Askot ja Taitot ja Lahjat ja muut

Tänään sain vihdoin pitää ensimmäisen Suomen kielen ja kulttuurin tunnin! Parikymmentä minuuttia ennen tunnin alkua sain molempien ryhmien nimilistat. Nelosluokan ryhmässä on kuusi lasta ja kolmosluokilta jopa 17, ja se on kyllä ehdoton maksimi. Isomman ryhmän kanssa olemme onneksi tavallisessa luokkahuoneessa, toiseen ryhmään ei pienen tilan vuoksi paljon enemmän lapsia mahtuisikaan.

Kävin jo välitunnin aikana valmistelemassa jotain liitutaululle. Kirjoitin aiheryhmittäin suomenkielisiä sanoja, jotka muistuttavat saksankielisiä vastineitaan. Liitutaulu oli onneksi sellaista "taitettavaa" mallia eli sain sanat aluksi piiloon.


Kun kellojen soitua tulin takaisin ylös juoksi toisesta luokasta eräs poika itkien ja vihaisena pienryhmätilaan ja jysähti tuolille istumaan. Olen tavannut tämän kaverin oikeastaan vain valinnaisliikunnassa ja muistin hänet aika aggressiivisena tyyppinä. Varovaisesti siis lähestyin. Joku huuteli taustalta, että suomi oli hänen kakkosvaihtoehtonsa. Kysyin oliko poika laitettu Suomi-kerhoon vaikka mieluummin haluaisi johonkin toiseen, hän nyökytteli ja nyyhkytteli ja kertoi haluavansa liikuntaan. Annoin hänen mennä sinne ja sanoa opettajalle, että minulta on lupa tähän ryhmänvaihtoon. Eihän se nyt kenenkään kannalta ole mukavaa, jos joku on tunnilla pakotettuna. Tietenkin sanoin pojalle, että olisin tietenkin iloinen jos hän tulisi mukaan, mutta jos hän ei sitä halua, niin ei tietenkään tarvitse. Sitten hän lähtikin hakemaan liikuntapussiaan, varovaisesti hymyili ja lähti juoksemaan alas. Lisäksi saimme liikuntatunnilta Suomi-ryhmään yhden tytön lisää, joten päälukumme pysyi samana.

Kättelimme Herra Hirven kanssa kaikki suomeksi ja toivotimme tervetulleeksi. Ensimmäisenä sitten arvuuttelimmekin mitä nämä fraasit mahtavat tarkoittaa ja kirjoitimme ne taululle. Kolme innokasta kirjoitti myös kaiken paperille. Sitten me esittäydyimme ja minä muutuin Anna-Riitaksi. Näillä tunneilla ollaan kuin Suomessa ja jätetään siis turhat tittelit ja muodollisuudet pois.

Kyselin lapsilta hieman mitä he jo tietävät Suomesta. Yksi poika luetteli Räikköset, Häkkiset ja Rosbergit, kaikki tiesivät kyselyn jälkeen pääkaupungin ja kuinka monta vuotta on kulunut Suomen itsenäisyydestä ja joku kysäisi ovatko norja ja suomi samankaltaisia. Sopivasti siis tietoa, nythän ei sitten ole muuta kuin uusia asioita opittaviksi!

Tarjosin lapsille Marianne-karkit ja kerroin vertauskuvan suomalaisista. Päällepäin ehkä hieman kovia, itseensävetäytyviä ja jäykkiä, mutta sisältä mukavia ja pehmeitä, kun heihin pääsee tutustumaan. Ja karkki maistui tietenkin.

Kerroin hieman suomen kielestä ja sen erityisyydestä, siitä kuinka emme voi viidessä kuukaudessa saavuttaa mitään huippukielitaitoa, mutta oppia kuitenkin ihan perusasioita. Sitten avasin liitutaulun ja oppilaat rupesivat kilpaa huutamaan, kun huomasivat tuttuja sanoja. Olin ajatellut luetuttaa kaikki sanat ääneen, jotta suomalainen ääntäminen kävisi tutuksi heti alusta pitäen, mutta lapset latelivat sanojen saksalaiset vastineet kuorossa niin nopeasti, että unohdin kaikki muut suunnitelmani :) Ahkerimmat kirjoittivat nämä sanat ylöskin!

Kysymyksiäkin lauottiin jo niin paljon ja suurimpaan osaan vastasinkin että palataan asiaan vielä myöhemmin. Suostuin kuitenkin kirjoittamaan taululle sanan jalkapallo ja luettelemaan ne muutamat suomalaiset kansainvälisestikin tunnetut jalkapalloilijat jotka tiesin. Oppilaat innostuivat myös tajutessaan, että heillehän voi tietokilpailussa olla hyötyä näistä tunneista.

Lopuksi tutkailimme kalentereita ja oppilaat saivat valita itselleen suomalaisen nimen. Englannintunneilla koulussamme ei moista harrasteta, mutta ainakin näin pienessä ryhmässä se toimii hyvin ja on vielä hauskaakin. Kyllä tarkoitus on isommassakin ryhmässä saada kaikille suomalaiset kutsumanimet. Nelosluokkalaisten ryhmässä on nyt Taito, Lahja, Klaara, Aku ja Asko. Yksi tyttö oli kipeänä, joten emmeköhän vielä jonkun Hillevi-Tellervon saa seuraamme :) Lopuksi teimme vielä esittäytymiskierroksen näillä uusilla nimillä ja opettelimme sanomaan Minä olen...

Roolileikkejä englannintunnilla

Koulussa on yksi kollega, jota todella ihailen. Hän on hyvin rauhallinen ja perusteellinen ja ehkä hänen kokonsakin jo rauhoittaa oppilaita, itse en ainakaan viitsisi ryttyillä melkein parimetriselle opettajalle, sukupuolesta riippumatta. Voisin sanoa, että hän on yksi niitä työpaikkani harvoja opettajia, joilla on luontaista auktoriteettiä. Työrauha usein pysyy hyvänä ja jos hälinää syntyy liikaa, tehoaa heti ensimmäinen sanominen. Tämän opettajan tunneilla ei välttämättä tosin voi puhua työrauhasta vaan tekemisen rauhasta. Tunneilla ei vain piiperretä tehtäviä vaan tehdään kaikenlaista.

Se piipertäminen tosin voisi myös olla hyödyllistä. Kolmannella luokalla oppilaat näkevät tuskin ollenkaan englantia, he vain kuulevat sitä. Vielä neljännelläkin luokalla ollaan varovaisia englanninkielisten sanojen näyttämisessä, etteivät lapset vain rupea hakemaan sanoille saksalaista ääntämisasua. Omasta mielestäni tässä tehdään vain hallaa myöhempää oppimista varten. Myöhemmin ääntämisasu ja kirjoitusasu voi olla vielä vaikeampaa yhdistää toisiinsa, jos niitä ei millään tapaa opeteta yhdistämään.

Kommunikatiivinen kieltenopetus on kyllä hyvä juttu, mutta pitää muista niitä "ikäviäkin" asioita opettaa kuten ääntämistä, kirjoitusasua ja kielioppia, ettei oppilaat sitten suuressa maailmassa ihan kamalan virheellistä tekstiä päästäisi suustaan.

Pari viikkoa sitten opettajalla oli mukanaan iso kuvakirja, jossa oli tarina kadonneista kekseistä, joillekin teistä ehkä tuttukin. Who took the cookie from the cookie jar? Asetuimme kaikki luokan takaosaan rinkiin istumaan. Kun tarina oli luettu ja syyllinen selvinnyt, oli aika siirtää tarina elämään luokassa. Vuoroin kaikkia oppilaita (ja meitä opettajia myös) syytettiin keksien syömisestä, tämä varkaus tietenkin aina kiellettiin ja näin jatkettiin eteenpäin. Normaalisti opettajalla on iso keksipurkkikin mukana, mutta nyt se oli unohtunut kotiin.


Vuoropuhelu menee näin:
Kaikki: Who took the cookie from the cookie jar? Annika took the cookie from the cookie jar.
Annika: Who, me?
Kaikki: Yes, you!
Annika: Not me!
Kaikki: Then who?


Ja sitten jatketaan. Ja tuo Annika nyt on vain esimerkki. Tämä loru toistettiin siis moneen kertaan ja ihan loppumetreilläkin lapset vielä kysyivät, että mitä sitten pitikään sanoa. Kielen oppiminen on aluksi hyvin hidasta ja siksi opetuskin etenee hitaasti, mutta sitä kompensoi tietenkin se, että opetus on kuitenkin monipuolista ja vaihtelevaa sekä aktiivista.

Tänään vuorossa oli jäätelöbisnestä. Näitä jäätelöitäkin on vatvottu jo muutama viikko. Kun saavuimme opettajan kanssa luokkaan, siellä oli täysi tehtailu päällä. Jokainen oppilas rullaili itselleen jäätelötötteröä tai askarteli jäätelöpalloja. Näitä jäätelöpalloja oli sitten tarkoitus ostaa luokan muutamalta eri jäätelöpisteeltä. Perehdyttiin hieman Iso-Britannian valuuttaan, annettiin yhdelle jäätelöpallolle hinnaksi 20 p, kahdelle 40 p jne., mietittiin mitä jäätelönostotilanteessa pitäisi sanoa ja ryhdyttiin pikkuhiljaa leikkimään.


Lapset rakastavat leikkejä niin paljon, että unohtavat hetkessä koko jutun pointin. Pientä paperisilppurahaa oli saksittu mielinmäärin ja yhden kioskin pojat laajensivat bisnestään kekseihin. Hinnastoja oltiin laadittu etukäteen ja yksi poika ei millään meinannut lähteä ostoksille, kun oli yhden listan laatiminen kesken... Kohta paperilla oli listattuna kaikki hinnat 20 palloon asti, suurimman annoksen hinta siis tietenkin 400 p. Relevanttia?

Peli pitikin puhaltaa poikki ja muistuttaa että ensisijainen kieli on englanti sekä kieltää keksit ja muut ylimääräiset lisukkeet. Viimeiset viisi minuuttia sujui hieman paremmin, joten ensi kerralla vielä uudestaan. Jäätelöpallojakin on roppakaupalla valmiina. Lapset värittivät papereita värikynillä ja ruttasivat paperit palloiksi. Tässä muuten oiva vinkki mihin kopiojätettä voisi käyttää. Meilläkin on opettajanhuoneessa aina vino pino jotain pieleen menneitä kopioita jotka sitten vain menevät jätepaperiin, niiden valkoisia puolia voisivat lapset sitten värittää.


Vaikka roolileikki meni suurimmalta osin hieman yli, kun lapset rupesivat näpertelemään kaikkea epäolennaista oheistilpehööriä, uskon, että tällaisten roolileikkien avulla lapset oppivat sekä kieltä että erilaisia tilannetaitoja.

Luokan tuleva liikemiehet ovat kyllä selvinneet tähän mennessä... Sama kaveri joka savitöissä teki minulle sen öhkömönkiäisen oli tälläkin tunnilla suurimpana päällepäsmärinä. Hän kyllä hallitsee kaupanteon varmasti myöhemmin ihan oikeillakin tuotteilla :)

Tällaiset roolileikit palvelevat myös perinteisessä opettaja puhua pälpättää luokan edessä ja oppilaat istuvat hiljaa penkeissään -opetuksessa helposti unohtuvia kinesteetikkoja. Mieleeni tulee myös sitaatti, jonka eilen löysin etsiessäni tietoa vapaakouluista. Confusius/Konzuzius tai minkä hyvänsä kielen mukaisesti nimen haluaakaan ilmaista on sanonut seuraavaa (vapaasti käännetty saksasta): Kerro minulle, ja minä unohdan. Näytä minulle, niin muistan. Anna minun itse tehdä, ja minä ymmärrän.

Muistan itsekin joskus ala-asteella harjoitelleeni jotain kahvilakeskustelua, mutta se tuntui väkinäiseltä... Ne sitten vain esitettiin luokalle pareittain. Ohjaava opettajani toissasyksynä toi yhdelle tunnilla suklaakakkua ja limpparia ja johon sujui kahvilatilanteet. Ei nyt välttämättä tarvitse ihan kakkua leipoa, mutta pieni rekvisiitta tekee roolileikeistä heti hieman aidompaa.

Positiivisia käänteitä

Tuntuu, että eilinen kirjoitukseni on melkein ihan turhaa sen jälkeen, mitä tänään olen kuullut ja nähnyt. Mikään ei kuitenkaan ole koko totuus, joten tämänkin päivän hyvien kokemusten jälkeen tilanne jatkuu epävarmana.

Schulkindergartenin uusi poika on kuulemma eilen ja tänään käyttäytynyt paremmin kuin ryhmän muut pojat yhteensä. Maanantainen käytös johtui luultavasti äidin läsnäolosta. Poika ja hänen pikkusisarensa ovat kuulemma varsin päällekäyviä ja aivan mahdottomia äidilleen. Eilen poika oli opettajalle kertonut, kuinka kivaa hänellä on koulussa. Perheen olisi kyllä lisäksi syytä ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Äiti on ilmeisesti yksinhuoltaja, eikä jaksa paneutua lastensa kasvatukseen pätkän vertaa. Poikaa joskus aiemmin kuljettanut taksikuskikin oli kuulemma ollut yllättynyt kun äiti oli yhtäkkiä saanut vauvan... Ei vain olisi uskonut, hän kun aina poikaa taksiin saattaessaan aina savutteli tupakkaa. Onneksi poika nyt siis kuitenkin koulussa käyttäytyy, vaikkei tietenkään ole hyvä että hän on äitiään kohtaan kamala.

Uudesta kollegasta en edelleenkään kovin pidä, mutta kyllä hänellä ainakin ihan hyviä ideoita on. Tänään englannintunnilla oikean opettajan ollessa poissa menimme tietokoneluokkaan ja tämä uusi tyyppi sitten tietenkin oli siellä mukana. Olisin itse mieluummin pitänyt oppilaille ihan normaalin tunnin, sillä tietokoneluokassa pelleily on yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki tekevät mitä sattuu eikä oppilaat osaa asettaa minkäänlaisia tavoitteita, roiskivat vain. Kaikkiin ohjelmien tehtäviin kuuluu oleellisena osana ääni, joten luokassa vallitsee aikamoinen hälinä, kun oppilaiden lisäksi pölinää kuuluu tietokoneiden kaiuttimista. Muista luokista tultiin huomauttamaankin melusta. Uusi kollega yrittää nyt ruveta järkkäämään luokkaan kuulokkeita, jolloin jokainen voisi paremmin keskittyä omaan tekemiseensä eikä ulkopuoliset häiriintyisi niin paljon. Koulu voisi tehdä hyvän sijoituksen ja hankkia 30 paria hyviä kuulokkeita, mutta luultavasti oppilaita pyydetään tuomaan mukanaan omat...

Ekaluokkalaisten kanssa pelattiin bingoa. Olin varautunut, että se ei lähde ihan lennosta sujumaan, mutta kaikki olikin vielä monimutkaisempaa. Käytin selittämiseen paljon havainnoillistamista taululla sekä saksaa, mutta aina löytyi joku joka tunki taulukkoon numeroa 10, kun taululla oli ohje luvut 1-9 ja toinen taas rupesi ruksimaan ja yliviivaamaan lukuja ennen kuin ehdin niitä alkaa luetella. Saimme kuitenkin kaksi peliä pelattua ja lapset tykkäsivät niin paljon, että eiköhän taas ensi viikolla luokassa kaiu BINGO!

Kylläpä väsyttää... Minulla on poikkeuksellisen monta aikaista aamua tällä viikolla ja pidempiä päiviäkin. Olen kyllä innoissani, kun huomenna vihdoin käynnistyy nelosten Suomi-kerho, vaikka rehtori sanoikin, että sinne on vain pari lasta ilmoittautunut. Kummallista, useampi on nimittäin kysellyt minulta missä luokassa se on ja koska se alkaa ja onhan hän varmasti listalla. Olisi kivaa, jos lapsia olisi ainakin viisi. Perjantaista tulee pitkä, sillä lähden avuksi uintikisoihin... Nyt tosin sovimme, että pyöräilen uimahallille suoraan eli säästän aamulla puolisen tuntia ja lisäksi ei tarvitse jännittää mahdunko koululta jonkun autokyytiin. Kivaa uimakisoissa on se, että saa laittaa päälle jotain kesäistä, uimahallissa on hieman trooppisempi ilmasto kuin kuuten Osnabrückissä.

Viime yönä muuten ukkosti kunnolla, meidän pimennysverhon läpi ei näy mitkään salamat, mutta kahden aikaan yöllä oli kuin pommi olisi räjähtänyt enkä uskaltanut lähteä edes yksin vessaan kun pelkäsin jotain hyökkäystä. Sekä meno- että paluumatka sujuikin sitten kaatosateessa ja toivon että illan steppitunnille selviäisin kuivin nahoin...

Uusia tulokkaita

Koulussamme ja koko Niedersachsenin osavaltiossa alkoi eilen toinen lukukausi. Uuden lukukauden myötä saimme kouluumme myös uusia ihmisiä. Kumpikaan näistä uusista tulokkaista ei erityisesti ilahduta minua.

Kun eilen karnevaalihumun keskellä menin Schulkindergarteniin, kummastelin luokassa olevaa ylimääräistä aikuista, hyvin nuivan näköistä sellaista. Hän osoittautui hetken päästä lattialla kiemurtelevan poliisin äidiksi. Tämä poliisiksi pukeutunut poika oli eilen ensimmäistä päivää koulussamme, ei kuitenkaan järjestystä hallitsemassa kuten poliisin kuuluisi vaan sitä häiritsemässä.

Poika täyttää lähiaikoina seitsemän vuotta, olisi siis oikeasti jo viime syksynä kuulunut kouluun, ilmeisesti kuitenkin saanut lykkäystä aivan kuten ryhmän muutkin lapset. Hän ei ole neljään kuukauteen ollut missään, sillä ei halunnut mennä päiväkotiin. Ja nyt yhtäkkiä tyhjästä hän tulee tähän ryhmään.

Kukahan ääliö näin on päättänyt?

Ainahan uusi ryhmänjäsen mutkistaa ryhmän toimintaa ja toki usein tuo siihen kaikkea hyvääkin, mutta varsinkin tällaisilla erityislapsilla tuttu ja turvallinen ryhmä ja ilmapiiri tukevat perusasioiden sujumista ja oppimista. Kun ryhmään yhtäkkiä kesken kaiken tulee joku tunkeilija, jopa vieläpä vaatii lapsista melkein eniten opettajan huomiota, tuntevat toiset lapsensa olonsa uhatuiksi. Eipä tällä pojallakaan siis mikään kovin mukava ja turvallinen tunne tunnu olevan.

Opettajakin oli lievästi sanottuna tuohtunut moisesta päätöksestä, ja olisi ehkä halunnut olla kuulematta pojan äidin kommentin siitä, kuinka hän on iloinen kun ei tarvitse kestää poikaa enää aamupäivisin kotona... Joo ei varmasti ollut äidilläkään helppoa, mutta onko tämä paras ratkaisu. Poika ehdottomasti tarvitsee apua ja totuttelua ryhmässä olemiseen, mutta rikkomatta mitään olemassaolevaa vaivalla saavutettua hyvää. Ensi maanantaina näen kuinka ryhmäyttäminen on alkanut sujua.

Saimme myös uuden kollegan. Ohjaava opettajani siirtyi toisiin työtehtäviin tämän kuun alusta lähtien ja tämän lukukauden ajan häntä paikkaa parhaansa mukaan Herra Kujas. Uusi vararehtori hän ei kuitenkaan ole, koulu sinnittelee ilman moista tämän kevään eikä tämäkään kollega siis syksyllä enää jatka, mutta opettaa nyt keväällä liikuntaa, matematiikkaa ja saksaa, siis äidinkieltä. Lisäksi hän on savityötunneilla, joista itse aion vetäytyä parin viikon kuluttua. Kolme aikuista siellä hääräämässä on ehkä liikaa, minä voisin tehdä jotain fiksumpaakin eikä tarvitsisi olla tuon miehen kanssa tekemisissä.

Tässä uusi kollega ja uudet oppilaat savitöissä. Kylläpä oli muuten rauhallista, kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää niin kukaan ei viitsinyt riehua.

Eilen kun näin hänet ensimmäisen kerran hänellä oli päällä sinimusta tuulipuku sekä järkyttävät, oikeasti varmaan tosi coolit ja kalliit lenkkarit, epäsiisti parta... Yöks. Tyypillinen tytöttelijä, peffalletaputtelija, lusmuilija. Siis sellainen, joka ei vedä yhtä köyttä muiden opettajien kanssa. Tyyppi tuli tänäänkin aamulla tunnille myslilautanen kädessään, oppilaatkin katsoivat hieman kummeksuen. Hän hoputti lapset ulos välitunnilla vaikka satoi jne. Eihän siinä mitään, mutta jos on olemassa yhteisiä sääntöjä niin kyllä niitä pitäisi noudattaa. Tai sitten kenenkään ei ole tehnyt mieli lähestyä tätä limaista tyyppiä ja kertoa hänelle miten täällä tietyt asiat hoidetaan. En oikein tiedä miten suhtaudun koko heppuun, varmaankin nuoresta iästäni ja epävirallisesta asemastani johtuen hän rupesi heti eilen sinuttelemaan, mikä ei minusta ole ok kysymättä.

Tyyppi on hieman sellainen naistennaurattaja ja rento kaveri, joka varmasti pääsee tiettyjen oppilaiden suosioon. Rento saa ja pitääkin olla ja kaikkea, mutta ei pidä unohtaa omaa auktoriteettiasemaansa. Mieleeni tulee eräs kollega ripareilta joidenkin vuosien takaa. Kun hän oli hauska ja antoi luvan kaikkeen luvattomaan jne., niin muut opettajat muuttuivat nuorten silmissä ikäviksi tiukkiksiksi.

Toivon, että tyypistä löytyy vielä selkärankaa!

Tässä joku öhkömönkiäinen, jonka eräs oppilas minulle lahjoitti. Tyyppi on nimeltä Fettli ja nimilaatta on minun käsialaani. Joka tunnin alussa kaksi poikaa piti omaa lelutehdastaan ja tämä on siis kyseisen tehtaan hittituote!

Kollegoille uusi tulokas oli tänään tietenkin laskiaispulla! Onneksi en leiponut niitä vielä eiliseksi, eikä se olisi oikea päivä ollutkaan, eilen vatsat täyttyivät nimittäin munkeista (ihan leipomosta haetuista tosin). Minä leivoin eilen pullat, vatkasin aamulla kerman ja täytin pullat opettajanhuoneen keittiössä, jätin pöydälle ja lähdin tunnille. Kun tulin takaisin, kaikki mussuttivat pulliaan tyytyväisenä kermavaahdot ja hillot suupielissä. Enpä ole ennen tajunnut, että kaikenlaiset hiivaleivonnaiset ovat tyypillisiä suomalaisia juttuja, hiivanostokin on välillä hankalaa ja tuorehiivaa ei siis ole laisinkaan. Hassua ajatella, että suomalainen peruspulla on jollekin niin outo juttu :) Laskiaispullat tekivät hyvin kauppansa, joku kysyi vielä että enkös minä sanonut ettei Suomessa juhlita karnevaalia ja totesin, että kyllä nyt laskiaista kuitenkin jotenkin juhlistetaan, pullia syömällä ja pulkkamäessä pitkiä pellavia huutamalla.


Eli kaikenlaisia muutoksia. Ensi syksynä tilanne muuttuu vielä enemmän, mutta se ei minua enää koske joten ei tarvitse asiaa murehtia. Nyt vain toivon, että uuden työyhteisön harmonia syntyy mahdollisimman pian.

Vielä hieman karnevaalitunnelmaa, savitöissä tekemäni klovni... Hattu siltä oli irronnut polttovaiheessa, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tulokseen. Pellen olisi halunnut muutamakin lapsi, aika haluttua tavaraa siis, joten laitan sen ehkä tietokilpailuun palkinnoksi ;)

Helau!

Kölnissä ja muutamissa muissakin isommissa karnevaalikaupungeissa on juhlittu jo joitain päiviä, täällä Osnabrückissäkin oli lauantaina Ossensamstag-kulkue, mutta olin itse siellä Skotlannissa eikä Juho ottanut tapahtumasta kuvia, paha siis sanoa siitä meiningistä mitään... Mutta koulussa kyllä juhlittiin karnevaalia ja pari tuntia olikin ihan riittävästi. Lapset varmasti jaksaisivat riehua joka päivä, mutta opettajille päivä on rankka ja kaikille niille vanhemmille, jotka etsivät tuskanhiessä asua lapsilleen ja värjäävät näiden hiuksia, maalaavat kasvoja jne...

Edellinen vuoteni Saksassa helpotti tätäkin asiaa. Kollegat selviävät kanssani vähällä monessakin asiassa, kun jotkut asiat ja käytännöt ovat tuttuja siltä ajalta kun kävin itse Saksassa koulua. Tätäkään perinnettä ei tarvinnut selitellä! Kerroin, että Suomessa me vain käymme pulkkamäessä ja syömme laskiaispullia, ja on jännä huomata kuinka moni ei ole tullut ajatelleeksikaan, ettei nyt kaikissa maissa samanlaista ilonpitoa harrasteta. Kyllä penkkaririeha ja vappuhulluttelut riittävät suomalaisille :) Ja näitä perujahan minulla oli tietenkin myös naamiaisasu, jonka olin varta vasten tuonut mukaani Suomesta. Olin lehmä.

Karnevaaliperinne on varmasti vahvempi katolilaisessa maailmassa ja yhdenkin kollegan mukaan Pohjois-Saksassa, joka on luterilaista, välillä hieman väkinäistä. Täällä pukeutuu kuitenkin ihan kaiken ikäiset ja eilisellä kotimatkalla junaan tuli asema asemalta aina lisää tiikereitä, vankikarkureita ja muita pukeutujia. Juhon havainto lauantailta oli, että vanhemman väen perusasu oli klovni ja löytyipä kollegojenikin joukosta pari pelleä...

Karnevaalien odotetuin juttu työpaikallani on lasten keskuudessa selvästi poloneesi, joka tarkoittaa valtavaa letkaa joka pitenee aina sitä mukaa kuin luokkia yksitellen noudetaan aulaan, jossa sitten jammaillaan ja no, huudetaan ja kiljutaan ja juostaan, kaikkea mikä nyt lapsista on hauskaa. Nauttikaahan kuva- ja video-otoksista. Photoshoppini kiukuttelee parhaillaan ja lopettaa toimintansa samantien avaamisen jälkeen, joten en voinut tehdä sellaisia kollaaseja joita olisi ehkä ollut miellyttävämpää katsella.


Opettajanhuoneessa heti töihin tultuani.


Päärynä ja merirosvo sekä lapsia ties missä asuissa.

Työunia

Näitä pohdiskelin aamulla töihin pyöräillessäni, mutta yhtäkkiä kaikki onkin hävinnyt jo päästä!

Vaan ei ihan kaikki. Nukuin hyvin sikeästi reilu kymmenen tuntia ja siellä loppupäässä sain työasioita uniini. Jostain aiemmista unista muistan vain että joku opettaja sinutteli minua tms., mutta muutoin, ihan yllätyksekseni, en ole nähnyt työjutuista juurikaan unia. Neljä vuotta sitten erään pienen helsinkiläisen K-kaupan leipäosastonhoitajana näin kamalia painajaisia koko kuukauden, tuuraus oli hyvin stressaavaa.

Kassatyöstäkin olen silloin tällöin nähnyt painajaisia tai ainakin yöllä Juholle vaahdonnut, että anna nyt se tuote tänne kun se pitää ottaa pois kuitilta. Aika erikoista työtehtävissä, joita ei millään tapaa tarvitse ottaa kotiin.

Opettaja ei kuitenkaan pysty olemaan opettaja vain työpaikallaan, työajat ei ole kiveen kaiverretut ja työ on tietenkin paljon haastavampaa kuin joku kassalla istuminen, olet vastuussa lapsista ja nuorista ja heidän oppimisestaan (mistä nyt luonnollisesti kukin on itsekin vastuussa) etkä voi mennä töihin valmistautumatta siihen kunnolla! Silti en ole vielä nähnyt lähes ollenkaan painajaisia tai minkäänlaisia unia töistä. Ehkä se on merkki siitä, että pidän todella työstäni ja koen myös useimmin onnistuneeni siitä, kun ei jää asiat kalvamaan ja kummittele sitten myöhemmin unissa.

Viime yönä kuitenkin aamulla paniikissa ennen töihinlähtöä pengoin kaapistani Kunnaksen kirjoja, jotka liittyisivät pukeutumiseen, karnevaaliin tai muuhun sellaiseen ja löysinkin muutamia (joita siis ei ole ilmestynyt kuin vasta unissani) ja lisäksi pohdin ottaisinkin Ruuneperin Martankin mukaan, osuuhan Runebergin päivä tälle samalla viikolle. Lisäksi väkersin jotakin listaa.

Oikeasti mitään passelia kirjaa ei olisi ollut ja kuka mitään olisi tänään jaksanut kuunnellakaan, sen verran villiä oli meininki... Karnevaaleista lisää myöhemmin.

Open ekotekoja

Tässä noin viikko sitten Heisi kirjoitteli ekoteoista ja epäsellaisista, ajattelin itsekin ottaa haasteen vastaan. Ja otanpa nyt asiaan kantaa opettajan näkökulmasta.

Ympäristön puolesta:
1. Kuljen työmatkani polkupyörällä ja mitkä tahansa muutkin matkat tämän kotikaupunkimme sisällä.
2. Pengon jätepaperiroskista sekä opettajanhuoneessa että luokissa ja löydän hyvää materiaalia. Yksikin opettaja kielsi lapsia askartelemasta kahta samaa juttua, koska kopiot maksavat 10 senttiä kappaleelta, mutta kuitenkin kolmasosa värillisestä paperista meni roskikseen. Käytän näitä papereita mielelläni erilaisten korttien ja kuvien taustapapereina.
3. Kulutan ehkä kerralla aika paljon luonnonvaroja kun askartelen ja laminoin juttuja, mutta ne kestävät sitten vuosikausia ja vielä vaihdellen eri aineissakin. Vähän sama meininki ehkä kuin kangaskasseissa, pidemmän päälle ekologinen selkäreppu kevenee.
4. Yritän mahdollisimman usein pakata evääni muoviseen eväsrasiaan sen sijaan että käärisin niitä aina erikseen johonkin tuorekelmuihin tai pikkupusseihin.
5. Pukeudun töihin ihan kuin muuallekin, en siis omista erikseen mitään opettajavaatteistoa... Muuten vain niitä riepuja sitten onkin, pääosin suomalaista suunnittelua ja joiltain osin kotimaista valmistustakin vielä. Läheltä on parasta hankkia.
6. Jos pitää tehdä enemmän kopioita otan aluksi aina vain yhden varmistaakseni oikean sijoittelun ja muun... Olisi ikävä huomata kesken kaiken kopioivansa ihan väärää kohtaa kun kopiokone vain sylkee paperia eikä toimintoa ehdi perua ennen kuin melkein kaikki on jo mennyt läpi.

Ympäristöä vastaan:
1. Opettajanhuoneessa ei ole biojätettä joten tuikkaan banaaninkuoret vain sekajätteeseen (joku joskus sanoi että siivoaja ne sitten lajittelee mutta epäilen...), vaikka voisin viedä ne kotiin biojätepussiin.
2. Hurautin parin päivän vapaan ajaksi lentokoneella lomalle. Olisi pitänyt edes hankkia atmosfairilta hyvä omatunto.
3. Väkertelen paljon kaikenlaista tietokoneella, joka on oikea sähkösieppo jos niin voi sanoa. No, kaikenlaiselle tietokoneen käytölle tuleekin pian hieman rajoitusta, kun paastoamme tietokoneiden ääressä hengailusta joka päivä klo 21 jälkeen.

Ja nyt alkaa silmät lupsua kiinni, joten paras mennä levolle ja palata asiaan myöhemmin, jos jotain vielä tulee mieleen. Olen nukkunut ainoastaan lentokoneessa ja tunnin junassa, muuten tuli koko yö valvottua ja tähän asti olen sinnitellyt, joten paras kerätä voimia huomista karnevaalia varten! Ja juhlaan pukeudun tietenkin ympäristöystävällisesti asuun, joka on ollut päälläni ja muiden päällä ja ties missä kaikissa tapahtumissa jo vuodesta 1997. Mitä sitä turhaan uusia kun vanhatkin kelpaa.