Vapaat kädet (ja vapaampi mieli)

Alanpa tässä pian väkertää materiaalia englanninopetusta varten. Onnistuin ennen joulua käyttämään lähes kaikki kopiointihuoneen laatikossa olleet laminointikalvot, joten kysäisin tänään ohjaavalta opettajaltani mistä niitä saisi. Lisäksi kysyin värillisestä tulostamisesta, vaikka ennen tuloani jo sähköpostilla sain tiedon, ettei siihen ole mahdollisuutta. No, tämä kaikki hoituu toimistossa hänen koneellaan ja kalvotkin on siellä, einfach fragen und Bescheid sagen! Jippii!

Ja vielä parempaa. Ohjaava opettajani tuli vihdoin järkiinsä ja teki kanssani sinunkaupat! Ehkä hän huomasi kuinka kaikkien muiden kanssa jo sinuttelen ja piti itseään hieman hölmönä.

Nyt saavat ekikset kivoja värikkäitä kuvia ja ohjeita ja niitä voin käyttää myös suomen opetuksessa.

Tästä päivästä hieman myöhemmin. Luvassa seuraavat uutisaiheet:
- Pienryhmässä kauhukakaroista kuoriutuu oikeita enkeleitä
- Yli-innokkaat nelosluokkalaiset saivat vastauslaatikon sijoiltaan
- Teatteriseurue Europa-AG:n verenhimoinen uutuus
- Enää ei turhia tärkeillä

Kommenttien valvonta

Vuodatukseen kirjauduttaessa hallintasivulla näkyi aina uudet kommentit, joihin pääsi klikkaamalla linkkiä. Blogspot ei ikinä kerro uusista kommenteista. Otin käyttöön kommenttien valvonnan, joka tuntuu olevan ainoa mahdollisuus huomata varmasti kaikki uudet kommentit (mikäli vaikka johonkin vanhempaan tekstiin tulee kommentti). Kun kirjoitat kommentin (ja olisikin toivottavaa että niitä kirjoiteltaisiin), se ei tule heti näkyviin, sillä minun pitää ensin hyväksyä se.

Tähän mennessä kaikki kommentit ovat olleet asiallisia ja kelvollisia, eli tämä toimenpide vain helpottaa minua pysymään perillä siitä mitä ja milloin kukakin kommentoi, ettei jää mitään huomaamatta.

Ajattelin vain ilmoittaa, ettei kukaan kummastele miksi oma kommentti ei tulekaan heti näkyviin. Kiitos kärsivällisyydestä!

Voisko ihanammin päivä enää alkaa

Olin tänään aamulla baletissa. Aijai kun teki hyvää. Ja huomenna se kyllä tuntuu! Vasen nivunen on nyt hieman kipeä, ollut kesäkuusta lähtien aina silloin kun olen notkeillut, olen silloin ehkä jotenkin vinksahtaneesti venytellyt ja koukeroinut spagaateissa. Toki sitä voisi perjantaiaamuna nukkua pitkään kun voi, mutta liikunta vetristää ja virkistää ja ehkä syytä on myös tämänhetkisessä aurinkoisessa säässä, joka tapauksessa tunnen oloni oikein hyväksi! Nyt vain pitäisi pohtia kuinka usein käyn ja miten sumplailen kaiken kun välillä varmaankin ehtii enemmän kuin toisinaan ja sitten taas heti tiedän, milloin joudun olemaan pois ja niitä pitäisi korvailla. Maksaisinko samantien 90 € kuussa ja treenaisin niin usein kuin haluaisin. Aluksi kuitenkin vain balettia, jossa pystyn hyvin kontrolloimaan tekemisiäni ja stepinkin voisi aloittaa aika pian, mutta vauhdikkaammat lajit joissa kieritään lattialla ym. saavat vielä odottaa.

Piipahdin koululla ja vein sinne eilen askartelemani vastauslaatikon. Maanantaina lähtee siis Suomi-tietovisailu käyntiin. Juliste on jo seinällä ja laatikon kiinnitän narun ja nastojen avulla maanantaina. Olen myös kopioinut alkajaisiksi 300 vastauskuponkia. Kirjoitan opettajille infolapun visailusta ja he voivat tiedottaa oppilailleen, menee taas koko viikko jos kävisin joka luokassa itse ja kaikille samanaikaisesti aulassa on sekin huono, sillä viesti ei kuitenkaan mene perille kun siellä on kauhea hälinä. Vastauskuponkeja oppilaat myös saavat opettajiltaan, aulasta ne lähtevät lentelemään ties minne ja kynät olisivat aina kateissa.

Tänään menen tapaamaan ensimmäistä kertaa tukioppilastani Lauraa. Hän on yhden kollegani 15-vuotias tytär, joka tarvitsee apua englannissa. Onneksi aurinko paistaa, on mukavaa hurauttaa pyörällä. He asuvat vielä reilu kolme kilometriä eteenpäin koululta, joten kilometrejä tulee tänään ihana mukavasti kasaan. Juho lähtee menomatkalle seurakseni.

Saksalaislasten maantuntemus

Eilen englannintunnin aikana kolme oppilasta teki jälkikäteen jotakin koetta. En tiedä tekivätkö sitä uudelleen vai ensimmäistä kertaa esim. sairastumisen vuoksi. Lopputunnista menin luokan takaosaan ja yksi koetta tehnyt poika kysyi voisiko käydä vessassa. Kerroin, että kello soisi ihan muutaman minuutin kuluttua. Vilkaisin samalla koepaperiin, joka käsitteli Saksan osavaltioita.

Muistan, kun Frau Albert (jota muutama on tänään kutsunut Warburgiksi tms., olen ihan pihalla) valitti joskus opettajanhuoneessa kun lapset eivät edes tiedä mitkä ovat idässä ja mitkä lännessä... Mitenköhän hän niitä paukuttaa lasten päähän? Ei ole tuntunut menevän jakeluun edes koko käsite Bundesland. Poika katsoi minua hieman hätääntyneenä ja hänen koepaperinsa näyttikin aika tyhjältä... Etelässä sijaitsevia osavaltioita oli hänen mukaansa Sveitsi ja Württemberg... Oikea vastaushan olisi Baijeri ja Baden-Württemberg.

Kävi poikaa sääliksi jo valmiiksi. Arvaan, minkälaiset huudot hän saa opettajaltaan... Mietin, olisiko pojalle jäänyt osavaltiot mieleen, jos olisi saanut pelailla joulumarkkinoilta ostamaani Saksa-palapelia. Schulkindergartenin opettaja kertoi kuinka 1970-luvulla, ajalla ennen kopiokoneita, oppilaat tekivät itse paljon enemmän. Opettajille oli käytössä leimoja, joiden sisälmykset oppilaat sitten omalla paperillaan värittivät. Siinä tekemisen lomassa osavaltiotkin varmasti jäivät paremmin päähän. Tai sellaisilla leikeillä joita kokeilimme Bonnin tapaamisessa.

Kaiken kukkuraksi pojan vieressä hänen näköetäisyydellään oli valtava Saksan kartta, josta osavaltiot olisi helposti voinut napata. Luokasta jo poistuttuamme sanoin hänelle, että vasta lopuksi tajusin, että siinähän oli se kartta. Poika taas hieman pelokkaana sanoi, että oli itsekin huomannut sen tunnin päätteeksi, mutta hänen vastauksensa olivat oman oppimansa perusteella kirjoitettuja. Toivottavasti hän ei luullut että yritin syyttää häntä lunttauksesta. Itse olisin varmasti mokomaa karttaa käyttänyt hyväksi ;) Pojan vastauksista kuitenkin näki, että hän on ollut rehellinen ja kehuin häntä siitä (en tietenkään sanonut, että vastaukset oli ihan päin honkia).

Millaisiakohan asioita olen itse oppinut Suomen maantiedosta ala-asteella. Mahdoimmeko opetella jotain maakuntia, kaupunkeja, vesistöjä? Minkälaisia tietoja voi vaatia esim. 10-vuotiaan osaavan. Mitähän osaan enää... Joku opettaja kysyi Suomen kartasta että mikäs meri se siinä ja tuossa ja sanoi, etten tiedä ja tarkistin kartasta ja mikä hämmästely, pitäisihän minun ne osata jos niitä aion lapsille opettaa. No, katsotaan päästäänkö ihan sinne asti ja haloo, opettaja voi aina tarkistaa tällaisia tietoja! Tärkeämpää olisi osata erilaisia tapoja opettaa ne asiat lapsille. Ja siksipä suomalainen opettajankoulutus onkin niin hyvä, kun siinä keskitytään itse pedagogiikkaan ja didaktiikkaan, miten opetetaan. Toissijaista on se mitä opetetaan. Saksassa tulevat luokanopettajat taas opiskelevat teoreettisesti joitain aineita ja maisterintutkinnon jälkeen suorittavat (esim. Niedersachsenissa eli Ala-Saksissa) puolitoistavuotisen referendariaatin, jossa tulee ensimmäistä kertaa opettaminen ja käytäntö mukaan. Heidän didaktiset työkalunsa ovat pitkälti oma-alotteisesta itseopiskelusta kiinni.

Punaisia tunnelmia

Arvelinkin, että joulujuhlakuvat jossain vaiheessa tulevat nettiin. Ehkä ne ovat olleet siellä jo pari viikkoa tai sitten joku on ne vasta loman jälkeen laittanut. Pukki ja punaisiin pukeutunu apulaisope keikistelevät siis kouluni kotisivuilla. Latasin kuvat sieltä ja lisään ne tähän, suoraa linkkiä kuviin kun ei ole ja kielitaidoton ei välttämättä heti niitä löytäisi.

Noh, noh, lapset, olkaapas nyt kiltisti tai ei se pukki tule.

Ja sieltä hän saapuu.

Ja heti ristikuulustelussa.

Petterikin kävi pukkia tervehtimässä.

Ja tietenkin oli lahjoja.

Eräs nelosluokkalainen tyttö teki open tänään hyvin iloiseksi, kun hän kertoi laulaneensa oppimansa laulun vanhemmilleen veljensä kanssa. Ja toinen oppilas vieressä rupesi hoilottamaan samaista laulua ja kertoi kuinka se soi päässä korvamadon tapaan lapsilla on, lapsilla on, aamusta iltaan hauskaa. Ihanaa, että lapset ovat innostuneita ja heidän innostuksena tarttuu opettajaankin... Ja päinvastoin!

Saksalaislapset ovat sokerista

Stressasin illalla töihinpaluuta, lähinnä aikaisen aamun ja heikosti suunnitellun kielikylpytunnin vuoksi. Kieriskelinkin sängyssä hereillä jo varmaankin tunnin ennen kuin kello soi, mutta nopeasti meni tämäkin päivä ja uusi lukukausi lähti hyvin käyntiin. Hieman masentaa sade, etenkin kun Suomeen oli juuri ehtinyt tulla ihanasti lunta.

Lapset olivat jo kaivanneet minua ja kummastelleet missä taas luurasin, toivottavasti näitä poissaoloja ei tule enää yhtään enempää. Enkä myöskään onneksi tullut sen kipeämmäksi ja olo on nyt mitä mainioin, mitä nyt vähän väsyttää. Kaupastakin toimme vihannes- ja hedelmäpainotteisia ostoksia ja odotan jo innolla perjantain balettituntia, ehkä taas pian olen vähän fitimpi.

Englannintunnilla aamulla käytimme vielä ruumiinosia ja opettelimme tekemisen sanoja, verbejä siis. Touch, tickle, shake, clap, stomp, knock, nod jne. Lauloimme If you´re happy and you know it eikä suurin osa lapsista vielä laulanut mukana, mutta toiminnallisissa kohdissa he tekivät ja lauloivat kyllä innokaasti. Sitten yhdistelimme eri verbejä ja ruumiinosia ja lapset saivat myös itse tehdä käskyjä. Hieman ujonpuoleista vielä oli, mutta auttamalla hieman ja kehottamalla puhumaan kovempaa lapset tekivät toistensa käskystä asioita. Ja lopuksi lapset halusivat ehdottomasti sutsisatsia ja sitä myös saivat, tosin vain kerran, mistä olivat pettyneitä. Ensi viikolla kertaillaan taas vanhoja ja sitten tutkaillaan lukuja.

Pari tunsia väkersin julistetta Suomi-visailua varten. Taustaksi valitsin vaaleansinisen paperin, sellainen A2-kokoinen ja siihen sitten askartelin metsänvihreästä Suomen kartan. Myöhemmin matkailuesitteitä selatessani huomasin, että yhdestä olisi löytynyt aika isokin Suomen kartta leikattavaksi julisteeseen, mutta ehkä itsetehty on omalla tavallaan hienompaa. Merkitsin karttaan punaisilla palloilla (rei´ittäjällä saa näppärästi) Suomen suurimpia kaupunkeja. Vielä pitäisi ehkä hieman liimata saaristoa... Ympärille liimasin matkaesitteistä kuvia Suomen eri kolkista. Vielä pitäisi tekstata johonkin tyylikkäästi Finnland-Quiz ja miettiä kuinka julisteeseen kiinnittäisi aina uuden kysymyksen ja postilaatikko vastauksia varten pitäisi myös askarrella. Toivottavasti lapset innostuvat visailusta! Hieman lisätyötähän se teettää itselle kun lukee ja tarkistaa vastauksia, mutta tarkoitus on joka tapauksessa tehdä pääasiassa monivalintakysymyksiä tai sellaisia, joihin voi vastata parilla sanalla. Toiveena kuitenkin olisi, että kynnys osallistua olisi matala myös ihan pienimmille. Kisa lähtee käyntiin ensi viikon maanantaina! Pari ensimmäistä kysymystä on mietittynä jo :)

Ensimmäisen pidemmän välitunnin loppupuolella yksi jos toinenkin kollega kävi huutamassa opehuoneen ovella että "Regenpause", sadevälitunti. Ajattelin, että naljailevat siinä niiden kustannuksella, joilla on ulkovälituntivalvonta. Opettajanhuone kuitenkin tyhjeni tasaista tahtia. Välillä joku huusi jopa "Hagelpause", raevälitunti. Vastapäätä istui sijaisopettaja, jolta sitten kysyin, että mikä juttu on kyseessä, pitääkö lasten tulla sisälle sateessa. Juu, ja heitä edellisen tunnin aikana opettaneet opettajat vahtivat oppilaita luokissa. Melkein purskahdin nauruun. Huhhuh. Kerroin, että Suomessa lapset kyllä leikkivät ulkona säällä kuin säällä, mitä nyt ehkä 30 asteen pakkaseen ei pakoteta. Kaikilla on asianmukaiset varusteet eikä välituntia valvoja opettajakaan ole sokerista. Ja Suomessa kuitenkin useimmissa kouluissa on joka tunnin jälkeen vartin välkkä, täällä vain kahdella välitunnilla käydään ulkona. Hitzefreista täällä ilmeisesti on jo luovuttu, eli vapaapäivästä, joka pidetään tukalan kuuman sään vuoksi. Seitsemän vuotta sitten näitä vapaita vielä oli ja lisäksi Schneefrei, eli vapaapäivä jos oli satanut lunta. Suomalaiset lapset, jotka eivät koulussa viihdy, tykkäisivät varmaankin sellaisesta järjestelystä. No, tulipahan taas uusi asia kummasteltavaksi tässä saksalaisessa koulumaailmassa.

Marie ja Anna esittelemässä harrastuksia.

Englannintunnit olivat yhtä vuoristorataa. Ensimmäinen pienryhmätunti meni hieman mukavammin, vaikka tunnilla ei pitkälle pötkittykään. Ennen syyslomaa lapsille jaettiin ryhmätöiden aiheet ja tänään oli vuorossa ensimmäinen esitys. Minun on edelleen hieman vaikeaa hahmottaa oppilaiden kielitaitoa. Pitäisi päästä kahlaamaan heidän oppikirjojaan läpi. Kokonaisten lauseiden muodostaminen on vielä hieman hankalaa ja joiltain jää aina olla-verbi lauseesta eikä kirjoittaminenkaan suju (mutta se ei suju edes äidinkielessä vielä yläasteellakaan monilla...), vaikka tässä ryhmässä onkin kielellisesti lahjakkaita oppilaita. Anna ja Marie kertoivat harrastuksista ja niinpä tuli käytyä läpi kaikkien harrastukset. On aina mukava oppia oppilaista jotain, tietää vähän mitä he tekevät koulun ulkopuolella. Esitelmät jatkuvat ensi viikolla, mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään eteenpäin.

On muuten hauska seurata juuri tuon kyseisen englanninopettajan opetusta, sillä kuulin sivukorvalla opettajanhuoneessa, kun hän kertoi jollekin muulle jatkokoulutuksestaan. Aiheena on erilaiset/vaihtelevat opetusmetodit tai vastaavaa. Kiinnostavaa katsoa miten hän itse toteuttaa erilaisia asioita vai aikooko myöhemmin toimia vain konsulttina muille opettajille. Ainakin yhden hyvän idean olen saanut häneltä. Kielenoppijat painavat asioita mieleensä hyvin erilaisin tavoin. Joku oppii sanoja liittämällä niitä lauseyhteyteen, toinen taas mekaanisesti ulkoa opettelemalla, kolmas ehkä melodiaan laulamalla. Moni oppii myös tekemällä. Opettaja pyysi jokaista oppilasta vuorotellen aina tekemään jonkun mainitun harrastuksen. Listen to music, kuinka esittäisi kuuntelemista, ja pienen hätistelyn jälkeen viimeinenkin laittaa käden korvalleen ja höristää. Eniten erilaisia tyylejä oli television katselussa, vaikka siinäkin monet räpelsivät kaukosäädintä. Myös erilaisia pelejä demonstroitiin. Jos vaikkapa kokeessa pitäisi yhdistää lause I like playing games johonkin sitä symboloivaan kuvaan eikä oppilas olisi täysin varma playing games -merkityksestä, voi hän miettiä mitä liikettä teki sen sanaparin yhteydessä tunnilla.

Nelosluokan tunti oli yhtä vuoristorataa. Opettaja tulee ensinnäkin myöhässä, oppilaita heitetään vuoronperään ulos ja jonkun puhutteluun ihan mitättömistä syistä ja sitten toisaalta taas hassutellaan ja nauretaan ja opettaja iskee aika usein silmää. Luulisi että oli hänellä itselläänkin pokassa pitelemistä, kun luki litanioita lasten toistettavaksi. Tehtävässä piti tunnistaa kuvasta eläimien jälkiä ja katsoa mihin jäljet johtaa (esim. kiven taakse) ja kirjoittaa lauseeseen oikea eläin. Eläimien nimiä siis toistettiin ja kun kymmenettä kertaa tulee yhdistelmä kuten moose-mouse-goose niin alkaa jo naurattaa. Toivottavasti sanat jäivät oppilaiden mieliin :) Ja toivottavasti lähiaikoina ehdimme opettajan kanssa miettiä, mikä oma roolini voisi olla tunneilla. Pienryhmässä saan varmasti tehdä enemmän kuin koko luokan kanssa. Heillähän on kaksi tuntia englantia viikossa ja olen niistä vain toisella läsnä joten kärryillä pysyminen on vaikeampaa. Martina kuitenkin selvästi oli valmis uhraamaan hieman aikaa, jotta löydämme minulle mielekästä tekemistä opetuksessa. Huippua, sillä kokemusta opettamisestahan olen tullut tänne saamaan!

Mutta eiköhän nyt tullut ihan riittämiin loman jälkeen jauhettua. Kaikki tuntuu kivalta ja odotan innolla huomista ekaluokkaa ja kuinka enkkujutut toimivat heidän kanssaan. Se on niin jännää kuinka eri ryhmissä ja luokissa vallitsee niin erilainen henki ja tekemisen meininki, sen hioutumiseen vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät ja joitain asioita voi tietoisesti yrittää muuttaakin, mutta siinä on tärkeimmässä roolissa luokan oma opettaja.

Suomen terveisiä

Viikko on mennyt todella nopeasti, mutta olen aina vähän joka välissä onnistunut keräämään sitä sun tätä roipetta palkinnoiksi tietovisaan. Suomi-aiheinen t-paita vielä puuttuu, mutta on pyyhettä, palapeliä, kuppia ja mukia, postikortteja ja ehkä vielä tänään etsin jotain tarroja. Muumia, Kunnasta ja Marimekkoa on tähän mennessä kertynyt varastoon.

Yritän jostain vielä tempaista sopivan kokoisen kuvan Suomen kartasta, niin voisin askarrella sellaisen tietovisajulisteeseen. Yritän saada jutun käyntiin ensi viikolla, eli loppuviikosta luvassa askartelua. Toivon todella pääseväni töihin! Vatsassa pesii nimittäin samankaltainen pöpö kuin ennen joulua Saksassa. Kehno tuuri, mutta toivon, että tällä kertaa voisin mennä töihin. Hävettäisi soitella keskiviikkoaamuna, etenkin kun kyseessä on aikalailla sama tauti, eri paikasta vain saatu tällä kertaa.

Ihanaa kun täällä on lunta! Menen tänään vielä ulkoiluttamaan entistä hoitokoiraani Eetua ja taidanpa napsia paljon kuvia! Aamulla kun kävimme lenkillä oli Vanhankaupunginkosken luontopolku ihan koskematon ja lumi vain pöllysi kun jack russel vipelsi minkä kintuistaan pääsi.

Huomenna toivottavasti matkalla maittaa uni, hieman on tullut univajetta ja lisäksi pitäisi keskiviikkoaamuna heti klo 7.45 pitää omaa oppituntia, mutta eiköhän se siitä. Nyt toivon, että pysyisin tänään hereillä, kun menemme katsomaan Tuntematonta sotilasta Kansallisteatteriin. Esitys on aika pitkä (etenkin jos lievästi oireilee vatsatautia), mutta uskon että sen verran elävä, ettei nukahtamaan pääse... :)