Herra Inkiväärin terveystarkastus

Kirjoitin viime viikolla junassa jotain juttuja jo valmiiksi mutten ole niitä edes ehtinyt julkaisemaan! Viikko on kulunut töissä, tanssiessa, reippaillessa, hammaslääkärissä ja ties mitä, ja ideoita pulppuaa päässä jatkuvasti. Lähden taas viikonlopuksi reissuun, joten nyt vain oli pakko repäistä aikaa tämän blogin päivittämiseen!

Eilen oppilaat tarkastivat Gingerin terveydentilan. Ginger on punatukkainen käsinukke, jonka kanssa englanninopettajat saavat puhua vatsasta :) Minun Ginger-ääneni on ihan erilainen kuin taas toisen englanninopettajan.

Ginger mitattiin päästä varpaisiin, sen kuulo, näkö ja kunto tarkistettiin. Lapsilla tuntui olevan hauskaa, vaikka ovatkin jo nelosluokkalaisia. Todella hyvä idea, vaikkei oppikirjassa mitään maskottia olisikaan. Itselläni ainakin on paljon pehmoleluja ja kyllähän niidenkin terveys pitää välillä tarkastaa!

Näöntarkistus oli hyvää aakkosharjoittelua ja -kertaamista. Pituuden mittauksessa piti osata numeroita ja kuulokokeessa yksi oppilas teki äänteitä ja sanoi englanninkielisiä sanoja, jotka Gingerin (eli häntä sylissä pitävän lapsen) piti toistaa.

Gute Laune, schlechte Laune, gute Laune, schlechte Laune?

Miksi jonkun tyhmän besserwissermäisen haahkakollegan pitää mennä pilaamaan muuten niin hyvin mennyt päivä! Sain hyvän mieleni onneksi takaisin, kun kotiin ajellessani yksissä liikennevaloissa törmäsin Juhoon ja köröttelimme yhdessä kotiin ja lisäksi Arcor ilmoitti palauttavansa meille teknikon käynnistä perityn summan. Silti vielä kiehuu!

Toisenkin ekaluokan kanssa meni englannintunti hyvin ja hauskinta lapsista oli käskyt open the door ja close the door ja hirmuisesti heitä harmitti, kun millään en ehtinyt ottaa kaikkia vuorotellen avaamaan ja sulkemaan luokkahuoneen ovea. Kolmosluokkalaiset taas olisivat voineet koko tunnin kisailla keskenään. Oppilaat kävivät vuorotellen kirjoittamassa taululle jonkun numeron, jonka myös tietenkin sanoivat englanniksi. Taulun toiselle reunalle kirjoitettiin sama numero samaan kohtaan, näin taululle syntyi kaksi identtistä aluetta. Sitten minä pääsin hommiin ja sain vetää leikkiä koko lopputunnin, jee! Lapset asettuivat kahteen joukkueeseen jonoiksi. Toinen joukkue sai taulusienen ja toinen joukkue rätin. Taululla oli numerot yhdestä kahteenkymmeneenyhteen ja minä sitten sanoin niitä vuorotellen ja jonon ensimmäiset aina kirmasivat pyyhkimään sanottua lukua pois. Välillä lähti väärä numero, välillä luvun etsimisessä meni aikaa, mutta usein oikea numero löytyi aika nopeasti. Tasapelin jälkeen vielä toinen kierros... Lapset ovat niin huvittavia, kun ottavat kaiken niin tosissaan! "Noiden ryhmä huusi että missä se on!", "Me oltiin kyllä ekana!". Dennis parka sitten valittikin, että hänen korviinsa koskee kaikki se huuto. Aika kiva ja tehokas peli kuitenkin!

Sain tämän koulupäivän (no, pitäisi kai itse sanoa että työpäivän) seurata myös vuosittaista hammaslääkärintarkastusta. Tiesin, että sellainen on käynnissä, mutta luulin, että lapset vietäisiin johonkin koulun ulkopuolelle tarkastettavaksi. Ehei. Menimme kerrosta ylemmäs pienryhmähuoneeseen, jossa on toisella seinällä liitutaulu ja toisella matalat kaapit ja keskellä pari pulpettia ja tuoleja. Ovea vastapäätä on ikkuna, jonka edessä istui tuolilla pyylevä harmaatukkainen nutturapää yllään vanhanaikainen lääkärintakki (tai ehkä se on täälläpäin ihan moderni...). Nainen pönötti koko ajan samassa lysyssä asennossa ja katseli silmälasiensa yli lapsia ja kehotti heitä aika ajoin olemaan heilumatta. Sitten seurasi luennointia ja kysymyksiä lapsille. Onko olemassa karamelleja, joissa ei ole sokeria? Mitä karamellien syönti aiheuttaa hampaalle? Mitkä vahingoittavat hampaita? Mitä nämä karies ja bactus ovat? Mitä bakteerit ovat? Mitä bakteerit, eli pienet eläimet, tarvitsevat elääkseen? Kuinka ehkäistään reikien syntyminen? Kuinka usein pestään hampaat? Ennen vai jälkeen ruoan? Jne. jne. Miksi täti laittaa suojan suunsa eteen? Sitten jokainen lapsi kävi vuorollaan tarkastuksessa. Kaikki saivat mukaansa lapun, jossa oli joko ruksittu kohta kaikki kunnossa tai sitten muita kohtia riippuen siitä, mitä lapsen suuvärkille pitäisi tehdä. Kun lapset yksitellen palasivat luokkaan, jonne menin valvomaan, kävi kiivas keskustelu siitä kuka saa raudat ja oliko lapussa hyviä vai huonoja uutisia jne. Tilanteesta olisi saanut hyvän kuvan, mutta vaikka olisinkin ottanut kameran toisesta luokasta mukaani, ei se silti olisi ollut soveliasta. Opettajakin kuiskasi minulle, kuinka kamala hammaslääkäri hänen mielestään on. Mieleeni tuli joku sisäoppilaitos 1950-luvulta.

Juuri kun olin lähdössä kotiin, vanhin kollegani tuli opettajanhuoneeseen. Olin juuri laittanut muovirasiasta loput Berliner Brot -palaset lautaselle Marimekko-servietin päälle. No tämä vanha, niin arvokas ja kaikkitietävä, itsensä muiden yläpuolelle asettava kollegani sitten alkoi inttää, että Berliner Brotiksiko sitä kutsuin. Kuulemma kaakku on Lebkuchenia eikä mitään Berliner Brot. Ja että Lebkucheneita eli täkäläisiä (pahanmakuisia) pipareita saa kyllä kaupastakin ostettua. Ööh, niin varmaan kaikkea saa kaupasta mutta on joskus kiva itsekin tehdä! Kerroin arvon rouvalle mitä taikinaan tuli ja sanoin, että ainoa asia minkä jätin pois oli maustepippuri, tekisikö se leivonnaisesta Berliner Brotin? No ei tietenkään, Brothan on leipä, sellainen pullea, ei mikään lättänä kaakku. Hmmm... Kyllähän minä nyt tiedän miltä leipä näyttää! Hän intti kuinka Berliner Brot on sekaleipä. Yhtä mieltä olimme sentään siitä, että pelkkä Berliner tarkoittaa sokerimunkkia (meikäläisten berliininmunkki on täällä Amerikaner). Vielä selitti minulle kuin tyhmällä että berliner tarkoittaa jotakin Berliinistä kotoisin olevaa ja Berliinin asukas on Berliner ja että Berliner Brot on sitten berliiniläinen leipä, mene vaikka leipomoon tarkistamaan! Argh. Kerroin, että olen saanut reseptin saksalaisilta ja samat henkilöt vielä tarjosivat kaakkua maistiaisiksikin eli olen aika varma, että leipomukseni todella on Berliner Brot. Hymähdin, että tarkistan sitten vielä netistä miten asian laita on, mutta tietenkin sain heti huudot päälle, että leipuriltahan se pitää tarkistaa! Olen nyt googlannut Berliner Brotia ja saan tulokseksi vain tekemäni leivonnaisen reseptejä ja kuvahaussa samannäköistä litteää paloiksi pilkottua kakkua. Ainoa leivän näköinen on Berliner Landbrot, eli jotakuinkin berliiniläinen maalaisleipä. Leipurilta on ihan turha kysyä tai tarkastaa, sillä heillä tätä jouluherkkua ei enää ole myynnissä. Toisaalta tekisi mieli antaa asian olla, mutta niin pahan mielen kollegani minulle aiheutti, etten kyllä luovuta. Maanantaina ajattelin sanoa hänelle vähättelevästi, että voi kuinka hän nyt oli varmaan sekoittanut Berliner Brotin ja Berliner Landbrotin ja että ei leipomossakaan Berliner Brotia ole ollut pariin viikkoon sillä se on joulun sesonkituote. Lähdin töistä tippa silmäkulmassa mutta onneksi pian näinkin sitten Juhon.

Argh!! Ehkä tämä tästä, sainpahan ainakin avautua! Minusta tuntuu, että välillä itse kullakin on kestämistä tuossa opettajassa...

Jokunen päivä sitten päässä sauhusi, kun nettiyhteydentarjoajamme ilmoitti meille, että eivät korvaa teknikon käynnistä aiheutunutta laskua, sillä vika oli meissä. Joulukuun lopussa olin kirjoittanut perinpohjaisen selostuksen tapahtumista, mutta se ei koskaan mennyt ilmeisesti perille, joten lähetin uuden ja todella lyhyen kysymyksen, johon he vastasivat kieltävästi. Sitten naputin tuhatta ja sataa kaiken sen minkä jo joulukuun lopussa kirjoitin ja tänään oli tullut vastaus, Arcor hyvittää meille sen 60 € ja rapiat. Jippii! Olisi kiinnostavaa tietää, mikä heidät sai päätymään tuohon ratkaisuun. Sen lisäksi, että vetosin tietenkin ihan niihin olennaisiin asioihin, vetosin myös ulkomaalaisuuteemme (mistä me voisimme tietää miltä saksalainen puhelinjohto näyttää) sekä siihen, että vaihtaisimme kohta yhteydentarjoajaa. Pääasia kuitenkin että saamme rahamme takaisin.

Eli ehkä näin loppujen lopuksi olen ihan hyvällä tuulella, vaikka pikku kiistely vielä harmittaakin, tiedän kuitenkin olleeni oikeassa ja sen vielä rouva Albertille näytän! Nih.

Selkeät sävelet täytyy olla

Ohjaava opettajani lähtee koulustamme tässä parin kuukauden sisällä toisiin tehtäviin. Tässä vaiheessa se ei oikeastaan vaikuta minuun, sillä homma on nopeasti rutinoitunut ja olin tehnyt valmiiksi ensi lukukauden lukujärjestykseni ja muutenkin olen aikalailla omatoiminen. Sääli sinänsä, koska vihdoin sellainen yhteinen sävel on löytynyt ja päästiin sinuttelemaankin. Olen myös ongelmitta saanut värillistä paperia ja laminointikalvoja kun olen pyytänyt, ja muut opettajat vain päivittelevät kuinka kallista kaikki on. Toivottavasti Frankin lähdettyä on joku, joka näitä materiaaleja antaa käyttööni!

Minulla on työpaikallani onneksi monta aika läheistä kollegaa, joten en todellakaan jää yksin ja neuvotta. Lisäksi muiden opettajien ohjaava rooli on kasvanut suuremmaksi, mitä pidän hyvänä asiana. Pelkäsin aluksi, ettei kukaan oikein jaksa miettiä minulle järkevää tekemistä. Tänään kuitenkin istuimme hetkeksi alas Martinan kanssa, joka opettaa neljänsille luokille englantia. Lahjakkaiden kurssi jäi tänään pois, mutta olin tuonut sitä varten joitakin Skotlannista ostamiani kirjoja, sillä yhden ryhmän oli tarkoitus pitää pieni esitelmä Iso-Britanniasta ja yhden Lontoosta. Ajattelin, että ehkä kirjoissani voisi olla jotain pientä ekstraa. En ollut ehtinyt ajatella asiaa sen tarkemmin, minkä vuoksi oli ehkä hyväkin että tunti jäi pois.

Aluksi saattoi tuntua siltä että joo, joo, kyllä minulla on ideoita ja osaan sitä ja tätä, mutta kuinka arvokasta onkaan saada kuulla jonkun kollegan vinkkejä, neuvoja ja ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä sekä kuunnella kysymyksiä, joihin vastaaminen on aika olennaista. Ei oppilaille voi vain laittaa nenän eteen jotain kivasti kuvitettua kirjaa linnoista, että katsokaas näitä. Ensinnäkin pitää olla olemassa jokin syy tai tavoite. Tässä tapauksessa kyseessä on ikään kuin aiheen laajennus ja tavoite on kartuttaa oppilaiden sanavarastoa sekä tutustuttaa heidät elämään, joka hallitsi Englannissa joitain satoja vuosia sitten. Kaiken pitää olla todella selkeätä ja niinpä juttutuokiomme jälkeen rupesin suunnittelemaan asiaa perinpohjin.

Seuraavalla tunnilla sitten vain taas istuin taka-alalla ja seurasin, ainakin opin vihdoin kaikki kyseisen luokan oppilaiden nimet. Tunneilla tehdään vähän paritöitä tai -keskusteluja, joita voisi käydä seuraamassa. Tuntia on kuitenkin ihan mielenkiintoista vain seuratakin, napata opettajalta hyviä asioita ja miettiä, miksi jotkut jutut taas eivät toimineet ja millaisista aktiviteeteista oppilaat tykkäävät. Lopuksi opettaja heittikin minulle termejä analyyttisistä lähestymistavoista ym. ja oppilaat pyörittelivät silmiä päässään ;)



Kuvat symboloivat siis seuraavia verbejä: OPEN, TICKLE , KNOCK, TOUCH

Aamuinen englannintunti ykkösillekin meni niin paljon paremmin, kun olin saanut värilliset kuvakortit käyttöön. Toivottavasti saisin jatkossakin tulostaa värillisiä juttuja. Asioiden havainnollistaminen kuvakorteilla selkeytti asioita lasten päissä hurjasti. Laitoin kortteja taululle magneeteilla ja lapset rupesivat kuvan nähdessään heti toimimaan – taputtivat käsiään, tömistelivät jalkojaan, kutittelivat kaverinsa mahaa. Sitten yritettiin kaivella muistinsyövereistä sanoja englanniksi. Lapset keskittyivätkin paljon paremmin, kun heillä oli katseltavanaan muutakin kuin open pärstä. Osoitin aina kortteja niistä puhuessani. Tälläkin kertaa oppilaat saivat antaa toisilleen käskyjä, ja se tapahtui parhaiten tietenkin pyytämällä oppilas taululle, jossa hän pystyi samalla myös näyttämään jotakin korttia. Lisäksi erilaiset vaihtoehdot olivat nyt selkeästi esillä, kun viime viikolla lapset tuskastuivat siihen, etteivät oikein tienneet mitä sanoa.



Nämä kuvat symboloivat seuraavia verbejä: CLOSE, STOMP, SHAKE (SAY HELLO), CLAP

Pääsen oikein urakalla askartelemaan materiaalia. Sitähän painotin hakemuksessani, että mieluisimpia tehtäviä on oppimateriaalin valmistaminen sekä eritystarpeisten oppilaiden avustaminen. Vaikken välttämättä tunnilla niin pääse aina tekemään, niin autan Martinaa materiaalien kanssa ja hän puhui jostain storytelling-tunnistakin. Kolmoset tekevät toisen opettajan johdolla myös paljon pariharjoituksia ja niissä auttelinkin ahkerasti viime viikolla, vaikka suurimman osan ajasta vain istuinkin paikallaan. Pitää kuitenkin muistaa, että olen vain apulaisopettaja, eli en voi koko ajan olla itse puikoissa.

Miten mieletön mahdollisuus tämä harjoittelu onkaan. Saa turvallisesti vielä jonkun valvovan silmän alla ja ohjaavan käden varassa kokeilla kaikenlaista ja erehtyä. Vaikken aina olekaan niin vakuuttunut näiden opettajien pedagogisista taidoista, niin kyllä he yhtä sun toista tietävätkin. Ja mikä parasta, valmistan hyvää ja käyttökelpoista materiaalia, joka toivottavasti vielä kestää vuosikausia. Nyt siihen on hyvin aikaa, sitten joskus oikeana opena on luultavasti aluksi kaikkea muuta kuin aikaa. Ajattelin hieman törkeästi ottaa tekemäni materiaalin mukaan Suomeen, vaikka se on täysin kustantanut vastaanottava koulu. En kuitenkaan usko, että moni opettajista oikeasti tarttuisi tilaisuuteen ja käyttäisi tuota materiaalia. Tai ainakin haluan ajatella niin, silloin materiaalien Suomeen vieminen ei aiheuta niin paljon omantunnontuskia ;)

Europa-AG:n pojat olivat onnesta soikeina, kuin vein heille lupaamani sadun, saavat esittää sen maanantaina. "Jee, tämä on Ranskasta!" ja "Hei, mähän tunnen tän sadun, tää on niin kiva!". Toivon, että poikien innostus riittää saamaan jotain aikaiseksi. Ehkä he ovat oppineet läksynsä. Loman jälkeen he olivat käyttäytyneet niin huonosti, että toinen opettaja oli heittänyt heidät ulos, eivätkä he päässeet näytelmiin mukaan. Nyt he yrittävät parhaansa, etteivät sössi toista mahdollisuutta.

Saksalaislapset ovat sokerista

Stressasin illalla töihinpaluuta, lähinnä aikaisen aamun ja heikosti suunnitellun kielikylpytunnin vuoksi. Kieriskelinkin sängyssä hereillä jo varmaankin tunnin ennen kuin kello soi, mutta nopeasti meni tämäkin päivä ja uusi lukukausi lähti hyvin käyntiin. Hieman masentaa sade, etenkin kun Suomeen oli juuri ehtinyt tulla ihanasti lunta.

Lapset olivat jo kaivanneet minua ja kummastelleet missä taas luurasin, toivottavasti näitä poissaoloja ei tule enää yhtään enempää. Enkä myöskään onneksi tullut sen kipeämmäksi ja olo on nyt mitä mainioin, mitä nyt vähän väsyttää. Kaupastakin toimme vihannes- ja hedelmäpainotteisia ostoksia ja odotan jo innolla perjantain balettituntia, ehkä taas pian olen vähän fitimpi.

Englannintunnilla aamulla käytimme vielä ruumiinosia ja opettelimme tekemisen sanoja, verbejä siis. Touch, tickle, shake, clap, stomp, knock, nod jne. Lauloimme If you´re happy and you know it eikä suurin osa lapsista vielä laulanut mukana, mutta toiminnallisissa kohdissa he tekivät ja lauloivat kyllä innokaasti. Sitten yhdistelimme eri verbejä ja ruumiinosia ja lapset saivat myös itse tehdä käskyjä. Hieman ujonpuoleista vielä oli, mutta auttamalla hieman ja kehottamalla puhumaan kovempaa lapset tekivät toistensa käskystä asioita. Ja lopuksi lapset halusivat ehdottomasti sutsisatsia ja sitä myös saivat, tosin vain kerran, mistä olivat pettyneitä. Ensi viikolla kertaillaan taas vanhoja ja sitten tutkaillaan lukuja.

Pari tunsia väkersin julistetta Suomi-visailua varten. Taustaksi valitsin vaaleansinisen paperin, sellainen A2-kokoinen ja siihen sitten askartelin metsänvihreästä Suomen kartan. Myöhemmin matkailuesitteitä selatessani huomasin, että yhdestä olisi löytynyt aika isokin Suomen kartta leikattavaksi julisteeseen, mutta ehkä itsetehty on omalla tavallaan hienompaa. Merkitsin karttaan punaisilla palloilla (rei´ittäjällä saa näppärästi) Suomen suurimpia kaupunkeja. Vielä pitäisi ehkä hieman liimata saaristoa... Ympärille liimasin matkaesitteistä kuvia Suomen eri kolkista. Vielä pitäisi tekstata johonkin tyylikkäästi Finnland-Quiz ja miettiä kuinka julisteeseen kiinnittäisi aina uuden kysymyksen ja postilaatikko vastauksia varten pitäisi myös askarrella. Toivottavasti lapset innostuvat visailusta! Hieman lisätyötähän se teettää itselle kun lukee ja tarkistaa vastauksia, mutta tarkoitus on joka tapauksessa tehdä pääasiassa monivalintakysymyksiä tai sellaisia, joihin voi vastata parilla sanalla. Toiveena kuitenkin olisi, että kynnys osallistua olisi matala myös ihan pienimmille. Kisa lähtee käyntiin ensi viikon maanantaina! Pari ensimmäistä kysymystä on mietittynä jo :)

Ensimmäisen pidemmän välitunnin loppupuolella yksi jos toinenkin kollega kävi huutamassa opehuoneen ovella että "Regenpause", sadevälitunti. Ajattelin, että naljailevat siinä niiden kustannuksella, joilla on ulkovälituntivalvonta. Opettajanhuone kuitenkin tyhjeni tasaista tahtia. Välillä joku huusi jopa "Hagelpause", raevälitunti. Vastapäätä istui sijaisopettaja, jolta sitten kysyin, että mikä juttu on kyseessä, pitääkö lasten tulla sisälle sateessa. Juu, ja heitä edellisen tunnin aikana opettaneet opettajat vahtivat oppilaita luokissa. Melkein purskahdin nauruun. Huhhuh. Kerroin, että Suomessa lapset kyllä leikkivät ulkona säällä kuin säällä, mitä nyt ehkä 30 asteen pakkaseen ei pakoteta. Kaikilla on asianmukaiset varusteet eikä välituntia valvoja opettajakaan ole sokerista. Ja Suomessa kuitenkin useimmissa kouluissa on joka tunnin jälkeen vartin välkkä, täällä vain kahdella välitunnilla käydään ulkona. Hitzefreista täällä ilmeisesti on jo luovuttu, eli vapaapäivästä, joka pidetään tukalan kuuman sään vuoksi. Seitsemän vuotta sitten näitä vapaita vielä oli ja lisäksi Schneefrei, eli vapaapäivä jos oli satanut lunta. Suomalaiset lapset, jotka eivät koulussa viihdy, tykkäisivät varmaankin sellaisesta järjestelystä. No, tulipahan taas uusi asia kummasteltavaksi tässä saksalaisessa koulumaailmassa.

Marie ja Anna esittelemässä harrastuksia.

Englannintunnit olivat yhtä vuoristorataa. Ensimmäinen pienryhmätunti meni hieman mukavammin, vaikka tunnilla ei pitkälle pötkittykään. Ennen syyslomaa lapsille jaettiin ryhmätöiden aiheet ja tänään oli vuorossa ensimmäinen esitys. Minun on edelleen hieman vaikeaa hahmottaa oppilaiden kielitaitoa. Pitäisi päästä kahlaamaan heidän oppikirjojaan läpi. Kokonaisten lauseiden muodostaminen on vielä hieman hankalaa ja joiltain jää aina olla-verbi lauseesta eikä kirjoittaminenkaan suju (mutta se ei suju edes äidinkielessä vielä yläasteellakaan monilla...), vaikka tässä ryhmässä onkin kielellisesti lahjakkaita oppilaita. Anna ja Marie kertoivat harrastuksista ja niinpä tuli käytyä läpi kaikkien harrastukset. On aina mukava oppia oppilaista jotain, tietää vähän mitä he tekevät koulun ulkopuolella. Esitelmät jatkuvat ensi viikolla, mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään eteenpäin.

On muuten hauska seurata juuri tuon kyseisen englanninopettajan opetusta, sillä kuulin sivukorvalla opettajanhuoneessa, kun hän kertoi jollekin muulle jatkokoulutuksestaan. Aiheena on erilaiset/vaihtelevat opetusmetodit tai vastaavaa. Kiinnostavaa katsoa miten hän itse toteuttaa erilaisia asioita vai aikooko myöhemmin toimia vain konsulttina muille opettajille. Ainakin yhden hyvän idean olen saanut häneltä. Kielenoppijat painavat asioita mieleensä hyvin erilaisin tavoin. Joku oppii sanoja liittämällä niitä lauseyhteyteen, toinen taas mekaanisesti ulkoa opettelemalla, kolmas ehkä melodiaan laulamalla. Moni oppii myös tekemällä. Opettaja pyysi jokaista oppilasta vuorotellen aina tekemään jonkun mainitun harrastuksen. Listen to music, kuinka esittäisi kuuntelemista, ja pienen hätistelyn jälkeen viimeinenkin laittaa käden korvalleen ja höristää. Eniten erilaisia tyylejä oli television katselussa, vaikka siinäkin monet räpelsivät kaukosäädintä. Myös erilaisia pelejä demonstroitiin. Jos vaikkapa kokeessa pitäisi yhdistää lause I like playing games johonkin sitä symboloivaan kuvaan eikä oppilas olisi täysin varma playing games -merkityksestä, voi hän miettiä mitä liikettä teki sen sanaparin yhteydessä tunnilla.

Nelosluokan tunti oli yhtä vuoristorataa. Opettaja tulee ensinnäkin myöhässä, oppilaita heitetään vuoronperään ulos ja jonkun puhutteluun ihan mitättömistä syistä ja sitten toisaalta taas hassutellaan ja nauretaan ja opettaja iskee aika usein silmää. Luulisi että oli hänellä itselläänkin pokassa pitelemistä, kun luki litanioita lasten toistettavaksi. Tehtävässä piti tunnistaa kuvasta eläimien jälkiä ja katsoa mihin jäljet johtaa (esim. kiven taakse) ja kirjoittaa lauseeseen oikea eläin. Eläimien nimiä siis toistettiin ja kun kymmenettä kertaa tulee yhdistelmä kuten moose-mouse-goose niin alkaa jo naurattaa. Toivottavasti sanat jäivät oppilaiden mieliin :) Ja toivottavasti lähiaikoina ehdimme opettajan kanssa miettiä, mikä oma roolini voisi olla tunneilla. Pienryhmässä saan varmasti tehdä enemmän kuin koko luokan kanssa. Heillähän on kaksi tuntia englantia viikossa ja olen niistä vain toisella läsnä joten kärryillä pysyminen on vaikeampaa. Martina kuitenkin selvästi oli valmis uhraamaan hieman aikaa, jotta löydämme minulle mielekästä tekemistä opetuksessa. Huippua, sillä kokemusta opettamisestahan olen tullut tänne saamaan!

Mutta eiköhän nyt tullut ihan riittämiin loman jälkeen jauhettua. Kaikki tuntuu kivalta ja odotan innolla huomista ekaluokkaa ja kuinka enkkujutut toimivat heidän kanssaan. Se on niin jännää kuinka eri ryhmissä ja luokissa vallitsee niin erilainen henki ja tekemisen meininki, sen hioutumiseen vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät ja joitain asioita voi tietoisesti yrittää muuttaakin, mutta siinä on tärkeimmässä roolissa luokan oma opettaja.

Joulu on taas

Tämän päivän jälkeen olen taas niin onnellinen työstäni! Valvoin aamusta varttitunnin yhtä matikantuntia ja kiertelin ja autoin oppilaita, kumma kun kolmosluokkalaiset eivät osaa näppäriä tarkastusmenetelmiä... Yksin tyttö oli laskenut, että jos maksaa 500 euron setelillä 350 € ostoksen saa 250 € takaisin. Kävimme hänen kanssaan läpi tehtävän takaperin ja tyttö huomasi heti virheensä. Yhdellekin pojalle vinkkasin, että laskutehtävä olisi hyvä laittaa näkyviin, mutta kuulemma ei tarvitse. Kysyttiin millä kahdella setelillä Till oli maksanut 13 € ostoksensa, kun hän oli saanut takaisin 2 €. Eihän se olisi vaiva eikä mikään kirjoittaa paperille laskutoimitusta 13+2=15 ja sen jälkeen vastata, mitkä kaksi seteliä soveltuvat 15 € antamiseen.

Savityötuntimme oli todella mukava, mitä nyt joltakin oli hukkunut viikon aikana lumiukko... Tietenkin vain yksi lapsi oli muistanut tuoda sanomalehtipaperia ja kassin esineiden kotiinviemistä varten, mutta sanomalehteä nyt taikoo aina melkein mistä vain... Harmi etten ottanut mukaan kasaa muovipusseja meiltä sillä niitä on ihan ylipaljon. Sekajäteroskiksemme on tähän mennessä tyhjennetty vain kerran, joten niitä kuluu vähän. Joulupukit, lumiukot, maljakot ja muu tilpehööri saatiin kuitenkin pakattua ja minä sain yhdeltä tytöltä hänen tekemänsä nopan! Jos en myöhemmin ole töissä ala-asteella, niin pitää nyt nauttia siitä, kun lapset antavat lahjoja opettajille.


Ensimmäinen tunti kului tavaroita pakkaillessa ja lopputunnista sitten lauloimmekin. Olimme viime viikollakin laulaneet Joulu on taas laulua ja nyt olin tuonut sanatkin mukaan (ne kuvilla varustetut). Lapset lauloivat todella innoissaan ja keksivät vaikka mitä variantteja; ensin tytöt laulaa, sitten pojat jne. Lopuksi pyysin lapset vielä yhteen röykkiöön ja sain videon lasten kuoroesityksestä. Hienosti se meni. Aivan ihania lapsia! Lupasin, etten kuvaa niitä kohtia kun tytöt ja pojat laulavat erikseen enkä kuvannutkaan. Pojista etualalla laulava oli oikeastaan ainoa, joka lauloi poikien osuudessa ja laulun jälkeen hän sitten hieman punastuikin ja muut lapset huomauttivat siitä. Minä en voinut muuta kuin ottaa lapsen kainaloon ja kehua, kuinka rohkeasti ja hienosti hän lauloi!



Lapset riemuitsivat, kun aamupalan jälkeen he saivat mennä normaalille välitunnille, oikean opettajan kanssa yleensä pidetään yhteen. Välitunnilta kun kuljin samanaikaisesti Felixin kanssa kerroin että Suomessa välitunnit ovat aina vartin mittaisia. Luokassa hän kertoi kaverilleen Florianille miten asian laita on ehdotti josko he muuttaisivat Suomeen kun täyttävät 18. :) Seuraavan tunnin alussa kun tulin luokkaan siellä jo pestiin puisia hyllyjä, joiden päällä savitöitä säilytetään. Mitä oma-aloitteellisuutta! No, eivät kaikki tietenkään aivan niin ahkeria olleet. Välillä sakkia piti hiljentääkin, myös Vincentin koira osasi tehdä hiljentymisen merkin, eli sormi suulle ja toinen käsi ylös. Eri luokissa tosin on eri systeemejä, jossain soitetaan kongia tai triangelia.


Toisen tunnin loppu kului leppoisasti, kun luin lapsille Kunnaksen Joulupukin ja noitarummun, hieman meinasi tulla kiire mutta hypättyämme yli pari kappaletta pääsimme loppuun asti. Luin lapsille ensin lyhyen pätkän kirjasta suomeksi ja sen jälkeen olikin näppärää, kun lapset pystyivät katsomaan kuvia kahdesta kirjasta. Mikä keskittyminen, uteliaisuus ja tarkkaavaisuus lapsissa herääkään kun heille lukee! Jännittyneenä bongailtiin kuvista ylimääräisiä silmäpareja ja jännitettiin juonenkäänteitä.

Kävin laulattamassa näiden oppilaiden loppuakin luokkaa heidän englannintuntinsa alussa ja lisäksi yhtä neljättä luokkaa. Tuon nelosluokan kanssa olen ollut hyvin vähän tekemisissä, mutta kyllä ilahdutti mennä sinne, kun moni tuli näyttämään, kuinka heillä oli Suomen lippu tallella ja kysyivät oli danke kiitos ja toteutuuko suomen opetus. He myöskin lauloivat innolla, myöskin se poika joka nyrpisti nokkaansa kuultuaan että laulamme mutta jonka silmät säihkyivät kun kerroin, että laulamme suomeksi. Monet olivat piirrelleet itselleen merkintöjä ja kirjoittaneet saksankielisiä vastineita laulunsanoille ja olivat selvästi harmissaan, kun keräsinkin tekstit pois... Olin ajatellut olevani säästeliäs sekä luonnon että koulun rahojen kannalta, mutta tyhmä minä nuukailija! Yksikin kolmonen kysyi, voisiko saada lapun koska haluaisi laulaa laulun äidillensä. Huomenna laitan kyllä kopiokoneen laulamaan! Juuri tällaisia konkreettisia muistoja lapset haluavat. Hävettää ihan...

Tämä kuva nyt ei mitenkään liity jouluun, mutta minusta se on hauska yksityiskohta koulussamme. Nämä saappaat eivät toki ole ainoat.

Olen saanut tänään askarreltua pikkulahjat pukinkonttiin ja vien ne huomenna koululle jemmaan. Olemme Juhon kanssa alustavasti suunnitelleet pukinvierailua. Pukki tulee siis ohjelman lopussa ja jotta hän tulee sisään, pitää tietenkin laulaa. Siksi yritän vielä mahdollisimman monien luokkien kanssa käydä laulamassa, jotta edes jonkinlainen laulu raikaisi.

Väsyttää ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin ihan tötteröö, mutta eiköhän tämä viikko vielä viedä kunnialla loppuun. Huomenna pääsen pitkästä aikaa ekisten kanssa opettelemaan enkkua. Odottavat sitä jo innolla. Minäkin, vaikka se tietää herätystä 6.40... Jatkamme varmaankin ruumiinosista, vaikka joku jouluinenkin olisi mukavaa. Ehkä laulamme ainakin We wish you a merry Christmas, joka kuuluu joulujuhlan ohjelmaankin (isku joulupukille).

Oppilaat ovat niin ihania. Onneksi täällä ei ainakaan tietääkseni ole mitään koskemiskieltoa, vähän väliä tekee mieli napata joku oppilas kainaloon ja tänään, kun lapset pelmahtivat välitunnilta takaisin sisälle kakkosluokkalainen suloinen pieni Berk vain tuli halaamaan minua! Yksi taas kysyi oliko katolla kivaa. Olin ihan hoomoilasena enkä oikein ymmärtänyt, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. Tyttö oli kuulemma nähnyt minut katolla... Itse en muistanut siellä olleeni. Tyttökin sitten mietti erehtyneensä ja minä ehdotin, että olikohan kyseessä tonttu. Toinen taas kysyi odotanko jo innolla joulua, Freust du dich schon auf Weihnachten? En tästäkään kysymyksestä ensin saanut mitään selvää, mutta lopulta sitten laskimme yhdessä öitä jouluun ja minua haastateltiin joulunviettopaikastani. Miten maltan olla erossa näistä kullanmuru(riiviöistä) loman aikana...

Los ging´s mit Frau Simonen

Kutsuin jo viime viikon maanantaita ekaksi koulupäiväksi, mutta varsinaisesti pääsin ”sisälle” kouluun vasta tänään. Ekaluokkalaisen innolla lähdin seitsemältä kouluun, vaikka sänkyynkin olisin mieluusti jäänyt (etenkin kun kiva uni jäi kesken, katselen usein ilmaista sisäistä televisiotani). Juho naureskeli, kun juuri ennen lähtöäni kävin pyöräilykypärä päässä antamassa hänelle suukon.

Ulkona oli vielä aika pimeää, joten pyörän lamput olivat todella tarpeen muutaman heijastimen lisäksi. Seitsemän jälkeen aamuruuhka ei vielä ole pahimmillaan ja matka sujui jouhevasti enkä munaillut kaistanvaihdoissa. Syksyinen aamu oli oikeastaan aika virkistävä eikä olo ollut enää lainkaan väsynyt. Saapuessani koululle hieman ennen puoli kahdeksaa oli jo täysin valoisaa. Asetin pyöräni vielä tyhjälle pyörätelineelle ja lampsin sisään.

Sain rauhassa vielä ripustaa takin naulakkoon ja vaihtaa sisäkengät jalkaan ennen kuin oli aika tavata koulun rehtori. Herr Leimbrock katseli tummien kulmiensa alta ja vaikutti henkilöltä, johon pitää tehdä vaikutus ennen kuin hän täysin hyväksyy minut työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Rehtori vaikutti kiireiseltä ja tiukalta eikä osannut vakuutusasiaankaan sanoa mitään muuta kuin pyysi vararehtoria selvittämään. Päivän mittaan hän kuitenkin pehmeni ja oli avoin lukujärjestyksenkin suhteen, toisin kuin vararehtori oli enteillyt. Saan olla päiväkoti-ikäisten kanssa jopa kaksi tuntia maanantaiaamuisin. Ryhmässä on myös lapsia, jotka ovat jo kouluikäisiä mutta joiden oppivelvollisuutta on erinäisistä syistä siirretty vuodella. Alaluokkien englanninopetus varsinaisten tuntien aikana ei kuitenkaan onnistu ja lukujärjestyksessä on vielä työstämistä, mutta saimme aikaan taas paremman suunnitelman kuin viimeksi. Eteenpäin lähetettävä lukujärjestys ei täysin vastaa sitä mitä oikeastaan loppujen lopuksi teen, mutta antaa kuitenkin vaikutelman, että olemme sopineet asioista ja tehneet minulle työjärjestyksen.

Rehtori ilmoittautui myös innoissaan Suomi-kerhooni ja maisteli opettajanhuoneeseen tuomiani herkkuja – Väinämöisen palttoonappeja, lakkahilloa ja Fazerin suklaakonvehteja. Herkut maistuivat myös muillekin ja yllätyksekseni lakka oli tuttu parille opettajalle. Oli todella hyvä idea tuoda jotain pientä syötävää omasta maastaan, sillä muut opettajat silloin todella huomaavat, että koululla tapahtuu jotain uutta ja heille jää uudesta kollegasta heti hyvä maku suuhun :) Monet ohi mennessään huikkasivat, kuinka herkullista vaikkapa lakkahillo oli. Itse istuin pitkillä välitunneilla herkkujen lähellä ja muutama innokas ravasi täyttämässä mahaansa jatkuvasti.

Frau Drewes maistamassa lakkahilloa Väinämöisen palttoonapin päällä.

Kollega-Fraut Drewes, Albert, Deakin, Möritz, joku ulkopuolinen testaaja sekä Schwarze opettajanhuoneessa.

Lapset ovat I-HA-NI-A! En ollut tänään vielä Schulkindergartenin puolella vaan seuraamassa Herr Andreasin matikantuntia kolmosluokkalaisille. Tänään he harjoittelivat koetta varten tietokoneluokassa, joiden koneilla oli tarjolla erilaisia matematiikkaohjelmia. Lapset rinnastavat minut täysin muihin opettajiin, kun apua kysytään niin sisällöllisissä kuin teknisissä asioissa. Vaikeuksia on tuottanut esittäytyä Frau Simosena, kun nimeä kysyttäessäni yleensä lipsahtaa Anna-Riitta. Jotkut lapset sinuttelevat, toiset teitittelevät ja jotkut korjaavat sinuteltuaan teitittelyksi. Pitää vielä kysyä miten minun tulee reagoida tällaisissa tilanteissa. Minua ei sinuttelu haittaa, mutta haluan kuitenkin toimia yhtenäisesti muiden opettajien kanssa.

Kaksi seuraavaa tuntia vietin kahden ekaluokan kanssa. 1c1-luokalla oli kuvaamataitoa ja he piirsivät sokeriliuoksessa pehmitetyillä liiduilla upeita kuumailmapalloja. Opin jo monta nimeä. Tunnin aluksi selvitettiin koko luokan kanssa käytävällä tapahtunutta konfliktia ja mietittiin yhdessä erilaisia tapoja toimia vastaavanlaisissa tilanteissa. Otto oli kaatanut Hannan maahan ja potkinut, jolloin Hanna näytti kieltä mihin Otto vastasi näyttämällä omaansa. Jotkut olivat sitä mieltä, että Hanna olisi voinut näyttää kieltään uudestaan, mutta yhdessä tultiin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ole fiksua jatkaa vaan pitäisi pyytää lopettamaan ja silloin toisen pitää myös lopettaa. Kerrattiin myös koulun sääntöjä ja lopuksi Hanna ja Otto pyysivät toisiltaan anteeksi ja olivat sitten taas kavereita. Käytäntö oli mielestäni hyvä ja opettaa lapsille jo heti ekaluokasta lähtien vuorovaikutustaitoja ja ongelmanratkaisukykyä. Opettaja Claudia (eli Frau Schwartze, mutta teimme sinunkaupat) on hyvin rauhallinen, mutta perusteellinen.

Heti aamusta kaikilla on kovasti asiaa opettajalle.

Jossain vaiheessa päästään aina hommiinkin.

Pulpetin kulmalla saksalaiskoululaisten peruspenaali, die Fledermappe.

Toisen ekaluokan kanssa pääsin enemmänkin kontaktiin, kunhan heidät oli ensin testattu. Kuuden ensimmäisen viikon aikana ekaluokkalaisilla teetetään erilaisia testejä, mutta opettaja Frau Möritz haukkui systeemiä ihan turhaksi, tulokset kuulemma voi ennustaa ja viikon testausten jälkeen. Tällä kertaa lapsien piti tunnistaa tiettyjä äänteitä eri sanoista. Lopuksi pääsin minä vuoroon ja esittelin itseni viime syksyn opetusharjoittelua varten tekemäni kalvon avulla. Edellisellä tunnilla kalvo oli unohtunut kansliaan. Lapset ovat niin ihanan spontaaneja. Aina kun paljastin kalvolta lisää kuvia, oli jo kymmenen pikkukätöstä ylhäällä – kuka halusi kysyä lisää, kuka kertoi lomamatkastaan ja joku aina jostakin täysin aiheeseen kuulumattomasta. Pohdimme muun muassa kuinka kauan Suomeen kestää matkata autolla ja mistä materiaalista suurin osa saksalaisista taloista on valmistettu. Lopuksi keräännyimme luokan takaosaan piiriin ja opettelimme laulamaan ja leikkimään Leipuri Hiivan. Samalla kun kerroin mitä laulussa tapahtuu saksaksi ja harjoittelimme suomen kielen ääntämistä pohdimme myös mikä on hiivan tehtävä. Muutaman kerran ehdimme sitten lurauttaa koko laulun läpi, viiskymppinen opettaja yllättäen ainoa, joka ei laulanut mukana. Lapset ovat vielä avoimia ja estottomia ja kiinnostuvat kaikesta uudesta. Nuoret ja aikuiset ajattelevat ensin mitä he osaavat ja onko joku asia liian haastavaa. Lapset vain tuleva mukaan!

Koska Eurooppa-kerho alkaa vasta ensi viikolla, kävin vierailemassa nelosluokan liikuntatunnilla. Varsinaisellakaan opettajalla ei ollut mitään liikuntavaatteita ja koko tunti me opettajat vain seurasimme vierestä, kun lapset pelasivat Völkerballia, joka on polttopalloa muistuttava peli. Pelin aikana piti selvitellä kuka oli nimitellyt ketäkin ja osuiko pallo vai ei.

Olen aika kaputt ensimmäisen päivän jälkeen mutta puhkun intoa. Ensi viikolla minulla on jo omia tunteja, joten pääsen suunnittelemaan ja loppuviikosta kotinetti toivottavasti helpottaa hommaa. Syysloman jälkeen sävelet ovat toivon mukaan kaikin puolin selvät ja toivottavasti ainakin puolet lukujärjestyksen tunneista vakitunteja.

Ymmärtääkseni olen joillakin tunneilla aluksi vain tutustuakseni luokkiin, mutta myöhemmin opetus keskittyy enemmän englantiin. Maanantaisin olen aamulla Schulkindergartenissä ja iltapäivällä pidän Eurooppa-kerhoa kolmosluokkalaisille. Tiistaina lukujärjestyksessä on käsitöiden tapaista työskentelyä ja suunnitelmissamme on rakentaa Eurooppa-kylä. Tunnilla on minun lisäkseni vararehtori (joka kyllä selvästi suunnittelee vetäytyvänsä hommasta hallinnollisempiin hommiin) ja koulun ulkopuolella työskentelevä vapaa taiteilija. Iltapäivällä englantia iltapäiväkerhon (Schulhort) puolella vaihdellen ykkös- ja kakkosluokkia. Schulhort tarjoaa kokopäiväkoulun kaltaisen mahdollisuuden lapsille, joiden vanhemmat ovat myöhään töissä. Lapset voivat ruokailla maksusta koulupäivän päätyttyä ja olla koululla kuuteen asti kasvattajien johdolla. Keskiviikkona klo 7.45 vartti englannin kielikylpyä ekaluokalle. Joillain lapsilla on jo päiväkodissa ollut hieman englantia, mutta aloitan lasten kanssa ensi viikolla nollasta. Myöhemmin on kakkosluokkalaisia ja viimeisellä tunnilla olen mukana nelosluokan varsinaisella englannintunnilla. Torstaiaamuna kielikylpyvartti toiselle ekaluokalle ja myöhemmin Suomi-kerho sekä urheilu/tanssikerho. Eurooppa-kerho meni siis tanssin päälle, joten sovimme vararehtorin kanssa, että voin urheilukerhossakin tehdä tanssillisia juttuja. Torstai-iltapäivällä on lisäksi Schulhortissa tanssia ja taidan tällä viikolla käydä katsomassa samoin kuin Schwarzes Theateria perjantaina. Schulhortin ”johtaja” Gerti, jonka kanssa juttelin koulun jälkeen pidempäänkin, ohjaa teatteria kolme tuntia perjantai-iltapäivisin ja ajattelin käydä kurkkaamassa heidänkin tekemisiään.

Rehtorikin tosiaan pehmeni päivän mittaan ja kyseli kuinka ensimmäinen päivä ja siinähän se hujahti, olen todella tyytyväinen! Odotan innolla, että opin tuntemaan lapset paremmin ja pääsen työskentelemään heidän kanssaan. Vaan liikaa ei passaa kiintyä... Ja ehdottomasti pitää tuoda lisää Muumi-tikkareita Suomesta, tämänhetkiset eivät millään riitä kaikille, joita opetan. Haluaisin antaa jokaiselle pienen maistiaisen, Suomi-kerholaiset pääsevät nauttimaan herkuista useamminkin.

Pyörätelineessä on harvoin muiden aikuisten pyöriä kuin minun.

Tänään menen aikaisin nukkumaan ja saan huomenna nukkua melkein kahdeksaan asti! Näistä ”myöhäisistä” herätyksistä pitää nauttia!

Eka koulupäivä

Istun yliopiston kirjastossa koneella, jota saisi käyttää vain tieteelliseen työskentelyyn ja kotiin saamme netin vasta parin viikon kuluessa, eli nopea tervehdys ja myöhemmin sitten lisää.

Tänään tallustelin viileähkössä syyssäässä koululle 4,5 km, sillä minulla ei ole vielä pyörää. Tapasin yhteyshenkilöni eli koulun vararehtorin kello kymmeneltä ja kävimme läpi erinäisiä asioita ja teimme alustavaa tuntisuunnitelmaa. Sain avaimet koulun ulko-oviin ja luokkiin, teimme kierroksen koulussa ja tapasin pikaisesti lähes kaikki kollegani ja näin myös monia lapsia.

Ensi viikolla käyn tunneilla seuraamassa ja viimeistään syysloman jälkeen alkavat tositoimet. Tällä hetkellä lukujärjestyksessä on englantia, käsitöitä, liikuntaa, tanssia, päiväkotilaisia, eritysoppilaita ja tietenkin Suomi-kerho. Mukavan monipuolista ja on todella kiva päästä työskentelemään myös erityisoppilaiden kanssa, sillä erityispedagogiikka kiinnostaa minua. Uintiinkin vararehtori kysyi minua mutta oli pakko kertoa edelliset uintitraumat saksalaisessa koulussa, joten pääsin pälkähästä. Vielä vähän jännittää tulenko pitämään myös jotain Eurooppa-kerhoa, jossa yhdistyisivät maantieto, politiikka ym. Ehkä ehdotan, että eurooppalaisuutta voisi tarkastella satujen avulla, Märchen aus Europa, se olisi enemmän meikäläistä.

Olen pyörällä päästä kaikista nimistä. Yhden naisopettajan kanssa teimme sinunkaupatkin, mutten edes tiedä hänen etunimeään. Kaikki ovat vain Frau sitä ja Herr tätä. Opettajat keskenään varmaankin sinuttelevat, mutta minulle uutena jäsenenä kaikki ovat vain Herriä ja Frauta.

Kävin seuraamassa tanssikerhoa, jossa tulen toimimaan varsinaisen opettajan kanssa. Hommailu on vähän erilaista kuin mitä olin itse ajatellut, mutta juuri tämä opettaja vaikutti sellaiselta, jonka kanssa yhteistyö varmaankin tulee sujumaan. Lapsia pitää kuitenkin enemmän kannustaa omiin juttuihin antamalla heidän itse luoda. Tänään opettaja korjaili liikkeitä, joita lapset olivat itse saaneet keksiä. Tehdään tämä hitaammin, jätetään tästä hyppy pois, tulee muuten liian kuuma... No, kuka pakottaa opettaa tanssituntia farkuissa ja villapuserossa :)


Lisää myöhemmin. Tämän viikon vietän vielä rennosti orientoituen ensi viikkoon ja voisin hankkia sen pyörän. Viikon päästä koululla pitääkin olla jo 7.30 ja pyörällä matka menisi nopeammin, ei tarvitsisi lähteä kävelemään heti puoli seitsemän jälkeen.

Pysykäähän siis kuulolla, tämä alku on hieman kankeaa, kun ei ole vapaata pääsyä nettiin, mutta se toivottavasti tulee pian!