Koulussa työskentely on yhtä henkiinjäämistaistoa. Omat taistelutaitoni joutuivat koetukselle, kun aamulla selvisi, ettei Schulkindergartenin opettaja olekaan tulossa töihin. Hän on ollut kipeänä jo viime viikosta lähtien. Siinä sitten seisoskelen luokan edessä ymmyrkäisenä. Rehtori ja Frau Möritz, toisen ekaluokan opettaja, kävivät ovella ja totesivat, ettei ensimmäisellä tunnilla tarvitse tehdä sen suurempia erikoisjärjestelyjä. Minä olisin ryhmän kanssa ensimmäisen tunnin yksin ja toisella tunnilla Frau Möritzin luokan kanssa liikuntaa kuten heillä aina on.
Olen ollut ryhmän kanssa vain kerran enkä tunne heidän käytänteitään vielä kovin hyvin. Lasten kysymykset olivat aivan liian vaikeita. Missä käsipyyhkeet ovat? Jaa-a, ei hajuakaan. Pyysin oppilaita aluksi opettamaan minulle laulun, jonka he aina laulavat aamuisin. Se sitten laulettiin pari kertaa ja sen jälkeen mukuloita ei saanut enää millään aisoihin. Ryhmässä siis on lapsia, jotka ovat jo kouluikäisiä mutteivät vielä tarpeeksi kypsiä menemään kouluun. Kaikenlaisia erityistapauksia siis.
Kun lapset sanovat, että yleensä menevät ulos siinä ja siinä vaiheessa en tiedä pitäisikö uskoa vai ei. Lapset voivat olla myös todella ovelia ja käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun voivat päästä rutiineista vähäksi aikaa eroon ihmisen kanssa, joka ei tiedä ryhmän käytänteistä mitään.
Liikuntatunti meni mukavasti, vaikka lapsia olikin tsiljoona, tila vähintäänkin oli rajallinen. Ulkona pelkäsin, että jotkut lapset livahtavat alueen ulkopuolelle huomaamattani. Frau Möritz on aivan ihana lasten kanssa, mutta ankara hänkin tarpeen vaatiessa. Yhdelle pojalle hän sanoi, ettei enää halua nähdä tätä ja toiselta hän taas taikoi ja puhalsi kivun pois, kun poika oli kaatunut. Ota siinä nyt selvää mitä nämä opettajat oikeasti ovat mieltä lapsista!
Toimenkuvaani on kuulunut tänään kädestäpitämistä, kengännauhojen sulkemista, liikuntatunnilla tippuvien housujen nostamista ja kiristämistä, letittämistä, rähjäämistä, välienselvittelyä, hippaa, lasten kanssa aamiaistamista ja hiekan pudistelemista yhden jos toisenkin hiuksista ja hatusta.
Ulkona on jo todella kirpakka syyssää ja tässäkin istuskellessa hieman palelen, mutta pysyypähän ainakin hereillä!
Nyt nautin parin tunnin hyppytunnista ja valmistaudun Eurooppa-kerhoon.
maanantai 15. lokakuuta 2007
Raportointia itse tapahtumapaikalta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihanaa, sä SULJET kengännauhoja :) Aikamoista hulinaa on varmasti lapsosten kanssa ollut, montako siinä ryhmässä oli?
Aika saksalaisilta monet jutut kyllä kuulostaa, mutta ehkä se johtuu siitä, että koulu jossa olet, on saksalainen.
Niin joo totta, suomeksi taidetaan solmia. Schulkindergartenin ryhmässä oli reilu kymmenen lasta, tuntui ainakin kahdeltakymmeneltä.
Lähetä kommentti