Jo joutui armas aika...

On muuten outoa aloittaa kesäloma, kun ei lauleta Suvivirttä. Eihän sitä nyt yliopistossakaan viimeisellä luennolla veisata, mutta kyllä heti kun on koulussa, Suvivirsi palaa taas mieleen oleellisena osana kouluvuoden päätöstä.

Mutta kun ei suvivirttä niin todistukset nyt ainakin. Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni oppilaille suomalaiset todistukset. Joskus Suomi-kerhon alettua he oikein toiveliaasti kysyivät, saavatko sitten lopuksi arvosanat. Ja kyllä saivat! Todistuksia esittelinkin jo jokin aika sitten kun niitä askartelin, ja ne valmistuivat hyvissä ajoin. Mitä nyt meni nelosluokkalaisten todistustenjako plörinäksi, kun luokat olivatkin retkellä, kun piti olla viimeinen tunti. Keräsin heidät sitten vielä yhdellä välitunnilla yhteen.



Kovin olivat iloisia ja ylpeitä ja pinssit, joissa oli Suomen ja Saksan lippu, löytyi myös jo muutamien oppilaiden rinnuksista viimeisinä päivinä. Innoissaan olivat myös kolmoset, jotka eivät niinkään osanneet todistuksia odottaa. Sen ryhmän kanssa viimeinen tunti meni ihan pepulleen. Toiseksi viimeinen tunti myös, kun ulkona tuli hirveä poru siitä kuka ottaa hipassa kiinni ketä. Hohhoijaa. Yritimme leikkiä muutamaa leikkiä, joista tiesin oppilaiden pitävän, mutta kiitos taas muutaman tomppelin käskytin kaikki takaisin istumaan. Lopuksi halusin vielä vetää heille sutsisatsaan ja sanoin, että jos yksikin niskuroi ja pelleilee, ei kukaan saa todistuksia... Iso huoli oli sitten lapsilla, kun enemmistö kuitenkin käyttäytyi hyvin ja halusi todistuksensa.

Kaikkien onneksi sutsisatsaa aiheutti sellaista hilpeyttä ja yhdessä tekemisen iloa, ettei vastarannankiiskejä ilmaantunut ja muksut saivat todistuksensa. Kolmosille olin hieman varioinut arvosanoja, kun taas nelosista kaikki saivat kympin. Tosin annoinpa käyttäytymisestä ja huolellisuudesta yhdelle nelosellekin todella huonon arvosanan. Mutta olipa se sitten kasi tai kymppi, kaikki lähtivät iloisena luokasta ja ryntäilivät esittelemään todistustaan kaikille vastaantulijoille. Ihan lonkaltahan ne arvosanat heitin sen kummempia miettimättä ja tarkoitus oli ennemminkin aiheuttaa hyvää mieltä, ja siinä taisin onnistua.


Ikävä on jo innokkaita suomenopiskelijoita...