Suomalainen ilta

Jotkut myöhemmin kouluumme tulleet kollegat jo luulivat minun viettävän läksiäisiäni, mutta ei minusta vielä kolmeen kuukauteen eroon päästä. Huvittavinta on se, että olin itse ajatellut tämänkaltaista iltaa jo aika alkuvaiheeseen, tutustumismielessä, mutta se nyt vain on venynyt ja venynyt.

Viime viikolla kuitenkin vihdoin sain kutsut kollegoideni lokeroihin ja listan suomalaisista elokuvista opettajanhuoneen seinälle. Eniten ääniä sai Heinähattu ja Vilttitossu, joka sitten näytettiin suomalaisen illan lopuksi.

Maanantai-iltana saapui paikalle melkein koko kollegio ja muutama iltapäivätoiminnankin työntekijä. Itse tulin jo iltapäivällä leipomaan kotona tekemistäni taikinoista karjalanpiirakoita ja korvapuusteja. Essu päällä juoksin aina välissä kokouksessa, jossa suunniteltiin ensi viikolla pidettäviä terveys-teemapäiviä.

Kättelin jokaista henkilökohtaisesti ja toivotin hyvää iltaa, osalta tuli vasta heti, jotkut jäivät miettimään mitähän pitäisi sanoa. Sain kuitenkin kaikista jonkinlaisen hyvää iltaa -murmelluksen kaivettua. Herra Hirveä oli toivottu näyttäytymään, sehän on tähän mennessä lähinnä ollut vain lapsille tuttu. Herra Hirvihän ei ymmärrä lainkaan saksaa, joten kaikki kollegani saivat suomeksi esitellä itsensä ja monet lisäsivät tehtävän vaikeusastetta ja uskalsivat kysyä seuraavalta heidän nimeään.

Kerroin lyhyesti tekemistäni Suomi-herkuista ja näytin isosta Suomen kartasta Karjalan aluetta ja samalla sitten vähän muutakin, mistä olen kotoisin jne. Silmät pyörivät kollegoilla päässä, kun näytin kuinka pienellä läntille on miljoona suomalaista änkenyt ja loput neljä miljoonaa elävät mukavan tilavasti lopussa maassa. Arvailut Suomen saarten ja järvien määristäkin menivät ihan päin pöpelikköä... Yli tuhatta ei arvannut kukaan :D

Nokia kiinnosti eikä kukaan tainnut ennestään tietää, että firma on saanut nimensä suomalaisen paikkakunnan mukaan ja on kaiken kukkuraksi aluksi valmistanut renkaita ja kumisaappaita.

Sitten toivotettiin hyvää ruokahalua suomeksi toinen toisillemme ja käytiin ruokapöydän kimppuun. Kaikki olivat tuoneet jotain yhteiseen pöytään, tai pikemminkin kolmeen pöytään. Ruokaa oli vielä eilen jäljellä. Joulukuussa vanhaksi menneet Fazerin Vodka-konvehditkin menivät melkein kaikki kaupaksi, eikä kukaan toistaiseksi ole saanut mitään myrkytystä :)

















Lopuksi katsoimme Kaisa Rastimon elokuvan Heinähattu ja Vilttitossu. Kotoa tuomani adapteri ei käynytkään videotykin ja MacBookini väliin vaan ainoastaan poikaystäväni iBookiin ilmeisesti... Erään kollegan läppärillä saimme onneksi leffan lopulta pyörimään, vaikka kaikenlaisia mutkia oli matkassa. Leffasta tykättiin kovasti ja kaikki haluaisivat asua yhtä idyllisessä puutalossa värikkäine tapetteineen kuin elokuvan Kattilakosket. Paljastin kuitenkin joillekin uteliaille totuuden, ettei kaikilla sentään niin herttaisia elinoloja ole.

Kuulinpa myös ensimmäisen tekstitysmyönteisen kommentin! Elokuvahan oli suomeksi (ääni oli todella hiljaisella valitettavasti) ja tekstitys englanniksi. Joiltain varmasti meni monta juttua ohi, mutta elokuvaa, sen juonta ja ideaa kuitenkin voi mielestäni hyvin seurata vaikkei kieltä ymmärtäisikään. Joku haaveili elokuvasta saksaksi, mutta toinen sanoi, että kyllä hänellekin kelpaisi, jos saisi täälläkin elokuviin niin hyvät, lyhyet, nopeasti luettavat tekstitykset. Lapset oppisivat nopeammin lukemaan ja kaikki oppisivat kieliä paremmin.

Ilta oli oikein onnistunut, Marimekko-servettejäkin sain juuri ajallaan, vaikka alkuperäinen paketti seilaa vieläkin Suomen ja Saksan väliä, tällä hetkellä se on tulossa toista kertaa Saksaan... Toivon, että saan paketin sisällön vielä jossain vaiheessa käsiini, sillä se sisältää tärkeitä asioita.

Paketin takia olenkin nyt todella stressaantunut, niskat ja hartiat ja kaikki ihan jumissa enkä voi ajatella muuta kuin mokomaa pakettia. Joten pitäkäähän kaikki peukkuja että paketti jopa vielä tällä viikolla voisi saapua perille!

Kuva: leffakansi