Moi moi!

Olen samalla todella iloinen ja surullinen siitä, että oppilaat ovat oppineet sanomaan moi moi. Eilen sitä nimittäin sovellettiin ihan tosielämään ja moimoit kaikuivat molemmin puolin. Vilkaisin jo hieman oppilaiden minulle askartelemia vihkosia ja muita ja moimoita oli sielläkin joka puolella.

Nyt se on ohi. Tänään illalla on vielä schools out party yhden kollegan luona, tarkoituksena lähinnä pitää läksiäisbailut rehtorille, joka jää kuun lopussa eläkkeelle. Työkavereita siis näen vielä tänään, mutta oppilaat piti hyvästellä eilen. Yllätin itseni enkä edes itkenyt, vaikka kyynel välillä oli herkässä.

Olin heti koulun alettua opettajanhuoneessa puuhailemassa, kun luokka kerrallaan oppilaat valuivat ala-aulaan hyvästelemään minua. Kaikilla luokilla oli jokin pieni lahja, juliste tai aanelosista koottu kirjanen. Yksi luokka jopa istutti minut tuolille ja jokainen halukas sai vielä sanoa mitä tahtoi ja olin tilanteesta ja kauniista sanoista niin häkeltynyt, etten oikein enää muista mitä oppilaat sanoivat. Mutta se tuntui hyvältä. Saada aitoa palautetta suoraan sydämestä ja tietää, että on ehkä jotain liikuttanut oppilaiden sisällä – ja oppilaat ne vasta minussa!

Olen juuri taas leipomassa pullaa illanviettoa varten, joten aikaa ei ole kertoa enempää eilisestä, mutta loppuun vielä kuvia. Ne ehkä kertovat jotain.


Huomenna lähdemme kävelemään Baltrumin saarelle laskuveden aikaan. Retki kestää koko päivän ja viikonlopun olemme sukuloimassa. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille, maanantaina taas tavataan!

Viimeistä viedään

Minulla on tällä hetkellä niin paljon mietteitä, sanottavaa ja kuvia, joita ehdin vasta torstaina purkaa koneelle. Huomenna on viimeinen työpäivä. Olen pidätellyt itkua tässä jo pari päivää.

Lapset tekevät kaiken niin vaikeaksi. Yhtäkkiä joku tulee ja ottaa kädestä, halaa, tai nojaa minua vasten kirkonpenkissä. Eikä auta sekään, että jo viikon olen kuullut Ich vermisse dich schon jetzt -mantraa.

Yritän lohduttautua sillä, että ainakin pienimpiä oppilaita todennäköisesti vielä näen, sillä varmasti käyn vierailulla parin vuoden sisällä. En ole koskaan ollut Saksassa Einschulungin aikaan, joten ehkä alkusyksystä 2009, kun yliopistokaan ei vielä ole alkanut, voisin käydä ihmettelemässä, kun uudet ekikset saavat Zuckertütensä.

Jemmassa on hirmuisesti asiaa viimeisiltä päiviltä, joten pysykäähän kuulolla. Jos minusta ei kuulu mitään, olen itkenyt näppäimistölle niin paljon, ettei se enää toimi ;)

Snif.

Punakynä

Tykkään tehdä kaikenlaista todella konkreettista. Opiskeluaikanakin aina viimeisenä tulee vedettyä listalta yli epämääräiset lue sitä ja tätä -käskyt. Ensimmäiseksi teen kivoimmat jutut eli kunnon tehtävät, jotain missä pitää kirjoittaa tai jos pitää lukea niin ainakin tehdä lukemaansa perustuvia tehtäviä.

Siksipä nautinkin, kun enkun pienryhmässä oppilaat kirjoittivat kirjeitä, jotka sain tarkastettavakseni. Olin kirjoittanut mielikuvitus-Henryltä kirjeen lapsille ja heidän tehtävänään oli vastata siihen ja kertoa asioita itsestään.

Hyvin vähän oli kirjoitusvirheitä, sillä moni oppilaista kopioi Henryn kirjeen lähes suoraan, taitavimmat hieman varioivat ja hyviä tuloksia oli! Muutenhan oikeinkirjoitus on ihan retuperällä, kun sanojen kirjallisen muodon kanssa työskennellään vasta niin myöhään, ettei lapsille heti synny käsitystä mikä lausunta ja mikä kirjoitettu sana kuuluvat yhteen.


Yllä kirjeet tarkastamattomina. Kirjeitä oli mukavaa lukea. Ihmettelin yhden pojan kirjettä, kun hän oli kertonut perheestään ja laittanut sulkuihin siskon ja siskon nimen Julian. Myöhemmin samalla viikolla näin pojan äidin, joka oli viimeisillään raskaana ja ymmärsin sulut. Viime keskiviikkona kun palautin kirjeet poika sai jo poistaa sulut, vauva oli syntynyt päivän sen jälkeen, kun olin nähnyt äidin. Ja Julia sieltä tuli :)


Ja kaikille kisutarrat ja kehut! Perinteisen punakynän sijaan käytin vaaleanpunaista puuväriä. Ei ole niin silmiinpistävää.

Tarkoitus oli ollut katsoa School life in England -dokumenttia, mutta se oli lainassa Medienzentrumista. Löysin sitten sivuston, jolla kerrottiin englantilaisesta kouluarjesta ja avasin sivut selaimen välilehdille, jotta voimme tutkailla niitä myös luokassa, jonne langaton netti ei yllä. Jokainen oppilas, joita oli paikalla vain neljä, juuri ne motivoituneimmat onneksi, sai valita pari aihealuetta, joista sitten luimme tietoa ja vertailimme saksalaista ja englantilaista koulupäivää. Hieman käytimme myös matematiikkaa, kummassa maassa lapset viettävät enemmän aikaa koulussa ja onko suhde sama puhtaan opetusajan kanssa. Saksalaislapsilla on puhdasta opetusaikaa viisi tuntia englantilaisia vähemmän ja säälimme hieman englantilaislapsia, joilla ei kyseisten nettisivujen mukaan ole kuin 1-2 taukoa aamupäivällä ja iltapäivä pidetään putkeen!

Aakkoset

A= albern
B= blöd
C= clever
D= doof

Minä olen aina siis ollut tyhmällä luokalla. Tuon lisäksi opin pari uutta leikkiä, joiden ohjeet menivät kyllä hyvin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta tekemällä oppii. Askeleiden määrät eivät kyllä olleet mitään vakioita, ainakaan meidän leikkiin yllyttäneillä lapsilla. Mutta kaipa lapsilla aina on vähän eri säännöt, saavat kaikenlaisia helpotuksia ;)



Olimme kaverini puutarhajuhlissa ja siellä olivat sulassa sovussa sankarin kaverit, sukulaiset ja naapurit eri ikäluokista. Tämä siskospari sitten tuli kyselemään meitä leikkimään joten niin minä, poikaystäväni sekä yksi paikallinen opeopiskelija ryhdyimme leikkiin. Kun sitten pidimme taukoa mm. salaattilautasellisten ääressä, oli kärttäminen kovaa, ja pakko oli vielä ottaa toinen rundi. Yläpuolella hieman lavastettu tilanne siitä, kuinka jäin kiinni.

Sen lisäksi että itse opin jotain, oppivat myös lapsetkin. En muista miten eläinleikissä pääsimme kyseiseen sanaan, mutta lapset tietävät että Wurst on suomeksi makkara :)

Tiedotus kusee 2

Sain eilen aamulla kuulla oppilailta, että he ovat koko päivän retkellä eikä Suomi-kerhon viimeistä kertaa siis ole. Minun mielestäni tällaisen informaation tulisi tulla minulle aivan eri taholta ja lisäksi paljon aikaisemmin!

Olin ehtinyt valmistella mukavaa viimeistä 45-minuuttistamme, väsännyt todistuksia ja kaikkea, pullareseptitkin oli tarkoitus jakaa ja vaihtaa viimeiset suomalaiset eurot pois.

En ollut ainoa harmistunut, ja harmistunutkin on ehkä hieman liian lievä sana. Jos ei ole omaa luokkaa tai ei ole rehtorin tai vararehtorin paras ystävä, niin ei ole mitään mahdollisuutta tietää uusimpia juttuja. Toivon, että asia tulee muuttumaan, kun koulunjohtoon ensi syksynä astuu kaksi reilun tuntuista nelikymppistä naista. Ehkä he saavat jotain tolkkua tähän kaikkeen.

Englannintunnille olin menossa, mutta ei siellä ollut opettajaa. Hän kun oli oman kakkosluokkansa kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sijaislistassa ei lukenut tuon tunnin kohdalla ketään. No, kohta meitä olikin siellä jopa neljä opettajaa.

Loppujen lopuksi pidin siis eilen vain puoli tuntia enkkua ekiksille. No, paljon oli kuitenkin tehtävää ja todistusten lisäksi askartelin Suomi-vihkosia lapsille. Sain kaikki todistukset askarreltua, täytettyä, laminoitua ja kiinnitettyä niihin pinssit, vaikka kuvissa homma vielä olikin hieman kesken. Suomi-vihkosia olen värkännyt reilut sata kappaletta, 3-4-luokkien oppilaat saavat askarrella vihkon itse. Tällä hetkellä on enää nelosluokat käymättä läpi.

Ensi viikon kokouksestakaan ei ole tullut mitään virallista kirjallista tietoa, mutta olen siitä kuitenkin tietoinen. Aion sitä ennen sitä paitsi sanoa pari sanaa Suomen koulujärjestelmästä, vaikka oli jo paljon aikaisemmin hoitaa sekin alta. Tulee ken tulee, toivottavasti edes joku vaivautuu kuuntelemaan vaikka paljon muutakin on meneillään.

Nelosten todistusten takana on myös ryhmäkuva.

Kolmosten todistukset odottamassa täyttämistä.

Suomi-vihkosia.

Eins, zwei, drei, keine Hitzefrei!

Silloin kun viimeksi asuin Saksassa oli tässä osavaltiossa käytössä vielä Hitzefrei, eli hellevapaa. Joku uusi säädös tai lakimuutos määrää, että vanhemmilla pitää olla mahdollisuus laskea sen varaan, että lapset todella ovat koulussa klo 12.45 asti. Siksi lapsia ei voi helteen vuoksi päästää kotiin etuajassa.

Olin juuri kävelemässä opettajanhuoneeseen viimeisen tunnin loppupuolella, kun näin ulkona yhden iltapäiväkerhon työntekijöistä ruiskuttavan letkusta vettä lapsien päälle. Voi sitä riemua! Yksi joukkio taas oli hakemassa vesiautomaatista lisää vettä mukeihinsa.

Kun ehdin kamerani kanssa ulos, oli vuorossa yleistä lotraamista saavissa olevan veden kanssa, mutta tämä leikki pistettiin nopeasti poikki, kun se alkoi mennä hieman yli. Ai että olisi tehnyt mieli itsekin pujahtaa saaviin ennen kuin lähdin pyöräilemään kotiin. Aivan tukalat oltavat! Asteita oli 34-35, ei näitä päiviä kiitos enää!

Avasin tänään television ja sieltä tuli sopivasti uutiset. Jossain toisessa osavaltiossa lapset oli päästetty kotiin jo tuntia ennen, eli lienee osavaltiokohtainen juttu.

Päivän lööppi: Opettaja yritti myrkyttää lapsia vanhentuneilla karkeilla!

Ai että hävettää!

Jaoin taas maanantaina tapani mukaan palkinnot edellisviikon Suomi-tietokilpailun voittajille. Tällä kertaa vuorossa olivat Niiskuneiti-pastillirasiat. Niitä voittajat mussuttelivat tyytyväisenä ohi kulkiessaan ja huutelivat, että enää pari jäljellä! Yksi tosin sanoi, että karkit ovat hieman kovia. Mutta muistikuvani mukaan kyseiset karkit ovat hieman sitkeitä.

Eilen sitten koulupäivän lopuksi tulee opettajanhuoneeseen kaksi nelosluokkalaista tyttöä ja heillä on minulle asiaa. Karkit kuulemma olivat olleet vähän oudon näköisiä ja tytöt olivat huomanneet, että parasta ennen -päiväys on jo ollut ja mennyt. NOLOA! Karkit ovat vain lojuneet kaapissa enkä ole yhtään katsonut milloin menevät vanhaksi. Karkit ovat menneet vanhaksi kaksi kuukautta sitten.

Maistoin tyttöjen rasiasta yhden mattapintaisen (kai ne normaalisti kiiltävät) karkin, joka oli kuitenkin pehmeä ja hyvänmakuinen. Pahoittelin kovasti ja sanoin, että olen ostanut karkit jo syyskuussa Suomesta enkä yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, koska ne vanhenisivat. Sanoin myös, että mielestäni karkit voi kuitenkin rauhassa syödä, sillä kahdessa kuukaudessa ei ehdi tapahtua mitään ihmeellistä ja makukin oli vielä ennallaan. Joidenkin muiden elintarvikkeiden kanssa pitäisi olla varovaisempi.

Kivakiva, ei niitä askeja olekaan kuin vielä joku 10-20 kaapissa, en tiedä kehtaanko niitä enää jakaa! Lakupötköissä ei ollut päiväystä lainkaan mutta testimaiston jälkeen ne kyllä kelpaavat vielä hyvin palkinnoiksi, hieman suklaatakin on vielä jäljellä. Olin kuitenkin laskenut sen varaan, että kaikki mitä kaapista löytyy voi käyttää palkintoina.

Hupsis.