Teatteriretki

Tänään sain aamulla treenailla enkkua superinnokkaiden ykkösten kanssa. Mistä se heidän energiansa aamulla oikein tuleekaan? Oma energiani tulee tasan heistä. Kun lapset vielä valuivat sisään aloin opetella taas heidän nimiänsä ja tunnin aikana pyrin mahdollisimman paljon käyttämään nimiä ja opettaja lähtiessäni ihmetteli, kuinka vielä muistin kaikki. Sanoin, että opettelin ne ennen kuin hän tuli luokkaan. Ehkä ne nyt taas pikkuhiljaa jäävät mieleen elleivät joululoman aikana katoa.

Lapset tulossa kouluun aamutuimaan.

Lisäksi kävin taas muutamassa luokassa laulattamassa lapsia ja yksi kolmosluokka otti pyyntöni ihan tosissaan ja lauloi täyttä kurkkua reippaalla äänellä. Sanoin nimittäin, että jos he laulaisivat tarpeeksi kovaa, ehkä Joulupukkikin kuulisi laulun Korvatunturille ja lähtisi pikkuhiljaa jo matkaan. Kun lapset tulevat käytävillä vastaan he loilottelevat minulle "joulu on taas". Ihanaa, kun he ovat niin innoissaan kaikesta.

Tämän päivän erikoisuus oli ehdottomasti teatteriretki. Kaikki 200 oppilasta haettiin busseilla kaupunginteatteriin, itse polkaisin sinne pyörällä päästäkseni jo lähemmäs kotia. Mikä kaaos koulussa vallitsikaan hetki ennen lähtöä, kun sata lasta ryntää samanaikaisesti vessoihin... Myös opettajien vessassa oli tosin ruuhkaa. Itse sain hetken odotella teatterilla ennen kuin oma kouluni saapui, mutta muiden koulujen lasten kiljahduksia ja mekkalaa sain kyllä kuunnella. Ihanaa, kun lapset pääsevät ihkaoikeaan hienoon teatteriin.

Järjestäytymässä ja kuhisemassa.

Meidän porukkaa oli toisella parvella ja itse asettauduin yhden kakkosluokan tytön kanssa nelosluokkalaisten riville, kun muualla ei enää ollut tilaa, yksin häntä olisi varmasti ujostuttanut mennä sinne. Teatterissa oli kauhea älämölö ja ajattelin, että se loppuisi viimeistään kun valot menevät pois mutta eikä mitä... "Apua, täällä on pimeää, yhyy, äiti"... Ja opettajat ympärillä hyssyttelevät. Kuten koko esityksen ajan.

Lapsien pitää jossain vaiheessa oppia käyttäytymään teatterissa, mutta miksi se pitäisi heti osata. Kyllä taisin vieressä istuvalla nelospojalle huomauttaa, ettei teatterissa sopisi röyhtäistä, mutta lasten reaktioille ei voi mitään. Esiintyjätkin varmasti tietävät lapsiyleisön piirteet. Minusta on vain ärsyttävämpää, kun aikuiset suhisevat ja hyssyttelevät jatkuvasti, kun lapset vain kommentoivat ja reagoivat näkemäänsä. Moni ei vielä ymmärrä olevansa yleisönä vaan elää satua mukana. Milloin huudettiin yöööök, kun noita söi joulupukin limaa ja jonkun papanoita tai buuattiin kun ilkeä noita tuli esiin tai vastattiin lavalla esitettyihin kysymyksiin, jotka siis varmaankin oli tarkoitettu retorisiksi. Ihanaa kuunnella, kuinka lapset nauravat, taputtavat, ovat hurmioissaan. Esitykseen jälkeen teatterissa velloi "Zugabe"-huuto eli me halutaan lisää, we want more.

Esitys oli Die Kleine Hexe ja tarina oli selvästi joillekin lapsille tuttu. Yhdessä kohdassa kuulin ensin oikealta puoleltani "kohta sen noidan luuta poltetaan" ja sitten vasemmalta "nyt ne aikoo polttaa sen luudan". Piti myös varoitella lapsia heittelemästä kumikäärmeitään ja huopahiiriään kesken esityksen, siitä olisi seurannut turhaa lisäkiljumista.

Miksei nämä opettajat täällä joskus voisi ottaa ihan rennosti. Huutavat ja käskevät rehtorin puhutteluun monesta, mikä minun mielestäni menee sen piikkiin, että oppilas on vielä lapsi ja monissa suhteissa kokematon. Vieressäni istuva röyhtäilevä poika olisi jonkun muun opettajan vierestä lennätetty pihalle teatterisalista ja saanut rehtorilta satikutia.

Tänään oli kollegani jäljiltä laminointimasiina päällä ja hän itse ehdottikin, että voisin samantien laminoida omani, nyt osaan senkin homman! Hävettää vain, kun ei jäänyt kuin pari kalvoa jäljelle... Leikkelin kuvat vielä irti toisistaan ja ihan hienoja tuli. Jotkut kyselivät mitä ne on... No opetusmateriaalia haloo!

Tässä on reilu parisataa lahjaylläriä lapsukaisille. Vein ne jo kouluun, huomenna kuljetan sinne pukin roippeet. Huomenna junassa Hannoveriin ja takaisin voimme treenailla Juhon kanssa ohjelmanumeroamme.