Tiedotus kusee 2

Sain eilen aamulla kuulla oppilailta, että he ovat koko päivän retkellä eikä Suomi-kerhon viimeistä kertaa siis ole. Minun mielestäni tällaisen informaation tulisi tulla minulle aivan eri taholta ja lisäksi paljon aikaisemmin!

Olin ehtinyt valmistella mukavaa viimeistä 45-minuuttistamme, väsännyt todistuksia ja kaikkea, pullareseptitkin oli tarkoitus jakaa ja vaihtaa viimeiset suomalaiset eurot pois.

En ollut ainoa harmistunut, ja harmistunutkin on ehkä hieman liian lievä sana. Jos ei ole omaa luokkaa tai ei ole rehtorin tai vararehtorin paras ystävä, niin ei ole mitään mahdollisuutta tietää uusimpia juttuja. Toivon, että asia tulee muuttumaan, kun koulunjohtoon ensi syksynä astuu kaksi reilun tuntuista nelikymppistä naista. Ehkä he saavat jotain tolkkua tähän kaikkeen.

Englannintunnille olin menossa, mutta ei siellä ollut opettajaa. Hän kun oli oman kakkosluokkansa kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sijaislistassa ei lukenut tuon tunnin kohdalla ketään. No, kohta meitä olikin siellä jopa neljä opettajaa.

Loppujen lopuksi pidin siis eilen vain puoli tuntia enkkua ekiksille. No, paljon oli kuitenkin tehtävää ja todistusten lisäksi askartelin Suomi-vihkosia lapsille. Sain kaikki todistukset askarreltua, täytettyä, laminoitua ja kiinnitettyä niihin pinssit, vaikka kuvissa homma vielä olikin hieman kesken. Suomi-vihkosia olen värkännyt reilut sata kappaletta, 3-4-luokkien oppilaat saavat askarrella vihkon itse. Tällä hetkellä on enää nelosluokat käymättä läpi.

Ensi viikon kokouksestakaan ei ole tullut mitään virallista kirjallista tietoa, mutta olen siitä kuitenkin tietoinen. Aion sitä ennen sitä paitsi sanoa pari sanaa Suomen koulujärjestelmästä, vaikka oli jo paljon aikaisemmin hoitaa sekin alta. Tulee ken tulee, toivottavasti edes joku vaivautuu kuuntelemaan vaikka paljon muutakin on meneillään.

Nelosten todistusten takana on myös ryhmäkuva.

Kolmosten todistukset odottamassa täyttämistä.

Suomi-vihkosia.

Tiedotus kusee

Lähdin puoli yhdentoista maissa polkemaan koululle ja saavuin perille juuri minuuttia ennen kuin kello soi. Vein kypäräni opettajanhuoneen naulakkoon, tyhjensin repustani kaiken maailman esitteitä lokerooni ja kipitin toisen kerrokseen luokkaan, jossa piti olla yhden kolmosluokan enkun tunti. Ei ristinsielua. Tuolitkon pulpeteilla. Takaisin alas ja ensimmäiselle vastaantulevalle kollegalle ihmettelin että oppilaani olivat kadoneet.

Hän tiesi kertoa, että molemmat kolmosluokat ovat tänään muualla. No kiva, juuri heidän luokissaan kaikki tämänpäiväiset tuntinikin olisivat olleet. Ei ole sitten kukaan viitsinyt minua informoida. Ihan turhaanko olen tehnyt lukujärjestykseni ja antanut sen tiedoksi myös kansliaan. Opettajanhuoneen liitutaulullakaan ei lukenut mitään.

Onneksi minulla oli muistikirjani mukana ja naputtelin sitten aikani kuluksi koneella yhden kirjeen, jonka olin jo käsin luonnostellut kirjaani. Otin samalla tarvittavan määrän kopioitakin, jotta huomenna ei tarvitse mennä töihin aikaisemmin. Tulostin myös irtisanoutumiskirjeen Arcorille, jolta meillä siis on internetliittymä. Että ei nyt täysin hukkareissu, mutta kyllä silti hieman ärsyttää.

Huomenna menen poikkeuksellisesti vasta yhdeksitoista ja siitä kollegani sentään informoi minua jo viime viikolla. Yleensä pidän hänen ekiksilleen enkkua heti aamulla mutta heillä on huomenna poikkeuksellinen päivä. Saan siis nukkua hieman pidempään ;)

Ihanat, kamalat kollegat

Olen kyllä todella iloinen siitä, että minulla on ihania ja huolehtivaisia kollegoita, jotka auttavat tarvittaessa. Tällä hetkellä avuntarpeet liittyvät hyvin käytännöllisiin asioihin eikä niinkään työjuttuihin. Vaikka oma lähtöni on vasta parin kuukauden päästä, on sitä ennen kuitenkin järjesteltävä yhtä ja toista, lähinnä tavaroidenkuljetusta.

Asuntomme entisen vuokralaisen isä lähtee hakemaan tytärtään Suomesta reilun viikon päästä, eri juuri kun oma isäni ja siskoni ovat täällä. Lähdemme lauantaiaamuna viemään tuohon kyytiin menevää tavaraa n. 90 kilometrin päähän. Kyselin kollegoilta autoa lainaan ja vaikka aluksi kukaan ei oikein osannut sanoa mitään, oli niitä yhtäkkiä tarjolla kolme.

Kyselin myös varapatjaa, ellei joku tulevasta kolmesta vieraastamme halua nukkua lattialla. Varapatjaa ei kellään tuntunut olevan, mutta viittä vierashuonetta tarjottiin. Olisin siis itse voinut nukkua jonkun kollegani vierashuoneessa, mutta onneksi yksi varapatjakin ilmaantui eräältä työkaverilta, joka ei ollut paikalla kun patjaa ensimmäistä kertaa kuulutin. Tänään toinen kollega taas oli tuonut kouluun makuualustan, kun olin alun perin sanonut että sellainenkin kelpaa. Olin sitten unohtanut kertoa, että patja löytyi jo toisaalta.

Saamme myös viikon päästä yhdeltä työkaverilta aterimet. Me toimme tänne nimittäin Savoniat, jotka haluamme ehdottomasti takaisin Suomeen ja ne lähtevät siis reilun viikon kuluttua. Loppuajaksi saamme yhden setin lainaan. Kollega on kovin pahoillaan, kun heillä on niin rumia mutta yritin lohduttaa ettei sillä ole meille todellakaan mitään merkitystä.

Mutta osaavatpahan nuo kollegat myös ottaa todella pannuun. Eivät tosin nuo samat mukavat kollegat, vaan yllättäen taas se yksi pian eläkkeelle jäävä tiukkis. Minun oli tarkoitus pitää yhdelle nelosluokalle Suomi-tunnit eilen ja opettaja lupasi pinnistää teatteriharjoituksen niin, että oppilaat pääsisivät ajoissa tunnille ja luokan oma opettaja sanoi, että saan ainakin puolet siitä tunnista... No, 10 minuuttia ennen tunnin päättymistä oppilaat sitten vihdoin tulivat. Emme tietenkään ehtineet sen 10 minuutin ja seuraavan kokonaisen tunnin aikana kuin katsella kuvia, ensi viikolla joudun kuitenkin menemään uudestaan muiden aktiviteettien kanssa. Ärsyttävää. Olen vilustunut ja hyvin puolikuntoinen, pidemmät yöunet eivät olisi olleet pahitteeksi.

Uskomattominta on, että tämä tyyppi itse aina penää tietoa mahdollisista poikkeuksellisista jutuista mutta ei sitten vaivaudu muille kertomaan, mikäli hänen vuokseen jokin asia muuttuu. Olen monesti turhaan valmistellut tunnit ja tuonut tarvittavat varusteet koululle.

Tänään englannin pienryhmätunti ei mennyt ihan kuten piti, koska vain puolet oli paikalla ja tarkoitus oli katsella videolta pari viikkoa sitten kuvattuja haastatteluilta. Ehdotin oppilaille ensin, että he voisivat mennä normaaliin opetukseen, koska joudumme katsomaan haastattelut kuitenkin ensi viikolla uudestaan kun loputkin oppilaat ovat paikalla, mutta siitäkös syntyi meteli. He harmittelivat sitä, että englanti niin usein jää pois tyhmien teatteriharjoitusten jälkeen. No, katsoimme haastattelut kertaalleen ja lopun aikaa Heinähattua ja Vilttitossua.

Enkä lainkaan kummastele, jos lapsia alkaa harjoitukset kyllästyttää. Eilinenkin oli kamalaa huutoa. Olimme opettajanhuoneessa toisen kollegan kanssa ja hän jossain vaiheessa sulki oven, kun ei kestänyt kuunnella sitä huutoa aulasta. Siinä sitten hieman kuiskien juoruilimme ja kauhistelimme ja kerroin, että olin toisen nelosluokan opettajalle sanonut, kuinka harjoitukset mielestäni ovat liian tiukkoja. Hän kuitenkin sanoi, että tämä karjuja tekee sitä todella ammattitaitoisesti. Juorukumppanini sanoi, että edellisen sanonut opettaja on hyvin sopeutuvainen, eikä ilmeisesti oikein uskalla sanoa vastaan tai myöntää, ettei toisen opettajan käytös hänenkään mielestä ole hyvää. Tämä karjuja on kuitenkin aika dominantti, joten en ihmettele jos kukaan ei hänelle oikein uskalla sanoa mitään negatiivista.

Onneksi suurin osa kollegoista kuitenkin on mukavia! Ekaluokan opettajallekin sanoin eilen, että tulen sitten aamulla pitämään Suomi-tuntia ja hän kysyi että koko tunniksiko ja kun vastasin että kyllä, hän vain hihkaisi mahtavaa ja piti peukkua pystyssä. Eräiltä opettajilta saat monta viikkoa kinua, että malttaisivat antaa Suomi-spesiaalille kaksi tuntia... Nyt ei kuitenkaan puutu enää kuin neljältä luokalta kakkososio ja kaikille luokille pääsen pitämään sen ennen kuin suurin osa materiaalistani lähtee Suomeen.

Hämmästyttää kummastuttaa

Joka viikko ainakin yhtenä päivänä joku kollega kyselee toisilta saksan kielen oikeinkirjoitussääntöjä. Se onkin aika villi viidakko. Juuri kun ehdit oppia edelliset säännöt pukkaa jo uusia. Täällä sentään käsialakirjoitus on samaa vanhanaikaista edelleen, kun suomalaiset luokanopettajat saavat olla säännöllisin väliajoin uusia kaunoaakkosia opettelemassa.

Eniten kollegojeni päitä vaivaavat pilkkusäännöt sekä tavutus. Jälkimmäiseen paras lääke on olla tavuttamatta, mutta kyllähän sekin jossain vaiheessa on opeteltava. Ennen sanat kuten backen tavutettiin bak-ken, mutta nykyään kun ck säilyy sellaisenaan, yritetään arvuutella tuliko se tavutus ba-cken vai bac-ken vai jopa back-en.

Joistain asioista on hyviä muistisääntöjä, esimerkiksi siitä tuleeko ss vai ß. Mikäli edellinen vokaali lausutaan pitkänä tulee ß ja jos taas lyhyenä niin ss. Dass, muss, nass, mutta Fuß, Gruß ja Spaß.

Saksassa kolmoiskonsonantitkin ovat mahdollisia edellisen oikeinkirjoitusuudistuksen jälkeen. Niihin tosin törmää vain yhdyssanoissa. Ennen konsonanttien määrä rajoitettiin kahteen, vaikka kahdesta sanasta yhteensä kolme olisikin tullut (Schiff+fahrt-> Schiffahrt). Nykyään kaikki konsonantit jätetään sanaan ihan normaalisti eli Schifffahrt.

Nämä uudistukset aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia ainakin Frankfurtin kaupungille, ja säästösyistä onkin vain muutamat kyltit muutettu ;)

Ilonpilkahduksia

On aika mieletön tunne kun koko vuoden minulle (ja muille) tiuskinut ja rimpuillut ja huitonut poika viime viikolla kysyi, voisinko pelata hänen kanssaan. Ja hymyilikin! Tietenkin Schulkindergartenin meininkiä tasapainottaakseen eräät aiemmin ihan siivosti käyttäytyneet lapset olivat taas ihan mahdottomia. Opettaja on ollut näiden reilun kymmenen lapsen kanssa niin pulassa, että muutama on jouduttu kesken koulupäivän lähettämään kotiin, koska käytös on ollut aivan kamalaa. Tuollaisessa paikassa on siis todella syytä iloita jonkun lapsen positiivisesta kehityksestä ja käytöksestä, koska se on toisinaan harvinaista herkkua.

Koulussamme on yhdestä perheestä kaikki neljä lasta ja viime viikolla satuin kolmena aamuna heidän kanssaan koulun lähellä sijaitsevaan risteykseen samaan aikaan. Olimme tosin ihan eri puolilla, mutta se ei estänyt lapsia huutamasta kovalla äänellä Hallo Frau Simoooooonen! Perjantaina tukiopettamasta tullessani tuli myöskin yksi oppilas vastaan ja taas tervehdittiin iloisesti ja yksi oppilas jopa väitti nähneensä minut joskus vuosi sitten jonkun kahvilan terassilla Nescafeta juomassa. Lapset on niin hauskoja. Mikään ei täsmännyt (en ollut täällä vuosi sitten, en juo kahvia, enkä ole istunut yhdenkään täkäläisen kahvilan tai baarin terassilla), mutta se ei silti tarkoita etteikö minua olisi nähty. Joskus lapsilla vain menee hieman jutut sekaisin... :)

Viime viikolla pidin toiselle kakkosluokalle Suomi-tunnin ja olin saanut ihan kirjallisena kysymyksiä etukäteen. Luokanopettaja sai kyllä minulle jotain kääntää, lasten oikeinkirjoitus kun on vielä todella retuperällä enkä itse osaa johdonmukaisesti jäljittää mitä milläkin tarkoitetaan... Lapset halusivat tietää mm. miten Suomessa vietetään äitienpäivää, mikä on aikaero ja kuinka ylipäätään juhlia vietetään, mutta myöskin että onko Suomessa kissoja ja jos on, minkä näköisiä, tuleeko Joulupukki aina ensimmäisenä suomalaislasten luokse sekä lista päättömiä sanoja, joille haluttiin suomennos.

Kollega joka on englannintunneilla hengaillut mukana on myöskin käyttäytynyt asiallisesti ja puuhaillut jotain omiaan luokan takaosassa. Torstaisin hän on pitänyt yhden tunnin yksin ja edellisen tunnin jäljiltä olikin sitten cd-kotelo rikki ja muovikansio, jossa kaikenlainen oheismateriaali on, taittunut... Hieman ikävää, sillä varsinainen opettaja tietää minun pääasiassa hoitaneen tuon englanninopetuksen enkä tietenkään haluaisi, että joudun palauttamaan hänelle kaiken materiaalin ihan sekundakunnossa :/

Iloa on pilannut myös se yksi nyt eläkkeelle jäävä kollega. Kerroin innoissani lasten esittämistä kysymyksistä. Hän vain kommentoi, että onpa lapsellisia kysymyksiä, ihan päiväkotitasoisia, kysyvät tuommoisia kysymyksiä vain kuluttaakseen aikaa. Haloo? Kuinka voi olettaa, että joku saksalaislapsi tietäisi yhtään mitään Suomesta? Moni pienempi oppilas hyvä jos tietää mitä kotikaupungin ulkopuolella tapahtuu. Toki on hassua kysyä onko Suomessa kissoja, mutta mistäpä sellaista voisi varmaksi tietää? Tämän kollegan mielestä parempi kysymys olisi, että onko Suomessa kotieläimiä. Ja mikähän tästä kysymyksestä tekee sitten niin paljon paremman ja kypsemmän? Odotan kauhulla tähän luokkaan menoa, sillä itse sallin kaikenlaiset kysymykset ja myös vastaan niihin. Toivottavasti tämä kollega ei rupea vaientamaan ja komentamaan oppilaita, aion kyllä pistää sitten hanttiin. Kyseessä on kuitenkin minun oppituntini!

Viime viikon paras juttu oli, kun toissaviikolla niillä nysäkynillä kirjoittanut pikku poika esitteli neljä uutta lyijykynäänsä sekä varapenaalinsa. Ihanaa, kun joku oikeasti petraa :)

Mukavaa vappua kaikille, meillä se kuluu reissun päällä ja simaa ja munkkia nautitaan sitten ensi vuonna tämänkin vuoden edestä ;)

Kuvatkin ovat ilonpilkahduksia viime viikolta eivätkä välttämättä liity vierellä olevaan tekstiin :)

Viimeisen viikon miinuksia

Minulla pitäisi ehdottomasti olla pieni muistikirja, johon merkitsisin kaikenlaista. Tuntuu että on ollut todella paljon ärsyttäviä juttuja tässä viimeisten päivien aikana, mutta miten nyt yhtäkkiä tulee mieleen vain muutama? Koulussa muutenkin tilanteet muuttuvat niin nopeasti ja tunteet heittelevät kaikilla osapuolilla laidasta laitaan, ettei kärpänenkään katossa pysyisi menossa mukana.

Aloitan asialla, joka vaivasi minua pari päivää, mutta olen nyt käsitellyt sitä ja puhunut siitä niin, että se ei enää kalva mieltäni. Rentoutusharjoitukseen tuli yksi luokka valmiiksi jo 20 minuuttia myöhässä ja ensimmäiset kymmenen minuuttia meni siihen, että lapset saatiin paikoilleen. Huutelin monen otteeseen ja kävin yksittäisiä oppilaita pyytämässä istumaan alas, mutta siellä ne sankarit vain huitoivat. Olin tehnyt tilaan myös tuoleilla ja pöydillä rajan, jota ei ylitetä. Sekunnin sadasosassa puolet oppilaista on jo toisella puolella pöytäfutiksen ja muiden kiinnostavien pelien parissa, yritä siinä sitten kerätä heiltä huomiota. Luokassa kun kaikki istuvat paikoillaan on aika tehokasta vain istahtaa opettajantuolille hiljaa, kyllä minuutin parin sisällä kaikki huomaavat, että odotan, eikä tarvitse älähtää.

Yksi poika vain jatkoi hyörimistä ja pyörimistä ja kutsuin häntä nimeltä aika monta kertaa. Lopulta hän piiritti minua pitäen käsiään aseena ja osoitteli päätäni. En miettinyt hetkeäkään, vaan läpsäisin pojan kädet alas, tarkoituksena ehkä ennemminkin vain laskea "ase" alas, mutta aika kovalta se läimäys kuulosti ja omaankin käteeni sattui. Poika ei ottanut rauhoittuakseen, joten vedin hänet kädestä ulos ja kysyin, haluaako hän olla mukana rentoutusharjoituksessa vai ei. Lisäksi pyysin anteeksi ja sanoin, että minulla oli kuitenkin syyni läpsäykselle. Vaikka ase olisikin vain lelu tai pelkät kädet, saa se minussa ainakin silti aikamoisia pelontunteita valtaan ja sanoin pojalle, ettei noilla asioilla ole leikkimistä. Sanoin, etten todellakaan halunnut lyödä, mutta se oli minun puolustusrefleksini kun joku osoittelee "aseella" kasvojani. Tämän jälkeen yhteistyö sujuikin sitten paremmin. Kerroin pojan käytöksestä kollegalleni ja hänkin vain sanoi että ulos sitten vain, mutta pakko on olla muitakin vaihtoehtoja!

Muut tällä hetkellä mieleeni tulevat jutut ovat muiden kertomia, uskomattomia juttuja kouluarjesta. Kakkosluokan opettaja oli puhumassa yhden oppilaan kanssa kun toinen oppilas tulee ja sylkäisee ensimmäistä oppilasta naamaan. Opettajan nähden siis. Ajatteli ehkä, että teko oli oikeutettu, koska kuulemma hänelle oli tehty samoin. Kuvottavaa!

Kolmosluokalle on joitain viikkoja sitten siirtynyt tyttö kakkosluokalta. Kollegat käyttävät tytöstä termiä unerzogen eli ei-kasvatettu, ihan ihme käyttäytymistä hänelläkin. Luokka, johon hänet sijoitettiin, on todella rauhallinen ja kiltti luokka, jossa ei aiemmin ole potkiskelua ja lyömistä tunnettu. Sitten tulee tämä perheen ainukainen lapsi, jonka vanhemmatkin ovat täysin tossun alla. Olen monesti huomauttanut tytölle purkan syönnistä ja äiti vain puolustelee, ettei kyllä itse ainakaan lapselle purkkaa anna. Sama se keneltä tyttö purkkansa saa, mutta tunnilla sitä ei mussuteta. Mimmi vielä nyhjää siellä roskiksella ikuisuuden ja jättää vielä pikkuisen palan suuhunsa, minkä tietysti myös huomaan. Äiti on ihan avuton, eikä luokanopettajakaan tiedä mitä lapsen kanssa tekisi. Tyttö kietoo aikuisia pikkusormensa ympärille minkä ehtii. Vaikka kuinka tiukkana olisi, ei taida viesti mennä perille.

Hänen luokanopettajansa kertoi tunnista, jolla he tekivät jonkun kokeen johon tarvittiin kaksi sokeripalaa. Tyttö kysyi, josko saisi toisen paloista. Opettaja sanoi ei ja kertoi kaksi syytä: ensinnäkin palaa tarvitaan pian tehtävässä kokeessa ja toisekseen paloja on vain kaksi eivätkä ne siis riittäisi koko luokalle makupaloiksi. Opettaja kääntyi ympäri ja palasi, toinen sokeripala oli kadonnut. Hän sai tytön sentään sylkemään sen ulos. Käsittämätöntä.

En voi myöskään uskoa, että joku ei saa viikkokausiin aikaiseksi hankkia kynää ja pyyhekumia. Kyseessä on varsin herttainen poika ja ihan harmittaa joutua hänelle muistuttamaan asiasta. Lyijykynällä on pituutta huimat puolitoista senttiä. Ihan hyvin hän kirjoittaa ja lukee, mutta perusvälineet eivät ole kunnossa. Tämä ei tietenkään olisi ongelma Suomessa, jossa koulu tarjoaa kaikki välineet.

Suomalainen ilta

Jotkut myöhemmin kouluumme tulleet kollegat jo luulivat minun viettävän läksiäisiäni, mutta ei minusta vielä kolmeen kuukauteen eroon päästä. Huvittavinta on se, että olin itse ajatellut tämänkaltaista iltaa jo aika alkuvaiheeseen, tutustumismielessä, mutta se nyt vain on venynyt ja venynyt.

Viime viikolla kuitenkin vihdoin sain kutsut kollegoideni lokeroihin ja listan suomalaisista elokuvista opettajanhuoneen seinälle. Eniten ääniä sai Heinähattu ja Vilttitossu, joka sitten näytettiin suomalaisen illan lopuksi.

Maanantai-iltana saapui paikalle melkein koko kollegio ja muutama iltapäivätoiminnankin työntekijä. Itse tulin jo iltapäivällä leipomaan kotona tekemistäni taikinoista karjalanpiirakoita ja korvapuusteja. Essu päällä juoksin aina välissä kokouksessa, jossa suunniteltiin ensi viikolla pidettäviä terveys-teemapäiviä.

Kättelin jokaista henkilökohtaisesti ja toivotin hyvää iltaa, osalta tuli vasta heti, jotkut jäivät miettimään mitähän pitäisi sanoa. Sain kuitenkin kaikista jonkinlaisen hyvää iltaa -murmelluksen kaivettua. Herra Hirveä oli toivottu näyttäytymään, sehän on tähän mennessä lähinnä ollut vain lapsille tuttu. Herra Hirvihän ei ymmärrä lainkaan saksaa, joten kaikki kollegani saivat suomeksi esitellä itsensä ja monet lisäsivät tehtävän vaikeusastetta ja uskalsivat kysyä seuraavalta heidän nimeään.

Kerroin lyhyesti tekemistäni Suomi-herkuista ja näytin isosta Suomen kartasta Karjalan aluetta ja samalla sitten vähän muutakin, mistä olen kotoisin jne. Silmät pyörivät kollegoilla päässä, kun näytin kuinka pienellä läntille on miljoona suomalaista änkenyt ja loput neljä miljoonaa elävät mukavan tilavasti lopussa maassa. Arvailut Suomen saarten ja järvien määristäkin menivät ihan päin pöpelikköä... Yli tuhatta ei arvannut kukaan :D

Nokia kiinnosti eikä kukaan tainnut ennestään tietää, että firma on saanut nimensä suomalaisen paikkakunnan mukaan ja on kaiken kukkuraksi aluksi valmistanut renkaita ja kumisaappaita.

Sitten toivotettiin hyvää ruokahalua suomeksi toinen toisillemme ja käytiin ruokapöydän kimppuun. Kaikki olivat tuoneet jotain yhteiseen pöytään, tai pikemminkin kolmeen pöytään. Ruokaa oli vielä eilen jäljellä. Joulukuussa vanhaksi menneet Fazerin Vodka-konvehditkin menivät melkein kaikki kaupaksi, eikä kukaan toistaiseksi ole saanut mitään myrkytystä :)

















Lopuksi katsoimme Kaisa Rastimon elokuvan Heinähattu ja Vilttitossu. Kotoa tuomani adapteri ei käynytkään videotykin ja MacBookini väliin vaan ainoastaan poikaystäväni iBookiin ilmeisesti... Erään kollegan läppärillä saimme onneksi leffan lopulta pyörimään, vaikka kaikenlaisia mutkia oli matkassa. Leffasta tykättiin kovasti ja kaikki haluaisivat asua yhtä idyllisessä puutalossa värikkäine tapetteineen kuin elokuvan Kattilakosket. Paljastin kuitenkin joillekin uteliaille totuuden, ettei kaikilla sentään niin herttaisia elinoloja ole.

Kuulinpa myös ensimmäisen tekstitysmyönteisen kommentin! Elokuvahan oli suomeksi (ääni oli todella hiljaisella valitettavasti) ja tekstitys englanniksi. Joiltain varmasti meni monta juttua ohi, mutta elokuvaa, sen juonta ja ideaa kuitenkin voi mielestäni hyvin seurata vaikkei kieltä ymmärtäisikään. Joku haaveili elokuvasta saksaksi, mutta toinen sanoi, että kyllä hänellekin kelpaisi, jos saisi täälläkin elokuviin niin hyvät, lyhyet, nopeasti luettavat tekstitykset. Lapset oppisivat nopeammin lukemaan ja kaikki oppisivat kieliä paremmin.

Ilta oli oikein onnistunut, Marimekko-servettejäkin sain juuri ajallaan, vaikka alkuperäinen paketti seilaa vieläkin Suomen ja Saksan väliä, tällä hetkellä se on tulossa toista kertaa Saksaan... Toivon, että saan paketin sisällön vielä jossain vaiheessa käsiini, sillä se sisältää tärkeitä asioita.

Paketin takia olenkin nyt todella stressaantunut, niskat ja hartiat ja kaikki ihan jumissa enkä voi ajatella muuta kuin mokomaa pakettia. Joten pitäkäähän kaikki peukkuja että paketti jopa vielä tällä viikolla voisi saapua perille!

Kuva: leffakansi

Yhteiset säännöt hukassa

Lapsilta on varmasti kielletty kännykänkäyttö tunnilla ja kyllä se silloin opettajiltakin pitäisi olla kiellettyä.

Lähdin tänään töihin ihan vain sitä viimeistä tuntia varten, englantia kolmosluokalla oikean enkunopen kanssa. Menen luokkaan taka-alalle istumaan ja ajattelin tehdä istumajärjestystä ja opetella lasten nimiä. Luokka on minulle uusi.

Yhtäkkiä pölläähtääkin sisään Herra Uusi Kollega. Anteeksi mitä? Siinä hetken kummastellaan toistemme läsnäoloa. Kuultuaan että opetusohjelmassa oikeasti olisi englantia, rupeaa hän kamalalla kielitaidollaan kyselemään lapsilta What´s your name ja Where old are you? Huoh! Sitten kyseltiin puhelinnumeroita. Jonkun aikaa lapsilla jaksoi olla hauskaa, mutta sitten he jo sanoivat, että ovat oikeasti Circus Islandilla tällä hetkellä ja että jatketaanko siitä eteenpäin.

Herra Uuden Kollegan oli tarkoitus opettaa jotain vesijuttua, mutta minä taas sanoin, että taisin tulla sitten ihan turhaan töihin. Sain luvan hakea kuvakortteja opettajanhuoneesta ja lopputuntui opiskeltiin kuin opiskeltiinkin englantia.

Circus Islandilla siis on tietenkin sirkus ja sen myötä on opeteltu eläimiä. Edellisillä saarilla tutuksi on tullut ruokasanasto. Hain ne laminoidut ruokakortit ja jaoin ne lapsille. Sitä ennen kerrattiin mitä kaikkia eläimiä siellä sirkuksessa voisi olla ja sitten pohdittiin, että pitäähän ne ruokkiakin. Leikki sujui ihan ok. Todella vaikeaa noille vielä on omaksua niinkin simppeliä ilmaisua kuin I need... Kuinka sen voi unohtaa kun se on toistettu jo 16 kertaa ennen omaa vuoroa :)

Ja mitä minä kuulen siitä vierestä! Kännykän näppäinääniä, saapuvia viestejä... Lapsetkin ihmettelivät ja Herra Uusi Kollega vain että ai mitä, ei täällä mitään kuulu ja näpyttelee puhelintaan opettajanpöydän alla. Yritä siinä sitten tehdä töitä joku ääliö häiritsee vieressä ja ääliö on vieläpä opettaja, jonka luulisi olevan aikuinen ihminen!

Kyllä ottaa aivoon, etten tullut siinä tiuskaisseeksi, että puhelin pois oppitunnilla... Olisi voinut koko ukko häipyä. Todella raivostuttavaa! Tunnin jälkeen hän puhui opettajanhuoneessa yksityispuhelua koulun laskuun! Siis se raha, joka hänen puheluihinsa menee, voitaisiin mieluummin sijoittaa niihin hankintoihin, joita minä olen joutunut tekemään Suomen kielen ja kulttuurin opetusta varten.

En nyt oikein tiedä pitäisikö olla kantelupukki ja kertoa jollekin hänen käytöksestään. Jos olisin itse huomauttanut asiasta kesken tunnin, en tiedä mikä reaktio siitä olisi tullut ja minkälaiset välimme olisivat jälkikäteen. Olen niin herkkä, että jos tyyppi olisi yhtään kovemmin sanonut takaisin, olisin voinut ruveta itkemäänkin.

Herra Uusi Kollega, kasva aikuiseksi! Oppilaatkin jo osoittivat, ettei pelleily aina ole hauskaa.

AAAAAARGH!!!

Tuota miestä en kyllä haluaisi kutsua Suomi-iltaan, mutta olisi sekin tyhmää sanoa, että sori, sulla ei ole tähän tilaisuuteen asiaa.


Kuva: kiukkuinen ope

Roolileikkejä englannintunnilla

Koulussa on yksi kollega, jota todella ihailen. Hän on hyvin rauhallinen ja perusteellinen ja ehkä hänen kokonsakin jo rauhoittaa oppilaita, itse en ainakaan viitsisi ryttyillä melkein parimetriselle opettajalle, sukupuolesta riippumatta. Voisin sanoa, että hän on yksi niitä työpaikkani harvoja opettajia, joilla on luontaista auktoriteettiä. Työrauha usein pysyy hyvänä ja jos hälinää syntyy liikaa, tehoaa heti ensimmäinen sanominen. Tämän opettajan tunneilla ei välttämättä tosin voi puhua työrauhasta vaan tekemisen rauhasta. Tunneilla ei vain piiperretä tehtäviä vaan tehdään kaikenlaista.

Se piipertäminen tosin voisi myös olla hyödyllistä. Kolmannella luokalla oppilaat näkevät tuskin ollenkaan englantia, he vain kuulevat sitä. Vielä neljännelläkin luokalla ollaan varovaisia englanninkielisten sanojen näyttämisessä, etteivät lapset vain rupea hakemaan sanoille saksalaista ääntämisasua. Omasta mielestäni tässä tehdään vain hallaa myöhempää oppimista varten. Myöhemmin ääntämisasu ja kirjoitusasu voi olla vielä vaikeampaa yhdistää toisiinsa, jos niitä ei millään tapaa opeteta yhdistämään.

Kommunikatiivinen kieltenopetus on kyllä hyvä juttu, mutta pitää muista niitä "ikäviäkin" asioita opettaa kuten ääntämistä, kirjoitusasua ja kielioppia, ettei oppilaat sitten suuressa maailmassa ihan kamalan virheellistä tekstiä päästäisi suustaan.

Pari viikkoa sitten opettajalla oli mukanaan iso kuvakirja, jossa oli tarina kadonneista kekseistä, joillekin teistä ehkä tuttukin. Who took the cookie from the cookie jar? Asetuimme kaikki luokan takaosaan rinkiin istumaan. Kun tarina oli luettu ja syyllinen selvinnyt, oli aika siirtää tarina elämään luokassa. Vuoroin kaikkia oppilaita (ja meitä opettajia myös) syytettiin keksien syömisestä, tämä varkaus tietenkin aina kiellettiin ja näin jatkettiin eteenpäin. Normaalisti opettajalla on iso keksipurkkikin mukana, mutta nyt se oli unohtunut kotiin.


Vuoropuhelu menee näin:
Kaikki: Who took the cookie from the cookie jar? Annika took the cookie from the cookie jar.
Annika: Who, me?
Kaikki: Yes, you!
Annika: Not me!
Kaikki: Then who?


Ja sitten jatketaan. Ja tuo Annika nyt on vain esimerkki. Tämä loru toistettiin siis moneen kertaan ja ihan loppumetreilläkin lapset vielä kysyivät, että mitä sitten pitikään sanoa. Kielen oppiminen on aluksi hyvin hidasta ja siksi opetuskin etenee hitaasti, mutta sitä kompensoi tietenkin se, että opetus on kuitenkin monipuolista ja vaihtelevaa sekä aktiivista.

Tänään vuorossa oli jäätelöbisnestä. Näitä jäätelöitäkin on vatvottu jo muutama viikko. Kun saavuimme opettajan kanssa luokkaan, siellä oli täysi tehtailu päällä. Jokainen oppilas rullaili itselleen jäätelötötteröä tai askarteli jäätelöpalloja. Näitä jäätelöpalloja oli sitten tarkoitus ostaa luokan muutamalta eri jäätelöpisteeltä. Perehdyttiin hieman Iso-Britannian valuuttaan, annettiin yhdelle jäätelöpallolle hinnaksi 20 p, kahdelle 40 p jne., mietittiin mitä jäätelönostotilanteessa pitäisi sanoa ja ryhdyttiin pikkuhiljaa leikkimään.


Lapset rakastavat leikkejä niin paljon, että unohtavat hetkessä koko jutun pointin. Pientä paperisilppurahaa oli saksittu mielinmäärin ja yhden kioskin pojat laajensivat bisnestään kekseihin. Hinnastoja oltiin laadittu etukäteen ja yksi poika ei millään meinannut lähteä ostoksille, kun oli yhden listan laatiminen kesken... Kohta paperilla oli listattuna kaikki hinnat 20 palloon asti, suurimman annoksen hinta siis tietenkin 400 p. Relevanttia?

Peli pitikin puhaltaa poikki ja muistuttaa että ensisijainen kieli on englanti sekä kieltää keksit ja muut ylimääräiset lisukkeet. Viimeiset viisi minuuttia sujui hieman paremmin, joten ensi kerralla vielä uudestaan. Jäätelöpallojakin on roppakaupalla valmiina. Lapset värittivät papereita värikynillä ja ruttasivat paperit palloiksi. Tässä muuten oiva vinkki mihin kopiojätettä voisi käyttää. Meilläkin on opettajanhuoneessa aina vino pino jotain pieleen menneitä kopioita jotka sitten vain menevät jätepaperiin, niiden valkoisia puolia voisivat lapset sitten värittää.


Vaikka roolileikki meni suurimmalta osin hieman yli, kun lapset rupesivat näpertelemään kaikkea epäolennaista oheistilpehööriä, uskon, että tällaisten roolileikkien avulla lapset oppivat sekä kieltä että erilaisia tilannetaitoja.

Luokan tuleva liikemiehet ovat kyllä selvinneet tähän mennessä... Sama kaveri joka savitöissä teki minulle sen öhkömönkiäisen oli tälläkin tunnilla suurimpana päällepäsmärinä. Hän kyllä hallitsee kaupanteon varmasti myöhemmin ihan oikeillakin tuotteilla :)

Tällaiset roolileikit palvelevat myös perinteisessä opettaja puhua pälpättää luokan edessä ja oppilaat istuvat hiljaa penkeissään -opetuksessa helposti unohtuvia kinesteetikkoja. Mieleeni tulee myös sitaatti, jonka eilen löysin etsiessäni tietoa vapaakouluista. Confusius/Konzuzius tai minkä hyvänsä kielen mukaisesti nimen haluaakaan ilmaista on sanonut seuraavaa (vapaasti käännetty saksasta): Kerro minulle, ja minä unohdan. Näytä minulle, niin muistan. Anna minun itse tehdä, ja minä ymmärrän.

Muistan itsekin joskus ala-asteella harjoitelleeni jotain kahvilakeskustelua, mutta se tuntui väkinäiseltä... Ne sitten vain esitettiin luokalle pareittain. Ohjaava opettajani toissasyksynä toi yhdelle tunnilla suklaakakkua ja limpparia ja johon sujui kahvilatilanteet. Ei nyt välttämättä tarvitse ihan kakkua leipoa, mutta pieni rekvisiitta tekee roolileikeistä heti hieman aidompaa.

Positiivisia käänteitä

Tuntuu, että eilinen kirjoitukseni on melkein ihan turhaa sen jälkeen, mitä tänään olen kuullut ja nähnyt. Mikään ei kuitenkaan ole koko totuus, joten tämänkin päivän hyvien kokemusten jälkeen tilanne jatkuu epävarmana.

Schulkindergartenin uusi poika on kuulemma eilen ja tänään käyttäytynyt paremmin kuin ryhmän muut pojat yhteensä. Maanantainen käytös johtui luultavasti äidin läsnäolosta. Poika ja hänen pikkusisarensa ovat kuulemma varsin päällekäyviä ja aivan mahdottomia äidilleen. Eilen poika oli opettajalle kertonut, kuinka kivaa hänellä on koulussa. Perheen olisi kyllä lisäksi syytä ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Äiti on ilmeisesti yksinhuoltaja, eikä jaksa paneutua lastensa kasvatukseen pätkän vertaa. Poikaa joskus aiemmin kuljettanut taksikuskikin oli kuulemma ollut yllättynyt kun äiti oli yhtäkkiä saanut vauvan... Ei vain olisi uskonut, hän kun aina poikaa taksiin saattaessaan aina savutteli tupakkaa. Onneksi poika nyt siis kuitenkin koulussa käyttäytyy, vaikkei tietenkään ole hyvä että hän on äitiään kohtaan kamala.

Uudesta kollegasta en edelleenkään kovin pidä, mutta kyllä hänellä ainakin ihan hyviä ideoita on. Tänään englannintunnilla oikean opettajan ollessa poissa menimme tietokoneluokkaan ja tämä uusi tyyppi sitten tietenkin oli siellä mukana. Olisin itse mieluummin pitänyt oppilaille ihan normaalin tunnin, sillä tietokoneluokassa pelleily on yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki tekevät mitä sattuu eikä oppilaat osaa asettaa minkäänlaisia tavoitteita, roiskivat vain. Kaikkiin ohjelmien tehtäviin kuuluu oleellisena osana ääni, joten luokassa vallitsee aikamoinen hälinä, kun oppilaiden lisäksi pölinää kuuluu tietokoneiden kaiuttimista. Muista luokista tultiin huomauttamaankin melusta. Uusi kollega yrittää nyt ruveta järkkäämään luokkaan kuulokkeita, jolloin jokainen voisi paremmin keskittyä omaan tekemiseensä eikä ulkopuoliset häiriintyisi niin paljon. Koulu voisi tehdä hyvän sijoituksen ja hankkia 30 paria hyviä kuulokkeita, mutta luultavasti oppilaita pyydetään tuomaan mukanaan omat...

Ekaluokkalaisten kanssa pelattiin bingoa. Olin varautunut, että se ei lähde ihan lennosta sujumaan, mutta kaikki olikin vielä monimutkaisempaa. Käytin selittämiseen paljon havainnoillistamista taululla sekä saksaa, mutta aina löytyi joku joka tunki taulukkoon numeroa 10, kun taululla oli ohje luvut 1-9 ja toinen taas rupesi ruksimaan ja yliviivaamaan lukuja ennen kuin ehdin niitä alkaa luetella. Saimme kuitenkin kaksi peliä pelattua ja lapset tykkäsivät niin paljon, että eiköhän taas ensi viikolla luokassa kaiu BINGO!

Kylläpä väsyttää... Minulla on poikkeuksellisen monta aikaista aamua tällä viikolla ja pidempiä päiviäkin. Olen kyllä innoissani, kun huomenna vihdoin käynnistyy nelosten Suomi-kerho, vaikka rehtori sanoikin, että sinne on vain pari lasta ilmoittautunut. Kummallista, useampi on nimittäin kysellyt minulta missä luokassa se on ja koska se alkaa ja onhan hän varmasti listalla. Olisi kivaa, jos lapsia olisi ainakin viisi. Perjantaista tulee pitkä, sillä lähden avuksi uintikisoihin... Nyt tosin sovimme, että pyöräilen uimahallille suoraan eli säästän aamulla puolisen tuntia ja lisäksi ei tarvitse jännittää mahdunko koululta jonkun autokyytiin. Kivaa uimakisoissa on se, että saa laittaa päälle jotain kesäistä, uimahallissa on hieman trooppisempi ilmasto kuin kuuten Osnabrückissä.

Viime yönä muuten ukkosti kunnolla, meidän pimennysverhon läpi ei näy mitkään salamat, mutta kahden aikaan yöllä oli kuin pommi olisi räjähtänyt enkä uskaltanut lähteä edes yksin vessaan kun pelkäsin jotain hyökkäystä. Sekä meno- että paluumatka sujuikin sitten kaatosateessa ja toivon että illan steppitunnille selviäisin kuivin nahoin...

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Helau!

Kölnissä ja muutamissa muissakin isommissa karnevaalikaupungeissa on juhlittu jo joitain päiviä, täällä Osnabrückissäkin oli lauantaina Ossensamstag-kulkue, mutta olin itse siellä Skotlannissa eikä Juho ottanut tapahtumasta kuvia, paha siis sanoa siitä meiningistä mitään... Mutta koulussa kyllä juhlittiin karnevaalia ja pari tuntia olikin ihan riittävästi. Lapset varmasti jaksaisivat riehua joka päivä, mutta opettajille päivä on rankka ja kaikille niille vanhemmille, jotka etsivät tuskanhiessä asua lapsilleen ja värjäävät näiden hiuksia, maalaavat kasvoja jne...

Edellinen vuoteni Saksassa helpotti tätäkin asiaa. Kollegat selviävät kanssani vähällä monessakin asiassa, kun jotkut asiat ja käytännöt ovat tuttuja siltä ajalta kun kävin itse Saksassa koulua. Tätäkään perinnettä ei tarvinnut selitellä! Kerroin, että Suomessa me vain käymme pulkkamäessä ja syömme laskiaispullia, ja on jännä huomata kuinka moni ei ole tullut ajatelleeksikaan, ettei nyt kaikissa maissa samanlaista ilonpitoa harrasteta. Kyllä penkkaririeha ja vappuhulluttelut riittävät suomalaisille :) Ja näitä perujahan minulla oli tietenkin myös naamiaisasu, jonka olin varta vasten tuonut mukaani Suomesta. Olin lehmä.

Karnevaaliperinne on varmasti vahvempi katolilaisessa maailmassa ja yhdenkin kollegan mukaan Pohjois-Saksassa, joka on luterilaista, välillä hieman väkinäistä. Täällä pukeutuu kuitenkin ihan kaiken ikäiset ja eilisellä kotimatkalla junaan tuli asema asemalta aina lisää tiikereitä, vankikarkureita ja muita pukeutujia. Juhon havainto lauantailta oli, että vanhemman väen perusasu oli klovni ja löytyipä kollegojenikin joukosta pari pelleä...

Karnevaalien odotetuin juttu työpaikallani on lasten keskuudessa selvästi poloneesi, joka tarkoittaa valtavaa letkaa joka pitenee aina sitä mukaa kuin luokkia yksitellen noudetaan aulaan, jossa sitten jammaillaan ja no, huudetaan ja kiljutaan ja juostaan, kaikkea mikä nyt lapsista on hauskaa. Nauttikaahan kuva- ja video-otoksista. Photoshoppini kiukuttelee parhaillaan ja lopettaa toimintansa samantien avaamisen jälkeen, joten en voinut tehdä sellaisia kollaaseja joita olisi ehkä ollut miellyttävämpää katsella.


Opettajanhuoneessa heti töihin tultuani.


Päärynä ja merirosvo sekä lapsia ties missä asuissa.