Reikä pyllyssä ja niin edelleen

Oli pakko istahtaa tähän koneelle vielä ennen Bonniin lähteä ja kertoa muutamia hauskoja sutkautuksia maanantailta ja tiistailta. Nauroimme eilen makeasti, kun kerroin mitä kaikkea lapset olivat sanoneet tai tehneet. Toivottavasti ei tule paljon samoja kuin mitä jo olen kertonut.

Aloitin joka luokassa kertomalla että olen taas palannut takaisin ja tällä kertaa tuonut mukanani myös erityisen vieraan, Herra Hirven, erityisestä syystä. Tässä välissä kysäisin aina että mitä juhlaa vietetään 6.12. Saksassa ja lapset huutavat kuorossa Nikolaus! Tarkoitukseni oli vain todeta, että meilläpä ei Nikolausta ole mutta vietämme itsenäisyyspäivää. En kuitenkaan koskaan päässyt suoraan siihen itsenäisyyspäivään, kun lapset harmissaan huokasivat aaaww. Voi suomalaislapsiparkoja, kun ei Nikolaus käy tuomassa herkkuja heidän kenkiinsä ja sukkiinsa.

Kun pääsin itsenäisyyspäivään, eli Suomen synttäreihin, kysäisin kuinkahan monta vuotta Suomi mahtaa tänä vuonna täyttää. Monessa luokassa mentiin sopivasti 0-100 vuoden haarukassa ja oikea luku löytyi noin viidennellä yrittämällä. Muutamissa luokissa piti antaa vinkki, että Suomi on suurinpiirtein yhtä vanha kuin heidän isovanhempansa (okei, varmasti vanhempi kuin monien, mutta suunta oikea). Vinkki oli hyödyllinen sen jälkeen, kun oltiin arvioitu Suomen olevan 22 miljoonaa vuotta vanha ja muita niin suuria lukuja etten edes pysynyt perässä.

Lapset kaikki kiittivät Herra Hirveä katsoen häntä silmiin ja sanoen "kiitos", tai pikemminkin "gidos". Kukaan ei miettinyt näyttääkö tyhmältä puhuessaan Hirvelle. Vaikka en mikään vatsastapuhuja ole, ehkä jollekin kuitenkin syntyi mielikuva siitä, että Herra Hirvi on henkilö siinä missä muutkin. Mutta viimeinen luokka jossa käväisin, ekaluokka, paljasti karun totuuden. Opettaja oli lähtenyt hetkeksi luokasta, joten luokka alkoi hieman elää ja vaeltaa. Yksi tyttö tuli taaksemme ja töräytti kovalla äänellä että hirvellähän on reikä pepussa ja se on vain pelkkä käsinukke. Ihaks tosi?

Meillä kun ei ole Nikolausta niin mainitsin kuitenkin että joulupukki tulee Suomesta ja ehkäpä jos koululaiset ovat kilttejä, hän saattaisi käydä meidänkin koulussa. Joulunahan hän olisi aivan liian kiireinen, kun pitää käydä koko maailman kaikissa kodeissa. Ehkäpä kuitenkin juuri ennen joulua löytyisi kalenterista vapaata aikaa, kun meillä on vielä koulua. Pieni ekaluokkalainen tyttö ihan hengästyi ja huolestui, että eikö sitä pukkia sitten väsytä, kun se koko joulun kiertää maailmaa. Sanoin sitten, että sen jälkeenhän hänellä on koko vuosi aikaa nukkua ennen seuraavaa joulua. Tyttö helpottui ja sanoi ihaillen ja ehkä vähän kateellisenakin joulupukilla "mmmm, ihanaa".

Suomalainen suklaa maistui ja kun juttelin Hortin Gertien kanssa, eräs oppilas tuli luoksemme kertomaan, kuinka herkullista suomalainen suklaa oli ollut. Mistä lie maneerin oppinut, mutta hän laittoi sormensa yhteen, asetti ne huulilleen ja teki suukkoääneen ja samalla irrotti sormet toisistaan. Tiedättehän eleen? Ei pidä kertoa lapsille että suklaa on hyvää koska se tehdään sveitsiläisellä reseptillä ;)

Eurooppa-kerhossa pohdimme mitä olisi hauska oppia muilla kielillä. Lapset ehdottivat kiitosta, heitä ja niin edelleen ja yritin vihjata heille taskulamppujen ja muiden sijaan lukuja. En muista olinko itse niin pälli että valitsin niin huonon esimerkkiluvun vai sanoiko sen joku muu, mutta kolmosluokkalaisten mielestä se oli tietenkin hihihihih-juttu. Yritin kalastella sanaa luvut, Zahlen, ja sanoin sitten jota kuinkin niin että Was ist sechs für ein Wort? Sechs on saksaa ja tarkoittaa lukua kuusi. Ääntämisasultaan se tuskin poikkeaa sanasta Sex, seksi. Hihihihih, ja minä tietenkin heti yritän lisätä, ... oder sieben, oder eins? Ja kyllä se haettu termikin sieltä sitten tuli vihdoin.

Lapset ovat kovin malttamattomia nenäni suhteen. Joku lapsista kysyi, enkö millään voisi vilauttaa nenääni laastarin alta. Voi parkoja, kun kerroin että vielä kolme pitkää kuukautta pitää odottaa! Lisäksi udeltiin sairaalasta ja kysyttiin mitä unia olin nähnyt nukutuksen aikana. Ja että mahtoi olla tylsää vain maata sängyssä. No niinpä juuri!

Vain muutama kysäisi mitä kaksi muuta haavaa kaulassani oli. Yhdelle tytölle taisin sanoa, että jotakin nyt vain tutkittiin ja yhdelle pojalle taas että ei kuule mitään hajua, minähän nukuin koko ajan!

Ja pakko vielä kertoa tämä... Ennen savitöitä Vincent liimaili jotain tarroja ja kävin kysymässä häneltä mitä hän tekee ja kestääkö se vielä kauan, pian pitäisi nimittäin hakea essut jne. Hän oli liimailemassa jalkapallotarroja Bundesliga-kansioonsa. Kerroin, että itse keräsin jääkiekkotarroja vuonna 1992. Toinen poika vieressä kertoi, että hän on syntynyt 1998. Oliko tuo vinkki, että ei kiinnosta tollaset historiajutut open nuoruudesta... :D

Lustig, lustig, trallelallelaa!

Eloonjäämistaistelua 90 vuotta sitten ja nyt

Noin 90 vuotta sitten Suomi koki kovia, kun se taisteli itsenäisyytensä puolesta, mutta saavutettu itsenäisyys olikin sitten riemukas. Silloin taisteltiin eloonjäämisestä, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tänäpäivänä Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen harjoittelukoulussani taistelee jatkuvasti eloonjäännistään. Meitä on parinsadan ihmisen rintama vastaan suurta diktaattoria, mutta vihollista ei niin helposti kukistetakaan.

Mainoskampanjani oli suorastaan menestys ja Herra Hirvi kuumaa kamaa. Raukkaparka nukkuu nytkin ihan väsyksissä lokerossani, koska kaksi koulupäivää kiersi ympäriinsä lapsien höykytettävänä. Missiomme kuitenkin onnistui, sillä lapset olivat aivan myytyjä saatuaan suklaata, Suomen lipun ja tavata hirviherran, myös adventtikalenterit otettiin ilolla vastaan, vaikkei niiden luukuista suklaata saakaan.

Kun kävelen välitunnilla käytävällä lapset tulevat silittämään Herra Hirveä ja hihkuvat "moi, moi", koska ovat oppineet että se on tervehdys suomeksi. Kun kyselin mahdollisia Suomi-kerhosta kiinnostuneita oppilaita nousi kädet vinhaa vauhtia. Joka luokalta vähintään puolet oppilaista ilmaisi kiinnostuksena ja lupasin kaikille luokille vuoden aikana pitää edes pari kertaa jotain Suomi-teemaa, mikäli mitään säännöllistä opetusta ei järjesty.

Vararehtori joka välissä minut nähdessään kyseli hymyillen kuinka mainoskampanja sujuu ja kerroin korkeista luvuista. Raivostuttavaa, tietenkin vastassa vain olankohautus ja että tottakai nyt kaikki viittaavat, koska haluavat pois tavallisilta tunneilta jne. Pöh, itse uskon että lapset aidosti ovat kiinnostuneita jostain uudesta ja erilaisesta ja ymmärtävät, että kyseessä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Ja minun mielestäni kaikilla pitää olla mahdollisuus oppia Suomen kielestä ja kulttuurista huolimatta siitä kuinka hyvin he muutoin menestyvät koulusta. Itselleni on toki helpompaa jos minulla on 10 oppilaan ryhmä kilttejä tyttöjä, mutta joku heikompikin oppilas saattaisi saada hieman uutta potkua opiskeluun, kun saa jossain kokea uusia elämyksiä ja onnistumisentunteita.

Eurooppa-kerhossa lapset sanoivat eilen, että vaihtavat valinnaisainetta puolenvuoden jälkeen eli tammi-helmikuun vaihteessa. Hmmm. Mukavaa, kun tätäkään ei ole voitu kertoa minulle. Herra Andreashan viime viikolla ehdotti, että suomen voisi ympätä Eurooppa-kerhoon, mutta en heti sulattanut ideaa. Ennen tuota vaihdosta on jäljellä enää viitisen kertaa, mutta uskon kyllä, että onnistuisin rutistamaan Eurooppa-jutut näihin kertoihin. Emme voi tutustua kaikkiin Euroopan maihin millään, mutta käydä läpi yleisiä juttuja ja lisäksi tutustua vaikkapa niihin maihin, joissa oppilailla on juuret. Lentävää mattoakaan emme ehkä askartele, mutta eikös olisi aika hauska vain joku passi, johon lapset voisivat kirjata ylös tietoja eri maista ja tervehdyksiä eri kielillä sekä muuta hyödyllistä.

Jos Eurooppa-kerho jatkuisi vain tammikuulle, voisi helmikuussa jatkaa Suomen kieli ja kulttuuri. Näin tarjottaisiin kolmosluokkalaisille mahdollisuus saada opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Ykköskakkosluokkalaisten kohdalla olen mielestäni keksinyt loistavan ratkaisun. Heidän koulunsa loppuu jo neljännen tunnin jälkeen, mutta suurin osa jää viidenneksi tunniksi vielä iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa koululle puuhailemaan mitä milloinkin. Voisin jonain päivänä ottaa viidennellä tunnilla halukkaat ykköskakkoset Suomi-kerhoon. Ehdotin tätä eilen iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajalle Gertielle ja hänen mielestäänkin idea oli loistava...

Diktaattorimmekin tänään "iloitsi", että olin jo sopinut asiasta, mutta kuitenkin lähtiessäni sanoi, että keskustelemme vielä perjantaina iltapäiväkerhoporukan kanssa... Ja muutenkin voisimme perjantaina katsoa läpi lukujärjestyksen, joka siis on täydellinen kaaos toistaiseksi.

Ennen syyslomaa olin nelosluokan valinnaisliikunnassa, mutta nyt olen tietenkin hieman rajoittunut sen suhteen. En tiedä, koska uskallan taas ruveta kovasti liikkumaan ja tekemään lasten kanssa akrobatiikkaa, josta he tuntuivat olevan innoissaan. Muut opettajat pitävät minusta huolta ja käskevät vielä ottaa varovaisesti, mutta herra Andreas on sitä mieltä, että keväällä siirryn jälleen liikuntaan. Koska tilanteeni on epävarma, tarjoaisin mielelläni myös nelosluokkalaisille yhtenä valinnaisainevaihtoehtona Suomen kieltä ja kulttuuria. Tätäkään hän ei oikein meinannut sulatella... En tiedä onko kyse nyt viime viikolla syntyneestä vauvasta ja sen aiheuttamasta stressistä vai siitä, että hän yrittää saada minua tekemään juttuja, jotka helpottaisivat hänen työtaakkaansa. Olen jo savitöissä hänen sijastaan ja jos otan ohjat myös liikunnasta hänen puolestaan, on se minusta epäreilua muita opettajia kohtaan. Tarkoitus on kuitenkin tasaisesti auttaa kaikkia.

Muiden opettajien mielestä idea Suomi-kerhosta yhtenä valinnaisaineena on hyvä, sillä kaikille opettajille omat aineet ovat luonnollisesti tärkeitä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohtaa, jolloin neljä opettajaa olisi valmiit päästämään osan oppilaistaan pois opetuksesta. Mikä lie ongelmana ohjaavalla opettajallani, itse kun olin luullut keksiväni hyvät ja kaikkia helpottavat ratkaisut asiaan niin, ettei hänen tarvitsisi enää vaivata päätään asialla.

Suurimmassa osassa luokista oltiin myös kiinnostuneita nenästäni, yhdessä luokassa päästiin niinkin pitkälle että pohdittiin minkä nimisessä sairaalassa olin ja mistä näin unia nukutuksen aikana. Yksi ekaluokkalainen kysyi olinko minä eingeschläfert. Sanoin kyllä, oletin että sana tarkoittaisi nukuttamista. Opettajaa rupesi kuitenkin naurattamaan ja hän kysyi tiedänkö sanan merkitystä. Kohta nauroimme kaikki kun selvisi, että einschläfern tarkoittaa nukuttaa merkityksessä lopettaa esimerkiksi eläin. Ei nyt sentään, seisoinhan siellä ihan elävänä luokan edessä! :) Mutta tulipa taas opittua uutta sanastoa. Vain yhdessä luokassa kysyttiin miksi luomi leikattiin ja siihen vain tokaisin, että siitä olisi muuten tullut liian iso. Tämän asian käsittely meni siis aika odotetusti. Kaikissa ryhmissä, jossa asiasta puhuttiin, oppilaat tekivät aloitteen kyselemällä, joko kun kävin viemässä heille karkkia ja lipun tai sitten koko luokan kuullen.

Nämä kaksi päivää ovat olleet todella kivat varmasti sekä minulle että myös oppilaille ja opettajille. Herra Hirvi on tulevaisuudessa varmasti odotettu vieras ja pikkuiset Suomen liput menevät varmasti hyvään talteen. Jotkut lapset keräilevätkin moisia ja olivat todella haltioituneita!

Nyt vain toivon, että herra Andreaksin pääkin olisi käännettävissä. Seuraavat kaksi päivää vietän Bonnissa Comenius-opettajien tapaamisessa ja toivon, että tätäkin asiaa voisi ehkä käsitellä siellä. Tapaamiseen on kutsuttu myös ohjaavat opettajat niiltä, joiden äidinkieli kuuluu Euroopan harvinaisimpiin. Oma ohjaava opettajani ei ollut marraskuun tapaamisessa eikä nytkään. Sääli, ehkä hän siellä olisi ymmärtänyt kuinka ainutlaatuinen tilaisuus koululla nyt olisi tarjota oppilaille suomea...

Haluan vielä mainita erityisesti ihanat kollegani, jotka ovat niiiiin mukavia, avuliaita ja ystävällisiä! Oikeita aarteita silloin, kun tuntuu ettei oikein mikään luista. Sain eilen Elisabethilta kyydin koululle ja sainkin sitten samalla vietyä sinne kaiken materiaalin, mitä olen Suomesta tuonut. Olin ajatellut että senkin nähdessään muut ymmärtäisivät kuinka paljon olen nähnyt vaivaa... Listallani on nyt ostaa polkupyörääni kori, jotta saisin vähätkin tavarat helpommin kuljetettua, kun vasen olkapää ei vielä kestä painoa. Kyytejä tarjottiin lisääkin, mutta mielelläni pyöräilen!

Lopuksi vielä kuvia näistä mukavista päivistä. Ehkä rivivälit säilyvät näin, jos en lisää kuvia tekstin keskelle.

Maanantaiaamu alkoi, kun kaikki oppilaat opettajineen tulivat koulun aulaan. Pöydälle on sytytetty ensimmäisen adventin kunniaksi yksi kynttilä. Laulua johtaa kollegani Elisabeth. Selkä kameraan päin ohjaava opettajani sekä kaksi luokanopettajaa. Lurautimme yhden adventtilaulun, täysin kristillisellä sanomalla, vaikka koulussa muiden uskontokuntien edustajia on. Lisäksi Nikolaus-laulu torstaita varten. Lustig, lustig, trallelallelaa raikasi kovaa, vaikka säkeistöjen sanoja ei muuten olisi osattu.

Kalenteriluukun kimpussa Ronja.

Ekaluokkalaiset heiluttamassa Suomen lippuja... Ja voitte vain kuvitella että kaikki olisivat halunneet Herra Hirven syliinsä!


Tämän päivän päätteeksi kävin moikkaamassa vielä kaikki iltapäiväkerhon työntekijät ja viemässä heillekin suomalaisen tervehdyksen. Hekin ovat kaikki todella mukavia ja niinpä samantien sinuttelin kaikkia ja se oli kaikille ok. Inhottavaa, kun joidenkin opettajien kanssa pitää olla vielä niin jäykkä! Heilläpä oli nalle nimeltä Bruno, joka tuli Herra Hirven kanssa yhteiskuvaan. Bruno kiertää maailmaa hieman Amelien isän puutarhatontun tavoin. Bruno vierailee eri maiden kouluissa, joissa lapset kirjoittavat tervehdyksensä ja kuvan Brunosta Brunon mukana kulkevaan muistikirjaan. Mahtava idea!

Tässä Hort vor Ortin eli iltapäiväkerhon väki Brunon kanssa, kuva lisätään joulutervehdykseksi muistikirjaan.

Seuraavan kerran sitten raportointia Bonnin reissun jälkeen. Mukavaa viikkoa kaikille!

Terveiset Kölnin päiväretkeltä

Eilen käväisimme Juhon ja hänen äitinsä kanssa Kölnissä. Junamatkustelu on täällä todella kallista, vaikka meilläkin molemmilla on 106 € maksaneet 50 % alennukseen oikeuttavat kortit. Kölniin pääsee kahdessa tunnissa IC-junalla ja menopaluu olisi meille kolmelle maksanut 148 €. Lipunmyyjä oli kuitenkin ystävällinen ja kertoi myös Nordrhein-Westfalen-lipusta, joka on voimassa koko päivän kaikissa muissa paitsi IC-, EC- ja ICE-junissa, maksaa 31,50 € ja samalla lipulla kulkee viisikin ihmistä. Siihen me sitten päädyimme vaikka matkaa yhteen suuntaan kertyikin n. 3,5 tuntia, josta molempiin suuntiin 40 min odottelua Münsterissä. Olimme Kölnissä perille saman ajan, jonka istuimme junassa. Meillä on käynyt onni, kun asumme kahden osavaltion rajalla ja voimme näin hyödyntää sekä NRW-lippua sekä Niedersachsen-lippua. Yhdelle henkilölle lipun hinta on vajaa 20 € ja Niedersachsen-lipulla voi käydä Bremenissä ja Hampurissakin asti.

Kölnissä kiertelimme siellä vaihdossa olevan vanha riparikaverini Jaakon kanssa. Kölnin vesi -museon kaikki kierrokset olivat täynnä ja tuomiokirkkokin oli nopeasti koluttu, joten lähdimme vain sompailemaan kaupungille. Portaat olisi ollut kyllä ihan kiva kiivetä, mutta kuntoni on tällä hetkellä niin surkealla tolalla että siellä olisi mennyt koko päivä.

Illan hämärtyessä päädyimme yhdelle Kölnin viidestä joulumarkkina-alueesta. Pyrkimys oli löytää adventtikynttilät ja jonkinlainen teline, mutta se jäi nyt tälle päivälle. Toivottavasti Osnabrückin markkinoilta löytyy, koska tänään on aika sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä! Joimme Glühweinia (minä mustaherukkamehua) ja katselimme jättihodareita, joissa oli puoli metriä bratwurstia sekä vain ihailimme jouluista tunnelmaa. Tungos oli joissain kohdin melkein ahdistavakin.


Käyskentelimme vielä ennen lähtöä Reinin varrella ihaillen kaupungin valoja. Pidän edelleen enemmän Osnabrückistä, mutta olihan Kölnissä kieltämättä enemmän sellaista suurkaupungin tunnelmaa. Aion kuitenkin palata Kölniin, sillä mikä se sellainen saksanope on joka ei ole kiivennyt tuomiokirkon torniin? ;)

Paluumatkalla Münsterissäkin ostettiin Glühweinit ja minä tein loisto-ostoksen! Asemalla oli sellainen kauppa, jossa myydään lehtiä, kirjoja ja kortteja. Ikkunassa komeili Mauri Kunnaksen kirja! Das allerschönste Weihnachtsgeschenk eli Onnin paras joululahja. Olin harmitellut, etten nyt enää ehkä ehdi netistä tilata Kunnaksen joulukirjoja saksaksi enkä tiedä ehdinkö vierailla isotätini luona Hannoverin lähellä niin, että voisin lainata heidän kirjojaan, jos sellaisia vintiltä löytyisi. Nyt minulla on yksi joulutarina lapsille luettavaksi! Kirja maksoi 12,90 €, Suomesta jos olisin ostanut hinta olisi ollut noin kolminkertainen.

Suomi-kerho – ollako vai eikö olla?

Niin, siinä vasta pulma ! Voi #?%¶?!!!!! Olin jo iloinnut kun sain Suomeen sähköpostia, että Suomen kielen ja kulttuurin kerhoon on nyt oppilaat valmiina ja pääsen aloittamaan ryhmän kanssa ensi viikolla. Jahas, ongelmia ongelmia kuitenkin. Lapsia oli ollut kahdeksan mutta heistä moni on jo peruuttanut... No kai nyt kun opekin huitelee jossain sairaalassa eikä kukaan osaa kertoa mitä heille olisi luvassa. Ongelmaa tuottaa lisäksi ajankohta, sillä oppilaat joutuisivat olemaan pois normaaliopetuksesta. Minulle ehdotettiin suomijuttujen ymppäämistä Eurooppa-kerhoon, mutta ei kiitos enää nyt tässä vaiheessa kun Eurooppa-kerhostakin on niin selvät visiot ja blaah. Ehdotin myös että iltapäiväkerhojen lomassa voisin hyvin pitää suomea, mikä tietysti on pois niiltä joita se kiinnostaisi mutta lähtevät koulutuntien jälkeen suoraan kotiin mutta ei veisi oppilailta normaalituntia pois... No, se selvinnee ensi viikolla. Niin ja olivat vielä kehdanneet kysyä oppilailta jos heitä kiinnostaisi ruotsi enemmän! Ruotsikin on kivaa joo, mutta olenkohan siinä riittävän hyvä opettaakseni sitä ja mitäs matskua ois Ruotsista mukana no ei mitään.

Nyt on siis ryhdyttävä kampanjoimaan! Ei muuten, mutta olen nähnyt niin paljon vaivaa raahatessani kaikkia Suomi-lippulappusia ja muita tänne etten niitä nyt aio roskiinkaan heittää. Täältä tullaan, minä ja Herra Hirvi ja näytämme teille mistä kana pissii! Suunnitelma on seuraava: Menemme luokkaan Herra Hirven kanssa, ja hänhän siis puhuu vain suomea. Siinäpä saavat lapsiaiset ensimmäisen maistiaisen tästä kummajaiskielestä. Herra Hirvi voisi tehdä hassuja juttuja ja kantaa vaikka Suomen lippua suussaan. Onhan juhlaviikko kun Suomi täyttää 90 vuotta. No Herra Hirvellähän on päällään suomalaiset partiokuteet, niin siinäpä hieno aasinsilta adventtikalentereihin. Lahjoitamme jalomielisesti koko luokalle yhden kalenterin, jonka kolme ensimmäistä luukkua he pääsevätkin heti avaamaan (mikäli PR-iskumme sijoittuu tiistaille niin jopa neljä (4!!!) luukkua). Siinä on sitten mukava rupatella suomalaisista perinteistä ja hieman alustaa luokkaa siihen mitä sieltä luukuista tulee ja miten ne liittyvät meidän kulttuuriimme. Pyydämme heitä erityisesti torstaina kiinnittämään huomiota luukun kuvaan. Sitten Herra Hirvi laulaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei) ja jaamme juhlavasti kaikille lapsille ja opettajalle Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehdin sekä pienen paperisen Suomen lipun. Ohessa lapset voivat halutessaan esittää kysymyksiä silikoninenästäni samalla kun mässäilevät suklaata.

Kyllä me Herra Hirven kanssa aiotaan vakuuttaa ne muikeloiset meidän kivaan Suomi-kerhoon, jossa leikitään, lauletaan, hassutellaan, katsellaan kuvia, askarrellaan, kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan ja tietenkin puhutaan sitten sujuvasti suomea ensi kesänä. Ja Herra Hirvi opettaa Finlandia-hymnin (tai sitten ei).

Tätä uutista lukuun ottamatta oli oikein mukavaa käydä työpaikalla. Kaikki ottivat minut ilolla vastaan ja kyselivät kovasti kuulumisia ja sain pienen lahjankin! Elisabeth, joka hoitaa koulun kirjastoa, oli vanhempien kanssa käynyt kokoelmaa läpi ja sieltä oli poistettu kirjat, jotka vanhempien mielestä olivat liian vanhoja. Ja ai mikä aarre sieltä oli raakattu pois (minun onnekseni tietenkin), Tove Janssonin Winter in Muminthal kovissa kansissa ja suloinen pieni Muumipeikko yksin koristamassa kantta. Ihan ehjä vielä, sivuissa tietenkin ajanpatinaa. Nyt on sekin ongelma ratkaistu mitä Muumi-kirjaa ryhdyn lukemaan suomikerholaisille, se on meinaan Muumilaakson talvi! Ihanaa! Ja kaunis omistuskirjoituskin: Für Riita. Riidalle.

Ohjaava opettajani oli eilen saanut poikavauvan ja raukkaparka se vain töissä istui, kun saksalaiset eivät kuulemma tunne sellaista kuin isyysloma tai isyysvapaa tai mitään vastaavaa. Karl Jasperin pienistä suloisista varpaista oli jo ilmoitustaululla kuva. Saas nähdä pehmeneekö opettajan natsiminä mihinkään... Lapsi on jo toinen, eli ensimmäinen ei ainakaan ollut tehnyt vaikutusta. Tai ehkä opettaja oli vielä pahempi simputtaja ennen sitä!

Oli mukavaa tuntea itsensä tervetulleeksi ja odotan innolla lapsien näkemistä ensi viikolla. Pitää vain varoa etten rupea liikaa riehumaan. Koulun pyörteissä on helppo unohtaa parantumassa olevat haavat kun yhtäkkiä kaikki ympärillä on niin energistä eikä voi itsekään olla heilumatta, onneksi ihanat kollegani pitävät minusta huolta ja rauhoittelevat tarvittaessa ;)

Ai niin ja toisen ekaluokan opettaja oli vielä ehdottanut että voisin tehdä hänen luokkansa kanssa jotain englanti-projektia... Pöljää!! Toisen ekaluokan kanssa sitten ilmeisesti vain se 20 minuuttia kielikylpyä viikossa. Kolmosluokalla englanninopettajalla on haasteita kun ryhmät ovat ihan eritasoisia ja kaiken saa miettiä kahteen kertaan.

Kaikkea ei voi saada

Tylsistymistäni Suomessa ei suinkaan helpottanut se, että tiesin mitä kaikkea kivaa täällä Osnabrückissä sillä välin kun olin poissa. En muista olenko maininnut aiemmin gradusuunnitelmistani, mutta ehkä nyt voisin hieman kertoa asiasta. Olen jo viime vuonna hyvissä ajoin varannut itselleni todella kiinnostavan gradunaiheen. Innostuin mokomasta niin, etten halunnut kenenkään muun nappaavan ideaa (no, ehkä tästäkin aiheesta riittää palasia jokaiselle kun tarkentaa eri tavalla). Minua viehättää sadut ja tarinankerronta vieraan kielen opetuksessa. Siis mikä herkullinen aihe! Ainoa ikävä asia on se, että tutkielmaan pitää varmasti ottaa jokin hyvin kielitieteellinen näkökulma, esimerkiksi imperfektin oppiminen tarinoiden avulla tms. Itse haluaisin tehdä jotain hieman pedagogisempaa! Mutta joka tapauksessa pidän aiheesta sen verran paljon, etten ole ideasta ihan heti luopumassa.

Kaikki alkoi kristittyjen opettajien ja opeopiskelijoiden syyspäivillä vuosi sitten, kun olin Pentti Luumin "luennolla". Aluksi ajattelin että hän varmasti puhuu kaikkea hyödyllistä vaikkapa uskonnonopettajille, mutta tuleva saksanmaikka sai yllättyä! Ensinnäkin miten taivaallista, että saduista on hyvin paljon materiaalia ja teoriaa armaalla saksan kielellä! Kandidaatintutkielmaani kun väänsin (analyysi lukion saksanopettajien jatkokoulutustarpeista) löysin säälittävän vähän kirjallisuutta saksaksi (teoriaosuutena elinikäinen oppiminen). Koin siis iskeväni kultasuoneen. Kaikki Grimmit ja muuthan ovat juuri Saksasta, jippii! Pentti Luumi on tehnyt ensimmäisenä suomenkielisen tarinankerronnan ikään kuin teoriakirjan, jossa on osuudet opettajille, vanhemmille ja kristillisen lapsityön tekijöille tms. Ostin paikan päältä eurolla hyvin tiivistetyn pienen lehdykäisen ja pelkästään sen kirjallisuusluettelo oli lähes pelkkää saksankielistä materiaalia. Sitä isompaa oopusta en vielä ole hankkinut mutta on ostoslistalla.

Olen nyt vuoden aikana kahminut kaikenlaista satuihin ja tarinankerrontaan liittyvää. Viime syksynä Annantalolla oli jokin luentosarja, josta pääsin työkaverin vaihdettua vuoroa kanssani seuraamaan yhtä, jossa steinerpedagogi kertoi miten satuja voi käyttää opetuksessa. Sääli, että luentosarja loppui siihen enkä ollut tiennyt jutusta aiemmin, siinä olisi tullut opittua Grimmeistä yhtä sun toista eri näkökulmista. Viime keväänä Skotlannissa taas himoitsin tarinankerrontakurssista, mutta sain aikaiseksi vain mennä tarinankerrontailtaan ja aiheelle pyhitettyyn keskukseen ja aiemmin keväällä pariin nukketeatteriesitykseen (Oscar and the Highland Castle sekä Robin Hood). Siinä vaiheessa vielä kuvittelin, että voisin tehdä kahden aineen yhteisen gradun ja vaikkapa tänä vuonna kerätä hieman materiaalia satuilemalla saksalaislasten kanssa englannintunnilla. Mutta höps, minä kun en ole suorittanut englannista edes aineopintoja niin eihän kukaan suostu keskustelemaan kanssani mistään gradusta, joten eiköhän tästä tule nyt ihan vain germaanisen filologian tapaus.

Meille tuli kolme viikkoa edullisesti paikallinen lehti ja tietenkin sitten luin mainoksen täällä Osnabrückissä järjestettävistä tarinafestareista. Voi pee! Siis juuri silloin kun olen pois, marraskuun pari ensimmäistä viikkoa. Ai että jos olisin ollut täällä olisin ravannut katsomassa kaikki esitykset ja kuuntelemassa luennot. Ihan tyhmää! En löydä netistä mitään tietoa festivaalista, ehkä hyväkin niin, ja lehti jossa tapahtumasta kerrottiin on varmaan kuin jätepaperissa. Samoin kuin artikkeli kanadalaisesta koripallonpelaajasta, joka sivutyökseen opettaa englantia päiväkodissa. Ajattelin sitä lukiessani, että häneltä voisi saada loistoideoita ja materiaalia omaa kielikylpyopetustani varten. Kai lähtöni tuli sitten niin nopeasti etten muistanut ruveta leikkelemään artikkeleitä lehdestä eikä Juho tietenkään ole niitä osannut säästää. Nyt on vain elettävä ilman, kanukin yhteystietoja voisi ehkä lehden toimituksesta yrittää udella, ehkä tekisivät meikäläisestäkin juttua ;)

Olin tänään suunnittellut käyväni työpaikallani, mutta taidan suosiolla jättää sen huomiseksi. Heräsin Juhon herätyskelloon seitsemältä enkä saanut sen jälkeen enää unta ja kaiken kukkuraksi ulkona sataa... Ja sataa vielä monta päivää. Osnabrück on ilmeisesti Saksan sateisin kaupunki (miksi juuri nämä sateisimmat kaupungit vetävät minua puoleensa). Huomenna siis sinne oli olo mikä hyvänsä. Pitää käydä kurkkaamassa mitä olen jättänyt lokerooni (Herra Hirvi on toivottavasti nämä kuusi viikkoa selvinnyt syömällä kaappiin jättämiäni Marianne-karkkeja, mutta pimeässä on saattanut alkaa pelottaa) ja muutenkin tervehtiä kollegoita ja kysellä hieman mikä on tilanne. Mitä lapset tietävät, mitä he itse tietävät? Mitä lapset haluavat tietää ja mitä kaikkea heille voi kertoa? Luulisin että on turha alkaa selittää kahdesta pienemmästä haavasta että sieltä on otettu imusolmukkeita. Menevät parkojen päät aivan sekaisin. Muutenkin nyt vain hieman haistella tulevaa ja kertoa opettajille että ryskään alkuviikosta kaikkien luokkiin tuomaan tuliaisia ja näyttämään silikoninenääni.

Niin ja muuten jos teen myös englantilaisesta filologiasta sen sivuaineen pikkugradun niin pysyttelen kyllä samoissa teemoissa. Sydämeni olen menettänyt skotlantilaiselle tarinankerrontaperinteelle ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin kerätä vähän materiaalia kotoisassa pubissa kuuntelemassa uskomattomia tarinoita upeilta kertojilta ;) Ja nyt on lopetettava tämä aihe, sillä minua alkaa vaivata semmoinen ikävä Skotlantiin etten kohta enää kestä.

Kohti uutta alkua

Marraskuun loppuun kestävä sairaslomani ei onneksi saa jatkoa. Imusolmukkeet olivat terveet ja luomi poistettu riittävän isolla marginaalilla. Tarkkailussa käyn seuraavat viisi vuotta mutta nyt voin taas hetken keskittyä normaaliin elämään! Viimeinen kontrolli tällä erää on 26.11. ja sitä seuraavana päivänä kirmaan jo takaisin Saksaan.

Tuntuu hieman oudolta tällä hetkellä, kun on ikään kuin uudestaan lähdössä. Aika on tähän mennessä kulunut lähinnä lepäilyyn, mutta olen hieman ehtinyt jo ajatella ja valmistella tulevia viikkoja. Jatkan töissä maanantaina 3.12. Viikko on vajaa, sillä keskiviikosta torstaihin olen Bonnissa Comenius-apulaisopettajien tapaamisessa. Olen pyytänyt ohjaavalta opettajaltani, jos saisin aloittaa lukujärjestyksen mukaisesti vasta sitä seuraavalla viikolla lukuun ottamatta Eurooppa-kerhoa ja Suomi-kerhoa, ne kärsivät eniten jos niitä vielä siirretään. Muu ehtii myöhemminkin.

Haluan nimittäin maanantain ja tiistain aikana käydä jokaisessa luokassa tuomassa pienen tervehdyksen 90-vuotiaasta Suomesta. Ostin pieniä Suomen lippuja ja lisäksi vien Fazerin Sininen ja valkoinen -konvehteja. Sain myös vihdoin hankituksi pienen liehulipun. Lisäksi lapsilla on varmasti kysyttävää ulkonäöstäni ja poissaolostani. Mielestäni on hyvä, jos asia voidaan käsitellä samantien ja kaikki saavat kysyä niin paljon kuin haluavat niin, että opetus sen jälkeen voisi jatkua normaalisti ja kaikki keskittyisivät olennaiseen eikä miettimään pikkunupeissaan miksi opella on kummallinen nenä...

Tässä hieno Suomen lippuni sekä Marimekko-kuosinen nenänlämmitin, jonka tein eilen. Vuorina on villalangasta neulottu kaistale. Kuminauhat pujautetaan korvien taakse.

Tiimarista löysin cocktailtikkuja, joissa on Suomet liput. Laskeskelin, että kuutisen laatikkoa kuvassa olevia konvehteja pitäisi riittää saamaan kaikkien koulun jäsenien suu makeaksi. (Pikkusisko sanoi ihonsiirrettä pepperoniksi, mutta itselläni on eroava näkemys pepperonin värityksestä...)

Lainasin kirjastosta maailmanmusiikkihyllyltä joitain levyjä Eurooppa-kerhoa varten. Minulla on nyt tietokoneellani vähän musiikkia Kroatiasta, Portugalista, Latviasta, Liettuasta, Espanjasta ja lisäksi suomenruotsalaisia lastenlauluja. Pitää käydä vielä uudestaan kirjastossa hakemassa lisää. Harmi, että voi olla hankalaa saada lastenlauluja ja erilaista ajankohtaista musiikkia eri maista.

Viime yönä en saanut unta kun mietin vielä yhtä tuliaisasiaa... Olen ollut viemässä kouluuni yhtä partiolaisten perinteistä adventtikalenteria, lähinnä siis opettajanhuoneeseen. Mietin kuitenkin kuinka lapset ilahtuisivat, jos jokainen luokka saisi omansa. Kaikki saisivat avata ainakin yhden luukun. Olin ajatellut lukea jotain Mauri Kunnaksen joulukirjoista, mutten tiedä ehdinkö hankkia moisia saksaksi, niin olisi sitten edes jotain perinteistä suomalaista joulujuttua. Voisin vapaasti kääntää lapsille kalenterin takana olevan sadun.

Kukaan ei ole ruvennut perimään minulta marraskuun apurahaa, vaikka olen ilmoittanut tilanteestani kaikille mahdollisille tahoille. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylimääräisiä matkakustannuksiani, joten toivon että mitään peritäkään... Täällä Suomessa minulla on mennyt oikeastaan aika vähän rahaa, joten voin aivan hyvin ostaa 10 adventtikalenteria ja kuusi laatikkoa suklaakonvehteja.

Minulle on kertynyt myös lisää lehmäkortteja, joten niitähän pääsee kohta ihan jakamaan lapsille. Voi että minulla on ollut heitä ikävä, ja jos vararehtorin sähköpostiviestiin on uskomista niin kyllä minuakin odottavat sekä kollegat että oppilaat.

Enää pari viikkoa! Jonka jälkeen pari viikkoa koulua ja sitten taas pari viikkoa lomaa... Onneksi on koko kevät vielä edessä. Ehkä sitten viimeistään pääsisi vihdoin kiinni rutiineihin.

Ps. Voisiko joku ystävällisesti kertoa tyhmälle blogger-bloggaajalle miksi kuvien jälkeen tekstin rivinväli muuttuu... Lisään kuvat jälkikäteen tekstin sekaan, jonkun kerran olen lisännyt kuvan ensin ja jatkanut tekstiä sitten, mutta tulos on aina ollut sama. Näyttää typerältä ja kaiken lisäksi väljemmällä rivivälillä olisi varmasti miellyttävämpää lukea.

Karmaiseva mutta silti vielä ihan kiva ope

Olen ollut nyt Suomessa puolisentoista viikkoa ja ai että on tylsää. Oppilaita on kova ikävä ja kotia muutenkin, mutta tästä lomasta näyttää tulevan pidempi kuin mitä olin arvioinut. Asioiden varsinainen laita kun selvisi oikeastaan vasta viime viikon keskiviikkona, kun kävin Marian ja Töölön sairaaloissa tutkimuksissa ja keskustelemassa sairaanhoitajien ja lääkärien kanssa.

Minulta poistettiin viikko sitten torstaina kohtuullisen ohut melanooma sekä kaksi imusolmuketta. Ihonsiirto nenään tehtiin soliskuopasta. Ihonsiirto vaikuttaa onnistuneen ja näyttää plastiikkakirurgien mukaan hyvältä. Omasta mielestäni olisin pikemminkin sopinut johonkin Halloween-juhliin... Olen saanut vilkaista nenääni tämän viikon maanantaina ja keskiviikkona ja ensi maanantaina siteet poistetaan luultavasti kokonaan eli nenä näyttäytyy vihdoin suurelle yleisölle. Ihonsiirre on aluksi tummanpunainen, sitten harmahtava ja noin vuoden kuluessa siitä tulee vaalea ihonvärinen. Ei siis epäilystäkään, että muutos jäisi lapsilta huomaamatta... Asiasta keskustellaan varmasti töihin palattuani.

Koska kyseessä ei nyt ollutkaan vain yksinkertainen luomenpoisto, en voikaan lähteä niin pian kotiin. Ihopatologin tuloksia pitää odotella pari viikkoa. Todennäköistä on, että imusolmukkeet ovat puhtaat, mutta kaikki mahdollisuudet pitää ottaa huomioon. Ihonsiirre näyttää ottavan hyvin kiinni ja jos kehitys jatkuu samaa mallia sen suhteen ei tarvitse enää tehdä uusia toimenpiteitä. Poliklinikka-aika on 26.11. eli sinne asti nyt ainakin joudun täällä olemaan ja tämänhetkinen tavoite on palata töihin 3.12. Sairaslomaakin on virallisesti kuun loppuun asti.

Nyt siis vain päivä ja hetki kerrallaan. Olen jo sen verran voimissani, että jaksan nähdä ihmisiä, mutta en uskalla ottaa yhdelle päivälle enempää kuin yhden menon. Muuna aikana oleilen sisällä, katselen televisiota ja lueskelen lehtiä, keskittymiskyky ei oikein vielä riitä kirjojen lukemiseen. TYLSÄÄ! Olin ajatellut käyttää tämän ajan hyödyksi haalimalla kasaan lisää virikemateriaaliakin, mutta ihan vielä siihen ei riitä energiaa.

Sääli, että tällä välin Suomesta on jouduttu lukemaan, näkemään ja kuulemaan niin ikäviä uutisia. Keskiviikkona Jokelan ampumavälikohtaus oli ykkösuutisena myös Saksassa. Kuuntelin skypen välityksellä kotitelevisiomme uutisia... Kun palaan töihin, en tulekaan enää vain Pisa-onnistumisen maasta vaan pahoinvoinnin ja väkivallan maasta.

Toisaalta tällainen lisää motivaatiota omaan opiskeluun. Haluan tietää enemmän, haluan pystyä tekemään enemmän, haluan parhaat mahdollisuudet valmiudet omaan ammattiini ja nuorten kohtaamiseen, jotta voisin itse tulevaisuudessa olla osana ennaltaehkäisyä ja asioihin puuttumista. En koe, että opettajat ovat täysin vastuussa lasten ja nuorten mielenterveysongelmien havannoimisesta, mutta niin tärkeänä opettaja ei saa oman opetettavan aineensa sisältöä ja siinä etenemistä pitää, etteikö ehtisi epäkohtia huomatessaan puuttua myös niihin ja kohdella oppilaita kokonaisina ihmisinä, ei vain oman aineensa opiskelijoina. Olen ajatellut ja pari vuotta, että voisin jossain vaiheessa suorittaa myös erityisopettajan pätevyyden, koska tuskin haluan olla eläkeikään asti vain kieltenopettaja. Nyt ajattelen, että erityisopettajan pätevyydestä olisi hyötyä ihan normaalilla aineenopettajallakin. Toisaalta pätevistä erityisopettajista on pulaa, joten olisi tavallaan väärin koulutuksen jälkeen olla työllistymättä niihin tehtäviin.

No, ennen tätä kaikkea pitää kuitenkin ensin tervehtyä ja toipua, opiskella paljon lisää ja olla mukana ympäröivässä maailmassa. Loppukevennykseksi vielä naamatauluni eiliseltä. Tytöt varmaankin yökkäilevät ja poikien mielestä arvet ovat varmasti tosi cooleja...