Koulurakennuksen huumaaminen kanelintuoksulla

Tein tänään etätöitä. Olin ilmoittanut parille kollegalle, etten tule kahdelle ensimmäiselle tunnille, kuten yleensä, sillä pitää tehdä kotona taikina. Siinä olikin vaivaamista, kun tein litran taikinan, mutta kymmeneksi sain itseni koululle ja onneksi taikinarasiat olivat muovipussissa, olisin muuten voinut saada kummastelevia katseita, kun taikina pursuaa pyöränkorista yli ;)


Pyöräilen töihin 15-20 minuutissa ja näin aurinkoisena päivänä hiiva tykkäsi! Taikinalla oli muutenkin melkein kolme tuntia aikaa nousta ja opettajanhuoneen keittiössä se viimeistään tuli yli äyräiden, mutta onneksi ilmakuplat poksauteltuani sain sen kutakuinkin yhdessä osassa yläkerran luokkaan, jossa muut leivontatarvikkeet jo odottivat valmiina.

Aloitimme jo välitunnilla ja silti aika riitti juuri ja juuri. Kokemus sekin, kun yrittää opastaa kahdeksalle 10-vuotiaalle kuinka leivotaan pullaa. Näytin kuinka ihan tavallisia pikkupullia tehdään ja miten niistä voi muotoilla pullaukkoja (rusinoitakin olin tuonut napeiksi ja silmiksi). Tein myös yhden satsin korvapuusteja näytiksi, ja niitä suurin osa sitten alkoikin väsäillä. Näytin miten tehdään myös sellaisia spiraalikiekkoja, eli leikataan korvapuustipötköstä suoria paloja. Näistä vinkeistä huolimatta moni pyöritteli taikinasta makkaroita, voiteli ne, kieritti ja ripotteli päälle kanelia... Kerroin, että kaneli jää ihan kuivaksi hötöksi pullan päälle ja se kannattaisi ennemminkin laittaa täytteeksi.

Välillä mietin kuinka paljon perfektionisti sisässäni yrittää rajoittaa lasten luovuutta ja toisinaan omaanikin. Laittoi taas paljon ajattelemaan ja ehkä pikku hiljaa opin vähän rennommaksi ja sisäistämään ja hyväksymään sen, että on tsiljoona eri tapaa tehdä asioita ja silti kaikki voi onnistua hyvin. Myyntikelvollisiakin korvapuusteja syntyi mukavasti huomisen kirpputorin yhteydessä myytäväksi ja omaperäisemmät leipomukset lähtivät lasten mukaan. Pullat tosin pääsivät uuniin vasta oppilaiden lähdettyä, mutta pussitin ne heille valmiiksi ja kun heillä tänä iltana on vanhemmille teatteriesitys, saavat he pullansa suht tuoreina kotiin.


Välillä sai hieman komentaa ja huomauttaa sotkusta, mutta muuten puuha näytti varsin rentouttavalta ja mukavalta ja oppilaat keskittyivät hyvin tekemiseensä. Kuvotti hieman kun yksi poika läträsi margariinilla oikein kunnolla ja sitä oli pöydälläkin (minulla on margariini/voifobia...), mutta siivosipa edes sotkunsa jälkikäteen!

Ovella kävi hieman kateellisen näköistä porukkaa ja kolmosluokan Suomi-ryhmäläiset kysyivät koska he pääsevät leipomaan... Vastasin ihan suoraan ettei se onnistu, koska ryhmä on niin iso ja lisäksi rauhaton ja tottelematon. Sääli niiden oppilaiden kannalta, jotka mielellään leipoisivat ja käyttäytyisivätkin.

Kukaan ei voinut olla huomaamatta, että koulussa leivotaan. Pullien tuoksu nimittäin levisi ihan joka paikkaan, kun pullia kanniskeltiin kerrosten välillä ja paistettiin kahden keittiön uuneissa. Iltapäivällä oli tulossa joku kokous ja illalla teatterivieraita ja mietimme, että mahtaa olla heille aikamoinen pettymys, kun jo ulkona haisee korvapuusti mutta mitään ei olekaan tarjolla! Toivottavasti lapset muistavat mainostaa, että pullia on huomisen kirpputorin yhteydessä myynnissä kahviossa.



Pullat onnistuivat todella hyvin, en onnistunut polttamaan yhtäkään pellillistä vaikka koko ajan pitikin huidella siellä täällä. Kiertoilmauunille kiitos pullien kuohkeudesta, mitään muuta syytä en keksinyt sille, että pullat olivat ihanan pehmoisia, kuin vaahtokarkkia. Maistaa en voinut, koska tein taikinan tavalliseen maitoon. Mutta koemaistaja ainakin kehui omaa pullaansa herkulliseksi :)


Ensi viikoksi lupasin reseptin ja siitä on kiinnostunut moni muukin. Osnabrückissä leivotaan tulevaisuudessa toivottavasti paljon pullaa ;)

25.2.2009

Tuona päivänä ei tunneta armoa eikä yhtenäkään sitä ennen. Nyt alkaa tiukka seminaarityön työstäminen! Järkytyin viime viikolla kun huomasin (tänä vuonna ensi kertaa järjestettävän) seminaariennakkoilmoittautumisen menneen jo toukokuussa. Onneksi kuitenkin toimeennuin täyttämään lomakkeen ja lähettämään sen suoraan professorille, kun amanuenssi ei tapansa mukaan ihan heti palannut asiaan. No, olihan se juhannuskin siinä vaiheessa jo aika lähellä...

Sain peruutuspaikan, mikä helpotus! Eihän se valmistuminen olisi kuin vuodella taas venynyt enkä ikinä pääsisi yliopistolta ulos. Olin kirjoittanut suunnitelmistani sen verran paljon, että varmaankin vakuutin professorin sillä, että todella myös saan seminaarityöni valmiiksi ensi vuoden aikana.

Tänään tuli ohjelmarunko ja meikäläinen on esittelemässä tutkimussuunnitelmaansa 5.11. ja esittelee kirjallisen työnsä onneksi vasta helmikuun lopussa. Mutta pian sekin tulee.

Nyt ei muuta kuin sassiin Osnabrückin yliopiston kirjastoon kirjallisuutta keräämään. Minulla on vakaa aikomus saada rattaat pyörimään mahdollisimman pian ja tehokkaasti, jotta voisin seminaarin perään rustailla graduakin ja saada sen ehkä valmiiksi ensi vuoden puolella. Valmistuminen ei kuitenkaan häämötä samaan aikaan, mutta jää mukavasti joustonvaraa opetusharjoittelulle ja lastenhankinnalle ;)

Kaksi viikkoa enää töitä, mutta se "loma"viikko täällä taitaa kulua kirjojen parissa. Olen samanaikaisesti sekä innostunut että mälsistynyt. Toivottavasti intopuhtia riittää enemmän!

Nine babies

Olemme loruilleet ykkösten kanssa englannin tunneilla seuraavaa runoa:

Teddy bear, teddy bear, turn around
Teddy bear, teddy bear, touch the ground
Teddy bear, teddy bear, tie your shoes
Teddy bear, teddy bear, goodbye to you!

Lorun mukana olemme sitten keinutelleet kuvitteellista nallekarhua sylissämme ja tehneet lorussa olevat liikkeet. Olin ajatellut, että olisi hauskaa joku kerta, jos lapsilla oikeasti olisi nallukat sylissä, mutta en ole viitsinyt pyytää heitä ottamaan sellaisia mukaan vain yhtä puolituntista varten.

Tänään kun menin luokkaan, olin yhtä hymyä – siellä hääri kymmenisen nukkevauvaa, pari dinosaurusta ja muita leluja. Lapsilla oli sopivasti lelupäivä!

Laskimme sitten yhdessä nukkevauvojen määrän ja saimme tulokseksi nine babies. Sen jälkeen oli oppilaiden kanssa taas tekemistä. Kaksi viikkoa sitten ilmaisimme luokan oman opettajan kanssa oppilaille, ettei sellaisella käytöksellä päästä eteenpäin eikä kenenkään ole kiva tehdä töitä ja leikkiä. Nyt oli ihan sama juttu. Oma opettaja on sairaana mutta häntä sijaistanut kollega sai heti aluksi pari lasta etupulpetteihin laskemaan matikkaa. Ja kun kerroin ensi viikolla olevan viimeisen tunnin ja etten välttämättä halua tällaiseen möykkäryhmään tulla sitä pitämään, tuli mukavan hiljaista.

Toinen ekaluokka on hyvin rauhallinen ja hyvin hallittavissa. Äsken juuri pari kollegaa mietti onko kyse akustiikasta, tällä rauhallisella luokalla kun on kokolattiamatto ja toisella luokalla ei. Uskon kuitenkin, että kyse on enemmän opettajasta. Rauhallisen luokan opettaja on hyvin tyyni itse kun taas meluavan luokan opettaja useammin pauhaa.

Saimme vihdoin tehdä juttuja, jotka onnistuivat toisessa luokassa heti ja joita on tässä ryhmässä pari kertaa yritetty. Olen yrittänyt keksiä aktiviteetteja, joissa voi hyvin kerrata kaikenlaisia vuoden aikana oppimiamme juttuja.

Aluksi muistelimme ruumiinosia. Taputin aina jotain kohtaa ja toistin sen nimeä englanniksi, esim. head, head, head ja odotin että kaikki lapset tulevat mukaan, sitten siirryn johonkin muuhun kohtaan. Kun kaikki oli käyty läpi, oli oppilaiden vuoro toimia johtajina.

Seuraavaksi kertasimme värejä. Who has got a blue t-shirt? Kun kaikki värit oli sanottu ja lapset tiesivät oman paitansa värin, tulivat käskyt kuvioihin. If you have a pink t-shirt please turn around. Pystyin hyvin kontrolloimaan mitä lapset osaavat, mitä heille on jäänyt mieleen.

Huomiseksi pitää keksiä jotain uusia juttuja toiselle ryhmälle, heidän kanssaan kun on nuo jutut jo melkein kahteen kertaan tehty läpi. Joskus he haluavat ehdottomasti jonkun jutun uudestaan, mutta monesti myös kyllästyvät ja valittavat, että ei taas samaa juttua uudestaan... Koskaan ei voi etukäteen tietää mikä on tappotylsää ja mistä tulee hitti.

Nyt toivon, että saan vielä päivän aikana napattua kuvan ihanista vauvanukeista, kamera kun jäi opettajanhuoneeseen ensimmäisen tunnin ajaksi.

Nyt sitten niitä kuvia vielä esille! Miten tuleekaan mieleen keppihepat, kun katselen noita lapsien päiden yläpuolella jammailevia nukkevauvoja :)

Ensimmäiset hyvästit

Jotkut lapsista olivat ehtineet luulla, että minäkin olisin lähdössä, mutta täällä ollaan vielä nelisen viikkoa! Herra Hirvi nimittäin jätti hyvästit jo kaksi viikkoa sitten ja matkaseuraksi lähti matkusteleva karhuherra Bruno. Tämä olikin lapsille iso tapahtuma – ja haikea. Herra Hirveä hellittiin ja Brunokin sai suukkoja ja rutistuksia. Osa lapsista ei enää ole kyseisessä koulussa, kun Bruno syksyllä palaa Suomen kiertueeltaan. Vannoin lapsille kuitenkin, että Brunon Suomen kuukaudet tulevat olemaan ikimuistoiset ja kerroin, mitä kaikkea Brunon pään menoksi on tiedossa ja kyselin lapsilta, mitä he haluaisivat Brunon tekevän. Suomea pitäisi ainakin oppia ja sekös on helppoa kun kyseessä on pehmolelu ;) Järvenrannassa Brunon tulee myös käydä ja nähdä pääkaupunki Helsinki. Harmi, etten tuolloin kirjoittanut asioita muistiin, osa ehdotuksista oli taas päättömiä, samaa sarjaa kuin "onko Suomessa vessoja?".

Ennen hyvästejä siskoni tulivat vieraileviksi tähdiksi Suomi-tunnille. Mukaan tulivat poikkeuksellisesti myös neloset torstain ryhmästä ja mikä ilo olikaan seurata heidän touhujaan! Kun jaoimme kolmosia ryhmiin, jätin siskoni taakse nelosten kanssa ja käskin heidän tehdä tuttavuutta ja nelosten näyttää, mitä jo osaavat. Ja kun ne oli näytetty, oppilaat halusivat oppia lisää! He tulivat pari kertaa kysymään mitä on suomeksi was ist das? eli mikä tämä on, ja sen avulla kyselivät siskoiltani sitten kaikki mahdolliset esineet ja kuvat luokasta.

Tässä pääsette nauttimaan huudostani ja sekaisin menevistä fertigeistä ja bereiteista sekä rechtzeitigeista ja gleichzeitigeista. ;)

Lopuksi vielä koko ryhmän kanssa leikimme syksyllä Bonnissa oppimaani tervehdysleikkiä, suomalaisena versiona tietenkin. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä vierailuun, etenkin neloset. Kolmosten kanssa touhu on aina ollut mitä sattuu, mutta ainakin he malttoivat esitellä itsensä suomeksi ja kysyä siskoiltani keitä he ovat.

Tässä Suomi-kerhossa olleita lapsia, kolmosista puuttui jopa viitisen lasta.

Sen jälkeen, kun iltapäiväkerhotoiminnan lapset olivat syöneet lounaansa, keräännyimme kaikki koulun aulaan heittämään hyvästejä Herra Hirvelle ja Brunolle. Kerrottuani hieman Brunon tulevista kuukausista oli aika sanoa heipat, ja sekä Herra Hirvi että Bruno kävivät henkilökohtaisesti moikkaamassa kaikki oppilaat.

Tyttöjä mietitytti mitä kaikkea Bruno tuleekaan Suomessa näkemään ja kokemaan.

Nyt olen enää vain minä ja minunkin pitää sanoa hyvästit jo aivan liian pian! Enää 12 koulupäivää... Sinä aikana saan varmasti vielä useasti vastata lasten kysymyksiin koskien Brunon ja Herra Hirven vointia :)

Juhannus Saksassa

Kävimme eilen Düsseldorfissa ja siellä oli jopa hieman juhannustunnelmaa. Kauppakeskuksessa laulajaa ja vatsastapuhujaa ja kadulla joku nuori räppiryhmä. Tässä teille siis saksalaista räppiä ja paljon saksalaisia kasvoja!

Sänkyyn vasta ensimmäisen puoliajan jälkeen

Vajaa kaksi viikkoa sitten kun jalkapallon EM-kilpailut alkoivat, tuli maanantaina kouluun mustilla silmänalusilla varustettuja oppilaita. Poskilla oli levällään kasvomaaleja; punaista, mustaa ja keltaista. Oppilaat kertovat, kuinka saavat valvoa puoli kymmeneen asti, mutta toisen puoliajan alkaessa pitää olla jo visusti nukkumassa. Kyllähän lapsilla nyt pitäisi jalkapallolomaa olla koulusta ;)

Minäkin olen ollut aika väsynyt. Itselleni kahdeksan tunnin yöunet juuri ja juuri riittävät, mutta unet ovat jääneet aika lyhyiksi jalkapallon vuoksi. Meidän muuten niin rauhallinen kotikatu muuttuu yhdeksi tööttäilyksi useiden tuntien ajaksi ja ensimmäisen Saksan voiton jälkeen katseltiin ihan ilotulitustakin kattoikkunastamme. Nyt jännätään kuinka tänään käy. Mikäli Turkki voittaa, on odotettavissa ihan samanlaista tööttäilyä. Aiemmin päivällä kadulta kuului pikkupoikien kannustushuutoja Türkei, Türkei.

Melkein jokaisessa autossa liehuu lippu, useimmilla punamustakultainen, mutta myös muita lippuja on näkynyt. Mietin katsottaisiinko minua pitkään, jos virittelisin pienen Suomen lipun pyörääni. Tai voisin vaikka vain laittaa pari sellaista pientä paperilippuista coctail-tikkua johonkin ohjaustangon tuntumaan.

Kaikenlaisen lippukrääsän lisäksi on kaupoissa myös omia jalkapallofanimallistoja, sekä tytöille että pojille. Tämä on aina tapahtuma, jonka aikana saksalaiset rohkeasti viestittävät ylpeyttään kotimaastaan. Jalkapalloa katsotaan yhdessä ja yksin yhdessä.

Mekin kävimme kokeilemassa erästä ulkokatsomoa viime maanantaina, jolloin Saksa onneksi voitti. Ei syntynyt mitään tappeluita ja kaikki lähtivät hyvillä mielin kotiin. Oli ihan kiinnostavaa havannoida ihmisiä ja ylipäätään nähdä tuo pari viikkoa sitten avattu "rantabaari" Osnacabana. Se on jotain todella tyypillistä saksalaista... Rakentaa nyt tuollainen keinotekoinen biitsi keskelle kaupunkia. Mutta siellä lepotuoleissa ja Strandkorbeissa fanit viihtyivät hyvin. Kengissä on vieläkin hiekanhyviä.

Vessajuttuja

On välillä ihan mykistyttävää mitä kaikkea lapset haluavat Suomesta tietää. Tänään sama sankari, joka syksyllä tiedusteli onko suomalaisilla normaaleja sänkyjä, kysäisi ohimennen onko meillä Suomessa vessoja.

Olisi varmaan pitänyt kertoa että pienen hiekkalapion kanssa aina käymme metsässä kykkimässä. Tyydyin nyt kuitenkin vain vastaamaan kyllä ja selittämään sitä pientä eroa. Suomessa kun voi joka pytyllä miehetkin pissiä seisten. Lapset sitten ymmärsivät, että suomalaisissa vessoissa voi vain seisten asioida ja kysyivät onko meillä pytynrengasta. Yritin sitten tarkemmin selittää mitä eroa on sellaisella pytyllä, jossa voi asioida sekä istuen että seisten ja sellaisella, jossa voi asioida vain istuen. Tuli hieman pöljä olo.

Lapset kyselivät myös mitä Brunolle ja Herra Hirvelle kuuluu. Heidän läksiäisistään on tulossa tänne videomateriaaliakin, kunhan vain löytäisin sen hetken jolloin olisi hermoja ladata se... Kerroin, että he ovat isäni luona. Lapsia kiinnosti tietää kuinka vanha isäni on. Kerroin hänen olevan 48. Onpas nuori isä, totesi moni. Yksi nelonen kysyi omaa ikääni ja nopeasti laski päässään, minkä ikäinen isäni on ollut kun synnyin. Sitä sitten hämmästeltiin. Minulle taas oli käsittämätöntä, että monet oppilaat kertoivat isiensä olevan vanhempia kuin omani. Yhdeltä kysyin, onko tällä vanhempia sisaruksia ja hän sanoi kyllä. Sanoin, ettei se sitten ole ihmekään. Selvisi kuitenkin että se vanhempi sisarus on kahdeksanvuotias...

Tämän kyselytunnin vuoksi en heti päässyt lähtemään kotiin, mutta päivä kyllä piristyi kummasti.

Ja voitteko kuvitella, ettei pari nelosluokkalaista tienneet mitkä ovat hedelmiä ja mitkä vihanneksia. Heidän piti lajitella englanninkielisiä sanoja hedelmiin ja vihanneksiin ja kyse ei siis ollut vain siitä, etteivät he tienneet mitä tarkoittaa carrot tai apple, vaan siitä, etteivät he edes saksaksi osanneet sanoa onko banaani hedelmä vai vihannes... Neuvoin sitten perusohjeeksi, että hedelmät kasvavat puissa ja vihannekset maassa. Jotenkuten tehtävästä sitten suoriuduttiinkin, mutta silti sana grapeFRUIT oli lipsahtanut sinne vihannesten joukkoon... :D