Hyvästit Eurooppa-kerholle

Olen oikeastaan vain aika helpottunut, että Eurooppa-kerho on nyt päättynyt. Koko juttu oli pieni floppi, kun moni juttu meni uusiksi eikä itselläni aina riittänyt motivaatiota suunnitella kaikkea uusiksi. Ihan hyvin lapset kuitenkin tuntuivat viihtyvän, viimeinen kerta vietettiin sekä naurun että itkun parissa.

Oppilaat olivat viime viikolla vieneet kotiin kirjeen, jossa pyysin oppilaita mahdollisuuksien mukaan tuomaan jotain syötävää omasta kotimaastaan. Yllätyksekseni joillain lapsilla todella olikin jotain mukana, olin itse varautunut Väinämöisen palttoonapeilla ja Sisu-pastilleilla, mutta ei niistä niin kovin välitettykään kun tarjolla oli myös mm. sitruunakakkua!



Ennen kuin aloimme maistella eri maiden herkkuja oli vuorossa hieman tanssia. Aluksi veivasimme kolme minuutti La Macarenaa ja kaikki ketkuttivat hyvin mukana, ongelmia tuotti enemmän paritanssit... Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa Lintu lensi oksalle. Olin kirjoittanut sanat taululle ja laulaa lurautimme sen pari kertaa ennen varsinaista tanssia. Siinähän sitten onkin pulma kuka kenen kanssa voi tanssia, kun oli pojissa sekä sellaisia, jotka eivät missään nimessä halua tanssia pojan kanssa ja niitä jotka eivät taas tytön kanssa. Yksikin poika juoksi minua karkuun, mutta tanssin jälkeen kertoi että se johtui kokoerosta. Niin, minä kyykin aika paljon käsikynkkää varten, vaikken itsekään siis mikään erityisen pitkä ole.

Yksi poika sitten vain jätti ottamatta parinsa ja yksi tyttö jäi yksin seisomaan. Yritin komentaa Felixiä pois pöydän alta ja sanoin, että noin epäkohteliaasta käytöksestä ei kohta heru laisinkaan herkkuja.

Siellähän hän sitten kökötti melkein koko lopputunnin pitäen käsiä korvillaan. Jossain vaiheessa hän luikerteli tuolille istumaan ja rämpytti printterin kantta eestaas. Muiden kanssa olimme aloittamassa maistajaisia ja yritimme saada Felixin kertomaan hänen tuomasta kakustaan. Hän vain kyynelehti pää käsiin painettuna ja kädet pöytää vasten, joten herkuttelimme maistiaisia ilman häntä. Oli hauskaa todeta lasten kanssa, kuinka monet uudet maut ovat aluksi aika pahoja ja omituisia, he kun ensin olivat vähän suruissaankin etteivät muut tykkää heidän jutuistaan. Sitruunakakku oli ainoa, joka meni kaupaksi ilman, että murustakaan vietiin roskiin, mutta muita herkkuja käytiin kyllä välillä syljeksimässä roskikseen. Palttoonapitkin jakoivat mielipiteet aika tasan.



Lopuksi vielä vähän reipasta skottimusiikki ja yksi ceilidh-tanssi ennen kuin kello jo soi. Nopeasti kului viimeinen tuntimme ja itselläni se jatkui vielä hieman kauemmin... Muut oppilaat pikkuhiljaa lähtivät luokasta, mutta Felix yhä edelleen haahuili ympäriinsä ja asettui lopuksi pulpettinsa alle nyyhkimään. Olin pitkin tuntia yrittänyt käydä kysymässä häneltä mikä on ja kertonut, että minulle tuli paha mieli, kun hän yhtäkkiä lopetti tanssin kesken ja yksi oppilas jäi ilman paria, ettei se ole oikein kohteliasta käytöstä. Yritin myös epätoivoisesti saada selville olenko minä syypää pojan pahaan mieleen vai kalvaako häntä jokin täysin muu asia.

Viime viikolla Felix kysyi syksyllä tekemämme vihkosen ohjeita ja olin ne muutenkin ajatellut tänään näyttää. Hain paperia ja istahdin Felixin luo ja kehotin häntä tulemaan ylös lattialta, niin voisin näyttää vihkon taittelemisen paljon paremmin. Kyllä hän sieltä hetken päästä mönkikin, muttei puhua pukahtanut. Mökötys ja harmistus vain jatkoi, vaikka hän jo reagoikin asioihin, mutta en halunnut päästää häntä ulos niin surullisena.

Musiikkia varten olin ottanut mukaani tietokoneeni ja päätin sitten kysäistä, josko hän haluaisi nähdä jonkin videon. Avasin PhotoBoothin, johon teimme syksyllä kummityttöni kanssa hassuja videoita ja valitsin sieltä pätkän, jossa kummityttöni soittaa kanteleella Pikku sammakot. Sitä hän suostui tulla katsomaan. Kyselin soittaako hän jotain soitinta, ei kuulemma vielä mutta haluaisi, eikä ole päättänyt mitä soitinta. Edelleen kuitenkin aika vaisusti.

Kysyin oliko hän yhtään paremmalla mielellä ja hieman hän nyökytteli, muttei edelleenkään vaikuttanut erityisen iloiselta. Muut lapset tuntuivat suhtautuvan häneen kuin tällaista sattuisi useinkin ja olenkin ajatellut, että pitäisi heidän opettajaltaan kysyä miten hänen kanssaan pitäisi toimia.

Tänään näin poikaa heti aamulla ja kysyin mitä kuuluu. Ihan hyvää, ja ei minulla muutenkaan ollut eilen nälkä. Mitä nyt sitten mahtoikaan tarkoittaa. Sitä, että ei haittaa että kielsin häntä syömästä (vaikka jälkikäteen kävin kyllä pyytämässä häntä mukaamme maistajaisiin) kun ei kuitenkaan ollut nälkä vai että ylipäätään häntä ei eilinen enää harmita vai jotain muuta... Pääasia kuitenkin, että poika ei sen enempää jaksa enää asiasta murehtia ja välillämme vallitsee siis sovinto.

Eurooppa-teemalla työskentelemme ehkä loppukeväästä kun toukokuussa on muutenkin Eurooppa-päivä ja muuta, koulun aulaan olen ajatellut laittaa värikkään Euroopan kartan Suomi-tietokilpailun viereen, jotta lapset voivat edelleenkin katsella kuvia ja oppia Euroopasta.