Ilonpilkahduksia

On aika mieletön tunne kun koko vuoden minulle (ja muille) tiuskinut ja rimpuillut ja huitonut poika viime viikolla kysyi, voisinko pelata hänen kanssaan. Ja hymyilikin! Tietenkin Schulkindergartenin meininkiä tasapainottaakseen eräät aiemmin ihan siivosti käyttäytyneet lapset olivat taas ihan mahdottomia. Opettaja on ollut näiden reilun kymmenen lapsen kanssa niin pulassa, että muutama on jouduttu kesken koulupäivän lähettämään kotiin, koska käytös on ollut aivan kamalaa. Tuollaisessa paikassa on siis todella syytä iloita jonkun lapsen positiivisesta kehityksestä ja käytöksestä, koska se on toisinaan harvinaista herkkua.

Koulussamme on yhdestä perheestä kaikki neljä lasta ja viime viikolla satuin kolmena aamuna heidän kanssaan koulun lähellä sijaitsevaan risteykseen samaan aikaan. Olimme tosin ihan eri puolilla, mutta se ei estänyt lapsia huutamasta kovalla äänellä Hallo Frau Simoooooonen! Perjantaina tukiopettamasta tullessani tuli myöskin yksi oppilas vastaan ja taas tervehdittiin iloisesti ja yksi oppilas jopa väitti nähneensä minut joskus vuosi sitten jonkun kahvilan terassilla Nescafeta juomassa. Lapset on niin hauskoja. Mikään ei täsmännyt (en ollut täällä vuosi sitten, en juo kahvia, enkä ole istunut yhdenkään täkäläisen kahvilan tai baarin terassilla), mutta se ei silti tarkoita etteikö minua olisi nähty. Joskus lapsilla vain menee hieman jutut sekaisin... :)

Viime viikolla pidin toiselle kakkosluokalle Suomi-tunnin ja olin saanut ihan kirjallisena kysymyksiä etukäteen. Luokanopettaja sai kyllä minulle jotain kääntää, lasten oikeinkirjoitus kun on vielä todella retuperällä enkä itse osaa johdonmukaisesti jäljittää mitä milläkin tarkoitetaan... Lapset halusivat tietää mm. miten Suomessa vietetään äitienpäivää, mikä on aikaero ja kuinka ylipäätään juhlia vietetään, mutta myöskin että onko Suomessa kissoja ja jos on, minkä näköisiä, tuleeko Joulupukki aina ensimmäisenä suomalaislasten luokse sekä lista päättömiä sanoja, joille haluttiin suomennos.

Kollega joka on englannintunneilla hengaillut mukana on myöskin käyttäytynyt asiallisesti ja puuhaillut jotain omiaan luokan takaosassa. Torstaisin hän on pitänyt yhden tunnin yksin ja edellisen tunnin jäljiltä olikin sitten cd-kotelo rikki ja muovikansio, jossa kaikenlainen oheismateriaali on, taittunut... Hieman ikävää, sillä varsinainen opettaja tietää minun pääasiassa hoitaneen tuon englanninopetuksen enkä tietenkään haluaisi, että joudun palauttamaan hänelle kaiken materiaalin ihan sekundakunnossa :/

Iloa on pilannut myös se yksi nyt eläkkeelle jäävä kollega. Kerroin innoissani lasten esittämistä kysymyksistä. Hän vain kommentoi, että onpa lapsellisia kysymyksiä, ihan päiväkotitasoisia, kysyvät tuommoisia kysymyksiä vain kuluttaakseen aikaa. Haloo? Kuinka voi olettaa, että joku saksalaislapsi tietäisi yhtään mitään Suomesta? Moni pienempi oppilas hyvä jos tietää mitä kotikaupungin ulkopuolella tapahtuu. Toki on hassua kysyä onko Suomessa kissoja, mutta mistäpä sellaista voisi varmaksi tietää? Tämän kollegan mielestä parempi kysymys olisi, että onko Suomessa kotieläimiä. Ja mikähän tästä kysymyksestä tekee sitten niin paljon paremman ja kypsemmän? Odotan kauhulla tähän luokkaan menoa, sillä itse sallin kaikenlaiset kysymykset ja myös vastaan niihin. Toivottavasti tämä kollega ei rupea vaientamaan ja komentamaan oppilaita, aion kyllä pistää sitten hanttiin. Kyseessä on kuitenkin minun oppituntini!

Viime viikon paras juttu oli, kun toissaviikolla niillä nysäkynillä kirjoittanut pikku poika esitteli neljä uutta lyijykynäänsä sekä varapenaalinsa. Ihanaa, kun joku oikeasti petraa :)

Mukavaa vappua kaikille, meillä se kuluu reissun päällä ja simaa ja munkkia nautitaan sitten ensi vuonna tämänkin vuoden edestä ;)

Kuvatkin ovat ilonpilkahduksia viime viikolta eivätkä välttämättä liity vierellä olevaan tekstiin :)

Viimeisen viikon miinuksia

Minulla pitäisi ehdottomasti olla pieni muistikirja, johon merkitsisin kaikenlaista. Tuntuu että on ollut todella paljon ärsyttäviä juttuja tässä viimeisten päivien aikana, mutta miten nyt yhtäkkiä tulee mieleen vain muutama? Koulussa muutenkin tilanteet muuttuvat niin nopeasti ja tunteet heittelevät kaikilla osapuolilla laidasta laitaan, ettei kärpänenkään katossa pysyisi menossa mukana.

Aloitan asialla, joka vaivasi minua pari päivää, mutta olen nyt käsitellyt sitä ja puhunut siitä niin, että se ei enää kalva mieltäni. Rentoutusharjoitukseen tuli yksi luokka valmiiksi jo 20 minuuttia myöhässä ja ensimmäiset kymmenen minuuttia meni siihen, että lapset saatiin paikoilleen. Huutelin monen otteeseen ja kävin yksittäisiä oppilaita pyytämässä istumaan alas, mutta siellä ne sankarit vain huitoivat. Olin tehnyt tilaan myös tuoleilla ja pöydillä rajan, jota ei ylitetä. Sekunnin sadasosassa puolet oppilaista on jo toisella puolella pöytäfutiksen ja muiden kiinnostavien pelien parissa, yritä siinä sitten kerätä heiltä huomiota. Luokassa kun kaikki istuvat paikoillaan on aika tehokasta vain istahtaa opettajantuolille hiljaa, kyllä minuutin parin sisällä kaikki huomaavat, että odotan, eikä tarvitse älähtää.

Yksi poika vain jatkoi hyörimistä ja pyörimistä ja kutsuin häntä nimeltä aika monta kertaa. Lopulta hän piiritti minua pitäen käsiään aseena ja osoitteli päätäni. En miettinyt hetkeäkään, vaan läpsäisin pojan kädet alas, tarkoituksena ehkä ennemminkin vain laskea "ase" alas, mutta aika kovalta se läimäys kuulosti ja omaankin käteeni sattui. Poika ei ottanut rauhoittuakseen, joten vedin hänet kädestä ulos ja kysyin, haluaako hän olla mukana rentoutusharjoituksessa vai ei. Lisäksi pyysin anteeksi ja sanoin, että minulla oli kuitenkin syyni läpsäykselle. Vaikka ase olisikin vain lelu tai pelkät kädet, saa se minussa ainakin silti aikamoisia pelontunteita valtaan ja sanoin pojalle, ettei noilla asioilla ole leikkimistä. Sanoin, etten todellakaan halunnut lyödä, mutta se oli minun puolustusrefleksini kun joku osoittelee "aseella" kasvojani. Tämän jälkeen yhteistyö sujuikin sitten paremmin. Kerroin pojan käytöksestä kollegalleni ja hänkin vain sanoi että ulos sitten vain, mutta pakko on olla muitakin vaihtoehtoja!

Muut tällä hetkellä mieleeni tulevat jutut ovat muiden kertomia, uskomattomia juttuja kouluarjesta. Kakkosluokan opettaja oli puhumassa yhden oppilaan kanssa kun toinen oppilas tulee ja sylkäisee ensimmäistä oppilasta naamaan. Opettajan nähden siis. Ajatteli ehkä, että teko oli oikeutettu, koska kuulemma hänelle oli tehty samoin. Kuvottavaa!

Kolmosluokalle on joitain viikkoja sitten siirtynyt tyttö kakkosluokalta. Kollegat käyttävät tytöstä termiä unerzogen eli ei-kasvatettu, ihan ihme käyttäytymistä hänelläkin. Luokka, johon hänet sijoitettiin, on todella rauhallinen ja kiltti luokka, jossa ei aiemmin ole potkiskelua ja lyömistä tunnettu. Sitten tulee tämä perheen ainukainen lapsi, jonka vanhemmatkin ovat täysin tossun alla. Olen monesti huomauttanut tytölle purkan syönnistä ja äiti vain puolustelee, ettei kyllä itse ainakaan lapselle purkkaa anna. Sama se keneltä tyttö purkkansa saa, mutta tunnilla sitä ei mussuteta. Mimmi vielä nyhjää siellä roskiksella ikuisuuden ja jättää vielä pikkuisen palan suuhunsa, minkä tietysti myös huomaan. Äiti on ihan avuton, eikä luokanopettajakaan tiedä mitä lapsen kanssa tekisi. Tyttö kietoo aikuisia pikkusormensa ympärille minkä ehtii. Vaikka kuinka tiukkana olisi, ei taida viesti mennä perille.

Hänen luokanopettajansa kertoi tunnista, jolla he tekivät jonkun kokeen johon tarvittiin kaksi sokeripalaa. Tyttö kysyi, josko saisi toisen paloista. Opettaja sanoi ei ja kertoi kaksi syytä: ensinnäkin palaa tarvitaan pian tehtävässä kokeessa ja toisekseen paloja on vain kaksi eivätkä ne siis riittäisi koko luokalle makupaloiksi. Opettaja kääntyi ympäri ja palasi, toinen sokeripala oli kadonnut. Hän sai tytön sentään sylkemään sen ulos. Käsittämätöntä.

En voi myöskään uskoa, että joku ei saa viikkokausiin aikaiseksi hankkia kynää ja pyyhekumia. Kyseessä on varsin herttainen poika ja ihan harmittaa joutua hänelle muistuttamaan asiasta. Lyijykynällä on pituutta huimat puolitoista senttiä. Ihan hyvin hän kirjoittaa ja lukee, mutta perusvälineet eivät ole kunnossa. Tämä ei tietenkään olisi ongelma Suomessa, jossa koulu tarjoaa kaikki välineet.

Terveyspäivät

Viime torstaina ja perjantaina koulussamme vietettiin terveyspäiviä. Projekti oli koulun sekä iltapäivätoiminnan yhteinen ja aikamoinen menestys. Rahaakin saatiin kerättyä mukavasti, jotta vastaavanlainen tempaus voitaisiin useamminkin järjestää. Lapsilla tuntui olevan todella mukavaa ja se hyvä mieli tarttui väkisinkin meihin aikuisiinkin.

Minulle jäi päivistä tietenkin todella suppea kuva, sillä perjantaina en ollut töissä laisinkaan ja torstaina pidin yhtä ja samaa rentoutusharjoitusta eri ryhmille. Löysin onneksi netistä pari mukavaa lyhyttä mielikuvitusmatkaa. Poltin myös yhdelle levylle koneeltani erilaisia rentouttavia kappaleita, mm. Rinneradiota ja Rajatonta.

Eri luokka-asteilla oli eri ohjelmaa. Jotkut kävivät torilla, toiset maatilalla, kolmannet kasvitieteellisen puutarhan suklaatyöpajassa. Koululla oli rentoutuksen lisäksi erilaisia liikuntajuttuja, leivontaa sekä tietoiskuja terveyteen liittyvistä asioista. Olisi ollut hauskaa mennä jonkun luokan mukana, mutta kyllä rentoutuksellekin oli tarvetta. Kaikki meni paremmin kuin oletin, vaikka muutamia hankaliakin tapauksia tuli vastaan. Suurin osa lapsista kuitenkin ymmärsi kun sanoin, että vaikkei itse tunnu siltä että jaksaisi keskittyä, voi ajatella muita asioita kunhan ei häiritse muita. Kun matkalle vihdoin päästiin, olivat lähes kaikki asiallisesti. Oppilaat myös itse tehokkaasti näpäyttävät toisilleen, jos eivät pidä heidän metelistään ja käytöksestään.

Mielikuvitusmatkan jälkeen kyselin lapsiltä mitä he olivat, tunteneet, haistaneet, maistaneet ja nähneet. Oli ihana kuunnella kuinka ihastuneesti lapset kertoivat kokemastaan ja vaikuttivat jotenkin tyyniltä ja rauhallisilta. Ei tekisi lainkaan hullua pieni rentoutus päivittäin.

Koulun nettisivuilta bongasin lisää kuvia, jotta itsekin saisin nähdä mitä muualla tapahtui. Niitä kuvia ovat lähes kaikki tässä kirjoituksessa olevat kuvat. Kuvat eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä eivätkä muutenkaan kovin siistissä järjestyksessä, koittakaa kestää!

Perjantain kohokohdat oli vanhempien järjestämä yhteinen aamiainen koko koululle sekä sponsorijuoksu, josta tosiaan kertyivät rahat seuraavaa projektia varten. Jotkut oppilaat juoksivat koulun ympäri jopa 20 kertaa ja keräsivät sillä isovanhemmiltaan ja kummeiltaan aikamoisia potteja. Erityisluokkalaisetkin, joilla on erilaisia motorisia ja muita esteitä, olivat juosseet jopa neljä kierrosta. Näistä päivistä ja lasten saavutuksista jaksetaan hehkuttaa vielä pitkään!

Minulla olisi muutamia asioita, joista todella mielelläni haluaisin kirjoittaa, mutta huomaa, että loppu alkaa lähestyä kun koko ajan kaikenlaista viime hetken menoa. Lisäksi sää on ollut aivan ihanan aurinkoinen ja siitä on tietenkin pitänyt nauttia. Toivon kuitenkin palaavani vielä sekä positiivisissa että negatiivisissa merkeissä tällä viikolla.

Suomi-maniaa

(Huom! Tämä blogi näkyy parhaiten Firefoxilla, sitä käytän itsekin. Olen huomannut, että nätisti järjestelemäni kuvat ovat ihan päin seiniä esim. Safarilla ja Explorerilla.)

Kaikki lapset haluaisivat heti paikalla Suomeen! Olisittepa kuulleet niin oooh-äännähdyksiä aina kun näytin videotykillä uuden kuvan. Lapset olivat aivan haltioissaan Suomen luonnosta ja tekivät kiinnostavia havaintoja kuvista, joissa näkyi entinen kyläkouluni sekä espoolaisia koululaisia.

Molemmat tähän mennessä pitämäni Suomi-tunnit ovat menneet mukavasti, sääli vain että aikaa on niin vähän. Lapsilla on uskomattoman paljon kysymyksiä ja pienimmät lisäksi viittaavat ihan muistakin asioista, mutten kuitenkaan kehtaa keskeyttää heitä...

Olen aluksi Herra Hirven kanssa toivottanut hyvät huomenet ja sen jälkeen käynyt Suomen kartan kimppuun. Ensin olen tosin näyttänyt Euroopan karttaa ja olemme pohtineet Suomen ja Saksan välimatkaa, asukaslukujen eroja jne. Kartalta olemme sitten yrittäneet bongailla eri värejä ja miettiä mitä ne voisivat kuvastaa. Saksalaislapsi tietenkin sanoo että sininen on jokea ja vihreä peltoa/niittyä. Maisema todella on erilaista. Kuvissa minulla sitten olikin sekä metsää että järvimaisemaa, joten toivon että lapset lähtivät taas pikkuisen viisaampana tunniltani :)

Videotykillä näytin kuvia Suomen luonnosta, suomalaisista rakennuksista, vanhasta koulustani sekä espoolaisesta koulusta ja sen nelosluokan oppilaista. Mukana oli myös kaksi kuvaa itsestäni viime kesältä ja arvasin ihan oikein, että ne purisivat lapsiin ;) Toisessa ajelen pappamopolla pappani lapsuuden kodin edessä Satakunnassa ja toisessa taas paijaan heppaani. Sain hieman respektiä pojilta ja tytöt kysyivät heti hevosen nimeä ;)

Koska se paketti ei ole edelleenkään saapunut, ei minulla ollut näyttää lapsille suomalaisia lastenohjelmia, mutta pätkä Heinähatusta ja Vilttitossusta pyöri sen sijaan. Kauhea huutohan siitä tuli, kun emme elokuvaa voineet katsoa kokonaan. Lapset tuntuivat tykkäävän, vaikkeivät kieltä ymmärtäneetkään.

















Lopuksi oppilaat kiersivät kolmella asemalla. Yhdelle asemalle olin tuonut vinon pinon suomalaisia lastenkirjoja sekä lasten- ja nuortenlehtiä. Toisella asemalla taas sai pelata joko design-dominoa, eläindominoa tai värimuistipeliä. Nopeasti kertasin säännöt, mutta lapset tuntuivat viihtyvän pelien ääressä ilmankin ja tärkeintähän oli, että he saivat hypistellä suomalaista puuta, oppia eläinten nimiä sekä tutustua suomalaiseen muotoiluun. Värimuistipeli oli suosittu, onneksi askartelin sen viime hetkellä! Kolmannella pisteellä sai askarrella itselleen muistoksi Suomi-postikortin. Tämä oli arvatenkin ehdoton hitti! Matkailuesitteet silppoutuivat hetkessä. Parilla lapsella ei ollut saksia eikä liimaa eivätkä luokkakaverit lainanneet... Tätä ongelmaa ei olisi Suomessa, koska välineet tulevat koululta. Enhän minäkään siinä sitten voinut ruveta pakottamaan lapsia lainailemaan liimoja toisilleen, onhan se varmasti ärsyttävää jos he aina joutuvat tekemään sitä.




































Yksi Suomi-kerhossakin oleva poiki kysyi kaikenlaista silmät kiiluen. Onko Suomessa eläimiä? Miksi Venäjä otti osan Suomesta myös pohjoisesta, eihän siellä ole kuin tuntureita? Voiko Suomessa kalastaa? Saatuaan viimeiseen kysymykseen kyllä-vastauksen hän päätti matkustaa Suomeen jonain päivänä! Samainen poika murheellisena penkoi esitteitä ja kyseli eläimiä. Näytin hänelle suloisen karhunpoikasen. Mutta kun sen pitäisi olla ilves. Poika oli ihan allapäin, mutta muutaman minuutin päästä hän kävikin jokaiselle kaverille näyttämässä maasta löytämänsä silpun, jossa oli jopa kaksi ilvestä. Voi sitä onnen päivää! Onneksi minulla on Poika ja ilves -elokuva täällä, tämä poika ainakin varmasti pitäisi siitä.

















Eläimet kiinnostavat lapsia todella paljon. Suurin osa kysymyksistä oli, että onko Suomessa sitä ja tätä eläintä. Luulin kuulevani väärin, kun yksi tyttö kysyi onko Suomessa hevosia. Kissoistakin kysyttiin. Ja molemmissa ryhmissä tähän mennessä kysyttiin haikaloista ja krokotiileistä ja ties mistä ihmekaloista joista en ole kuullutkaan...

Tuntien lopussa kyselin, mitä lapset pitivät ja sain hyvää palautetta. Postikorttien askartelu oli ollut ehdoton suosikki, mutta kyllä lapset tuntuivat viihtyvät myös pelien mutta erityisesti kirjallisuuden parissa. Kuorossa lausuttiin tavuja omasta vanhasta Aapeli-aapisestani :) Mauri Kunnaksen koirahahmot viehättivät monia ja lehdistä tunnistettiin Saksassakin tuttuja julkkiksia.

















Arvatkaas kumpi on tytön ja kumpi pojan tekemä kortti? ;) On muuten joku tiennyt mitä hakee eikä tyypin harrastusta tarvitse kauaa arvailla :) Nämä ovat kakkosluokkalaisten.

Rentouttavaa?

Meillä on huomenna ja perjantaina terveyspäivät koulussa. Pidän huomenna rentoutusharjoituksia eri luokka-asteille. Olen itse todella stressaantunut ja äkäinen, joten tulee varmasti mukava päivä. Tämä tunne on vallinnut jo pari viikkoa ja syynä ehkä jo sata kertaa mainitsemani Suomen ja Saksan välille kadonnut lähetys, joka jo kerran palautui Suomeen mutta eräs halusi ottaa ilmeisesti riskin ja lähetti sen uudestaan ilman muutoksia, tällä kertaa ei edes kirjattuna kirjeenä joten mihin lie roskakoriin nakattu... Sisällä on erittäin tärkeä pankkikortti, jota ilman olen aika pattitilanteessa. Viime perjantaina tukiopetuskin peruuntui oppilaani sairastuessa, nekin 15 € olisivat olleet tarpeen... Olin tosin myös kiitollinen vapaasta perjantai-illasta, sillä olen väsyttänyt itseni tällä stressaamisella!

Olisin halunnut jo kirjoitella parista pitämästäni Suomi-tunnista, mutta en vain jaksa. Prioriteettina on lisäksi keksiä niitä rentoutusharjoituksia. Ideoita?

Laitan toivottavasti huomenissa kuvia Suomi-tunneilta. Kaikki on kuitenkin sujunut hienosti, aika vain on vähäinen, lapsilla kun olisi niin paljon kysyttävää Suomeen liittyen! Aikaa menee myös älyttömiin kysymyksiin mutta mistäpä tokaluokkalainen voisi tietää, että kyllä meillä Suomessakin on hevosia ja kissoja :D

Trafiikkia

Opettajaksi haikailevien ei kannata kuvitellakaan, että mikään asia koskaan menisi jotenkin mukavan tasapainoisesti eikä niitä voitokkaan ihania päiviäkään ole liiaksi. Seisoin tänään keskellä pahinta välituntiliikennettä ja tuntuu, että pyörähdin aina ympäri kun kakaralauma laukkasi tuulispäänä ohi. Osumiakin tuli, mutta ihme kyllä suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Joka päivä löytyy kuitenkin joku, jolle haetaan opettajanhuoneesta kylmäpussia. Toisaalta nämä ovat asioita, jotka tekevät työstä ja työpaikastani todella kiinnostavia. Koulussa sattuu ja tapahtuu, en voisi kuvitellakaan olevani konttorirotta, jonka työssä sattuu ja tapahtuu eniten firman pikkujouluissa.

Tässä liikenneruuhkassa seisoin, koska Schulkindergartenin lasten oli pakko käydä tuulettumassa. Suoraan sanottuna mistään ei tullut mitään. Pyörittelimme silmiämme vuorotellen opettajan kanssa. Hän on välillä ihan neuvoton, eikä lapset todellakaan ole niin kypsiä, että voisivat aloittaa koulun syksyllä. Heidän kodeissaankaan ei tunnuta piitattavan mistään ja tuo hälläväliä-kasvatus ikävä kyllä näkyy erittäin hyvin näistä lapsista.

Lapset korjasivat aamupalatarpeitaan pois. Kärryyn kerätään likaiset muoviastiat. Yksi hunsvotti päätti kipata lautaseltaan leivänmurut toisen pojan paidan alle. Mitä hittoa? Nämä tilanteet eivät todellakaan usein ole mitenkään ennakoitavissa eikä niitä aina edes tee se joka olisi siihen todennäköisin.

Opettaja oli tuonut kotoa hienoja munia näytille ja valmistellut opetusta huolella, ja oli tietenkin pettynyt, kun kukaan ei ollut mistään kiinnostunut ja hauraita muniakin käsiteltiin miten sattuu. Kolme lasta keikkui ringissä tuolillaan minkä ehti ja kaksi möngersi lattialla tuolin eri väleihin ahtautuen... Jopa kolme lasta raahattiin muihin luokkiin tekemään toisia tehtäviä ja lopulta koko sakki paimennettiin ulos. Liika energia ei tuntunut siltikään purkautuvan. Yhdet silmälasitkin menivät rikki. Hammaspesun aikana lasit rikkonut tyttö vain tiuski silmälasinsa menettäneelle tytölle, että onkse niin vaikeeta mennä optikolle hakeen uudet. Huhhuh. Aika koppava nuori neiti!

Loppuajasta leikeltiin ja liimailtiin lintujen ja niiden munien kuvia ja tämänkin askartelun aikana joku ehti rypistellä toisen leikkaamat kuvat ja kaksi riiteli luokan takana siitä, miten sakset laitettaisiin telineeseen. Meno oli sen näköistä etten aluksi tiennyt uskallanko puuttua, sillä omaan silmään olisi voinut saada mukavan osuman saksenterästä...

Tällä hetkellä tuntuu myös olevan muotia ollako jonkun kaveri vai ei. Hillittömät klaanit ja säännöt siitä kuka saa kaveerata ja kenen kanssa. Tiedän, että nämä kuviot ovat väliaikaisia ja parhaat kaverit vaihtuvat viikottain, mutta silti lapset ovat julmia ja ne syyt, miksi joku yhtäkkiä jätetään ulkopuolelle... Ja yleensä kyllä onneksi otetaan taas myöhemmin mukaan.

Eivät isot koululaiset sen paremmin osanneet käyttäytyä, kamala hulabaloo oli myös Suomi-kerhossa. Ihan kyyneleitä vuodatettiin, ne tosin siksi, että kaksi lasta joutuikin äidinkielen tukiopetukseen. Erityisopettaja tuli kuitenkin saattamaan heidät takaisin luokkaan, hänen sydämensä ei kestänyt lasten surua! Ihana kollega. Toivottavasti lapset kuitenkin jossain vaiheessa saavat tarvittavan tukiopetuksensa. On mielestäni väärin, että valinnaisten aikana heikkoja lapsia otetaan erikoissyyniin, sillä juuri niissä valinnaisaineissa he saattavat päästä tekemään jotain, missä kokevat onnistuvansa.

Harmi, että jotkut tampiot sitten kuitenkin pilaavat näiltä innokkailta oppilailta mahdollisuuden oppia. Tänään heitin ensimmäisen kerran oppilaan ulos luokasta. Kolmen viivan jälkeen. Olen alkanut kirjoittaa oppilaiden nimiä taululle sitä mukaa kun he häiriköivät. Se on oikeastaan hyvä tapa, sillä aina on joku, joka niitä rupeaa lukemaan ääneen, jolloin asianomaiset yhtäkkiä havahtuvat paljon paremmin kuin jos yritän itse heihin saada kontaktia. Seuraavasta häiriöstä tulee viiva ja kolmesta viivasta ulos. Harmittaa, mutta en minä niitä häiriköitä rupea siellä luokassakaan katsomaan.

Uskomattominta on se, että yritämme tehdä jotakin tehtävää, tänään opettelimme värejä ja lapset värittivät palluroita paperillaan. Sitten se keskeytyy kun häly kasvaa. Tämä yksi oppilas sitten vaeltelee ja tulee luokseni kysymään, että mikä väri on tämä ja tuo pallukka. Niinpä, pääsisimme siihen kohtaan ihan justiinsa, jos herra ei hölöttäisi ja vaeltelisi ympäriinsä.

Vessaliikennettäkin oli enemmän kuin aiemmin. Jollain ehkä oli oikeasti hätä, toinen halusi varmaankin mennä juttelemaan ulosheitetyn pojan kanssa, kolmas muuten vain halusi lusmuta. Mutta ainakin opimme samalla jotain, sillä vessaan ei päässyt ennen kuin oli saanut kyllä-vastauksen kysymykseen Voinko mennä vessaan?. Enkä päästänyt ketään samanaikaisesti.

Saimme 45 minuutin aikana tehtyä edellisviikolla aloitetun värimonisteen loppuun. Kiesus. Kymmenen ensimmäistä minuuttia meni siihen, että kaikilla oli kyseinen moniste nassun edessä. Ja kymmenenkin minuutin jälkeen oli vielä joku tohelo, jonka piti lähteä hakemaan paperia toisesta luokasta tai käytävälle jätetystä repusta. No, jotkut fiksut ja itsensä tuntevat lapset tajusivatkin antaa kansionsa/monisteensa minulle. Nimikyltitkin ovat hävinneet kaikilta paitsi niiltä, joiden kyltti on minun lukitussa kaapissani opettajanhuoneessa.

Ryhmässä on muutama todella innokas oppija ja harmittaa heidän puolestaan, että tunnit ovat aina yhtä kaaosta enkä minä oikein osaa tehdä asialle mitään. Tänäänkin vain ärsytti niin paljon että teki vain mieli lösähtää tuolille ja laittaa silmät kiinni.

Pitäisi varmaankin kohta tarttua kiinni siihen kirjaan, jonka ostin pääsiäislomaa edeltäneen luennon yhteydessä.

Väripilkkuja

Viime viikko oli aika kamala kaikin puolin. Kaiken maailman sotkuja selvitettävänä eikä paketti ole vieläkään tullut. Töissä ei onneksi mitään katastrofaalista tapahtunut, mutta pahoitin kyllä mieleni muutaman nelosluokkalaisen käyttäytymisestä. Tästä kiusaamisaiheesta myöhemmin. Nyt haluan piristysmielessä laittaa vain kuvia koulun värikkäästä arjesta.
















Löytötavaroita on kasakaupalla. Hain englannintunnillekin tarvitsemani sateenvarjo tuosta kokoelmasta. Oikealla taas toisen ekaluokan jumppavaatekassit.
















Tytöt levittävät toisella pitkällä välitunnilla auki kirjepaperikansionsa, Diddl-hiirtä tietenkin. Pojat vaihtelevat Pokemon-kortteja. Välitunnilla luokka-asteet sekottuvat sujuvasti.

Oikealla ihana ekaluokkalainen. Olin lähdössä pyörällä kotiin, kun tämä suloinen tyttö sanoi good bye ja animals. Siinä sitten hetken aikaa muistelimme, mitä ovat englanniksi ne eläimet, joita pikkukoululaisen repusta löytyi. Hän esitteli minulle myös hienon systeeminsä. Muovimukissa oli vettä, jonka hän halusi lämpimämmäksi. Näppärästi takki roikkumaan repun vyöstä ja muki huppuun. Kehuin jo, että jos hän jatka yhtä kekseliäitä väkerryksiä, voi hän joskus voittaa Nobelin palkinnon. No, kotona fyysikkoni pudotti minut maan pinnalle ja sanoi, että huppu vain eristää juomaa ja se pysyy kylmänä eikä suinkaan lämmitä juomaa, vaikka kuinka lämmin olisikin. Blondi minä!

Joskus voisin käydä kuvaamassa ulkovälituntia. On mukavaa seurata lapsien touhuja oppituntien ulkopuolella. Heistä saattaa oppia jotain uutta ja tärkeää.