Sadun taikaa

Pahoittelen tämän päiväistä tulvaa, nyt vain sattuu olemaan vähän asiaa :)

Lukuun ottamatta kamalaa maanantaiaamua viikko on lähtenyt loistavasti käyntiin ja on todella sellainen olo, että alkaa vihdoin päästä työnteon makuun ja rytmiin. Kohta on tietenkin taas joululoma, mutta saan alustettua työni ennen sitä vielä hyvin.

Eilen halusin ehdottomasti olla koululla heti aamusta, kun koko koulu kokoontuu aulaan laulamaan adventtilauluja. Tällä kertaa edessä oli tietenkin kaksi palavaa kynttilää. Lauloimme kaksi eri laulua, säestys tuli mistäs muualta kuin cd-levyltä ja esilaulajina edessä seisoivat lisäksi yhden nelosluokan oppilaat. Minusta perinne on mukava. Koulussa on ihan merkittävä määrä myös muiden uskontokuntien edustajia, mutta minusta on hienoa, ettei heistä ole piitattu. Ja tällä siis tarkoitan sitä, että Saksa, tai ainakin tämä minun kouluni, on rohkea ja viettää joulua valtaväestön joulukulttuurin mukaan eikä pelkää vähemmistöjen loukkaantumista kuten Suomessa.

Kai tilanne on Suomessakin jo helpottanut, eikä juhlia enää täysin putsata kristillisistä elementeistä, mutta tuntui ettei jossain vaiheessa voinut olla edes tonttujakaan, sillä se voi loukata jonkun oppilaan vakaumusta! Suomessa 85 % väestöstä kuuluu kirkkoon ja jouluakin viettää vielä useampi. Raamatun mukaisen joulukertomuksen tunteminen on ihan yleissivistävää, joten tuskin kirkkoon kuulumattomat tai muiden uskontokuntien edustajat kärsivät, jos joutuvat katsomaan vaikkapa seiminäytelmää. Olisi lisäksi ihan naurettavaa, mikäli kesälomien alkaessa ei saisi laulaa Suvivirttä! Järki käteen ja muiden uskontokuntien huomioimiseksi voi tehdä vaikka mitä, pyytää kertomaan heille tärkeistä juhlista tai jos viettävät samaa juhlaa niin siitä miten sitä viettävät tai järjestää vaihtoehtoista toimintaa, mikäli sanan Jeesus kuuleminen ei tule kuuloonkaan. Heh, kuuleminen kuuloon.

Adventtilauleskelu on minulle tietenkin myös pedagoginen hetki. Opin saksalaisia joululauluja, joita voin sitten lurautella oppilaideni kanssa Suomessa. Olen tallettanut hyvin kaikki tähänastisten laulujen nuotit.

Aamupäivästä ehdin askarrella paljon, laminointiin asti en vielä tosin päässyt mutta sen ehtii. Jonkun pitää opettaa minulle ensin laitteen käyttö. Jemmasin ylijääneet värilliset paperit lukolliseen kaappiini samoin kuin jätepaperista pelastamani kartonginpalaset. Ei tarvitse sitten koko ajan olla kinuamassa kun on vähän omassa varastossa.

Kolmannen ja neljännen tunnin vietin Schulkindergartenissa. Voi niitä... Monilla oli aamiainen vielä kesken, joten siinä syöpöttelyn lomassa opettaja luki heille kirjaa, jossa on luku jokaiselle joulunodotuspäivälle adventinajalle. Tämänkertaisessa luvussa Schnupperle oli lähdössä vain pyjama päällään ulos kelkkailemaan. Sadun voima on ihmeellinen. Lapset istuivat suurimman osan ajasta kiltisti ja kuuntelivat ja osoittivat jälkikäteen myös ymmärtäneensä ja seuranneensa hyvin kun vastailivat opettajan kysymyksiin.

Sitten tulivatkin kakkosluokan lapset hakemaan meidät heidän luokkaansa seuraamaan kenraaliharjoitusta. Luokan edustalle oli ripustettu valkoinen kangas, jonka taakse oli piiloutunut joukko oppilaita. Kankaan yläpuolella oli hieno maalattu maisema Beetlehemistä. Muu luokka oli luokan etualalla ja aluksi he lauloivat yhdessä laulun. Sitten seurasi nukketeatteria lasten itsensä tekemillä pahvisilla nukeilla ja lopuksi haastateltiin kolmea viisasta tietäjää. Heillä oli hienot muhkeat turbaanit päässään ja komeat koltut. Haastattelijat vuorotellen kysyivät heiltä millainen matka Beetlehemiin oli ja mitä he toivat mukanansa.

On aina suuri ilo saada nähdä lapset esittämässä jotain omaa. Vaikka teksti olisikin jostain opettajanoppaasta tai vastaavasta, on puitteet kuitenkin oppilaiden luomat ja he ovat tehneet ison työn opetellessaan repliikkejä ulkoa. He saivatkin sitten kolmeen kertaan aplodit Schulkindergartenin lapsilta.

Maltella on jonkinlainen pusukausi eikä tyttöbakteerit tunnu lainkaan haittaavan. Sain aina mennä väliin, kun huomasin tyttöjen olevan tuskaisessa tilanteessa ja sanoin, ettei saa pussata, jos toinen sanoo ei. No, Jeromea ei pussailut haitanneet, joten he muiskuttelivatkin toisiaan suulle sitten koko matkan kahden luokan välillä... Kuljin heidän takanaan ja en oikeasti tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Olisiko minun pitänyt sanoa pojille että hei, eikös nyt ole vähän hassua pussailla. Mutta eipä sille kai mitään voi jos kauheasti pusututtaa ja mikäs siinä jos löytää jonkun jonka kanssa pussailla!

Uskon olevani suuri apu Schulkindergartenin opettajalle. Eilen hän pystyi toisessa luokassa käymään läpi viime viikon asioita silloin pois olleiden kanssa, kun minä valvoin muiden leikkiä toisessa tilassa. Minulla ei ole mitään erityistä tehtävää, mutta tekemistä riittää jatkuvasti. Kaikilla ryhmän lapsilla on erityistarpeita ja oikeasti heistä jokainen tarvitsisi jonkun avustajan istumaan vieressään koko ajan. Opettajaa toivottavasti helpottaa se, että joku edes kerran viikossa tulee pienentämään hänen taakkaansa.

Eniten remonttia on tapahtunut Eurooppa-kerhossa. Eilinen tunti sujui lennossa, kun piti tehdä niin monia asioita. Lapset eivät edes jaksaneet olla niin pettyneitä lentävän maton poisjäämisestä, sillä askartelimme passit. Askartelun ja siivoamisen jälkeen silppua oli kyllä niin paljon joka puolella että saa nyt nähdä tuleeko se pukki tuollaisten sottapyttyjen luo... Lisäksi syntyi kiistaa 500 € seteleistä ja tiettyjen maiden lipuista. Materiaalia oli vaikka kuinka paljon ja vaikka ennen niiden jakamista kuinka painotin ettei sillä oikeasti ole väliä mitä he passeihinsa liimailevat, tuntui joidenkin maailma romahtavan... Jouduin myös ensimmäistä kertaa todella korottamaan ääntäni ja tulin oikein pahalle mielelle siitä, että jouduin huutamaan niin paljon. Hiton tottelemattomat kakarat.

Kun kaikki irtosilppi oli leikattu passeihin ne jätettiin sikseen. Lapset toivottavasti muistavat tuoda ne aina mukanaan, kaksi poikaa samantien antoivat omansa minulle kun tiesivät hukkaavansa ne. Kaikki olivat haltioituneita omista salaisista passeistaan, sanoin nimittäin että he saavat kirjoittaa sinne ihan mitä haluavat enkä minä aio niitä tarkistaa. Jokainen saa lisätä passiinsa itselleen tärkeitä asioita Euroopasta ja siihen liittyen. Uskon siihen, että lapsi todella oppii ja muistaa ne asiat, jos hän on itse saanut valita mitä haluaa oppia.

Olin jo etukäteen ripustanut seinälle Euroopan kartan. Jaoin lapsille kaikille yhden palan Eurooppa-palapelistä ja laitoin lattialle ilmansuunnat. Sitten kartan avulla pyrimme sijoittelemaan Euroopan maita oikeisiin paikkoihin. Ryhmässä on pari oppilasta, jotka ovat niin tarkkoja ja mielellään sörkkisivät muidenkin paloja jos ne eivät heidän mielestään ole omalla paikallaan. Pyysin oppilaita istumaan paikoilleen, kun he olivat saaneet palansa kohdalleen. Silti siinä pörräsi koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ja jouduin huutamaan. Viimein pääsimme tarkastelemaan tekemäämme karttaa ja lopuksi kokosimme palapelin vielä alustalleen. Eiköhän pikkuhiljaa erilaisten karttojen ja käsittelytapojen jälkeen ala oppilaiden mieliin jäädä minkänimisiä maita maanosastamme löytyy.

Tuntia oli viisi minuuttia jäljellä, mutta puhalsin silti ilmapallon. Jokaisella lapsella oli yksi maa valittuna ja leikimme aiemmassa kirjoituksessani selostamaani peliä. Joku viime viikon koulutuksessa pohti mahtaako moinen toimia nuoremmilla oppilailla, mutta olisitte nähneet sen rauhan ja keskittymisen joka ryhmässä vallitsi! Harmi että kello soi ennen kuin kaikki olivat päässeet keskelle ja luokkaan pelmahti muita oppilaita ja sen jälkeen vallitsi tietenkin taas täysi kaaos. Ehkä otamme ilmapalloleikin vielä seuraavan kerran alkuun niin kaikki pääsevät mukaan.

Tänäänkin tuli todistettua kuinka ihmeellinen on sadun vaikutus. Minulla on tiistaisin ainoastaan kolmosten savitöitä, ryhmässä on kymmenisen oppilasta. Varsinainen opettaja on koulun ulkopuolinen taiteilija. Hän tulee aina vasta noin vartin oppitunnin alkamisen jälkeen ja ennen sitä lapset muovailevat sitä sun tätä savesta. Jotenkin meille tuli siinä puheeksi joulupukkijutut ja pukin puvun väri. Kysyin lapsilta tietäisikö joku miksi pukki pukeutuu punaiseen. Kukaan ei tiennyt Coca Colan vaikutuksesta asiaan ja muutkin arvailut (rakkauden väri yms.) olivat kovin hataria. Sanoin lapsille, että kertoisin heille tarinan joulupukin nutun värin syntymisestä, jos he olisivat hiljaa.

Ja mikä maaginen tunnelma hallitsi luokassa siitä hetkestä lähtien! Nekin oppilaat jotka usein juoksevat ja huutavat ympäriinsä hyssyttelivät nyt muita, koska halusivat kuulla tarinan. Tarina tosin keskeytyi usein, ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun Frau Herbst tuli paikalle. Välissä hoiloteltiin joululaulujakin ja sain nauraa itseni melkein kipeäksi, kun kuuntelin kaikkia pilaversioita joululauluista. Yhdenkin laulun luulin tuntevani kunnes siinä laulettiin kummituksista ja Franksteinista. Pitää pyytää sanat vielä lapsilta. Tämäkin asia on varmasti sama kaikkialla, eikös ainakin Joulupuu on rakennettu -lauluun ole pilasanat olemassa, poliisit on ovella jne.

Miten mukavaa olikaan kun lasituspuuhan yhteydessä hilpeästi laulettiin ja kuunneltiin hiljaa satua. Ei sellaista ylimääräistä älämölöä ja hosumista (no, toki sitäkin riitti tänään ja taas itkettiin kun jonkun kyynärpää osui mahaan jne.). Satukin saatiin päätökseen tunnin aikana ja sitten kiisteltiinkin pitkään onko Joulupukkia olemassa tai zombia tai Jeesus-lasta. Niin, ja joulutarina jonka kerroin oli siis tänä syksynä Suomessa leffateattereihin tulleen Joulutarinan mukainen. Siinähän on loistava selitys pukin punaiselle asulle ja muutenkin tarina on aika koskettava. En tosin lapsille kertonut, että olin nähnyt kyseisen elokuvan, jäi vähän sellaista pientä taikaa ilmaa.

Opetin lapsille myös yhtä suomalaista joululaulua. Mielestäni Joulu on taas on aika helppo, sillä siinä on paljon toistoa ja lyhyet säkeistöt. Lauloin laulun ensin lapsille ja sen jälkeen lauloimme sitä yhdessä pätkissä. Me myös ihan vain lausuimme sanoja ja säkeitä, mutta lapset halusivat mieluummin vain laulaa ja minäkin kuulemma lauloin niin nätisti. Yritän vaivihkaa opettaa tätä laulua muillekin oppilaille, sillä minusta olisi hauska, että se laulettaisiin, kun joulupukki tulee käymään joulujuhlassa. Löysin myös netistä loistavan sivuston, jossa on laulujensanat myös kuvina. Pitää koulussa huomenna tulostaa ja kopioida ja yrittää harjoitella mahdollisimman monen luokan kanssa.

Harmi, etteivät lapset voi olla aina noin kivoja. Mutta kaipa meillä opettajillakin on aina hyviä ja huonoja hetkiä eikä lapsistakaan koskaan tiedä mitä heidän käyttäytymisensä tai mielialojensa takana voi olla. Toivoisin, että ainakin nyt ennen joulua kaikki voisivat elää sopuisasti. Lapset kuuluttivat luokassa että kuka ei halua leikkiä sen ja sen kanssa, mutta minä kumosin moiset valinnat. Vaikka joku olisikin käyttäytynyt tyhmästi tai tekisi oppilaiden mielestä jotain väärin (tänään huomauteltiin joillekin oppilaille heidän saksan ääntämisestään), ei ketään silti saa jättää ulkopuolelle. Kerroin lapsille kuinka uskomattomalta minusta tuntui, että he jaksoivat vatvoa lausuiko portugalilaissyntyperäinen poika sanan stimmt saksalaisella suhuässällä vai niin kuin monet suomalaisetkin tekisivät, ihan perusässällä ja rutkuttaa tästä toisilleen, kun ihmisillä ja maailmassa on isompiakin ongelmia. Lapset osaavat olla niin ilkeitä toisiaan kohtaan ja he keksivät niin vähäpätöisiä asioita joilla kiusaaminen muka olisi perusteltua...

Jouluisaa mieltä kaikille! Näin joulun alla koulussa tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa ja poikkeavaa, joten pidän teidät kyllä hyvin informoituna vielä seuraavat pari viikkoa ;) Ja kertokaahan toki, mitä on kiinnostavaa lukea ja tietää! Lopuksi vielä pari kuvaa eilisestä Eurooppa-kerhosta.