Ikävä - Heimweh

Brunon koti-ikävä lienee jo helpottunut, nalle kun lähti pari viikkoa sitten postissa takaisin Saksaan. En ole kuullut siitä vielä mitään, mutta toivotaan, että Saksan postilaitos hoitaisi tällä kerralla homman kotiin.

Oma ikäväni Osnabrückiin ei ole vielä täysin helpottanut. Etenkin nyt joulun alla haikailen kovasti joulumarkkinoille ja ensi maanantaina koulun ala-aulassa lauletaan ensimmäiset adventtilaulutkin.

Nyt olen saanut jo jonkinlaisen otteen opiskeluun, mutta alkusyksy meni vain laiskotellessa. Niin upean työvuoden jälkeen oli todellisia motivaatio-ongelmia aloittaa taas opiskelu. Toisaalta ajatus opettajuudesta ja halu opettajaksi vahvistuivat niin paljon tuon vuoden aikana, että haluan nyt vain pian valmistua ja päästä tekemään sitä itse työtä, mutta se ei käykään niin nopeasti, kun opiskelutaidot on ehtineet unohtua välissä.

Muutamat pienet sijaisuudet ovat hieman helpottaneet ikävääni, mutta eiväthän oppilaat ole niitä samoja. Tosin se tosiasia on hyväksyttävä täällä Suomessakin, missä tahansa. Eiväthän ne oppilaat ikuisuutta siellä koulussa vietä, pienen hetken vain, ja sitten jo tulee uusia. Minä ainakin kiinnyn niin helposti, että tuntuu toistaiseksi vaikealta irrottautua tutuista oppilaista.

Hävettää etten ole juurikaan pitänyt yhteyttä työpaikkaani Saksassa. Toivottavasti he eivät ajattele, että olen täysin unohtanut. Tilannehan on päinvastoin, ajattelen heitä joka päivä! Toivottavasti Bruno on välittänyt minulta terveiset koko koululle.

Bruno oli Suomessa loppujen lopuksi melkein viisi kuukautta. Lomailtuaan pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Karjalassa Bruno vieraili kolmessa koulussa. Aluksi Espoossa, sitten muutaman viikon ajan Pudasjärvellä ja lopuksi vielä Helsingin saksalaisessa koulussa. Espooseen palasimme Brunon kanssa vielä päiväksi, kun Opettaja-lehdestä tultiin tekemään nallesta juttua. Juttu ilmestynee vielä tämän syksyn aikana.

Minulle on jäänyt muutamia ajatuksia kytemään viime vuodesta, ja aion palata niihin vielä, todennäköisesti vasta ensi vuonna, mutta eihän siihen ole enää kovin pitkä matka.

Nyt toivotan kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja pitäkää peukkuja, että Bruno on selvinnyt hyvin kotiin :)

Bruno kesälomalla

Pian on Bruno-nallenkin kesäloma takana. Viime viikolla suomalaislapset palasivat kouluun, tänään alkoi Osnabrückissä uusi lukuvuosi. Brunon koulutaival Suomessa alkaa maanantaina. Kesällä hän on saanut nauttia suomalaisista meri- ja järvimaisemista.

Hiljaiselon jälkeen...

... varmasti vielä hieman hiljaiseloa. Pari viikkoa tuli reissattua kotimaassa muun muassa sukuloiden, seuraavat päivät täyttyvät työnteolla ja ihmisten tapaamisella. Oma kotikin häämöttää jo parin viikon päässä. Loppuraportti tuli kaiken eestaasravaamisen ohella kirjoitettua ja CIMOn työntekijätkin palaavat huomenna lomiltaan. Viimeinen apuraha siis toivottavasti luvassa pian. Edellisestä onkin jo yli kolme kuukautta, sen jälkeen ei ole ollut mitään tuloja paitsi huima reilu 30 € lomaraha/palkka suomalaisesta työpaikastani. Ihanaa, että syyskuussa alkaa vihdoin säännölliset tulot, opintotuki ;) Kyllä kismittää maksaa n. 480 € opintotuesta 375 € vuokraa, kun Saksassa 802 € apurahasta vuokran osuus oli 126 €. Kaikki muukin on niin kallista! Tänne sitä nyt kuitenkin on tultu asumaan. Ainakin joksikin aikaa, ei sitä tiedä koska taas keksii lähteä muualle.

Tiedotus kusee 2

Sain eilen aamulla kuulla oppilailta, että he ovat koko päivän retkellä eikä Suomi-kerhon viimeistä kertaa siis ole. Minun mielestäni tällaisen informaation tulisi tulla minulle aivan eri taholta ja lisäksi paljon aikaisemmin!

Olin ehtinyt valmistella mukavaa viimeistä 45-minuuttistamme, väsännyt todistuksia ja kaikkea, pullareseptitkin oli tarkoitus jakaa ja vaihtaa viimeiset suomalaiset eurot pois.

En ollut ainoa harmistunut, ja harmistunutkin on ehkä hieman liian lievä sana. Jos ei ole omaa luokkaa tai ei ole rehtorin tai vararehtorin paras ystävä, niin ei ole mitään mahdollisuutta tietää uusimpia juttuja. Toivon, että asia tulee muuttumaan, kun koulunjohtoon ensi syksynä astuu kaksi reilun tuntuista nelikymppistä naista. Ehkä he saavat jotain tolkkua tähän kaikkeen.

Englannintunnille olin menossa, mutta ei siellä ollut opettajaa. Hän kun oli oman kakkosluokkansa kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sijaislistassa ei lukenut tuon tunnin kohdalla ketään. No, kohta meitä olikin siellä jopa neljä opettajaa.

Loppujen lopuksi pidin siis eilen vain puoli tuntia enkkua ekiksille. No, paljon oli kuitenkin tehtävää ja todistusten lisäksi askartelin Suomi-vihkosia lapsille. Sain kaikki todistukset askarreltua, täytettyä, laminoitua ja kiinnitettyä niihin pinssit, vaikka kuvissa homma vielä olikin hieman kesken. Suomi-vihkosia olen värkännyt reilut sata kappaletta, 3-4-luokkien oppilaat saavat askarrella vihkon itse. Tällä hetkellä on enää nelosluokat käymättä läpi.

Ensi viikon kokouksestakaan ei ole tullut mitään virallista kirjallista tietoa, mutta olen siitä kuitenkin tietoinen. Aion sitä ennen sitä paitsi sanoa pari sanaa Suomen koulujärjestelmästä, vaikka oli jo paljon aikaisemmin hoitaa sekin alta. Tulee ken tulee, toivottavasti edes joku vaivautuu kuuntelemaan vaikka paljon muutakin on meneillään.

Nelosten todistusten takana on myös ryhmäkuva.

Kolmosten todistukset odottamassa täyttämistä.

Suomi-vihkosia.

Voitto ja häviö

Viime keskiviikkona olimme yhden baarin terassilla seuraamassa, kun Saksa ja Turkki pelasivat finaalipaikasta. Tunnelma oli todella hilpeä ja jopa riemukas ja hurmoksellinen mitä lähempänä peli oli loppuaan. Tässä pari videota, joista voi aistia tuota karnevaalitunnelmaa.





Tuota tööttäilyä olemme siis jopa omalla rauhallisella kotikadullamme saaneet kuulla lähes jokaisen ottelun jälkeen... Kestää yleensä pelin loputtua kaksi minuuttia kun ensimmäiset tööttäilijät ajavat ohi.

Eilen tunnelmat olivatkin sitten haikeammat, mutta kyllä alussa ja pelin aikana vielä kovasti jaksettiin kannustuslauluja hoilottaa. Kansallislaulukin kajautettiin komeasti ja todella paljon edellä lähetykseen verrattuna, ihanaa että saksalaisillakin on näitä hetkiä, jolloin he voivat olla ylpeitä isänmaastaan, monet nuoretkin kun vielä ovat jotenkin varuillaan, vaikka historia on ollutta ja mennyttä.





Välillä oli vaikeaa saada selvää kannustuslauluista, mutta ainakin yhdessä laulettiin Auf geht´s, Deutschland schießt ein Tor ja joku huuto oli ihan vain Super Deutschland.

Seuraavassa videossa ainoat huudot ja mekkala kuuluvat Wienistä, jossa espanjalaiset juhlivat. Saksalaiset poistuvat vähin äänin baarista. Ulkona rikotaan pari lasia maahan. Muutama Saksan lippu on hylätty pöydille, korjasin yhden talteen.



Neumarkt oli kaikesta huolimatta aika eläväinen ja oli mukava seurata sympaattisten espanjalaisten juhlintaa, he olivat niin vilpittömästi iloisia. Ihan mukavasti eilisillan perusteella näyttää espanjalaisiakin tässä kaupungissa asuvan. Ilta sujui sopuisasti ja saivatpa iloiset etelämaalaiset myös jotkut saksalaiset huutamaan España!



Suuret juhlat jäivät siis välistä, mutta ei voi mitään. On kuitenkin ollut kiinnostavaa seurata tämän jalkapallokansan reaktioita ja tunnelmia paikan päällä.

Juhannus Saksassa

Kävimme eilen Düsseldorfissa ja siellä oli jopa hieman juhannustunnelmaa. Kauppakeskuksessa laulajaa ja vatsastapuhujaa ja kadulla joku nuori räppiryhmä. Tässä teille siis saksalaista räppiä ja paljon saksalaisia kasvoja!

Sänkyyn vasta ensimmäisen puoliajan jälkeen

Vajaa kaksi viikkoa sitten kun jalkapallon EM-kilpailut alkoivat, tuli maanantaina kouluun mustilla silmänalusilla varustettuja oppilaita. Poskilla oli levällään kasvomaaleja; punaista, mustaa ja keltaista. Oppilaat kertovat, kuinka saavat valvoa puoli kymmeneen asti, mutta toisen puoliajan alkaessa pitää olla jo visusti nukkumassa. Kyllähän lapsilla nyt pitäisi jalkapallolomaa olla koulusta ;)

Minäkin olen ollut aika väsynyt. Itselleni kahdeksan tunnin yöunet juuri ja juuri riittävät, mutta unet ovat jääneet aika lyhyiksi jalkapallon vuoksi. Meidän muuten niin rauhallinen kotikatu muuttuu yhdeksi tööttäilyksi useiden tuntien ajaksi ja ensimmäisen Saksan voiton jälkeen katseltiin ihan ilotulitustakin kattoikkunastamme. Nyt jännätään kuinka tänään käy. Mikäli Turkki voittaa, on odotettavissa ihan samanlaista tööttäilyä. Aiemmin päivällä kadulta kuului pikkupoikien kannustushuutoja Türkei, Türkei.

Melkein jokaisessa autossa liehuu lippu, useimmilla punamustakultainen, mutta myös muita lippuja on näkynyt. Mietin katsottaisiinko minua pitkään, jos virittelisin pienen Suomen lipun pyörääni. Tai voisin vaikka vain laittaa pari sellaista pientä paperilippuista coctail-tikkua johonkin ohjaustangon tuntumaan.

Kaikenlaisen lippukrääsän lisäksi on kaupoissa myös omia jalkapallofanimallistoja, sekä tytöille että pojille. Tämä on aina tapahtuma, jonka aikana saksalaiset rohkeasti viestittävät ylpeyttään kotimaastaan. Jalkapalloa katsotaan yhdessä ja yksin yhdessä.

Mekin kävimme kokeilemassa erästä ulkokatsomoa viime maanantaina, jolloin Saksa onneksi voitti. Ei syntynyt mitään tappeluita ja kaikki lähtivät hyvillä mielin kotiin. Oli ihan kiinnostavaa havannoida ihmisiä ja ylipäätään nähdä tuo pari viikkoa sitten avattu "rantabaari" Osnacabana. Se on jotain todella tyypillistä saksalaista... Rakentaa nyt tuollainen keinotekoinen biitsi keskelle kaupunkia. Mutta siellä lepotuoleissa ja Strandkorbeissa fanit viihtyivät hyvin. Kengissä on vieläkin hiekanhyviä.

Työmatkalle

Huimaa, lähden työmatkalle. Tai ainakin kutsun sitä sellaiseksi, koska se kuulostaa hienolta. Huomenna ja tiistaina kokoontuu satakunta erilaisiin Comenius-projekteihin osanottanutta vaihtamaan kokemuksiaan ja arvioimaan, kuinka projektit ovat täyttäneet niille asetettuja tavoitteita.

Minä olen askarrellut hienon posterin, joka tulee olemaan näytillä ja huomenna minulla on kahden minuutin puheenvuoro, jonka aikana kerron toiminnastani koulussa. Riittäisi sitä juttua kyllä pidemmäksikin aikaa...

Tiistaina olen mukana paneelikeskustelussa, josta en oikein enää voinut vetäytyä sillä olin täysin sokaistunut ohjelmassa lukeneelle nimelleni ja viime tinkaan peruminen olisi ollut kurjaa järjestäjien kannalta. Pitäisi sössöttää jotain aiheeseen Europäische Dimensionen... Sain onneksi pyydettyäni ihan mukavia kysymyksiä ja selvensin vielä, etten ole kovin paljon käsitellyt Eurooppaa, se Eurooppa-kerhokin kun jäi sairaalareissun vuoksi niin tyngäksi. Pitää kuitenkin olla otettu tästä kaikesta, sillä olivat minut laittaneet tuohon paneelikeskusteluun, koska olivat saaneet vinkkiä, että puhun loistavaa saksaa.

No, toivottavasti ei tule paljastetuksi kuinka blondi olen... Kirjoitin kysymykset muistiin ja pohdiskelen sitten huomenna junassa ja illalla sängyssä mitä viisasta sitä voisi sanoa. Näitä pohdintoja on pitänyt tehdä jo pari viikkoa mutta on ollut todella kiireistä. Pitäkäähän siis peukkuja, etten sano mitään typerää!

Odotan kaksipäiväistä konferenssia kuitenkin innolla, sillä Euroopan Unioni maksaa koko lystin ja majoitun jossain vanhassa luostarirakennuksessa yhden hengen huoneessa, myös matkat ja ateriat maksetaan ;) Tottahan toki opiskelija käyttää hyväksi kaikki tällaiset tilaisuudet!

Kuulumisiin siis parin päivän päästä.

Pari sanaa pyöräilystä

Koulumme nelosluokkalaiset ovat parin viime viikon aikana suorittaneet pyöräajokorttia... Täällä suoritetaan paljon kaikenlaisia ajokortteja, kakkosluokalla esimerkiksi mustekynäajokortti.

Yksi päivä kun tulin töihin olivat oppilaat koulun kentällä ajelemassa ristiin rastiin ja käsimerkkejä näytettiin aina kun käännyttiin. Viime viikolla tarkastettiin pyörät ja jokainen tarkastuksen läpäissyt pyörä sai tarran kylkeensä. Ilmeisesti sateisen sään vuoksi oppilaat olivat ratsuinensa sisätiloissa ja poliisi vihelsi pilliin ja antoi käskyjä.
















Itse kuljen töihin aina pyörällä. Yksi kolmosluokkalainen eräänä päivänä huomautti, kuinka olin ajellut koulun pihalla. Sanoin, että tulen kyllä aina parkkipaikan kautta. Jalkaisin kulkevat oppilaat saattajineen puikahtavat aina yhden aidan välistä ja kulkevat kentän poikki. Luulin, että oppilas väitti nähneensä minut siellä. Mutta kyse olikin vain parkkipaikan ja pyörätelineiden välisestä viiden metrin matkasta. Siinä kun ei saisi pyöräillä! Hyvä että minua oiottiin, nyt nousen satulalta varhain, paitsi silloin kun tulen koululle kun kaikki ovat sisällä tunneilla ;)

Tämä on onneksi todella pyöräilijäystävällinen kaupunki. Autot ottavat pyöräilijät hyvin huomioon. Mutta mitä ihmeen laahustelijoita on alkanut tulvia liikenteeseen? Pyöräkaista on niin kapea, että joskus ohittaminen on todella vaikeaa kun vieressä viuhahtaa jatkuvasti autoja. Ärsyttävää katsella edessä polkevan puolityhjiä renkaita tai muuten vain hitaasti etenevää pyöräilijää. Erityisesti se saa vereni kiehahtamaan lähellä liikennevaloja, kun tietäisin että omalla vauhdillani joukon ensimmäisenä ehtisin mainiosti vihreillä, mutta sitten joudun köröttelemään jonkun torvelon takana ja valo ehtii vaihtua punaiseksi. Ärsyttävin oli vanhempi rouva viime viikolla kun olin jo jonkin aikaa körötellyt ja puhissut ärsytyksestä hänen takanaan ja sitten tuli liikennevalot. No hänpä sitten ihan viime sekunnilla kiihdytti ja ylitti viivan vihreän vaihtuessa keltaiseksi, ja enhän minä sitten keltaisella enää voinut mennä. Argh. Ikävöin välillä Espoon ja Helsingin välistä rantareittiäni, jota sai mennä omaan tahtiin kun ei ollut kuin parit liikennevalot vajaan 10 km matkalla eikä muita pyöräilijöitä häiriöksi asti.

Mutta varmasti olen itse joskus jollekin töpeksijä ja maleksija, joten ai kai auta kuin olla kärsivällinen.

Osnabrückissä on tänään alkaneet katoliset kirkkopäivät ja kaupunki on täynnä väkeä sunnuntaihin asti. Koulustakin on lomaa keskiviikosta perjantaihin, jotta perheet pääsevät tutustumaan ohjelmaan ja koululla ilmeisesti majoitutaankin. Minähän käytän pitkään vapaan hyödyksi ja lähden huomenna Belgiaan. Tänään oli mukavaa viettää ihan vapaapäivää, reissattua on tullut niin paljon etten edes muista koska viimeksi olisi ollut kotona aamu, jolloin olisi saanut nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Terveyspäivät

Viime torstaina ja perjantaina koulussamme vietettiin terveyspäiviä. Projekti oli koulun sekä iltapäivätoiminnan yhteinen ja aikamoinen menestys. Rahaakin saatiin kerättyä mukavasti, jotta vastaavanlainen tempaus voitaisiin useamminkin järjestää. Lapsilla tuntui olevan todella mukavaa ja se hyvä mieli tarttui väkisinkin meihin aikuisiinkin.

Minulle jäi päivistä tietenkin todella suppea kuva, sillä perjantaina en ollut töissä laisinkaan ja torstaina pidin yhtä ja samaa rentoutusharjoitusta eri ryhmille. Löysin onneksi netistä pari mukavaa lyhyttä mielikuvitusmatkaa. Poltin myös yhdelle levylle koneeltani erilaisia rentouttavia kappaleita, mm. Rinneradiota ja Rajatonta.

Eri luokka-asteilla oli eri ohjelmaa. Jotkut kävivät torilla, toiset maatilalla, kolmannet kasvitieteellisen puutarhan suklaatyöpajassa. Koululla oli rentoutuksen lisäksi erilaisia liikuntajuttuja, leivontaa sekä tietoiskuja terveyteen liittyvistä asioista. Olisi ollut hauskaa mennä jonkun luokan mukana, mutta kyllä rentoutuksellekin oli tarvetta. Kaikki meni paremmin kuin oletin, vaikka muutamia hankaliakin tapauksia tuli vastaan. Suurin osa lapsista kuitenkin ymmärsi kun sanoin, että vaikkei itse tunnu siltä että jaksaisi keskittyä, voi ajatella muita asioita kunhan ei häiritse muita. Kun matkalle vihdoin päästiin, olivat lähes kaikki asiallisesti. Oppilaat myös itse tehokkaasti näpäyttävät toisilleen, jos eivät pidä heidän metelistään ja käytöksestään.

Mielikuvitusmatkan jälkeen kyselin lapsiltä mitä he olivat, tunteneet, haistaneet, maistaneet ja nähneet. Oli ihana kuunnella kuinka ihastuneesti lapset kertoivat kokemastaan ja vaikuttivat jotenkin tyyniltä ja rauhallisilta. Ei tekisi lainkaan hullua pieni rentoutus päivittäin.

Koulun nettisivuilta bongasin lisää kuvia, jotta itsekin saisin nähdä mitä muualla tapahtui. Niitä kuvia ovat lähes kaikki tässä kirjoituksessa olevat kuvat. Kuvat eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä eivätkä muutenkaan kovin siistissä järjestyksessä, koittakaa kestää!

Perjantain kohokohdat oli vanhempien järjestämä yhteinen aamiainen koko koululle sekä sponsorijuoksu, josta tosiaan kertyivät rahat seuraavaa projektia varten. Jotkut oppilaat juoksivat koulun ympäri jopa 20 kertaa ja keräsivät sillä isovanhemmiltaan ja kummeiltaan aikamoisia potteja. Erityisluokkalaisetkin, joilla on erilaisia motorisia ja muita esteitä, olivat juosseet jopa neljä kierrosta. Näistä päivistä ja lasten saavutuksista jaksetaan hehkuttaa vielä pitkään!

Minulla olisi muutamia asioita, joista todella mielelläni haluaisin kirjoittaa, mutta huomaa, että loppu alkaa lähestyä kun koko ajan kaikenlaista viime hetken menoa. Lisäksi sää on ollut aivan ihanan aurinkoinen ja siitä on tietenkin pitänyt nauttia. Toivon kuitenkin palaavani vielä sekä positiivisissa että negatiivisissa merkeissä tällä viikolla.

Rentouttavaa?

Meillä on huomenna ja perjantaina terveyspäivät koulussa. Pidän huomenna rentoutusharjoituksia eri luokka-asteille. Olen itse todella stressaantunut ja äkäinen, joten tulee varmasti mukava päivä. Tämä tunne on vallinnut jo pari viikkoa ja syynä ehkä jo sata kertaa mainitsemani Suomen ja Saksan välille kadonnut lähetys, joka jo kerran palautui Suomeen mutta eräs halusi ottaa ilmeisesti riskin ja lähetti sen uudestaan ilman muutoksia, tällä kertaa ei edes kirjattuna kirjeenä joten mihin lie roskakoriin nakattu... Sisällä on erittäin tärkeä pankkikortti, jota ilman olen aika pattitilanteessa. Viime perjantaina tukiopetuskin peruuntui oppilaani sairastuessa, nekin 15 € olisivat olleet tarpeen... Olin tosin myös kiitollinen vapaasta perjantai-illasta, sillä olen väsyttänyt itseni tällä stressaamisella!

Olisin halunnut jo kirjoitella parista pitämästäni Suomi-tunnista, mutta en vain jaksa. Prioriteettina on lisäksi keksiä niitä rentoutusharjoituksia. Ideoita?

Laitan toivottavasti huomenissa kuvia Suomi-tunneilta. Kaikki on kuitenkin sujunut hienosti, aika vain on vähäinen, lapsilla kun olisi niin paljon kysyttävää Suomeen liittyen! Aikaa menee myös älyttömiin kysymyksiin mutta mistäpä tokaluokkalainen voisi tietää, että kyllä meillä Suomessakin on hevosia ja kissoja :D

Ilonpilaajat ilkivallan teossa

Tämän viikon uutinen ei ikävä kyllä ole mitään mukavaa, kaiken lisäksi se koskettaa työpaikkaani.

Viime lauantaina koululla ahersi joukko vanhempia, lapsia ja opettajia pihatalkoissa. Harmi, että olin itse vilustunut ja rättiväsynyt, olisi ollut hauska mennä paikalle. Ympäristöä oli siivottu urakalla ja lisäksi porukka oli rakentanut hyönteishotellin puusta, tiilestä ja ties mistä materiaalista.

No, sunnuntaina kaikki oli taas ennallaan. Ikkunaa rikki, tageja ja muita suttuja seinissä ja ikkunoissa, hyönteishotelli kumossa.

Maanantaina koulumme ikävä kohtalo oli jo lehdessäkin, jossa koulumme tukitoiminnan johtaja kauhisteli tapahtunutta ja rehtorikin antoi lausuntonsa. Tuon uutisen luettuani olin melkeinpä iloinen, etten osallistunut lauantain talkoisiin. Omien kättensä töiden tuhoamisen näkeminen on todella vaikea kestää!

Siinä vaiheessa kun aloin itse havahtua näistä tapahtumista, oli suurin osa graffiteista jo poistettu, mutta yhdestä suherruksesta sain tänään kuvan (joka odottaa viikonlopun yli kamerassa). Kopio lehtiartikkelista roikkuu joka luokassa. Tiistaisessa lehdessä oli myös parin oppilaamme mielipidekirjoitus (hyvä tytöt!).

Tänäaamuna oli opettajanhuoneessa pöydällä outo muodostelma kahvikuppeja. Syykin selvisi kun olin pitämässä neljälle lapselle tukiopetusta koulun aulassa. Poliisisedät ja muut tärkeät henkilöt ehtivät onneksi sisään ennen kuin lapset ehtivät heidät huomata, itse näin heidät kun kävin opehuoneesta hakemassa hupparini. Kun he poistuivat, onneksi vain vähän ennen oppitunnin päättymistä, ei lasten keskittymisestä enää tullut mitään. Vilkuttelivat poliisisedille. Kollega kertoi, että aiemmin poliisivierailun yhteydessä pari vanhempaa kollegaa (toinen kuuskymppinen, toinen viiskymppinen) oli oikein keikistellyt nuorille uniformuihin pukeutuneille poliiseille "Herr Komissar". Hehe.

Rehtori ilmoitti työpäivän aikana mihin olivat kokouksessaan päätyneet. En nyt muista joka kohtaa, mutta ensinnäkin koulun alueelle lisätään valaistusta, sellaista liikkeen tunnistavaa. Naapureita pyydetään soittamaan poliisille, jos he havaitsevat koulun alueella jotain normaalista poikkeavaa. Ja jatkossa näistä asioista olisi hyvä ilmoittaa ensin poliisille, vasta sitten lehdistölle ;) Reksi kun oli lehdessä sanonut, että poliisi on luistanut valvontatyöstään. Ja antanut tätä palautetta myös poliisille suoraan, mutta ehkä se ehti lehteen ennen kuin poliisi pääsi asiaa käsittelemään.

Okei, tuntuu tyhmältä sanoa, että ymmärtäisin teon, jos olisi edes murtauduttu ja viety jotain arvokasta. Ei sekään tietenkään ole laisinkaan hyväksyttävää. Mutta näistä tuhotöistä ei varmasti ole hyötynyt kukaan, miksi ihmeessä sellaista sitten pitää tehdä? Mistä ihmeestä sikiävät ne sydämettömät ilonpilaajat?

Aprillia, syö silliä!

En tiedä harrastetaanko täällä samanlaista loruilua, mutta piloja ainakin tehdään. Pidin tänään vain yhden oppitunnin, mutta senkin aikana minua yritettiin useampaan otteeseen huijata. Sain tosin itsekin huijattua oppilaita enkä mennyt yhteenkään vitsiin halpaan, olen aika ylpeä itsestäni tällainen blondi kun olen! Kollegan hiuksia oli väitetty vihreiksi ja hän oli ruvennut paniikissa kopeloimaan kuontaloaan, minä sitten pilasin kaiken ilon.

Ensin yritettiin väittää, että koulu on oikeasti jo ohi, oppilaat olivat oikein nähneet vaivaa ja siirtäneet kellonviisareita. Ehehehehhe. Sitten tuli yksi poika kysymään, haluaisinko purkkaa. Tiedättekö sellaisia purkkamattoja. Näin jo heti, että se ainoa pakkauksessa jäljellä ollut oli muovia. Kieltäydyin kohteliaasti. Seuraavaksi komensin kaikki kaapeissa ja ämpäreissä vielä piilottelevat lapset paikoilleen, sillä suomen tunti olisi ihan juuri alkamassa. "Mitä, häh? Eiks meillä ookaan nyt enkkua?" ÄHÄKUTIT! Tämän höynäytyksen jälkeen he sitten yrittivät vielä väittää, että minun pitäisi päästää heidät jo kotiin. Niinpä niin.

Englannintunteja saankin pitää tällä viikolla yksin vielä kaksi mikä on ihan mukavaa, mutta toisen pidän Suomi-kerhon kustannuksella. Luulen, että minun lisäkseni myös oppilaani pettyvät tähän päätökseen. Koska liikuntakerhokin jää pois, olisivat kaikki nelosluokkien oppilaat atk-kerhossa, mutta kuulemma sumplivat lapset joihinkin muihin ryhmiin, ja ymmärrän tietenkin sen, että opetussuunnitelman mukainen englannintunti on ensisijaisempi kuin valinnaiskerhot. Sääli kuitenkin!

Blogi pääsiäislomalla

Alkavan viikon matkakohde on vihdoin arvottu ja kaikista lakoista huolimatta lähdemme Berliiniin. Loppuviikosta tulen yhdeksi yöksi kotiin ja häippäsen toiseksi viikoksi Ranskaan. Aivot nurkkaan siis ja blogi huilimaan, kaikille oikein iloista pääsiäistä, töihin palaan 25.3.2008.

Jos haluaa kielellisesti huvittaa itseään eikä vielä viime keväänä seurannut seikkailujani Skotlannissa, voi käydä nauttimassa raamatunteksteistä in Scots. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja loput voi sitten etsiä seuraavilta päiviltä.



Kuva: lomalle

Pupuja ja munia, hihihiihihiiii!

Siis mikä ihana asema onkaan kun saa työskennellä varhaismurkkujen kanssa! Mikä olisi hauskempaa kuin sana MUNA! Oppilaat hihittelivät jo sanalle pääsiäisPUPU niin paljon, ettei meinannut itselläkään pitää pokka, kun tiesin että kohta olisi ne munat vuorossa ja niille vasta sitten hihiteltäisiin. Kai toi pupu sitten kuulosti saksaksi pepulta, Po, Popo.

Tänään lempilapseni olivat hieman rauhattomia, mutta hekin hiljenevät aika pian kun sanoo hiljaa. Puhun tunneilla pääasiassa saksaa, mutta jotakin käskyjä ja muita vastaavia sanon suomeksi kuten Juuso, istu alas. Kun tämä Juuso kuulee nimensä ja tajuaa toikkaroivansa juuri ihan väärässä paikassa, on viesti hänelle selvä vaikkei sitä kielellisesti ymmärtäisi. Äänensävystäni viimeistään voi päätellä oliko hän parhaillaan tekemässä jotain hyvää vai huonoa.

Kyselimme tänään toisiltamme mitä kuuluu ja teimme pienen dialoginkin tervehdyksineen, esittelyineen ja kuulumisineen. Sitten vähän virvottiin ja varvottiin ja väritettiin niitä munia! Oli kyllä riemu ratketa, kun pupulta puuttui munat ja se oli siksi surullinen... Ainakin ryhmän pojilla tuntui olevan myötätuntoa pääsiäispupuamme kohtaan.

Oppilaat kysyivät saavatko Suomi-kerhosta arvosanaa. Minä jo olin vastaamassa että ei, mutta kyllä silti pitää käyttäytyä. Kun olin päässyt sanomaan vasta ei, kuului jo kuorossa pettynyt höh. Kai he ovat kaikki tähänastisista suomentaidoistaan jo niin polleana, että hyvä numero pitäisi saada todistukseen :) Ja pitäisi tehdä retki Suomeen.

Paljastin tänään myös ensimmäistä kertaa penaalini, kun yksi oppilas tarvitsi lyijykynän lainaan. Minä siis olen ostanut sellaisen Federmappen, jollainen on kaikilla saksalaislapsilla. Omani on vaaleanpunainen ja siinä on keijukaisten kuvia. Kyllä nyt tulevalla saksanmaikalla tietenkin pitää olla sellainen (pidän silmiä auki Janosch-penaalillekin)! Oppilaita vähän nauratti tämä opettajan lapsellisuus...
















Ekaluokkalaisetkin aamulla värittivät innolla pääsiäismunia. Torstain ryhmä on aina niin herttainen, paljon rauhallisempi kuin toinen luokka. Luokanopettaja sanoi, että yksi syy voi olla siinä, että hänen oma äänenkäyttönsä on niin hiljaista, että se leviää koko luokkaan. Varmasti tepsii. Jos opettaja koko ajan huutaa ja karjuu, niin oppilaidenkin volyymi on korkealla. Jos opettaja puhuu hiljaa, niin ympäristökin hiljenee, koska suurin osa kuitenkin haluaa kuunnella, mitä tällä on sanottavana.

Pääsiäisen kunniaksi vein kollegoille Fazerin parhaita, jotka olivat viime viikolla ehtineet mennä vanhaksi, onneksi maku ei ole muuttunut miksikään. Kulhon viereen kirjoitin lapuille Iloista pääsiäistä ja se piti sitten sanoa ennen kuin sai ottaa karkin. Olisinpa saanut videoitua niitä mongerruksia! :D

Huomenna on viimeinen päivä ennen lomaa, eli enää yksi tunti, suomea ekatokaluokkalaisille. Sitten kirmaan pariksi viikoksi pois, mutta aion vielä kirjoittaa näistä asioista sunnuntaihin mennessä:
- opettajan lukemistoa
- uutisointia Saksan koululaitoksesta
- ajatuksia eilisen luennon jäljiltä ja mahdollisesti pari sanaa kirjasta, jonka ostin tilaisuuden yhteydessä (koskien häiriötilanteita luokassa)
- ne jo pitkään "lupaamani" linna-tehtävät englannin pienryhmälle

Lunta!

Tuntuu olevan oikeaa vuoristorataa tämä apulaisopen homma! Eilen otti pannuun enemmän kuin koskaan (liioitellusti) ja tänään koko päivä oli hymyä, eikä vähäpätöisin syy siihen suinkaan ollut LUMI! En nähnyt edes meidän kattoikkunasta ulos aamulla! Töihin pyöräilin lumipyryssä ja melkein kastuinkin, mutta oli todella hyvä fiilis ja matka taittui itse asiassa nopeammin kuin normaalisti.

Koulun pihalla lapset peuhasivat siinä vähässä lumessa ja meinasi kameranikin saada lumipallosta osuman, takkiini osuivat... Maaliskuun alkuun saimme odottaa niitä ensimmäisiä (ja ehkä myös samalla viimeisiä) hiutaleita.

















Kylläpä tuntui hölmöltä mennä pääsiäispupun kanssa maalailemaan munia heti ensimmäisellä tunnilla, mutta löysimme hyviä yhteyksiä. Easter Bunny oli nimittäin valkoinen, lumi oli valkoista ja lisäksi lapset löysivät heti paljon valkoista vaatteistaan. Värejä oli muutenkin tarkoitus opetella munia värittäessä, mutta se jäi. Värien opettelu myöhemmin tullee olemaan kuitenkin helppoa ja mielekästä, jos lapset valkoisenkin omaksuivat sekunnissa ja haluavat tulevaisuudessa yhtä innokkaasti esitellä vaatteitaan.


















Omasta kamerastani loppui akku kahden lumisotakuvan jälkeen, mutta kollegani kipitti paikalle koulun kameran. Sen verran hienoja munat mielestäni olivat, että pitihän niistä kuva saada!

Englannin pienryhmän kanssa leikimme arkkitehtejä ja sisustussuunnittelijoita. Piirsin liitutaululle kolmikerroksisen talon sekä ullakon ja kellarin. Yhdessä sitten päätimme, mikä huone olisi missäkin. Tämän jälkeen parit saivat valkoisen aanelosen ja iskin pöytään läjän huonekaluliikkeiden yms. katalogeja ja mainoksia. Oppilaat valmisivat hienon keittiön ja ruokailutilan, lastenhuoneen, työhuoneen sekä olohuoneen ja esittelivät ne muille oppilaille. Tehtävä tuntui mielekkäältä kaikille.

Toisen tunnin piti jälleen harjoittelija, ja hiljaisuuden saamisessa kesti kahdeksan minuuttia! Todella lapsellista porukkaa! Osa jo yhdelle pellelle sanoo että ole nyt hiljaa, mutta liian moni myös myötäilee ja rupeaa hihittelemään mukana. Kun vihdoin päästään työskentelemään, luokka kyllä osallistuukin ja viittaajat yrittävät venyttäytyä todella pitkiksi ja huitovat käsiään saadakseen vastausvuoron... Kuvien avulla kerrottua tarinaa he kuuntelivat hipihiljaa ja myös ymmärsivät tarinan sisällön, viimeistään toisen kuuntelukerran jälkeen.

Aion purkaa hyvää mieltäni jazztanssitunnilla sekä erään psykologin luennolla Das Geheimnis der ersten neun Monate, eli ensimmäisten yhdeksän kuukauden salaisuus. Pitää varmaankin pullistaa hieman mahaa jos vaikuttaa siltä että olen paikalla ainoa joka on kiinnostunut aiheesta alansa sekä tulevaisuuden kannalta.

J a h n s c h w i m m f e s t

Tänään pääsin tutustumaan koulumaailmaan koulun ulkopuolella. Jokavuotinen uimakilpailu järjestettiin tänään ja siellä oli myös meidän koulustamme joukkue ja olin lupautunut mukaan. Minä toimin juoksutyttönä. Kun ajanottajat, tuomarit ym. olivat täyttäneet lippulappusensa, he toivat ne minulle, tarkistin että kaikki laput ovat nipussa ja kiikutin ne sitten yläkertaan toimistoon. Joka kierroksen jälkeen, yhteensä parikymmentä kertaa. Olin onneksi sonnistautunut vain hameeseen ja toppiin, ilma oli hiostava ja kostea ja ravaaminen edestakaisin tietenkin hikoilutti lisää.

Lapset kiljuivat, juoksivat (ehkä ne muutavat kumoon kaatuneet oppivat kantapään kautta miksi uimahallissa juokseminen on kiellettyä) ja roiskivat vettä ja välillä kävivät uimassa. Kisassa oli vain viestiuinteja. Ulkoa kuitenkin mukavasti paistoi aurinko ja kaikki sujui ongelmitta, en mokaillut mitään (en edes silloin kun kuljetin toimistosta pokaalia ja paksua nippua kunniakirjoja alas). Kiva päästä näkemään tällaisenkin tapahtuman järjestelyä ja toteuttamista.

Odottamassa sisäänpääsyä halliin.






































Hymy ei hyytynyt vielä altaan reunallakaan ja lopullinen sijoitus 10. sekin oli oppilaille ihan ok yli 20 viestijoukkueen kilvassa... Kakkossijalle kuulutettiin Stüvenschule ja kun koulumme usein lyhennetään Schürenschule, niin monihan ehti sitä jo riemuita. Aikamoinen hulabaloo oli muutenkin, videolla hieman maistiaisia. Toiseksi alimmassa kuvassa oikealla vihreäpaitainen uusi kollegamme, joka kannusti ja valmensi edellisen työpaikkansa joukkuetta. Lapset vielä ulkona kysyivät, että kumpaa hän kannattaa, ja opettaja vastasi että heitä mutta pitää hänen tietenkin vanhaa joukkuettaankin kannustaa... No, en nähnyt miestä oppilaidemme seurassa laisinkaan, altaan reunalla viestin aikana seisoi ainoastaan yksi isä toisen opettajan lisäksi. Muutamia äitejäkin oli, he katsoivat vähän kauempaa. Heidän kanssaan juttelinkin ulkona odottaessamme ja ennen kuin lähdin, pitää aina käyttää hyväksi nämä tilanteet kun tapaa vanhempia. Kisan jälkeen koluttiin uimahallin herkkuautomaatit, ja kyllä nämä ahkerat uimarit pienen palkinnon olivat kaikki ansainneetkin.

Lähden tänään vielä tukiopettamaan ja sen jälkeen jos suinkin jaksan balettiin, mutta sitten koitaa vihdoin Feierabend ja huomenna saa nukkua aamulla pitkään :)

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Helau!

Kölnissä ja muutamissa muissakin isommissa karnevaalikaupungeissa on juhlittu jo joitain päiviä, täällä Osnabrückissäkin oli lauantaina Ossensamstag-kulkue, mutta olin itse siellä Skotlannissa eikä Juho ottanut tapahtumasta kuvia, paha siis sanoa siitä meiningistä mitään... Mutta koulussa kyllä juhlittiin karnevaalia ja pari tuntia olikin ihan riittävästi. Lapset varmasti jaksaisivat riehua joka päivä, mutta opettajille päivä on rankka ja kaikille niille vanhemmille, jotka etsivät tuskanhiessä asua lapsilleen ja värjäävät näiden hiuksia, maalaavat kasvoja jne...

Edellinen vuoteni Saksassa helpotti tätäkin asiaa. Kollegat selviävät kanssani vähällä monessakin asiassa, kun jotkut asiat ja käytännöt ovat tuttuja siltä ajalta kun kävin itse Saksassa koulua. Tätäkään perinnettä ei tarvinnut selitellä! Kerroin, että Suomessa me vain käymme pulkkamäessä ja syömme laskiaispullia, ja on jännä huomata kuinka moni ei ole tullut ajatelleeksikaan, ettei nyt kaikissa maissa samanlaista ilonpitoa harrasteta. Kyllä penkkaririeha ja vappuhulluttelut riittävät suomalaisille :) Ja näitä perujahan minulla oli tietenkin myös naamiaisasu, jonka olin varta vasten tuonut mukaani Suomesta. Olin lehmä.

Karnevaaliperinne on varmasti vahvempi katolilaisessa maailmassa ja yhdenkin kollegan mukaan Pohjois-Saksassa, joka on luterilaista, välillä hieman väkinäistä. Täällä pukeutuu kuitenkin ihan kaiken ikäiset ja eilisellä kotimatkalla junaan tuli asema asemalta aina lisää tiikereitä, vankikarkureita ja muita pukeutujia. Juhon havainto lauantailta oli, että vanhemman väen perusasu oli klovni ja löytyipä kollegojenikin joukosta pari pelleä...

Karnevaalien odotetuin juttu työpaikallani on lasten keskuudessa selvästi poloneesi, joka tarkoittaa valtavaa letkaa joka pitenee aina sitä mukaa kuin luokkia yksitellen noudetaan aulaan, jossa sitten jammaillaan ja no, huudetaan ja kiljutaan ja juostaan, kaikkea mikä nyt lapsista on hauskaa. Nauttikaahan kuva- ja video-otoksista. Photoshoppini kiukuttelee parhaillaan ja lopettaa toimintansa samantien avaamisen jälkeen, joten en voinut tehdä sellaisia kollaaseja joita olisi ehkä ollut miellyttävämpää katsella.


Opettajanhuoneessa heti töihin tultuani.


Päärynä ja merirosvo sekä lapsia ties missä asuissa.