Eläimellinen loma

Olen löhönnyt sohvalla kuin mikäkin laiskiainen, syönyt kuin possu ja nauttinut makoisista talviunista kuin karhu. Puolet lomasta on nyt ohi ja toinen puolikas menee Suomessa, ei ehkä niin rennoissa merkeissä mutta kuitenkin. Palattuani alkaa työt heti seuraavana aamuna kello 7.45 eli vähän pitäisi vaivata päätänsä myös ekaluokkalaisten kielikylpyenglannilla. Lisäksi pitää etsiä jotain mukavia ja suht edullisia palkintoja keväällä toteutettavaan viikottaiseen Suomi-visaan. Nyt ei jaksa miettiä mistä voisi hamuta sponssilahjoja, joten omasta pussista vaan.

Sen lisäksi että itse olen ollut kuin milloin mikäkin elukka olen käynyt katsomassa eläimiä. Tapaninpäivänä netistä lukemamme kauhu-uutinen San Fransiscon eläintarhasta, jossa tiikeri tappoi yhden vierailijan ja vahingoitti kahta, ei pidellyt meitä varovaisesti kotona... Menimme tapanina sukulaisiin Hannoverin lähelle ja torstaina teimme retken Hannoverin eläintarhaan. Talvieläintarhassa olisi lisäksi voinut liu´utella alas kourua pitkin kumirenkaalla ja katsella Pinokkio-esitystä jäällä, mutta kun muut ryysivät näihin nähtävyyksiin me tepastelimme rauhassa eläintarhan läpi. Aina voi oppia kaikenlaista uutta. Tiesittekö, että syntyessään kengurunpoika on vain nallekarkin kokoinen ja kasvaakin sen vuoksi äitinsä pussissa viisi kuukautta ennen kuin pistää päänsä ulos. Ja pikkupandan poikanen painaa saman verran kuin keskikokoinen tomaatti.

Saimme seurata ihan läheltä äiti- ja pikkuhipon leikkejä veden alla.

Itsensäpaljastelijapelikaani, punkkarihenkisesti pinkit sulat.

Pikkupanda hamuamassa suupaloja.

Ja aina kun on tarjolla aitaus, jossa saa itse paijata eläimiä, ryntäämme sinne oitis. Kilipukkien lisäksi aitauksessa oli näitä laamoja, alpakoita, mitä hyvänsä, jota irvistelivät oudolla hampaallaan.

Lopuksi kävimme katsomassa hyljeshown. Siitä löytyy myös video.

Jos vielä haluaa piristää päiväänsä eläimillä kannattaa katsoa videot myös norsujen lannanluonnista sekä hiekkasuihkusta. Hauskoja eläimiä, isoja ja fiksuja.

Ja jottei eläimellinen meno sentään eläintarhavierailuun päättyisi kävimme tänään elokuvissa katsomassa Luc Jacquetin elokuvan Der Fuchs und das Mädchen, alkuperäisversio Le renard et l´enfant. Samaiselta luontokuvaajaltahan tuli muutama vuosi sitten Pingviinien matka ja hän on jälleen onnistunut kahlitsemaan aivan upeita maisemia, hetkiä, ääniä, tunnelmia. Elokuva ei ollut lainkaan niin imelä kuin pingviinileffa, jossa tanssittiin rakkauden tanssia ja pingviineistä oli tehty niin ihmismäisiä. Kettuelokuvassa imelää oli ainoastaan loppu, enkä tiedä johtuiko sekin siitä, että dubbauksen jäljiltä kaikki kuulostaa niin epäluonnolliselta. Elokuvassa oli loppua lukuun ottamatta vain kertojan ääni taustalla, joten antidubbaushenkinenkin pystyi katsomaan elokuvan ilman sen kummempia kouristuksia ;)

Kyseinen pätkä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, minut se sai kihertämään, kangistumaan kauhusta, melkein itkemäänkin ja ääntelemään kuin leikkivä kettu. Toivottavasti pääsen viimeisestä piirteestä ennen kuin lähden seuraavan kerran ihmisten ilmoille. Olettaisin että elokuva on jo Suomessakin ja nimi lienee Tyttö ja kettu tai Kettu ja tyttö tms.