Jes, sain tänään ensimmäisen lempinimeni! Siis olisinhan ihan tylsä maikka, jos oppilailla ei olisi minulle jotain raflaavaa lempinimeä. Frau Zitrone myös oikeasti äänteiltään on lähellä sitä kuinka saksalaiset lausuvat sukunimeni, joten ihan ovela.
Sanoin niille lapsille että sopii hyvin, gleich werde ich nämlich sehr sauer. Eli kohta nimittäin suutun teille. Saksan sauer tarkoittaa sekä vihaista että hapanta.
Annoin siis saksan tukiopetusta neljälle oppilaalle, joista kukin ihan mahdoton tapaus.
Ensimmäinen on se jolla on se koira ja jonka suloisista pennuista hän minulle kertoi. Nyt sain tutustua hänen toiseen puoleensa! Ihme sexy, sexy, sexy -toistoja ja hui, nyt mua pelottaa ja ei kiinnosta paskan vertaa aina kun korotin ääntäni. Tuli mieleen kasiluokkalainen! Siirsin pojan muista erilleen, mutta ei hänen työskentelystään silti meinannut tulla mitään.
Toinen on taitava lukemaan, mutta kirjoittaminen ja saksan kieli ylipäänsä ei oikein ole hallussa. Tehtävänä siis oli kokonaisilla lauseilla vastata kysymyksiin. Wie viele Junge bekommt eine Fücshin? 3-5. Ja vihkoon olisi siis pitänyt kirjoittaa Eine Füchsin bekommt 3-5 Junge. Käytiin taululla hitaasti ja mielestäni varmasti läpi mistä erottaa onko lause kysymys vai vastaus. Poika kirjoitti jokaisen vastauksen perään siltikin kysymysmerkin eikä muutenkaan syntaksi oikein ollut hallussa, oikeinkirjoituksessakin ongelmia. Ein fell ein Fuchs ist oransche und weiß.
Kolmas suttasi vihkoonsa kaiken maailman mammamia- ja Alvar ist blöd -hokemia. Ja sitten pliis pliis, älä näytä tätä opelle, lupaan nyt olla kiltisti. Hän sai kaksi lausetta aikaiseksi kun seisoin vieressä ja ohjasin. Millä sanalla aloitat lauseen? Der Dachs. Hyvä. Mitä se mäyrä tekee? Schläft. Hyvä. Missä se nukkuu? Im Dachsbau. Hyvä. Ja nyt kirjoitat sen lauseen.
Neljäs sai aikaan viisi lausetta. Hän oli joukon rauhallisin, yllättäen tyttö... Oikeinkirjoituksen korjaamiseen kuitenkin menee kaksinkertainen aika siihen nähden kuinka kauan hän lauseita kirjoitti. Der Fuks ged abendz jagen. Eli Der Fuchs geht abends jagen. Kysymykset lapsilla oli monisteella ja sanoinkin aluksi, että siinä heille on hyvä oikeinkirjoitusmalli... Tyttö osasi kyllä korjata virheensä kun kysyin häneltä miten hän on kirjoittanut – f-r-i-s-t – ja mitä tekstissä lukee – f-r-i-s-s-t. Osasi sitten sanat tavattuaan omatoimisesti lisätä puuttuvan ässän.
Kuinka heidän oma opettajansa jaksaa luokkaansa? Lapsia on 26! Osa heistä toki on varsin mukavia ja helppohoitoisia tapauksia, mutta nämä sankarit pitää laskea jopa kahden käden sormilla...
Toivottavasti minun ei tarvitsisi joka päivä olla hapan sitruuna :)
Kuvan lähde
torstai 28. helmikuuta 2008
Rouva Sitruuna
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kuulostaa kovin tutulta. Tuo on juuri se syy, miksi olen yrittänyt minimoida yläasteen tuntieni määrän,vaikka virkani on ya:n ja lukion yhteinen. Minulla ei hermot kestä kuvaamasi laista menoa. Mutta kuinka ollakaan! Nykyään myös lukiolaiset ovat tuollaisia - eivät kaikki, mutta ainakin nykyinen lukion eka luokka.
Ja ihmekös se. Maaltamuutto on valtaisaa, jäljelle jää mitä jää.
Heh, ja tää mun oppilas oli 8-vuotias eli hyvissä ajoin ne alottaa ;) En ees haluu tietää millanen toi kaveri on lukiossa (no, tolla menolla se kyllä menee johonkin Hauptschuleen). Omassa lukiossani oli tosi asiallista meininki, mutta kävin kerran loman aikana vanhan asuinpaikkakuntani lukiossa kavereita moikkaamassa ja ihan ihme meno oli siellä, onneksi lähdin sieltä itse muualle! Ihan oppilaiden keskenkin järkyttävää selkäänpuukottamista ja tunneilla heiteltiin paperitolloja ja hieman haistateltiin...
Yliopiston luennoilla näkyy nykyään aika paljon läppäreitä. Ehkä yliopisto-opiskelijat kiroavat ja manaavat Mesen tai ircin välitykselle kavereille, eivätkä niinkään muille luennoitsijalle.
Lähetä kommentti