli meininki... Karnevaaleista lisää myöhemmin.

Open ekotekoja

Tässä noin viikko sitten Heisi kirjoitteli ekoteoista ja epäsellaisista, ajattelin itsekin ottaa haasteen vastaan. Ja otanpa nyt asiaan kantaa opettajan näkökulmasta.

Ympäristön puolesta:
1. Kuljen työmatkani polkupyörällä ja mitkä tahansa muutkin matkat tämän kotikaupunkimme sisällä.
2. Pengon jätepaperiroskista sekä opettajanhuoneessa että luokissa ja löydän hyvää materiaalia. Yksikin opettaja kielsi lapsia askartelemasta kahta samaa juttua, koska kopiot maksavat 10 senttiä kappaleelta, mutta kuitenkin kolmasosa värillisestä paperista meni roskikseen. Käytän näitä papereita mielelläni erilaisten korttien ja kuvien taustapapereina.
3. Kulutan ehkä kerralla aika paljon luonnonvaroja kun askartelen ja laminoin juttuja, mutta ne kestävät sitten vuosikausia ja vielä vaihdellen eri aineissakin. Vähän sama meininki ehkä kuin kangaskasseissa, pidemmän päälle ekologinen selkäreppu kevenee.
4. Yritän mahdollisimman usein pakata evääni muoviseen eväsrasiaan sen sijaan että käärisin niitä aina erikseen johonkin tuorekelmuihin tai pikkupusseihin.
5. Pukeudun töihin ihan kuin muuallekin, en siis omista erikseen mitään opettajavaatteistoa... Muuten vain niitä riepuja sitten onkin, pääosin suomalaista suunnittelua ja joiltain osin kotimaista valmistustakin vielä. Läheltä on parasta hankkia.
6. Jos pitää tehdä enemmän kopioita otan aluksi aina vain yhden varmistaakseni oikean sijoittelun ja muun... Olisi ikävä huomata kesken kaiken kopioivansa ihan väärää kohtaa kun kopiokone vain sylkee paperia eikä toimintoa ehdi perua ennen kuin melkein kaikki on jo mennyt läpi.

Ympäristöä vastaan:
1. Opettajanhuoneessa ei ole biojätettä joten tuikkaan banaaninkuoret vain sekajätteeseen (joku joskus sanoi että siivoaja ne sitten lajittelee mutta epäilen...), vaikka voisin viedä ne kotiin biojätepussiin.
2. Hurautin parin päivän vapaan ajaksi lentokoneella lomalle. Olisi pitänyt edes hankkia atmosfairilta hyvä omatunto.
3. Väkertelen paljon kaikenlaista tietokoneella, joka on oikea sähkösieppo jos niin voi sanoa. No, kaikenlaiselle tietokoneen käytölle tuleekin pian hieman rajoitusta, kun paastoamme tietokoneiden ääressä hengailusta joka päivä klo 21 jälkeen.

Ja nyt alkaa silmät lupsua kiinni, joten paras mennä levolle ja palata asiaan myöhemmin, jos jotain vielä tulee mieleen. Olen nukkunut ainoastaan lentokoneessa ja tunnin junassa, muuten tuli koko yö valvottua ja tähän asti olen sinnitellyt, joten paras kerätä voimia huomista karnevaalia varten! Ja juhlaan pukeudun tietenkin ympäristöystävällisesti asuun, joka on ollut päälläni ja muiden päällä ja ties missä kaikissa tapahtumissa jo vuodesta 1997. Mitä sitä turhaan uusia kun vanhatkin kelpaa.

Opettajan oivat apuvälineet

Tunsin syksyllä oloni tyhmäksi kun leikkelin saksilla jotain paperisuiruja opettajanhuoneen pöydän ääressä. Käytä nyt leikkuria hyvä ihminen! Ja toden totta olen käyttänyt. Kaiken sen saksimisen jälkeen saksimislihakseni olivat niin kipeät, ettei saksimisesta seuraavana päivänä ollut tulla mitään.

Opettajanhuoneen eteisessä on paljon opettajantyötä helpottavia asioita. Suurin, näkyvin ja kuuluvin niistä on kopiokone. Se raksuttaa lähes tauotta. Täällä muuten kopioidaan materiaalia enemmän kuin Suomessa, itse ainakin tein ala-asteella pääasiassa kirjan tehtäviä ja sitten lisäksi joitain monisteita. Täällä pelataan monesti melkein pelkillä monisteilla ja lapsilla onkin kaikenlaista mappia pitämään paperit jossain järjestyksessä.

Kopiokoneeseen on hyvä tutustua ennen kuin sitä tarvitsee kiireessä. Aanelosten kopiointi sellaisenaan on simppeliä, mutta suurentaminen, pienentäminen, tummentaminen, vaalentaminen, kaksipuoleisuus jne. vaativat hieman enemmän keskittymistä. Referendariaatti eli opetusharjoittelija kysyi viime viikolla osaanko kopioida kaksipuoleisia. Saimme kuin saimmekin koneen toimimaan haluamallamme tavalla kun hieman muistelin miten olen nähnyt muiden toimivan ja Linda sillä välin näppäili koneen digitaaliselle näytölle oikeita asetuksia. Koko nivaska vaan ylös ja kone vetää paperit automaattisesti yksi kerrallaan ja tulostaa alalaariin kaksipuoleisia. Kaikkea on aina hyvä testata, ennen kuin laittaa tulemaan 100 kopiota ja itse mieluiten kopioin silloin kun muilla ei ole kiire.

Olen oppinut täällä käyttämään myös laminointikonetta. Kaikki laitteet ja muut ovat kalliita, joten niitä pitää todella osata käyttää oikein ettei koulun muutenkin vähäiset määrärahat mene kaiken maailman korjauksiin. Laminointikone laitetaan ensin lämpiämään ja vihreän valon sytyttyä sen voi kääntää run-vaihteelle ja laittaa laminoitavan jutun sisään. Mutta ei ilman sitä suojapahvia! Jos laminointikalvon laittaa sellaisenaan sisään, se sulaa sinne ja kone jumittuu... Onneksi en ole joutunut oppimaan tätä kantapään kautta! Näppärä masiina opetusmateriaalin valmistukseen, tekee kaikesta kestävämpää.

Ja oli sitten ihan vain paperia tai laminaattia, leikkurit säästävät niitä aiemmin mainittuja saksimislihaksia. Jälki on siistimpää, tasaisempaa ja suorempaa ja homma huomattavasti nopeampaa. Leikkureissa on myös sen verran hyvä suojamekanismi, ettei sormien menettämisenkään pitäisi olla mitenkään erityisen todennäköistä.

Näiden masiinoiden ansiosta opettaja voi keskittyä enemmän siihen varsinaiseen opetustyöhön, jossa käyttää tietenkin ahkerasti opettajanoppaita sekä muistiinpanovihkoja ja -kirjoja, joihin ideat voi kirjata ylös heti kun ne tulevat mieleen ja harvapäisenkään ei tarvitse jälkikäteen yrittää muistella mihin viimeksi jäätiinkään, sillä kaikki on kirjoitettu heti ylös.

Työrauhan ylläpitämiseksi ainakin täkäläiset opettajat käyttävät erilaisia kilistimiä ja kelloja. Lapset tunnistavat kongin äänen ja tietävät mitä se tarkoittaa. Siitä voi sitten olla monta mieltä kuinka pitkä se plompautuksen vaikutus on... Voimakas äänikin ja oikeanlainen äänenmuodostus ovat oiva apu opettajalle, kimittäjille ei ole tiedossa kovin pitkää uraa.

Opettajan kannattaa pysyä ajantasalla sekä pedagogisesti että teknisesti. Ja kaikki pitää ensin opetella. Toissasyksyisessä opetusharjoittelussakin vedimme luokassa vuorotellen valkokangasta ylös ja alas eikä se oikeasti niin helppoa ollutkaan. Hyvä että ne eestaasveivaukset tuli tehtyä ennen kuin oppilaat olivat luokassa naureskelemassa... Dokumenttikameroiden ja muiden uusien hienouksien käyttämistä saakin varmasti suurimmilta osin harjoitella vasta vain yliopistojen harjoittelukouluissa ja pettymys voi olla suuri, kun tulevalla työpaikalla ei olekaan kuin vain piirtoheittimiä. Piirtoheitin ja perinteiset kalvot kuitenkin kunniaan, niillä työskentely on paljon joustavampaa kuin vaikkapa tiettyä järjestystä noudattava powerpoint-esitys.

Mikäs muu on hyödyllistä ja näppärää opettajille?

Opettajan tyylistä

Jokin aika sitten kirjoitin opettajan ulkonäöstä, ja kuinka rehellisesti lapset kertovat siitä totuuden. Eivät opettajat vaatteetkaan toki jää huomaamatta.

Minulla oli eilen jalassa sellaiset melkein pillifarkut (ei mitkään sellaiset täysin tiukat), musta poolopaita ja viime kesänä Irlannista ostamani mekko. Yksi poika kyseenalaisti tätä kerrospukeutumista ja ihmetteli, miksi minulla on sekä housut että hame. Sanoin, että mekkoni on niin lyhyt, että pyllistäessäni kaikki näkisivät kalsarini. No, pojalle tämä ei tietenkään riittänyt. Miksi ihmeessä on se mekko sitten pakko laittaa niiden housujen päälle? Eikös ne pöksyt riittäisi.

Täällä on onneksi aika vapaamuotoista opettajien pukeutuminen. Muistan viime keväänä kun Glasgowssa eräs opiskelukaveri tuli luennolle 30 vuotta itseään vanhemman näköisenä. Hän oli ollut aamupäivällä eräässä koulussa sijaistamassa, siinä selitys. Sen lisäksi, että Isossa-Britanniassa käytetään koulupukuja, on myös opettajien pukeutuminen aika saneltua. Itse en ole ajatellut hankkia jakkupukua kokoelmiini.

Minä pidän koulussa (eli siis töissä) ihan juuri niitä vaatteita kuin vapaa-ajallakin. Leikkauksen jälkeen olen käyttänyt aika paljon poolopaitoja, ja heti kun minulla oli pitkästä aikaa kaulan paljastava pusero, lapset kyselivät taas naarmuistani. Poolopaita päällä, tai vaihtoehtoisesti jos olisi joku huivi, saa paremman työskentelyrauhan, kun oppilaat eivät keskeytä kysymyksillään koskien haavojani.

Pukeutumiseni eroaa aika paljon muiden opettajien pukeutumisesta ja suurin syy on varmasti ikä. Pari kollegani ovat kyllä erittäin tyylikkäitä ja jollain tavalla tätä aikaa ja nykyistä muotia seuraavia, mutta tekevät sen omannäköisesti. Joskus kun näkee kuuskymppisiä ängettynä teinien vaatteisiin... Pukeudun myös aika lapsellisesti usein ja toivon että vielä parinkymmenen vuoden päästä heilun luokan edessä värikkäissä vaatteissa enkä missään harmaassa kaavussa kuten jotkut kollegani. Tämä tyttömäinen pukeutuminen tosin on johtanut siihen, ettei yksi parhaista kollegoistanikaan huomannut minua, kun muiden lasten tavoin muovailin savesta klovnia, luuli oppilaaksi... Sen siitä saa kun on joka päivä letit päässä ja mekko päällä...

Sisätossuni huvittavat sekä oppilaita että opettajia. He aina kauhistelevat, kuinka koikkelehdin opettajanhuoneessa sukkasilleen, kun olen ehtinyt riisua ulkokenkäni eteiseen mutten ole vielä kaivanut sisäkenkiäni kaapistani. Lapsetkin kummastelevat, kuinka sellaisia kenkiä voi käyttää, kun eivät aluksi ymmärrä, että pidän niitä vain sisällä. Minä en kestäisi umpinaisissa kengissä koko päivää, kevyet tossut ovat paljon mukavammat. Popot ovat Camperin nk. kaksoskengät. Toisessa kengässä voimistelija lähtee ottamaan vauhtia volttiin ja toisessa kengässä palaa maahan viuhan voltin jälkeen. Ehkä myös tämä "tarina" kiinnostaa oppilaita.

Opettajanhuoneessa on vilkkunut viime päivinä paljon ranteenlämmittimiä, lieneeköhän joku muotijuttu täällä nyt? Vihreitä samettisia, huovutettuja maanläheisiä. Itsekin olen Reilun kaupan myymälässä ihaillut mokomia mutta jättänyt ostamatta kun en niitä ehkä kuitenkaan käyttäisi.

Mitäs sanotte, mitä opettaja ei missään nimessä saisi vetää päällensä ja kuinka paljon opettajan oma persoona saa näkyä pukemisessa?