Suomalainen ilta

Jotkut myöhemmin kouluumme tulleet kollegat jo luulivat minun viettävän läksiäisiäni, mutta ei minusta vielä kolmeen kuukauteen eroon päästä. Huvittavinta on se, että olin itse ajatellut tämänkaltaista iltaa jo aika alkuvaiheeseen, tutustumismielessä, mutta se nyt vain on venynyt ja venynyt.

Viime viikolla kuitenkin vihdoin sain kutsut kollegoideni lokeroihin ja listan suomalaisista elokuvista opettajanhuoneen seinälle. Eniten ääniä sai Heinähattu ja Vilttitossu, joka sitten näytettiin suomalaisen illan lopuksi.

Maanantai-iltana saapui paikalle melkein koko kollegio ja muutama iltapäivätoiminnankin työntekijä. Itse tulin jo iltapäivällä leipomaan kotona tekemistäni taikinoista karjalanpiirakoita ja korvapuusteja. Essu päällä juoksin aina välissä kokouksessa, jossa suunniteltiin ensi viikolla pidettäviä terveys-teemapäiviä.

Kättelin jokaista henkilökohtaisesti ja toivotin hyvää iltaa, osalta tuli vasta heti, jotkut jäivät miettimään mitähän pitäisi sanoa. Sain kuitenkin kaikista jonkinlaisen hyvää iltaa -murmelluksen kaivettua. Herra Hirveä oli toivottu näyttäytymään, sehän on tähän mennessä lähinnä ollut vain lapsille tuttu. Herra Hirvihän ei ymmärrä lainkaan saksaa, joten kaikki kollegani saivat suomeksi esitellä itsensä ja monet lisäsivät tehtävän vaikeusastetta ja uskalsivat kysyä seuraavalta heidän nimeään.

Kerroin lyhyesti tekemistäni Suomi-herkuista ja näytin isosta Suomen kartasta Karjalan aluetta ja samalla sitten vähän muutakin, mistä olen kotoisin jne. Silmät pyörivät kollegoilla päässä, kun näytin kuinka pienellä läntille on miljoona suomalaista änkenyt ja loput neljä miljoonaa elävät mukavan tilavasti lopussa maassa. Arvailut Suomen saarten ja järvien määristäkin menivät ihan päin pöpelikköä... Yli tuhatta ei arvannut kukaan :D

Nokia kiinnosti eikä kukaan tainnut ennestään tietää, että firma on saanut nimensä suomalaisen paikkakunnan mukaan ja on kaiken kukkuraksi aluksi valmistanut renkaita ja kumisaappaita.

Sitten toivotettiin hyvää ruokahalua suomeksi toinen toisillemme ja käytiin ruokapöydän kimppuun. Kaikki olivat tuoneet jotain yhteiseen pöytään, tai pikemminkin kolmeen pöytään. Ruokaa oli vielä eilen jäljellä. Joulukuussa vanhaksi menneet Fazerin Vodka-konvehditkin menivät melkein kaikki kaupaksi, eikä kukaan toistaiseksi ole saanut mitään myrkytystä :)

















Lopuksi katsoimme Kaisa Rastimon elokuvan Heinähattu ja Vilttitossu. Kotoa tuomani adapteri ei käynytkään videotykin ja MacBookini väliin vaan ainoastaan poikaystäväni iBookiin ilmeisesti... Erään kollegan läppärillä saimme onneksi leffan lopulta pyörimään, vaikka kaikenlaisia mutkia oli matkassa. Leffasta tykättiin kovasti ja kaikki haluaisivat asua yhtä idyllisessä puutalossa värikkäine tapetteineen kuin elokuvan Kattilakosket. Paljastin kuitenkin joillekin uteliaille totuuden, ettei kaikilla sentään niin herttaisia elinoloja ole.

Kuulinpa myös ensimmäisen tekstitysmyönteisen kommentin! Elokuvahan oli suomeksi (ääni oli todella hiljaisella valitettavasti) ja tekstitys englanniksi. Joiltain varmasti meni monta juttua ohi, mutta elokuvaa, sen juonta ja ideaa kuitenkin voi mielestäni hyvin seurata vaikkei kieltä ymmärtäisikään. Joku haaveili elokuvasta saksaksi, mutta toinen sanoi, että kyllä hänellekin kelpaisi, jos saisi täälläkin elokuviin niin hyvät, lyhyet, nopeasti luettavat tekstitykset. Lapset oppisivat nopeammin lukemaan ja kaikki oppisivat kieliä paremmin.

Ilta oli oikein onnistunut, Marimekko-servettejäkin sain juuri ajallaan, vaikka alkuperäinen paketti seilaa vieläkin Suomen ja Saksan väliä, tällä hetkellä se on tulossa toista kertaa Saksaan... Toivon, että saan paketin sisällön vielä jossain vaiheessa käsiini, sillä se sisältää tärkeitä asioita.

Paketin takia olenkin nyt todella stressaantunut, niskat ja hartiat ja kaikki ihan jumissa enkä voi ajatella muuta kuin mokomaa pakettia. Joten pitäkäähän kaikki peukkuja että paketti jopa vielä tällä viikolla voisi saapua perille!

Kuva: leffakansi

Helau!

Kölnissä ja muutamissa muissakin isommissa karnevaalikaupungeissa on juhlittu jo joitain päiviä, täällä Osnabrückissäkin oli lauantaina Ossensamstag-kulkue, mutta olin itse siellä Skotlannissa eikä Juho ottanut tapahtumasta kuvia, paha siis sanoa siitä meiningistä mitään... Mutta koulussa kyllä juhlittiin karnevaalia ja pari tuntia olikin ihan riittävästi. Lapset varmasti jaksaisivat riehua joka päivä, mutta opettajille päivä on rankka ja kaikille niille vanhemmille, jotka etsivät tuskanhiessä asua lapsilleen ja värjäävät näiden hiuksia, maalaavat kasvoja jne...

Edellinen vuoteni Saksassa helpotti tätäkin asiaa. Kollegat selviävät kanssani vähällä monessakin asiassa, kun jotkut asiat ja käytännöt ovat tuttuja siltä ajalta kun kävin itse Saksassa koulua. Tätäkään perinnettä ei tarvinnut selitellä! Kerroin, että Suomessa me vain käymme pulkkamäessä ja syömme laskiaispullia, ja on jännä huomata kuinka moni ei ole tullut ajatelleeksikaan, ettei nyt kaikissa maissa samanlaista ilonpitoa harrasteta. Kyllä penkkaririeha ja vappuhulluttelut riittävät suomalaisille :) Ja näitä perujahan minulla oli tietenkin myös naamiaisasu, jonka olin varta vasten tuonut mukaani Suomesta. Olin lehmä.

Karnevaaliperinne on varmasti vahvempi katolilaisessa maailmassa ja yhdenkin kollegan mukaan Pohjois-Saksassa, joka on luterilaista, välillä hieman väkinäistä. Täällä pukeutuu kuitenkin ihan kaiken ikäiset ja eilisellä kotimatkalla junaan tuli asema asemalta aina lisää tiikereitä, vankikarkureita ja muita pukeutujia. Juhon havainto lauantailta oli, että vanhemman väen perusasu oli klovni ja löytyipä kollegojenikin joukosta pari pelleä...

Karnevaalien odotetuin juttu työpaikallani on lasten keskuudessa selvästi poloneesi, joka tarkoittaa valtavaa letkaa joka pitenee aina sitä mukaa kuin luokkia yksitellen noudetaan aulaan, jossa sitten jammaillaan ja no, huudetaan ja kiljutaan ja juostaan, kaikkea mikä nyt lapsista on hauskaa. Nauttikaahan kuva- ja video-otoksista. Photoshoppini kiukuttelee parhaillaan ja lopettaa toimintansa samantien avaamisen jälkeen, joten en voinut tehdä sellaisia kollaaseja joita olisi ehkä ollut miellyttävämpää katsella.


Opettajanhuoneessa heti töihin tultuani.


Päärynä ja merirosvo sekä lapsia ties missä asuissa.

Punaisia tunnelmia

Arvelinkin, että joulujuhlakuvat jossain vaiheessa tulevat nettiin. Ehkä ne ovat olleet siellä jo pari viikkoa tai sitten joku on ne vasta loman jälkeen laittanut. Pukki ja punaisiin pukeutunu apulaisope keikistelevät siis kouluni kotisivuilla. Latasin kuvat sieltä ja lisään ne tähän, suoraa linkkiä kuviin kun ei ole ja kielitaidoton ei välttämättä heti niitä löytäisi.

Noh, noh, lapset, olkaapas nyt kiltisti tai ei se pukki tule.

Ja sieltä hän saapuu.

Ja heti ristikuulustelussa.

Petterikin kävi pukkia tervehtimässä.

Ja tietenkin oli lahjoja.

Eräs nelosluokkalainen tyttö teki open tänään hyvin iloiseksi, kun hän kertoi laulaneensa oppimansa laulun vanhemmilleen veljensä kanssa. Ja toinen oppilas vieressä rupesi hoilottamaan samaista laulua ja kertoi kuinka se soi päässä korvamadon tapaan lapsilla on, lapsilla on, aamusta iltaan hauskaa. Ihanaa, että lapset ovat innostuneita ja heidän innostuksena tarttuu opettajaankin... Ja päinvastoin!

Lapset ovat samanlaisia kaikkialla

Minä siis opetin lapsille suomalaisen joululaulun Joulu on taas, mutta opinpa minäkin heiltä jotain. En itse enää tarkkaan muista sanoja Joulupuu on rakennettu -laulun pilailuversiosta, mutta kaikki muistanevat, että sellaisia on tehty yhdestä jos toisestakin veisusta. Yksi muuallakin tutuista saksalaisista joululauluista on O Tannenbaum ja siihen tietenkin löytyy myös pilailusanat, jotka opin kolmasluokkalaisilta.

O Tannenbaum, o Tannenbaum
die Oma sitzt im Kofferraum
der Opa ruft die Feuerwehr
die Feuerwehr kommt nackig her...

Eli oi kuusipuu, oi kuusipuu
mummo istuu takapaksissa
pappa soittaa palokunnan
palokunta tulee paikalle alasti...

Hahahaaaa, mutta jaksaa naurattaa lapsia ympäri maailman. Toiseenkin joululauluun opin uudet sanat. Lapset lauloivat savitöitä lasittaessaan joululauluja, jotka olivat minulle vieraita, mutta sentään sitten tuli Kling Glöckchen ja innostuin, mutta en sitten osannut laulaakaan niillä sanoilla millä lapset... Drakulat ja Frankensteinit vilisivät sanoissa siinä missä pukki ja tontutkin.

Me olemme nauttineet pitkän aamiaisen, käyneet parin tunnin kävelyllä auringonpaisteessa ja parhaillaan valmistamme jouluruokia. Joulupuuro keittyy kookosmaitoon, uunista tulee kohta lohta ja sinne menee jouluruukku lantusta, selleristä, sipulista ja porkkanasta. Myöhemmin lämmitämme vielä jonkin sortin paistin ja otamme jääkaapista makrillin ja Juhon kylmäsavulohisiivut ja kiehautamme potut. Lisäksi vihreä salaatti, siinäpä taitaa meidän joulupöytämme anti olla.

Jälkiruokia olen valmistanut jo viikonloppuna enkä tiedä miten ehdimme sen kaiken tuhota... Leivoin lauantaina korvapuusteja puolen litran taikinasta ja väänsin eilen pellillisen Berliner Brotia, jonka ohjeet sain Bonnissa. Saimme siellä myös maistiaiset. Leivos on aika kuivakakkumainen, mistä en pidä, mutta ehkä muoto, lituskainen "piirakka" pellillä vei ennakkoluulot. Herkku on sitäpaitsi maidoton, eli soveltuu minulle ilman ainesosien muutoksia. Ohjeet ovat grammoina kuten täällä kaikki, mutta onneksi KTL:n sivuilta löytyy näppärä tiedosto ruokamitoista ja sain muutettua määrät deseiksi. Mikäli joku innostuu saksalaisesta joululeivonnaisesta, tässä tulee ohje (vaikka sitten ensi vuodelle jos nyt tähän hätään ei kaapista löydy erikoisempia aineksia).

Berliner Brot

Ainekset

taikina:
2 munaa
2 rkl vettä
250 g fariinisokeria tai sokeria (vajaa 3 dl)
65 g Apfelkrautia (semmoista luumuhillon näköistä marmeladia omenasta ja päärynästä, ei siis mitään Sauerkrautin eli hapankaalin tapaistakaan ;))
pieni liraus rommiaromia (täältä löytyy Dr Oetkerilta)
hippunen maustepippuria
1 rkl kanelia
65 g suklaata raastettuna
250 g vehnäjauhoja (vajaa 4 dl)
3 g leivinjauhoa, eli semmoinen hippunen
125 g manteleita tai hasselpähkinöitä
35 g sukaattia

päällinen:
100 g tomusokeria (en ole katsonut paljonko on deseissä, hurautin melkein koko 125 g pakkauksen eli ei tarvinnut tietää deseissä)


Ohje:
Vaahdota munat ja vesi, lisää sokeria pikkuhiljaa. Vatkaa kunnes taikina muodostuu paksuhkoksi massaksi. Siihen sitten vähitellen lisäillään Apfelkraut, mausteet ja raastettu suklaa, sekä siivilöity vehnäjauholeivinjauheseos ja lopuksi pieniksi kuutioiksi pilkottu sukaatti (tosin usein löytyy kaupasta valmiiksi pilkottuna, leivontatarvehyllyltä). Mantelitkin voi heittää taikinan sekaan, mutta jotta kaakun leikkaaminen olisi helpompaa, mantelit kannattaa tökätä taikinaan, kun se on levitetty voidellulle pellille. Taikina tulisi levittää n. 0,5 cm paksuksi, mutta oma peltimme oli niin pieni, että tuli ainakin sentin paksuista, mutta ihan hyvää tuli. Berliner Brotia paistetaan 20 minuuttia kuumassa, minkä minä tulkitsin reiluksi 200 asteeksi ja hyvin kypsyi.

Päällistä varten tomusokeriin sekoitetaan hieman kuumaa vettä ja sekoitellaan paksuksi massaksi. Sitä sitten sivellään kuuman kaakun päälle ja lopulta kakku leikataan paloiksi, vaikka niin että jokaisessa palassa komistelee keskellä manteli.

Sitten vain herkuttelemaan. Meillä tuota kamaa nyt riittää ja alan jo kyllästyä parin palan jälkeen. Paljon mieluummin vetäisin korvapuustia, kun en mikään kuivakakkutyyppi ole.

Hyvää joulua! Frohe Weihnachten!

Vaikka lapset hieman unohtelivatkin vuorosanojaan ja lauloivat baldin sijasta schon oli ainakin minulla hyvä mieli seuratessani lasten esityksiä ja vanhemmillakin tuntui olevan mukavaa. Joulujuhlamme pidettiin neljännellä oppitunnilla eli siinä yhdentoista kieppeillä. Paikalla oli varmaankin viitisenkymmentä vanhempaa ja isosisarusta. Sääli, olisi hienoa jos kerrankin kaikki pääsisivät jos juhlaa vietettäisiin illalla.

Ohjelmassa oli laulua ja lausuntaa, ja lopuksi tietenkin kukas muu kuin Joulupukki! Sitähän lapset ovat odottaneet jo koko viikon ja juhlan alussakin kyselivät tuleeko se pukki ja joku oli huolissaan mahtaako ulkona olla riittävästi lunta jotta pukki vai laskeutua. Täällä siis todella on ihanaa pakkashuurretta joka paikassa ja hiljalleen on tiputellut myös hiutaleita. Toivon, että pakkaspäivät vain jatkuisivat!

Pukki oli tietenkin menestys, ainoa juttu mikä ärsyttää on se että rehtori vielä pukin käytyä kovaan ääneen kailotti mikkiin että ensimmäistä kertaa hänen 23 vuotensa aikana tässä koulussa kävi Nikolaus... Mikä himpuran Nikolaus, sehän on piispa! Ja vierailija oli kyllä joulupukki! No, annettakoon se anteeksi. Rehtori kun opettajanhuoneessa sitten mietti kuinka paljon käytin moiseen tempaukseen rahaa ja voin kuulemma tikkarit laskuttaa koulun kansliassa. Kuinka jalomielistä, saan 20 € ja hilut takaisin! Ja tietenkin ärsytti kun minun piti laulaa mikkiin ja kammoksun sellaista... En ole pitkään aikaan kuullut omaa ääntäni mikistä niin onpa kiva yllätys sitten kun on kauheasti ihmisiä katsomassa.

Vain muutama epäili pukin aitoutta. Yksi poika kävi kertomassa minulle, että pukilla oli tekoparta ja pari tyttöä kysyi oliko pukki poikaystäväni. Sanoin tietenkin, ei millään pahalla pukkia kohtaan, että minä en niin vanhan papan kanssa kyllä seurustelisi. Pukin vierailusta minulla ei yllättäen ole kuvia, mutta kyllä siellä sen verran salamavalot räpsyivät että varmasti jälkikäteen saan todistusaineistoa. Jaoimme karkit yhdessä, minä alotin takaa ja Juho edestä ja kaikki oli niin hurmoksessa että jotkut lapset kutsuttiin uudestaan laulavaan Petteri Punakuonoa jne. ja siinä musiikki taustalla sitten toivottelimme lapsille suomeksi hyvää joulua. Muutamat pikkukaveritkin hämmästelivät pukkia ja saivat hekin tikkarit, kun yli oli kerran jäänyt. Kaikki meni siis loistavasti ja mikä parasta, Juhollekin jäi hyvä mieli keikasta! Lisäksi oli mukavaa, kun hän sai nähdä työkavereitani ja he Juhoa (joka sitten jälkikäteen hiippaili siviileissä opettajanhuoneessa syömässä kakkua).

Tämän kuvakollaasin myötä toivotan kaikille oikein rauhallista joulua ja hyvää liukua uuteen vuoteen kuten saksalaiset sanovat. Frohe Weihnachten und einen guten Rutsch ins Neue Jahr!

Harjoituksista. Herra Hirvi esitti Petteri Punakuonoa.

Juho valmistautumassa tehtäväänsä.

Kakkoset sytyttämässä adventtikynttilöitä.

Jonkun pikkuinen siskokin sai Joulupukilta lahjan.

Oli muuten mukavaa myös nähdä oppilaiden vanhempia, vaikkei nyt tietenkään ollut aikaa kaikkien kanssa jutella. Yksi äiti tuli oikein luokseni kertomaan kuinka heillä kotona puhutaan minusta ja kerrotaan siitä maasta pohjoisessa. Ja jos nyt en itse nähnyt kaikkia vanhempia niin ainakin he näkivät minut, tietävät vihdoinkin minkä näköinen tonttu siellä koululla heiluu ja saivat kokea pienen palan Suomea.