Karmaiseva mutta silti vielä ihan kiva ope

Olen ollut nyt Suomessa puolisentoista viikkoa ja ai että on tylsää. Oppilaita on kova ikävä ja kotia muutenkin, mutta tästä lomasta näyttää tulevan pidempi kuin mitä olin arvioinut. Asioiden varsinainen laita kun selvisi oikeastaan vasta viime viikon keskiviikkona, kun kävin Marian ja Töölön sairaaloissa tutkimuksissa ja keskustelemassa sairaanhoitajien ja lääkärien kanssa.

Minulta poistettiin viikko sitten torstaina kohtuullisen ohut melanooma sekä kaksi imusolmuketta. Ihonsiirto nenään tehtiin soliskuopasta. Ihonsiirto vaikuttaa onnistuneen ja näyttää plastiikkakirurgien mukaan hyvältä. Omasta mielestäni olisin pikemminkin sopinut johonkin Halloween-juhliin... Olen saanut vilkaista nenääni tämän viikon maanantaina ja keskiviikkona ja ensi maanantaina siteet poistetaan luultavasti kokonaan eli nenä näyttäytyy vihdoin suurelle yleisölle. Ihonsiirre on aluksi tummanpunainen, sitten harmahtava ja noin vuoden kuluessa siitä tulee vaalea ihonvärinen. Ei siis epäilystäkään, että muutos jäisi lapsilta huomaamatta... Asiasta keskustellaan varmasti töihin palattuani.

Koska kyseessä ei nyt ollutkaan vain yksinkertainen luomenpoisto, en voikaan lähteä niin pian kotiin. Ihopatologin tuloksia pitää odotella pari viikkoa. Todennäköistä on, että imusolmukkeet ovat puhtaat, mutta kaikki mahdollisuudet pitää ottaa huomioon. Ihonsiirre näyttää ottavan hyvin kiinni ja jos kehitys jatkuu samaa mallia sen suhteen ei tarvitse enää tehdä uusia toimenpiteitä. Poliklinikka-aika on 26.11. eli sinne asti nyt ainakin joudun täällä olemaan ja tämänhetkinen tavoite on palata töihin 3.12. Sairaslomaakin on virallisesti kuun loppuun asti.

Nyt siis vain päivä ja hetki kerrallaan. Olen jo sen verran voimissani, että jaksan nähdä ihmisiä, mutta en uskalla ottaa yhdelle päivälle enempää kuin yhden menon. Muuna aikana oleilen sisällä, katselen televisiota ja lueskelen lehtiä, keskittymiskyky ei oikein vielä riitä kirjojen lukemiseen. TYLSÄÄ! Olin ajatellut käyttää tämän ajan hyödyksi haalimalla kasaan lisää virikemateriaaliakin, mutta ihan vielä siihen ei riitä energiaa.

Sääli, että tällä välin Suomesta on jouduttu lukemaan, näkemään ja kuulemaan niin ikäviä uutisia. Keskiviikkona Jokelan ampumavälikohtaus oli ykkösuutisena myös Saksassa. Kuuntelin skypen välityksellä kotitelevisiomme uutisia... Kun palaan töihin, en tulekaan enää vain Pisa-onnistumisen maasta vaan pahoinvoinnin ja väkivallan maasta.

Toisaalta tällainen lisää motivaatiota omaan opiskeluun. Haluan tietää enemmän, haluan pystyä tekemään enemmän, haluan parhaat mahdollisuudet valmiudet omaan ammattiini ja nuorten kohtaamiseen, jotta voisin itse tulevaisuudessa olla osana ennaltaehkäisyä ja asioihin puuttumista. En koe, että opettajat ovat täysin vastuussa lasten ja nuorten mielenterveysongelmien havannoimisesta, mutta niin tärkeänä opettaja ei saa oman opetettavan aineensa sisältöä ja siinä etenemistä pitää, etteikö ehtisi epäkohtia huomatessaan puuttua myös niihin ja kohdella oppilaita kokonaisina ihmisinä, ei vain oman aineensa opiskelijoina. Olen ajatellut ja pari vuotta, että voisin jossain vaiheessa suorittaa myös erityisopettajan pätevyyden, koska tuskin haluan olla eläkeikään asti vain kieltenopettaja. Nyt ajattelen, että erityisopettajan pätevyydestä olisi hyötyä ihan normaalilla aineenopettajallakin. Toisaalta pätevistä erityisopettajista on pulaa, joten olisi tavallaan väärin koulutuksen jälkeen olla työllistymättä niihin tehtäviin.

No, ennen tätä kaikkea pitää kuitenkin ensin tervehtyä ja toipua, opiskella paljon lisää ja olla mukana ympäröivässä maailmassa. Loppukevennykseksi vielä naamatauluni eiliseltä. Tytöt varmaankin yökkäilevät ja poikien mielestä arvet ovat varmasti tosi cooleja...