Ankea alku

Loma meni nopeasti eikä aikaa kotona löhöilylle ollut, nyt on hieman motivaatiopulaa. Menin tänään taas vain yhdeksi tunniksi töihin ja kävi ilmi, ettei englanninopettaja ole töissä, sairaslomalla huhtikuun loppuun. Jälleen kerran se ah niin ihana uusi kollegamme oli laitettu pitämään englannintunteja... Kysyin, josko minä voisin tehdä sen, tietenkin vähän inhottavaa 15 minuutin varoitusajalla. Huomenna kyselen asiasta rehtorilta. Varareksin hommia tällä hetkellä tekevä kollega sanoi, että tämänpäiväinenkin tunti olisi pitänyt heidän kanssa sopia, aikaa tähän ei kuitenkaan ollut ja halusin pelastaa lapset ällökollegan kamalalalta englannilta... Mies tuli kuitenkin tunnille istumaan (tällä kertaa ei räplännyt puhelinta jatkuvasti), sillä en saisi pitää yksin tunteja. Höm. Pidän niitä muutenkin.

Toivottavasti tähän löytyy jokin ratkaisu. Olisi ikävää, jos lapset yli kuukauden saavat englanninopetusta henkilöltä, jota ei ole mitenkään koulutettu siihen ja joka ei osaa kieltä kunnolla. Jos minä pidän tunnit, teettää se ehkä hieman lisää työtä, mutta vihdoinkin pääsisin kokeilemaan tuntien pitämistä ihan yksin.

Huomenna on pidempi työpäivä ja lisäksi opettajankokous, ei yhtään huvittaisi. Oletan, että pidän huomennakin enkun pienryhmän tunnin, vaikkei siitä erikseen ole minulle kerrottu. Ideoita minulla on jo varastossa, mutta pitää niitä varmaankin tänään illalla ja kasata, jos tanssitunnin jälkeen vielä olen elossa. Sinnekään ei tuossa ihme vesilumiraeräntäsateessa huvittaisi lähteä, mutta en annan armoa itselleni!

En malta saattaa vanhoja juttuja päätökseen ennen kuin rupean fiilistelemään seuraavia. Helsingin soveltavan kasvatustieteen laitoksella on Erasmus-opetusharjoitteluvaihto Utrechtin yliopiston kanssa ja tammi-huhtikuussa 2009 voisi lähteä suorittamaan soveltavaa (jonka olen jo suorittanut) ja syventävää harjoittelua, kylläpä houkuttelisi! Kuitenkin ajatuskin siitä jo väsyttää, alan kaivata aloilleni asettumista! Olisi vain niin kivaa päästä puhumaan hollantiakin päivittäin ja tutustua sikäläiseen kouluun ja opettaa. Mutta tyydyn kai istumaan luennoilla ja lukemaan kuiviin tentteihin...

Sitten ottaa vielä pannuun se, että entinen ohjaava opettajani on saanut päähänsä kutsua minua Annaksi, enkä voi sietää sitä... Kuinkahan voisin hienovaraisesti vihjata, ettei se ole nimeni. En minäkään kutsu häntä Fraksi tai Nkiksi.

Toivottavasti seuraavan kerran aurinkoisemmissa tunnelmissa.