Kotia kohti

I´ve got my bags packed, I´m ready to go...

Siitä en tiedä kuinka valmis olen lähtemään enkä lähde lentokoneella kuten laulussa, vaan junalla ja laivalla. Parin päivän päästä ollaan Suomessa. Sieltä käsin sitten lisää. Nyt roudaamaan tavaroita alas... Ja niitä todella piisaa!

Moi moi!

Olen samalla todella iloinen ja surullinen siitä, että oppilaat ovat oppineet sanomaan moi moi. Eilen sitä nimittäin sovellettiin ihan tosielämään ja moimoit kaikuivat molemmin puolin. Vilkaisin jo hieman oppilaiden minulle askartelemia vihkosia ja muita ja moimoita oli sielläkin joka puolella.

Nyt se on ohi. Tänään illalla on vielä schools out party yhden kollegan luona, tarkoituksena lähinnä pitää läksiäisbailut rehtorille, joka jää kuun lopussa eläkkeelle. Työkavereita siis näen vielä tänään, mutta oppilaat piti hyvästellä eilen. Yllätin itseni enkä edes itkenyt, vaikka kyynel välillä oli herkässä.

Olin heti koulun alettua opettajanhuoneessa puuhailemassa, kun luokka kerrallaan oppilaat valuivat ala-aulaan hyvästelemään minua. Kaikilla luokilla oli jokin pieni lahja, juliste tai aanelosista koottu kirjanen. Yksi luokka jopa istutti minut tuolille ja jokainen halukas sai vielä sanoa mitä tahtoi ja olin tilanteesta ja kauniista sanoista niin häkeltynyt, etten oikein enää muista mitä oppilaat sanoivat. Mutta se tuntui hyvältä. Saada aitoa palautetta suoraan sydämestä ja tietää, että on ehkä jotain liikuttanut oppilaiden sisällä – ja oppilaat ne vasta minussa!

Olen juuri taas leipomassa pullaa illanviettoa varten, joten aikaa ei ole kertoa enempää eilisestä, mutta loppuun vielä kuvia. Ne ehkä kertovat jotain.


Huomenna lähdemme kävelemään Baltrumin saarelle laskuveden aikaan. Retki kestää koko päivän ja viikonlopun olemme sukuloimassa. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille, maanantaina taas tavataan!

Viimeistä viedään

Minulla on tällä hetkellä niin paljon mietteitä, sanottavaa ja kuvia, joita ehdin vasta torstaina purkaa koneelle. Huomenna on viimeinen työpäivä. Olen pidätellyt itkua tässä jo pari päivää.

Lapset tekevät kaiken niin vaikeaksi. Yhtäkkiä joku tulee ja ottaa kädestä, halaa, tai nojaa minua vasten kirkonpenkissä. Eikä auta sekään, että jo viikon olen kuullut Ich vermisse dich schon jetzt -mantraa.

Yritän lohduttautua sillä, että ainakin pienimpiä oppilaita todennäköisesti vielä näen, sillä varmasti käyn vierailulla parin vuoden sisällä. En ole koskaan ollut Saksassa Einschulungin aikaan, joten ehkä alkusyksystä 2009, kun yliopistokaan ei vielä ole alkanut, voisin käydä ihmettelemässä, kun uudet ekikset saavat Zuckertütensä.

Jemmassa on hirmuisesti asiaa viimeisiltä päiviltä, joten pysykäähän kuulolla. Jos minusta ei kuulu mitään, olen itkenyt näppäimistölle niin paljon, ettei se enää toimi ;)

Snif.

Ensimmäiset hyvästit

Jotkut lapsista olivat ehtineet luulla, että minäkin olisin lähdössä, mutta täällä ollaan vielä nelisen viikkoa! Herra Hirvi nimittäin jätti hyvästit jo kaksi viikkoa sitten ja matkaseuraksi lähti matkusteleva karhuherra Bruno. Tämä olikin lapsille iso tapahtuma – ja haikea. Herra Hirveä hellittiin ja Brunokin sai suukkoja ja rutistuksia. Osa lapsista ei enää ole kyseisessä koulussa, kun Bruno syksyllä palaa Suomen kiertueeltaan. Vannoin lapsille kuitenkin, että Brunon Suomen kuukaudet tulevat olemaan ikimuistoiset ja kerroin, mitä kaikkea Brunon pään menoksi on tiedossa ja kyselin lapsilta, mitä he haluaisivat Brunon tekevän. Suomea pitäisi ainakin oppia ja sekös on helppoa kun kyseessä on pehmolelu ;) Järvenrannassa Brunon tulee myös käydä ja nähdä pääkaupunki Helsinki. Harmi, etten tuolloin kirjoittanut asioita muistiin, osa ehdotuksista oli taas päättömiä, samaa sarjaa kuin "onko Suomessa vessoja?".

Ennen hyvästejä siskoni tulivat vieraileviksi tähdiksi Suomi-tunnille. Mukaan tulivat poikkeuksellisesti myös neloset torstain ryhmästä ja mikä ilo olikaan seurata heidän touhujaan! Kun jaoimme kolmosia ryhmiin, jätin siskoni taakse nelosten kanssa ja käskin heidän tehdä tuttavuutta ja nelosten näyttää, mitä jo osaavat. Ja kun ne oli näytetty, oppilaat halusivat oppia lisää! He tulivat pari kertaa kysymään mitä on suomeksi was ist das? eli mikä tämä on, ja sen avulla kyselivät siskoiltani sitten kaikki mahdolliset esineet ja kuvat luokasta.

Tässä pääsette nauttimaan huudostani ja sekaisin menevistä fertigeistä ja bereiteista sekä rechtzeitigeista ja gleichzeitigeista. ;)

Lopuksi vielä koko ryhmän kanssa leikimme syksyllä Bonnissa oppimaani tervehdysleikkiä, suomalaisena versiona tietenkin. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä vierailuun, etenkin neloset. Kolmosten kanssa touhu on aina ollut mitä sattuu, mutta ainakin he malttoivat esitellä itsensä suomeksi ja kysyä siskoiltani keitä he ovat.

Tässä Suomi-kerhossa olleita lapsia, kolmosista puuttui jopa viitisen lasta.

Sen jälkeen, kun iltapäiväkerhotoiminnan lapset olivat syöneet lounaansa, keräännyimme kaikki koulun aulaan heittämään hyvästejä Herra Hirvelle ja Brunolle. Kerrottuani hieman Brunon tulevista kuukausista oli aika sanoa heipat, ja sekä Herra Hirvi että Bruno kävivät henkilökohtaisesti moikkaamassa kaikki oppilaat.

Tyttöjä mietitytti mitä kaikkea Bruno tuleekaan Suomessa näkemään ja kokemaan.

Nyt olen enää vain minä ja minunkin pitää sanoa hyvästit jo aivan liian pian! Enää 12 koulupäivää... Sinä aikana saan varmasti vielä useasti vastata lasten kysymyksiin koskien Brunon ja Herra Hirven vointia :)

Ihanat, kamalat kollegat

Olen kyllä todella iloinen siitä, että minulla on ihania ja huolehtivaisia kollegoita, jotka auttavat tarvittaessa. Tällä hetkellä avuntarpeet liittyvät hyvin käytännöllisiin asioihin eikä niinkään työjuttuihin. Vaikka oma lähtöni on vasta parin kuukauden päästä, on sitä ennen kuitenkin järjesteltävä yhtä ja toista, lähinnä tavaroidenkuljetusta.

Asuntomme entisen vuokralaisen isä lähtee hakemaan tytärtään Suomesta reilun viikon päästä, eri juuri kun oma isäni ja siskoni ovat täällä. Lähdemme lauantaiaamuna viemään tuohon kyytiin menevää tavaraa n. 90 kilometrin päähän. Kyselin kollegoilta autoa lainaan ja vaikka aluksi kukaan ei oikein osannut sanoa mitään, oli niitä yhtäkkiä tarjolla kolme.

Kyselin myös varapatjaa, ellei joku tulevasta kolmesta vieraastamme halua nukkua lattialla. Varapatjaa ei kellään tuntunut olevan, mutta viittä vierashuonetta tarjottiin. Olisin siis itse voinut nukkua jonkun kollegani vierashuoneessa, mutta onneksi yksi varapatjakin ilmaantui eräältä työkaverilta, joka ei ollut paikalla kun patjaa ensimmäistä kertaa kuulutin. Tänään toinen kollega taas oli tuonut kouluun makuualustan, kun olin alun perin sanonut että sellainenkin kelpaa. Olin sitten unohtanut kertoa, että patja löytyi jo toisaalta.

Saamme myös viikon päästä yhdeltä työkaverilta aterimet. Me toimme tänne nimittäin Savoniat, jotka haluamme ehdottomasti takaisin Suomeen ja ne lähtevät siis reilun viikon kuluttua. Loppuajaksi saamme yhden setin lainaan. Kollega on kovin pahoillaan, kun heillä on niin rumia mutta yritin lohduttaa ettei sillä ole meille todellakaan mitään merkitystä.

Mutta osaavatpahan nuo kollegat myös ottaa todella pannuun. Eivät tosin nuo samat mukavat kollegat, vaan yllättäen taas se yksi pian eläkkeelle jäävä tiukkis. Minun oli tarkoitus pitää yhdelle nelosluokalle Suomi-tunnit eilen ja opettaja lupasi pinnistää teatteriharjoituksen niin, että oppilaat pääsisivät ajoissa tunnille ja luokan oma opettaja sanoi, että saan ainakin puolet siitä tunnista... No, 10 minuuttia ennen tunnin päättymistä oppilaat sitten vihdoin tulivat. Emme tietenkään ehtineet sen 10 minuutin ja seuraavan kokonaisen tunnin aikana kuin katsella kuvia, ensi viikolla joudun kuitenkin menemään uudestaan muiden aktiviteettien kanssa. Ärsyttävää. Olen vilustunut ja hyvin puolikuntoinen, pidemmät yöunet eivät olisi olleet pahitteeksi.

Uskomattominta on, että tämä tyyppi itse aina penää tietoa mahdollisista poikkeuksellisista jutuista mutta ei sitten vaivaudu muille kertomaan, mikäli hänen vuokseen jokin asia muuttuu. Olen monesti turhaan valmistellut tunnit ja tuonut tarvittavat varusteet koululle.

Tänään englannin pienryhmätunti ei mennyt ihan kuten piti, koska vain puolet oli paikalla ja tarkoitus oli katsella videolta pari viikkoa sitten kuvattuja haastatteluilta. Ehdotin oppilaille ensin, että he voisivat mennä normaaliin opetukseen, koska joudumme katsomaan haastattelut kuitenkin ensi viikolla uudestaan kun loputkin oppilaat ovat paikalla, mutta siitäkös syntyi meteli. He harmittelivat sitä, että englanti niin usein jää pois tyhmien teatteriharjoitusten jälkeen. No, katsoimme haastattelut kertaalleen ja lopun aikaa Heinähattua ja Vilttitossua.

Enkä lainkaan kummastele, jos lapsia alkaa harjoitukset kyllästyttää. Eilinenkin oli kamalaa huutoa. Olimme opettajanhuoneessa toisen kollegan kanssa ja hän jossain vaiheessa sulki oven, kun ei kestänyt kuunnella sitä huutoa aulasta. Siinä sitten hieman kuiskien juoruilimme ja kauhistelimme ja kerroin, että olin toisen nelosluokan opettajalle sanonut, kuinka harjoitukset mielestäni ovat liian tiukkoja. Hän kuitenkin sanoi, että tämä karjuja tekee sitä todella ammattitaitoisesti. Juorukumppanini sanoi, että edellisen sanonut opettaja on hyvin sopeutuvainen, eikä ilmeisesti oikein uskalla sanoa vastaan tai myöntää, ettei toisen opettajan käytös hänenkään mielestä ole hyvää. Tämä karjuja on kuitenkin aika dominantti, joten en ihmettele jos kukaan ei hänelle oikein uskalla sanoa mitään negatiivista.

Onneksi suurin osa kollegoista kuitenkin on mukavia! Ekaluokan opettajallekin sanoin eilen, että tulen sitten aamulla pitämään Suomi-tuntia ja hän kysyi että koko tunniksiko ja kun vastasin että kyllä, hän vain hihkaisi mahtavaa ja piti peukkua pystyssä. Eräiltä opettajilta saat monta viikkoa kinua, että malttaisivat antaa Suomi-spesiaalille kaksi tuntia... Nyt ei kuitenkaan puutu enää kuin neljältä luokalta kakkososio ja kaikille luokille pääsen pitämään sen ennen kuin suurin osa materiaalistani lähtee Suomeen.

Suomen terveisiä

Viikko on mennyt todella nopeasti, mutta olen aina vähän joka välissä onnistunut keräämään sitä sun tätä roipetta palkinnoiksi tietovisaan. Suomi-aiheinen t-paita vielä puuttuu, mutta on pyyhettä, palapeliä, kuppia ja mukia, postikortteja ja ehkä vielä tänään etsin jotain tarroja. Muumia, Kunnasta ja Marimekkoa on tähän mennessä kertynyt varastoon.

Yritän jostain vielä tempaista sopivan kokoisen kuvan Suomen kartasta, niin voisin askarrella sellaisen tietovisajulisteeseen. Yritän saada jutun käyntiin ensi viikolla, eli loppuviikosta luvassa askartelua. Toivon todella pääseväni töihin! Vatsassa pesii nimittäin samankaltainen pöpö kuin ennen joulua Saksassa. Kehno tuuri, mutta toivon, että tällä kertaa voisin mennä töihin. Hävettäisi soitella keskiviikkoaamuna, etenkin kun kyseessä on aikalailla sama tauti, eri paikasta vain saatu tällä kertaa.

Ihanaa kun täällä on lunta! Menen tänään vielä ulkoiluttamaan entistä hoitokoiraani Eetua ja taidanpa napsia paljon kuvia! Aamulla kun kävimme lenkillä oli Vanhankaupunginkosken luontopolku ihan koskematon ja lumi vain pöllysi kun jack russel vipelsi minkä kintuistaan pääsi.

Huomenna toivottavasti matkalla maittaa uni, hieman on tullut univajetta ja lisäksi pitäisi keskiviikkoaamuna heti klo 7.45 pitää omaa oppituntia, mutta eiköhän se siitä. Nyt toivon, että pysyisin tänään hereillä, kun menemme katsomaan Tuntematonta sotilasta Kansallisteatteriin. Esitys on aika pitkä (etenkin jos lievästi oireilee vatsatautia), mutta uskon että sen verran elävä, ettei nukahtamaan pääse... :)

Kohti uutta alkua

Marraskuun loppuun kestävä sairaslomani ei onneksi saa jatkoa. Imusolmukkeet olivat terveet ja luomi poistettu riittävän isolla marginaalilla. Tarkkailussa käyn seuraavat viisi vuotta mutta nyt voin taas hetken keskittyä normaaliin elämään! Viimeinen kontrolli tällä erää on 26.11. ja sitä seuraavana päivänä kirmaan jo takaisin Saksaan.

Tuntuu hieman oudolta tällä hetkellä, kun on ikään kuin uudestaan lähdössä. Aika on tähän mennessä kulunut lähinnä lepäilyyn, mutta olen hieman ehtinyt jo ajatella ja valmistella tulevia viikkoja. Jatkan töissä maanantaina 3.12. Viikko on vajaa, sillä keskiviikosta torstaihin olen Bonnissa Comenius-apulaisopettajien tapaamisessa. Olen pyytänyt ohjaavalta opettajaltani, jos saisin aloittaa lukujärjestyksen mukaisesti vasta sitä seuraavalla viikolla lukuun ottamatta Eurooppa-kerhoa ja Suomi-kerhoa, ne kärsivät eniten jos niitä vielä siirretään. Muu ehtii myöhemminkin.

Haluan nimittäin maanantain ja tiistain aikana käydä jokaisessa luokassa tuomassa pienen tervehdyksen 90-vuotiaasta Suomesta. Ostin pieniä Suomen lippuja ja lisäksi vien Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehteja. Sain myös vihdoin hankituksi pienen liehulipun. Lisäksi lapsilla on varmasti kysyttävää ulkonäöstäni ja poissaolostani. Mielestäni on hyvä, jos asia voidaan käsitellä samantien ja kaikki saavat kysyä niin paljon kuin haluavat niin, että opetus sen jälkeen voisi jatkua normaalisti ja kaikki keskittyisivät olennaiseen eikä miettimään pikkunupeissaan miksi opella on kummallinen nenä...

Tässä hieno Suomen lippuni sekä Marimekko-kuosinen nenänlämmitin, jonka tein eilen. Vuorina on villalangasta neulottu kaistale. Kuminauhat pujautetaan korvien taakse.

Tiimarista löysin cocktailtikkuja, joissa on Suomet liput. Laskeskelin, että kuutisen laatikkoa kuvassa olevia konvehteja pitäisi riittää saamaan kaikkien koulun jäsenien suu makeaksi. (Pikkusisko sanoi ihonsiirrettä pepperoniksi, mutta itselläni on eroava näkemys pepperonin värityksestä...)

Lainasin kirjastosta maailmanmusiikkihyllyltä joitain levyjä Eurooppa-kerhoa varten. Minulla on nyt tietokoneellani vähän musiikkia Kroatiasta, Portugalista, Latviasta, Liettuasta, Espanjasta ja lisäksi suomenruotsalaisia lastenlauluja. Pitää käydä vielä uudestaan kirjastossa hakemassa lisää. Harmi, että voi olla hankalaa saada lastenlauluja ja erilaista ajankohtaista musiikkia eri maista.

Viime yönä en saanut unta kun mietin vielä yhtä tuliaisasiaa... Olen ollut viemässä kouluuni yhtä partiolaisten perinteistä adventtikalenteria, lähinnä siis opettajanhuoneeseen. Mietin kuitenkin kuinka lapset ilahtuisivat, jos jokainen luokka saisi omansa. Kaikki saisivat avata ainakin yhden luukun. Olin ajatellut lukea jotain Mauri Kunnaksen joulukirjoista, mutten tiedä ehdinkö hankkia moisia saksaksi, niin olisi sitten edes jotain perinteistä suomalaista joulujuttua. Voisin vapaasti kääntää lapsille kalenterin takana olevan sadun.

Kukaan ei ole ruvennut perimään minulta marraskuun apurahaa, vaikka olen ilmoittanut tilanteestani kaikille mahdollisille tahoille. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylimääräisiä matkakustannuksiani, joten toivon että mitään peritäkään... Täällä Suomessa minulla on mennyt oikeastaan aika vähän rahaa, joten voin aivan hyvin ostaa 10 adventtikalenteria ja kuusi laatikkoa suklaakonvehteja.

Minulle on kertynyt myös lisää lehmäkortteja, joten niitähän pääsee kohta ihan jakamaan lapsille. Voi että minulla on ollut heitä ikävä, ja jos vararehtorin sähköpostiviestiin on uskomista niin kyllä minuakin odottavat sekä kollegat että oppilaat.

Enää pari viikkoa! Jonka jälkeen pari viikkoa koulua ja sitten taas pari viikkoa lomaa... Onneksi on koko kevät vielä edessä. Ehkä sitten viimeistään pääsisi vihdoin kiinni rutiineihin.

Ps. Voisiko joku ystävällisesti kertoa tyhmälle blogger-bloggaajalle miksi kuvien jälkeen tekstin rivinväli muuttuu... Lisään kuvat jälkikäteen tekstin sekaan, jonkun kerran olen lisännyt kuvan ensin ja jatkanut tekstiä sitten, mutta tulos on aina ollut sama. Näyttää typerältä ja kaiken lisäksi väljemmällä rivivälillä olisi varmasti miellyttävämpää lukea.

Tatun ja Patun Suomi maailmankartalle

Alan olla valmis lähtöön. Kaikkea Suomi-materiaalia sitä voisi vielä hankkia, mutta ei riitä raha, aika eikä energia. Tänään melkein viimeisenä hankintana ostin Suomen seinäkartan, jonka voi sitten ripustaa luokan seinälle. Maksoi sekin mokoma aika paljon, säilytän nyt kaikkia kuitteja, jos koulu vaikka tarjoutuu materiaalimäärän nähdessään kustantamaan niistä osan. Yleisen tiekartan olisi saanut reilu kympin edullisemmin, mutta se oli avuttoman pieni, eikä Suomen pohjoisrajat olleet tarpeeksi selkeät.

No, ehkä Tatun ja Patun karttakin olisi hätätapauksessa riittänyt. En ole näiden kavereiden toilailuihin aiemmin kunnolla paneutunut, mutta nyt kun näin lehdessä mainoksen uudesta Tatun ja Patun Suomi-kirjasta, oli pakko syöksyä Sokokselle. En päässyt heti tutustumaan kirjaan, sillä piti mennä tekemään lupaamani työvuoro, mutta sain kummallisia katseita sitten puoli yhdentoista maissa kun hykertelin kirjalle M-junassa. Tämä siis perjantai-iltana.


Aino Havukaisen ja Sami Toivosen teksti on ehkä liian vinkeää käännettäväksi saksalaislapsille, mutta voimme ainakin katsella kuvia ja mikä parasta, voin itse kerrata Suomi-tietoutta. Minähän olen tunnetusti hieman pihalla monista historian seikoista ja muista. Tatu ja Patu johdattelevat aiheeseen paljon kiinnostavammin kuin mikään koulun historiankirja.


Tänään käyn vielä ostamassa suomalaisista lasten- ja nuortenlehdistä tuoreimmat numerot sekä karkkeja ja muita herkkutuliaisia koulun opettajille ja oppilaille. Illalla sitten sovitellaan tavaroita autoon ja seuraavaksi varmaankin palailen linjoille vasta Osnabrückistä, toivottavasti mahdollisimman pian ihan oman internetyhteyden avulla.

Jyväskylän ja Tampereen tuliaisia

Lähdin sunnuntaina moikkaamaan kavereita Tampereelle ja Jyväskylään. Tampereella en ehtinyt käydä turisti-infossa, mutta sain kyllä kauniita syksyisiä kuvia kun aurinkokin hiukan päätti tulla esille. Jyväskylän turisti-infosta löytyikin sitten samantien koko Suomi ja olen nyt raahannut kotiin kaksi kangaskassillista (Jyväskylän matkailua mainostava ilmaiskassi infosta ja Lähetysseuran kojulta ostettu) matkailuesitteitä kaikista Suomen peräkylistäkin. No ei nyt ihan. Niistä saa nyt sitten leikellä kuvia ja lueskella tietoa (suurin osa saksaksi) vaikkapa jotain ryhmätöitä varten.

Mustassa kassissa on vielä toinen mokoma, en viitsinyt kaikkia levittää.

Kyllä nyt on helpottunut olo, kun sain noin monta kärpästä iskettyä samalla kertaa. Matkailuesitteiden lisäksi otin paljon karttoja (eikös Äänekosken palvelukartta kuulosta aika eksoottiselta?), enää puuttuu vain Suomi-aiheisia postikortteja, joita en kyllä rupea ostamaan. Niitä saa sitten lähetellä meille Saksaan niin voin viedä kotiin näytille ;)

Tampereelta sain kaverilta neljä suomalaista elokuvaa lainaan. Aikuisten kamaa ja vain englanninkielisillä teksteillä, mutta voin pitää vaikka kollegoille Suomi-iltoja. Mukaan tarttui Nousukausi, Valkoinen kaupunki, Äideistä parhain sekä Lapsia ja aikuisia.

Majoituin aivan Särkänniemen kupeessa.

Matkalla Simppoonkadulta keskustaan.

Jyväskylän keskustan tuntumassa.

Olipa kaunis syksy, mahtaakohan tänne ehtiä samanlainen värienkirjo ennen lähtöämme, joka on viikon päässä... Pakkailut edistyvät taas kun maltan lähteä tästä koneelta. Lisäksi pitäisi kirjoittaa koululleni pieni kirje, jonka lähetän pdf-tiedostona, saavat sitten itse tulostaa ja ripustaa opettajanhuoneen seinälle. Piti lähettää ihan postissa, mutta se ei enää kunnolla ehdi, etenkin kun yhteyshenkilöni on koko ensi viikon pois.

Pitihän sitä jotain itsellekin tuoda. Armeijan huopaa ja vanhaa pitsiä (Globe Hope).

"Ope, ope, ope!"

Kävin eilen eräällä espoolaiskoululla kuvaamassa nelosluokan puuhia. Ajattelin että on mukava näyttää kohdekouluni oppilaille miltä suomalaisessa koulussa näyttää. Koulu, jossa vierailin, on todella moderni ja vasta muutamia vuosia sitten rakennettu, joten varmasti ainakin opettajia kiinnostaa nähdä millaisia luokkatiloja siellä on. Olisko ehkä oppimisympäristöillä vaikutusta Pisa-tutkimusten tuloksiin? Nämä tutkimukset kun heitä kiinnostavat, yrittävät varmasti imeä minusta, suomalaisesta opettajaopiskelijasta, irti kaiken mitä saavat.

Lisäksi pyysin vanhaa luokkakaveriani ottamaan kuvia myös omasta vanhasta ala-asteestani vanhassa asuinkylässäni käydessään, jotta lapset saisivat kuvan myös suomalaisesta kyläkoulusta. Kunnollinen kyläkouluhan se ei ollut omana aikananikaan ja nykyään kasvavalle lapsimäärälle on rakennettu toinenkin koulu ja molemmissa taitaa olla jopa ruokalat. Omana kouluaikanani ruokailimme luokissa.

Espoolaislapset poseerasivat innolla kuvissa, jopa sekin tyttö, joka ei ollut saanut kotoa lupaa olla kuvissa. Hän kääri päänsä aina kaulaliinaan tai meni kirjan taakse, mutta halusi siis kuitenkin olla kuvissa mukana. Hän kertoi vanhempiensa pelkäävän, että kuvat päätyisivät internetiin, vaikka siihen olisin tietenkin kysynyt vielä erikseen luvan. Siksipä en nyt yksityiskohtaisia kuvia blogissani julkaise. Kohdekoulussakin pitää kysyä mikä heidän politiikkansa on, vaikkakin en usko että ongelmia tulee olemaan sillä nytkin heidän omilla kotisivuillaan on runsaasti kuvia koulun oppilaista.


Nelosluokan oppilaita mietitytti monenlaiset kysymykset. Jotkut olivat lukeneet kotiin lähetetyn lapun ja kyselivät heti olenko se Anna-Riitta. "Ope, ope, ope!" kuului jatkuvasti jostain ja sain vastata kaikenlaisiin kysymyksiin; olenko syntynyt Saksassa, minkäikäinen olen, mikä on toinen nimeni, onko minulla kuvia irc-galleriassa, osaanko puhua saksaa, tulenko heidän kouluunsa opettajaksi. "Ope, ope, ope, ota kuva tosta vaahterasta, siinä on ihanat syksyn värit! Sun pitää ottaa kuvia Suomen kauniista luonnosta! Ota meistä kuva kun me tehdään pyramidi!" Kauniit ruokajonotkin menivät ihan mutkalle kun jokainen yritti kurkotella kuvaan paikaltaan. Ruokalassa muissa oppilaissa iski kateus, kun hekin olisivat halunneet kuvaan. Sanoin, etten oikein voi kuvata muita kuin Pirjon oppilaita. "Miksä oot just Pirjon luokalla?" Ruokalassa oli hyvin monikulttuurista ja kun kerroin lapsille miksi olen kuvaamassa ja olin sanonut, että haluan näyttää saksalaisille oppilaille kuvia suomalaisista lapsista, rupesin heti korjailemaan, että siis minkälaisia oppilaita on suomalaisissa kouluissa. Osa oppilaista kun on varmasti syntynyt Suomessa, jotkut olleet täällä vasta vähemmän aikaan, ja kaikki varmasti kokevat erilailla kansallisuutensa ja sen, mihin he oikeastaan kuuluvat.

Kun olimme ulkona käymässä läpi välituntirajoja, yläpuolellamme lensi ohi muuttolintuja. Sellainen itsekin kohta, vaikkei nyt niin paljon etelämpään siirrytä...

Lapset ovat ihanan ennakkoluulottomia ja oli iloa katsoa koululta lähtiessäni kun hyppynarua hyppäsivät kaikkiyhdessä ihonväriin ja äidinkieleen katsomatta. Mahtavaa, että lapset kasvavat heti monikulttuurisuuteen, vaikkakin rasististen vanhempien lapsilla saattaa olla vanhemmilta omaksuttuja asenteita. Itse synnyin hyvin monikulttuuriseen yhteisöön, Otaniemen perhekylään. Leikkikaverini olivat Kiinasta, Venäjältä, Iranista, Keniasta ja Ruotsista vain muutamia mainitakseni. Kirjava joukko ei ole koskaan ollut itselleni kummallinen asia.

Tämän kuvauskeikan lisäksi materiaalinkeruu on edistynyt muutenkin. Juho kävi vanhempiensa luona penkomassa vanhoja lastenkirjoja ja aikamoisen annoksen Kunnaksen kirjoja sai jo sieltä. Lisäksi totesin, että saksankielisiä käännöksiä on järkevää tilata vasta Saksassa sikäläiseltä kustantamolta. Onko kellään ideoita, mitä muita lastenkirjoja voisi viedä? Tunnen hahmona Risto Räppääjän, mutten ole lukenut niitä kirjoja ollenkaan. Ja jos joku on törmännyt suomalaisiin dvd-elokuviin, joista löytyisi englannin- tai saksankieliset tekstitykset, niin niistäkin otetaan vinkkejä vastaan. Monesti kun kielinä on vain ruotsi, norja ja tanska.

Ruokaostoksilla

En ole vielä ehtinyt ostamaan Muumi-tikkareita ja muita herkkutuliaisia koulun 190 oppilaalle, mutta olen hieman kerännyt materiaalia suomen oppitunteja varten. Luulin jo ideani olleen omani, sillä näin siitä unta, mutta myöhemmin takaisin Comenius-oppaan pariin palattuani tajusin lukeneeni idean siitä. Unessani joka tapauksessa jo elävästi näin itseni luokkahuoneessa mm. punaisen Oululaisen hapankorppupaketin kanssa. Suomalaisista elintarvikepakkauksista voi lasten kanssa opetella sanoja ja myöhemmin samaa materiaalia voi käyttää, kun (jos niin pitkälle pääsemme) harjoittelemme kauppatilanteita eli leikimme kauppaa. Uskon, että ainakin visuaaliselle ja kinesteettiselle oppijalle näistä pakkauksista voi olla hyötyä, sillä niitä voi kosketella ja pyöritellä käsissä, niissä on värejä ja tuttuja muotoja. Itse uutta asiaa oppiessani mieluiten hypistelen asioita ja teen.

Tällä hetkeltä valikoimista löytyy kevytmaitoa, appelsiinimehua, Elovena-kaurahiutaleita sekä pitkäjyväistä riisiä. Katsotaan mitä muita pakkauksia ehditään saada tyhjäksi ennen asunnon tyhjentämistä.

Harmi, että Ingmanin maito on edullisempaa eikä laktoosittomassa maitojuomassa Valiolla kuitenkaan ole niitä lehmänkuvia, sillä niille olisi myös hyötykäyttöä. Muistan vuosien takaa käymäni Nuisku-kurssin (nuorten ihmissuhdetaitokurssi), jossa ohjaajallamme oli hauska tapa jakaa meidät ryhmiin. Tai ei nyt kovinkaan eriskummallisen hauska tapa, mutta jakoperusteena oli jokaisen saama maitopurkin kyljestä leikattu lehmänkuva ja piti sitten löytää muut, joilla oli samanlainen. Niitä kun oli erilaisia ja useat aika hullunkurisia. Jos joku jaksaa moisia maitopurkeistansa leikellä niin otan ilomielin vastaan.

Lähtölaukaus

Kaikenlaista on tullut Comenius-harjoittelun tiimoilta jo puuhasteltua, mutta lopullinen lähtölaukaus ammuttiin viime perjantaina, jolloin reilu kymmenen Suomesta eri puolille Eurooppaa lähtevää Comenius-harjoittelijaa kokoontui Helsingin Paasitornissa. Meitä on lähdössä Suomesta yhteensä 24, mutta valitettavan moni oli estynyt osallistumaan muun muassa nyt jo heti syyskuun alussa alkaneen harjoittelun vuoksi. Meille läsnäolleille tilaisuus oli kuitenkin erittäin antoisa, sekä erilaisten vinkkien että verkostoitumisen kannalta.

Hallinnollisten ja taloudellisten asioiden lisäksi saimme Helsingin yliopistolta suomen kielen opettajan Sari Päivärinteen kertomaan suomen kielen opettamisesta. Itselläni ainakin kynä sauhusi vinkkejä rustatessa, sillä tulen Saksassa pitämään Suomen kielen ja kulttuurin tunteja. Oman äidinkielen opettaminen vieraana kielenä kun on jotain ainakin minulle täysin uutta. Nyt on listaa muutamista kirjoista ja muista hyödyllisistä materiaaleista, joita ennen lähtöä voisi vielä hankkia. Muutenkin keskustelimme yleisesti erilaisista materiaaleista ja muista, mitä voisimme ottaa mukaan Suomesta sekä erilaisia apukeinoja oman kulttuurimme välittämistä varten. Pohdimme myös minkälaisia ongelmatilanteita saattaa tulla eteen ja kuinka teemme itsemme tunnetuiksi koulussa, erityisesti jos kollegoita on paljon eikä apulaisopettajan saapumisesta ole tiedotettu etukäteen.

Näillä eväillä on nyt tarkoitus itse kunkin lähteä kohdemaihinsa lukuvuoden 2007-2008 aikana. Oma lähtöni on kolmen viikon päässä ja harjoittelu alkaa virallisesti maanantaina 8.10.

Fyysisiäkin "eväitä" toki on, kaikenlaista olen tähän mennessä jo hamstrannut. Muumit ovat mukana peltipurkin kyljissä, seinäkalenterin kuvissa, kirjoissa, muistikirjoissa, Herra Hakkarainen taas seikkailee kansiossa sekä omassa aakkoskirjassaan. Kaikenlaista olisi tarkoitus hankkia niin paljon kuin budjetti sallii, esim. Koiramäen Kalevalaa ja muita, joten näitäkin jos millä kielellä tahansa (lähinnä suomi, saksa ja englanti) löytyy teidän hyllyistä ja voisitte vuodeksi antaa lainaan hellään hoitooni niin otan ilomielin vastaan! Ja innokas mappi-ihminen kun olen niin niitä löytyy nyt uusia erilaisiin tarkoituksiin. Yhteen kerään Suomen kielen ja kulttuurin opetukseen liittyvän materiaalin, toiseen englanninopetukseen liittyvän ja yhteen vaikkapa internetistä tulostettuja tanssiohjeita.

Suomen kieli ja kulttuuri, englanti sekä tanssi ovat siis aineita, joita tulen koulussa opettamaan. Missä muodossa, kuinka usein ja kenen kanssa on vielä hyvin auki, mutta selvinnee tässä syksyn mittaan. Itselläni on visio opettaa Suomen kieltä ja kulttuuria kerhomuotoisesti samoin kuin tanssia (tansseja eri maista ja sekalaisia itselleni tuttuja tanssilajeja) ja englantia koulun tämänhetkisten suunnitelmien mukaan aluksi 3-4 luokilla.

Tästä käynnistyy siis tämä uusi blogi, johon päivitän kuulumisiani ja tapahtumia Comenius-harjoittelusta kuluvalta lukuvuodelta. Tervetuloa lukemaan ja muistakaapa innokkaasti kommentoida ;)