Moi moi!

Olen samalla todella iloinen ja surullinen siitä, että oppilaat ovat oppineet sanomaan moi moi. Eilen sitä nimittäin sovellettiin ihan tosielämään ja moimoit kaikuivat molemmin puolin. Vilkaisin jo hieman oppilaiden minulle askartelemia vihkosia ja muita ja moimoita oli sielläkin joka puolella.

Nyt se on ohi. Tänään illalla on vielä schools out party yhden kollegan luona, tarkoituksena lähinnä pitää läksiäisbailut rehtorille, joka jää kuun lopussa eläkkeelle. Työkavereita siis näen vielä tänään, mutta oppilaat piti hyvästellä eilen. Yllätin itseni enkä edes itkenyt, vaikka kyynel välillä oli herkässä.

Olin heti koulun alettua opettajanhuoneessa puuhailemassa, kun luokka kerrallaan oppilaat valuivat ala-aulaan hyvästelemään minua. Kaikilla luokilla oli jokin pieni lahja, juliste tai aanelosista koottu kirjanen. Yksi luokka jopa istutti minut tuolille ja jokainen halukas sai vielä sanoa mitä tahtoi ja olin tilanteesta ja kauniista sanoista niin häkeltynyt, etten oikein enää muista mitä oppilaat sanoivat. Mutta se tuntui hyvältä. Saada aitoa palautetta suoraan sydämestä ja tietää, että on ehkä jotain liikuttanut oppilaiden sisällä – ja oppilaat ne vasta minussa!

Olen juuri taas leipomassa pullaa illanviettoa varten, joten aikaa ei ole kertoa enempää eilisestä, mutta loppuun vielä kuvia. Ne ehkä kertovat jotain.


Huomenna lähdemme kävelemään Baltrumin saarelle laskuveden aikaan. Retki kestää koko päivän ja viikonlopun olemme sukuloimassa. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille, maanantaina taas tavataan!