Askot ja Taitot ja Lahjat ja muut

Tänään sain vihdoin pitää ensimmäisen Suomen kielen ja kulttuurin tunnin! Parikymmentä minuuttia ennen tunnin alkua sain molempien ryhmien nimilistat. Nelosluokan ryhmässä on kuusi lasta ja kolmosluokilta jopa 17, ja se on kyllä ehdoton maksimi. Isomman ryhmän kanssa olemme onneksi tavallisessa luokkahuoneessa, toiseen ryhmään ei pienen tilan vuoksi paljon enemmän lapsia mahtuisikaan.

Kävin jo välitunnin aikana valmistelemassa jotain liitutaululle. Kirjoitin aiheryhmittäin suomenkielisiä sanoja, jotka muistuttavat saksankielisiä vastineitaan. Liitutaulu oli onneksi sellaista "taitettavaa" mallia eli sain sanat aluksi piiloon.


Kun kellojen soitua tulin takaisin ylös juoksi toisesta luokasta eräs poika itkien ja vihaisena pienryhmätilaan ja jysähti tuolille istumaan. Olen tavannut tämän kaverin oikeastaan vain valinnaisliikunnassa ja muistin hänet aika aggressiivisena tyyppinä. Varovaisesti siis lähestyin. Joku huuteli taustalta, että suomi oli hänen kakkosvaihtoehtonsa. Kysyin oliko poika laitettu Suomi-kerhoon vaikka mieluummin haluaisi johonkin toiseen, hän nyökytteli ja nyyhkytteli ja kertoi haluavansa liikuntaan. Annoin hänen mennä sinne ja sanoa opettajalle, että minulta on lupa tähän ryhmänvaihtoon. Eihän se nyt kenenkään kannalta ole mukavaa, jos joku on tunnilla pakotettuna. Tietenkin sanoin pojalle, että olisin tietenkin iloinen jos hän tulisi mukaan, mutta jos hän ei sitä halua, niin ei tietenkään tarvitse. Sitten hän lähtikin hakemaan liikuntapussiaan, varovaisesti hymyili ja lähti juoksemaan alas. Lisäksi saimme liikuntatunnilta Suomi-ryhmään yhden tytön lisää, joten päälukumme pysyi samana.

Kättelimme Herra Hirven kanssa kaikki suomeksi ja toivotimme tervetulleeksi. Ensimmäisenä sitten arvuuttelimmekin mitä nämä fraasit mahtavat tarkoittaa ja kirjoitimme ne taululle. Kolme innokasta kirjoitti myös kaiken paperille. Sitten me esittäydyimme ja minä muutuin Anna-Riitaksi. Näillä tunneilla ollaan kuin Suomessa ja jätetään siis turhat tittelit ja muodollisuudet pois.

Kyselin lapsilta hieman mitä he jo tietävät Suomesta. Yksi poika luetteli Räikköset, Häkkiset ja Rosbergit, kaikki tiesivät kyselyn jälkeen pääkaupungin ja kuinka monta vuotta on kulunut Suomen itsenäisyydestä ja joku kysäisi ovatko norja ja suomi samankaltaisia. Sopivasti siis tietoa, nythän ei sitten ole muuta kuin uusia asioita opittaviksi!

Tarjosin lapsille Marianne-karkit ja kerroin vertauskuvan suomalaisista. Päällepäin ehkä hieman kovia, itseensävetäytyviä ja jäykkiä, mutta sisältä mukavia ja pehmeitä, kun heihin pääsee tutustumaan. Ja karkki maistui tietenkin.

Kerroin hieman suomen kielestä ja sen erityisyydestä, siitä kuinka emme voi viidessä kuukaudessa saavuttaa mitään huippukielitaitoa, mutta oppia kuitenkin ihan perusasioita. Sitten avasin liitutaulun ja oppilaat rupesivat kilpaa huutamaan, kun huomasivat tuttuja sanoja. Olin ajatellut luetuttaa kaikki sanat ääneen, jotta suomalainen ääntäminen kävisi tutuksi heti alusta pitäen, mutta lapset latelivat sanojen saksalaiset vastineet kuorossa niin nopeasti, että unohdin kaikki muut suunnitelmani :) Ahkerimmat kirjoittivat nämä sanat ylöskin!

Kysymyksiäkin lauottiin jo niin paljon ja suurimpaan osaan vastasinkin että palataan asiaan vielä myöhemmin. Suostuin kuitenkin kirjoittamaan taululle sanan jalkapallo ja luettelemaan ne muutamat suomalaiset kansainvälisestikin tunnetut jalkapalloilijat jotka tiesin. Oppilaat innostuivat myös tajutessaan, että heillehän voi tietokilpailussa olla hyötyä näistä tunneista.

Lopuksi tutkailimme kalentereita ja oppilaat saivat valita itselleen suomalaisen nimen. Englannintunneilla koulussamme ei moista harrasteta, mutta ainakin näin pienessä ryhmässä se toimii hyvin ja on vielä hauskaakin. Kyllä tarkoitus on isommassakin ryhmässä saada kaikille suomalaiset kutsumanimet. Nelosluokkalaisten ryhmässä on nyt Taito, Lahja, Klaara, Aku ja Asko. Yksi tyttö oli kipeänä, joten emmeköhän vielä jonkun Hillevi-Tellervon saa seuraamme :) Lopuksi teimme vielä esittäytymiskierroksen näillä uusilla nimillä ja opettelimme sanomaan Minä olen...