Opettajan ulkonäöstä

Aika hyvin tämä meidän terveellinen vuotemme on alkanut, kaupasta tulee raahattua lähinnä melkein vain vihanneksia, juureksia ja hedelmiä ja kokkailemme lähinnä kasvissapuskoita, viikonlopuksi on tosin luvassa sekä lohta että jauhelihakeittoa. Kilometrejä pyörän selässä tulee enemmän kuin ennen kun hieman laajennan elämääni muuallekin kuin kotiin ja töihin. Myös tanssiminen tuo lisää liikuntaa. Olo on itse asiassa aika hyvä ja kevyt!

Totuudenhan kuitenkin kuulee lasten suusta. Siispä voi suoraan heittää kaivoon toiveet siitä, että grammoja olisi kaikonnut ja että peppu näyttäisi kiinteämmältä. Kakkosluokan oppilaat tekivät tehtäviä, jotka käsittelivät adjektiiveja. Kolmeen eri kohtaan piti kirjoittaa sopivia adjektiiveja – miltä jokin maistuu, miltä jokin tuntuu ja miltä jokin näyttää. Eräs poika oli kahteen ensimmäiseen kohtaan saanut mukavasti adjektiiveja, mutta kaipasi hieman neuvoa tai tarkennusta kolmanteen. Ajattelin auttaa esimerkillä. Miltäs minä näytän, näytänkö kauniilta? Wie sehe ich denn aus? Bin ich schön? ja ainoa asia mitä poika tähän toteaa on dick. Eli että näytän pullealta. Oli hymyssä pitelemistä. Tursuaako läskini niin pahasti? No, kun poika näytti seuraavan kerran monistettaan, oli siinä myös dünn, laiha. Oli se sitten oppilaan mielipide tai esimerkkini ansiosta päähän pälkähtänyt adjektiivi, piristi juttu kummasti päivääni.

Joulun alla lapset aina kyselivät miksi olen niin punainen. Kerroin, että pyöräilen töihin joka aamu. Sitten lapset tietenkin halusivat tietää missä asun. Kaupunginosamme on oikeastaan sama kuin missä eläintarha sijaitsee, mutta olemme silti ihan keskustan laidalla, usein kuitenkin sanon että eläintarhan suunnalla. Sinne on lasten mielestä todella pitkä aika. Kerroin, että pyöräillessä kunto kasvaa. Kolmosluokkalainen tyttö, itse suloisesti lapsenpyöreä, katsoi minua päästä varpaisiin ja tokaisi, että siinä myös samalla laihtuu. Mahtoikohan olla huomio, että hei, olet laiha koska pyöräilet vai vinkki, että weiter so, pääset ehkä jenkkakahvoistasi eroon.

Kakkosluokan opettaja Uta kertoi, että hänelle oli joku oppilas joskus vain huokaisten todennut, että Frau Volkamer, du siehst heute so häßlich aus. Eli rouva Volkamer, olen tänään todella ruma. Hänkin oli sitten vain tunnin jälkeen käynyt katsomassa peilistä, oliko oma ilmestys todella niin kamala.

Lukiossa tuollaista käytöstä ei tietenkään pitäisi sietää, silloin oppilaiden pitäisi jo tietää mitä on soveliasta sanoa ja mitä ei ja ettei kenenkään ulkonäköä tulisi kommentoida (ainakaan siis negatiivisesti). Lapset ovat kuitenkin niin aitoja ja estottomia, että päästävät suustaan ihan mitä lystäävät. Ja ovat usein niin oikeassa.

Alan päivä päivältä kiinnostua enemmän ja enemmän työskentelystä ala-asteella. Ei siitä työstä vain voi olla pitämättä! Miten hyvä mieli tuleekaan, kun pieni 8-vuotias tulee luoksesi ja halata rutistaa. Sillä hetkellä kaikki muu tuntuu yhdentekevältä. Lapset kiintyvät myös niin nopeasti ja minäkin olen aika kiintynyt oppilaisiini. Tässähän on mukavasti vielä puoli vuotta jäljellä, mutta surullista, kuinka sekin kuluu nopeasti umpeen! Ei auta muu kuin yrittää elää tässä hetkessä. Ja toivoa olevansa hieman solakampi heinäkuuhun mennessä. ;) Huomisaamuna siis sitäkin suuremmalla syyllä ja innolla balettiin!