Positiivisia käänteitä

Tuntuu, että eilinen kirjoitukseni on melkein ihan turhaa sen jälkeen, mitä tänään olen kuullut ja nähnyt. Mikään ei kuitenkaan ole koko totuus, joten tämänkin päivän hyvien kokemusten jälkeen tilanne jatkuu epävarmana.

Schulkindergartenin uusi poika on kuulemma eilen ja tänään käyttäytynyt paremmin kuin ryhmän muut pojat yhteensä. Maanantainen käytös johtui luultavasti äidin läsnäolosta. Poika ja hänen pikkusisarensa ovat kuulemma varsin päällekäyviä ja aivan mahdottomia äidilleen. Eilen poika oli opettajalle kertonut, kuinka kivaa hänellä on koulussa. Perheen olisi kyllä lisäksi syytä ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Äiti on ilmeisesti yksinhuoltaja, eikä jaksa paneutua lastensa kasvatukseen pätkän vertaa. Poikaa joskus aiemmin kuljettanut taksikuskikin oli kuulemma ollut yllättynyt kun äiti oli yhtäkkiä saanut vauvan... Ei vain olisi uskonut, hän kun aina poikaa taksiin saattaessaan aina savutteli tupakkaa. Onneksi poika nyt siis kuitenkin koulussa käyttäytyy, vaikkei tietenkään ole hyvä että hän on äitiään kohtaan kamala.

Uudesta kollegasta en edelleenkään kovin pidä, mutta kyllä hänellä ainakin ihan hyviä ideoita on. Tänään englannintunnilla oikean opettajan ollessa poissa menimme tietokoneluokkaan ja tämä uusi tyyppi sitten tietenkin oli siellä mukana. Olisin itse mieluummin pitänyt oppilaille ihan normaalin tunnin, sillä tietokoneluokassa pelleily on yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki tekevät mitä sattuu eikä oppilaat osaa asettaa minkäänlaisia tavoitteita, roiskivat vain. Kaikkiin ohjelmien tehtäviin kuuluu oleellisena osana ääni, joten luokassa vallitsee aikamoinen hälinä, kun oppilaiden lisäksi pölinää kuuluu tietokoneiden kaiuttimista. Muista luokista tultiin huomauttamaankin melusta. Uusi kollega yrittää nyt ruveta järkkäämään luokkaan kuulokkeita, jolloin jokainen voisi paremmin keskittyä omaan tekemiseensä eikä ulkopuoliset häiriintyisi niin paljon. Koulu voisi tehdä hyvän sijoituksen ja hankkia 30 paria hyviä kuulokkeita, mutta luultavasti oppilaita pyydetään tuomaan mukanaan omat...

Ekaluokkalaisten kanssa pelattiin bingoa. Olin varautunut, että se ei lähde ihan lennosta sujumaan, mutta kaikki olikin vielä monimutkaisempaa. Käytin selittämiseen paljon havainnoillistamista taululla sekä saksaa, mutta aina löytyi joku joka tunki taulukkoon numeroa 10, kun taululla oli ohje luvut 1-9 ja toinen taas rupesi ruksimaan ja yliviivaamaan lukuja ennen kuin ehdin niitä alkaa luetella. Saimme kuitenkin kaksi peliä pelattua ja lapset tykkäsivät niin paljon, että eiköhän taas ensi viikolla luokassa kaiu BINGO!

Kylläpä väsyttää... Minulla on poikkeuksellisen monta aikaista aamua tällä viikolla ja pidempiä päiviäkin. Olen kyllä innoissani, kun huomenna vihdoin käynnistyy nelosten Suomi-kerho, vaikka rehtori sanoikin, että sinne on vain pari lasta ilmoittautunut. Kummallista, useampi on nimittäin kysellyt minulta missä luokassa se on ja koska se alkaa ja onhan hän varmasti listalla. Olisi kivaa, jos lapsia olisi ainakin viisi. Perjantaista tulee pitkä, sillä lähden avuksi uintikisoihin... Nyt tosin sovimme, että pyöräilen uimahallille suoraan eli säästän aamulla puolisen tuntia ja lisäksi ei tarvitse jännittää mahdunko koululta jonkun autokyytiin. Kivaa uimakisoissa on se, että saa laittaa päälle jotain kesäistä, uimahallissa on hieman trooppisempi ilmasto kuin kuuten Osnabrückissä.

Viime yönä muuten ukkosti kunnolla, meidän pimennysverhon läpi ei näy mitkään salamat, mutta kahden aikaan yöllä oli kuin pommi olisi räjähtänyt enkä uskaltanut lähteä edes yksin vessaan kun pelkäsin jotain hyökkäystä. Sekä meno- että paluumatka sujuikin sitten kaatosateessa ja toivon että illan steppitunnille selviäisin kuivin nahoin...