Gute Laune, schlechte Laune, gute Laune, schlechte Laune?

Miksi jonkun tyhmän besserwissermäisen haahkakollegan pitää mennä pilaamaan muuten niin hyvin mennyt päivä! Sain hyvän mieleni onneksi takaisin, kun kotiin ajellessani yksissä liikennevaloissa törmäsin Juhoon ja köröttelimme yhdessä kotiin ja lisäksi Arcor ilmoitti palauttavansa meille teknikon käynnistä perityn summan. Silti vielä kiehuu!

Toisenkin ekaluokan kanssa meni englannintunti hyvin ja hauskinta lapsista oli käskyt open the door ja close the door ja hirmuisesti heitä harmitti, kun millään en ehtinyt ottaa kaikkia vuorotellen avaamaan ja sulkemaan luokkahuoneen ovea. Kolmosluokkalaiset taas olisivat voineet koko tunnin kisailla keskenään. Oppilaat kävivät vuorotellen kirjoittamassa taululle jonkun numeron, jonka myös tietenkin sanoivat englanniksi. Taulun toiselle reunalle kirjoitettiin sama numero samaan kohtaan, näin taululle syntyi kaksi identtistä aluetta. Sitten minä pääsin hommiin ja sain vetää leikkiä koko lopputunnin, jee! Lapset asettuivat kahteen joukkueeseen jonoiksi. Toinen joukkue sai taulusienen ja toinen joukkue rätin. Taululla oli numerot yhdestä kahteenkymmeneenyhteen ja minä sitten sanoin niitä vuorotellen ja jonon ensimmäiset aina kirmasivat pyyhkimään sanottua lukua pois. Välillä lähti väärä numero, välillä luvun etsimisessä meni aikaa, mutta usein oikea numero löytyi aika nopeasti. Tasapelin jälkeen vielä toinen kierros... Lapset ovat niin huvittavia, kun ottavat kaiken niin tosissaan! "Noiden ryhmä huusi että missä se on!", "Me oltiin kyllä ekana!". Dennis parka sitten valittikin, että hänen korviinsa koskee kaikki se huuto. Aika kiva ja tehokas peli kuitenkin!

Sain tämän koulupäivän (no, pitäisi kai itse sanoa että työpäivän) seurata myös vuosittaista hammaslääkärintarkastusta. Tiesin, että sellainen on käynnissä, mutta luulin, että lapset vietäisiin johonkin koulun ulkopuolelle tarkastettavaksi. Ehei. Menimme kerrosta ylemmäs pienryhmähuoneeseen, jossa on toisella seinällä liitutaulu ja toisella matalat kaapit ja keskellä pari pulpettia ja tuoleja. Ovea vastapäätä on ikkuna, jonka edessä istui tuolilla pyylevä harmaatukkainen nutturapää yllään vanhanaikainen lääkärintakki (tai ehkä se on täälläpäin ihan moderni...). Nainen pönötti koko ajan samassa lysyssä asennossa ja katseli silmälasiensa yli lapsia ja kehotti heitä aika ajoin olemaan heilumatta. Sitten seurasi luennointia ja kysymyksiä lapsille. Onko olemassa karamelleja, joissa ei ole sokeria? Mitä karamellien syönti aiheuttaa hampaalle? Mitkä vahingoittavat hampaita? Mitä nämä karies ja bactus ovat? Mitä bakteerit ovat? Mitä bakteerit, eli pienet eläimet, tarvitsevat elääkseen? Kuinka ehkäistään reikien syntyminen? Kuinka usein pestään hampaat? Ennen vai jälkeen ruoan? Jne. jne. Miksi täti laittaa suojan suunsa eteen? Sitten jokainen lapsi kävi vuorollaan tarkastuksessa. Kaikki saivat mukaansa lapun, jossa oli joko ruksittu kohta kaikki kunnossa tai sitten muita kohtia riippuen siitä, mitä lapsen suuvärkille pitäisi tehdä. Kun lapset yksitellen palasivat luokkaan, jonne menin valvomaan, kävi kiivas keskustelu siitä kuka saa raudat ja oliko lapussa hyviä vai huonoja uutisia jne. Tilanteesta olisi saanut hyvän kuvan, mutta vaikka olisinkin ottanut kameran toisesta luokasta mukaani, ei se silti olisi ollut soveliasta. Opettajakin kuiskasi minulle, kuinka kamala hammaslääkäri hänen mielestään on. Mieleeni tuli joku sisäoppilaitos 1950-luvulta.

Juuri kun olin lähdössä kotiin, vanhin kollegani tuli opettajanhuoneeseen. Olin juuri laittanut muovirasiasta loput Berliner Brot -palaset lautaselle Marimekko-servietin päälle. No tämä vanha, niin arvokas ja kaikkitietävä, itsensä muiden yläpuolelle asettava kollegani sitten alkoi inttää, että Berliner Brotiksiko sitä kutsuin. Kuulemma kaakku on Lebkuchenia eikä mitään Berliner Brot. Ja että Lebkucheneita eli täkäläisiä (pahanmakuisia) pipareita saa kyllä kaupastakin ostettua. Ööh, niin varmaan kaikkea saa kaupasta mutta on joskus kiva itsekin tehdä! Kerroin arvon rouvalle mitä taikinaan tuli ja sanoin, että ainoa asia minkä jätin pois oli maustepippuri, tekisikö se leivonnaisesta Berliner Brotin? No ei tietenkään, Brothan on leipä, sellainen pullea, ei mikään lättänä kaakku. Hmmm... Kyllähän minä nyt tiedän miltä leipä näyttää! Hän intti kuinka Berliner Brot on sekaleipä. Yhtä mieltä olimme sentään siitä, että pelkkä Berliner tarkoittaa sokerimunkkia (meikäläisten berliininmunkki on täällä Amerikaner). Vielä selitti minulle kuin tyhmällä että berliner tarkoittaa jotakin Berliinistä kotoisin olevaa ja Berliinin asukas on Berliner ja että Berliner Brot on sitten berliiniläinen leipä, mene vaikka leipomoon tarkistamaan! Argh. Kerroin, että olen saanut reseptin saksalaisilta ja samat henkilöt vielä tarjosivat kaakkua maistiaisiksikin eli olen aika varma, että leipomukseni todella on Berliner Brot. Hymähdin, että tarkistan sitten vielä netistä miten asian laita on, mutta tietenkin sain heti huudot päälle, että leipuriltahan se pitää tarkistaa! Olen nyt googlannut Berliner Brotia ja saan tulokseksi vain tekemäni leivonnaisen reseptejä ja kuvahaussa samannäköistä litteää paloiksi pilkottua kakkua. Ainoa leivän näköinen on Berliner Landbrot, eli jotakuinkin berliiniläinen maalaisleipä. Leipurilta on ihan turha kysyä tai tarkastaa, sillä heillä tätä jouluherkkua ei enää ole myynnissä. Toisaalta tekisi mieli antaa asian olla, mutta niin pahan mielen kollegani minulle aiheutti, etten kyllä luovuta. Maanantaina ajattelin sanoa hänelle vähättelevästi, että voi kuinka hän nyt oli varmaan sekoittanut Berliner Brotin ja Berliner Landbrotin ja että ei leipomossakaan Berliner Brotia ole ollut pariin viikkoon sillä se on joulun sesonkituote. Lähdin töistä tippa silmäkulmassa mutta onneksi pian näinkin sitten Juhon.

Argh!! Ehkä tämä tästä, sainpahan ainakin avautua! Minusta tuntuu, että välillä itse kullakin on kestämistä tuossa opettajassa...

Jokunen päivä sitten päässä sauhusi, kun nettiyhteydentarjoajamme ilmoitti meille, että eivät korvaa teknikon käynnistä aiheutunutta laskua, sillä vika oli meissä. Joulukuun lopussa olin kirjoittanut perinpohjaisen selostuksen tapahtumista, mutta se ei koskaan mennyt ilmeisesti perille, joten lähetin uuden ja todella lyhyen kysymyksen, johon he vastasivat kieltävästi. Sitten naputin tuhatta ja sataa kaiken sen minkä jo joulukuun lopussa kirjoitin ja tänään oli tullut vastaus, Arcor hyvittää meille sen 60 € ja rapiat. Jippii! Olisi kiinnostavaa tietää, mikä heidät sai päätymään tuohon ratkaisuun. Sen lisäksi, että vetosin tietenkin ihan niihin olennaisiin asioihin, vetosin myös ulkomaalaisuuteemme (mistä me voisimme tietää miltä saksalainen puhelinjohto näyttää) sekä siihen, että vaihtaisimme kohta yhteydentarjoajaa. Pääasia kuitenkin että saamme rahamme takaisin.

Eli ehkä näin loppujen lopuksi olen ihan hyvällä tuulella, vaikka pikku kiistely vielä harmittaakin, tiedän kuitenkin olleeni oikeassa ja sen vielä rouva Albertille näytän! Nih.