To du or not to du?

Unohdin taannoisesta listauksesta yhden, joka tosin liittyy siihen kohteliaisuuteen: teitittely (Sie, siezen, Siezen) ja sinuttelu (du, duzen, Duzen). Ja sehän nyt ei varsinaisesti ole stereotypia vaan ihan täyttä totta ja varmasti hamaan maailmanloppuun asti, saksalaiset eivät varmasti formaliteeteistaan hevin luovu.

Aihe on itselläni jatkuvasti ajankohtainen ja ongelmallinen. Olen lukenut saksaa viidennestä luokasta lähtien ja tietenkin koulussakin opimme sinuttelun ja teitittelyn ja niiden eron. Ne ovat silti aina aiheuttaneet minulle harmaita hiuksia ja edelleenkin joudun pohtimaan asiaa lähes päivittäin, mokoma juttu tulee myös uniini! Ja sekös vasta lisäongelmia aiheuttaakin, kun en muista että sinuttelenko jonkun kollegan kanssa oikeastikin vai vain unessa.

Kun kävin Saksassa yhdeksättä luokkaa koulussa vielä sinuteltiin oppilaita. Luokasta 11 eteenpäin eli suomalaisittain lukiossa oppilaita alettiin teititellä ja sai muistaakseni itse päättää käyttääkö opettaja oppilaasta etunimeä vai sukunimeä Herr- tai Frau-tittelin kanssa. Ja opettajaa tietenkin teititellään! Sepäs olikin noloa, kun ensimmäisenä koulupäivänä sinuttelin opettajaani... Vaikka sitä olisi viisi vuotta harjoitellut saksankirjoissa, tapa on suomalaiselle niin vieras, ettei se heti luonnistu vaikka kieli ja kulttuuri vaihtuisikin. Käytin myös tanssikouluni opettajasta nimeä Ilonka ja varmasti (ainakin aluksi ennen kuin opin tavoille) sinuttelin häntä, kun muut kutsuivat häntä Frau Theisiksi ja arvovaltainen hän toki olikin, entinen primaballerina.

Silloin 16-vuotiaana minua kuitenkin teititeltiin jossain, esimerkiksi pankissa, vaikka pölähdinkin sisään rastatukassani ja lökäpöksyissäni (hieman kärjistäen). Vähemmästäkin menee sekaisen kuin tällaisesta ei-johdonmukaisesta käyttäytymisestä.

Hoidin eräässä perheessä lapsia, enkä oikein koskaan tiennyt, kuuluisiko minun sinutella vai teititellä perheen äiti, jonka kanssa aika pitkäänkin joskus juttelimme, häntä huomattavasti vanhempaan mieheensä minulla oli aika etäinen suhde joten teitittely oli selvä tapaus, mutta entäs molempia puhuteltaessa? Jos nyt ilmestyisin heidän ovelleen monen vuoden jälkeen, uskoisin että sinuttelisimme.

Koulussa lapset sinuttelevat opettajia ala-asteella eli nelosluokkaan asti. Jotain muutosta on nyt tosin ilmassa, sillä nelosluokkalaiset ovat yhtäkkiä alkaneet teititellä minua, ehkä luokanopettajat valmentavat heitä jo uusia kouluja varten, sitten kun on todella osattava teititellä. Minusta on outoa, että he nyt yllättäen teitittelevät. Rouvittelukin on jo tarpeeksi epämiellyttävää.

Aikuiset pääasiassa teitittelevät toisiaan. Sinunkauppoja kuitenkin tehdään paljon ja minullakin on enää vain muutama työkaveri, joiden kanssa teitittelen ja heistä yksi on se kamala haahka, joka on niin arvovaltainen että hänen kanssaan sinuttelee vain pari kollegaa. Minä en missään nimessä voisi ehdottaa sinunkauppoja, olen sekä nuori että uusi kollega. Aloitteen pitää aina tulla "ylempää". Sinunkaupat tehdään esimerkiksi sanomalla, että voit kutsua minua Anna-Riitaksi jolloin oletus on että se pätee toisinkinpäin tai wir können doch einfach du sagen eli voimme ihan hyvin sinutella. Harvoin tällaisesta tarjouksesta kieltäydytään. Minulla on muutama kollega, joiden kanssa en ole sen kummemmin sinunkauppoja tehnyt, mutta heidän alettua sinutella minua olen minäkin alkenut sinutella heitä.

Kahdesta kollegasta olen nähnyt unta, että he ovat sinutelleet minua, vaikken mielestäni oikeasti ole heidän kanssaan sinutellut. Toisesta olin varma, toisesta epävarma. Tänään kuuntelin siis oikein tarkkaan toisen puhetta ja toden totta, hän kyllä sinutteli! Vai olikohan se taas unta? Kivaa joka tapauksessa, minusta moinen formaliteetti on ihan puppua kahden ihmisen välillä, joiden pitää tehdä töitä yhdessä.

Perussääntö siis on, että teitittele aina! On huomattavasti vähemmän noloa, jos joku tokaisee että älä nyt turhia tärkeile, sinutellaan vaan, kuin se että sinuttelet jotakuta ja saatat loukata kyseistä henkilöä todella pahasti. Joitain poikkeuksia on ja yksi taitaa olla vähän uudempi trendi, ainakin nykyisen tanssikouluni johtajaa kaikki tuntuvat rennosti sinuttelevan ja hänkin on alusta alkaen sinutellut minua. Kuntosaleilla ollaan niin rentoa niin rentoa että tittelit heitetään nurkkaan ja ohjaavat sinuttelevat asiakkaita välittömästi. Vaikka itse sinuttelusta enemmän pidänkin, tunnen silti täkäläiset normit, joten tapa tuntui minusta aluksi epämiellyttävältä. Olisi tehnyt mieli sanoa, että mikäs sinä olet minua sinuttelemaan kun ei olla koskaan ennen tavattu. Mutta siis oikeasti on kivaa, että sinutellaan. Myös jossain ravintoloissa tai baareissa saatetaan automaattisesti sinutella, ja ymmärrän sen täysin nuoren ikäni ja usein myös paikan tyylin vuoksi. Odottaisin silti, että hienommassa ravintolassa minuakin teititeltäisiin ja nuorekkaassa kahvilassakin kuitenkin edes vanhempaa väkeä teititeltäisiin, enkä nyt ota kantaa mistään ikärajoista ;)

Kavereiden vanhempien teitittely/sinuttelu riippuu varmasti täysin siitä kuinka pitkäaikaisia kavereita ollaan ja vanhempien mieltymyksistä. Monet lapset kuitenkin puhuttelevat kavereidensa vanhempia sukunimen ja Frau- tai Herr-tittelin kanssa. Itselläni vastaava ongelma on nyt ollut kollegoideni puolisoiden kanssa puhuminen. Onneksi he ovat usein pian sinutelleet minua joten olen itsekin uskaltanut. Looginen ratkaisu tähän jotenkin olisi, että teitittelen jos teitittelen kollegaani ja sinuttelen jos myös työkaverini kanssa sinuttelemme. Ei pitäisi tätäkään siis kuitenkaan ottaa tavaksi.

Saksalaiset ovat muutenkin tittelirakasta kansaa ja monet varmasti havittelevat hieman lisävarusteita sen tavallisen Herr- tai Frau-tittelin rinnalle. Vaatimattomimmat eivät tietenkään tyydy vain yhteen samaan ja niinpä Saksasta löytyy enemmänkin näitä eilisissä vaaleissa ehdolla olleen sedän tittelikaimoja Herr Professor Doktor Doktoreita. Täkäläinen tohtorintutkinto on ilmeisesti hieman suppeampi kuin suomalainen, joten professoriksi mieliessään kandidaatit väsäävät vielä toisen väitöskirjan ja tottakai tohtorititteli tuplataan!

Lopuksi vielä päässäni soiva laulu, jota lauloimme edesmenneen saksanopettajani Rauno Janhusen tunnilla, laulu taisi olla koulu-tv-sarjasta Anna, Oskar und Herr Schmidt (jota äitini minullekin nauhotti telkkarista, kunnon hikke olin).

Ich bin ich und du bist du, ich heiße Anna-Riitta und wie heißt du? Ja sitten epämääräistä taputusta. Ja tämä kiersi sitten koko luokan läpi. Rääkkään renkutuksella varmasti omiakin oppilaitani ;) Vähintäänkin Ranen kunniaksi!